Vastuuta kasvatukseen

keskimmäinen lapsi

Vellovasta ehkäisykeskustelusta on unohdettu lapset täysin. On totta, että on olemassa paljon suurperheitä, joiden vanhemmat halusivat paljon lapsia, pärjäävät hyvin ja ihan oikeasti aidosti nauttivat suurperhe-elämästä. Käytännönläheisille ihmisille, joilla ei esim. ole ura tms. haaveita, se voi olla todella antoisaa elämää.

MUTTA, koska lestadiolaisuus on liike johon pääosin synnytään, joukkoon mahtuu myös niitä, joiden vahvuusalueisiin tai mahdollisesti haaveisiin ei kuulu suurtalouskokkeus. On myös omia unelmia, on ihmisiä, jotka eivät pidä lapsista, piileviä mielenterveysongelmia. Ja myös näiltä vaaditaan ehkäisemättömyyttä, vähintään siihen pisteeseen asti, kunnes mielenterveys on jo menetetty, tai kroppa sanoo itsensä irti.

Itse olen suurperheen keskimmäisiä, sitä väliinputoaja sakkia. Vanhempani ovat maailman epäitsekkäimpiä ja lapsilleen omistautuneita ihmisiä, mutta myös maailman epäkäytännöllisimpiä. Täällä kritiikkiä esitettäessä verrataan paljon alkoholistiperheisiin tms. joka on minusta tuntunut täysin absurdista vertailukohdalta; sama kuin laittaisi normaalin valtakulttuurin ihmisen rinnakkain lestadiolaisen pedofiilin kanssa (propagandat: kaikki epäuskovaiset ovat alkoholisteja/kaikki lestadiolaiset ovat pedofiileja -yhtä typeriä väittämiä). Mutta jos tarkemmin mietin niin pystyn kyllä siinä mielessä alkoholistiperheen lapseen samaistumaan, että koen olevani jossain määrin oman ja teini-ikäisten vanhempien sisarusteni kasvatuksen tulos.

Aiemmin olin ylpeä siitä, että olen aina saanut huolehtia (lue joutunut huolehtimaan) kaikesta itse. Sittemmin mm. todella nuorena burn outin läpikäyneenä olen tajunnut, että ei ole ihan tervettä että pienellä lapsella on niin paljon vastuuta koti- ja kouluhommista. Koulukiusaamisestakaan en koskaan vanhemmilleni kertonut. Ei käynyt mielessäkään, että niillä olisi ollut sen kaiken muun härdellin ohessa aikaa, voimia tai taitoa setviä asiaa. Kasvoin siihen, että aina piti pärjätä ja olla reipas. Sillä tavalla saa kerättyä aikamoisen määrän sontaa sisälleen, jota saa sitten aikuisena selvitellä.

Toisaalta meillä sen kaiken kaaoksen keskellä ei sentään keskitytty pelkkään kauniin julkisivun ja toimivan ruljanssin ylläpitoon, vaan opetettiin terveitä arvoja ja toisten kunnioittamista. Ja lapsuudessa oli hirveästi myös kaikkea hyvää ja positiivista. Lestadiolaiskodit on usein paremminkin hoidettuja kuin valtaväestön kodit, on hyvät systeemit, aitoa kotiruokaa, siistiä, kauniit sisustukset ja lapset puettu Poppiin ja Marimekkoon.

Mutta lapset tarvitsee muutakin kun siistin kodin ja aitoon juureen leivottua ruisleipää. Kuka on niin superihminen, että oikeasti pystyy henkisesti olemaan läsnä (sen kaiken rumban lisäksi) kaikille lapsille, vaikka kuinka haluaisi? Omassa ystäväpiirissäni olen tavannut paljon huomion- ja rakkaudenkaipuuta, sitä laatua, joka ei näy päälle päin. Sivuhuomautuksena suosittelen psykologian opiskelua kaikille, voi aukaista silmiä tajuamaan näitä asioita.

Ehkäisyn käyttämättä jättäminen on vastuullinen valinta. Jokaisen lapsen kohdalla pitäisi oikeasti miettiä pystyykö sen lapsen, sekä jo olemassa olevien henkisistä ja fyysisistä tarpeista oikeasti huolehtimaan. Ja jos vastaus on, että mahdollisesti ei, pitää ottaa vastuu ja lakata pelaamasta venäläistä rulettia omalla ja toisten ihmisten elämällä.

Olen tosi kiukkuinen, surullinen ja pettynyt tästä asiasta. Tahdon silti ihan oikeasti kaikille lestadiolaisille pelkkää hyvää. Mutta toivon että ihmiset antaa itselleen luvan ajatella näitä asioita ja keskustella niistä myös toisten kanssa.

32

248

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lentäjäpoika.

      Luuletko hullu että löytyy joku toinen hullu joka jaksaa lukea noin sairaan kirjoituksen kahta riviä pidempään?

      Ihan hukkaan meni, joten olisit pysynyt vain lyhyemmissä toistoissa joita teet päiväsaikaankin satoja.,Joo, SATOJA

    • uskovainen äiti

      En ole ehkäisyn kannalla, mutta annoit ajattelemisen aihetta ja näiltä asioilta ei passaa silmiä sulkia ,hyvä ja kiihkoton kirjoitus

    • nuorin, mutta vanha

      Aloitus on yvä ja asiallinen kirjoitus!

      Joskus käy tosiaan niin, että suurperheen jälkeläiset joutuvat koko elämänsä tai ainakin aikuiseksi vartuttuaan selvittelemään sisällään vellovia ongelmia.

      Se ei ole hyvä asia, jos vasta oman perheen perustamisen jälkeen kaikki putkahtaa esille! Siinä sitten eletään kaikki elämättä jääneet ajanjaksot lapsuudesta ja murrosiästä alkaen omien lasten kanssa.

      Olen itse elänyt niin - kun minun olisi pitänyt olla turva lapsilleni ja tuki heidän elämänsä alkutaipaleella, minusta ei ollut siihen. Olin itse suuren perheen nuorin ja omista vanhemmistani eikä miehenikään vanhemmista ollut tukea kasvatustehtävään (olemme molemmat nuorimpia suuresta perheestä!), koska vanhemmat olivat jo iäkkäitä.

      Tuntuu siltä, että elämä on ollut pitkälti sumussa vaeltamista - on pitänyt etsiä tietään sieltä pois, koska monet arvaamattomat ongelmat on lasten kanssa pitänyt elää - ei ole ollut mitään keinoja valmiina eikä turvallisuutta jakaa lapsille saati itsellä eikä puolisolla myöskään.

      Nyt lastenlapset ovat pieniä ja jotain jo voi ymmärtää. Ei ole elämän ruuhka-aika häiritsemässä. Mutta ahdistavaa on muistaa kaikki ne virheet, mitä on tullut tehtyä omien lasten ollessa pieniä! Voi kunpa saisi kaiken takaisin - niin ajattelen usein, mutta tiedän, että jos elämä olisi sellaista kuin se oli silloin, olisin täsmälleen samanlainen ja tekisin samat virheet. On helppo ajatella nyt tekevänsä toisin, kun niitä ongelmia ei enää ole, mitä nuorempana sai kohdata.

      Elämän ei pitäisi olla selviytymistaistelua - lapsilla pitäisi olla turvallinen lapsuus ja nuoruus. Mutta näkyy se jäävän haaveeksi monessa nykyajan perheessäkin - vaikka lapset ovat "suunniteltuja" ja "hankittuja".

      Voi meitä ihmisiä!

      • kerro se meille?

        Miksi vastasit itsellesi?


      • nuorin, mutta vanha
        kerro se meille? kirjoitti:

        Miksi vastasit itsellesi?

        Siis kenelle itselleni?

        Taitaa vaan olla niin, että saman kokeneita on niin paljon, että tuntuu jo toistolta kaikki. Ei nuorin ole keskimmäinen, tiesitkö sitä muuten?


    • saman kokenut

      Täyttä asiaa. Olen kokenut saman, vaikka olen vanhimmasta päästä meidän perheessä. Meillä oli kyllä lisäksi kulissien ylläpitoa ja väkivaltaa ja voin sanoa samaistuvani alkoholistiperheen lapsiin. Kotona joutui olemaan jatkuvasti varpaillaan isän arvaamattomuuden vuoksi. En usko omien vanhempieni edes halunneen niin paljon lapsia kuin saivat. Kotimme oli aina siisti, vaatteet ehjiä ja puhtaita, ruoka itse tehtyä ja pullat itse leivottuja, mutta rakkautta ja hellyyttä puuttui. Äiti varmasti yritti parhaansa, mutta on mahdottomuus, että kodinpyörityksen lisäksi riittäisi syliä ja aikaa kuudelle alle kouluikäiselle ja heidän isommille sisaruksilleen. Väkisin siinä jää lapsi huomiota vaille ja sillä on seurauksensa.

      • veera 14,5 vuotta

        Miksi kokoajan vastaat itsellesi ja myös pitkästi?


      • Humbug
        veera 14,5 vuotta kirjoitti:

        Miksi kokoajan vastaat itsellesi ja myös pitkästi?

        Olikos näissä kirjoituksissa jotain niin kiusallista, että niitä pitää väittää saman kirjoittajan vastauksiksi itselleen. Entä jos ne ovatkin aitoja?


      • veera 14,6 vuotta

        En tiedä, kun ole lukenut, sillä lopetan aina lukemisen siinä vaiheessa kun vastaan tulee tekstit:

        (hyvä ja kiihkoton kirjoitus)
        (täyttä asiaa)
        (Aloitus on hyvä ja asiallinen kirjoitus)


        Edellä olevissa vastauksissa ne tekstit tulivat vastaan. Tällä palstalla ne yleensä tarkoittavat itselle vastaamista.


      • kohta 4 10:tä 1 vuotta
        veera 14,6 vuotta kirjoitti:

        En tiedä, kun ole lukenut, sillä lopetan aina lukemisen siinä vaiheessa kun vastaan tulee tekstit:

        (hyvä ja kiihkoton kirjoitus)
        (täyttä asiaa)
        (Aloitus on hyvä ja asiallinen kirjoitus)


        Edellä olevissa vastauksissa ne tekstit tulivat vastaan. Tällä palstalla ne yleensä tarkoittavat itselle vastaamista.

        Kuinka vanha olet jos olet 14,6 vuotta?

        Onko logiikka jotenkin niin että jos on 14 vuotta ja 11 kuukautta vanha, merkitään se 14,11 vuotta?


      • lapsen lapsille laulu
        kohta 4 10:tä 1 vuotta kirjoitti:

        Kuinka vanha olet jos olet 14,6 vuotta?

        Onko logiikka jotenkin niin että jos on 14 vuotta ja 11 kuukautta vanha, merkitään se 14,11 vuotta?

        Ei. 14 vuotta ja 11 kk on vielä nuori, eikä vanha kuten väität.


      • saman kokenut
        Humbug kirjoitti:

        Olikos näissä kirjoituksissa jotain niin kiusallista, että niitä pitää väittää saman kirjoittajan vastauksiksi itselleen. Entä jos ne ovatkin aitoja?

        Omani on aito ja ainoa kirjoitukseni tähän ketjuun tämän viestin lisäksi. Onko tarkoitus viedä huomio pois itse aiheesta väittämällä, että kaikki aiheeseen liittyvät tekstit olisi kirjoittanut sama henkilö? Totta kuitenkin on, että monessa suuressa perheessä lapset eivät tule kohdelluiksi riittävästi yksilöinä eivätkä saa tarvitsemaansa huomiota, syliä ja rakkautta.


      • Voi Veera-tyttönen,
        veera 14,5 vuotta kirjoitti:

        Miksi kokoajan vastaat itsellesi ja myös pitkästi?

        miksi luulet noin? Siksikö, ettet vielä ymmärrä, ettei teidän lahkossa ole koskaan annettu arvoa tosiasioille ja rehellisyydelle.


    • Erittäinhyvätekstihei

      Hieno teksti!! Olen samaa mieltä, keskustelu on päällä juuri näistä väsyneistä äideistä, EI NIISTÄ, ketkä lapsensa jaksavat hoitaa. Se on perusoletus lapsia hankittaessa. Mutta miten voisimme auttaa uupuneita äitejä? JA VIELÄ OLEELLISEMPI KYSYMYS, Miten ehkäistä näitä tilanteita!!! Ja erittäin totta on tuo, että ilman ehkäisyä täytyy olla E R I T T Ä I N V A S T U U L L I N E N JA RAAMATUN SIJASTA JÄRKI KÄDESSÄ!

      • erisnimi.

        Nyt et vastannut itselle. Helppo havaita että aito mielenterveyspotilas tuli huutamaan.


    • äiti itsekin

      Uupuneille ja fyysisesti aivan murtumispisteessä oleville tulisi sanoa, ettei Jumala vaadi synnyttämään enempää lapsia kuin jaksaa hoitaa ja kasvattaa.
      Tämän sanoman tulisi lähteä nyt liikkeen johtomiehiltä ja heidän pitäisi myöntää, että taakka, joka naisten harteille on ladottu, ei ole Jumalalta vaan heidän tulkinnastaan.

      Lähimmäistä tulee rakastaa - ei raskauttaa liian suurilla taakoilla.

      Miksi järkeä ei saisi käyttää, kun Jumala on sen meille antanut? Jos varmoja päiviä ei saisi laskea, olisi loogista, että nainen olisi luotu sellaiseksi, että minä päivänä tahansa olisi mahdollista tulla raskaaksi.

      Ei kuukautiskiertoa ja viisautta ole luotu vain siksi, että nainen voisi syyllistää itseään, vaan siksi että pystyy antamaan itselleen T A R P E E K S I aikaa toipua edellisestä raskaudesta ja vauva saa olla tarpeeksi pitkään lapsi.

      Jumala loi naiselle myös "vauvakuumeen", toiveen saada pienokainen. Tunteesta nainen tietää, että on valmis uuteen raskauteen ja että edellinen pikkuinen on riittävän iso saamaan sisaruksia.

      Kuinka moni vl-äiti kokee "vauvakuumetta" ensimmäisen lapsen jälkeen? Moniko ehtii toipua ensimmäisen raskauden jälkeen kertaakaan fyysisesti ja psyykkisesti?
      On aivan eri asia olla odotettu kuin toivottu ja haluttu lapsi.

      • äiti 14,6 v

        Miksi idiootti vastasit kahdesti peräkkäin.


      • psykiatriaa lukenut
        äiti 14,6 v kirjoitti:

        Miksi idiootti vastasit kahdesti peräkkäin.

        Sulla ei taida olla lääkitys ihan kohdallaan?


    • 18+1

      Ehkäisykielto on ongelma myös lestadiolaisittain pienemmissäkin perheissä.

      itse olen pienehkön vl-perheen kuopus, ja vanhempani olivat syntyessäni viidenkymmenen ikävuoden molemmin puolin. Olen suoraan saanut kuulla, että olin (luonnehäiriöiselle) äidilleni ei-toivottu lapsi. Olen syntynyt pelkästään vl-liikkeen ehkäisykiellon takia.

      Vanhempani eivät olisi enää millään jaksaneet uutta lasta. Olin heille häpeän aihe, koska synnyin heille niin vanhana.

      En ole saanut vanhemmiltani minkäänlaista tukea lapsuuteni tai nuoruuteni aikana. Minut on ruokittu, vaatetettu ja pakotettu raamattuluokkaan ja seuroihin, siinä kaikki.

      Olen pikemminkin huolehtinut vanhoista ja sairaista vanhemmistani koko ikäni, Vanhemmat sisarukseni myös vyöryttivät vastuuta heistä minulle, ja tunnollisena ja kilttinä ihmisenä heistä myös pidin huolta enemmän kuin he minusta. Ei ole helppoa alle kouluikäisenä huolehtia sairaskohtauksia saavasta vanhemmasta. Huoletonta lapsuutta ja nuoruutta minulla ei koskaan ollut.

      Joku varmaankin nyt kommentoi, että ole kiitollinen ehkäisykiellolle, että olet olemassa. Jos olisin saanut valita, olisin ehkä jäänyt syntymättä mieluummin.

      Vl-liikkeen ei pitäisi pakottaa ketään synnyttämään ei-toivottuja lapsia. On äärettömän itsekästä synnyttää lapsia kun ei pysty tai halua heistä huolehtia - vain jotta itse pääsisi taivaaseen.

    • lasten puolella

      Hyviä kirjoituksia täällä äideiltä. Tämä kokemusten jakaminen on arvokasta, netin parhaita puolia. Valitettavasti aina löytyy joku jolla rehelliset kirjoitukset tekevät niin kipeää, että on yritettävä pilata keskustelu "miksi vastaat itsellesi?" -tyylisellä kommentoinnilla.

      Kiitos aloittaja, kun toit esille lasten näkökulmaa. Rakkautta ja huolenpitoa he tarvitsevat

      • sinulta .kin

        Hyvä kirjoitus sinulta . Samaa mieltä


    • Se on totta, miten lapsuudella on erittäin suuri merkitys ihmisen aikusuuteen ja erikoisesti mielentasapainoon.
      Mutta, todellisuus on, ettei ihminen mahdollistu vaikuttamaan mihin maahan syntyy, vanhempiinsa, geneettisyyteensä jne.... Näillä tekijöillä on persoonallisuutta muovaava vaikutus.

      Ihmisellä suuri voitto on jo se kun hän saa ymmärryksen, miten maailma on pahan vallassa ja kukaan yksittäinen ihminen ei ole syyllinen. Syyllinen, jonka voisi syyllistää. Kaikki ihmiset ovat olosuhteiden / syntien muovaamia, joka jatkuu sukupolvelta toiselle.
      Anteeksiantamisen tie on ainut vapautumisen edellytys ja siten koko menneisyydenb paketti muuttuu viisaudeksi ja jaajennetuksi ymmärrykseksi ihmisen kehityksen suhteen.

      Niin, tieto lisää todella tuskaa ja voi aktivoida vihaa ja katkeruutta , jos ihminen ei kykene jostain syystä omaamaan anteeksiantavaa mieltä. Katkeruutta ja patoutumutta vihaa taas ihminen kompensoi monin keinoin.

      • en ole itse

        Kirjoituksesi oli hyvä


    • keskimmäinen lapsi

      Olen aloittaja, tämä on toinen ja viimeinen viestini tähän ketjuun. Tän palstan lukeminen herättää surua ja muita negatiivisia tunteita, enkä halua jäädä niihin pidemmäksi aikaa vellomaan. Pakko kuitenkin ääneen ihmetellä keskustelua täällä:

      1. Miten on mahdollista, että osa täällä keskustelevista "uskovaisista" valehtelee ihan pokkana? Esim. paheksuu lestadiolaisuutta koskevaa kritiikkiä, väittää, ettei ole itse vanhoillislestadiolainen, mutta käyttää sellaista retoriikkaa, joka paljastaa, ettei kyseessä voi olla kukaan muu kuin vl. Kuvitteleeko ne itse puhuvansa totta vai toimiiko ajatuskulku tarkoitus pyhittää keinot -tyyliin?

      2. Miten on mahdolllista, että osa täällä keskustelevista "uskovaisista" haukkuu eri mieltä olevia hulluksi, mielenvikaiseksi jne.? Hullu on yhtä paha haukkumasana, kuin lastenraiskaaja vl, ja mitä muita hiekkalaatikkonimityksiä täällä nyt esiintyykään, ja paljon pahempi kuin esim. lessu tai lesta. Mun kotona opetettiin, että ne ei kuulu uskovaisen sanavarastoon.

      3. Oletan että nämä keskustelutaidottomat keskustelun häiritsijät (esim. Veera 14 v) ovat kuitenkin pienen pieni vähemmistö, eikä toiminta edusta rivivl:n moraalia. Miten voi olla mahdollista, että palstaa kuitenkin enemmän tai vähemmän aktiivisesti lukevat rivi-vl:t eivät irtisanoudu moisesta törkeästä käytöksestä?

      Nämä häiriköt ja valehtelijat kirjoittelullaan valitettavasti vahvistavat stereotypioita, joiden mukaan vl:t ovat kouluttamattomia synnytyskoneita ja kykenemättömiä rationaaliseen ajatteluun. (Huom. stereotypia, ei minun henk. koht. mielipiteeni).

      • Itken

        Olen masentunut vuoksesi!


      • uskovainen äiti
        Itken kirjoitti:

        Olen masentunut vuoksesi!

        Alkupäässä kommentoin ja olen ihan oma itteni ja olen käynyt pahan uupumuksen läpi. Tuo uupuminen tuli vasta viimeisen lapsn jälkeen, joten en usko että pelkkä keskustelu ehkäisystä on ongelman ratkaisu, kaikki vauvat meillä oli toivottuja, mutta elämässä tapahtuu asioita joita ei voi ennakoida perhesuunnittelulla eikä voimia voi kerätä varastoon. Meidän perhe on saanut apua ja se on hyvä asia vaikka aluksi kynnys oli melkoisen korkealla, koska olisinhan minä tahtonut olla pärjäävä ja jaksava äiti. Elämän edessä joutuu nöyrtymään ja toivon että me vanhemmat ja lapset uskallettas kohdata niitä tunteita mitä tuon heikomman vanhemmuuden aika on aiheuttanut. Ei kaikki asiat elämässä ole vaan uskoa tai epäuskoa vaan siihen sopii koko ihminen kaikkine ihmisen tarpeineen. Ja ehkäsystä olen sitä mieltä että kun vanhemmat on nöyriä niin kyllä pyhä henki on kotiopettajana tässäkn asiassa.Eikös se kuulosta jo isottelulta jos sanoo että me ei sitten ehkästä vaikka terveystilanne oisi mikä ,onko se oikea henki. Ja väsyminen ja pelko yms, ne on em terveysjuttuja. Ja olen ihan tavan vl vaan.


    • Ei kukaan

      Hyvä aloitus

      "Mutta lapset tarvitsee muutakin kun siistin kodin ja aitoon juureen leivottua ruisleipää. Kuka on niin superihminen, että oikeasti pystyy henkisesti olemaan läsnä (sen kaiken rumban lisäksi) kaikille lapsille, vaikka kuinka haluaisi?"

      Näinhän se on

      • Todellisuus on, miten vähän tämän päivän ihminen ymmärtää omilla aivoillaan ihmisen / lapsen kehityksestä. Todella vähän,- vaikka tutkimusten kautta saatua tietoa lienee eniten ihmisen historia huomioiden.

        Syy lienee yksinkertainen eli ihminen on ulkoistanut terveytensä vaalimisen ja hoidon eli ei käytä omia aivoijaan ja siten laajenna ymmärrystään asian suhteen. No, toisaalta ihan tavallinen käyttäytyminen. Vanhemmathan / ihminen pysähtyy vasta sitten kun perheeseen syntyy poikkeva lapsi, jonka kasvu on haastavaa.

        Mutta, sekin on utopiaa ja haaveilua, että ihminen mahdollistuisi antamaan lapsilleen parhaan mahdollisen kehitysalustan. Ei,.- koska van hempien omat sisäiset asiat ohjaavat heidän kasvatustapojaan / tilanne käyttäytymistä eli tullaan todellisuuteen, miten maailma on todella pahan vallassa. Pahuuden jakaja on ihminen. Juuri tuohon todellisuuteen liittyy mitenb ihminen pelastuu ARMON kautta,- ei tekojen.


    • Mikä on arvokasta

      Saarnataan, että jokainen lapsi on arvokas, ei saa estää syntymästä. Mutta syntymän jälkeen lapsi joutuu selviämään yksin, jätetään henkisesti heitteille. Tästä seuraa niin suuri arvottomuuden tunne, että sen kanssa kamppaillaan lopun ikää. Onko tämä Jeesuksen opetuksen mukaista?

    • Rokottaa

      Eikö lääketieteen tarjoama ehkäisymahdollisuus ole verrattavissa rokotuksiin? Rokotukset antavat suojan jopa tappaviin sairauksiin. Emmehän siinä asiassa luota Jumalan tahtoon elämän ja kuoleman herrana, että ottakoon lapsen taivaaseen, jos niin on tarkoitus. Emmekö siinäkin puutu elämän ja kuoleman kysymyksiin?

    • mökin miina

      UP

    • isoisoäiti

      Lasten ääni saisi tulla enemmän kuuluviin. No VL-lapsuuden eläneitä nekin ihmiset ovat, jotka kertoivat tarinansa Ruohon & Ilolan kirjassa Usko, Toivo, Raskaus. Näistä tarinoista voi jotain oppia lapsen kokemusmaailmasta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5168
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3377
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1502
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      184
      1343
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1036
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      948
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      877
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      758
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      727
    Aihe