Miksi koulun kustannuksia ei edelleenkään ole karsittu?

kulut kuriin

Ihmettelen suuresti, ettei edes tässä tilanteessa ole karsittu koulun kuluja rankalla kädellä. Ihan ensimmäisenä koulun oppilaista pitäisi siirtää vapaaamatkustajat normaleiksi maksajiksi. Kyllä kouluun ja hallitukseen saa ihmisiä vaikka henkilökunnan lapsista joutuisikin maksamaan normaalin koulumaksun. Koulussa on aina ollut järkyttävän iso joukko näitä ilmaislapsia ja on edelleenkin. Samoin olisi syyä tarkastella uudelleen, että tarvitseeko koulu vielä ylikalliin rempankin jälkeen tiloja kolmessa eri kiinteistössä. Eihän kyse kuitenkaan ole kuin pienestä koulusta! Ja koulun tappiokahvilaa kalliine henkilökuntineen ei olisi pitänyt koskaan perustaa. Vieressä on edullinen ravintola ja krääsäkauppa, josta saa karkkia, jätsikiä ym. Terveydenhoitaja ei ole edes Suomessa kouluissa tavattavissa joka päivä eli tässäkin voisi hyvin säästää. Säästökohteita on vaikka kuinka paljon jos vaan koulun hallituksella olisi halua karsia kuluja. Eikö kannatusyhdistys voisi vaatia jonkun asiantuntijan tekemään koululle oikean ammattilaisen käymään läpi kaikki kustannukset ja antamaan järkevän suunnitelman turhien kulujen leikkaamiseksi. Nyt, kun koulun rahat on totaalisen loppu niin ei voida jatkaa törsäämistä entiseen malliin! Miksi tällainen elämän perusasia on niin vaikea ymmärtää? Johtuuko se siitä, ettei hallituksessa ihan oikeasti ole minkäänlaista ammattitaitoa. Ei millään säälivuodatuksilla iltapäivälehtiin saada Suomen valtiolta mitään armopaloja. Pitää toimia ja tehdä isoja muutoksia!

36

516

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kukkaro tiukalle

      Kulut kuriin kirjoittaa asiaa. Erityisesti kiinteistömenot pitää saada kuriin, muutoinkin jokainen menoerä pitää käydä läpi, miten tarpeellinen se on.

      • Hallitus maksaa

        Ihmettelen kovasti, kun viime syksynä hallituksella oli tieto, että koulussa oli yli 60 oppilasta,joista ei saatu valtionapua, niin hallitus ei tehnyt mitään kustannusten karsimiseksi. Hallitus ajoi näin koulun konkurssin partaalle. Hallitus syytti vain edellisiä hallituksia, vaikka itse istui juuri siinä paikassa jossa kustannuksia olisi voinut karsia.


    • Pacosinraili

      750 000 e valtionavun takaisinperintä tulisi maksettua n. kuudessa vuodessa 60 vapaamatkalaisen lukukausimaksuilla. Näistä ei pakollisista eduista on helppo karsia. Muuten aikamoinen kustannus kokonaisuudessaan koulun historia ajatellen vapaamatkustustajien hyväksyminen.

    • Kulut kuriin

      Ilmaisoppilaat ovat kautta koulun historian vieneet todella paljon koulupaikkoja maksavilta koululaisilta. Koko henkilökunnan lapset ovat aina saaneet käydä koulua ilmaiseksi. Koulu olisi jo aika päiviä sitten tarvinnut "yrityssaneerauksen". Nyt jopa näistä vapaamatkustajista peritään takaisin valtiontuki eli käytännössä monista ilmaisoppilaista onkin tullut valtava menoerä koululle. Ottaen huomioon, että koulun johto on aina tiennyt, etteivät kaikki oppilaat ole olleet oikeutettuja valtion tukeen, toiminta on ollut näiltäkin osin aivan tolkutonta. On vain kasvatettu koulua, laajennettu tiloja ja toivottu, ettei jäädä koskaan kiinni. Tällaista toimintaa ei voi kyllä mitenkään sanoa ammattitaitoiseksi johtamiseksi. Silloin, kun toiminta on riippuvainen valtion tuista niin on hyvin todennäköistä, että jossain vaiheessa huijauksesta jää kiinni. Olisin toivonut tuoreimmalta hallitukselta rohkeutta tehdä järkeviä uudistuksia monella saralla, mutta joko uskallus on puuttunut tai nykyiselläkään hallituksella ei ole rahkeita hoitaa vastuullista tehtäväänsä. Vanhojen hallitusten rötöksiä on toki helppoa syyttää, mutta vanhemmat hallitukset eivät ole enää esteenä muutosten tekemiselle. Varattoman koulun ei ole mitään järkeä tarjota henkilökunnalle luontaisetuuksia joihin koululla ei yksinkertaisesti ole varaa. Niin kauan, kun koulun talous on täysin retuperällä, on ihan turha haaveilla, että koulu nostettaisiin suosta lahjoitusvaroin. Tuskin kukaan yksityshenkilö tai mikään taho haluaa syöttää rahaa pohjattomaan kaivoon! En myöskään ihmettele, ettei opetusministeriö ole järin innostunut pelastamaan koulua, jossa ei edes yritetä saada koulun kustannuksia kuriin. Itkuvirret ja tunteisiin vetoaminen ovat täysin väärä tapa yrittää hoitaa talousasioita Suomen valtion virkamiesten kanssa. Uuden hallituksen olisi pitänyt jo heti alusta asti näyttää, että koulussa puhaltavat muutosten tuulet, kun kaikki aikaisemmat väärinkäytökset epäselvyydet julki. Hallituksen tehtävä ei koskaan ole miellyttää kaikkia vaan tehdä sellaisia rankkojakin päätöksiä, joilla koulu saadaan jaloilleen ja pystytään turvaamaan koulun jatkuminen.

      • Heja Sverige

        Ilmaispaikkoja selitettiin sillä, että palkat ovat huomattavasti pienemmät kuin Suomessa ja siksi säännöissä luvattiin tällainen etu.

        Talous kohenisi huomattavasti kun vuosia huudetut miljoonien petokset ja varkaudet saataisiin viimeinkin käsiteltyä oikeudessa ja mm Marokkoon rahdatut valtavat rahasummat määrättäisiin palautettaviksi.
        Kauanko näitä tuomioita oikein täytyy odottaa?

        Kun koululla nyt kuitenkin on lisätilaa ja tulijoita on enemmän kuin tilaa on vieläkään, niin luulisi taloustilanteen hiljalleen palautuvan siihen mikä se oli Helvelahden aikana ennen rakentamisen aloittamista, eli varsin hyväksi.

        Jos Suomen valtio haluaa kaataa kaikki ulkosuomalaiset koulut perimällä valtionosuudet 'oikeudettomilta', niin sille ei voi sitten kukaan mitään.

        Onneksi ruotsalaisilla varmaan on kouluja useimmissa kohteissa ja niissä opiskeleville tuet voidaan edelleen maksaa kuten aina ennenkin ja pakkoruotsi on pitänyt huolen siitä, että kynnys ei tule olemaan liian suuri.


      • Koulu kaatuu

        Eivät opettajienkaan lapset kotikuntalain mukaan ole oikeutettuja valtionapuun. Ei varsinkaan jos on koulussa opettajana enemmän kuin yhden vuoden. Lain mukaan pitää siirtää niin omat kuin lastensakin kirjat Espanjaan.


    • Muutetaanko

      Kiinnostaisi tietää, että millaiset lukukausimaksut tuossa koulussa on peritty? Tuntuu uskomattomalta, että joukossa on vapaamatkustajia taikka niitä on niin paljon, että talous on kuralla.
      Ollaan harkitsemassa muuttoa ulkomaille ja ihan vertailun vuoksi kiinnostaa tuo lukukausimaksu, kun se koulu mihin meidän lapset olisivat menossa on mielestäni aika kallis. Kahden lapsen vuosi maksaa 20000€ siinä koulussa ja kun ottaa huomioon yleisen kustannustason maassa, niin pidän hintaa kovana.

      • Koulumaksuvalitukset

        Espanjassa n. 2000 euroa per nokka, mutta mukaan tulee sitten valtionosuus. Perusopetuksessa se on yli 7000 euroa ja lukiossa 6000 euroa.


      • Muutetaanko
        Koulumaksuvalitukset kirjoitti:

        Espanjassa n. 2000 euroa per nokka, mutta mukaan tulee sitten valtionosuus. Perusopetuksessa se on yli 7000 euroa ja lukiossa 6000 euroa.

        Eli jos jokainen maksaisi lapsistaan perusopetuksessa 9000€ ja lukiossa 8000€, niin homma toimisi edelleen?
        Aika lähelle menee tuota, mihin me vietäisiin lapset kouluun, eli 10000€/nuppi,
        Kiitos tiedosta, niin osaa verrata.


      • kansainvälisyyttä
        Koulumaksuvalitukset kirjoitti:

        Espanjassa n. 2000 euroa per nokka, mutta mukaan tulee sitten valtionosuus. Perusopetuksessa se on yli 7000 euroa ja lukiossa 6000 euroa.

        Mutta jos aloittaa koulun esim. tammikuussa, kk-maksu on korkeampi, koska lapsesta ei muka saada valtion tukea. Ala-asteella n. 450 €/kk muistaakseni. Suosittelen ehdottomasti kansainvälistä yksityiskoulua, koska opetus on oikeasti laadukasta ja lapsista tulee oikeasti kansainvälisiä. Eikä kukaan järkevä ihminen jaksa koulun jatkuvaa kaatumisuhkaa ja koulun ympärillä pyöriviä riitoja. Moni perhe on vaihtanut lapsensa kansainväliseen kouluun jo aikoja sitten eli ennen kuin koulun rötökset tulivat ilmi. Lapset haluasivat itse pois suomalaisesta koulusta vieraskieliseen kouluun ja se minusta kertoo jo aika paljon koulusta! Aurinkorannikolla on paljon hyvin kansainvälisiä kouluja. Ovat toki kalliimpia, mutta voi olla ainakin varma, että opetus on korkeatasoista, lapset viihtyvät ja perhe saa elää ilman stressiä koulun suhteen. Riippuu lapsen iästä, mutta ensimmäinen vuosi voi olla rankka kielimuurin vuoksi, mutta lapset oppivat uudet kielet todella nopeasti. Kansainväliset koulut ovat myös huomattavasti pidemmällä mm. matematiikassa, fysiikassa ja kemiassa kuin ikätoverinsa suomalaisissa kouluissa. Ensimmäisenä vuotena läksyihin menee usein paljon aikaa, mutta nopeasti nuokin aineet ainakin meillä kirittiin kiinni. Me valitsimme ensin koulun ja asuinpaikka määräytyi sitten koulun perusteella. Kansainvälinen ystäväpiiri on todella hieno asia lapsille!


      • selvennys

        No taloushan on kuralla muista syistä. Pieleen mennt remontti maksoi kai tuplasti, mieletön määrä kymmenintuhansien korvauksia väärin perustein irtisanotuista opettajista ja reksi päälle, kulut ylipäätänsä ihan liian kovat. Espanjassa on niin paljon halvempi hintataso, että hyvällä johdolla koulu olisi pyörinyt jopa ilman lukukausimaksuja, mutta hallituket kautta historian ovat sössineet liikaa asioita. Pisteenä I:n päälle valtiolta huijatut valtion tuet, joita joudutaan maksamaan kahden lukuvuoden osalta 750 000 euroa. Lisää takaisinperittävää tulee, kun viime vuosi ja mahdollisesti myöskin aikaisempia vuosia selvitetään. Koulun varattomuus johtuu siis pienen ikuisuuden kestäneestä huonosta johtamisesta. Nyt, kun koulu on käytännössä konkurssin partaalla, on esitetty erilaisia säästötoimia, joita koulu voisi halutessaan toteuttaa, mutta sitä halukkuutta ei ole.


      • tiedoksi vain
        Muutetaanko kirjoitti:

        Eli jos jokainen maksaisi lapsistaan perusopetuksessa 9000€ ja lukiossa 8000€, niin homma toimisi edelleen?
        Aika lähelle menee tuota, mihin me vietäisiin lapset kouluun, eli 10000€/nuppi,
        Kiitos tiedosta, niin osaa verrata.

        Ei suomalaiseen oteta kuin tilapäisesti oleskelevien lapsia eli turhaan vertailet. Vanhemmat eivät saa maksaa sitä valtiontuen osuutta vaikka haluaisivat.


    • Uskomatonta roskaa

      Jälleen kerran 90% pelkkää roskaa ja tietämättömyyttä. Voi voi tätä porukkaa joka täällä pyörii ja luulee saavansa "tietoa". Ei ihme että aurinkorannikko on maineensa veroinen... sehän luodaan täällä!!!

      • Häpeän paikka

        Samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa. Hömppää, väritettyä tietoa ja mitä suuremmissa määrin kateutta.


      • mitäs läksit

        Kirjoittaa hän, jolla on ketunhäntä kainalossa ja oma lehmä ojassa.


      • eikö jo riitä

        Vanhan jengi se jaksaa jauhaa... Olisitte hoitaneet hommanne!


      • Don Luis
        eikö jo riitä kirjoitti:

        Vanhan jengi se jaksaa jauhaa... Olisitte hoitaneet hommanne!

        Joko Logo-varas on tuomittu ? Hävetkää saat...na.


      • kopsari
        Don Luis kirjoitti:

        Joko Logo-varas on tuomittu ? Hävetkää saat...na.

        Logo varasta ei tuomita. Saa tehdä mitä haluaa.


      • Don Lius
        kopsari kirjoitti:

        Logo varasta ei tuomita. Saa tehdä mitä haluaa.

        Entäpä tieto siitä, että Juha H. söi kuormasta Maarit P:n kanssa.


      • raidia
        Don Lius kirjoitti:

        Entäpä tieto siitä, että Juha H. söi kuormasta Maarit P:n kanssa.

        Jostakin Marimekon verhoista oon kuullut. Onko tietoa muusta?


      • kvesoori
        Don Lius kirjoitti:

        Entäpä tieto siitä, että Juha H. söi kuormasta Maarit P:n kanssa.

        Juha söi kuormasta. Raportti kertoo hämäristä lakuista. Maaritista ei ole tietoa.


    • Höpsismiä

      Opettajat olisivat varmasti valmiita maksamaan lukukausimaksut --- kunhan heille maksettaisiin ensin sama palkka kuin Suomessa vastaavassa työssä. Arannikon koulun maksamat palkat ovat merkittävästi huonommat (satoja euroja kuussa). Mitkä muut kustannukset koulunpidossa ovat merkittävästi halvempia kuin Suomessa? Ruoka on halvempaa, mutta vastaavasti koulun ruokalassa niin paljon tasokkaampaa, että varmasti menee sama raha kuin suomalaisissa kouluissa.. No, voisihan tasoa pudottaa? Toisaalta, eipä se ruokalan lasku taida kovin iso osa olla kokonaisbudjetista. Sähkö on kalliimpaa, samoin tietoliikenneyhteydet. Kirjojen kuljetus Espanjaan maksaa. Koulu joutuu ostamaan palveluita tilitoimistoilta ym., joista Suomessa vastaisi kunta. Suomessa koulut saavat tilat kunnalta halvalla, joutuuhan kunta kuitenkin maksamaan koulun kulut siltä osin, kun valtionapu ei riitä. Kunnille jää aina maksettavaa, valtionapu ei kata, eikä sen ole ajatuskaan kattaa kaikkia kuluja. Loput maksavat kunta-eli veronmaksajat kunnallisverossa. En sano, etteikö virheitä olisi tehty, varsinkin remontissa. Silti, puheet siitä, miten koulu voisi pitkässä juoksussa toimia ilnan vanhempien maksamia maksuja perustuu lähinnä tietämättömyyteen.

      • vihainen ja surullin

        Palkkakustannukset sivukuluineen ovat huomattavasti pienemmät, koska Espanjan palkkataso on merkittävästi pienempi kuin Suomessa. Ei koulun henkilökunnan kuulukaan nostaa täällä Suomen palkkoja, koska eläminen Espanjassa on huomattavasti halvempaa kuin Suomessa. Koulu ei ole koskaan viitsinyt kilpailuttaa yhtään mitään vaan palvelut on ostettu surutta kalliilla "hyvä veli" -periaatteella ja maksettu surutta maan yleiseen hintatasoon nähden ylihintaa. Tähän mennessä perityt koulumaksut ovat olleet suuria ja silti koulu on viittä vaille konkurssissa. Koulun holtittomasta rahan tuhlaamisesta on varmasti jokaisella koulua seuranneella kerrottavaa. Mm. Johdon lentomaksut ovat vuositasolla olleet ihan järkyttäviä! Yhteensä satoja tuhansia on maksettu myös korvauksia väärin perustein irtisanotuille opettajille ja rehtorille. Oikeudenkäyntikuluissa olisi voinut säästää samaten helposti jos johto olisi ollut ammattitaitoinen ja olisi osattu toimia oikein. Kiinteistökustannukset, liikaa henkilökuntaa.... Tässä nykyisessä tilanteessa koulu ei tosiaan voi toimia ilman vanhempien maksamia maksuja, eikä ne maksut edes riitä mihinkään, kun kaikki rahat on tuhlattu ja väärin perustein saadut valtion tuet pitää maksaa takaisin. Suomen valtion virkamiehet ovat ilmoittaneet summan vasta kahdesta tarkastetusta lukuvuodesta ja mitä enemmän lukuvuosia tarkastetaan takautuvasti, sitä isompi summa tullaan perimään takaisin.

        Uutisten mukaan Suomessakin koulut joutuvat leikkaamaan kustannuksiaan ja opettajia joudutaan jopa lomauttamaan. Aurinkorannikon koulussa on aina tuhlattu rahaa surutta ja nyt vihdoin kulissit ovat kaatuneet ja karu totuus on kaikkien tiedossa. Rahat loppuivat jo aikoja sitten!! Silti koulu ei ole aloittanut kunnollista säästökuuria vaan odottaa ilmeisesti ihmettä tapahtuvaksi.

        Tuntuu todella pahalta kaikkien niiden syyttömien lasten ja aikuisten vuoksi, joille koulun ammattitaidottoman johdon vuosikausien (vuosikymmenien) virheet nyt kostautuvat ja ovat jo kostautuneet.


      • Huihai vaan
        vihainen ja surullin kirjoitti:

        Palkkakustannukset sivukuluineen ovat huomattavasti pienemmät, koska Espanjan palkkataso on merkittävästi pienempi kuin Suomessa. Ei koulun henkilökunnan kuulukaan nostaa täällä Suomen palkkoja, koska eläminen Espanjassa on huomattavasti halvempaa kuin Suomessa. Koulu ei ole koskaan viitsinyt kilpailuttaa yhtään mitään vaan palvelut on ostettu surutta kalliilla "hyvä veli" -periaatteella ja maksettu surutta maan yleiseen hintatasoon nähden ylihintaa. Tähän mennessä perityt koulumaksut ovat olleet suuria ja silti koulu on viittä vaille konkurssissa. Koulun holtittomasta rahan tuhlaamisesta on varmasti jokaisella koulua seuranneella kerrottavaa. Mm. Johdon lentomaksut ovat vuositasolla olleet ihan järkyttäviä! Yhteensä satoja tuhansia on maksettu myös korvauksia väärin perustein irtisanotuille opettajille ja rehtorille. Oikeudenkäyntikuluissa olisi voinut säästää samaten helposti jos johto olisi ollut ammattitaitoinen ja olisi osattu toimia oikein. Kiinteistökustannukset, liikaa henkilökuntaa.... Tässä nykyisessä tilanteessa koulu ei tosiaan voi toimia ilman vanhempien maksamia maksuja, eikä ne maksut edes riitä mihinkään, kun kaikki rahat on tuhlattu ja väärin perustein saadut valtion tuet pitää maksaa takaisin. Suomen valtion virkamiehet ovat ilmoittaneet summan vasta kahdesta tarkastetusta lukuvuodesta ja mitä enemmän lukuvuosia tarkastetaan takautuvasti, sitä isompi summa tullaan perimään takaisin.

        Uutisten mukaan Suomessakin koulut joutuvat leikkaamaan kustannuksiaan ja opettajia joudutaan jopa lomauttamaan. Aurinkorannikon koulussa on aina tuhlattu rahaa surutta ja nyt vihdoin kulissit ovat kaatuneet ja karu totuus on kaikkien tiedossa. Rahat loppuivat jo aikoja sitten!! Silti koulu ei ole aloittanut kunnollista säästökuuria vaan odottaa ilmeisesti ihmettä tapahtuvaksi.

        Tuntuu todella pahalta kaikkien niiden syyttömien lasten ja aikuisten vuoksi, joille koulun ammattitaidottoman johdon vuosikausien (vuosikymmenien) virheet nyt kostautuvat ja ovat jo kostautuneet.

        Jos joskus elämässään voi hämmästyä niin se oli nyt. Ai kuluja ei ole karsittu? Olipa yhtä viisaasti sanottu kuin "miksi vesi ei ole märkää". Toinen hämmästelyn aihe on näistä roskajutuista kimpoava juttujen määrä. Tässä jää 7 Päivää lehti kauas taakse ja sielläkin edes osa tarinoista on totta.


      • ammattiapua
        Huihai vaan kirjoitti:

        Jos joskus elämässään voi hämmästyä niin se oli nyt. Ai kuluja ei ole karsittu? Olipa yhtä viisaasti sanottu kuin "miksi vesi ei ole märkää". Toinen hämmästelyn aihe on näistä roskajutuista kimpoava juttujen määrä. Tässä jää 7 Päivää lehti kauas taakse ja sielläkin edes osa tarinoista on totta.

        Ainakaan kuluja ei ole karsittu riittävästi! Senhän näkee jokainen, jolla on kokemusta johtotehtävistä. Koulun johdosta puuttuu ammattitaito johtaa yritystä suoraselkäisesti, kustannustehokkaasti ja kaikkien lakien mukaan. Jos koulun talous halutaan kuntoon niin säästötoimia löytyy vaikka kuinka. Jos ja kun ei koulun johdossa ole ammattitaitoa laatia näitä säästötoimia niin silloin pitää palkata ulkopuolinen ammattilainen. Tätäkin seikkaa olisi kannattanut miettiä silloin, kun hallitusta valittiin. Yleensä ammattitaito on ratkaiseva tekijä henkilötä valittaessa, mutta koulun hallituksen jäsenten valinnassa sillä ei ole koskaan ollut mitään merkitystä, ja se virhe onkin tullut todella kalliiksi. Tällä hetkellä yksikään ammattitaitoinen henkilö ei halua sotkeentua koko soppaan, koska kukaan ei halua pilata hyvää mainettaan. Mutta täysin koulun ulkopuolisen ammattilasen palkkaaminen varmasti onnistuu.


    • pois kelkasta?

      On se luojan lykky, ettei ole mitään kytköksiä tähän kouluun! Onneksi on vapaus valita haluaako olla osallisena tässä sopassa. Ihme kyllä, moni haluaa olla mukana vuodesta toiseen. Selkkauksia ja väärinkäytöksiä tuntuu riittävän. Varmasti hyvin epäterve ilmapiiri lapsille olla keskellä tätä aikuisten aiheuttamaa sotkua. Ei ihme jos lapset oireilevat, kun joutuvat elämään ja käymään koulua hullujen ja epärehellisten aikuisten keskellä. Työpaikkanakin koulu taitaa olla hyvin stressaava, kun epävarmuus ja riitely varjostaa jokaista työpäivää.

      • Yksi kysymysmerkki

        Taas tullaan valtionapuja perimään takaisin.
        Ketähän hallitus silloin syyttää?


      • Aurinkoaaaaa
        Yksi kysymysmerkki kirjoitti:

        Taas tullaan valtionapuja perimään takaisin.
        Ketähän hallitus silloin syyttää?

        Pistäkää nyt koulun asiat kuntoon. Sivusta seuranneena ihmattelen todellakin näitä ihmeellisiä luontaisetuja, joita koulu tarjoaa. Näillä luontaiseduilla on houkuteltu kouluun parhaat opettajat. Tässä tilanteessa pitäisi luontaiseduksi riittää Välimeren aurinko.


    • tämmöstä tänään

      "Ilmaisoppilaat ovat kautta koulun historian vieneet todella paljon koulupaikkoja maksavilta koululaisilta. Koko henkilökunnan lapset ovat aina saaneet käydä koulua ilmaiseksi."

      Olen kuullut, että espanjalainen työehtosopimus ja -laki nimenomaan vaatii, että yksityiskoulujen henkilökunnan lapsille on annettava ilmaispaikat.

      Siinä se, taas vaahdotaan täysin turhasta kun ei tiedetä yhtään mitään!!!

      • breht

        Älä usko kuulopuheisiin, ota selvää. Sitä mitä et tieda et tiedä


      • Tuommosta huomenna

        Olet näköjään aktivoitunut suoltaan pask.... senkin pipp li poi a, rusk an reiän ritari, koko kansan mutaturpa,Markku.


      • Hohhoijaa taas
        Tuommosta huomenna kirjoitti:

        Olet näköjään aktivoitunut suoltaan pask.... senkin pipp li poi a, rusk an reiän ritari, koko kansan mutaturpa,Markku.

        Voisiko pyytää hiukan asiallisempaa tekstiä, vaikka olisi mielessä miten hurjaa ajattelua tahansa.
        Voi teitä rannikolla asuvat...


    • Jullikkali

      Mitä helvettiä ne koulun kulut veronkiertäjille kuuluu. Pitäkää huoli vaan omista asioistanne.

    • muumipeikko5

      Tapa Trollit nälkään.

      Trollaaminen on nimimerkin suojista kirjoittamista, jonka tarkoitus on ärsyttää ja provosoida sekä ajaa propagandisesti omaa asiaa, usein miten väärillä ja valheellisilla väitteillä, joita trollaaja todistelee uskottavaan tapaan totuudeksi.
      Kahden laajan kansainvälisen tutkimuksen mukaan (2013 Kanada, 2014 Belgia) trollaajat ovat luonteeltaan liitettävissä keskivertoa selvästi sadistisempiin ja ovat taipuvaisia persoonallisuushäiriöön.
      Ruotsin ja norjankielen mukaan Trolli on luolassaan lymyilevä peikko, jonka huvia on muiden kiusaaminen, Mutta vielä kuvaavampi on englanninkielinen verbi trolling eli vetouistelu – Trolli heittää täkyjä saadakseen jonkun tarttumaan siihen. Trolli kokee onnistumisen vain kun saalista tulee, eli joku tarttuu hänen kirjoituksiinsa ja saa aikaan viestiketjun vastauksia, joihin Trolli sitten osallistuu useilla nimimerkeillä ja ohjaa keskustelua narsistisesti omaan suuntaansa. Trollit ovat liikkeellä useinmiten saman asian tiimoilla, kuten täällä koulun osalta.
      Kun tutkit viestiketjuja, löydät kohtuullisen helposti vain muutaman Trollin jäljet, jotka liittyvät toisiinsa ja motiivikin alkaa valottua.

      ÄLÄ RUOKI TROLLIA;
      kun et vastaa näihin provokatorisiin keskustelupalstan väitteisiin, Trolli laihtuu ja kuolee ennen pitkään loputtomaan sadistiseen nälkäänsä.

      Jos taas tunnistit itsesi trollaajaksi tai Trollia mukailevaksi peikkolaumalaiseksi, ei hätää; persoonallisuushäiriöistä kärsiville on apua saatavissa, ota rohkeasti yhteyttä mielenterveystoimistoihin tai omaan lääkäriisi.

    • Anonyymi

      upiteerataan ihan hyvin vuoksi

      • Anonyymi

        Kylläpä on hyvi!


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      73
      3350
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      562
      3170
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      41
      2682
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      2052
    5. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      313
      1864
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1845
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      12
      1775
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      129
      1424
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1261
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1238
    Aihe