Kivun säteily reisiin ja hyytymät

tuskientaival

Päivällä olo oli vielä ihan normaali. Illalla iski alavatsaan hirveä tuska kesken työvuoron. Koska en heti päässyt ottamaan 2 buranan normiannostani, kipu ehti yltyä niin kovaksi että se levisi "laavan lailla" reisiin ja jalat meinasivat mennä alta. Oli siinä ja siinä että pystyin raahautumaan kotiin. Onneksi ei sentää laatta lentänyt, niin kuin joskus pahimman kipukohtauksen aikana. Sitten kun lääkkeiden vaikutus puolen tunnin päästä alkoi, kivut olivat lähes tiessään. Sen verran onnekas olen, että pärjään sentään ihan tavallisella buranalla, kunhan otan niitä heti kipuilun alkaessa ja heti kun taas vähänkin nipistelee. Tämänpäivän kohtaus kai enteilee taas sitä, että isoja hyytymiä on luvassa. Olen nimittäin huomannut, että kivut ovat pahimmat niiden menkkojen aikana jolloin hyytymiä on paljon ja ne ovat isoja (vähän niin kuin pieniä sikiöitä). Mitenkäs teillä muilla, onko teillä noita jalat alta -kokemuksia? Mistäköhän isot hyytymät johtuvat? Voisiko veden juonnin lisääminen helpolttaa?

5

275

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jalkoja särkee

      Kyllä aika samanlaista on. Tosiaan iän myötä kipu on myös reisissä ja joskus on jopa horkka ja lievä kuume, eihän tämä normaalia ole, mutta jotenkin yritettävä kestää. Magnesiumin syöminen saattaa auttaa, sitä kokeilen nyt ja lisäksi royale geleetä olen ottanut. Viime kuukautiset oli aika siedettävät = työkyky säilyi. Nyt odottelen seuraavia...

      En käytä kipulääkettä kuin aniharvoin, silloin kaikki vaivat pitkittyvät ja lisäksi suolisto menee kipeäksi ja araksi.

      • Neens

        Gynekologille kannattaa varata aikaa ja heti. Kärsin jonkun aikaa käsittämättömän kovista kuukautiskivuista, kunnes menin yksityis-gynelle ja ultrauksessa paljastui endimetrioosi ja useita kystia. Nyt oon leikkausjonossa. Kannattaa mennä ammattilaiselle niin loppuu epätietoisuus. Tsemppiä!


    • rosvoroope

      Humalatila?

    • Näinse

      Mulla myös aivan jumalattomat kivut ollut nyt vuoden sisään. Kävin gynellä ja ultrassa, mutta ei löytynyt muuta kuin "kaunis" kohtuxD, eli ei mitään mainittavaa. Mutta kuitenkin menkkakivut on ollu melkoset ja kovasti olen yrittänyt miettiä mistä johtuvat.?!?!
      Mulla vimppa episodi meni niinkin ihanasti kuin, että ensiksi hirveä kipuaalto keittiössä, jonka jälkeen meinas taju lähteä napsin 500mg buranan ja juoksin vessaan god knows mitä tekemään, istuin pytyllä kun samaan aikaan tunsin ku mahassa alkoi vellomaan ja yrjösin lavuaariin samalla kun kuume nousi ja hikoilin tuskissani. Kun olin vessasta selvinnyt heitin tonnisen naamaan ja raahasin itseni olkkarin lattialle jossa heiluin kuin jossain transsissa siihen asti kunnes 1g alkoi vaikuttaa.:D En ole masokisti, mutta aina näin jälkeenpäin naurattaa, että mitä vattua kerkesi tapahtua ja niin siitä taas selvisi.
      Juuri sitä olen pelännyt, että mitä sitten kunhan tämä sama tapahtuu jossain julkisella, ei naurata..

    • Hei!

      Tavalliset kuukautiskivut voivat joskus olla hyvinkin voimakkaita. Tulehduskipulääkkeet (kuten juuri sinun ottamasi Burana) antavat niihin melko hyvän avun, hoitoon voidaan tarvittaessa käyttää myös yhdistelmäehkäisypillereitä. Voit halutessasi lukea tarkemman tietopaketin kuukautiskipujen syistä, oireista ja hoidosta esim. osoitteesta: http://klinik.fi/terveysinfo/kuukautiskivut

      Hyvin kivuliaiden kuukautisten takana voi olla myös endometrioosi, kuten eräs kommentoija jo kirjoittikin. Endometrioosissa kivut voivat olla hyvinkin hankalia ja säteillä laajalle alueelle (http://klinik.fi/terveysinfo/endometrioosi)

      Kipusi kuulostavat sen verran hankalilta, että kannattaa käydä kysymässä hoitoa niihin yleislääkäriltä tai gynekologilta.

      Voimia syksyyn toivotellen:

      -Klinikin lääkäritiimi

      Klinik - terveyspalvelusi netissä
      www.klinik.fi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      377
      3658
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      206
      1795
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      67
      1374
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      149
      1250
    5. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      164
      885
    6. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      883
    7. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      57
      860
    8. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      117
      840
    9. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      829
    10. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      49
      820
    Aihe