Kerrostalossa

einäin

vuosikymmenet asuneena en tykkää, että maalla ollessani naapuri vain kävelee sisään kengät jalassa. Ei hän riisu kenkiä, puhumattakaan että koputtaisi.

Haluaisin jättää asunnon ja auton ovet lukitsematta, jos menen vaikka viinimarjoja poimimaan, mutta kun naapureilla ei ole sosiaalisia käytöstapoja. He menevät autoon ja asuntoon vaikka ketään ei siellä olisikaan. Ei varastelu- vaan uteliaisuusmielessä. Sitten riittää kylässä puhuttavaa, että miten mikin tavara oli aseteltu vai oliko peräti sotkuista!

96

171

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Maailmankuva laajenee kun asuu muissa maissa. Hollannissa ei oteta kenkiä sisääntullessa pois. No, me otamme kotiin tullessamme kengät pois, mutta emme edellytä, että vieraamme ottaisivat.

      Mistä kaukaa olet? Käsivarresta kotoisin oleva tuttavani kertoi, että kun he lähtevät asioille he laittavat luudan ulkooven eteen. Se kertoo mahdollisille vierailijoille, että isäntäväki on pois.

      • einäin

        Pitäisikö auton oviinkin laittaa luuta?

        Minä voin olla 50m päässä 'asioilla' ja naapurit vain könkyttävät mennä sisälle. Koska he eivät koputa, niin eivät voi tietää onko sisällä ketään vai ei. Ei sitä viitsisi 20 kertaa päivässä laittaa pönkkää oven eteen.

      • Hengästynyt
        einäin kirjoitti:

        Jopa juokset ovissa! Kuten naapurisikin.

      • '''''''''''''''
        einäin kirjoitti:

        Pitäisikö auton oviinkin laittaa luuta?

        Minä voin olla 50m päässä 'asioilla' ja naapurit vain könkyttävät mennä sisälle. Koska he eivät koputa, niin eivät voi tietää onko sisällä ketään vai ei. Ei sitä viitsisi 20 kertaa päivässä laittaa pönkkää oven eteen.

        @einäin

        Ei ainakaan norsunluuta.

    • Laitas lappu ovveen että kengät pois ja koputa ensin. Ja laita luuta ovelle merkiks ettet ole kotona.

      • einäin

        Ajattele että nämä ovat kuraisilla kumisaappailla usein liikenteessä.

      • einäin kirjoitti:

        Ajattele että nämä ovat kuraisilla kumisaappailla usein liikenteessä.

        Ei tulis mieleen mennä toisten kottiin kuraisilla saappailla tai ylipäätään kengät jalassa. Sen verran pitä olla tapoja kuitenkin. Meillä kävi yksi nuori mies ja sanoin hälle et ei tarvitse nyt ottaa kenkiä kun kohta alan siivoamaan, hän katsoi ja sanoi et jos minä nyt kuitenkin teen niin kuin on opetettu :). Ilahduin.

    • maalla maan tapaan

      luuta vaan ovenpönkäksi niin naapurit eivät mene sisälle poissaollessasi

      myös asiasta mainitseminen naapurille olisi viisasta, saattaa toimia paremmin kuin valittaminen keskustelupalstalla

      • einäin

        Sanottu on mutta viimeksikin alkoi väittämään vastaan. Enköhän minä määrittele oman tonttini säännöt.

      • einäin kirjoitti:

        Sanottu on mutta viimeksikin alkoi väittämään vastaan. Enköhän minä määrittele oman tonttini säännöt.

        Kyllä se mualima on menny semmoseksi ettet uskalla pitää ovia auki joka paikassa edes kotona ollessasi, puhumattakaan että jättäisit auton ovet lukitsematta. Jotenkin se on hämärtynyt käsitys siitä mikä on omaa ja mikä toisten.

      • einäin
        mrshedgehog kirjoitti:

        Mitäköhän tapahtuisi, jos lapset tekisivät noin, että juoksisivat kurakengillä vaikkapa päiväkodissa tai ylipäätään missään sisätiloissa. Tulisiko tukkapöllyä ja lujaa? Aikuisilta jotkut näyttävät pitävän normaalina käytöksenä...

        Tukkapölly tänä päivänä on rikos, joten en kyllä neuvoisi sitä tekemään :).Mutta kengät voi vaatia jättämään eteiseen muulla tavoin.

      • einäin
        mrshedgehog kirjoitti:

        Tukkapölly tänä päivänä on rikos, joten en kyllä neuvoisi sitä tekemään :).Mutta kengät voi vaatia jättämään eteiseen muulla tavoin.

        Kuvaannollisesti sanottuna, mutta nykyisille 60 -vuotiaille lienee ollut arkipäivää lapsuudessa.

      • einäin kirjoitti:

        Kuvaannollisesti sanottuna, mutta nykyisille 60 -vuotiaille lienee ollut arkipäivää lapsuudessa.

        Nii, toisille enempi ja toisille vähempi.

    • Kummallista.
      Tästäkin naapuri-lähiö aloituksesta, kirjoitus-tyylistä ja sen saamista kommenteista tuntuu kuin kaiku vastaisi itselleen?
      Tästä puuttuu ainoastaan viitaus vanhukseen tai eläkkeeseen.
      Noh, kaikuna taisin kommentoida itsekin.

      H.

      • ei näin

        Jokainen sanasi sanojen asettelusi on niin uniikki. Mitä kieltä puhut, kun en edes ymmärrä sanojasi?

      • Oletko enne kuullut moista, että naapurit tulee ja menee sisään ja ulos ja jopa autoon istahtavat ja vielä kengät jalassa. Eikö olekin ennenkuulumatonta?

      • korpikirjailija kirjoitti:

        Oletko enne kuullut moista, että naapurit tulee ja menee sisään ja ulos ja jopa autoon istahtavat ja vielä kengät jalassa. Eikö olekin ennenkuulumatonta?

        Ps. vielä kuraisilla kumisaappailla, lie jossain kauempana kuin korpi.

      • einäin
        korpikirjailija kirjoitti:

        Oletko enne kuullut moista, että naapurit tulee ja menee sisään ja ulos ja jopa autoon istahtavat ja vielä kengät jalassa. Eikö olekin ennenkuulumatonta?

        Suomen maaseudulla normia näyttää olevan.

      • jiiioj
        korpikirjailija kirjoitti:

        Oletko enne kuullut moista, että naapurit tulee ja menee sisään ja ulos ja jopa autoon istahtavat ja vielä kengät jalassa. Eikö olekin ennenkuulumatonta?

        Jos ei sinulla muuta ole aloitukseen sanottavaa kuin nälviä niin siirry muihin ketjuihin!

      • korpikirjailija kirjoitti:

        Oletko enne kuullut moista, että naapurit tulee ja menee sisään ja ulos ja jopa autoon istahtavat ja vielä kengät jalassa. Eikö olekin ennenkuulumatonta?

        Minun ex-mieheni vaati et kengät pitää jättää autoon tullessa oven ulkopuolelle ettei auton matot likaannu.

      • ei saa tukistaa

        H

        Vanhukset ja eläkeläiset uskovat sanonnalla, mutta aloittaja taitaa kirjoitella lapsista?

      • Oi, lempiaiheeni. Meillä on eteiseeä vanhoille ihmisille penkki, johon voivat istahtaa riisumaan kengät pois jaloistaan meille tullessaan. Siinä on myös riittävän pitkä kenkälusikka, jonka avulla saa kengät jalkaan taas pois lähtiissä. Tarvittaessa talonvaki avustaa, kuten myös pieniä lapsia.

      • jiiioj kirjoitti:

        Jos ei sinulla muuta ole aloitukseen sanottavaa kuin nälviä niin siirry muihin ketjuihin!

        Olen kohta lähdössä töihin, pian pääsette taivastelemaan kuraisia kumisaappaita suomalaisella maaseudulla kävelemässä persialaismatolla.

      • einäin
        ei saa tukistaa kirjoitti:

        H

        Vanhukset ja eläkeläiset uskovat sanonnalla, mutta aloittaja taitaa kirjoitella lapsista?

        Lapsen asteelle jääneistä aikuisista, kaiketi.

      • paljain jaloin
        mrshedgehog kirjoitti:

        Minun ex-mieheni vaati et kengät pitää jättää autoon tullessa oven ulkopuolelle ettei auton matot likaannu.

        Oliko sulla toiset kengät kassissa?

      • paljain jaloin kirjoitti:

        Oliko sulla toiset kengät kassissa?

        Ei ollu, en osannut varautua :))

      • eivaravenettä.
        mrshedgehog kirjoitti:

        Ei ollu, en osannut varautua :))

        Kauanko olitte naimisissa. Ehditkö varautua yhtään kertaa :)

      • eivaravenettä. kirjoitti:

        Kauanko olitte naimisissa. Ehditkö varautua yhtään kertaa :)

        Avoliitossa 12 vee. vähän aikaa haukoin henkeäni mut sitten hankin oman auton, mulle ja lapsille :).

    • er3

      Ei kuulosta ihan normaalilta, että autoon mennään tutkimaan. Kysy ensi kerralla ihansuoraan että mitä olit sieltä hakemassa. Minä kyllä tekisin ihan selväksi ettei minun tavaroitani tongita, senhän sanoo järkikin.

      Ja jos joku suuttuu kun kiellät autoosi tuppaamasta niin joutaa suuttuakin.

      • einäin

        He haluavat tietää autostasikin kaiken, kun puheenaiheet ovat kylässä vähissä ja juoruilunaihetta pitäisi keksiä. Montako kilometriä on ajettu jne. Minä vastasin ettei auto ole myytävänä, kun kysymyksiä sateli.

        Niinmut jos sinulla on hieno auto ja autoilu kiinnostaa :).Mut eihän se silti oikeuta menemään autoon siälle omin päin. Ootkohan vähän liian kiltin maineessa, kun noin uskaltavat mennä?

      • einäin
        mrshedgehog kirjoitti:

        Niinmut jos sinulla on hieno auto ja autoilu kiinnostaa :).Mut eihän se silti oikeuta menemään autoon siälle omin päin. Ootkohan vähän liian kiltin maineessa, kun noin uskaltavat mennä?

        Siellä ei ihmisillä ole käytöstapoja. Jotenkin yksinkertaisiksi jääneet vähäisten virikkeiden johdosta. Jos vaikka sarkastisesti jotain sanoo, niin se käy yli ymmärryksen ja kaikki otetaan kirjaimellisesti.

        No sinulle on sattuneet sitten ikävät naapurit. Minun käsitykseni maaseudun ihmisistä ovat kyllä päinvastaiset. Ihania luonnon keskellä eläviä ja asuvia, elämänmyönteisä ja viisaita ovat olleet. Yhtä luonnon kanssa ja käytöstavat ja toisten huomioonottaminen huippuluokkaa. Sekä yhteisöllisyys.

        Sisäsiittoisia ja niin.

      • einäin kirjoitti:

        Sisäsiittoisia ja niin.

        Nyt en ymmärtänäyt, mitä tarkoitit?

      • einäin
        mrshedgehog kirjoitti:

        Nyt en ymmärtänäyt, mitä tarkoitit?

        Tyyliin on menty naimisiin naapureitten kesken ja sikisty.

      • einäin kirjoitti:

        Tyyliin on menty naimisiin naapureitten kesken ja sikisty.

        No haittaako se mittään jos kerran sukua eivät ole keskenään? Saivat siten yhistettyä hehtaarit sopiviksi paloiksi:)?

      • einäin
        mrshedgehog kirjoitti:

        No haittaako se mittään jos kerran sukua eivät ole keskenään? Saivat siten yhistettyä hehtaarit sopiviksi paloiksi:)?

        Kyllä ovat sukuakin keskenään monet.

      • einäin kirjoitti:

        Kyllä ovat sukuakin keskenään monet.

        Nohaa, nymmä tiän mistä pitäjästä kirjoitat :))

    • Joo, kyllähän sitä ennenvanhaan ja jossain nykyjäänkin lompsutellaan kengät jalassa sisään asti, niin vieraat kuin isäntäväkikin. Riippuu tosin millä kengillä. Tuskin jollain navettakengillä tai jos on oltu savisella pellolla töissä.

      Kattokaapas seuraavan kerran vanhoja kotimaisia leffoja jossa ollaan niinku kaupungissa niin jopa sielläkin ollaan lompsuttimet jalassa, ei ne niitä pois ottanu.

      Meilläkään maalla aikoinaan ovia lukkoon laitettu, nykyjään se on pakko, vaikka vain huussissa kävis. Maailma muuttuu, ei sille voi mitään.

      • einäin

        Jotkut vielä tupakoivatkin sisätiloissa.

      • einäin kirjoitti:

        Jotkut vielä tupakoivatkin sisätiloissa.

        Ja autoissa.

    • Suuressa osassa maailmaa on ihan normaalia että kenkiä pidetään sisällä. Meillekin saa tulla kesällä kuivat, puhtaat kengät jalassaan jos tulee suoraan autosta. Tavallisesti kyllä kaikki, minä itsekin, otan kengät pois, kesälläkin, kun tykkään olla paljain jaloin sisällä ja talvella lämpöiset lammastohvelit jaloissa. Syksyllä ja keväällä pidän useimmiten sisäkenkiä, koska en tykkää olla sukkasillani. Eteisessä pidän muutamat tohvelit (miesten ja naisten kokoja) visiittiä varten, koska meillä pakkaa olemaan kylmät lattiat.

      Kumisaappailla ja muilla työkengillä meille ei lompsita sisään, ei omat eikä vieraat.

      Ai niin, jossain päin (jossa olen asunut) on sellainentapa että jos tullaan kutsumatta sisälle niin voi saada pesäpallomailasta. Tai jos sattuu isäntä odottaa sisällä haulikko kädessä.

      On monta tapaa ratkaista ongelma. Suomalainen luuta ovella poikittain on mielestäni erinomainen tapa. Huonoin mahdollinen on kai tulla keskustelemaan asiasta palstalle, mutta jos olet nyt saanut hyviä vinkkejä tai edes mieltäsi kevennettyä niin onhan se vastannut taas kerran tarkoitustaan.

      Terapiaryhmämme lähettää laskun postissa.

      • einäin

        Minä ajattelen niin, että minun luokseni tullaan kylään vain soittamalla etukäteen. Mitä, jos olisin alasti menossa suihkuun ja naapuri vain lompsuttelisi sisälle koputtamatta?

      • Olen kanssasi täysin samaa mieltä Paloma.

      • einäin kirjoitti:

        Minä ajattelen niin, että minun luokseni tullaan kylään vain soittamalla etukäteen. Mitä, jos olisin alasti menossa suihkuun ja naapuri vain lompsuttelisi sisälle koputtamatta?

        Minä taas ajattelen et meille saa tulla etukäteen ilmoittamatta sillä riksillä et olen juuri lähdössä joihonkin tai että meillä ei ole kahileipää mistä tarjota.Tosin meil on aina ovi lukossa, et tietämättä ei pääse kukaan sisälle.

      • einäin
        korpikirjailija kirjoitti:

        Olen kanssasi täysin samaa mieltä Paloma.

        Minun sanomanani se oli vain 'uskomatonta kitinää'? :))

        "Kumisaappailla ja muilla työkengillä meille ei lompsita sisään, ei omat eikä vieraat."

        Miksi et ole johdonmukainen? Miksi puhut ristiriitaisesti? Onko sinulla jotain ongelmia...?

        @einäin;
        luulin sanoneeni sen riittävän selvästi: kuivat, puhtaat kesäkengät, sisältä autoon, autosta meille sisälle. Kesäkengät, kyläkengät, ei saviset peltosaappaat, ei sontaiset navettasaappaat, ei liejuiset joggauskengät tai trainerit. Säästä ja keleistä myös riippuen.
        Onhan se johdonmukaista. Siinä oli vain vähän enemmän vaihtoehtoja. Vaikeetako?

      • einäin
        Paloma.se.co kirjoitti:

        Vastasin korpikirjailijalle edellisessä viestissäni. Ehkä et huomaa nuolta?

      • einäin kirjoitti:

        Vastasin korpikirjailijalle edellisessä viestissäni. Ehkä et huomaa nuolta?

        Olet epäjohdoinmukainen. Lainaat minun tekstiäni kun vastaat muille. Valitan sekaannusta. (Minä taas vain vähemmän tarkkaavainen ;)

      • einäin
        Paloma.se.co kirjoitti:

        Olet epäjohdoinmukainen. Lainaat minun tekstiäni kun vastaat muille. Valitan sekaannusta. (Minä taas vain vähemmän tarkkaavainen ;)

        Kuten sanottu "Minun sanomanani se oli vain 'uskomatonta kitinää'? :))"

      • tapansa kullakin

        Teilläkö on nyt täällä oikein terapiaryhmä?
        Suuressa maailmassa vallitseekin se Amerikan unelma-meininki:
        Kalliit kokolattiamatot on kuin tehty likaisilla kengillä asteltavaksi.

    • Hei kun keikuskelen

      Mitäpä tuota miettimään, kun(jos) asiat on niin ku ne on, että naapuri tallustelee autoon ja asuntoon tosta noin vaan saappaat klompsuen ja sinä aattelet, että hitto ku risoo.

      Minä pistäisin ovet lukkoon ja se olis siinä sitte. Eipä kuuluisi enää saappaitten klompsuntaa.
      Turhaa ajan tuhlaamista mietiskellä marjapuskissa istuen, että kukahan naapuri nyt sujahtaa mun kotiin.
      Siinä ei kauaa aikaa nokka tuhise, kun avaimella ovensa avaa.

      • einäin

        Yksi naapuri oli nähnyt käärmeen rappusilla, kun en itse ollut edes kotona. Että siellä käydään nuuskimassa paikkoja kun tiedetään ettei ketään ole kotona.
        Meni paljastamaan itsensä.

        Meidän naapuri oli kuvannut videokameralla kun orava haki seinävilloja meidän mökin vintlltä. Soitti ovikelloa ja tuli näyttämään et katsohan minkälainen vuokralainen teillä.

      • einäin kirjoitti:

        Yksi naapuri oli nähnyt käärmeen rappusilla, kun en itse ollut edes kotona. Että siellä käydään nuuskimassa paikkoja kun tiedetään ettei ketään ole kotona.
        Meni paljastamaan itsensä.

        Mä en edes pyrkis sisään jos tollanen olis vahtikoirana rappusil. Ja jotenkin tuntuu ettei se sun naapuriskaan. Tais vaan käydä ja pyörähti takas kotiinsa.

      • einäin
        Nittaminax kirjoitti:

        Mä en edes pyrkis sisään jos tollanen olis vahtikoirana rappusil. Ja jotenkin tuntuu ettei se sun naapuriskaan. Tais vaan käydä ja pyörähti takas kotiinsa.

        Tiesi tarkalleen mitä ulkorakennuksissa oli varastoituna. Niissä, jotka eivät olleet lukossa.

      • Hei kun keikuskelen
        einäin kirjoitti:

        Yksi naapuri oli nähnyt käärmeen rappusilla, kun en itse ollut edes kotona. Että siellä käydään nuuskimassa paikkoja kun tiedetään ettei ketään ole kotona.
        Meni paljastamaan itsensä.

        "einäin"

        Taidat ollakin vain huulien heiluttaja.
        Tuli mieleen, kun vastauksiasi lueskelin.
        Meneehän toki tämmönenkin aloitus, ei sen puoleen.
        Mut minä toppaan tähän ja meen perunoita pesemään.

      • einäin kirjoitti:

        Tiesi tarkalleen mitä ulkorakennuksissa oli varastoituna. Niissä, jotka eivät olleet lukossa.

        No mitä se käärme sit kuulu koko stooriin. Jos kerran ties varastotavarat niin eiks ne jo riitä et on pihalla pyörähetty ja tutkittu paikkoja. Tai mitä jos etsi sua ja huhuili varastot josko olisit ollu siellä.

      • einäin
        Hei kun keikuskelen kirjoitti:

        "einäin"

        Taidat ollakin vain huulien heiluttaja.
        Tuli mieleen, kun vastauksiasi lueskelin.
        Meneehän toki tämmönenkin aloitus, ei sen puoleen.
        Mut minä toppaan tähän ja meen perunoita pesemään.

        En pane pahakseni poistumistasi. Kiitos ilmoituksesta.

      • einäin
        Nittaminax kirjoitti:

        No mitä se käärme sit kuulu koko stooriin. Jos kerran ties varastotavarat niin eiks ne jo riitä et on pihalla pyörähetty ja tutkittu paikkoja. Tai mitä jos etsi sua ja huhuili varastot josko olisit ollu siellä.

        Minua ei ole mitään syytä etsiä.

    • Todella maaseudulla, mettien ja järvien ja lampien ja kallioiden ymmpäröimällä maaseudulla olen syntynyt. Kyykärmeiden vaellusreitille kivikkoiselle mannulle, minne isäni ja äitini kotinsa raivasivat kivet röykkiöiksi kantaen, maasaunassa asuen, kunnes saivat saunan valmiiksi ja siinä asuivat ja lopulta talonkin saivat pystytettyä ja 10 hehtaaria peltoa raivattua ja kaksi latoa pystyyn ja navetankin. Hyvät olivat tavat kyläläilisillä ja samanlaiset meikäläisilläkin. Kun kylään mentiin jäi kenkät ulkoeteiseen, jos oli kuraiset saappaat, niin ne riisuttiin jo ulkoportailla ja huuhtaistiin rännivedellä puhtaiksi tai jo aiemmin pitkässä märässä heinikossa. Villasukkasillaan sitä sitten tallusteltiin vierahissa tuvan penkille ja nätisti istuttiin ja kuunneltiin aikuisten juttuja.

      • Nii ja peukaloita pyöriteltiin siihen malliiin et kahvia tekee mieli :).

      • mrshedgehog kirjoitti:

        Nii ja peukaloita pyöriteltiin siihen malliiin et kahvia tekee mieli :).

        Ei mitään peukaloitten pyörittelyä, mutta jalat kyllä vispas pöyvän alla kunnes saatiin mehua ja keksi tai rusinapulla. Sitten kun aikuisten kahvipannu oli kiehunut ja selkiintynyt riittävästi ja naapurin poika ja tyttö oli voittanut ujoudenpuuskansa niin päästiin tuvan kaukaisempaan nurkkaan leikkimään muutaman legopalikan kanssa. meillähän ei sellaista ollut kotona joten oli se niin ihmeellistä. Puhtaat ja kurattomat olivat lattiat ja matot ja korvat oli heti meillä höröllä kun aikuiset äityivät kuiskuttelemaan ja mekin oltiin jotenkin liuttu lähes pöydän alle.

      • helmiah56 kirjoitti:

        Juu tutulta kuulostaa ja penskat eivät olleet ensimmäisenä kahvipöydässä vaan aikuisten jälkeen tai heille oli katettu oma pöytä. Peukaloita aikuiet pyöritteöi vaan sitä en muista et kumpaan suuntaan, myötä- vai vastapivään jos halusi kahvia ja jos toisin päin niin mitäs se sitten tarkoitti?

    • Mites hitsaaja?

      Mitse alkaa tuntua siltä et aloittaja on vanha tuttu.

      • hitsarin poika

        Provo, mutta menee keskellä viikkoa kevyesti fiilingillä : DDD ja kaikilla on niin mukavaa.

      • kovin tuttua

        Mites hitsaaja?

        Leskelle sitä aina sattuu ja tapahtuu!! Hah, haa!

    • Pirre*

      Aika uskomaton juttu tai jne., mutta laitan ovet lukkoon jos lähdemme kauemmaksi kotoa, ja tykkään että ovikelloa soitetaan sisälle tullessa, auton ovet on aina kiinni, miksi pitäisin ne auki..

      • Pirre*

        Ja kengät pois jaloista

    • mitähähh

      Palomalle

      Pitää ihan kysästä sinulta kun tämä aloitus ei tuntunut olevan sinulle mieleinen. Onko tästä asiasta keskustelu sinusta jotenkin vähempiarvoista kuin oman (lintujen lentely ikkunoihin) ketjusi jaarittelu Ruotsin äänestystuloksesta. Kyllähän tämä terapiaryhmä voisi sinullekin lähettää laskun siitä sepustuksestasi jossa pitkin päivää jaksoit moittia kun ruotsalaiset ovat niin rasisteja.

      Niin että mahtuuko tämä ketju mielestäsi ollenkaan KESKUSTELUpalstalle?

      • Tää on ihan hyvä aloitus.
        Mun lintualoituskin tuotti ihan hyviä vastauksia joista sain vihjettä mikä voi olla syynä siihen että linnut kuolevat ikkunoihini.
        Että silleen.

    • älä yleistä

      Asun maaseudulla, en mene naapureiden enkä edes ystävieni kotiin soittamatta ovikelloa tai koputtamatta. Jos ei koputuksiin vastata niin sitten saatan huhuilla tai soitan kännyyn. Täällä meillä päin huolehditaan naapureista, jos on ovet sepposen selällään eikä omistajaa näy eikä kuulu, niin sopii olettaa jotain sattuneen, silloin kyllä lampsitaan sisälle, tosin ilman kenkiä. Ei ole omaan tupaanikaan vuosiin kukaan luvatta tullut, muutama tuli koputtamatta joskus aikoinaan kun tänne muutin, tein kuitenkin selväksi etten halua yllättyä joten pyysin koputtamaan, kerrasta ovat uskoneet.

      Mielestäni haluat yleistää maalaiset joksikin tolloiksi, tiedoksesi vaan, on se nykyaika tavoittanut maaseutuakin. Todellisuudessa kaupungeissa taitaa asustella enemmän maalaisia kuin kaupunkilaisia. Itse olen maalle muuttanut kaupunkilainen.

      • nyt ja ennen

        Näinhän se on maailma muuttunut , että nykyään pitää ilmoittaa hyvissä ajoin jos aikoo mennä pistäytymään, edes pikaisesti.
        Muistellaanpa vanhoja, silloin kun ei ollu puhelinta edes joka talossa . maalla ? Mentiin käymään ja ei ollut etukäteen sovittu.

        Sama oli kaupungissa. Kun olin nuorikko 60-luvulla ja alettiin asumaan yhteiselämää ei ollut puhelinta. Puhelinliittymä hankittiin vasta 70-luvun alussa. Ja kyläiltiin puolin ja toisin.
        Nykyään pitää sopia sopiva ajankohta, milloin sopii soittaa? Muutamien kohdalla. Maailma on mennyt kummalliseksi. Toki ymmärrän ettei aina voi puhua, mutta voi sanoa siinä vaiheessa kun joku soittaa, että nyt on paha paikka, soita xxx.

      • älä yleistä
        nyt ja ennen kirjoitti:

        Ovikellon soitto ja puhelimella soitto on kaksi eri asiaa, ei ainakaan minun tuttavapiirissäni tarvitse etukäteen ilmoitella jos pistäytyy moikkaamaan.

    • jarp

      Meile mökkinaapuri käveelee kesäisin avojaloin , tulee meille sisään niillä rapa jaloilla, hieroo niitä jalkojaan joissa on vastaleikattua nurmikkoakin ja kuraa meidän valkoisiin nukkamattoihin. Nyt olen viisastunut ja otan kaikki matot pois siksiaikaa kun mökkiläinen on maisemissa.

    • taannoin

      Aloittaja oletettavasti sama jota naapurit halusi laitoshoitoon

    • Mitäs menit

      Sitä näköjään vinksahtaa kun muuttaa maalle yksinäisyyteen.

      • einäin

        Kuka muutti? En ole pysyvästi muuttanut.

    • muuta.kaupunkiin

      Muuta hyvä ihminen pois sieltä!

      Näitä valituksia ei jaksa lukea kukaan. Ei varsinkaan tätä jänkkäketju-tyyliä mikä meidän iässä näkyy olevan ainoa tapa kommunikoida.

    • att2

      Tietenkin sisäkengät on matkassa, tosin kerrostalossa en ole vieraillut kymmeniin vuosiin.

    • :((

      Ihmeellinen palstakulttuuri, tai sitä ei näy eräillä olevan lainkaan.
      Oli aihe vaikka eläintarha, se pitää polkea maahan, ja kääntää aina ja ikuisesti aiheeksi MINÄ ja MINÄ.

      Soisi jokaisen kasvavan minuudessaan olemaan hiljaa, jos ei muuta ole kuin minä.

      Meillä ei kukaan lontustele, jos emme ole kotona. Ulko-ovet, kaikki neljä, ovat aina lukossa.
      Idioottimaista, että vierailla ei sasi olla kenkiä jalassa.

      • en minä ainakaan

        :((
        Miltä tuntuu minä itse aloittajan toveri

      • joo...

        Parempi kengät kuin hikiset sukat tai paljaat silsavarpaat.

      • yh ja hyh
        joo... kirjoitti:

        Parempi kengät kuin hikiset sukat tai paljaat silsavarpaat.

        Minua suorastaan ja väärästään inhottaa, kun telkkarissa on vaikkapa jotain sisustusohjelmia, ja ihmiset käppäilevät paljain jalkasilsavarpain.

        Muutenkin hullua, että hienoissa juhlissa pitäisi jättää kalliit juhlakengät tampuuriin.

      • oma koti
        yh ja hyh kirjoitti:

        Minua suorastaan ja väärästään inhottaa, kun telkkarissa on vaikkapa jotain sisustusohjelmia, ja ihmiset käppäilevät paljain jalkasilsavarpain.

        Muutenkin hullua, että hienoissa juhlissa pitäisi jättää kalliit juhlakengät tampuuriin.

        Voihan niihin jättää sen hintalapun roikkumaan näkösälle.
        Näkevät sitten toisetkin vieraat, että ei sitä missään halpahallin alennuskengissä kuljeta.

        Meille jos vieras ryntää olohuoneeseenkin kengät jalassa, niin hänelle isketään imuri kouraan!
        Eihän kukaan kyläänkään mene tupakka suussa.
        Kyllähän ne vieraat saavat elää talon tavoilla.

      • kna.
        oma koti kirjoitti:

        Tupakoi meillä ei isännät, ei vieraat.
        Kenkiä en kehoita ketään riisumaan, joillakin on kamala jalkahiki. Johan koira metettäisi hajuaistinsa kuukaudeksi.
        Sex in the cityssä Carrien huippukalliit Manolot varastettiin vauvakutsuilla, kun kengät piti jättää eteiseen.

        Varmaan kehitteillä jossain vierassuojapuvut.
        Vaikka näkyyhän jo keksityn, kun katselee uutisia Afrikasta.

    • siellä asunut

      Kaikissa tuntemissani hollantilaisissa huusholleissa otetaan kengät pois vierailulla. Suuremmisaa tilaisuuksissa kun on paljon väkeä esim coctailkutsuissa ollaan kengät jalassa. Monissa paikoissa Hollannissa tossut ovat oven pielessä vieraita varten.

      • Jossico

        Suomi on Japanin ohella ainoa maa, jossa kenkien pois ottaminen tapa.

    • €--

      Navettaankin mennessä laitetaan suojukset kenkiin ja takki päähineineen joten vierailijat pitäisi ensin käydä sikalassa opettelemassa tapoja

    • kna.

      Lukot on kehitetty pitämään ovet kiinni. Paitsi varkailta.
      Sinulle on annettu puheenlahja, jolla voit kieltää lantasaappailla saapastelun kodissasi.
      Mutta oletko varautunut, jos saappaitten poisottaminen aiheuttaisi pahanhajuisen kaasuvaaran, jota olisi työlästä tuulettaa?

    • ennen oli ennen

      Ennen oltiin rehellisiä meillä laitettiin avain oven pielessä olevaan naulaan roikkumaan, siitä näkivät ettei oltu kotona.

    • ehkä se syynä

      Oliko ennen näitä muita liikkujia ja kaupustelijoita enempi?

    • Kiva talo

      Nyt kun olen viimeiset 14v asunut kerrostalossa, tykkään että helpoin tapa asua.
      Tarkastelen siltä pohjalta että edelliset asunnot olivat rivari ja omakotitalo.
      En jaksaisi enää niitä töitä, mitä niissä olisi. Enkä viitsisi tehdäkään.
      Mummonmökki on minulla edelleen ja se sopii kerrostalossa asujalle.
      Kerrostalo on kiva kun on paljon naapureita, on aina juttuseuraa jos haluaa.
      Niissähän asuu nykyään paljon ikäihmisiä. Minä koen tämän turvalliseksi asumiseksi.

    • karjalaan...

      Muutin jo talvella pois kerrostalosta mummonmökkiin.
      Kyllästyin pihabongareihin,alituisiin puskien hoitajiin jotka vain pitivät itsensä ja muut ajan tasalla talon tapahtumista.

      Täällä metsän laidalla ei naapurit haittaa,saa olla omissa oloissaan,ei tarvitse alituiseen kuunnella naapurin kailotusta,haistella toisen naapurin jatkuvaa tupakanpolttoa viereisellä parvekkeella ja yleistä meteliä yleensä.

      Nuorena sitä oli oikein ylpeä kaupunkilaisuudesta,nyt on juuri päinvastoin.En tarvitse kaupungin melskettä ja hervotonta hulinaa enää.
      Aikansa kutakin sanoi jne...

    Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6649
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4300
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      271
      2730
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2060
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1603
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1417
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1131
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1117
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1094
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1051
    Aihe