Fennovoiman ydinvoimalan työmaa avattiin

Tästä alkoi kymmenen vuoden työ, joka päättyy voimalan käynnistämiseen vuonna 2024.

Juhlavaksi tarkoitettu alkupaukku jäi suutariksi Fennovoiman tietyömaan avajaisissa tiistaina Pyhäjoella. Räjähdettä ei saatu syttymään, mutta kehityspäällikkön torvisoitto toi seremoniaan ylevyyttä.
Niin aloitti ydinvoimayhtiö Fennovoima tiistaina Pyhäjoen Hanhikivenniemellä ensimmäisen rakennusurakkansa

Fennovoima siis uskoo hankkeeseensa ja painaa täysillä eteenpäin. Ratkaiseva kynnys on ensi vuoden kesäkuun lopulla, jolloin työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) tarkistaa yhtiön omistusrakenteen. Mikäli se ei ole vaadittavassa kunnossa, hanke raukeaa.

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok) on pitkin kesää julistanut, että Fennovoiman omistuksen pitää olla "riittävän kotimainen", mutta prosenttilukuihin hän ei ole ottanut tarkkaa kantaa. Maanantaina tiedotustilaisuudessa saatiin viimein riittävän kotimaisuuden astemääritelmä. Se tarkoittaa vähintään 60 prosentin osuutta.

Samalla Vapaavuori laajensi "kotimaisuuden" tarkoittamaan Suomen lisäksi EU:n tai ETA:n alueelta tulevaa omistusta.
-noin HS
Ja hyvä niin.
- - - - -
Vesivoima odottaa rakentajiaan myös.
Vuotos
Kollaja
Sierilä
Kymijoella..
jne

Tässä esimerkiksi yksi artikkeli, jonka löysin:
http://www.tekniikkatalous.fi/doc.te?f_id=1053164

Lainaan tuosta pätkän:
"Kun vesivoiman ympäristövaikutuksissa otetaan kaikki huomioon, ympäristötase on positiivinen. Vesivoima on kotimainen, uusiutuva, päästötön ja helpoiten säädettävä sähköntuotantomuoto."

Keväällä 2007 toimintansa aloittaneen Matti Vanhasen II hallituksen ohjelma painottaa energiapolitiikan tavoitteina toimivien keinojen löytämistä turvaamaanenergian saatavuus, energiansäästö, energiatehokkuuden
parantaminen sekä kohentamaanenergiaomavaraisuutta javähentämään energiantuotannosta aiheutuvia päästöjä. Hallitusohjelmassa mainitaan erityi-
sesti, että hallitus on valmis lisäämään tuntuvasti vesivoimaa.
Eurooppa-neuvosto päätti maaliskuussa 2007 Euroopan yhteisön tavoitteeksi lisätäuusiutuvienenergiatuotantomuotojen käyttöä yhteisön aeelle 20 prosenttiin koko
naisenergiantarpeestavuoteen 2020 mennessä. EU:n komissio on jättänyt 23.1.2008esityksensä siitä, miten tämätavoite jaetaan jäsenmaille. Suomen velvoitteena olisi lisätäuusiutuvan energian käyttö 38%:iin loppuenergian kulutuksesta nykyisestä 28,5 % tasosta.
-tähän palataan heti kun uudella hallituksella se aika koittaa.

Tehdyn selvityksen mukaan Suomessa on rakentamiskelpoista vesivoimaa kaikkiaan
1 710 MW, energiana 6,7 TWh/a. Tämä vastaa noin puolta rakennetustavesivoimasta.
Suomen sähköhuollossa on sähköntarpeen kokonaiskasvun lisäksi varauduttava tuulivoiman osuuden kasvuun ja sen myötä kasvavaan satunnaiseen tuotannonvaihteluun. Nopeasti reagoivana vesivoima on paitsi uusiutuvaa energiaa ennen muuta tärkeää säätövoimaa. Tällaist vesivoimaa voidaan merkittävästi lisätä täydentämällä voimantuotantoon jo otettujen vesistöjemme rakentamista. Kaikki säätövoimaa lisäävät hankkeet on syytä tarkastella erityisellä huolella, sillävaihtoehtoina ovat lähinnä energiaakuluttava pumppuvoima tai kaasuturbiini-
laitokset.

Sähköntuotannon nopeaan säätöön soveltuvaa, teknistaloudellisesti merkittävää vesivoimaa voitaisiin lisätä vuoteen 2020 mennessä 470 MW, energiana 1,3 TWh/a. Noin neljännes tästä energiamäärästä toteutunee suunniteltuina koneistojenuusintoina jo toimivissa voimalaitok-sissa. Tärkeimmät muut rakennushankkeet sijaitsevat Kemijoella, Iijoella ja Kymijoella, joiden vaikutuspiirissä on yli puolet Suomen rakennetusta vesivoimasta. Tämän jo rakennetun
kapasiteetin käytettävyys säätöön parantuisi huomattavasti esitetyn täydennysrakentamisen avulla.

32

228

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 10+19

      "Juhlavaksi tarkoitettu alkupaukku jäi suutariksi Fennovoiman tietyömaan avajaisissa tiistaina Pyhäjoella. Räjähdettä ei saatu syttymään"


      Ei helv..ti, ja nämä rakentavat atomimyllyä?????

      • Osmium n76

        Älä nyt Tolliskomaan tietäväinen on opissaan uskomaton, hän kai luulee, että räjähdysaine sytytetään palamaan!

        Ei hän käsitä miten räjähdys tapahtuu, ei tunne alkuainetta jonka järjestysluku on 7 ja atomipaino 14 ja kemiallinen merkki, niin mikä?

        Kuvitteleeko tämä "inssi", että edimerkiksi dynamiitttia poltetaan räjäytystyömailla? Kyllä dynamiitti ja trinitroglyseloli ja trinitrotolueeni palaa, mutta ei niitä polttoaineiksi valmisteta, vaan räjähdysaineiksi.


    • Äly hoi, älä jätä

      Se pieni ilotulite vain.
      Hän ei rakenna ydinvoimalaa.
      Venäläiset tulee ja tekee sen homman.

    • Halpaa sähköä

      Sähköä saa inssin metodilla halvalla:

      otetaan 10 m tikkaat, kiivetään kuuseen latvaan asti ja sitten kaadetaan ämpäristä 1 m korkeudelta vettä kuusen oksalle. Mitä havaittiin? Vesi valuu toiselle oksalle.

      Tulee kevyesti yhden ydinvoimalan tuotto, eikä maksa kuin ämpärin ja tikkaat.

    • vajaamielinen

      Näkee että on vihiriä, hän. Ei tajua asioista.
      luulee kettinginpätkällä housuissaan olevan kaiken.
      Naama lävistyksiä.
      Korvienväli tyhjää.

      • Erittäin tyhjää

        otetaan 10 m tikkaat, kiivetään kuuseen latvaan asti ja sitten kaadetaan ämpäristä 1 m korkeudelta vettä kuusen oksalle. Mitä havaittiin? Vesi valuu toiselle oksalle.


    • Ei muut huoli tuota

      Tuskin tuo tomppeli voikaa muita edustaa kuin vihervasureita.
      jokin Ope Oulusta lienee tai Osmium

    • Ope Oulusta

      Pankkopoika on taas käyttänyt kirjoituksessaan copy-paste menetelmää. Yhtään järjellistä lausetta tämä pahnueen pohjimmainen ei itse saa aikaan. Tuosta tekstistä suurin osa on kopioitu Hesarin sivulta.

      :)

    • kts tarkemmin

      Huomaat kyllä, jos olet huomaavinasi.
      Te viheriät olette sellaidsia lusmuja, ettei nyt huomata...
      Kun ei oman mielenmukaista.

      Tästä alkaa hesarin ossuus>>
      Fennovoiman ydinvoimalan työmaa avattiin

      Tästä alkoi kymmenen vuoden työ, joka päättyy voimalan käynnistämiseen vuonna

      Juhlavaksi tarkoitettu alkupaukku jäi suutariksi Fennovoiman tietyömaan avajaisissa tiistaina Pyhäjoella. Räjähdettä ei saatu syttymään, mutta kehityspäällikkön torvisoitto toi seremoniaan ylevyyttä.
      Niin aloitti ydinvoimayhtiö Fennovoima tiistaina Pyhäjoen Hanhikivenniemellä ensimmäisen rakennusurakkansa

      Fennovoima siis uskoo hankkeeseensa ja painaa täysillä eteenpäin. Ratkaiseva kynnys on ensi vuoden kesäkuun lopulla, jolloin työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) tarkistaa yhtiön omistusrakenteen. Mikäli se ei ole vaadittavassa kunnossa, hanke raukeaa.

      Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok) on pitkin kesää julistanut, että Fennovoiman omistuksen pitää olla "riittävän kotimainen", mutta prosenttilukuihin hän ei ole ottanut tarkkaa kantaa. Maanantaina tiedotustilaisuudessa saatiin viimein riittävän kotimaisuuden astemääritelmä. Se tarkoittaa vähintään 60 prosentin osuutta.

      Samalla Vapaavuori laajensi "kotimaisuuden" tarkoittamaan Suomen lisäksi EU:n tai ETA:n alueelta tulevaa omistusta.

      • Ope Oulusta

        Pankkopoika-ressukka veti herneen heti kitusiinsa. Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia. Näin sanoo vanha sanonta ja se on enemmän kuin totta Pankkopojan kohdalla.

        Hupaisinta muuten on, että tuohonkin yllä olevaan tekstiin Pankkopoika sai jo monta kielivirhettä.

        :)


    • Taitaa jäädä suutariksi koko Fennovoiman hanke.

      Sen tiellä on erityisesti puute suomalaisista investoijista. Kun hanketta pantiin liikkeelle, niitä oli hyvinkin paljon, mutta saksalaisen E.ONin vetäytyminen sai useat kotimaiset kumppanit miettimään investoinnin mielekkyyttä.

      Loppukustannukset noussevat suuresti etukäteislaskelmista. Sen jälkeen oltaisiin käytännössä sidoksissa yhteen energiantuottajaan ja sen tariffeihin sen sijasta, että voidaan kilpailuttaa energiayhtiöitä keskenään. Monilla on varmasti mielessä sekin, tarvitsevatko energiaa kymmenen vuoden päästä niin paljon kuin nyt.

      Alkuperäisistä osakkaista vetäytynyt S-ryhmä tajusi jo pari vuotta sitten, että sähköä säästävä LED-valaistus tulee syrjäyttämään perinteiset loisteputket. Samaan on nyt päätymässä myös Kesko. Mutta ei tässä kaikki. Yllättävää on, että jopa varsinainen energiasyöppö, metalliteollisuus, on luopunut osin hankkeesta. Ja mitä pitäisi päätellä siitä, että luopujissa on runsaasti myös pieniä energiayhtiöitä? Niiden jos keiden, luulisi osaavan laskea, mikä kannattaa ja mikä ei.

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Fennovoima#Alkuper.C3.A4inen_omistuspohja_ja_hankkeesta_vet.C3.A4ytyneet_tahot

      • Olen ydinvoiman kannattaja, mutta tämä Mauri Pekkarisen hanke näytti alusta lähtien Maurin suuruuden hulluuden uhkeana hedelmänä.
        Ei se ole toki ainoa, Mauri P esitti, että rakennetaan Suomeen maakaasuverkon tapainen putkisto, jossa kuljetetaan kaasua poltettavaksi pääkaupunkiseudulle ja muille asutuskeskuksille. Kaasu saataisi kaasuttamalla risuja, kantoja, kuusen- ja männynkäpyjä, lakastuneita lehtiä ja lillukanvarsia. Mauri Pekkarisen aivoitukset hipovat Pankkopojan hulluutta.
        Mihinkähän Mauri Pekkarinen sijoittaisi tämän kaasuttamon, varmastiikkin jonnekin Koutaköngäälle, siellä on runsaasti vaivaiskoivun lehtiä ruska-aikaan, siitä vaan veronmaksajien rahoilla keräämään.

        Koko Fennovoima pantiin- Pekkarinen pani?- pystyyn tosta vaan ilman mitään kunnollista pohjaa. Miksi Fortum ei kelvannut? Eikö sieltä tullut tarpeiksi "korsimonprosentteja" kuten SuomiSoffalta, Toivo Sukarilta, Kyösti Kakkoselta ja monelta, monilta muilta liikemiehiltä kovan luokan talousrikollisista puhumattakaan. Loviisassa olisi ollut infra valmiina. Nyt sen puute on suuri pulma Hanhikivellä. Kuvitteliko Pekkarinen, että ydinvoimalan voi panna pystyyn jonkin Hanhikiven päällä?

        Luin tuossa äsken erään Mauri Pekkarisen avustajan kirjoituksia esimiehestään, oli kuulemma "Vauhtia ja vaarallisia tilanteita". Sitä lukiessa tuntui siltä, että peruukin alla kiehuu yli ja pahasti.


    • Aina sähkö on "uno"

      Mistä täytät Suomen sähkövajeen ?
      "pistorasiasta"
      Sähkönkulutus tullenee nousemaan yhä aina vain.
      ja nimenomaan tarvitaan nopeaa säätösähköä.
      mm.10v> päästä jo
      -körötellään sähköautoilla paljolti.
      -asuntoja lämmitetään sähköllä enenevissä määrin.
      Maalämpö sen aiheuttaa. Sähköllä toimii kaikki siinä, kompressori vain vain puristaa kylmää siitä pois n 2½-3 x enemmän, verrattuna suoraan sähkölämmitykseen.
      -ihan faktaa>> iso omakotitalo; ennen oli puulla lämmitys, sähköä kului vain patterikiertovesipumppuun, muutama kilowatti/v.
      Nyt maalämmöllä kuluu n. 8 000 -15000 kW/v.

      Jotenkin tuntuma #"vasemmassa kiveksessä" että alettaisiin taas ajamaan isoissa kaupungeissa johdinautoilla.
      Kuitenkin jokapäiväiseen elämään sähkönkulutus tulee kasvamaan.

      Muistan Norjan vesivoiman rakennusaikaan kuin vihreät huusi ja mölysi ettei saa vesivoimaa tehdä.
      Nyt ääni muuttunut, Norja tekee kaiken sähkönsä vesivoimalla.
      Joitain muita pieniä on , mutta niillä ei kokonaisuuteen juurikaan merkitystä.

      Turvetta
      Puuta
      Vettä
      Ydinvoimaa
      -siihen pitäisi päästä.
      Kivihiili mainio polttoaine, mutta ei päästöjen takia ole soveliasta.
      Tuulisähkö sitten siihen tuulella antamaan osansa. Mutta sillä ei kokonaisuuden kanssa juurikaan merkitystä. vaikka tyventäkin, se ei kaada mitään.
      Aurinko kesäaikaan. Lähinnä nyt mökkisähkönä.

      • Ope Oulusta

        "tullenee nousemaan"

        Voi helkutti tuota Pankkopojan typeryyttä.

        :)


      • Kysymys oli siitä, että useat niistä toimijoista, jotka olivat muutama vuosi sitten lähdössä mukaan Fennovoimaan, ovat arvioinneet sähkökulutuksensa laskevan kymmenen vuoden sisällä. Eli vaikka saisivatkin silloin Fennovoimalta sähköä nykyistä edullisemmin, osakkuus ei sähkönsäästön myötä enää tunnukaan edulliselta.

        Fennovoiman olisi siis syytä kaupitella osakkeitaan kotitalouksille perustellen osakkuuden edullisuutta vaikka noilla tulevaisuuden maalämmöllä ja sähköautoilla. Paikalliset energiayhtiöt eivät kuitenkaan ole jostain syystä enää kiinnostuneita Pyhäjoen ydinvoimasta.


      • Denokratia kunniaan
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Kysymys oli siitä, että useat niistä toimijoista, jotka olivat muutama vuosi sitten lähdössä mukaan Fennovoimaan, ovat arvioinneet sähkökulutuksensa laskevan kymmenen vuoden sisällä. Eli vaikka saisivatkin silloin Fennovoimalta sähköä nykyistä edullisemmin, osakkuus ei sähkönsäästön myötä enää tunnukaan edulliselta.

        Fennovoiman olisi siis syytä kaupitella osakkeitaan kotitalouksille perustellen osakkuuden edullisuutta vaikka noilla tulevaisuuden maalämmöllä ja sähköautoilla. Paikalliset energiayhtiöt eivät kuitenkaan ole jostain syystä enää kiinnostuneita Pyhäjoen ydinvoimasta.

        Paikalliset enrgiayhtiöt edustaa asiakkaitaan.
        Ilmanmuuta tulee euroopan sähkönjakeluun muutoksia.
        Josta Suomi nyt ostaa sähköä, voi olla että se menee Saksaan ym isoimmille kuluttajille.

        Olisi pitänyt silloin aikoinaan 25-30v sitten tehdä päätös, ne kolme pienenpää ydinvoimalaa. Ne olisi nyt käytössä.
        Nyt oltaisiiin omavaraisia sähkönsuhteen.
        Kun lisä, vesivoiman lisäyskin olisi.
        Silti jää tilaa "metsäsähkölle" kun sen lämpöäkin pystyy hyödyntään.

        P Lipposelle kuitenkin kiitos, edes tästä isosta ydinvoimalasta, kun runttasi sen rakenteluun. Kyllä se siitä tulee ja tosi tarpeeseen.

        Paha maan kannalta jos liukuu päättäminen osaamattomiin käsiin, kylmänmaan energiaan.

        Luulen, väitän ja jopa tiedän, että seuraava hallitus panee asioita preeraan.
        Keskustassa kuitenkin se osaaminen on tähän asiaan. Samoin Perusssuomalaisilla.
        kokoomuskaan ei pane hanttiin, samoin pääosin SDP:stä ymmärtää asian vakavuuden. Samoin RKP ja Krist.

        Aletaan kulkemaan enemmistön ehdoilla...vihdoin.


    • ALAS ROSATOM

      Rosatom-Fennovoima-hanke LISÄÄ SUOMEN RÄHMÄLLÄÄNOLOA VENÄJÄN SUHTEEN

      http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/professori-fennovoiman-ydinvoimahanke-vahvistaa-putinin-hallintoa/4336196
      Fennovoiman ydinvoimahanke lisää riippuvuutta venäläisenergiasta, sanoo Helsingin yliopiston Venäjän energiapolitiikan professori Veli-Pekka Tynkkynen MTV:llä.
      Tynkkysen mukaan Fennovoiman ydinvoimalahankkeen toteutuessa on myös vaarana, että tilanne muuttuu energiapolitiikasta valtapolitiikaksi.
      "Toteutuessaan Fennovoiman ja Rosatomin hanketta käytettäisiin hyväksi Venäjän sisäpolitiikassa. Putinin hallinto on taitavasti rakentanut viime vuosina kuvaa Venäjästä energian suurvaltana", Tynkkynen sanoo.

      VENÄJÄLTÄ EI AINAKAAN SUOMEEN TULE SIJOITUKSIA
      Sotilasvalta rokkaa mutta talous sakkaa

      Suomen ei kannata hirttäytyä Venäjän taloudellisiin vaikeuksiin eikä Venäjän valtion
      omistaman Rosatomin vaikeuksiin

      Suomen ei kannata liittyä tukemaan Venäjän armeijaa, jota rahoitetaan Rosatomin
      taloudella, jos se menestyy

      YYA-kauden hyvä meno kaupassa ei ole minkäänsortin tae tulevasta, nyt on eri ajat
      Nyt ei ole Kekkosen ajat

      Pakotteet purevat Venäjää pahasti

      http://www.taloussanomat.fi/energia/2014/09/16/venajan-oljyhankkeet-viivastyvat-pakotteet-purevat/201412888/12
      Venäjän öljyhankkeet viivästyvät – pakotteet purevat

      http://www.taloussanomat.fi/porssi/2014/03/27/rosatom-varoittaa-lansidiilien-raukeamisesta/20144377/170

      Venäläinen ydinenergiakorporaatio Rosatom varoittaa useiden länsimaissa solmittujen sopimusten voivan raeuta pakotteiden takia. Asiasta kertoo Rosatomin johtaja Sergei Kirienko venäläisen uutistoimisto Ria Novostin haastattelussa.

      http://www.taloussanomat.fi/porssi/2014/09/16/venajan-keskuspankki-varoitti-miljardipaosta/201412884/170


      http://www.taloussanomat.fi/autot/2014/09/16/opel-karsii-rajusti-venajalla-maan-automyynti-putoaa/201412883/304

      • ei ei ei Rosatom

        Rosatom valmistaa myös Venäjän ydinaseet ja aseteknologian

        Se että Keskusta on liitossa Venäjän armeijan
        ja Kremlin diktaattorien kanssa,

        ei ole uutta, vanhaan aikaan karjalaiset ja sellaiset olivat
        kommunistien luottomiehiä

        Maalaisliittoja lännessä on vain Suomessa, siksi Keskustan
        ryhmä on Alde, liberaaliryhmä

        Keskustan tie puolueena on tukossa modernissa yhteiskunnassa

        Ydinvoima kyllä Rosatom ei


      • ei ei ei Rosatom kirjoitti:

        Rosatom valmistaa myös Venäjän ydinaseet ja aseteknologian

        Se että Keskusta on liitossa Venäjän armeijan
        ja Kremlin diktaattorien kanssa,

        ei ole uutta, vanhaan aikaan karjalaiset ja sellaiset olivat
        kommunistien luottomiehiä

        Maalaisliittoja lännessä on vain Suomessa, siksi Keskustan
        ryhmä on Alde, liberaaliryhmä

        Keskustan tie puolueena on tukossa modernissa yhteiskunnassa

        Ydinvoima kyllä Rosatom ei

        Kokoomuslainenhan se ministeri on, joka puhuu Rosatomin puolesta.


      • näin tausta menee
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Kokoomuslainenhan se ministeri on, joka puhuu Rosatomin puolesta.

        kyllä näin on kokoomuslainen

        MUTTA FENNOVOIMA on maalaisliiton projekti

        http://www.suomenmaa.fi/etusivu/sipilä_ja_pekkarinen_tukevat_tvon_ja_fennovoiman_voimaloita_6927618.html


    • Putin ei heitä kumar

      Vihreät puppelipojat nyt raivossa venäjän suhteen.

      • Hoh hoh hohoo!

        Pankkopoika sen sijaan pyllistää housut kintuissa veli venäläisen edessä ja odottaa kokonaivaltaista homoeroottista elämystä.


    • Pakotteet pox
    • Laittomuus-Venäjä

      Kremlin diktatuurin edessä rähmällään oli ennen ryssänputki-Lipponen
      (kaasuputki Venäjälle se rauhoittaa maailman -hörhö)

      Nyt Vapaavuori matelee diktatuurin edessä Keskustan painostamana

      Tästä tulee nyt varsinainen Kokoomuksen alasajo vaaleissa
      Jokainen ymmärtää, että Kekkosen aika ja YYA on eri asia kuin nyt

      Nyt ei venäläistä heikkoa teknologiaa ja poliittista painostusta
      ei hyväksytä eikä diktatuurin nuoleskelua muka jollain
      kansallisella edulla perustellen

      Ydinvoimaa tarvitaan mutta ei venäläistä emmekä tarvitse tippaakaan
      enää painosruuveja Venäjältä

      Venäjä on epädemokraattinen laittomuusmaa ja vaarallinen
      armeijavaltio

      Venäjä on taas aloittanut pidätykset maassaan

      http://www.hs.fi/ulkomaat/Venäläisoligarkki suljettiin datšalle kotiarestiin Hodorkovski Käytetään vanhoja tuttuja keinoja/a1305875113828

    • Homot on vähemmistö

      Ja homot itkee, kun venäjä nyt tekee sitä, venäjä tekee tätä.

      Suomenkin homot pois etupenkeistä, takapenkkeihin.
      Mieluummin seinän taakse kuten Walesa sanoi.
      Vähemmistön ei tule pyrkiä enemmistön paikalle.

      • Psyyke pettänyt

        Pankkopoikakin itkee, kun homot ovat hiipineet hänen alitajuntaan pysyvästi. Koko ajan pukkaa homofantasiaa.


      • Pankko homo

    • SUOMETTUJAT ASIALLA
    • ei Rosatom ei ei

      keskustapuolueen voimala Fennovoima
      käärmettä pyssyyn projektin mahdollinen kohtalo

      Seuraava on täysin mahdollinen skenaario

      Rosatom on kokematon ydinvoimavalmistaja ja erityisen
      kokematon länsimaissa, joissa ei voi lahjoa turvallisuusviranomaisia

      Fennovoiman projekti viivästyy

      10 vuotta kuluu ilman voimalaa

      Fennovoima joutuu nostamaan oikeusjutun Rosatomia vastaan
      Moskovassa

      sen aikainen johtaja Putin toinen ilmoittaa että oikeusjuttu
      heikentää Suomen suomettumista ja aiheuttaa toimenpiteitä

      siinä sitten pashat housuissa sdp ja kokoomus kertovat
      ETTÄ EI ME TÄTÄ TARKOITETTU ME TARKOITETTIIN AIVAN JOTAIN
      MUUTA KUINKA TÄSSÄ NÄIN KÄVI TÄMÄ ON JÄLKIVIISAUTTA
      EI KUKAAN VOINUT TIETÄÄ

    • Totuutta silmiin vai

      Meillä hyvät ja moitteettomat kokemukset Neuvostoliiton ydinvoimaloista.

      Vihreät nyt haroo näitä aina vastaan. He eivät tiedä miten sähköä tehdään.
      Miten 20-25 % sähkövaje paikataan.
      Ainoa on ydinvoima.

      • ydinvoimainsinööri?

        Mies joka matkaa ainakoneella, on insinöörimajurina puolustusvoimissa ilmeisesti pioneerikomppaniassa kun on ex-pioneerikin, lisäksi reservin majuri ja juoksee 86 km maastolenkkejä, vesivoimainsinöörikin on kun ämpärillä ja tikkailla esitelmöin vesivoimasta toisin on ydinvoimainsinöörikin, kopioijakin hän on, kuten myös kansanedustajaehdokas. Homoiluhaaveistaan hän vaan kirjoittaa, joten seksuaalinen suuntautumien lienee kaikille selvillä.


        Sellainen on meidän pankkopoika-resmaj-inssi-homppeli


      • Ja sinä olet
        ydinvoimainsinööri? kirjoitti:

        Mies joka matkaa ainakoneella, on insinöörimajurina puolustusvoimissa ilmeisesti pioneerikomppaniassa kun on ex-pioneerikin, lisäksi reservin majuri ja juoksee 86 km maastolenkkejä, vesivoimainsinöörikin on kun ämpärillä ja tikkailla esitelmöin vesivoimasta toisin on ydinvoimainsinöörikin, kopioijakin hän on, kuten myös kansanedustajaehdokas. Homoiluhaaveistaan hän vaan kirjoittaa, joten seksuaalinen suuntautumien lienee kaikille selvillä.


        Sellainen on meidän pankkopoika-resmaj-inssi-homppeli

        selvästi se sivistynyt homo. Sellainenkin tarvitaan. Sitä kaikki nussii persiään...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6539
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4223
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      270
      2627
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2030
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1558
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1397
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1101
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1056
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1031
    Aihe