Manuaali automaattia nopeampi

ikävä totuus.

Olen omistanut peräkanaa useita automaatteja, sekä momentinmuunnin-lootia että kaksikytkinlootia sekä yksi CVT. Ja tietysti iso joukko manuaalilootaisia.

Vaikka automaatti on ehdottoman mukava, ja laiskistuttaa omistajansa lähes riippuvaiseksi siitä, niin rohkenen silti väittää että manuaalivaihteinen (vastaavalla moottorilla varustettu rinnakkaisversio) on nopeampi käytännön ajossa, polttoaineen kulutuksesta puhumattakaan.

Nykyautomaatit on säädetty toimimaan D.llä siten että päästöjä ja kulutusta koetetaan alentaa. Se taas johtaa moottorin alakierroksilla jurnuuttamiseen. Se, särkeekö se ajan oloon moottoria, en ota kantaa, mutta se heikentää moottorin reagointia nopeaan kaasun lisäykseen. Liikennetilanne, missä sitä reagointikykyä olisi tarvittu, ehtii mennä jo ohi. Vaikkapa kaistanvaihto jonon sekaan aiheuttaa automaatilla joskus harmaita hiuksia vaikka autossani on tehoa yli 200 hv. Manuaalilootaisessa noheva kuski olisi valinnut jo pesään sopivan vaihteen ja päässyt sujahtamaan nopsaan väliin vaikkapa puolta tehottomammallakin autollaan. Ei se automaatti osaa samoja jekkuja kuin manuskakuski, se vaan on niin.

Laiskuudella on siis hintansa...

104

3676

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hyvä aloitus

      Tuon voi todeta jo pelkästään autonvalmistajan antamista teknisistä tiedoista. Kaikki automaattilootaiset vievät enemmän kuin vastaava manuaali.

      Mutta suurempi kustannus automaateille tulee moottorin ja vaihteiston ikääntyessä. Manuaalilla ajellaan helposti puoli miljoonaa kun taas automaatit on jo 300 000 korvilla sököjä.

      • Kaiki on kuljettajasta kiinni. Monelle on automaatti nopeampi kun ei osata käyttää kytkintä ja kepittää ja toisille myös automaatti säästää polttoainetta ja toisille lisää.

        Itselläni on nyt automaatti ja se kyllä on hitampi kuin vastaava manuaali ja vie polttoainetta n. litran enemmän

      • ihmettelyä kaipaa
        autoilija kirjoitti:

        Kaiki on kuljettajasta kiinni. Monelle on automaatti nopeampi kun ei osata käyttää kytkintä ja kepittää ja toisille myös automaatti säästää polttoainetta ja toisille lisää.

        Itselläni on nyt automaatti ja se kyllä on hitampi kuin vastaava manuaali ja vie polttoainetta n. litran enemmän

        Jaa että Plasto-Volvoakin saa automaattina, kuinkas se toimii kun sinä sitä työntelet ja pärryyttelet.
        Eli menee litra enempi rintamaitoa.

      • Ota selvää...

        "Kaikki automaattilootaiset vievät enemmän kuin vastaava manuaali." Väärin! BMW:lä on automaattivaihteisto joka kuluttaa vähemmän kuin manuaalivaihteisto.

      • vain paperilla
        Ota selvää... kirjoitti:

        "Kaikki automaattilootaiset vievät enemmän kuin vastaava manuaali." Väärin! BMW:lä on automaattivaihteisto joka kuluttaa vähemmän kuin manuaalivaihteisto.

        Se on hyvä muistaa.

      • ihmettelyä kaipaa kirjoitti:

        Jaa että Plasto-Volvoakin saa automaattina, kuinkas se toimii kun sinä sitä työntelet ja pärryyttelet.
        Eli menee litra enempi rintamaitoa.

        Onko äidilläsi vapaita aikoja viikonloppuna ei taida kun antaa halvalla, jos olisi minä tuon silloin sinulle uuden plastovolvon millä voit leikkiä sillä välin hiekkalaatikolla kun äitisi tekee töitä

      • Ota selvää... kirjoitti:

        "Kaikki automaattilootaiset vievät enemmän kuin vastaava manuaali." Väärin! BMW:lä on automaattivaihteisto joka kuluttaa vähemmän kuin manuaalivaihteisto.

        Kuljettajasta kiinni. Toinen saa menemään enemmän ja toinen vähemmän

      • niinpä..
        autoilija kirjoitti:

        Kaiki on kuljettajasta kiinni. Monelle on automaatti nopeampi kun ei osata käyttää kytkintä ja kepittää ja toisille myös automaatti säästää polttoainetta ja toisille lisää.

        Itselläni on nyt automaatti ja se kyllä on hitampi kuin vastaava manuaali ja vie polttoainetta n. litran enemmän

        Kuinka moni kattilan hämmentäjä tietää mitä on kepitys.

    • muuten totta

      Muuten totta, mutta ei koske:

      CVT:tä, siinä moottorin reagointi on nopeaa, sillä "vaihde" vaihtuu heti kun kaasua polkaistaan, eikä veto lopu "vaihdetta" vaihdettaessakaan. Ja monesti cvt saavuttaa manuaalia pienemmän polttoaineenkulutuksen.

      Kaksoiskytkinautomaattia, sillä sitä vaihtovivuista käytettäessä on mahdollista tehdä kaikki samat "temput" kuin manuaalilla. Ja kaksoiskytkinautomaattikin monesti menee manuaalia pienempiin kulutuksiin.

      • aisin pelittää

        Tavanomaisesta automaatista saa nappia painamalla ison vaihteen pois päältä, joten jo ohittamaan lähdössä tai rampilta tullessa ollaan jo paremmalla vetoalueella kiihtyvyyden kannalta. Mitään ongelmia ei siis edes synny.
        Hyvinpä on kone ja automaatti kestäneet jo yli 400 tkm, kun ei ole se DSG.

      • historic sarja
        aisin pelittää kirjoitti:

        Nappulasta kytkettävä ylivaihde... olisiko peräti automaativaihteinen Almera 4-pykaläisellä lootalla? Siinä ainakin on näin edistyksellistä tekniikkaa!

      • gyrodrive
        historic sarja kirjoitti:

        Nappulasta kytkettävä ylivaihde... olisiko peräti automaativaihteinen Almera 4-pykaläisellä lootalla? Siinä ainakin on näin edistyksellistä tekniikkaa!

        Näillä vanhoilla hidastoimisilla 3 vaihdetta ja loikkari-laatikoilla pääsee aika pitkälle sillä aikaa kun nämä uudet DSG-säästölaatikot seisovat pajalla.

      • ei ikinä enää
        gyrodrive kirjoitti:

        Näillä vanhoilla hidastoimisilla 3 vaihdetta ja loikkari-laatikoilla pääsee aika pitkälle sillä aikaa kun nämä uudet DSG-säästölaatikot seisovat pajalla.

        Pitkälle pääsee, mutta bensaakin palaa roimasti kiihtyvyys mitataan kalenterilla, kun tehot haaskataan öljyn vatkaamiseen.

      • Anonyymi

        > CVT:tä, siinä moottorin reagointi on nopeaa, sillä "vaihde" vaihtuu heti kun kaasua polkaistaan, eikä veto lopu "vaihdetta" vaihdettaessakaan. Ja monesti cvt saavuttaa manuaalia pienemmän polttoaineenkulutuksen.

        Niinhän sitä luulisi. CVT:ssä vaan on se, että kiihdytyksissä se *voi* päästää ensin kierrokset ylös (suurimman tehon alueelle), minkä jälkeen kierrosluku pysyy vakiona. Ilmeisesti osa kuskeista kokee tämän häiritsevänä, fiilis kuin kytkimen luistaessa... joten nykyään on muotia tehdä CVT vaihteistoihinkin "kiinteät" välitykset. Eli kierrokset nousee, sitten "vaihto alas", jne jne. Siinä sivussa menetetään CVT:n etu eli mahdollisuus pitää kierrokset koko ajan optimaalisina.

        CVT vaihteistossa voi myös kartiopyöriin kulua urat, jos sama välityssuhde on pitkään käytössä. Joten ne "kiinteät" pykälät eivät olekaan kiinteitä, vaan auto välillä muuttaa välityssuhdetta hitusen. Jolloin vaikutelma on kuitenkin mallia "rupesiko kytkin luistamaan". Asia pantiin merkille kuminauhavedolla varustetun datsun kasvaimen käyttötestissä sekä Tuulilasissa että Tekniikan maailmassa.

        Se nopeuskin... samainen datsun sai em. lehdiltä rankat moitteet jahkailusta liikkellelähdöissä. Kaikenlaista ongelmaa piisasi niin, että TM testiautoon lopulta vaihdettiin koko laatikko, mutta parannusta tästä ei tullut. Näköjään CVT vaihteistostakin pystyy tekemään hitaan ja epämukavan, kun oikein yrittää!

        Normaalisti homma tosiaan menee niinpäin, että manuaalikuskit tulee perä edellä vastaan mm. moottoriteiden liittymiskaistoilla... ressukat yrittävät "mahtidieselillä" kiihdyttää liian isolla vaihteella = pakoputkesta tulee mustaa köyttä, mutta mitään ei tapahdu. Toinen "hauska" on, kun lähestytään punaisia valoja. Koska polkuauton rattaiden hämmentäminen on niin rasittavaa (puheista huolimatta), polkuautokuskit yrittävät hidastella niin, ettei valoihin tarvitsisi pysähtyä... samalla torpaten muiden pääsyä kääntymiskaistoille, joilla saattaa palaa vihreä valo. Ja sitten kun se punainen yllättäen vaihtuu vihreäksi - sitten kestää ja kestää ennen kuin polkuautoon saadaan lisää vauhtia. Varmaan pitää käyttöohjekirjasta tarkistaa, mistä 3. vaihde löytyikään!

        Nykyaikainen automaatti kyllä lähtee. Tietty sillä edellytyksellä, että kyseessä on nykyaikainen auto, jonka varustukseen kuuluu turbokone ym. "itsestäänselvyyksiä".

        Ne 3-4 pykälaiset mehulingot ja etenkin moinen yhdistettynä laiskaan vaparikoneeseen täysin eri juttu - bensaa maistuu, mutta kulku on verkkaista. Tällaisellakin on muinoin tullut ajettua.

        Samoin robotit (myös ja erityisesti tollolootan MMT - vaihteisto, jonka olemassaolon tojoterot yrittävät kiistää, niin nolo ja huono se oli) ovat täysin eri juttu. Nämä ovat usein ajossa epämukavia (nykivät vaihdot) ja kiihtyvyys pari sekuntia hitaampi kuin polkuautolla (manuaali).

      • Anonyymi
        aisin pelittää kirjoitti:

        Tavanomaisesta automaatista saa nappia painamalla ison vaihteen pois päältä, joten jo ohittamaan lähdössä tai rampilta tullessa ollaan jo paremmalla vetoalueella kiihtyvyyden kannalta. Mitään ongelmia ei siis edes synny.
        Hyvinpä on kone ja automaatti kestäneet jo yli 400 tkm, kun ei ole se DSG.

        > Tavanomaisesta automaatista saa nappia painamalla ison vaihteen pois päältä

        Hieno juttu, sulla varmaan jo haettuna mustapohjaiset museokilvetkin?

    • hyvä tomaatti

      Manuaalissa pitää ennakoida ja heittää pienempää pesään jos aikoo peippailla ruuhkassa. Samalla tavalla ennakoimalla voi automaatissa vaihtaa sport-ohjelmalle, jolloin moottori ja laatikko regaoi heti kun kaasua painaa. Hyvässä automaatissa on myös mahdollisuus vaihtaa käsin, jolloin se ei poikkea manuaalista mitenkään.

      • ei auta

        Toki moderneissa automaateissa voi vaihtaa tarvittaessa myös käsin, mutta se ei vaan toimi yhtä sulavan nopeasti kuin tarkka manuaaliloota. Lisäksi S-asento lisää vain melua ja polttoaineenkulutusta, ja lehtien mittauksetkin osoittavat ettei se juuri missään automallissa vaikuta suorituskykyyn.

      • on ne fiksuja
        ei auta kirjoitti:

        Toki moderneissa automaateissa voi vaihtaa tarvittaessa myös käsin, mutta se ei vaan toimi yhtä sulavan nopeasti kuin tarkka manuaaliloota. Lisäksi S-asento lisää vain melua ja polttoaineenkulutusta, ja lehtien mittauksetkin osoittavat ettei se juuri missään automallissa vaikuta suorituskykyyn.

        Sportasento nostaa vaihteen vaihdon suuremmille kierroksille ja siksi se parantaa suorituskykyä useimmissa tapauksissa ja käytännössä selkeästi. Tietenkin tilanne on hieman toinen jo painaa liikkeelle lähtiessä kaasun täysin pohjaan, niin silloin on kyseessä ns. kickdown toiminto ja se kierrättää konetta reippaammin kuin ekomoodi.

    • historicsarja erikse

      En kyllä ole ollut kenenkään sellaisen kyydissä joka vaihtaa paremmin ja sulavammin kuin nykyiset automaatit. Nopeampiakin automaatit ovat kuin yksikään normimanuaalia vääntävä autoilija, väittää mitä väittää. Nykyiset automaatit kiihtyy paremmin ja useimmat kulutavat vähemmän, tämä on faktaa.

    • miksi näin

      Miksi kiihdytyskisoissa autoista suurin osa on automaatteja, jos manuaali olisi nopeampi?
      Kyse on kuitenkin lajista, jossa merkitystä on vain kiihtyvyydellä.

      Ja silloin kun C5 mallin Corvette esiteltiin, niin automaattivaihteisen kerrottiin olevan nopeampi, kuin vatsaava manuaalivaihteisena.
      Polttoaineen kulutusta en ole seurannut, kun se kiinnostaa vain persaukisia.

      • mieti pässi

        Niimpä, paljonko kiihdytysauto kuluttaa satasella.
        Siinä se toinen huonopuoli, lisäks niillä ajetaan vain suoraan kaasupohjassa, ei toimi liikenteessä.

      • kaikki kuluu
        mieti pässi kirjoitti:

        Niimpä, paljonko kiihdytysauto kuluttaa satasella.
        Siinä se toinen huonopuoli, lisäks niillä ajetaan vain suoraan kaasupohjassa, ei toimi liikenteessä.

        joten vaihtaminen on nopeampaa, siitähän tässä ketjussa vängätään.

      • miksi näin
        mieti pässi kirjoitti:

        Niimpä, paljonko kiihdytysauto kuluttaa satasella.
        Siinä se toinen huonopuoli, lisäks niillä ajetaan vain suoraan kaasupohjassa, ei toimi liikenteessä.

        Mieti itse pässi, mistä tässä ketjussa on kysymys.
        Kysymys on siitä, kumpi kiihtyy nopeammin, automaatti vai manuaali.
        Ja koska automaattivaihteinen kiihtyy nopeammin, siksi niitä käytetään paljon kiihdytyskisoissa.
        Automaattivaihteisto toimii aivan samalla tavalla, riippumatta siitä ajetaanko suoraan vai mutkitellen, sekä riippumatta siitä, ajetaanko radalla vai liikenteessä.

        Kiihdytyskilpailuissa on useita eri luokkia, joten polttoaineen kulutus riippuu autosta, ei siitä, millä nimellä sitä kutsutaan. Mukana on myös dieselautoja, joiden ilmoitettu kulutus on 4l/100km.

        Mutta kuten jo aikaisemmin totesin, polttoaineen kulutus kiinnostaa vain persaukisia.

      • Top Fuel

        "Miksi kiihdytyskisoissa autoista suurin osa on automaatteja" koska ne eivät ole mitään oikeita kiihdytys autoja vaan alunperin katuautoja (USA) joissa on automaatti. Kiihdytysautoissa on suorakytkenta vaihteisto tai ei vaihteistoa ollenkaan.

      • miksi näin
        Top Fuel kirjoitti:

        Kirjoitinko jotain "kiihdytysautoista"?
        No en! Kirjoitin kiihdytyskilpailuissa käytettävistä autoista.
        Ymmärrätkö termien eron?

        Ja toisekseen, jopa kiihdytysautoissa käytetään erittäin monia erilaisia vaihteistoja.
        Esim. Soperstockkerit on aivan "oikeita kiihdytysautoja", mutta kuitenkin vaihteistona käytetään periaatteessa normaalia automaattia, tosin hieman muutettuna.

        Kyllä niitä "oikeita kiihdytysautoja" on kuitenkin hieman useampi luokka kuin Prostockit ja Topfuelit.

        Terveisin: Muutaman lähdön katuautolla ajanut.

      • Täysvammapässi
        miksi näin kirjoitti:

        Mieti itse pässi, mistä tässä ketjussa on kysymys.
        Kysymys on siitä, kumpi kiihtyy nopeammin, automaatti vai manuaali.
        Ja koska automaattivaihteinen kiihtyy nopeammin, siksi niitä käytetään paljon kiihdytyskisoissa.
        Automaattivaihteisto toimii aivan samalla tavalla, riippumatta siitä ajetaanko suoraan vai mutkitellen, sekä riippumatta siitä, ajetaanko radalla vai liikenteessä.

        Kiihdytyskilpailuissa on useita eri luokkia, joten polttoaineen kulutus riippuu autosta, ei siitä, millä nimellä sitä kutsutaan. Mukana on myös dieselautoja, joiden ilmoitettu kulutus on 4l/100km.

        Mutta kuten jo aikaisemmin totesin, polttoaineen kulutus kiinnostaa vain persaukisia.

        Missä vakioautossa on kiihdytysauton vaihteisto?

      • Älä selitä tientukko
        miksi näin kirjoitti:

        Kirjoitinko jotain "kiihdytysautoista"?
        No en! Kirjoitin kiihdytyskilpailuissa käytettävistä autoista.
        Ymmärrätkö termien eron?

        Ja toisekseen, jopa kiihdytysautoissa käytetään erittäin monia erilaisia vaihteistoja.
        Esim. Soperstockkerit on aivan "oikeita kiihdytysautoja", mutta kuitenkin vaihteistona käytetään periaatteessa normaalia automaattia, tosin hieman muutettuna.

        Kyllä niitä "oikeita kiihdytysautoja" on kuitenkin hieman useampi luokka kuin Prostockit ja Topfuelit.

        Terveisin: Muutaman lähdön katuautolla ajanut.

        Haista sinä paska, et vaan osaa käyttää manuaalivaihteita.

      • miksi näin
        Älä selitä tientukko kirjoitti:

        Haista sinä paska, et vaan osaa käyttää manuaalivaihteita.

        Ikäväkseni joudun työautossani käyttämään 6-vaihteista manuaalivahteistoa.
        Se on ikävää, mutta ei vaikeaa.
        Mutta ehkä sinulle on suurikin saavutus, kun olet oppinut käyttämään manuaalivaihteistoa, meille terveille se ei ole maininnanarvoinen saavutus.

      • miksi näin
        Täysvammapässi kirjoitti:

        Missä vakioautossa on kiihdytysauton vaihteisto?

        En tiedä. Tietääkös Täysvammapässi itse?
        Mistä moinen kysymys tuli mieleesi?

      • Anonyymi
        mieti pässi kirjoitti:

        Niimpä, paljonko kiihdytysauto kuluttaa satasella.
        Siinä se toinen huonopuoli, lisäks niillä ajetaan vain suoraan kaasupohjassa, ei toimi liikenteessä.

        automaatti ei rasita kovassa ajossa yhtäpaljon vaihdelaatikkoa kuin manuaalilla ajaminen, se on suurin syy

    • au tomaatti

      Mutta kiista on helppo ratkaista: Joka haluaa ajaa automaatilla, ajaa automaatilla ja joka tykkää vispata vaihdekeppiä, tehköön mielensä mukaan.

      Minulla on automaatti enkä ikinä vaihtaisi sitä enää manuaaliin. On se sen verran hieno juttu! Liikennevaloissa en ole koskaan jäänyt kenenkään karvanoppakuskin jalkoihin. Motarillakin jää karvanoppakuskit manuaalillaan kauas taakse, jos vain viitsin kaasupoljinta painaa. Tosin en sitä tee, koska mieluummin ajan rajoitusten mukaan ja letkeästi liikennevirrassa.

      Toisessa autossani on manuaali ja sillä olen nyt ajanut 65000 km ja siinä on alkuperäiset renkaatkin ja juuri katsastin. Eli en viitsi enää valoissa kiihdytellä. Rauhallisesti ajaenkin olen haluamiini paikkoihin päässyt. Kun se menee vaihtoon, on ainoa tärkeä asia se, että sekin on automaatti.

      • restauroija

        Alkuperäiset renkaat ovat hieno asia. Pidä sitä kiinni.

    • Aja hiljaa isi, aja

      Mihin sulla on kiire valmiissa maailmassa?
      ' nopeampi käytännön ajossa,'

    • auton vaihtoon

      Jos on yli 200 hv autossa (niin on minunkin autossa) ja automaattilootalla ei ehdi
      tarpeeksi nopeasti mukaan muuhun liikenteeseen, niin vika on jossain muualla,
      kuin siinä, että manuaalivaihteinen olisi niin paljon parempi yleisesti.
      Väärän merkkinen auto ?

      • 800hv 1200Nm

        Vääräntyyppinen auto ajotottumuksiin, manuaali toimii just siten kun sitä käyttää.
        Automaatti on aina kompromissi ja toimii optimaalisesti hyvin kapealla käyttöalueella.

      • manusta paras!
        800hv 1200Nm kirjoitti:

        Vääräntyyppinen auto ajotottumuksiin, manuaali toimii just siten kun sitä käyttää.
        Automaatti on aina kompromissi ja toimii optimaalisesti hyvin kapealla käyttöalueella.

        Kyllä, vaikkapa 150 heppainen edelliskopan Fiesta ST on ripeämpi käytännössä kuin Polo GTI 180 heppaisena dsg-vaihtein.

      • kaikki kehittyy
        800hv 1200Nm kirjoitti:

        Vääräntyyppinen auto ajotottumuksiin, manuaali toimii just siten kun sitä käyttää.
        Automaatti on aina kompromissi ja toimii optimaalisesti hyvin kapealla käyttöalueella.

        Melkoinen teorian rykäisy, mutta ei oikein istu nykyautomaatteihin joiden käyttäytymiseen voi kuski vaikuttaa ajotyylillään ja mahdollisesti myös ajomoodinvalintakytkimellä jne...

      • 800hv 1200Nm
        kaikki kehittyy kirjoitti:

        Melkoinen teorian rykäisy, mutta ei oikein istu nykyautomaatteihin joiden käyttäytymiseen voi kuski vaikuttaa ajotyylillään ja mahdollisesti myös ajomoodinvalintakytkimellä jne...

        Aina löytyy erikoistapauksia joissa tuo ei päde mutta keskimäärin pätee.
        Pitkä matka siihen että käytössä olevat automaatit pätkii manuaalin keskimäärin.
        Jos yhtäkkiä haluat vaihtaa 5-2 niin maluaali voittaa ylivoimaisesti kun alat säätelemään moodikytkimiäsi.
        Manuaalilla kepin hämmennys on niin luonnollista että se voittaa automaatin pakko-ohjauksen helposti.

      • ^^^^^^

        Jos automaatilla haluan vaihtaa 5-2, niin ylensä siihen riittää se, että painan kaasua, riippuu tosin ajonopeudesta. Automaatti hoitaa vaihdot.
        Mutta millä tavalla manuaalin kepin siirtäminen 5-2 on helpompaa, kuin automaatin kepin siirtäminen 5-2? Automaatissa ei tarvitse edes painaa kytkintä, eikä vaihde kytkeydy, jos vauhti on väärä (kuten manuaalissa kytkeytyy).^

        Miksihän lähes kaikissa moottoriurheilulajeissa on siirrytty automaattivaihteistoon, jos manuaali on kuitenkin parempi?

      • päivitä tietosi

        Voi poika, tutustu nykytaikaisiin automaattivaihteisiin niin ymmärtäisit pitää suutasi hieman supummassa. Tiedätkö mitä tapahtuu automaattivaihteessa jos se on vitosella ja vauhti olisi sopiva ja haluat mahdollisimman nopean vaihdon ja kiihdytyksen, no painat kaasupolkimen lattiaan ja automaatti antaa pienimmän ja parhaimman vaihteen jollla kiihdytys on ripen mahdollinen. On ne vaan nykyään niin viisaita, ilmeisesti viisaampia kuin taantuneet kuskit?

      • autokortteja luettu?
        manusta paras! kirjoitti:

        Kyllä, vaikkapa 150 heppainen edelliskopan Fiesta ST on ripeämpi käytännössä kuin Polo GTI 180 heppaisena dsg-vaihtein.

        Ei nää lapset tajua ettei hevosvoimat ole ainut asia suorituskyvyssä ja mistä suorituskyvystä oikein puhut? 0-60, 60-120, huiput, mutkatie vai mitä "kykyä" haet.
        Näissä nykyisissä pikkusporteissa haetaan myös pieniä päästöjä ja se vaikuttaa myös setuppeihin.

      • Anonyymi
        ^^^^^^ kirjoitti:

        Jos automaatilla haluan vaihtaa 5-2, niin ylensä siihen riittää se, että painan kaasua, riippuu tosin ajonopeudesta. Automaatti hoitaa vaihdot.
        Mutta millä tavalla manuaalin kepin siirtäminen 5-2 on helpompaa, kuin automaatin kepin siirtäminen 5-2? Automaatissa ei tarvitse edes painaa kytkintä, eikä vaihde kytkeydy, jos vauhti on väärä (kuten manuaalissa kytkeytyy).^

        Miksihän lähes kaikissa moottoriurheilulajeissa on siirrytty automaattivaihteistoon, jos manuaali on kuitenkin parempi?

        Taitaa kuitenkin formuloissa olla vähän erilaiset vaihteistot kuin tavallisissa rimpuloissa.

    • laaja käyttöalue

      Jo aikoja sitten oli esim. Volvon T5 :ssä automaattilaatikko, joka toimi siten, että
      kun kaasun polkaisi pohjaan vaikka ohitettaessa, niin pykälät vaihtui pienemmälle ja ohitus sujui nopeasti.
      Siinä ei olisi ehtinyt käsivaihteisella sen paremmin vatkata vaan päinvastoin.

      • Kapea toiminta-alue

        Se vanha volle toimi just siinä ohitustilanteessa muttei missään muussa.
        Yleensä se riittääkin hyvin, nyt kai kinataan siitä löytyykö manuaali vs tomaatti mitään eroja.

      • päivitystä taas

        Ja oikeasti tuo Volvon loota oli hidas kun vertaa nykyisiin automaatteihin.

    • 800hv 1200Nm

      Tuossa kaistanvaihdossa manuaalimanu vaihtaa etukäteen pienemmälle ja kyttää sopivaa rakoa. Automaattimake polkaisee kun pitäisi jo liikkua ja tomaatti alkaa arpoa että mitä tekisi, kuski ei uskalla toimia kun ei varmaksi tiedä mitä tapahtuu vai tapahtuuko mitään.

      noi säästöautomaatit vedättää ylämäkeenkin uskomattoman pitkälle moottorin hyytymiseen asti, jotenkin epämiellyttävä odottaa että etkö nyt jo tajua vaihtaa pienemmälle. Manuaalilla kierrokset pysyy kokoajan halutulla alueella eikä saasua tarvi murjoa pohjaan.

      Useimmissa tilanteissa automaatti voittaa ylivoimaisella käyttömukavuudella mutta ei se jokatilanteessa parempi ole. Talven liukkailla kaipaa moottorijarrutusta liukkauden seurantaan jne.

      • hitaat polkuautot

        Normaali suoritus, mitä pääsee päivittäin ihastelemaan moottoritien liittymiskaistoilla:

        Joku nokivasara työntää "mustaa köyttä" pakoputkestaan. Lappu on ilmeisesti lattiassa ja liekö auto lastutettukin .... mutta ei vaan kulje, vaan tulee perä edellä vastaan ja joudun löysäämään kaasun.

        Sitten, aikansa ihmeteltyään, miksei auto kiihdy, vaikka "diesel kiihtyy väännöllä" -opit esson baarista ovat tuoreessa muistissa, kuski antaa periksi, pykältää alaspäin ja auto lähtee oikeasti kiihtymään.

        Samaa näkee välillä myös mäkisessä maastossakin ts. ei jakseta/älytä/viitsitä polkuauton rattaita hämmentää ja ajonopeus hiipuu. Esim. Mestarintunneliin Kehä I:llä osaa melkein kaikki lasketella sisään 70-80 lasissa (rajoitus 60), mutta ylämäkeen punnerrettaessa nopeus hiipuu 50 pintaan eteenkin itään päin ajettaessa (pidempi nousu tähän suuntaan).

        Polkuautokuskit rakastavatkin sitä poljinjumppaa niin paljon, että pyrkivät viimeiseen asti välttämään esim. tien antamista jalankulkijoille. Säännöistä viis, kuhan välttyy rattaiden hämmentämiseltä. Toki asiaan vaikuttaa se, että harvalla polkuauton kuskilla on varaa hand free systeemiin ja keppikäsi on sidottuna tärkeämpään tehtävään.

      • autopoluautot
        hitaat polkuautot kirjoitti:

        Jos nyt viittasit manuaalilootaan niin vika ei selvästikkään ollut vaihteistossa. Tuo kuvaus sopisi paremmin juurikin tomaattiin joka jurraa 1400rpm tasakaasulla eikä ymmärrä vaihtaa. Manuaalilla vika tietty korvien välissä eikä siihen mikään auta.

      • outoja höpötyksiä
        autopoluautot kirjoitti:

        Jos nyt viittasit manuaalilootaan niin vika ei selvästikkään ollut vaihteistossa. Tuo kuvaus sopisi paremmin juurikin tomaattiin joka jurraa 1400rpm tasakaasulla eikä ymmärrä vaihtaa. Manuaalilla vika tietty korvien välissä eikä siihen mikään auta.

        Automaatti pitää vauhdin saman ja vaihtaa automaattisesti pienemälle vaihteelle jos kuski haluaa pitää saman vauhdin.

      • Anonyymi
        outoja höpötyksiä kirjoitti:

        Automaatti pitää vauhdin saman ja vaihtaa automaattisesti pienemälle vaihteelle jos kuski haluaa pitää saman vauhdin.

        Jos vaihde menee pienemmälle niin sitten pitäisi lisätä kaasua että vauhti pysyisi samana. Jos on vakionopeudensäädin niin sitten pysyy vauhti samana automaatillakin.

    • automaatti tottakai

      Käytännön ajossa manuaalilla ei ole mitään jakoja automaattia vastaan. perus manuaalikuskilla vaihtaminen kestää monta sekuntia ja veto on poikki sen aikaa automaatti vaihtaa hetkessä.

      ja automaatilla mukavaa ja tasaista kyytiä ei mitään turhia nykimisiä tms.

      • sopii kohderyhmälle

        Aina löytyy niitä erikoistapauksia joille manuaali on liian haastava, normaalista ei silloin voi puhua. Ei voi yleistää omia rajoitteita autonhallintakyvyissä.
        Jos keskivertoautomaatti tuntuu ripeältä toimissaan niin silloin se on sitä käyttäjälleen.

        Toiset osaavat ennakoida ja silloin automaatti vielä nukkuu, myöhässähän se aina reagoi. Automaatti on mukava leppoisaan liikkumiseen, reippaammassa ajossa se on juuri omituinen nykijä. Manuaali toimii just sillai kun sitä käyttää, kaikki ei toki osaa eikä opikaan.

        Automaatit varmaan yleistyy kun muutenkin ihmisistä tulee avuttomanpia, onhan se turvallisempikin jos sekunteja joutuu manuaalilla vaihteita etsimään.

      • sitkeitä manuja
        sopii kohderyhmälle kirjoitti:

        Nykyautomaateilla voi "ennakoida" jos haluaa, tosin se ei ole juurikaan tarpeen, sillä ne vaihtavat niin nopeasti ja kerrasta oikean vaihteen jos kuski halliseen sen yhden polkimen, eli kaasun. Jos haluaa toimia manuaalisesti, niin usein uusista autoista löytyy rattiläpykät ja kepistä \- manuaali vaihtoehto.
        Melko sitkeitä nämä manuaalipojat ja sitkeitä uskolleen. Käykää kokeilemassa ja opettelemassa näitä uusimpia laatuautojen automaatteja niin saatatte yllättyä ja oppia ihan uusia asioita.

      • :):):)

        Sinähän voisit mennä näyttämään Formula 1-kuskeille taitojasi "autonhallintakyvyssä":)

      • 4-5-6-7-8
        sitkeitä manuja kirjoitti:

        Aikanaan tuli luukutettua El Caminoa eli 1. 90 km/h, 2 160 km/h ja 3. 200 km/h.
        Mihin ihmeeseen niitä muita vaihteita oikein tarvitaan ?

      • voi, näitä töttöröit
        4-5-6-7-8 kirjoitti:

        Aikanaan tuli luukutettua El Caminoa eli 1. 90 km/h, 2 160 km/h ja 3. 200 km/h.
        Mihin ihmeeseen niitä muita vaihteita oikein tarvitaan ?

        Mieti sitä, vai eikö takatukka ole pysynyt kehityksen mukana?

      • au tomaatti
        voi, näitä töttöröit kirjoitti:

        Mieti sitä, vai eikö takatukka ole pysynyt kehityksen mukana?

        Aikanaan tuli luukuteltua Ladaa. Kolmosella liki 140 km/t ja hirvee meteli, nokat siinä hyppeli. Ei pärjänny naapurijannun amazoni alkuunkaan, kun ei osannu ajaa autoa.

        Nyt ajetaan rauhallisesti, kun silläkin tavalla pääsee perille ja vielä takaisinkin. Automaatti hoitelee vaihtamisen ja ripeästi ja kepeästi.

      • automaatti tottakai
        sopii kohderyhmälle kirjoitti:

        Aina löytyy niitä erikoistapauksia joille manuaali on liian haastava, normaalista ei silloin voi puhua. Ei voi yleistää omia rajoitteita autonhallintakyvyissä.
        Jos keskivertoautomaatti tuntuu ripeältä toimissaan niin silloin se on sitä käyttäjälleen.

        Toiset osaavat ennakoida ja silloin automaatti vielä nukkuu, myöhässähän se aina reagoi. Automaatti on mukava leppoisaan liikkumiseen, reippaammassa ajossa se on juuri omituinen nykijä. Manuaali toimii just sillai kun sitä käyttää, kaikki ei toki osaa eikä opikaan.

        Automaatit varmaan yleistyy kun muutenkin ihmisistä tulee avuttomanpia, onhan se turvallisempikin jos sekunteja joutuu manuaalilla vaihteita etsimään.

        Manuaalihan se nykii nimenomaan reippaammassa ajossa ihan saatanasti. mahdollisimman ripeä liikkeelle lähtö manuaalilla tuottaa helvetillisen nykäisyn varsinkin ylämäestä tai sitten moottori sammuu ja ripeys on tiessään siitä lähdöstä.

        sitten nopea kiihdytys maantiellä manuaalilla niin jokaisessa vaihdossa kaksi kunnon nykäystä ja kierrokset täytyy polkea paljon yli taloudellisen kierrosluvun.

        automaatilla sen kuin polkaisee kaasun pohjaan ja sitten mennään. vaihtaa paljon nopeammin ja pehmeämmin kuin kukaan manuaalikuski, moottori ei voi sammua ja kierrosluku pysyy paljon paremmin taloudellisella alueella.

        manuaalilla esim. ylämäkeen taskuparkkiin peruuttaminen on ihan perseestä, moottori huutaa, kytkin savuaa ja nykii ihan saatanasti tai sitten sammuu monta kertaa. automaatilla ei mitään ongelmaa.

        olen ajanut manuaalilla useita vuosia kunnes vaihdoin automaattiin. enkä enään ikinä aio palata manuaali kuskiksi tuskin osaisinkaan enään.

      • Maailmannopein
        :):):) kirjoitti:

        Sinähän voisit mennä näyttämään Formula 1-kuskeille taitojasi "autonhallintakyvyssä":)

        No helposti viilaisin sekunteja kierrosajasta manuaalivaihteilla.

      • 435i
        sopii kohderyhmälle kirjoitti:

        Aina löytyy niitä erikoistapauksia joille manuaali on liian haastava, normaalista ei silloin voi puhua. Ei voi yleistää omia rajoitteita autonhallintakyvyissä.
        Jos keskivertoautomaatti tuntuu ripeältä toimissaan niin silloin se on sitä käyttäjälleen.

        Toiset osaavat ennakoida ja silloin automaatti vielä nukkuu, myöhässähän se aina reagoi. Automaatti on mukava leppoisaan liikkumiseen, reippaammassa ajossa se on juuri omituinen nykijä. Manuaali toimii just sillai kun sitä käyttää, kaikki ei toki osaa eikä opikaan.

        Automaatit varmaan yleistyy kun muutenkin ihmisistä tulee avuttomanpia, onhan se turvallisempikin jos sekunteja joutuu manuaalilla vaihteita etsimään.

        Reippaammassa ajossa nykivä?! Heh! Käypä ajamassa jollain nykyaikaisella automaatilla reippaasti, niin tiedät mistä täällä puhutaan. Esim Bemarin kahdeksanlovisen vaihtaessa vitoselta kutoselle 200 kilsan tuntinopeudessa tee juurikaan edes huomaa vaihtoa väännön ja tehon pysyessä optimaalisessa käyrällä. Ainoa nykäisy on se, kun lähtee reippaasti liikkeelle ja reilu 300 hevosta liimaa selkäsi penkkiin. Sen jälkeen automaatilla koetaan vain tasainen kiihdytys rajoittimeen asti, ILMAN nykimistä.

      • Anonyymi

        Liukkaalla kelillä automaatilla pitää olla kaikki ajonhallinatkin että olisi yhtä turvallinen kuin manuaali, sitten taas kuluu jarrupalat turhaan ja ääririlanteissa kuski ei osaa itse tehdä mitään.

        Onkohan tutkittu automaattien ja ajonhallinan vaikutusta onnettomuuksiin liukkailla ja esim ohitustilanteissa. Rauhallisessa ajossa automaatti varmasti hyvä ja ajonhallinta parempi kuin huono kuski ilman. Taitaa hyvin varustellut autot kuitenkin olla yliedustettuina onnettomuuksissa.

      • Anonyymi
        automaatti tottakai kirjoitti:

        Manuaalihan se nykii nimenomaan reippaammassa ajossa ihan saatanasti. mahdollisimman ripeä liikkeelle lähtö manuaalilla tuottaa helvetillisen nykäisyn varsinkin ylämäestä tai sitten moottori sammuu ja ripeys on tiessään siitä lähdöstä.

        sitten nopea kiihdytys maantiellä manuaalilla niin jokaisessa vaihdossa kaksi kunnon nykäystä ja kierrokset täytyy polkea paljon yli taloudellisen kierrosluvun.

        automaatilla sen kuin polkaisee kaasun pohjaan ja sitten mennään. vaihtaa paljon nopeammin ja pehmeämmin kuin kukaan manuaalikuski, moottori ei voi sammua ja kierrosluku pysyy paljon paremmin taloudellisella alueella.

        manuaalilla esim. ylämäkeen taskuparkkiin peruuttaminen on ihan perseestä, moottori huutaa, kytkin savuaa ja nykii ihan saatanasti tai sitten sammuu monta kertaa. automaatilla ei mitään ongelmaa.

        olen ajanut manuaalilla useita vuosia kunnes vaihdoin automaattiin. enkä enään ikinä aio palata manuaali kuskiksi tuskin osaisinkaan enään.

        Eikö automaateissa ole start/stop systeemiä? En kyllä itsekään tykkää että moottori sammuu risteyksissä ja ruuhkissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö automaateissa ole start/stop systeemiä? En kyllä itsekään tykkää että moottori sammuu risteyksissä ja ruuhkissa.

        Eli taas kommentoidaan täydellisen tietämättömyden suomalla varmuudella. Olipa yllätys.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli taas kommentoidaan täydellisen tietämättömyden suomalla varmuudella. Olipa yllätys.

        "moottori ei voi sammua"
        -Niinhän tuolla lukee.

    • 1oike@

      Manuaaliaskilla auton saa kulkemaan rivakammin ja testit osoittaa sen myös.
      Vertaa uusia autoja samalla koneella manuaali tai automaatti-askilla. Automaatti kätevä kaupungissa mutta silti kädettömän auto. Kulutuksenkin saa manuaalilla alemmaksi kuin automaatilla.

      • 21213213

        Jep, BMW tietää asiakaskuntansa kädettömäksi ja siksi siirtyy täyisin automaatteihin. Näin on tehdas kertonut. Jo nyt kaikkiin uusiin BMW malleihin ei saa manuaalia kuin yhteen pieneen koneeseen.

        Myös Mersu ja Audi tietää nopeimpien malliensa ostajat kädettömiksi ja siksi ne on vain automaatilla.

      • kädettömiä kaikki
        21213213 kirjoitti:

        joo samoin kädettömiä ovat kaikki Bugatti kuskit,
        samoin Ferrari ja Lambo -kuskit.

        Kädettömiä ovat myös kaikki Toyota Prius kuskit
        sekä kaikkien sähköautojen kuskit.

        Aika monet bussikuskit ovat myös kädettömiä,
        kaupunkibussien kuskit ovat ihan tumpeloita tosiaan,

        Entäpä taksikuskit - ne on 99% kädettömiä ja vain siksi tosiaan automaatteja

      • adddqdqd

        ohituksen sujuu automaatilla nopeammin KICK-DOWN you nou

      • Anonyymi
        21213213 kirjoitti:

        Jep, BMW tietää asiakaskuntansa kädettömäksi ja siksi siirtyy täyisin automaatteihin. Näin on tehdas kertonut. Jo nyt kaikkiin uusiin BMW malleihin ei saa manuaalia kuin yhteen pieneen koneeseen.

        Myös Mersu ja Audi tietää nopeimpien malliensa ostajat kädettömiksi ja siksi ne on vain automaatilla.

        Rikkaat ovat ylensäkin kädettömiä ja munattomia. Mukavuuden puolesta voisin tosin itsekin ottaa automaatin ja kalliin auton jos olisi varaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rikkaat ovat ylensäkin kädettömiä ja munattomia. Mukavuuden puolesta voisin tosin itsekin ottaa automaatin ja kalliin auton jos olisi varaa.

        > puolesta voisin tosin itsekin ottaa automaatin ja kalliin auton jos olisi varaa.

        Jos olisi älyä, sinulla olisi myös rahaa. Vaan ei ole. Koyhyys tyhmentää ja tyhmä pysyy köyhänä. Rahat tulee hassattua yleensä tupakkaan, päihteisiin, roskaruokaan tai autoon, johon ei oikeasti olisi varaa, mutta kun pitää yrittää rahamiestä esittää.

        Heh, arvasit melkein kaikki oikein. Paitsi että älylläni voisin olla helposti rikas, mutta älylläni olen päättänyt ottaa rennosti ja tyydyn vähään. En tuhlaa rahaa tupakkaan, päihteisiin, roskaruokaan, enkä autoon mihin ei olisi varaa. En myöskään esitä rahamiestä, mutta muuten arvasit ihan oikein.

        En pelaa edes rahapelejä kun ei ole tarvetta tuurillakaan yrittää rikastua. Autossa ei ole ilmastointia, mutta asunnossa on kaikki tarvittavat mukavuudet ja siellä vietän suurimman osan ajastakin. Kauppareissuille, harrastuksiin ja pakollisiin menoihin riittää vanha halpa kärry.

        Niin, ja nautin kun saa aamulla nukkua pitkään, eläkeikää odotellessa.

    • täyttä roskaa

      jännä juttu, mutta KAIKKI uusimmat todella nopeat autot ovat
      automaatteja, manuaalia ei edes saa mm. Ferrariin eikä useimpiin
      Porscheihin. Samoin kaikki AMG Meset tai isommat M-Bemarit
      entpä RS-Audit, saako edes RS6 tai RS7 manuaalina?
      Eipä taida.

      Ihan Omani DSG vaihtaa ylös sekä alas niin nopeasti että ei siinä
      manuaali ehdi mukaan.

      Mitä tulee kulutukseen, automaatissa on AINA oikea vaihde päälle.

      Joten aloitus on täyttä roskaa

      • Anonyymi

        Tehokkaimmissa autoissa tehot riittää automaattiinkin, eikä moottoria ja voimansiirtoa ole niin helppo hajottaa, jos vaan se automaatti kestää. Pienitehoisissa autoissa ei ole vieläkään yleensä automaattia. Sähkömoottorihan ne kohta korvaakin.

        > Tehokkaimmissa autoissa tehot riittää automaattiinkin, eikä moottoria ja voimansiirtoa ole niin helppo hajottaa, jos vaan se automaatti kestää. Pienitehoisissa autoissa ei ole vieläkään yleensä automaattia.

        Siinnäpä tuoretta tietoa parin vuosikymmenen takaa.

        Ennenwanhaan automaatti oli aina ns. mehumaija. 3 tai 4 vaihdetta, ei lukkoa turbiinissa. Vekotin on manuaalivaihteistoa painavampi ja turbiini hukkaa koko ajan tehoa -> kulutus on 1-2 litraa (maantie - kaupunki). Kun tällaisen laittaa pikkuautoon pienen vaparikoneen pariksi, niin kiihtyvyys mitataan kalenterilla ja varikkopysähdys suunnilleen jokaisella vastaantulevalla bensapumpulla. On tämäkin koettu, B-segmentin kipolla 0-100 19 s ja kulutus kympin pintaan. Tuoreemmat autot leikkaavat tuosta kiihdytysajasta 10 s pois ja bensaa kuluu silti vähemmän!

        Mutta, ja tämä on iso mutta. Nämä "mehulingotkin" ovat kehittyneet ja markkinoille on tullut myös vaihteistotyyppejä, joiden paino ja tehohäviö ovat ihan manuaalin tasoa. Itseasiassa rakennekin, suurimmalta osin.

        Robotti on manuaalivaihteisto, jossa on vain vaihteensiirto ja kytkimen käyttö automatisoitu (hydrauliikkaa ja/tai sähkömoottoreita). Kulutuksen luvataan olevan jopa hitusen pienempi kuin manuaalilla (kun ei voi unohtua ajelemaan väärällä vaihteella), mutta mukavuus usein heikko. Osa jahkailee vaihdoissa tai vaihdot ovat nykiviä, ellei poljinta kevennä vaihtohetkellä. 0-100 kiihtyvyyskin yleensä sekunnin verran manuaalia huonompi (ne hitaat vaihdot), mutta ohituskiihtyvyystesteissä nämä pärjäävät hyvin, kun lootat tiputtaa kertalaakista 6./5. vaihteelta kakkoselle. Manuaalithan testataan just oikealla menetelmällä - iso pykälä päällä painetaan kaasu pohjaan. Ei tavisauto tällöin mihinkään kiihdy, mutta tämä vastaa oikeaa elämää. Ainakin melkein. Oikeassa elämässä näillä arjen sankareilla on vielä tiiliskivi polkimen alla. Rekatkin kiihtyy liikennevaloista ylämäkeen lähdettäessä nopeammin!

        Kaksoiskytkinvaihteistokin voi olla suurelta osin manuaalia vastaava, mutta näissä on jo enemmän hajontaa - kytkimiä löytyy sekä kuivina että märkinä versioina jne. Kaksoiskytkimilläkin energiatehokkuus on hyvä ja vaihdot tapahtuvat silmänräpäyksessä - sillä edellytyksellä, että loota on osannut arvata seuraavaksi tarvittavan vaihteen.

        Jonkinlainen kuriositeetti ovat vielä portaattomat CVT -vaihteistot. Ajokokemusta moisista ei ole, mutta moitteita kuulunut "kuminauhaefektistä" eli siitä, ettei moottorin kierrosluku muutu kiihdytyksissä samassa suhteessa kuin nopeus. Minkä vuoksi näihin nykyään ohjelmoidaan "kiinteät pykälät" eli portaaton pistetään jäljittelemään tavallista vaihteistoa. Ei ihan ongelmaton näinkään, asiasta kiinnostuneet lukekoot vaikkapa Datsun Kasvaimen käyttötestit Tuulilasista ja Tekniikan Maailmasta.

    • 99,9%

      kuinka suuri osa ajamisesta on "normaalia" jonossa ja ruuhkassa menoa,
      vai liikennetilanteita missä ei 200 heppaa riitä?

      Itselläni osuus ehkä 99,5% / 0,5% koska olen pärjännyt
      kyllä 160 hepalla ja DSG:llä, ja ihan kaistoja olen vaihtanut kyllä.

    • I am pera

      Kun ajelee oikeesti nykyaikaisella autolla on vaihteita eteenpäin yksi ja toinen taaksepäin, moottorissa kaikki vääntö käytettävissä jo 1 r/min.alkaen.
      Normaalissa liikennevalo lähdössä olen jo 10 metriä ajanut ennen kuin perinteinen auto liikkuu...oli vaihteisto mikä hyvänsä.

    • kompurraa

      Mersu clk 230k vuonna 99 luvattiin molemmille sama kiihtyvyysarvo 0-100 ja käytännön ajossa AUTOMAATTI vie aina voiton.

    • escorttikin

      """Miksi kiihdytyskisoissa autoista suurin osa on automaatteja, jos manuaali olisi nopeampi? ""
      Miksi rallikisoissa autot ovat manuaaleja jos automaatti olisi parempi ?

      • miksi näin

        Rallikisoissa autot eivät ole manuaaleja, vaan puoliautomaatteja. Puoliautomaatteja siksi, ettei sännöissä sallita täysin automaattista vaihteistoa.

      • riippuumistäroikkuu
        miksi näin kirjoitti:

        Rallikisoissa autot eivät ole manuaaleja, vaan puoliautomaatteja. Puoliautomaatteja siksi, ettei sännöissä sallita täysin automaattista vaihteistoa.

        Se on varmaan niin,että nykyaikainen,tehokkaalla moottorilla ja
        6-8 vaihteinen automaattilaatikolla varustettua auto on aivan eri sarjassa
        pienitehoisen ja/tai 10-20 vuotta vanhan
        auton kanssa, kun vertaillaan kumpi vaihdemalli on missäkin parempi.

        Manuaalimalli on hyvä vaihtoehto,jos
        vastaava kulkuväline automaatilla on
        laiska ja vielä nykivä vaihtaja.

        Varsinkin jos ei ole vielä tottunut automaatin vaivattomuuteen liikenteessä,
        manumalli voi vaikuttaa ainoalta oikealta, siinä kun voi tuntea vaikuttavansa itse enemmän auton kulkuun.

      • Anonyymi
        riippuumistäroikkuu kirjoitti:

        Naisille voisi automaatti ole pakollinen.

    • 4-eteen

      ""Rallikisoissa autot eivät ole manuaaleja, vaan puoliautomaatteja.""
      Höpö Höpö.
      Käypäs nyt katsomassa vaikka F-cupia, tai jokkista

      • miksi näin

        Roskapönttö"autot" on sitten erikseen, kirjoitin ihan oikeista autoista.
        Olen joskus ihan työkseni tehnyt ralliautojen osia, myös noiden äffäläisten osia, joten tunen kyllä niiden tekniikan ihan riittävän hyvin.
        Ja kyllä äffäläisissäkin käytetään suorakytkentävaihteistoa.

    • wwwwg

      Käytännön ajossa automaatti nopeampi.Liikennevaloissa vaan kaasu pohjaan ja ohituksissa vain kaasu pohjaan niin mennään.Ruuhkassa automaatti IHAN PARASTA.

      • Anonyymi

        Ainakin naisille, eivät tunnu ollenkaan tajuavan väännön, tehon ja välitysten merkitystä.

    • historiikkikin

      Miksiköhän ne ralliautoissa ei startissakaan pistä D-asentoon ja kiihdytä nopeasti täyteen vauhtiin, jolloin manuaalit jäisivät kauas taakse.
      No ei. Aina on tynnyrinpesijällä käsi nupissa, jota nykii edestakaisin .
      Luulisi että edes kurvista ulos tullessa pistäisi sille kaiken kattavalle DREELLE ja antaisi palaa aika haipakkaa.

      • tässä syy

        Ralliväki on aina ollut hieman tyhmempää kansanosaa SIINÄ SULLE SYY!!

      • miksi näin

        Kannaisiko opetella lukemaan? Lue vaikka ralliauton teknisiä määräyksiä, niin ehkä sinulle seviää, miksi automaattia ei käytetä.
        Ei niissä ralliautoissa sinun tojotaasi verrattavissa olevaa manuaalivaihteistoakaan käytetä.

      • Anonyymi
        miksi näin kirjoitti:

        Kannaisiko opetella lukemaan? Lue vaikka ralliauton teknisiä määräyksiä, niin ehkä sinulle seviää, miksi automaattia ei käytetä.
        Ei niissä ralliautoissa sinun tojotaasi verrattavissa olevaa manuaalivaihteistoakaan käytetä.

        Olisihan se huvittavaa ajaa rallia automaatilla ajonhallinta päällä )
        Vakionopeudensäädin vielä ettei ylitä nopeusrajoituksia.

    • tiedä enemmän, luule

      Kyllä käytetään ja vieläpä suurimmassa osassa ralliautoja.
      Kerropa nyt missä ne määräykset ovat ja mikä pykälä ?

    • ewrfvcerfvc

      Normaalissa ajossa ole mitään merkitystä voimansiirron nopeudella, niin isoja eroja niissä ei ole. Enemminkin niin että automaatilla tekee mieluummin ja helpommin niitä
      arkisia kiihdytyksiä.

      Manuaali vs automaatti lähtee ihan yhtä ripeesti liikkeelle normaali kiihdtyksissä mutta sitten ero tulee siinä kohtaa kun manuaalivaihteisessa tehdään se vaihteen vaihto.

      • Anonyymi

        Automaatti on mukava ja harmiton ajettava etenkin taajamaliikenteessä.
        Maantiellä on sama kummalla ajelee, mutta manuaalin vatkaaminen on ärsyttävää.

    • Anonyymi

      Ainut oikea on automaatti manuaali koneistolla, transbrakella , käännetyllä kaaviolla ja korkealla stallspeed turbiinilla, siinä tietää ajavansa Autolla, kun varttimaili taittuu alle 10 sekunnin ja lähtö on keulat pystyssä.

      • Anonyymi

        Olet Sinä Heikki sitten eri kova suhari....kylältä kuuluu :)

    • Anonyymi

      Vaikka aloitus on vanha niin postaan tämän viestin siksi koska joku muu nostikin tämän aiheen takaisin pinnalle.

      Tuo väitteesi automaattivaihteiston huonoudesta ei pidä paikkaansa 2013 ja uudemman Mazda Skyactiv Drive(FW6A-EL) automaattivaihteiston kohdalla, perinteinen 6 vaihteinen momentinnuunnin vaihteisto jossa automaattinen monilevykytkin lukitsee moottorin turbiinin suoraan vaihteiston pääakselille yli 10kmh ajonopeudessa. Tällä automaativaihteistolla varustetuissa autoissa jos painat kaasupolkimen pohjaan niin vaihteisto vaihtaa heti vaihdetta pienemmälle vaihteelle ja tarvittaessa suoraan vaikka kuutos vaihteelta kolmannelle vaihteelle. Sport ohjelma( jonka nappula sijaitsee lähellä vaihdekeppiä) päällä sitten jättää kuutos vaihteen kokonaan pois käytöstä. Tämä vaihteisto kyllä osaa hyödyntää kaikki moottorin tehot.
      Painettaessa kaasupoljinta yli puolen välin vaihteisto vaihtaa yhden vaihteen pienemmälle vaihteelle. Mutta maksimaalinen kiihtyvyys tulee käyttöön vasta sitten kun painat kunnolla kaasupolkimen pohjaan.

      Skyactiv Mazdoissa sinne kaasupolkimeen on piiloitettu se varsinainen kick down toiminto joka vastaa toiminnaltaan Sport ohjelmalla ajamista mikä käyttöönotettaesssa yleensä päästää sellaisen kliksahduksen äänen silloin kun kuski survaisee kaasupolkimen kunnolla pohjaan. Tämä toiminto on sillä tavalla piilossa kuskilta, että jos kuski painaa rauhallisesti kaasupoljinta pohjaan ilman kuuluvaa kliksahdusta, niin kuski saa helposti väärän tuntuman koska siinä kaasupolkissa on melkein pohjassa sellainen asento jossa kuskin jalkapohjassa tuntuu jo sen verran paljon vastusta kuin kaasupoljin olisi jo pohjaan painettuna vaikka ei todellisuudessa vielä olekaan... Tämä kaasupolkimen melkein pohjassa tuntuva vastus on sellainen viimeinen kaasupolkimen asento jossa auton ajaminen tapahtuu vielä suhteellisen nopeasti, mutta silti kohtalaisen taloudellisesti koska sen tarkoitus on pitää huoli ettei kuski vahingossa aja liian epätaloudellisesti tai kiihdytä autoa tahattomasti täysillä.

      Toki kuski voi halutessaan käyttää myös automaattivaihteiston vaihteiden manuaalista vaihtamista, eli M-asentoa vaihteistosta mihin Mazdan vaihteisto yleensä reagoi hyvinkin nopeasti.

      • Anonyymi

        Vieläkö automaatit jää kiinni lumeen kun ei pysty heijaamaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vieläkö automaatit jää kiinni lumeen kun ei pysty heijaamaan?

        Vieläkö joku ajaa autolla, jossa ei ole luistonestoa?

      • Anonyymi

        > Sport ohjelma( jonka nappula sijaitsee lähellä vaihdekeppiä) päällä sitten jättää kuutos vaihteen kokonaan pois käytöstä

        Eli täysin pellemallin sport ohjelma, joka ainoastaan pyrkii kierrättämään konetta normaalia korkeammalla kierrosnopeudella, koko ajan. On kylläkin se tavallisin tapaus ja aika kelvoton oikeastaan kaikkeen muuhun kuin hetkelliseen moottorijarrutuksen tehostamiseen (jyrkkä alamäki tms).

        Fiksu sport ohjelma vaikuttaa lähinnä siihen, kuinka herkästi automaatti vaihtaa alas. Nykyaikainen automaatti ei nimittäin päättele vaihtotarvetta pelkästä kaasupolkimen asennosta, vaan asiaan vaikuttavat mm. nopeus, jolla poljinta polkaistaan, onko hetkeä aiemmin jarrutettu ja miten ylipäätään on tähän asti ajeltu. Eli loota oppii kuskin tavoille.

        Fiksu sport ohjelma pistää lootan vaihtamaan herkästi ja useita pykäliä alas, kun a) kuski polkaisee jarrua (tehokkaampi moottorijarrutus valmiiksi pieni pykälä kaarteesta ulos kiihdyttämiseen) b) kaasupoljinta polkaisee terävästi. Mutta nopeuden vakiintuessa pistellään lopulta isoa pykälää sisään -> ei kulu turhaan bensaa eikä tarvi kuunnella koneen mouruamista 2500 rpm. Ei siis tarvi vemputtaa edestakaisin normaalin ja sportin väliä.

        Toisaalta ilman sporttia ja rauhallisilla polkimen liikkeillä saa fiksulle automaatille kerrottua, että nyt madellaan ruuhkassa. Onnistuu jopa polkimen hidas painaminen lähes pohjaan asti, ilman, että auto alkaa hötkyillä. Tai "matelua tyhjäkäynnillä 2./3. vaihteella". Näin vältetään turha vaihteen vatkaus edestakaisin.

        > Toki kuski voi halutessaan käyttää myös automaattivaihteiston vaihteiden manuaalista vaihtamista, eli M-asentoa

        Tämä on kanssa turha pelletoiminto, jota tulee kerran kokeiltua ja se oli siinä. Käyttöä tällaiselle on vain, jos automaatti on niin sysipaska, että arpoo koko ajan vaihteet päin mäntyä tai nykii vaihdoissa pahasti, minkä vuoksi päätäntävalta on pakko ottaa omiin käsiin. On näitäkin, robottivaihteet tulevat hakematta mieleen.

        Kunnon automaatti hoitaa homman aika kivasti ilman kuskin toimenpiteitä, mutta rattiläpyskät voivat olla kiva lisämauste, jos homma on toteutettu oikein:

        - läpyskästä nykäisyllä voi automaattia pyytää vaihtamaan pykälän ylös/alas ja ao. pykälä pysyy päällä (eli vaihteisto on tilapäisesti manuaalitilassa) siihen asti, kunnes tilanne muuttuu ...sitten palataan automaattitoimintaan

        Tällaista on tullut käytettyä mm. jyrkissä alamäissä tai nopeusrajoituksen tippuessa. Pykälä alas = tehokkaampaa moottorijarrutusta käyttöön. Kun tavoitenopeus saavutettu, niin hipaisu kaasupolkimeen palauttaa automatiikan taas käyttöön.

        Vrt. se perinteinen "kisko lootan keppiä vasemmalle valitaksesi manuaalitilan" on ihan perseestä. Pitää irrotella käsiä ratista ja joskus tulee kuitenkin unohdettua, että loota onkin manuaalitilassa. Tätä ei risteystä lähestyttäessä huomaa, koska automaatti silti vaihtaa alaspäin, kun kierrokset tippuvat liian alas.... mutta risteyksestä kääntymisen jälkeen onkin hassunhauskasti 2. pykälä tms lukittuna päälle ja kiihdytys tyssää rajoittimeen tai loota vaihtaa ylös vasta max kierrosluvun ylittyessä eli vähintäänkin meteliä piisaa.

        Toimintasuuntakin on manuaalitilassa usein väärinpäin (vehkeet, missä ei ole rattiläpysköjä). Kiihdytyksessä kuuluu kiskoa isoa vaihdetta pesään ja moottorijarrutuksen aikana työnnetään pientä pykälää sisään. Eli vetämällä kuuluisi vaihtaa ylös ja työntämällä alas. Autoista ymmärtämättömät nörtit koodaavat toiminnan yleensä niin, että on ylhäällä (siis vaihto ylös keppiä työntämällä) ja - alhaalla ... eli just väärinpäin.

        Sport ohjelman tai M-ohjelman käyttäminen on täysin vapaaehtoista, eikä mikään pakollinen asia. Näistä kahdesta videosta näkee selvemmin tuon Mazdan Skyactiv drive automaattivaihteiston toimintaa ajamisessa.
        https://www.youtube.com/watch?v=PFEY_vF39YE
        Ajan säästämiseksi hyppää kohtaan 2:14
        https://www.youtube.com/watch?v=HQJvFMXVLF8

    • Anonyymi

      Manuaali on itselle ainoa vaihtoehto. Ei tarvitse korjata koskaan eikä pelkoa siitä. Kytkinlevy ja painelaakeri joskus.

      Voi ajaa samalla vaihteella laajalla kierrosalueella eikä auto vaihtele kokoajan vaihteita. Ykköseltä rivakka kiihdytys ja voi laittaa suoraan kolmosen tai jopa nelosen.

      Mukavampi rullailla vapaalla koska nopea laittaa vapaalle, sekä käyttää myös moottorijarrua = ei kulu palat, pienempi kulutus, ajosta tulee tasaisempaa

      Parempi ajella pieniä teitä ja vetää kärryä.

      Kytkintä ei tarvitse luistattaa jota kaikki kaksoiskytkinlaatikot tekee.

      • Anonyymi

        Niin ja manuaalilla voi ajaa joka vaihteella millä kierrosalueella tahansa, tarpeen mukaan ja pitää siellä.

        Juuri ajoin kuomukärri perässä jossa 3m rankoja varmaan 700kg 300kg kärri. Golfilla sellaisen jyrkähkön metsätien mäen ylös. 1 vaihde päällä joku kierroksia 3000

        Eturenkaat löi sutia kokoajan vähän , juuri pidon rajoilla.

      • Anonyymi

        Kovin paljon tietämättömyyttä ja ennakkoluuloja. Köyhä inisee vioista ja jostain jarrupalojen kulumisesta. Aja vähän tuoreemmalla kalustolla niin ymmärtäisit.

    • Anonyymi

      Automaatilla ei saa paljon ajava hyötyä ollenkaan. Yleensä se tarkoittaa pitkiä tasavauhtisia ajoja.

      Mieluummin manuaali kuin katsoa joskus gearbox malfunction ja oireita. Viedä arvauskeskukseen 4000eur hoitoon tai zf laatikon kunnostukseen latviaan

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      414
      4460
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      243
      2218
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      68
      1630
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      159
      1427
    5. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      285
      1292
    6. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      67
      1127
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      137
      1084
    8. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      1065
    9. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      55
      980
    10. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      118
      957
    Aihe