Onko teilläkin näin?

Ihan kuin oman päiväohjelmani olisin lukenut tuosta.

On niin helvetin puuduttavaa varsinkaan kun ei kykene tekemään muuta, saa nähdä kauanko tätäkin jaksaa ennenkuin sekoaa totaalisesti.

Eihän oma yksinäisyys muiden syytä ole, mutta eipä tuo tieto paljon auta.
Itsekin nyt pari vuotta vain nyhjännyt kotona, unirytmi ihan päin p:tä eikä muutenkaan mitään saa aikaiseksi. Järki sanoo ettei tarvitsisi kuin ottaa itseään niskasta kiinni, mutta motivaatio täysin hukassa.
Olen miettinyt josko saisi itsensä vaikka ulkomaille pariksi viikoksi, mutta tuo aika menisi sielläkin todennäköisesti jossain kahvilla istuen yksin.

Mulla aika samanlainen tausta oli jäädä yksinäiseksi, yläasteelle juuret juontuvat, jolloin olin syrjitty ja kolulukiusattu. Oli minulla silloin pari kaveria luokassa, mutta heistä toinen ajautui huonoon seuraan ja joutui myöhemmin erityisluokalle. Tuossa luokassa oli epäsosiaalinen meininki, viinapullo kiersi ympäri luokkaa ennen opettajan saapumista ja ne jotka olivat cooleja siitä sitten naukkasivat. Monet luokasta olivat huumeitakin kokeilleen yms, enkä todellakaan halunnut niihin porukoihin hiljaisena ja kilttinä oppilaana. En ollut silloin hyvä oppilas, koska minua oikeasti pelotti saada hyviä numeroita, ettei olisi kiusattu vielä pahemmin. Sellaisen pelon alla sai tuossa luokassa elää aina, inhosin aamulla herätä kouluun ja aina itketti. Kesälomat olivat yhtä juhlaa, ei tarvinut nähdä niitä luusereita.

Nyt sitten tilanne on se, että lapsuudessa ei juurikaan niitä ystävyyssuhteita syntynyt. Kun ei ole sellaisia pysyviä ihmissuhteita silloin rakentunut, niin en osaa niitä hankkiakaan. Elämäni on todellakin ankeaa ja tylsää ja eipä löydy oikein hauskoja juttuja kerrottavaksi kenellekään. Muutenkin olen joutunut näkemään elämässä erittäin raskaita juttuja ja en todellakaan ole sellaista turvallista elämää. En ole kuullut ihmisistä juuri mitään hyvää, tappouhkauksia ja puukotuksia kyllä on mahtunut lähipiiriin.

Ehkä voisin tutustua johonkin joka on kokenut vaikean elämän, mutta en usko kenenkään kovin valoisan elämän nähneen ikinä ymmärtävän minua ja jaksavankaan negatiivisuuttani. Muutenkin ihmisiin on vaikeaa tutustua oikein mitään kautta aikuisiällä, muutama kirjekaveri minulla on, mutta hekin asuvat kaukana.

Elämä todellakin on tylsää ja nyt on taas minulla sellainen kausi, että vain lojun ja en saa oikein mitään aikaiseksi. Josko sitä kirjastolle saisin itseni raahattua edes tänään, niin voisin alkaa tekemään opiskelujuttuja.

mulla muuten sama tilanne mutta töissä käyn tylsistymässä ensin kokopäiväisesti. Silti vapaa-aikaa jää paljon millä ei tiedä mitä tekisi.
tylsää töissä ja tylsää kotona, pitäisi jotenkin hankkia uusia kavereita ja tyttöystävä..

Onhan tuo päivärytmi täälläkin aika samanlaista, mutta lenkillä ja kirppiksillä tulee myös käytyä säännöllisesti. Tylsää ei kuitenkaan ole koska löytyy mielenkiintoisia leffoja, sarjoja ja pelejä sekä netissä tulee juteltua ihmisten kanssa.

Kuulostaa ihan omalta päiväohjelmalta paitsi että syön yleensä vain kaksi kertaa päivässä. Loppuaika vuorokaudesta menee koneella olemiseen, sisällä pyörimiseen ja nukkumiseen.

Pitäisi yrittää aktivoitua jotenkin tuonne ulos mutta miten?

Herään aamulla kun hovimestarini soittaa viulua ja tarjoilee mulle platinatarjottimelta shampanjaa ja mansikoita. Sitten menen poreammeeseen jonka jälkeen hieronta. Tapaan jonkun kauniin naisen lounaan merkeissä ja palaan kartanooni valmistautumaan illan tanssiaisiin, jonne huristelen limusiinin takaosassa olevassa nojatuolissa istuen. Jatkot aamunkoittoon asti ja seuraavana päivänä uutta juhlaa.

Ja sitten tässä vaiheessa herään aamulla oikeasti ja keitän kahvit, juoden ne koneella istuen, uutisotsikoita ja nettiä pläräillen ja musiikkia taustalla. Joskus näen frendin, aika usein en. Joskus jaksan tehdä lihastreenin tai lenkin, aika usein en. Pyrin tekemään itse ruokani eineksiä vältellen ja siihen tekemiseen ja syömiseen kuluu vähän aikaa. Joskus saattaa olla joku mielenterveyskuntoutusjuttu. Toisinaan bisseä.