AY-liike on Suomen vaikeuksien syy

Työväenpuolue?

Näin eräs perussuomalainen minulle tilitti. Eipä kannata työmiehen tai naisen perussuomalaisia äänestää jos tuollaisia mielipiteitä on enemmänkin.

49

128

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei duunareille

      Eihän ne äänestäkään. Metallin vaaleissa tuli persuille pataan että soi, vaikka niin uhosivat. Eikä persut ole aktiivisen ja ajattelevan nuorisonkaan mieleen, surkeasti kävi persujen myös opiskelijavaaleissa.

    • Ay on loinen

      AY pummit toimivat verovaroilla, eivätkä maksa itse veroja. Ay on tuhonnut monen työmiehen elämän aiheuttamalla suurtyöttömyyden.

    • Mieti!!

      Niinhän sitä luulisi, että ay liikkeen vastustaja ei voi olla työläisen asialla.

      MUTTA jos ajattelet asiaa niin että yhä tiukentuvilla työehdoilla on se vaikutus että yrittäjät eivät työllistä. Vähäisetkin työt teetetään vuokrafirmoilla tai toiminimiyrittäjillä. Heillä työehdot ovat vakiduunaria heikommat.

      JOTEN mitä työntekijä tarvitsee ollakseen työläinen, duunari? Työtäpä tietenkin.

      JOS ay liikkeet tekee työn hinnan kalliiksi ja työehdot tiukoiksi ei duunarille kohta ole työtä.

      ELI jos haluaa sosiaalitukia ja työttömyystukea niin ehdottomasti, ay liikkeelle ääni.

      JOS sen sijaan haluaa että suomessa työllistetään, niin kannattaa miettiä.

      MUISTATKO sen ajan, kymmenen vuoden takaa kun paperityöläiset lakkoilivat vuosittain ja media teki suurta juttua?

      MILLOIN viimeksi on paperityöläiset istuneet lakossa?

      NIIN eivät ole, koska paperityöläisten työt ovat siirtyneet halvempiin maihin ja työttömyyden uhka kasvanut.

      JOTEN eivät ole lakkoilleet koska tietävät että lisävaatimukset vievät työt.

      SAMA koskee kaikkia aloja, sillä jos vaatimukset ovat kohtuuttomat, teetetään yksinyrittäjillä, ulkomaisella työvoimalla, siirretään tuotantoa halvempiin maihi tai jätetään kokonaan työllistämättä.

      • Tämä pitää

        Ay-liike on työläisen vihollinen!

    • Aakkima

      Juuri tuommoista työntekijävastaista politiikkaa persut ajavat. Ja lisäksi he kannattavat veroparatiiseja. Ei yksikään ajatteleva duunari suostu kyykytykseen. Palkka- ja työehtojen huononnukset eivät tuo lisää työtä vaan lisää voittoa yrityksille. Se on jo moneen kertaan nähty.

    • totuus esiin...

      Miksi rakennusala tai metallintyöpaikat kadonneet viimeisten 20 v aikana? Kyllä ay-liike saa katsoa myös peiliin. Kaikki ulomitattu ahneuksissaan. Nyt on laskun maksunaika.

    • Turmiola Tommi T.

      Ay tai ilman Ay;tä, se ei asiaa olisi teollisuuden tai takennusalan suhteen asiaa muuttanut. Itseasiassa Ay-liike ei ole se, joka tämän maan on kalliiksi ja vaikeaksi tehnyt. Kyllä syylliset löytyvät politikoista, jotka valtaan päästäkseen lupailevat ja selittelevät asioita kuin ei olisi alaleukaa ollenkaan.
      Lupaavat parantavansa ja helpottavansa milloin minkäkin ryhmän elämää, ajattelematta sen kummemmin ,istä rahat ja miten.
      Tässä sitä ollaan sitten syyllisiä hakemassa, mutta harhaan ammutaan kokoajan. Ei ole muita syyllisiä kuin puolueet ja politikot, jotka vallanahneuksissaan ja typeryyttään (muutenhan ei nykypolitikoksi pääsisikään) lupailevat "parannuksia".

    • totuus esiin..

      Kyllä aikanaan taistolaiset v 1970-1980 luvulla rakennusalalta ajoi työpaikkoja ja syy jatkuva lakkoilu.. Tätä samaa touhua on sitten jatkettu ylisuurilla palkankorotuksilla.

    • Turmiola Tommi T.

      Kuitenkaan palkat eivät ole edelleenkään edes länsimaisittain mitenkään "ylisuuria". Mitenkäs se sitten istuu tuohon "hokemaan" jossa palkkojen kanssa on kaikki "tunaroitu"?

    • miljonääri Soini

      Lehdissähän juuri kirjoitettiin, että Soini haluaa tulevaisuudessa ajaa työläisen asiaa toisen työväenpuolueen, kokoomuksen, kanssa samalla puolella aitaa. Työläisen asiaa edistetään AY-liikkeen lakkauttamisella, irtisanomisuojaa heikentämällä, työttömyysturvan alasajolla, halpatyövoiman käytön mahdollistamisella, sosiaaliturvan määrärahojen pienentämisellä ja väkivaltakoneiston (armeija, poliisi) budjettirahoituksen kasvattamisella.

      • Jotain rajaa

        Kokoomus ja perussuomalaiset työväenpuolueita, paivän vitsi. Kokoomus tahtoo pidentää työaikaa, palkka ei tietenkään nousisi vaan pitäähän yrityksen omistajien saada lisää voittoja. Perussuomalaiset taas tahtovat nuoret palkatta töihin, taas omistajat saavat lisää voittoja.

    • Turmiola Tommi T.

      Onpa ajatus lähtöisin mistä tahansa, vaikuttaa lähinnä idiootin talouspolitiikalta, ja paluulta "pimeään". Tuolla systeemillähän se länsimainen demokraattinen sivistysvaltio kasassa pysyykin. No, sehän tuskin on ajatuskaan, vaan siirtyminen "Amerikkalaiseen" unelmaan, jossa rahalla saa ja hevosella pääsee, kunhan osaa voidella oikeita "instansseja", selviät vaikka taviksen murhasta.

      Enemmistön kurjistamiseen perustuva talous ei ole ihan uusi keksintö ;)

      • Entäs näin?

        Onko järkevää talouspolitiikkaa tehdä työstä niin kallista että sitä ei kannata kenenkään teettää ja tuotteet ja palvelut joita teetettäisiin tulevat niin kalliiksi ettei kauppa käy.
        Tuloksen lama ja massatyöttömyys. Työttömyysrahastot ja sossun rahat eivät riitä loputtomiin ja kaikille. Suuret ikäluokatkin eläköityy. Virolaiset maksaa veronsa kotimaahan joten hekään eivät kasvata suomen verokassaa.

        Oletteko koskaan ajateleet että demokraattisella vaaleilla valitut poliitikot säätävät lakeja. Voitaisiin säätää laki minimipalkasta ja minimilomista ja minimi irtisanomisajoista, ihan ilman ay liikettä. Sitten annettaisiin ihmisille vapaat kädet sopia työehdoista, palkoista ja lomista. Hyvälle työntekijälle kyllä järjestyy parempaa palkkaa ja lomaetuja jos hänet halutaan pitää talossa. Esimerkiksi ay liikkeitten ja liittojen tes määrittää palkkatason. Eli nyt annatte työnantajalle työkalut näyttää työehtosopimuksista oman palkkanne suuruuden. Jos tätä ei olisi niin voisitte vaatia isompaa liksaa. Jos olet korvaamaton työntekijä niin liksa voisi noustakin.
        Kannatankin että poliitikot laatii lakiesitykset joissa minimipalkat ym. määritellään ja siten ei tarvita ay liikkeitä sotkemassa ja kuitenkin lainmukainen oikeusturva jäisi taviksellekin.

    • Turmila Tommi T.

      Sehän on sitten taas kiinni elintasosta, ja täällä on rakennettu tämä elintaso, osittain, tai oikeastaan kokonaan poliittisen eliitin kumppanusten, eli elinkeinoelämän ehdoilla. Eläkejärjestelmä on alunperin luotu tukemaan ja helpottamaan kotimaista teollisuutta rahoituksen suhteen jne. Mutta sitten keksittiin tämä globaali markkinatalous, joka yht´äkkiä olikin pelkkää pelitaloutta, ja haettiin vain maksimaalisia voittoja sijoittajille, eikä enää rakennetakaan yhteiskuntaa. Haetaan siis halvinta mahdollista tekijää kaikelle jotta voitot ovat mahdollisimman suuria pienelle ryhmälle pelureita, ja kaikenlisäksi katetaan ja taataan heidän tappionsa verovaroilla.
      Suomessa vaan ei ole mahdollista tulla pienemmällä palkalla toimeen kuin duunarit nyt saavat, ne kenellä hommia on. Palkkojen pienentäminen ai asiaan vaikuttaisi. Meillä ei vaan ole mitään sellaista, jolle olisi kysyntää maailmalla, jota ei jo tuotettaisi jopa tappiollisesti, siis veronmaksajille, ei sijoittajille.
      Palkka-ale ei ole siis pelastus millekään, jos ei myös vastaavasti kaikki kulut laske vastaavasti, asuminen, liikenne ruoka, eläminen. ;)
      Ainoa keino palauttaa tasapaino on vähentää ja minimoida välitävetäjien voitot tekijöiden kustannuksella.

      Eikä tarvitse teititellä ;)

      • Entäs näin?

        Olet oikeassa että suuryrityksillä tämä on pelitaloutta ja ehkäpä jopa ahneutta. Mutta kun suomessa suurin työllistäjä on pien- ja keskisuuret yritykset. Näiden kehityksen ja työllistymisen jarruna on kallis työvoima.
        Kun puhutaan työn kalleudesta tai työn hinnasta, se ymmärretään aina duunarin palkkaan puuttumisena. Itse asiassa perussuomalaisetkin ovat jossain maininneet että työn sivukulut, eli ns. työnantajamaksut ovat kohonneet liian koviksi. Eli kun duunari saa 10€ palkkaa se maksaa työnantajalle 18€. Jokunen vuosikymmen sitten se olisi ollut 14€.
        Työnantajakuluihin kuuluvat pakolliset vakuutusmaksut, sosiaaliturvamaksut ym. ym.
        Jospa ei puututa sen duunarin palkkaan vaan nipistetään työn sivukuluista. Silloin voittaisi työnantajapuoli kuin työntekijäpuolikin. Ostovoima ei heikentyisi ja tuotteetkin saattaisivat halventua kun työvoimakustannukset laskisivat.
        Tavallaan voisi ajatella niinkin että ay liikkeet ovat vaatineet ja haalineet näitä etuja tuon sijoittajien ja suuryritysten takia, mutta kärsijöiksi jää pienyrittäjät joilla ei sitten ole vara työllistää eikä niitä suuryritysten ja sijoittajien pääomia. Nimittäin tuntuu että tuo vakuutusbisnes vie aika suurta pottia lain vaatimustenmukaisten vakuutuksien kautta. Lainsäädäntöä poliitikkojen toimesta muuttamalla saataisiin työn hintaa kohdalleen.

      • Jotain rajaa
        Entäs näin? kirjoitti:

        "Olet oikeassa että suuryrityksillä tämä on pelitaloutta ja ehkäpä jopa ahneutta. Mutta kun suomessa suurin työllistäjä on pien- ja keskisuuret yritykset. Näiden kehityksen ja työllistymisen jarruna on kallis työvoima."

        Suomessa palkat eivät ole korkeita kun niitä verrataan esim. Saksaan. Persut ovat työmiehen ja naisen lompakolla. Heiltä otetaan ja annetaan työnantajille, perin vastenmielistä.

      • Just näi
        Jotain rajaa kirjoitti:

        Niinpä. Suomessa palkat eivät ole saksan tasolla, mutta katsoppa saksalaisten henkilöautojen hintaa ja autojen verotusta. Asummeko ihanassa yhtenäisessä euroopassa?

    • Kiitos kiitos kiitos

      Kiitos tästäkin ketjusta. Hienosti persut tuovat esille miten tavallisen työläisen elämää tullaan kurjistamaan, jos heille annetaan valtaa.

    • totuus esiin........

      Miten voidaan kurjistaa työläisen asemaa, kun ei olenää työpaikkojakaan?
      Näin sitä vain on menty.................Kun Emuun menti ennen euroa liian vahvalla markalla, häipyi n 80000 työpaikkaa.
      Nyt on puhuttu jo samasta 80000 työpaikasta kolmessa vuodessa.
      Laman ajoista eli v1990 luvulta meni satojatuhansia ja vain murtoosa saatiin devalvaatiolla pelastettua..
      Suomella tulee olemaan seuraavat 10 v todella tuskaista.

      • En ymmärä

        Täällähän on poliitikkojen mukaan työvoimapula jonka täyttämiseksi tarvitaan 35 000 maahanmuuttajaa. Silti kotimaisia työttömiä on 200 000????

    • Rautalangasta

      Jos ihmisillä on ostovoimaa, tavara liikkuu ja palveluita käytetään, jolloin syntyy työpaikkoja. Yksinkertainen totuus, jonka persut näkyvät unohtaneen.

      • Turmiola Tommi T.

        Hieno homma, ja miten niitä työpaikkoja sitten saadaan ? Se näkyy sinulta unohtuneen? Mistä syntyy ostovoima, mistä syntyvät työpaikat ? Miksi sitä yksinkertaista totuutta ei sitten toteuteta ?

        Kaikki on tehty niin "tehokkaaksi" ja halvaksi, että ainostaan suurien määrien huonolaatuise tavaran tuottaminen on tehty "taloudelliseksi", joka taas edellyttää ylikulutusta, ja se taas edellyttää amerikkalaistyylistä luottokorttirumbaa, jossa on vain velkaa, niin ettei edes tiedä paljonko. 26 luottokorttia limiitit täynnä ja niillä maksellaan ristiinrastiin, eikä ns. tuloja nähdä konkreettisesti koskaan.

        Siinäkö se unelmamaailmasi olisi ?

      • just näi

        Jos ei ole vakituista työtä tai työtä ollenkaan ei ole ostovoimaa. Jos ay liikkeet tekevät työllistämisestä kallista niin kukaan ei palkkaa kuin virolaisia tai vuokrafirmalaisia tai ei palkkaa ollenkaan.
        Tällöin ostovoima heikkenee, tavara ei liiku ja palveluita ei käytetä. Muuten meni hienosti mutta unohdit sen tärkeän. Työn. Ja työtä ei ole jos työllistäminen on liian kallista ja kannattamatonta yrityksille.
        Yksinkertainen totuus joka on selvillä persuille mutta jonka taivaanrannanmaalarit ovat unohtaneet!

      • Nerolle kaikki . . .
        just näi kirjoitti:

        Työvoimaa ei palkata, jos sille ei ole tarvetta. Ihan simppeli juttu. Nyt vaan on sellainen tilanne, ettei ole tuottavaa tehdä Suomessa mitään, edes ulkolaisten kanssa, no, tietysti pimeät hommat erikseen. Ongelma ei kuitenkaan ole Ay-liike . . . yksinään. Kyllä siinä on valtiovalta ja vakuutusyhtiöt miljoonapalkkioineen suuria osasyyllisiä työvoiman kalleuteen. Tosiasia kuitenkin on, ettei ole paljoakaan tuottavaa tekmistä, edes ilmaiseksi. Tavaraa kun ei ole tarvis.

      • just näi
        Nerolle kaikki . . . kirjoitti:

        Veroneuvoksen mukaan virolaisten rakennustyömiesten mukana valuu valtion elvytysrahoja rakentamisen osalta viroon n. 700-800 miljoonaa euroa. Suomalaisille rakennusmiehille olisi töitä!! Ja parempiakin olisivat kun ymmärtää projektijohdon ja työnjohdon määräykset eikä kielimuuria synny. Mutta kuitenkin nämä virolaiset täällä ne työt tekevät. Miksi? Kiitos AY liikkeen hilaaman työn hinnan. Olkaa sitten raksamiehet, maanrakentajat, hitsarit, siivoojat, maalarit ym. ym. perinteisen "duunin"tekijät kotona kuluttamassa työttömyyskassojen varoja kun vironpoika tekee työnne ja vie verotkin viroon.
        Jos sen duunin tekisikin suomalainen, niin sille olis työtä. Se ostais suomesta tavaransa, maksaisi veronsa suomeen ja kaikki olisi hyvin.

      • Yrittäjänä ymmärtää

        Ei se ole mahdollista elää Virolaisella palkalla suomessa, siksi Virolaiset tekevät työt ja vievät rahansa useimmiten pimeänä kotimaahansa, mutta ongelma ja syy eivät ole suomalaisen työmiehen tai AY-liikeen aiheuttama.

    • persut on porvareita

      AY-liikettä on turha syyllistää, kun miljoonavoittojakin tekevät firmat voivat irtisanoa työntekijöitään. Vika on varmasti silloin muualla kuin työntekijöissä tai AY-liikkeessä.
      AY-liikkeen syyllistäminen onkin ollut EK:n ja porvarien tapa jo siitä asti, kun joutuivat neuvottelemaan työehdoista yms. työntekijöiden kanssa.

      .

    • Ymmärtääkö persu?

      Jos ihmisillä ei ole varaa ostaa vaikkapa persufirma oy:n valmistamia vempaimia, persufirma oy ei saa vempaimia myydyksi. Persufirma oy tekee konkurssin, niin kuin smp aikoinaan. Ei riitä ostajia, jos rahaa on vain persufirma oy:n johtajilla ja omistajilla. Sitten persufirma oy:n nokkamiehet istuvat sormi suussa myymättömien vempaimien keskellä ja itkevät valtiota apuun, kun se oli se paha hallitus eikä oma ahneus joka kaatoi persufirma oy:n.

      • tollo olet

        Persufirma Oy:llä olisi tilauskantaa ja tarvitsisi omistajiensa lisäksi lisää työvoimaa. Kun ei ole itselle otettu kuin duunarin palkka ja lomatkin on pitämättä niin on pärjätty kilpailutilanteessa.
        Tullaan siihen että Persufirma Oy:n pitäisi palkata työntekijä. Suomalainen duunari osoittautuu niin kalliiksi että päätetään pitää bisnes pienenä eikä oteta vakituisia työntekijöitä.
        Loman ajaksi soitetaan Varamiespalvelu firmaan ja palkataa kuukauden pätkätyöhön tuollainen "pätkätyöntekijä" jotta omistajat saavat edes parin viikon loman kerran vuodessa. Loma vietetään niin että työhön osallistuvat omistajat 2 kappaletta pitävät ensin toinen kaksi vikkoa ja sitten toinen.
        Tarinan opetus oli se että vaikka Persufirma Oy:llä olisi ollut tilauskantaa ja kehittymismahdollisuuksia ne hylättiin koska työvoima on niin kallista. Duunari ei saanut vakituista työpaikkaa ja on nyt huutamassa valtiota ja sossua apuun kun rahat ei riitä. Varamiespalvelun kaveri sai taas pätkätyötä kuukaudeksi mutta ei sillä maksella asuntoja tai autoja saati koskaan tuollaisessa epävarmassa duunissa niiden hankkimista harkita. Talous pysähtyy.
        Kyllä persu ymmärtää, mutta sulla ei näytä oleva vtunkarvankaan hajua kuinka talous pyörii tai mitä on yrittäminen suomessa. Tai onko duunari enää duunari jos ei sillä ole työtä.

    • täyttä paskaa..

      Mitä omakohtaisisa kokemuksi aikanaan työelämästä kaupanalalta v 1970 luvulta saakka. Kyllä ay-liikeen piirissä pyrinyt vain omanedun tavoittelijoita luottamusmiehissäkin. Jopa sellaisia joiden vanhemmat tulen palavia demareita.
      Häikäilemättömästi omasuu lähellä. Näin se näyttää muissakin liitoissa olevan mitä olen asioista keskustellut tässä vuosien varrella.. SE siitä ay-rovereista!

      • Yrittäjänä ymmärtää

        Koskaan ei ole yli 30 vuotta kestäneen yrittämisen aikana ollut Ay-liike esteenä liiketoiminnalle.

      • Ei minullakaan
        Yrittäjänä ymmärtää kirjoitti:

        Koskaan ei ole yli 30 vuotta kestäneen yrittämisen aikana ollut Ay-liike esteenä liiketoiminnalle.

        Ei minullekaan. Virolaiset tekevät hyvää työtä ja halvalla. Tulos näyttää mukavia lukuja. Toista se olisi jos olisin antanut ay liikkeiden myrkkyttämien duunareiden tulla firmaani, olkoon kotona.

      • sano ei huijareille
        Ei minullakaan kirjoitti:

        Ei minullekaan. Virolaiset tekevät hyvää työtä ja halvalla. Tulos näyttää mukavia lukuja. Toista se olisi jos olisin antanut ay liikkeiden myrkkyttämien duunareiden tulla firmaani, olkoon kotona.

        Tuskinpa muutenkaan mitään veroja maksat. Virolaisille vaan satku käteen viikon työstä ja silleen ... Audisi perävalot vaan vilkkuu, kun urakkasumma on kourassa ja susi-ja-sekunda on tilaajalla.

        Tuollaiset pimeää työvoimaa käyttävät firmat pitää saada pois Suomesta. Ja siihenkin asiaan AY-liike on oikea kanava.

        Virolaisia "rakennus ammattilaisia" koekeiltu kerran, Vuonna 2005 halliyhtiön rakennusprojektissa. Kun Virosta tulee "rakennusammattilainen", hän tuskin on eläissään rakentanut, vaan on työtön leipuri yms. täällä sitten annetaan kirvesmiehen hommia, ja kyllähän ex-leipuri niitä "leipoo", mutta jälki vaan ei kelpaa kenellekään. Tuon projektin jäljet korjasi suomalaiset ammattimiehet, kohtuu hintaan, eikä Ay-porukka häirinnyt yhtään. Tarinan opetuksesta lyhyeesti kyllä käytiin keskustelu paikallisen "liitonedustajan kanssa" kun kävi työmaalla tarkastuskäynnillä, mutta hänkin onnistui melkein pitämään "pokerinaaman" kun seikkailuista Virolaisten "rakennusammattilaisten" osaamisesta ja jälkien korjaamisesta käytiin. Oli siis kohtelias mies :)
        Ongelmia ei tosiaan ole Ay-porukan kanssa ollut, enkä osaa heitä syyllisinä kyllä täthän melkein kotikutoiseen syvenevään lamaan pitää.

      • Ei minullakaan
        sano ei huijareille kirjoitti:

        Tuskinpa muutenkaan mitään veroja maksat. Virolaisille vaan satku käteen viikon työstä ja silleen ... Audisi perävalot vaan vilkkuu, kun urakkasumma on kourassa ja susi-ja-sekunda on tilaajalla.

        Tuollaiset pimeää työvoimaa käyttävät firmat pitää saada pois Suomesta. Ja siihenkin asiaan AY-liike on oikea kanava.

        Niillä on sirutunnisteelliset henkilökortit ja leimaavat itsensä sisälle töihin tullessaan ja lähtiessään. Viime vuonna tehdyssä verotarkastuksessa ei löytynyt huomautettaavaa, ei edes virolaisten osalta. Ainakin nämä ovat ammattimiehiä ja suosituksia sain toiselta urakoitsijalta. Hyvin osaavat suomen kieltä ja tekevät pitkää päivää pienellä palkalla.
        Ei siis pimeää työvoimaa vaan aivan laillista liiketoimintaa. Kiitos suomalaisen AY liikkeen minäkin yrittäjänä ymmärsin etsiä halvempia vaihtoehtoja.
        Tuossa alempana esiintyvään kommenttiin voisi sanoa että siinäpä oikein rasisti. Vain suomalainen kelpaa ja virolaiset ammattitaidottomia. Työnjohdon taito siinä punnistaan.

    • täyttä paskaa..

      siis SE siitäAY-tovereista!

    • P.Äreistö

      Tämän palstan lukeminen on hyvin opettavaista. Perussuomalaiset ei ole työläisen asialla. Jos porukassa sattuu joku hassu duunari olemaan, niin näiden tarinoiden perusteella kyse on erilaisista kello-kalleista ja rikkureista. Nämä kyttäävät työkavereitaan ja juoksevat sitten kiireesti raportoimaan pomolle ja lipomaan tämän ahteria.

      • Demokratian syöpä

        Persujen aivoriihi on pähkäillyt, puoluetta voi markkinoida mille tahansa kannattajaryhmälle, kunhan vain pokka pitää. Voidaan olla ensin "Suomen suurin työväenpuolue" ja seuraavassa hetkessä esittää sampoterhoina sosiaaliturvan alasajoon keskittyvä talousohjelma.

        Todellisuudessa se, mitä suomalaisille tapahtuu persujen "politiikan" seurauksena, ei voisi persueliittiä vähemmän kiinnostaa. Politiikka on heille vain väline taloudellisten etujen ajamiseen. Pelissä hyödynnetään mediaa ja suurpääomaa, joiden myötämielisyys ostetaan taipumalla toimimaan kokoomuksen apupuolueena valeoppositiona.

        Soini onkin varsin kiinnostunut Venäjän hallintomallista, jossa demokratia on pelkkä kulissi. Persupuolueen hallinto hyvä koelaboratorio, jossa kokeiltuja käytäntöjä on sitten hyvä levittää laajemmaltikin. Vai mitä mieltä olette siitä, että ison puolueen puoluetuet ja jäsenmaksut on säätiöity puoluedemokratian ulottumattomiin Soinin yksin hallinnoitaviksi?

      • Jassooooo
        Demokratian syöpä kirjoitti:

        Työväenpuolueen tehtävä on taata että suomessa on työtä työväelle. Perussuomalaiset ovat kritisoineet suuryritysten kapitalistijohtajien ahneutta, bonusjärjestelmiä ym. Silti ovat myös pienyrittäjien asialla. He työllistävät suomessa eniten!!! Jos pienyrityksset voivat hyvin, on suomessa työtä, kohtalaisen hyvällä palkalla. Jos vaatimukset ovat sitä luokkaa että sateisen lomapäivän saa korvata työnantajan kustannuksella aurinkoisella lomapäivällä, mennään metsään. Samoin markkinatalouden heilahduksissa esim. puolen vuoden irtisanomisaika on liian paljon. Se ajaa pahimmillaan pienen yrityksen suuriin talousvaikeuksiin.
        Kyllä, Soini on säätiöinyt puolueen rahat. SMP:n aikaisista kokemuksista Soini tietää jos ei säätiöitetä tai säästetä rahoja, SMP:n konkurssi.

    • jkkhjk--

      Kyllä demareista joista tunnen vuosikymmenten varrelta paljon ovat täysin juudas iskarioita....................

    • sano ei äärioikealle

      Tehkäämme kaikkemme, ettei persusyöpä pääse ujuttautumaan AY-liikkeeseen.

    • rahaa palaa.........

      Täytyy ihmetellä millaisia tolloja ay-liike on täynnä. Monenlaiset taloustutkijat ym joille ei mene perille mitä Kiina, Intia, Vietnä ym ym painaa alehinnoilla Eurooppaa ym tavaraa. Meillä paperiliitto ja metalli, sekä rakennusala ylihinnoitelleet viimeiset 40 v itsenä ulos, milloin lakkoilemalla ties millä hulinoinnilla.. Taistolaisuus ym joka ajoi maamme yrittäjiä pois maasta....... Nyt on laskun maksun aika AY---

    • eräs suomalainen
      • Kertokaa viisaat

        Kumpaa työväenpuoluetta duunarin kannattaa äänestää, kokoomusta vai perussuomalaisia?

    • ei poliitikko

      ay-liikehän se varmaan tehnyt elämisen niin kalliiksi suomessa, eikä suinkaan firmojen loputon ahneus, joka vuosi jos pitää tehdä enemmän voitoa kuin edellisenä vuonna, niin kyllä se loppu jossakin vaiheessa tulee

      • Molempi pahempi

        Niin, ajatellaanpa vaikka kaupan alaa. Kalliilla työvoimalla tehty, kalliilla työvoimalla kauppaan kuljetettu, kauppaan joka on kalliilla työvoimalla rakennettu. Siellä kallispalkkaiset työntekijät hyllyttävät tuotteen ja kalliilla palkalla myyvät tuotteen. Joten se kallispalkkaisuus kertaa sen pienenkin tuotteen hintaa. Sillä yrityksen on vielä kalliiden pakkkojen lisäksi pystyttävä investoimaan, kohtaamaan mahtavaa direktiivitulvaa ja tarkastuksia sekä sääntelyä.
        Yrityksellä on muuten yksi ja ainoa tehtävä. Tuottaa voittoa omistajilleen. yritykset eivät ole hyväntekeväisyysjärjestöjä joiden tulee voittoa tekemättä toimia ja työllistää pakolla ihmisiä.
        AY liikkeiden perusajatus on ihan hyvä mutta kun työntekijäpuolta ja heidän edustajiaan vaivaa aivan sama ahneus kuin tuota ahnetta yrittäjääkin. Työntekijän pitäisi saada maksimipalkkaa mahdollisimman vähällä työllä, pitkillä lomilla ja etuuksilla. Yrittäjä taas haluaa tulosta halvalla työvoimalla, edullisella verotuksella ja erilaisin tukitoimin. Ahneutta esiintyy molemmissa.

      • 19+4=23
        Molempi pahempi kirjoitti:

        Sovitaan sitten niin että työntekijöiden palkat puolitetaan. Mitä luulet että se tekee heidän ostovoimalle? Mitä luulet että miten se näkyy firmojen tuloksessa?

      • Kysyn vaan
        Molempi pahempi kirjoitti:

        Niin, ajatellaanpa vaikka kaupan alaa. Kalliilla työvoimalla tehty, kalliilla työvoimalla kauppaan kuljetettu, kauppaan joka on kalliilla työvoimalla rakennettu. Siellä kallispalkkaiset työntekijät hyllyttävät tuotteen ja kalliilla palkalla myyvät tuotteen. Joten se kallispalkkaisuus kertaa sen pienenkin tuotteen hintaa. Sillä yrityksen on vielä kalliiden pakkkojen lisäksi pystyttävä investoimaan, kohtaamaan mahtavaa direktiivitulvaa ja tarkastuksia sekä sääntelyä.
        Yrityksellä on muuten yksi ja ainoa tehtävä. Tuottaa voittoa omistajilleen. yritykset eivät ole hyväntekeväisyysjärjestöjä joiden tulee voittoa tekemättä toimia ja työllistää pakolla ihmisiä.
        AY liikkeiden perusajatus on ihan hyvä mutta kun työntekijäpuolta ja heidän edustajiaan vaivaa aivan sama ahneus kuin tuota ahnetta yrittäjääkin. Työntekijän pitäisi saada maksimipalkkaa mahdollisimman vähällä työllä, pitkillä lomilla ja etuuksilla. Yrittäjä taas haluaa tulosta halvalla työvoimalla, edullisella verotuksella ja erilaisin tukitoimin. Ahneutta esiintyy molemmissa.

        "Niin, ajatellaanpa vaikka kaupan alaa. Kalliilla työvoimalla tehty, kalliilla työvoimalla kauppaan kuljetettu, kauppaan joka on kalliilla työvoimalla rakennettu. Siellä kallispalkkaiset työntekijät hyllyttävät tuotteen ja kalliilla palkalla myyvät tuotteen..."

        Kerro paljonko palkkoja pitäisi alentaa, 10%, 20%, vai 50%? Onko se puolueen virallinen linja, duunari saa liikaa liksaa, palkkaa on alennettava?

    • Ei äärioikealle

      Tehkäämme kaikkemme, ettei persusyöpä pääse ujuttautumaan AY-liikkeeseen.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5035
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3307
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1442
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1285
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      990
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      888
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      249
      791
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe