kysymyksiä

jos miehellä on lapsia, ok

Yksinhuoltajuus ja ylipaino on yksinkertaisesti isoimmat turnoffit mitä naisessa voi olla mutta naisilla on asiat hyvin sillä tämä on sentään asia johon voi vaikuttaa.

Mies ei voi tehdä mitään esim. jos on lyhyt.

no entä jos ei ole ylpainia?
niinkuin minulla, olen aika lailla ihan normaalin kokoinen.
ja vielä lisäus eli en etsi elättäjää ihan hyvin tulen toimeen nytkin.
Tuntuu vain niin että niitä miehiä joilla myös lapsi on aika vähän liikkeellä vain tuntuuko minusta vain siltä
ja tosiaa asutaan pk-seudulla

Hah, Kokeilkaapas löytää seurustelukumppani 161cm pitkänä kahden lapsen yksinhuoltajaisänä... siinä on haastetta.

En pystyisi täysillä sitoutumaan toisen miehen lapsen kasvattamiseen.

Raakana veikkauksena heittäisin ilmoille sellaisia ajatuksia, että... Ehkä mies hakee sellaista joka pystyy antamaan kaiken huomion. On vapaa lähtemään vaikka reissuun tai jonnekkin ilman säätöä jne.
Sitten on niitä, jotka eivät taas pysty moneen yhtäaikaa. Eli tutustumaan naiseen ja lapseen. Sitten nämä jotkut viisaat luulevat, että nainen on jotenkin pilalla. No niistä ei kannata välittää.
Olen itse lapseton nainen ja olen alkanut välttelemään lapsettomia miehiä. Ei sinänsä lapsia vastaan mitään ole, mutta joskus tuntuu, että treffikaverit joilla on varsinkin pieniä lapsia, ovat ikäisekseen "vanhoja ja vakavia". Vaikka olisi siis saman ikäinen. Johtuuko sitten siitä vastuusta, en tiedä. Taitaa kuitenkin olla niin, että meitä on niin moneen junaan ja rohkeesti pitäis ottaa siitä ihmisestä ihan oikeasti selvää. Meinaa se vaan olla vaikeata kun ei noi enää tunnu haluavan tavata ketään vaan roikkua jossain kirjekaverisuhteessa. Oli lapsia tai ei.

musta tuntuu siltä että ehkä naiset hyväksyvät helpommin jos miehellä on lapsia ja todelnäköisestihän lapset yleensä asuvat äitiensä luoan ja isät näkevät vain viikonloppuisn tai miten nyt on sovittu, näin vain tuntuu

Tästä samaisesta yh asiasta on vaikka kuinka monta keskustelua.
Sinullakin on käsittääkseni vuoden vanha lapsi kun -13 syntynyt.
Nyt vaan voi kysyä onko sinulla edes aikaa millekkään parisuhteelle kun menet paljolti lapsen aikataulujen mukaan ja kun kaikki miehet tietää kun se ensihuuma on hävinnyt parin kuukauden jälkeen niin silloin sinulla on vielä vähemmän aikaa teidän "parisuhteellenne"
Mieshän tietää jo alusta lähtien että millä ehdoilla siinä mennään ja tällä miehellä ei ole mitään biologisiakaan tunne siteitä lapseesi niin helpompi kun ei ala edes vakavaakaan suhdetta kanssasi mutta se on eri asia se kevyt suhde....

Itselläni on tuonut tämän pitkän iän (47) perusteella 3 yhärin kanssa kokemusta seurustelusta ja vaikka kuinka inhoan yleistyksiä niin samaa kaavaa toisti nämä, olin lapsenvahtina, lompakkona ja "isukkina" vaikka kuinka olisin hyväksynyt näiden lapset niin oikeuttahan minulla ei ole kasvattaa näitä lapsia ja kun se lapsi kuitenkin tulee mielessäsi aina 1. niin aika kevyesti tulee kenkää tälle miehelle kun se ensi huumakin on hävinnyt.
Eihän siinä todellista ensihuumaakaan ole vaan se arki alkaa aika nopeasti.

Itse nyt ollessani 2 suht pienen lapsen eronneena isänä ja en ole mikään tavallinen joka toinen viikonloppuisä niin todellisuudessa en kelpaisi sinullekkaan (vaikka olisin saman ikäinen) koska vain sinä ja sinun lapsesi määrittelisi sen tahdin, tapaamiset ja aikataulut ja aika yksipuolisella ajatusmaailmalla mentäis että luopppa sitten siinä jotain parisuhdetta.
Kyllä saan korulauseita kuulla että "onpa hienoa kun isäkin on noin sitoutunut lapsiinsa" mutta ne ei todellisuudessa paljoa lämmitä mutta tämä on realismia.

Voi myös olla ,ettei sinua kiinosta mies kuin väliakaisesti .

Luulisin lapsesi vievän kaiken sinun huomiosi .

Olet itse enemmän lapsessa kiinni mitä miehissä !

Lisään vielä tähän ajatuksen vuoden ikäisten lasten pariskunnista .

Pariskunnat ovat myös kiinni lapsissaan .Yhteinen aika tai kahdenkeskinen
yhdessäolo vaatii järjestelyä .

En mitenkään ihmettele miesten passiivisuutta .Et itsekkään voisi olla
täysillä mukana suhteen rakentamisessa .

Lapsi syö aikaasi ja energiaasi .Lapsi on ykkössijalla ja kakkoseksi tulee
sinun omat tarpeesi .Tyytyvätkö miehet sinun tarpeisiisi ?

Myös mies jää laillasi kakkossijalle .

Kyllä yh nainen kelpaa ainakin tänne pienille kylille. Mutta naisten pitäis laskea rimaa että itse huolisivat ja olisisivat valmiita muuttamaan taviksen luo. Minä ainakin huolisin ja voisin vaikka elättää jos täältä ei töitä löytys. Mutta tavis mies ei kelpaa naisille ainakaan deitti sivujen kautta.

Ihan hyvä pointteja joita en tulut edes ajatelleeksikaan. tottahan se on että näin pienessä lapsessa on eri tavalla kiinni kuin sitten vähän isomassa lapsessa ja tosiaan lapsi on 1v 4kk nyt. Minulla on kuitenkin on siinä että lapselle järjestyy aina tarvitaessa hoito (ihanat sukulaiset).
Vaan on alkanut tuntumaan nyt kuin melkein 2v ollut yksin (raskaus aika mukaan lukien) alkanut kaipaamaan jotain toista ihmistä, hellää kosketusta ja jonka kanssa voi jakaa asioita ja tätä tavalista rataa.
Mutta ehkä sitten olisi pitää miettiä ennen kuin tuli yh tai odottaa vähän kuin lapsi kasvaa

No onhan sinulla sentään se lapsi. Et sinä ole yksin. Mitäpäs luulet miltä minusta tuntuu kun asun yksin ja olen 32 . Ja olen aina elänyt yksin eli en ole seurustellut ja edellisen kerran on edes vähän ollut jonkin laista säpinä naisten kanssa kouluaikoina. Treffeillä olen eläessäni kaksi kertaa päässyt mutta niistäkään ei tullut kuin pettymys kun en omista sitä kemiaa.

Mitä itse ajattelin yksinhuoltajista.

Olin 35v kun tapailin, ja valittavana oli niin lapsettomia kuin lapsellisiakin. Osalla noista lapsellisista oli ihan tuoreita toukkia, ja osalla lapset olivat teini-ikäisiä.

Ongelmana ei niinkään heidän kanssaan olleet nuo lapset, vaan se miten paljon ne vaikuttavat ajankäyttöön. Ihan noiden vuoden parin ikäisten kanssa, on todella vaikeaa löytää yhteistä aikaa, vaikkapa lähteä jonnekkin keikalle vähän pidemmälle, johon menee se yksi vuorokausi tai vkloppu. Kun olen tottunut lapsettomana viilettämään vaikka Lontooseen viikonlopuksi, oli vaikea yrittää totutella itseään sellaiseksi kotihiireksi - koska ei vain pysty lähtemään mihinkään.

Ja niiden teini-ikäisten lasten kanssa joutuu myös vastaaviin asioihin törmäämään, vaikka ne pystyikin joka toinen viikko heivaamaan isälleen.

Joten itse ainakin koin että pystyin elämään omaa elämääni, sekä tuomaan toisen elämään jotain omasta elämästäni kun niitä muksuja ei pyörinyt nurkissa.

Kaiken varmaan pystyy järjestämään, kun vähän harjoittelee, mutta itse ainakin ahdistuin melko pian siitä, kuinka paljon nuo muksut rajoittivat kaikkea sitä minkä koin omaksi elämäkseni - Enkä sitten pystynyt luopumaan siitä. (eg. ei tullut niin hyvännäköistä ja rikasta sekä rakasta naista vastaan).

voihan tuolla naisella jota kuvat ihan vaan puhtaasti yhden illan juttuja jonka seurauksena lapset syntyvät.

Sekin on kyllä totta että lapsi rajoittaa ajankyttöä jonkun verran. Ja mulla on se ihana että hoitaja löytyy kyllä jos haluaisi lähteä vaikka viikonlopuksi. Ja musta ongelma ei ole edes se että lähtisi vikonlopuksi matkalle, lapsi kainaloon ja menoksi tai sitten hoitoon.
Mä kun olen ollut aina hyvin liikuvaista sorttia ja eikä lapsen tulo muuttanut sitä millään lailla