Lapuan koulujen kunto kauhistuttaa

Vielä tamperelainen

Perheemme on muuttamassa Etelä-Pohjanmaalle Tampereelta vuodenvaihteessa. Etsimme kotia Seinäjoen lähiympäristöstä. Kävimme viime viikonloppuna katsomassa, miltä Kurikka, Ilmajoki, Kuortane, Lapua ja Kauhava näyttävät ja millaisia palveluja kunnissa on tarjolla. Ennen kaikkea olimme kiinnostuneita kouluista, sillä meillä on kolme lasta, joista nuorimmainen on alakoulussa, keskimmäinen yläkoulussa ja vanhin lukion toisluokkalainen. Lapuan ja Kauhavan alakoulut näyttivät ulkoapäin aika surullisilta kunnoltaan lukuun ottamatta paria aivan uudelta näyttävää koulua. Lapuan yläkoulusta saimme kuulla palvelualttiilta paikkakuntalainen, että siellä opiskellaan joissakin aineissa ns. lyseolla, joka on todella huonossa kunnossa ja jossa oppilaat ja opettajat oireilevat. Kävimme sitten katsomassa kyseisen lyseon ja kyllä kauhistuttaa, millaisessa rakennuksessa opiskellaan Suomessa vuonna 2014. Se, mitä kuulimme lukion kunnosta saikin Perheemme päättämään, ettemme muuta Lapualle. Lapualla ei ole oltu eikä ilmeisesti olla vieläkään kiinnostuneita lapsista ja koulutuksesta - tällaista päättelimme käytyämme muuten kauniissa kaupungissanne. Samantapaisia asioita huomasimme ja kuulimme Kauhavallakin. Sen sijaan Kurikassa ja Ilmajoella näytti siltä, että siellä on satsattu lapsiin ja koulutukseen. Toivottavasti saitte tästä ulkopaikkakuntalaisen mielipiteestä jotakin näkökulmaa koulukeskusteluun. Lapsiperheet haluavat, että ns . peruspalvelut on kunnossa...

17

242

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eikös vain.

      Poliittisluonteinen trolli koko tarina?

      • ohitetaan

        Ei ollut uskottava.


    • vanhauus

      Kiitos mielipiteestäsi. Toivottavasti nyt päättäjämme lopultakin heräävät. Ei vanhasta saa uutta nillään konstilla.

      • uusvanhaa

        . . . trollaus jatkuu.

        Hyvillä konsteilla vanhasta saa uuttakin paremman: uusvanhan. Eurooppa on täynnä kouluja vanhoissa linnoissa, kartanoissa ja kaupunkitaloissa ja hyvin menee.


    • opettajaakyyris

      Viikonloppuna virastot ja koulut ovat kiinni, mistä sitä tietoa olette olleet hakemassa. Ikkunoistako olette luuraileet? Onkohan ajettu ylinopeutta, kun olette ehtineen niin monen kunnan eri palveluihin tutustua yhden viikonlopun aikana. Ei siinä ainakaan syömässä ole ehtinyt käydä. Toki ainoastaan opettaja voisi olla riittävän hyvä ja kykenevä tutkimaan viiden kunnan palvelut yhden viikonlopun aikana. Oliko muuten lapset joukossa.

    • Älykkö

      Heti huomasin, että keksitty juttu. Miksi muka muutat Tampreelta Etelä-Pohjanmaalle, kun muut tekee päinvastoin. Hyvä kuitenkin, että joku muuttaa
      Kurikkaan kuihtuvaan kylään.

    • Ei kesken lukuvuotta

      Täys trolli,nykypäivänä vanhemmat eivät muuta kesken lukuvuotta,ennen sitä kyllä tehtiin,nykyään kaikki pelataan lasten ehdoilla joka mielestäni on väärää pumpulis kasvattamista.

      • puuta heinää

        Ja ei tuos kyllä minkään työpaikan peräs olla muuttamassa kun kerran koko e-p on vaihtoehtona


      • Selityksiä selityksi

        Kesken lukuvuoden voi ihan hyvin kyllä muuttaa. Mitä merkitystä sillä on, kun tiedot tulevat perässä ja siitä ´jatketaan mihin vanhassa jäätiin.


    • Omiakin kokemuksia o

      Kaikkea ei pidä uskoa mitä lehdistä lukee. Moni on ollut ko. koulussa myös tyytyväinen ja niissä on hyviäkin rakennuksia. Paljon on päässyt huonoon kuntoon siksi että talonmiehiä ei ole ollut ja pikku korjauksiakin on laimin lyöty. Uudethan toki pysyvät kunnossa toisella lailla, kunhan joku joskus katsoo mm automaattisen talotekniikan perään.

    • viikon varrelta

      Alottaja muuten aivan viksu kannanotto, jos jättä pois Lapualla käytävä keskustelu
      kysisestä asiasta. Aloittajan olisi hyvä tietää että kyseiset (ekot) ovat olleet asiat
      tähäntilaan saattamassa, ei tehdä enää uusia tyhmyyksiä, sillä meiltä loppu aika ja rahat tällaisellä veivaamisella asiasta piittamatta. Vanhat konstit on loppuun
      kaluttu ,ei huomisen eväiksi.

      • Vielä tamperelainen

        Emme kaikkia kyläkouluja käyneet katsomassa, vaan noin 5 -10 kilometrin säteellä keskustasta. Tänä päivänä on helppo tutustua etukäteen kuntien kotisivujen kautta kuntien palveluihin, ja nettilehdistä ja keskustelupalstoilta saa tietoa, mitä kunnassa tapahtuu ja mistä puhutaan. Navigaattorin avulla puolestaan löytää nopeasti haluamansa osoitteet. Koulujen seinien, ikkunoiden ja katon kunnosta, ns. ulkoisesta habituksesta, pystyy päättelemään jotakin. Ja kyllä esimerkiksi teidän lukiosta tuli juttua seinäjokisten ystäviemme kanssa, kun siellä lukiossa on alkanut opiskella lapualaisia, kuulimme tyttäreltään. Seinäjoki olisi meille paras vaihtoehto siinä mielessä, että sinne mies kutsuttiin töihin ja siellä kulttuuria tarjolla, mutta kun kuulemma sen talous on menossa retuperälle. Anteeksi nyt, jos olen teidän lapualaisten asioihin sekaantunut, ei olisi pitänyt mitään kirjoittaa.


    • zinappi

      Lapuan lukion kunto ei ole salaisuus, kaikki me tiedämme sen ja sen takia uusi lukio rakennetaan joko Kiviristiin tai Alankoon. Mutta tuo sinun muu hömppä ylittää kyllä tämänkin sivuston luotettavuuden. Ostaisinko asunnon tämän palstan tiedoilla, kun siihen ei näytä kykenevän edes tutkijat. Laittaisinko lapseni kouluun samoin tiedoin? Ope ajaa oopelilla ny takasin Tampereelle ja paistaa rauhassa mustaamakkaraa.

    • Tsemppiä

      No jaa, kyllä mä ainakin käyn kattomassa toisinaan täältä, mistä siellä kotiseudulla puhutaan. Virallinen totuus kun voi olla mitä on. Kyllähän täältä jonkin käsityksen saa, mistä kenkä puristaa. Ei kai kukaan muuta tai oo muuttamatta jollekin paikkakunnalle pelkästään tämän palstan juttujen takia, jos siis seleväjärkinen on Mutta sen sanon, että vaikiaa teillä siellä on pysyä itsenäisenä. Kovia päätöksiä kaupungin päättäjillä edessä, mitä karsia pois ja mitä jättää.

    • M.K.

      Niinpä, mutta ainakaan Kauhavan kanssa ei kannata liittyä yhteen, siellä on vielä enemmän huonossa kunnossa olevia rakennuksia ja edellisten liitosten jäljiltä talous kuralla. Tämäkin tuolle tamperelaiselle tiedoksi että älkää nyt ainakaan Kauhavalle muuttako. Oikeastaan koko E-P:n alueella taitaa olla sama juttu. Täällä ei osata enään tehdä pitkän tähtäimen suunnitelmia. Mutta tietty talous tilanne on sellainen että suunnitelmia on vaikea tehdä. Mutta kyllä kuitenkin pitäisi yrittää ettei vaan ajelehdita tilanteesta toiseen.

    • körttiläinen

      Seinäjoen ympäristökunnissa pepusaappaat päättää asioista ,niin ei ole ihme jos ei ole satsattu koulutukseen .

    • Tytyväinen

      Lapualla päättää oikein kaupallisen koulutuksen saaneet merkonomit.
      Siksi täällä on kaikki hyvin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      402
      4075
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      225
      2024
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      68
      1510
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      155
      1345
    5. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      1001
    6. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      61
      993
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      125
      947
    8. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      913
    9. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      51
      888
    10. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      869
    Aihe