Lusinkoulua ei pitäisi lakkauttaa !!!

Jarmo Laitinen

Aivan järjetön ajatus ja teko lopettaa Lusinkoulu, Vaikka oppilasmäärät ei vastaa kaupungin toiveita on kuitenkin muistettava jotta alueella asuu myös kuntalaisia jotka tarvistevat palveluja ja lapset myös koulua. on kohtuutonta jos koulumatkat venyy sietämättömän pitkisi. Rahaa on torsätä kaikenmaailman kunnantalon pihalaatoituksiin turhaan, mutta säästäjinä on pienet lapset kouluineen ja terveytineen. Terve koulu siedettävänmatkan päässää kuuluu perusoikeuksiin minusta. Lapset ei saa olla maksumiehenä aina päättäjien tekemissä huonoissa päätöksissä.

48

217

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • olsa1

      Aivan oikein. Sama koskee Rullan vuoropäiväkotia. Ensin remontoidaan, laitetaan piha-alueisiin kymmeniä tuhansia ja sitten lopetetaa. KÄSITTÄMÄTÖNTÄ.
      Tämäkin päätös olisi pitänyt tehdä sit pari vuotta aiemmin eikä enää nyt.

    • Mulle ja sulle

      Oikea linja.!

      Säästöjä tultava.

      -Myös kaupungin paisuvaan henkilöstöön puututtava.

      -Valtaisa määrä henkilöstöä, asukas määrään nähden.

      -Vai pitäisi lapselle olla koulu naapurissa, ai jai nyt hän vilustuu.

    • jyhgyjgyjgyjg

      Tämä on aivan järkyttävää siis, oikeesti kuinka meitä asukkaita on vuosia johdettu ja huijattu asiassa kuin asiassa. Seppää on haukuttu ja arvosteltu niin kävi Laitiselle myös ja kun asioita suorannut olen nyt niin ei tuo kaksikko ihan oikeesti todellakaan ole väärässä eikä moni muukaan.

      • Tasapuolisuutta

        Jyhgyjgyjgyjg, Laivuri kirjoittelee Paskaa jälleen.

      • äslidhj
        Tasapuolisuutta kirjoitti:

        Jyhgyjgyjgyjg, Laivuri kirjoittelee Paskaa jälleen.

        Älkää välittäkö noista trolleista. He ovat vähän erikoisia, tutkitusti
        http://www.iltalehti.fi/digi/2014091918676898_du.shtml

        Harmillista, että ko trollit ovat poliitikkoja ja luottamushenkilöitä.

    • lusi-isä

      Lusin lapset joutavat kulkea pitkät matkat kouluun, mutta Sinilähteen lapsille pitää rakentaa yli 6 miljoonan euron koulu. Tasapuolistako?
      En halua maksaa tänne enää veroja

      • kaikki Lusimaan

        Bussit ja taksit kulkevat käsittääkseni kahteen suuntaan. Miksei siis kuskata Heinolasta koululaisia Lusin kauniiseen kouluun niin, että sinne saadaan riittävä oppilasmäärä sen toiminnan jatkamiseen? Piristää toimintaa silläkin kylällä. Miksi kaikkien pitäisi sulloutua yhteen sumppuun keskustan liepeillä, kun valmista, miellyttävää tilaa on jo valmiina? Säästöille löytyy kyllä hyvää käyttöä: lintutarha, päivähoito, vanhusten asumispalvelun parantaminen, katujen hoito, ja mitä kaikkea. Kaupungintalon edustan kiveys ja sen päälle asfaltointi (vai toisinpäin?) ei kuulu listaan tärkeistä rahanrei'istä.

      • miljoonamoka

        Useimmiten alle 10 km koulumatkaa pidetään ihan kohtuullisena. Ei kuitenkaan Heinolassa. Sinilähteen lapset eivät muka voi kulkea 1,5 km Myllyojan koululle vaan heille tarttee raivata miljoonakoulu umpimetsään kun Myllylja ei kelpaa.
        Lusin lapsille pitkä koulumatka on taasen ihan ok.Voi luoja tätä touhua.
        Säästäkää rakennelmissanne niin voi Lusikii säästyä.

        Onko Sinilähteellä päättäjien lapsia kun sitä niin suositaan?

      • autekaeiauteka
        miljoonamoka kirjoitti:

        Kysy PaHelta :)
        ei oo väliä että on huonompi ja ahtaampi tontti, ei oo väliä rahalla, ei oo väliä kuin alle kahen kilsan v-matkalla ja liikkahallilla.

      • dsg sdgtry g
        kaikki Lusimaan kirjoitti:

        Bussit ja taksit kulkevat käsittääkseni kahteen suuntaan. Miksei siis kuskata Heinolasta koululaisia Lusin kauniiseen kouluun niin, että sinne saadaan riittävä oppilasmäärä sen toiminnan jatkamiseen? Piristää toimintaa silläkin kylällä. Miksi kaikkien pitäisi sulloutua yhteen sumppuun keskustan liepeillä, kun valmista, miellyttävää tilaa on jo valmiina? Säästöille löytyy kyllä hyvää käyttöä: lintutarha, päivähoito, vanhusten asumispalvelun parantaminen, katujen hoito, ja mitä kaikkea. Kaupungintalon edustan kiveys ja sen päälle asfaltointi (vai toisinpäin?) ei kuulu listaan tärkeistä rahanrei'istä.

        Voisiko joku (ei kaupunginhallitus, vaan joku osaava taho) tehdä kyselyn vanhempien keskuudessa halukkuudesta laittaa lapsensa käymään koulua Lusissa?

    • Tuumasta toimeen

      Totta tosiaan, bussit ja muut autot kulkevat myös Heinolasta poispäin, siis myös Lusin ja Vierumäen suuntaan! Laitetaanpa vaihteeksi kaupungin lapset kulkemaan kylille päin ja käymään koulua pienissä kotoisissa koulurakennuksissa, jotka ovat hyvässä kunnossa ja jopa melko uusia rakennuksia ja mikä parasta tiettävästi myös homeettomia. Kyllä kaupunkilaislapset osaavat istua bussissa samalla tavalla kuin entisen maalaiskunnan kylien lapset.
      Ja ajatelkaa, miten kustannustehokas vaihtoehto!

      • Parakkien kustannuks

        Paljos ne Myllyojan ja keskustan parakit maksaa, niillä rahoilla ei ehkä tarvitse matkustaa bussilla, jokaiselle taksikyyti...

      • ahegr aerg
        Parakkien kustannuks kirjoitti:

        Paljos ne Myllyojan ja keskustan parakit maksaa, niillä rahoilla ei ehkä tarvitse matkustaa bussilla, jokaiselle taksikyyti...

        Jos parakeita pykätään velkarahalla, pakkoko sitä on lainkaan ottaa velkaa? Säästetään se raha. Rakennetaan uusia kouluja vasta, jos Heinola joskus nousee tästä suosta ja lähtee kasvuun. Bussilla pääsee samalla työssäkäyviä ja muita aikuisiakin. Virkamiehet ja valtuutetutkin pitäisi velvoittaa käyttämään joukkoliikennevälineitä. Julkinen liikenne olisi vielä parempi, mutta yksityinen joukkoliikenne parempi kuin auto per henkilö.

      • parakkipave
        ahegr aerg kirjoitti:

        Parakit maksaa 2 vuodessa yli miljoona euroa, pelkästään Mylyojalla.
        Ja uus koulu on edelleen hakusessa. Ei näytä hyvältä!

    • aaapee

      Oletettavasti kaupunginhallituksesta löytyy vastustajia koulun sulkemiselle, Järvinen lusista ja Rajajärvi?

      On kuitenkin hyvä ymmärtää, että se on juuri kaupunginhallitus, joka vaatii tulosalueilta säästöjä. Hieman tekopyhää siis vastustaa sitä, jota on ollut päätöksillään siunaamassa.

      Moraalittominta tietysti on, että hallitus kaatoi kj Teittisen vuokrapalstaesityksen ja siitä seuraa kaupungille miljoonamenetykset.
      Vuokraajille JAA, Lusin lapsille EI. Hallitus laittoi siv.toimen tiukille ja nyt on turhaa jauhaa peetä.

    • Parakkikoulut

      Sinilähteen kaava valmistunut ja loppuosakin valmistellaan Ruotsalaisen rannoille. Jotta omakotiasumiseen kaavoitetut rannat saadaan myytyä lapsiperheille, niin koulua tarvitaan lähelle. Kaupunki rakentaan kalliin infran alueelle, joten koulua tarvitaan, jotta tontit saadaan myytyä ja uusia veronmaksajia. Kaavoitus on Heinolassa ollut maankäytön kannalta epäonnistunutta ja tehotonta. Tonttien myynti on ollut huonosti hoidettua. Markkinointia tarvittaisiin. Myllyojan koulu sijaitsee kauniilla järvenrantatontilla, jolla voisi olla muutakin käyttöä, miten lienee sitten kaavoitettu ja tarvitaanko kaavamuutosta, jos Myllyojan koulu puretaan homeongemien vuoksi. Sinilähteelle suunniteltu uuden koulun tontti sijaitsee Karjalantien lähellä, josta hyvä yhteys Myllyojalle ja moottoritielle. Miten lienee tontin, jolta liito-oravan papanat löytyivät, kaavoitus huomioiden Ruotsalaisen rantojen kaavoitus (Sinitaival) ja alueen infran rakentaminen. Nähtäväksi jää menevätkö uudet rantatontit kaupaksi lapsperheille vai jäävätkö tontit rakentamatta. Heinolassa pitäisi rakentaa työpaikkaomavaraisuutta, työtä ja elineinoja, jotta kaavoitus toteutuisi toivotulla tavalla. Heinolan elinkeinorakenteen muutos ja väkiluvun nopea väheneminen ovt haasteita, joihin päättäjät eivät ole osanneet reagoida juuri mitenkään. Onnettomasta tunaroinnista suurtyöttömyyden kaupungissa kertoo keskeisen ja kehitettävän ranta-alueen (Hevossaari-Vasikkasaari-Korpinmaa) rantapalstojen vuokraaminen -60 luvun tapaan 30 tulevaksi vuodeksi 65 mökkiläiselle. Näin menetetään Kimolan kanavan ja vesiyhteyksien hyödyntäminen matkailuelinkeinon kannalta.

      Kaupungin kaavoitusta pitäisi tarkastella kokonaisuutena. Minne kaavoitetaan ja miksi kaupungin edun kannalta, ei siis yksityisen edun vuoksi. Maankäyttö on elinkeinotoiminnan ja työllisyyden kannalta ykkösasia samoin kuin kaavoitettavien alueiden infra ja hyödyntäminen tonttien myynnissä ja markkinoinnissa. Heinolassa kaikki tärkein on unohdettu ja entinen meno: suurtyöttömyys ja palvelujen heikkeneminen jatkuu. Koulut ovat osa infraa ja konaisuutta. On kurjaa, jos asukkaat tappelevat keskenään siitä, mitä koulua ja missä lapset käyvät.

      Heinolassa on päätetty, että homekoulujen lapset käyvät koulua erittäin kalliissa vuokraparakeissa olemattomilla pihoilla. Heinolassa on päätetty että ei-homeisia kouluja puretaan, koska koulut eivät sijaitse keskustassa. Asukkaat riitelevät keskenään pitäisikö lapsia kuskata keskustan parakkeihin vai esim. Lusin purku-uhan alaiseen kouluun. Valitkaa vaaleissa päättäjiä, jotka osaavat hoitaa hommansa ja tekevät päätökset Heinolan tulvaisuuden kannalta. Eivätkä jarruta kehitystä kuten nyt.

      • LaisiS.

        Siinäpä miettimistä kerrakseen.
        Päättäjät haluavat raiskata Sinilähteen ja tietty Heikin rannat, asukkaat vastustajat. Päättäjät haluavat viedä Myllyojalta koulun ja ahtaalle tontille.
        Välimatka niin pitkä, ettei piltit jaksa kulkee vanhalle tontille. Joopa Joo.
        Rahaa on, kun Sinilähdettä rakennetaan. Lusi ja Myllyoja menettää.

      • passar inte
        LaisiS. kirjoitti:

        Täytyy sanoa tuohon pitkään analyysiin, että se kaunis järvenrantatontti kuuluu lapsille. Vanha tontti on kaikilta osin parempi, paitsi että se on vähän sivummalla. Pitäisikö lapset ahtaa huonolle tontille Sinilähteen rantatonttien menekinedistämisen takia? Aika hävytöntä.
        Eiköhän luontoväki valita siittä uudesta tontista, heillä taitaa olla velvollisuuskin puuttua siihen. Vai saikos kaupinki jo luvan siihin?
        Oliko se Myllyojan rantatontti jo luvattu jollekin lehmänkaupoilla? Surettaa ajatella, että niin hieno paikka ja koulu halutaan siittä pois. Kavalaa.

      • dfgdfhghfghdg

        Eihän siellä Myllyojan koululla edes ollut mitään homeongelmaa, jotkut kertovat; oliko se vain hihasta vedetty tekosyy koulun pykäämiseen Sinilähteelle? Miksi tosiaan ei käytetä jo valmiita, hyviä kouluja? Lasten vieminen sinne busseilla olisi edullisempi vaihtoehto kuin uusien rakentaminen, kaupungin surkastuessa. Ei tuollainen yhteisten rahojen tuhlaaminen siirrä kaupunkia nousuun. Päinvastoin.

        Eikö Vierumäen koulua voida hyödyntää tehokkaammin? Sieltä käsin voisi myös käyttää urheiluopiston tiloja, vai mitä? Tyhmää tähdätä siihen, että joka puolella kaupunkia olisi uutuuttaan kiiltäviä tiloja tyhjillään, ja uusia rakennetaan. Kaupungin kasvua ei ole se, että tehdään tarpeettomia, kalliita rakennuksia seisomaan tyhjänä. Käytetään jo olemassa olevia tiloja. Neuvottelukykyinen hallitus puikkoihin, jotta asiat alkavat lutviutua.

      • paheet
        dfgdfhghfghdg kirjoitti:

        Eikait sitä Myllyojan homeongelman korjattavuutta ole vieläkään selvitetty eikä laskettu paljonko korjaus maksaisi vs uusi koulu. Hildeeni totesi keväällä Itä-Hämeessä että peruskorjauksen kustannusarvio lasketaan - eipä taidettu laskea. Eikä tulla laskemaankaan, sillä silloin olisi vaikeampaa ohjailla päättäjiä haluttuun suuntaan. Jos nimittäin käykin niin, että peruskorjaus näyttäisi esim. 2-3 miljoonaa euroa edullisemmalta (mitä se hyvinkin voi olla, ottaen kaikki kustannukset huomioon), niin voisi olla vaikeaa perustella päättäjille, miksi kannattaa tässä taloustilanteessa suoltaa kyseinen raha yhden kaupunginosan prameaan kouluun, kun toisaalla niitä joudutaan jo sulkemaan..
        Päättäjien on helppoa päättää ilman mitään laskelmia, koska silloin heillä ei ole vastuuta siitä, että valitaan järjettömän kallis "vaihtoehto". Sana lainausmerkeissä, sillä nythän on ollut kyse vaihtoehdottomasta tilanteesta eli mitään korjausta ei ole koskaan edes tarjottu päätettäväksi, koska sen kustannusarviota ja suunnitelmia ei ole tehty, vaan ne jätettiin v. 2013 tekemättä!

        Hauskinta on, että Sinilähteeltä on kuljettu kouluun parin km matka vuosikymmenet, mutta kappas mikä yhteensattuma, juuri Sinitaipaleen kaavoituksen aikaan todetaan että koulu on kyllä liian kaukana, kun se on pari km matkan päässä :) Toisinsanoen, päättäjät haluavat tarjota Sinitaipaleen tuleville lapsille koulun viereen ja Myllyojan veronmaksajat ilakoivat. Lusi tietysti on sijaiskärsijänä, kun hallitus edellyttää säästöjä (paitsi Sinilähteellä) ja on helpointa lyödä lappu pienen kyläkoulun ja päiväkodin luukulle.

        Kyllä on pöyristyttävää, miten samanaikaisesti ollaan viemässä rahapulaan vedoten Lusin koulua ja pvkotia, Myllyojan hoitopaikkaa ja koulua sekä Rullaa
        ja kuitenkin suunnitellaan lähemmäs 10 miljoonan palatsia Sinitaipaleen lapsille. Ovatkos veronmaksajat ihan tasa-arvoisessa asemassa?
        Tämä on jälleen sitä heinolalaista sosiaalidemokratiaa, jolla vähäosaisia pieniä ihmisiä kyykytetään - rannoille muuttavien raharötköjen vuoksi.

      • voc
        paheet kirjoitti:

        Juha Kari kirjotti IH:ssa keväällä koulusta, kun IH oli uutisoinut koulun sisäilmatilanteen pahentuneen. Tosiasiassa se paheni, kun kaupungin sisäilmatyöryhmä päätti kiinteistöpäällikön kera ylipaineistaa koulun - ja sehän meni päin helvettiä. Sitten tuli kiire järjestellä parakkeja. Kari arvosteli syystäkin tunarointia.
        Nyt teknisen toimen johto on kirjannut talousarvioesitykseen, ettei koulurakennuksen ylläpitoon ole varattu varoja ja lautakunta hyväksyi. Outoa, sillä ko rakennuksen purkamisesta ei ole tehty päätöstä. Kun ei ole kait tietoa mitä koulun kanssa tehdään..

    • Tärkeysjärjestys

      Kaikkein tärkeintä Heinolassa on uuden Hopeasillan rakentaminen ja vanhan purkaminen. Vanha ei ole homeinen eikä uutta Hopeasiltaa tarvita, kun vanhusten palvelutaloja on riittävästi eli Jyränkölässä neljä (Siltakoti, Konsuli, Konsulinna ja Kunniakonsuli) Attendolla kaksi palvelutaloa ja lisäksi Valolinnassa runsaasti hoivapaikkoja. Ennenkuin vanha Hopeasilta puretaan ja uutta rakennetaan, pitäisikö selvittää paljonko käyttämättömiä vanhustiloja on.

      Lähteekö kaupunki kilpailemaan Jyränkölän Setlementin, Attedon ja Valolinnan (ent. Reuma) kanssa siitä, kuka saa vanhukset ja kenelle jäävät tyhjät tilat. Kaupunki voi luonnollisesti tukea omaansa siten, että palveluseteleitä tai kaupungin tuki ohjataan kaupungin omaan palvelutaloon. Onko järkeä maksaa vähintään 6 miljoonaa uudist palvelutalosta, jota ei tarvita.

      Sote-toimen pitäisi kartoittaa kaikki tyhjillään olevat palvelupaikat ennen uutta Hopea-silta investointia. Onko kartoitettu. Mitä sanoo Attendo. Pelätäänkö kaupungin palvelusetelien menettämistä jos tyhjillään olevat tilat kerrotaan lukuina.

      • sfsfsfsfsfsf

        Demarit sai vanhainkodin ja PaHeko saa liikuntahallin?
        1. Tärkein on vanhainkoti
        2. Tärkein on liikuntahalli

        Vanhainkoti ja liikuntahalli yhteensä yli 12 miljoonaa euroa ja realistisesti laskien lähempänä 14-15 miljoonaa. Lisää lainaa nostamaan..

        Lisäksi tulee uimahalli 4-5 milj., Lukio 4-5 milj, Niemelätalo 4 milj

        Ei oikein hyvältä näytä kaupungin talouden kannalta.

        Kuitenkin suurin säästö syntyy, kun lakkautetaan Lusin koulu ja päiväkoti.

      • ...rantapalstat....
        sfsfsfsfsfsf kirjoitti:

        Demarit sai vanhainkodin ja PaHeko saa liikuntahallin?
        1. Tärkein on vanhainkoti
        2. Tärkein on liikuntahalli

        Vanhainkoti ja liikuntahalli yhteensä yli 12 miljoonaa euroa ja realistisesti laskien lähempänä 14-15 miljoonaa. Lisää lainaa nostamaan..

        Lisäksi tulee uimahalli 4-5 milj., Lukio 4-5 milj, Niemelätalo 4 milj

        Ei oikein hyvältä näytä kaupungin talouden kannalta.

        Kuitenkin suurin säästö syntyy, kun lakkautetaan Lusin koulu ja päiväkoti.

        Muuttaisin hiukkasen prioriteettia:
        1. Täkeintä on turvata muutamalle henkilölle ja yhdistykselle kunnalliset kesämökkitontit
        2. Vanhainkoti
        3. Liikuntahalli, joka tulee PaHelle palkinnoksi Rinnevaaran erottamisesta ja "oikeasta" mökkipalstaäänestyksestä.

        Edellisien laskelmien lisäksi yli 10 M euron menetetyt tulon kaavoittamattomista rantapalstoista. Koulukonttien vuokrat raksuttavat joka päivä, mutta päätöksiä ei saada aikaan. PaHe on todellakin lapsiperheiden asialla.

      • Nyt alettiin saamaan
        ...rantapalstat.... kirjoitti:

        Muuttaisin hiukkasen prioriteettia:
        1. Täkeintä on turvata muutamalle henkilölle ja yhdistykselle kunnalliset kesämökkitontit
        2. Vanhainkoti
        3. Liikuntahalli, joka tulee PaHelle palkinnoksi Rinnevaaran erottamisesta ja "oikeasta" mökkipalstaäänestyksestä.

        Edellisien laskelmien lisäksi yli 10 M euron menetetyt tulon kaavoittamattomista rantapalstoista. Koulukonttien vuokrat raksuttavat joka päivä, mutta päätöksiä ei saada aikaan. PaHe on todellakin lapsiperheiden asialla.

        Mitäs Laitiselle ja Sepälle, jälkimmäinen sai kaupungilta sadantonnin kultaisen kädenpuristuksen, kun insinöööri vapautettiin tehtävistään.
        Olisiko Laitiselle soutuvene ja venepaikka Salonsaaresta. Se siitä saamisesta tällä kertaa.

      • mene hoitoon
        Nyt alettiin saamaan kirjoitti:

        Mitäs Laitiselle ja Sepälle, jälkimmäinen sai kaupungilta sadantonnin kultaisen kädenpuristuksen, kun insinöööri vapautettiin tehtävistään.
        Olisiko Laitiselle soutuvene ja venepaikka Salonsaaresta. Se siitä saamisesta tällä kertaa.

        Taas alkaa trollaus päättäjien syvistä riveistä :

        Se on ymmärrettävää, kun ottaa huomioon että edellisen kirjoittajalla on vakavia ongelmia itsensä kanssa, kts. linkki

        http://www.iltalehti.fi/digi/2014091918676898_du.shtml

        Kaikkein hälyttävintä on, että kyse on luottamushenkilöistä.
        Ei siis tarvitse ihmetellä, miksi kaupungin tila on tällainen, kun luottamushenkilöt käyttävät aikansa täällä palstalla Jarmo Laitista solvaten.

      • zsbdgsdfgdgh
        mene hoitoon kirjoitti:

        Vanhus ei muuta osaa.
        Narsisti ei muuta osaa.
        Tavallaan häntä voisi sääliäkin, mutta hän aikaansaa liikaa vahinkoa osatakseni sääliä.

        Päätösten tärkeysjärjestys saattaa olla tällainenkin:

        1. Kesäteatterin tukeminen kaikin tavoin ja sen valmistelu yksityiselle pyörittäjälle luovuttamiseksi, mukanaan uudisrakennukset, autot, hankittu pr ja yhteydet.

        2. Rahastoihin käsiksi pääsy jollain keinoin.

        3. Ilmaisten rantatonttien pitäminen 'omassa verkostossa'.

        4. Suosikkirakennusliikkeen (?) tukeminen järjestämällä purkua ja rakentamista, vaikka lainarahalla.

        5. Hopeasilta, Hopeasilta, Hopeasilta: puretaan toimiva rakennus kalliilla ja rakennetaan vielä kalliimmalla uutta viereen.

        6. Heinolan kiinteistöjen arvon romahduttaminen, jotta joku voi sitten poimia parhaat paikat itselleen ja muuttaa koko kaupungin omaksi temmellyskentäkseen.

        7. Korruptiosyytteiden pakoilu viimeiseen asti.

    • vaari jolla saari

      Laitinen esittää aivan suoria kysymyksiä ja kertoo oman mielipiteensä asioihin kuten kuuluukin, hän esiintyy omalla nimellään. Kysymyksiin ei saada vastauksia, asiat viedään sivuraiteille itse asiasta. Laitista haukutaan julkisesti tiettyjen henkilöiden toimesta . Tämä on niin läpinäkyvää toimintaa ja todella ala-arvoista. Vaikka Laitinen esittää mielipiteensä tulisi siihen suhtatua järjellä ja antaa vastauksia eikä solvauksia joka asiaan. Huomioitavaa on lukijakunnalta tullut palaute ja siinä ei Laitinen toiseksi ole jäänyt. Jossain menee raja päätöksentekijöiden toimissa ja puheissa ja erittäin hienoa kun jotkut näitä asioita esiin tuo jopa oman maineensa ja turvallisuudensakkin uhalla.

      • Väiski Vääksystä

        Olen seuraillut muutaman kuukauden näitä heinolalaisten mielipiteiden purkauksia tällä palstalla.
        En ole päässyt selville, kuka tämä Jarmo Laitinen on, jolla on mielipide joka asiaan. Mahdoton tyyppi
        haukkumaan päätöksentekijöitä. Olen etsinyt, onko tämä Laitinen missään Heinolan luottamustoimessa., ei löytynyt.
        Täällä Asikkalassa Tämä herra puuhasteli paikallisten vihreiden joukoissa, josta sai lähdöt. !!!!!!!!!!
        Onkohan jonkun ryhmän jäsen Heinolassa.

      • djghdfjgdfg
        Väiski Vääksystä kirjoitti:

        Tyylistä sinut tunnistaa aina, 'Vierumäen vaari, 'stadilainen' yms. Olet niin mahdoton tyyppi haukkumaan toimiesi asiallisia arvostelijoita.

        Ai että et ole päässyt selville, kuka Laitinen on, mutta sitten parin lauseen jälkeen unohdat sen ja kerrotkin, että olisit tuntenut hänet Asikkalasta, vihreiden puolueesta. Siis tunnetko vai et? Valheella oli taas lyhyet jäljet;)

      • Vääksyn Väiski
        djghdfjgdfg kirjoitti:

        Tyylistä sinut tunnistaa aina, 'Vierumäen vaari, 'stadilainen' yms. Olet niin mahdoton tyyppi haukkumaan toimiesi asiallisia arvostelijoita.

        Ai että et ole päässyt selville, kuka Laitinen on, mutta sitten parin lauseen jälkeen unohdat sen ja kerrotkin, että olisit tuntenut hänet Asikkalasta, vihreiden puolueesta. Siis tunnetko vai et? Valheella oli taas lyhyet jäljet;)

        Kiitos Jarmo ( djghdfjgdfg ). On näköjään sama Laitinen tämä Heinolassa mesoava kuin vuosia sitten Asikkalassa. Kiitos tiedoista.

    • saakaswili

      Väiski=Vaari

    • Korjattavaa

      Missä vika, kun kaikki koulutoimen asiat näyttävät olevan rempallaan? Johdossa? Kaupungin? Koulutoimen? Kuka tietää ja kuka osaa korjata tilanteen?

      • sdfgsd ger

        Etkö tiennyt? Kaikki on Laitisen vika, ja Rinnevaaran, ja kaiken korjaa Hilden. Eikös hän jo järjestänyt jonkin penkin jonnekin torinreunaan? Siitä se alkaa. Asfaltoi kaupungintalon edustan uudestaan, kunhan se on ensin päällystetty uudestaan kivillä. Rakentaa Hopeasillan, kunhan se on ensin purettu. Rakentaa kouluja, kunhan vanhoja on ensin suljettu. Varmistaa heinolalaisten menestystä takaamalla taas vuosikymmeniksi kaupungin maata lähes ilmaiseksi (no, vaikka se onkin pieni porukka, osa heistä kuitenkin on heinolalaisia, joten osittain tuo pitää paikkansa).

        Jos kertoisin oman nimeni, kaikki olisi kohta minun vikaani. Huh, pienestä se on kiinni.

      • Laattamies Lahdesta
        sdfgsd ger kirjoitti:

        Hieno homma että saatte laatat kaupuntalon pihaan, hyvä että kj Teittinen alisti telan äänestyspäätös esityksen.
        Muuten Heinolalla menee hyvin, kateeksi käy täältä kuntarajan takaa. Hoiditti hienosti pari vastarannan kiiskiä ulos hallituksesta
        Ja ennenkaikkea ette valinneet Rinnevaara kaupungin johtoon, se oli tärkeä hyvä Heinolan kaupunkilaisten kannalta. Menestystä
        Heinolalle.

      • laatat laatat
        Laattamies Lahdesta kirjoitti:

        Älä ota enää, oot kohta itte laatahommissa.

      • asdfasdf
        Laattamies Lahdesta kirjoitti:

        Hieno homma että saatte laatat kaupuntalon pihaan, hyvä että kj Teittinen alisti telan äänestyspäätös esityksen.
        Muuten Heinolalla menee hyvin, kateeksi käy täältä kuntarajan takaa. Hoiditti hienosti pari vastarannan kiiskiä ulos hallituksesta
        Ja ennenkaikkea ette valinneet Rinnevaara kaupungin johtoon, se oli tärkeä hyvä Heinolan kaupunkilaisten kannalta. Menestystä
        Heinolalle.

        Miten voit olla Heinolan luottamushenkilönä, mikäli toimit laattamiehenä Lahdessa. Olet pahasti häiriintynyt ja sen näkee päätöksistäsi :)

      • sd fgsd gs
        asdfasdf kirjoitti:

        Miten voit olla Heinolan luottamushenkilönä, mikäli toimit laattamiehenä Lahdessa. Olet pahasti häiriintynyt ja sen näkee päätöksistäsi :)

        Kyllä mummo on nokkela. Eihän kukaan meistä voi arvata, että se onkin hän, jos hän kirjoittaa olevansa toiselta paikkakunnalta, ja vielä mies! Kun saisi vielä sieltä rivien välistä sen kaunan pois, ja kirjoitusvirheet kuriin, niin menisi täydestä.

      • edunvalvoja espoosta
        Laattamies Lahdesta kirjoitti:

        Hieno homma että saatte laatat kaupuntalon pihaan, hyvä että kj Teittinen alisti telan äänestyspäätös esityksen.
        Muuten Heinolalla menee hyvin, kateeksi käy täältä kuntarajan takaa. Hoiditti hienosti pari vastarannan kiiskiä ulos hallituksesta
        Ja ennenkaikkea ette valinneet Rinnevaara kaupungin johtoon, se oli tärkeä hyvä Heinolan kaupunkilaisten kannalta. Menestystä
        Heinolalle.

        Kuules Laattamies, vaari, stadilainen tai.. What ever..
        Teittinen esitti KAUPUNGIN EDUN MUKAISTA ratkaisua ja arvon kaupunginhallitus joutui järjestämään ihan ylimääräisen kokouksen (kokouspalkkioineen), jotta saivat kaadettua kj Teittisen esityksen KAUPUNGIN EDUN VASTAISELLA vastaesityksellä, jonka hallituksen jäsenet hyväksyivät KAUPUNGIN EDUN VASTAISESTI yksimielisesti.
        Kaupunginhallitus näytti esimerkkiä, kuinka tehdään KAUPUNGILLE EPÄEDULLISIA PÄÄTÖKSIÄ.

        Voi laattamies sentään minkä teitte.

    • Jarmo Laitinen

      Jo eletään kummia aikoja kun eläkeellä olevat mummot käy lahdessa laatta töissä, ja tuolle vääksyn väiskille niin minulla ei ole mitään tekova ollut vääksyn vihreiden kanssa. Joskus aikoinaan oli Asikkalanluonnon ystävien kanttaja ja olen sitä myös yhäkin.

      • laatat laatat

        Kun imuroi tarpeeksi brenkkua lentää "laatat". Siisti ihminen rykäsee georget Lahen puolella.

        Parakkikoulujen vuokrat juoksee, koulupäätöksiä ei tehdä, miljoonien maaomaisuus haaskataan ilman kaavaa, laskevilla verotuloilla palkataan kaupungille lisää kovapalkkaisia toimihenkilöitä, valtava investointisuma ajaa meidät kohta velkakurjuuteen (tai sitten säätiöt pistetään lihoiksi), ja kaikki, siis ihan kaikki, on "Laitisen" ja "Rinnevaaran" vika.

        Koko säästötoimiin perustuva kouluverkkokeskustelu on hildekraatti Hepo-ojan masinoima turhake. Viime vuonna sama järjen jättiläinen suuntasi huomion omaishoitajien palkkioihin, kun ei muutakaan hätäpäissään keksinyt. Lusin koululla ei ole tulevaisuutta, valitettavasti joskus sen aika koittaa. Vaan miksi nyt, kun Myllyojan koulurakennus on tuhottu ja pennut ovat parakeissa. Myllyojan ongelmat / Sinilähde / liikuntahalli halutaan poistaa keskustelusta ja kärsijät ovat Lusin lapset. Puhdasta valtapolitiikkaa. No se koulu jää vielä toistaiseksi Lusiin, kaikki on teatteria.

      • lissee velekoo
        laatat laatat kirjoitti:

        Kritiikki halutaan ohjata Lusin loulu-asiaan, totta! Se vie huomion vuokrapalstapäätöksiltä ja Myllyojan kouluasialta, joita voidaan puuhastella katseiden ollessa Lusissa. Lusia ei suljeta, vaan päättäjät pääsevät esiintymään Lusin koulun pelastaneina enkeleinä, siitä kertyy pisteitä vuokrapalsta-asiassa menetettyjen tilalle.
        Ja kas kummaa, juuri huomenna IH uutisoi akuutista liikuntahallin puutteesta Heinolassa. Voi kunpa se saataisiin, mieluiten Sinilähteelle. Kuka auttaa? No PaHe. Nyt halliasia tapetille, onhan se saatava, kun lehtikin puuttuu asiaan, sattumalta..

        Asiat soljuvat julkisuuteen kumman sopivina ajankohtina. Outoa sattumaa vaiko jotakin muuta?

        Mutta ei hätää, Lusi säilyy ja liikuntahalli tulee. Tapahtumaketju joka alkoi ikävistä säästöpuheista päättyy sankaripäättäjien rientäessä apuun ja säästöjen sijasta kaupunki rakentaa velkarahalla miljoonahallin ja Lusikin pelastuu.
        Ihanat päättäjät, aamen.

        Kaikki ovat unohtaneet vuokrapalstat ja Myllyojan koulun hassaamisen jännitysnäytelmää seuratessaan. Vai ovatko?

      • lissee velekoo
        lissee velekoo kirjoitti:

        Hässäkän taustalla puuhataan myös Kanervalan sulkeminen. Siirretäänkö vanhukset Reuman ylihintaisiin vuokratiloihin? Yritetäänkö taas saada Kanervalalta vapautuviin tiloihin lastensuojeluyksikköä, siis sitä, jonka Rinnevaara esti viisaasti ja suututti alaisensa. Kuka puolustaa Kanervalan vanhuksia?

      • pikkusali
        lissee velekoo kirjoitti:

        Kritiikki halutaan ohjata Lusin loulu-asiaan, totta! Se vie huomion vuokrapalstapäätöksiltä ja Myllyojan kouluasialta, joita voidaan puuhastella katseiden ollessa Lusissa. Lusia ei suljeta, vaan päättäjät pääsevät esiintymään Lusin koulun pelastaneina enkeleinä, siitä kertyy pisteitä vuokrapalsta-asiassa menetettyjen tilalle.
        Ja kas kummaa, juuri huomenna IH uutisoi akuutista liikuntahallin puutteesta Heinolassa. Voi kunpa se saataisiin, mieluiten Sinilähteelle. Kuka auttaa? No PaHe. Nyt halliasia tapetille, onhan se saatava, kun lehtikin puuttuu asiaan, sattumalta..

        Asiat soljuvat julkisuuteen kumman sopivina ajankohtina. Outoa sattumaa vaiko jotakin muuta?

        Mutta ei hätää, Lusi säilyy ja liikuntahalli tulee. Tapahtumaketju joka alkoi ikävistä säästöpuheista päättyy sankaripäättäjien rientäessä apuun ja säästöjen sijasta kaupunki rakentaa velkarahalla miljoonahallin ja Lusikin pelastuu.
        Ihanat päättäjät, aamen.

        Kaikki ovat unohtaneet vuokrapalstat ja Myllyojan koulun hassaamisen jännitysnäytelmää seuratessaan. Vai ovatko?

        Liikuntaväki on saatu puolustamaan Sinilähteen hanketta, hehän saavat ison palloiluhallin! Niin luulisi.
        He eivät ole tajunneet laput silmillään, ettei ko tontille mahdu suurta hallia, sillä siihen on tulossa myös päiväkoti. Todennäköisesti he tajuavat asian vasta kun suunnitelmat on tehty eli myöhässä.
        Heitä käytettiin kouluhankkeen äänitorvena ja perustivat kannatussivustonkin. Turhaan! Tontille ei mahdu edes nykyisenkaltaista liikuntasalia, muiden tilojen tarve on suurempi.

        Mitäs PaHe sanoo? Kusetitteko vai kusetettiinko teitäkin?

      • mihis kaarat?
        pikkusali kirjoitti:

        Yli sata henkeä uuden hallin katsomossa ja joukkueet kentällä. Mihin he ovat pysäköineet autonsa Sinilähteellä?

      • pallot hukassa
        mihis kaarat? kirjoitti:

        Yli sata henkeä uuden hallin katsomossa ja joukkueet kentällä. Mihin he ovat pysäköineet autonsa Sinilähteellä?

        Heitä on kusetettu :)
        Sinilähteen hallin voi unohtaa

    • Jarmo Laitinen

      Lusinkoulu saa jatkaa ja se on hyvä ja oikea päätös.
      Säästöjä joudutaan tekemään mutta se on sitä solidaarisuutta se.
      Tulevat säästöt voisi ottaa esim olla palkkaamatta kaupunkiin jonninjoutavia virkamies kynänpyörittelijöitä ja potkimalla osan näistä pyörittelijöistä pihalle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      378
      3744
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      209
      1843
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      67
      1394
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      152
      1275
    5. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      165
      933
    6. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      883
    7. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      57
      880
    8. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      117
      860
    9. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      50
      844
    10. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      839
    Aihe