esimekkejä ylen areenasta?

kysyjä.

perSSut ovat nyt keksineet että yle varta vasten sortaa ja sorsii perSSuja. tuolla alempana kirjoitetaan näin:

"Yle lähettää punavihreätä propagandaa jossa kiihotetaan perussuomalaisia vastaan. Yle siis kantaa osavastuun tästä törkeästä iskusta demokratiaa vastaan."

nyt olisi "kiva" saada esimerkkejä näistä ohjelmista jossa hyökätään suoraan perSSuja vastaan. niitäthän tulisi olla lukuisia, jos kerran ylellä on ihan virallisesti tälläinen linja. joten laittakaapa linkkejä yle areenasta näistä ohjelmista, olkaapa hyvä.

ps. hyvä on myös muistaa että tämä tämän kertainen uhriutuminen alkoi siitä kun putkonen väitti että perSSut oli rinnastettu koko ajan ruåtsidemokraatteihin. hän valuttii että perSSuilla ei ole mitään tekemistä heidän kanssaan. samaa vakuutti myös soini.

kuitenkin tällä palstalla on hehkutettu kovasti ruåtsidemokraattien voittoa. ompa täällä jopa puoluetta nimitetty perSSujen sisarpuolueeksi. yksikään, siis yksikään perSSukirjoittaja ei ole tähän mennessä kyseenalaistanut sitä, että ruåtsidemokraatit eivät olisi hyviä "kavereita".

nyt pitää siis kysyä myös että eivätkö nämä pösilöt perusperSSut ollenkaan teidä mikä on puolueen virallinen linja? eivätkö he tajua omassa rasismikiimassaan että he ovat väärässä puolueessa?

22

80

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • puhuis totta

      No Soini tietoisesti antoi rasisteille mahdollisuuden päästä eduskuntaan ja muuallekin vain saadakseen lisää ääniä puolueelleen.
      Tällaista ei ole vielä ennen tapahtunut Suomessa. Sitten itketään ettei persut ole rasisteja! Jos hyysäätte rasisteja niin olette.
      Soinille käy kaikki kunhan puoluetukea tulee.
      Kummallista muutenkin tuo marina että YLE sortaa. Soinin naama paistaa joka aamu ymeltä, minusta se on muitten sortoa.

    • Joko taas

      Totta. Tämä palsta on persujen virallinen kanta. Ei siis Putkosen ja Soinin ilmoitukset. Ruotsidemokraattien menestys miellyttää maahanmuuttokriittisiä persuja koska järjestelmässä on jotain vikaa kun sitä vastustavia äänestetään. Tavallaan peruspersut näkee että eivät ole yksin vaan muuallakin kritisoidaan maahanmuuttoa. On myös aika hurjaa väittää peruspersujen olevan rasismikiimassa. Jos peruspersuilla ei ole ihmisiä vastaan mitään mutta kritisoivat siitä yhteiskunnalle aiheutuvia ongelmia ja kustannuksia.
      Sinä nyt sekoitat rotuvihan(rasismin) ja maahanmuuttokritiikin. Vihaavatko persut esim. Stevie Wonderia tai Jay-Z:tä koska ovat mustia? Eivät. Rasismi ei ole sama asia kuin maahanmuuton arvosteleminen. Jos olisi rasisti niin vihaisi kaikkia mustia. Mutta kun ei vihata, ei mustia eikä valkoisia. Jos et tiennyt niin maahanmuuttajista suuri osa on venäläisiä, aivan meidän näköisiä ja värisiä. Osa on virolaisia, aivan saman värisiä ja meidän näköisiä. Osa voi olla itäisen euroopan maista, vain hieman tummatekoisempia kuin me. Osa on Afgaaneja jotka eivät ole pikimustia.
      Mutta sinulla on käsitys että maahanmuuttajat ovat negruja jotka vievät meidän työt ja naiset. Suppea kuvitelma.
      Maahanmuuton kritisointi on aivan eri asia kuin rasismi. Se on vähän samalnlaista kuin väittäisin sinun vihaavan lihavia ihmisiä kun et pidä persuista jonka puheenjohtaja on lihava Timo Soini. Unohtuu täysin että rivistössä on normaalivartaloisiakin. Mutta tällaista sinun on yksinkertaisena ihmisenä vaikea ymmärtää. Tyhmyydestä kertoo sekin että tämä on aiheesta jo kait viideskymmenes aloitus ja saman laulun olet esittänyt muissakin ketjuissa joissa se on sinulle selitetty. Tahtomattasi jätät järkiselittelyt kommentoimatta ja aloitat samasta uuden keskustelun. vain siksi että pääset räksyttämään ja haukkumaan. Se onkin kypsän, fiksun, aikuisen opettajan merkki.

      • kysyjä.

        höpö höpö. perSSuissa on rasisteja jotka pelkän ihovärin mukaan äänestävät perSSuja. sano yksikin toinen puolue jonka edustaja olisi suomessa saanut yhtä monta tuomiota kuin perSSut rasismista?

        eikö sinusta ole rasistista sanoa, että ei suostu käyttämään samoja kokoustiloja kuin somalit? muistatko yhtään minkä puolueen edustaja näin sanoi lieksassa? onko päässyt unohtumaan?

        tällä palstalla perSSujen rasismi oikein kukkii. tämän tästä täällä kaikki marttiluukkaat oan kumppanit "todistavat" kuinka afrikasta ei ole koskaan tullut mitään hyvää. tai suomalaista "verta" ei saa sekoittaa negruvereen.

        tai että sitten kun perSSu nousevat valtaan alkaa "negrujen" palautus. että jos ovat menneet naimisiin ja hankkineet lapsia niin myös nämä kersat tulee siirtää "rajan toiselle puolelle".

        sinäkö et todella ole koskaan törmännyt näihin kirjoituksiin tällä palstalla? kehotan otamaan pään pois per.seestä niin sitten näet vähän pidemmälle. aloita nyt vaikka siitä että muistele mistä halla-aho sai tuomion? oliko se tikkarin varastaminen vaiko mikä...

      • kysyjä.

        älä myöskään siirrä maalitolppia. tämän kirjoitusjonon aihe oli että teidän peeSSujen tulee etsiä niitä ylen ohjelmia joissa varta vasten hyökätään perSSuja vastaan. niitä täytyy olla useita, sillä tämänhän väitetään olevan ylen yleinen linja perSSuja kohtaan. jos näin on niin esimerkkejä yle areenasta. annas kajahtaa....

      • Joko taas?
        kysyjä. kirjoitti:

        Linkitätkö sen kohdan missä oikeuden tuomiossa mainitaan sana rasismi? Onko Halla-ahon oikeudenkäyntipöytäkirjassa maininta että Halla-aho tuomitaan rasismista? Vai tuliko tuomio kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Se on eri termi. Toki hyvin lähellä rasismia mutta tuomio ei ole tullut rasismista. Miten rasisti voi olla negrumuslimin johtamassa ryhmässä. Hyvinhän tuo siellä viihtyy. Ei sinun kuvailemasi tosinatsi sellaiseen ryhdy.
        Katselin ylenkin ohjelmia ruotsin vaalien osalta, niin maininta oli toimittajien ja keskustelijoiden suusta ruotsidemokraateista "ruotsin persut". Näin mainittiin. Jälkikommentti oli että persut eivät ole yhtä äärioikeistolainen ja rasistinen. Kuitenkin useaan otteeseen rinnastettiin heidät persuihin.
        Eikö sinusta ole rasistista sanoa että en voi käyttää kristityn jäljiltä olevia lastenrattaita? Näinhän on maahanmuuttajien parissa todettu käyneen? Muistatko yhtään minkä puolueen edustaja tämän otti esille? Onko päässyt unohtumaan?
        Huvittavinta on sekin että itse maahanmuuttajat ovat ryhtyneet esittämään maahanmuuttokritiikkiä sillä tietävät että heidän hyvinvoinnista leikataan kun ei ole rahaa. Maahanmuuttovastaisia maahanmuuttajia, kuvittele. Ovatko he rasisteja?

        Kehotat ottamaan pääni pois p:stä. Sinä pystyt heittämään tällaisen mielikuvan jossa kai tarkoitat että "avaa silmäsi". Mutta Soinin sanoessa "persut ei myy persettä" se käsitetään anaalin ihannointina. Kyllä olette kaksinaamaisia.

      • kysyjä.
        Joko taas? kirjoitti:

        jaha, täältä löytyi taas uusi "senansalittaja" jonka mukaan tuomio kansanryhmää vastaan ei ole rasimia. vaikka se sitten ehkä onkin.

        niin ja kerro toki mihin unohdit tämän lieksan tapauksen? miksi et kirjoittanut siitä mitään? oliko se kenties liian vaikea "salittaa senoiksi"?

        mitä tulee "ruotsin perSSuhin", niin tätäkin olen täällä usein kysynyt, mutta miksi tällä palstalla fanitetaan ruotsidemokraatteja? miksi heitä kutsutaan "sisarpuolueeksi"?

        edelleen kysyn myös että miksi tällä palstalla perSSujen rasismi oikein kukkii? tämän tästä täällä kaikki marttiluukkaat oan kumppanit "todistavat" kuinka afrikasta ei ole koskaan tullut mitään hyvää. tai suomalaista "verta" ei saa sekoittaa negruvereen.

        tai että sitten kun perSSu nousevat valtaan alkaa "negrujen" palautus. että jos ovat menneet naimisiin ja hankkineet lapsia niin myös nämä kersat tulee siirtää "rajan toiselle puolelle".

        sinäkö et todella ole koskaan törmännyt näihin kirjoituksiin tällä palstalla?

        ps. mitä tulee lastenvaunulausuntoon, niin kokkarihan noin sanoi. yksinkertaisesti siksi että haluaa kerätä ääniä että pääsee seuraavissa ek-vaaleissa läpi. ei se sen vaikeampaa ole ymmärtää. kokkareista kun löytyy väkeä jotka ovat sitä mieltä että sosiaaliturva paljon tiukemmaksi noin muutenkin.

    • tasapuolisuutta..

      On ihmeellistä aina, kun väkivalta kohdistuu muihin kuin vasemmistolaisiin on hyväksyttävää. Näin on ollut aina, jopa v 1960 luvulta saakka kun rauhan ym aatteet tuli NL toimia ei koskaan tuomittu vaan muiden.
      Samaa propagandaa näyttää "kysyjä" pyörittävän.

      • kysyjä.

        niin että missä minä olen kirjottanut tai missä suomen lakipykälässä sanotaan että väkivalta muita kuin vasemmistolaisia vastaan on täysin hyväksyttävää???? näytäppäs tämä kohta.

        ps. ymmärrän kyllä että menit hiljaikseksi. mutta koeta sinä nyt vain leikkiä martyyriä...

      • Mikä väkivalta?

        Puhdasta ilkivaltaahan tuo oli, mutta ei siinä tainnut kenenkään henki ja terveys olla uhattuna.

      • kysyjä.
        kysyjä. kirjoitti:

        niin että missä minä olen kirjottanut tai missä suomen lakipykälässä sanotaan että väkivalta muita kuin vasemmistolaisia vastaan on täysin hyväksyttävää???? näytäppäs tämä kohta.

        ps. ymmärrän kyllä että menit hiljaikseksi. mutta koeta sinä nyt vain leikkiä martyyriä...

        älä myöskään siirrä maalitolppia. tämän kirjoitusjonon aihe oli että teidän peeSSujen tulee etsiä niitä ylen ohjelmia joissa varta vasten hyökätään perSSuja vastaan. niitä täytyy olla useita, sillä tämänhän väitetään olevan ylen yleinen linja perSSuja kohtaan. jos näin on niin esimerkkejä yle areenasta. annas kajahtaa....

      • Tuostapa

        Vertaus perussuomalaisiin, ideologian kannalta kohdassa 1:30

        http://yle.fi/uutiset/sdpn_karna_ruotsin_vaalituloksesta_mielenkiintoista_nahda_mita_perussuomalaiset_ottavat_ruotsidemokraattien_voitosta_kevaan_vaaleihin/7471521

        Toinen esimerkki ylen uutisoinnista:

        http://yle.fi/uutiset/taideyliopiston_rehtori_kysyy_kuka_saa_olla_suomalainen/7464317

        Jossa kertoo osan persuista olevan fasisteja. Kova väite!

        Niin oliko sulla muuta?

      • kysyjä.
        Tuostapa kirjoitti:

        siellä nyt ei joku osaa erottaa ylen toimittajaa ja kansanedustajaa toisistaan. koetan nyt tajuta että tuon lausunnon antaja on demari. ylen toimittaja sen sijaan sanoo että:

        "perussuomalaiset itse ovat välttäneet sitä, että he eivät ole saman ideologian puolue".

        siis ylen toimittaja sanoo näin. onko tämä näin vaikea todella ymmärtää?

        mitä tulee taideyliopiston rehtorin "ulostuloon" niin missä siinä kohtaa ylen toimittaja taas väittää jotakin? missä kohtaa ylen toimittaja väittää että osa perSSuista on fasisteja? kyse on ihan normaalista haasattelusta liityen julkaistuu kirjaan.

        aivan samalla tavalla yle on julkistanut esim soinin haastatteluja kun hän saattanut kirjojaan markkinoille. aivan samalla tavalla yle oli mukana julistamassa soinin "tekemää" ilmastoraporttia telkkarissa.

        siis haloaa. koetakkaa nyt edes oppia erottamaan mikä on uutinen ja mikä sitä ei ole. erottakaa toisistaan edes haastattelija ja haastateltava.

        juu, kyllä minä ymmärrän. te haluasitte että ylen tulisi lähetää täysin kritiikitöntä materiaalia perSSuista. se nyt vain ei sovi sananvapautta kannattavat, verorahoilla kustannetun media piikkiin. perSSuja kohdellaan aivan samalla kriittivyydellä kuin kaikki muitakin puoleita. ja näin tulee ollakkin.

        ynnä jos tulee käymään niin että soini & co menevät hallitukseen, niin silloin median rumputuli vasta alkaakin toden teolla. nimittäin hallituksen ja ministereiden toiminta on aina ollut median erikoistarkastelun alaisuudessa. ja näin tulee ollakkin.

      • Tuostapa!!

        Sii oletko todella noin tyhmä! Perussuomalaiset kritisoivat juuri sitä että yle näyttää haastatteluja joissa verrataan persuja suomidemokraatteihin.

        Sinä kysyt missä linkki YLE:n ohjelmaan jossa perussuomalaisia verrataisiin ruotsidemokraatteihin. Haastateltavan tehtävä on kysyä ja hän kysyi. Kansanedustaja vastasi. Joten mainittua tuli ideologian samanlaisuus, YLE:n esittämässä ohjelmassa.

        YLE:n uutisointia on tuokin taideylopiston rehtorin haastattelu, jossa hän toteaa perussuomalaisissa olevan fasisteja.

        Niin että linkit löytyi, äläkä siirtele maalitolppia. Jos et ymmärrä itsekään esittämääsi kysymystä niin se ei ole minun vikani. Ethän oikeasti ole noin tyhmä, ethän?

      • kysyjä.
        Tuostapa!! kirjoitti:

        jaha, että tälläisiä haastatteluja ei siis saisi olla ollenkaan jossa kritisoidaan perSSuja? että vaikka niitä esittää puolueeton toimittaja niin ne pitää karsia pois? tätäkö sinä tarkoitat?

        katsos kun tuolla aloituksessa sanottiin näin:

        "Yle lähettää punavihreätä propagandaa jossa kiihotetaan perussuomalaisia vastaan. Yle siis kantaa osavastuun tästä törkeästä iskusta demokratiaa vastaan."

        tämä on siis suora lainaus perSSun kirjoituksesta tuolta alempaa. propaganda tarkoittaa että asiasta annetaan täysin yksipuolinen kuva. että vain ja ainostaan tätä yhtä puolta tuodaan koko ajan esille. ja nyt kun sitten koitin selittää että toimittajan tuossa on puolueeton, ja jopa puolustaa perSSuja sanomalla

        "perussuomalaiset itse ovat välttäneet sitä, että he eivät ole saman ideologian puolue"

        niin tämäkö on sinun mielestäsi sitten yksipuolista propagandaa? ja kuten sanottu allaoleva juttu on ihan normaali kannanotto jossa professori vain kertoo oman näkökantansa asiaan. hänelläkö ei siis tälläistä näkökantaa saisi olla? ja jos se säilyy samanlaisena niin silloinko perSSuilla tulisi olla oikeus sensuroida hänet pois linjoilta?

        ei nyt millään pahalla, mutta kaikki tuo mitä sinä kirjoitat johtaa yhteiskuntaan jossa ei ole sananvaautta. ja kun ei ole sananvapautta ei ole myöskään demokratiaa. menikö jakeluun...

        Ja se että sinunkaltaisesi haluavat hiljentää Pia Kauman (kok) esittämän kritiikin, perussuomalaisten suut. Haluat vaientaa persujen äänen. Haluat mitätöidä koko puolueen onkin sitten mahtavaa demokratiaa ja sananvapautta.
        Haluat että maahanmuuton kustannuksista ja ongelmista vaietaan ja hymyillään ja ihastellaan kuinka mahtavaa se on.
        Sinä olet se joka haluaa vaientaa perussuomalaiset, demokraattisesti valitut edustajat ja heitä äänestäneet. Ja sitten julistat kuinka täytyy olla demokratiaa ja sananvapautta?
        Toisekseen laitoin linkit jotka pyysit. Ja kun laittaa linkit niin sekään ei kelpaa.
        Minähän en ole kommentoinut tuota YLE touhua vaan laitoin linkit jotka pyysit.

    • Soinin valinta

      Persujen kampanjointi menee epätoivoiseksi. Kun yhteisiä tavoitteita ei ole, yritetään julkisuutta hakea rikkomalla käytössääntöjä rivolla kielenkäytöllä ja uhriutumisella, kun todellisuudessa oma toiminta perustuu lähinnä vähemmistöjen jahtaamiseen ja poliittisten vastustajien alatyyliseen haukkumiseen.

      Putkosen kaltaista käytöstä tapaa yleensä vain aivonsa ryypänneiltä alkoholisteilta, jotka eivät osaa hillitä aggressioitaan. Äärioikeisto ja sen mukana rasismi on hyväksytty osaksi persujen toimintaa eikä sitä sieltä enää oteta pois ilman puolueen romahdusta.

      • Kyrpä

        Tenukepeillä tuo impulssikontrolli pettää pikkuaivojen surkastumisen myötä..

    • Soinin äänestäjä
    • Turmiola Tommi T.

      Lyhyeesti voi todeta YLE;stä sen, että puolueetonhan se ei ole, eikä varmaan koskaan ole ollutkaan. Sehän rakennetukin vain kulloinkin valtaapitävien äänitorveksi ja siihen tarvittavaa "totuutta" julistamaan. Vähän niin kuin tämä trolli kysyjä. tällä palstalla, ja alteregonsa "kyrpä".
      YLE voisi tietysti tuon tehtävänsä tuoda paremmin kansan tietoisuuteen, että se ymmärtäisi sen, ettei YLE;n kertoma ole se ehdoton totuus, vaan kulloinkin valtaapitävien näkemys aiheesta.

      YLE;llä ei kuitenkaan tuohon "valitettavaan" ikkunanrikkomiseen ole osuutta eikä arpaa. Persut voisivat nyt vihdoinkin koettaa toimia fiksusti ja järkevästi, pitää turpansa kiinni salaliitoista ja muista vasemmitoanarkistien terroriteoista, heillä on muuten tuon uskottavuuden kanssa hiukan ongelmia, salaiittoteoriat eivät sitä siis paranna. Eikä kannata tosiaan Putkosta ja mikälie tämä Slunga . . . päästää ilman asiantuntija apua median eteen - näköjään.

    • Kyrpä

      Minulla ei ole "Kysyjän" kanssa mitään tekemistä. Mikä tekee minun kommenteistani trollaamista?

    • Rose Riboff"""""""""

      Nimimerkki "kysyjä" ä pelottaa vaan se, jos maahanmuuttajat
      vähenevät, hänen työnsä vähenee.
      Yhtä höpötystä koko kysyjän kirjoitukset.
      Samaa jorinaa kaikki, kopioi aina vaan samat kirjoitukset uudestaan.
      Nimimerkki "kysyjä" kannattaa ottaa tosi vakavasti - hi hi
      hihi hi ja hellurei!
      Näytetään kysyäjlle pitkää nenää ja vielä niistetään lisäksi.

      Kaikkien kirjoittaen pieru on arvokkaampi kuin nimim.
      kysyjän sepitykset.

      • Ny o asiaa

        Sillä mitää työtä ole. Jos ei ny lasketa täällä päivystämistä työks. Kato vaik sen kirjotusaikoja ni keskel yötä ja keskel päivää. Ei kukaa duunissa käyvä noihi aikoihi kirjoita. Töissä tai nukkuun ne on noihin aikoihi. Opettajat oppitunneilla ja yöllä nukkuun.
        Sitäpaitti tuo on kyl pierun arvon aliarvioimista toi vertaaminen!

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5630
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3567
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1692
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      207
      1690
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      91
      1156
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      28
      1119
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      917
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      846
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      829
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      828
    Aihe