Autoveron poistamisesta kansalaisaloite?

ähkutti

Aloitteessa olisi hyvä listata hallituksen valheet autoverojen ja käyttömaksujen osalta.Hallitushan on luvannut keventää vähäpäästöisten maksuja, mutta tekee päinvastoin. Veroja käytetään keinotekoisena tuonnin ja kilpailun esteenä. Teiden kunnossapitoa on heikennetty radikaalisti vaikka käyttömaksuja on nostettu. Liikenteen vaatimat kuolonuhrit nousee osaltaan autoveron aiheuttaman vanhan autokannan takia. Samaten autojen päästöt ovat korkeat samasta syystä. Ainoastaan autotuojat ryn lobbaus oman aseman pitämiseksi estää autoveron poiston.

Itse en voi aloitetta tehdä virkamiehenä, koska se saattaisi hermostuttaa esimieheni, jotka nuoleskelee tiettyjä autotuoja tahoja.

13

98

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yleisvero

      Turhaa touhua, usko vaikka huviksesi.
      autovero pitäisi muuttaa verotusmuotoon kuten yleverokin. Kaikki käyttää ajoneuvoja, eikä tällä hetkellä kerättävästä summasta ole esim. tieverkoston ylläpitoon.

      Hyvinvointivaltiossa on tärkeää, että kaikki osallistuu maksuihin. Tämä maa on muutenkin konkurssissa, että maksuista luopuminen aiheuttaa vain lisää kuiluja köyhien ja rikkaiden välillä.

      • sairassuomi

        No yleisvero olisi oikeudenmukainen. Tosin on hankala korottaa veroprosenttia 10 yksiköllä, jotta polttoainevero, käyttömaksu,käyttövoimavero, autovero ja liikennevakuutusmaksu sekä näiden päälle lisätty alv saataisiin kerättyä. Toki sairas tilanne näkyisi paremmin.


    • mk nm

      Yrittänä joudun aina miettimään , tuottaako investointi rahat myös takaisin. Ja mistä ne rahat saadaan investointiin.

      Täällä on näitä "verot alas" populisteja, jotka ei budjettien tulopuolia paljon mieti. Puheiltanne puuttuu uskottavuus.

      • autoverot pois

        Vero ei ole mikään investointi vaan sillä maksetaan hallinnon ottamaa velkaa ja sen korkoja. Näiden veroja puolustelevien populistin olisi aika ottaa pää perceestä ja vapauttaa Suomen autokauppa kilpailulle. Se olisi veronmaksajien etu - usko pois. Ainoa joka häviää on autokauppias jo ei pysty sopeutumaan tilanteeseen.

        Olisi loogisempaa rangaista lisäverolla autoilun verojen välttelijöitä - eli pyöräilijöitä. Porukka haittaa veronmaksajan (autoilijan) liikennettä sekä liikkuu väylillä ilmaiseksi kuten sosiaalipummi.


    • Sisäpiiristä:

      http://www.iltasanomat.fi/autot/art-1288592368251.html

      Direktiivikin kumottu, KOROTUKSESTA 2015 aikana jo päätetty.
      ...kerätkää ihan rauhassa nimilistoja ja kiukkua, päätöksiin se ei vaikuta.

      Ps.
      Aloittaja kun mainitsi olevansa virkamies, voisit ottaa edes jonkinlaisen "virkamiesvastuun" (mitä ei kylläkään ole usein nähty virkamiestaholta) ja lopettaa pää persiizzä esimiehiesi mielistelyn jos tämä asia sinua noin vtuttaa.

      • epäpätevä

        Turha linkittää tuollaisia keltaisen lehdistön "totuuksia" asilliseen keskusteluun. Suomella ei ole mitään esteitä poistaa rekisteröintiveroa ja sen tekeminen on kiinni ainoastaan siitä että virkamiesjohtoa vaihdetaan riittävästi ja mm. satojen miljoonien laskun Suomelle aiheuttanut Heikki Kuitunen saa lähteä.


      • hojoojo

        Iltapäivä lehdestä huolimatta, se direktiiviehdotus on edelleen ja kohta yhdeksättä vuotta käsiteltävien direktiivien listan ensimmäisenä.

        Kumma kun komissio ei ole ymmärtänyt, poistaa sitä listoilta

        Pitäisikö "sisäpiirin" tai Iltasanomien huomauttaa ystävällisesti asiasta


      • Sisäpiiristä:
        hojoojo kirjoitti:

        Iltapäivä lehdestä huolimatta, se direktiiviehdotus on edelleen ja kohta yhdeksättä vuotta käsiteltävien direktiivien listan ensimmäisenä.

        Kumma kun komissio ei ole ymmärtänyt, poistaa sitä listoilta

        Pitäisikö "sisäpiirin" tai Iltasanomien huomauttaa ystävällisesti asiasta

        On ilmoitettu ja listalta toki poistunutkin, sinun "tiedoissasi" on virhe.
        Asia ei ole EU:ssa käsittelyssä ollut vuoden 2005 jälkeen.

        Auton hankintavero nousee vuoden 2015 aikana, siitä on jo päätös tehty.


    • ...---......---.....

      "Aloitteessa olisi hyvä listata..."

      Jo alkusanat kertovat, mistä tämä aloittaja on: PerSuista.
      (Ja sieltä suunnalta ei mitään järkevää ehdotusta ei ole tullut koskaan.)

    • asdfaasdf

      Turha mitään kansalaisaloitetta on tehdä. Autovero poistetaan vuoden 2015 alusta. Tämä tieto on varma.

    • Virpi65

      Sen verran täytyy kyllä ihan ääneen ihmetellä, että jos kyseinen virkamies olisi asian kanssa tekemisissä, niin hän kyllä tietäisi, että Autotuojien tärkein ajama asia on nimenomaan autoveron poisto, tai vähintään alentaminen. Autojen maahantuojat eivät mitenkään hyödy siitä, että meillä Suomessa on korkea autovero, joka ehkäisee tehokkaasti uusien autojen myyntiä ja autokannan vanhentumisen hidastumista. "korkea autovero on ongelmallinen niin liikenteenpäästöjen vähentämisen kuin liikenneturvallisuuden näkökulmasta." http://www.autotuojat.fi/verotus/autovero

      • uuulof

        Autovero nimenomaan takaa suljetun markkinan Suomessa. Autoveron poisto siis pienentäisi Autotuojat ry:n voittoja kilpailun avautumisen myötä. Autotuojat ry ajaa ainoastaan autoliikkeiden etuja, siihen kuuluu keinotekoisten tuonnin esteiden pitäminen.


    • Ilkka

      Suomen seuraava ongelma on lisääntyvä kuolonkolarit Suomalaisten kerjäläisten tuodut muu Euroopan romuautot, aika säälittävä on Suomen tulevaisuus, kun muut maat kehittyvät ja sijoittaa investointeihin, niin Suomen hallitus istuu peukalo p.....ssä ja nostaa veroja kun raha ei riitä, Suomesta häviää työpaikkoja jatkuvasti, kuka noita veroja sitten maksaa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      110
      1947
    2. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      9
      1649
    3. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      13
      1599
    4. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1517
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      151
      1465
    6. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      107
      1390
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1357
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      649
      1266
    9. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      17
      1203
    10. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      1138
    Aihe