Suomelle ydinaseita

Johnny 88

Olen aina ollut ydinaseita vastaan, mutta kun kerta muillakin on niitä, niin miks ei mekin hankita sellaisia? Tiedän että on sopimuksia siitä, kun Suomi on yksi WW2 häviäjä valtioista ja ei saisi olla ydinaseita, mutta koska tuo meidän Itä naapuri olisi sopimuksia noudattanut?

Ydinaseen turvin Suomen ei tarvitsisi ylläpitää Euroopan suurinta armeijaa (tykistön ja maavoimien osalta) ja suomi voisi haistattaa v i t u t EUlle ja olla oikeasti itsenäinen.

Miettikää miten kusessa Venäjä olisi jos Suomella olisi ydinaseita, NL oli 2 kertaa enemmän ihmisiä kuin Venäjällä nykyään ja he hyökkäsivät täysin puun takaa Suomen kimppuun millä oli vain muutama tsaarin aikainen ase. Turpaan tuli niin, että Moskovassa asti johtajat tärisi pelosta, kun Suomi eteni murskavoitosta toiseen, vaikki NL oli joka suhteessa 10 kertainen ylivoima ja USAn tukema.

Jatkosodassa varustautunut Suomi eteni Nl kenenkään sitä pysäyttämättä omien vanhojen rajojen tuntumaan mihin Mannerheim komensi että pitää pysähtyä. Se oli NL onni.

Miettikää miten nykynen köyhä Venäjä (talous on ainoastaan Kalifornian kokoinen) missä on yli puolet vähemmän ihmisiä kuin NL, pärjäisi suht hyvin varustettua Suomea vastaan jolla olisi ydinaseita?

30

148

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mimosa11

      jep

    • Salainen ase

      Ei tarvitse kun niitä on jo!

      • Johnny 88

        Ei ole!

    • Jaha ja

      Yleissivistymättömät tollot eivät tajua edes sitä, että Suomi on allekekirjottanut kyseisista aseista tehdyn kieltosopimuksen, googletkaas taa asia, ja hävetkää hieman tyhmyytänne. Jutu kerrotaan jopa Wikipediassa.

      • Salainen ase

        Voihan sitä allekirjoittaa vaikka mitä sopimuksia. Ehkä Suomella on yhteistyötä Ruotsin kanssa: oliko äskeisessä Ruotsissa tapahtuneessa maanjäristyksessä kyse maanalaisesta ydinkokeesta? Tuskin ovat niin tyhmiä että uskoisivat pärjäävänsä tositilanteessa ilman NATOa.

      • Supolev
        Salainen ase kirjoitti:

        Hys hys, tästä ei sitten enää puhuta!

      • Jaha...
        Salainen ase kirjoitti:

        Voihan sitä allekirjoittaa vaikka mitä sopimuksia. Ehkä Suomella on yhteistyötä Ruotsin kanssa: oliko äskeisessä Ruotsissa tapahtuneessa maanjäristyksessä kyse maanalaisesta ydinkokeesta? Tuskin ovat niin tyhmiä että uskoisivat pärjäävänsä tositilanteessa ilman NATOa.

        Ja taas jonkun mettaalipöpin sekoiluua. niin aloitus kuin salainen ase kommentti. Suomalaiset oikeasti vaikuttavat kovin tyhmiltä jopa täällä salaliittoteoriapalstaalla.

    • Ei kiitos.

      Ydinasiesta monenlaista riesaa.
      Järkyttävän kalliita ylläpitää ja ne antaa ulkopuolisille tahoille syyn käyttää ennakoivaa iskua niiden tuhoamiseksi.
      Jos rähinä alkaisi ei suomen päättäjät kykene antamaan tulikomentoa ennen kuin kaikki ydinaseemme olisi jo tuhottu.
      jne....

      Sissisota, IT ohjukset, panssarintorjunta, miehittämättömät lennokit. Sellaisilla saadaan viholliselle kapuloita rattaisiin. Ei yhtään haittaisi jos suomen puolustaminen työllistäisi hieman nykyistä enemmän.

      • Johnny 88

        Jos et ole tiennyt, niin olemme olleet aina USAn ja varmasti Venäjän ydinpommikohteena. 70 luvulta paljastettu suunnitelma kertoo, että USA olisi nukettanut Suomen jos NL olisi lähtenyt vyörymään länteen, koska se olisi hidastanut NL etenemistä ja antanut Lännelle aikaa varustautua.

      • Johnny 88 kirjoitti:

        Höpsis. Ei se mitään hidastaisi vaikka sätyeilyttäisi koko suomen. Ei ole venäjä ennenkään epäröinyt kävelyttää sotilaitaan säteilyalueella.

      • Oli noin
        Johnny 88 kirjoitti:

        Suomeen oli maalitettu USA:n 22 ydinpommia kylmän sodan aikana, paikkakunnatkin on tiedossa. Venäläisten pommeista en tiedä, se kun olisi ollut hieman epäloogista kun ja jos venäläiset tahtoivat tuonne länsirannikolle asti alueitaan turvaamaan.

      • Johnny 88
        sotilaspassi kirjoitti:

        Höpsis. Ei se mitään hidastaisi vaikka sätyeilyttäisi koko suomen. Ei ole venäjä ennenkään epäröinyt kävelyttää sotilaitaan säteilyalueella.

        Kyllä hidastaisi, kun tuhoaisi lentokentät sillat ym.

    • Tuholev

      Suomella on salainen ydinasevalmius. Juuri siitä johtuu tuo täysin epärationaalinen NATOn-jäsenyyden torjunta, koska NATOon liittyessä tuo salainen ydinase paljastuisi.

      • Johnny 88

        Suomella ei ole salaista ydinasevalmiutta :)

      • Tuholev
        Johnny 88 kirjoitti:

        Suomella ei ole salaista ydinasevalmiutta :)

        Sanoo S-on edustaja.

    • Mitäs mitäs

      "Turpaan tuli niin, että Moskovassa asti johtajat tärisi pelosta, kun Suomi eteni murskavoitosta toiseen, vaikki NL oli joka suhteessa 10 kertainen ylivoima ja USAn tukema."

      Miten niin turpaan tuli? Suomi hävisi molemmat sodat.

      • Torjuntavoitto?

      • Johnny 88

        NL tarkotus oli vallata Suomi, kun he eivät siinä onnistuneet niin Suomi voitti.

    • redoktober

      ydinase sukelusveneitä olisi aivan mainio, semmoinen pienempi sukelusvene, riittää että mahtuis vaikka ihan muutamia kappaleita, eikä mitään jätti Akula malleja

      • Russiaan

        Suomella on salainen ydinasevalmius ja myös ohjukset valmiina. Kansanedustajat eivät tietenkään tiedä tästä, vain muutama henkilö valtion ja armeijan johdossa tietää.

      • Eliittitietää
        Russiaan kirjoitti:

        Suomella on salainen ydinasevalmius ja myös ohjukset valmiina. Kansanedustajat eivät tietenkään tiedä tästä, vain muutama henkilö valtion ja armeijan johdossa tietää.

        Näin on, kansa ei tietenkään tiedä mitään.

    • Johnny 88

      Lyökää faktat tiskiin jos kerta olette varmoja, että Suomella on ydinaseita.

      • Faktat

        Uskaltaistko itse lyödä faktat tiskiin jos ne tietäisit. Taitaisi olla ovella kohta noutajat. Tämähän on vaarallista tietoa ellet satu sitä ymmärtämään.

      • Johnny 88
        Faktat kirjoitti:

        Uskaltaistko itse lyödä faktat tiskiin jos ne tietäisit. Taitaisi olla ovella kohta noutajat. Tämähän on vaarallista tietoa ellet satu sitä ymmärtämään.

        Eikö se olisi jo ennestään todella vaarallista ``paljastaa`` Suomen ydinaseet? Luulisi olevan gorillat ovella jo pelkästään tuostakin.

    • Pohdiskelija..
      • Anti-agitaattori

        Heikki Talvitie on tunnetusti suuri Venäjän ystävä ja Hannu Taanila vanha YLEn vasemmistoagitaattori.

    • Trixx

      Hys hys. Näistä asejutuista ei kannattaisi netissä ja lehdistössä kirjoitella. Ei Venäjän tarvitse tietää, että mitä aseita meillä on.

      • St.PetersburgZeitung

        Samaa mieltä. Nyt suu suppuun ettei Venäjä saa tietää tätä suurta salaisuutta. Sehän olisi katastrofi. Toivottavasti Pietarin trollit eivät lue tätä.

    • zawreg trrrrrrr

      Suomi pitäis tutkia hyvin hiottuja halkaistuja marmori kuulia, olen muutaman viikon miettinyt että tarpeeksi isolla ja hieotulla parapoidilasilla ja laaserilla voisi päästä sellaisiin lämpötiloihin, 200miljoona celsiusta että fuusioreaktio. FUUSIOBOMMI!!!
      sellainen sytyttää ilmakehänpalamaan "taivas tulessa"

      Vastustan ydinpommeja ja sotaa ja olen rauhan ihminen mutta tuli vain mieleen

      • iivana polvilleen

        Ydinkranaattejahan meillä on pilvin pimein.Ne on säilötty eri puolelle Suomea.
        Päävarasto Loviisan ydinvoimalan alla.
        Toinen varasto on tuolla Eurajoella.Se kolmos reaktori ei valmistu koskaan koska sen alla on toinen varasto.Kun polttoainejätteen varasto valmistuu niin siellä on lisää varastotilaa.
        Ei kait Suomi niin hullu ole että ensin miinat tuhotaan ja sitten jäätäis ilman kunnon asearsenaalia?
        Miljoona miinaa poistettiin,tilalle tuli ydinkranaatteja.
        Ne on tuollaisia 5 kg mötiköitä joilla tuhoutuu neliökilometrin alue kerralla.
        Mutta älkää kertoko kenellekkään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1545
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1016
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      975
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      937
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      860
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      694
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe