Hullu, valittava naapuri!

Kyllästynyt naapuri

Tilanne on siis tämä;

Olemme asuneet mieheni kanssa vajaa vuoden nykyisessä asunnossamme. Ensimmäisen 1-2kk sisällä muutosta yläkerran maahanmuuttajamies/perhe aloitti valittamisen. Hirveä meteli mukamas aina öisin, poliisitkin soittanut monen monta kertaa. Poliisit eivät koskaan kuulleet häiritsevää meteliä.

Tätä jatkuvaa valittamista jatkui muutaman kuukauden. Yritimme jutella hänen kanssaan asiasta, ja kerran kun menimme hänen ovelleen hän uhosi soittaa poliisit. Hän tuskin ymmärsi suomea. Asia kuitenkin laantui muutamaksi kuukaudeksi.

Nyt viime keväänä tuli isännöitsijältä soitto, että hän on tehnyt kirjallisen valituksen kun metelöidään mukamas joka yö. Isännöitsijä uskoi minua, kun sanoin valituksien olleen turhia. Asia jäi taas siihen.

Nyt TAAS kerran tuli soitto isännöitsijältä, että hän on tehnyt valituksen ja saanut muiden naapureiden nimiä valitukseen mukaan! Ensinnäkin, olemme ainoat asukkaat tässä kerroksessa, eli yläkerran ukko on ainoa naapurimme. Kävin kuitenkin juttelemassa muutaman ylemmän kerroksen asukkaan kanssa, ja he sanoivat etteivät ole ikinä kuulleet meiltä mitään ääniä.

Onko mahdollista, että yläkerran prkleen ukko on väärentänyt nimiä valitukseen? Tunnen suurimman osan naapureistamme ja voin melkein vannoa, etteivät he ole valittaneet meistä.

Onnekseni isännöitsijä on puolellani ja aikoo huomauttaa tuota maahanmuuttajamiestä jatkuvasta valituksesta. Silti ahdistaa asua täällä, kun tuntuu ettei uskalla edes puhua omassa kodissaan.

Onko kohtalotovereita?

7

288

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kunhan selität

      Ei ole. Hanki parempi lääkitys.

      • Kyllästynyt naapuri

        Hei, eikö hulluilla ole aina hauskempaa? :)


      • ...
        Kyllästynyt naapuri kirjoitti:

        Hei, eikö hulluilla ole aina hauskempaa? :)

        Poliisit eivät tule ilman syytä ja kirjoittavat raportin. Tieto menee myös isännöitsijälle. Sen takia on hyvin vaikea uskoa kertomustasi.


    • Ahmed hki

      Sina rassismi perssu!
      Mina kunnia kansa, parempi kuin suomi.
      Sina ole hilja kun mina nukku!

    • vainottu1

      On kokemusta,etpä ole yksin,Poliiseilla tehdään paljon kiusaa meillekkin tulivat 4x ja kukapa se soitti raittiusintoileva naapuri olisittepa nähneet niiden ilmeet kun kalasritjalassa ovi avattiin .No metelipä kuuluu soittajan omasta päästä.Ei tullut häätöä vaikka naapuri sanoi että ajaa meille hädön kun se ei tykännyt meistä vielä ei ole tullut,ajan sille häädön itse.

      • Tosi juttu

        Vainottu1 on erittäin helppoa ottaa vaatteet pois päältä. Samoin sammuttaa valot ja esittää nukkuvansa. Itselläni oli dokaava metelöivä nuori kerran naapurina. Huudatti äänentoisto laitteistoaan, illat, päivät, yöt ja samalla sitten mölysi kova äänisesti kavereiden kanssa kellon ympäri. Muut naapurit ja kerran minäkin soitin poliisit hänelle vierailulle. Eiköhän noin hieman ennen poliisien saapumista tämä sammuttanut vehkeet ja hiljeni kavereiden kanssa tyystin. Kun poliisit saapuivat hänen ovelle kukaan ei hetkeen avannut vaikka poliisit huusivat, että Poliisi täällä. Avatkaa. No, sitten tämä asunnon "haltija" avasi oven. Ilmeissti Kloppi väitti ettei asu asunnossa ja lähti poliisien kanssa hetkeksi ulos. Ilmeisesti poistivat asunnosta sinne kuulumattomat. Noin 15 minuutin päästä pelle kuitenkin palasi poliisien lähdöstä asuntoonsa ja naureskelivat parvekkeella kuinka nyt ollaan taas niin kovia kun poliisit kävi jutulla. Kehuivat samalla kilvittä ajoa ym. Musiikki ei sinä iltana, yönä enää soinut mutta päivällä taas sama menoi jatkui.


    • vainottu1

      No sulle on voinut käydä noi mutta meille ei.Tv,-äänet kuuluu toki.Ja leffat koska tv on ikkunan ääres ja ikkuna on auki.Ja naapuri seisoo ikkunan alla,heleppohan se on kytille soitella.Ja kertaakaan ei ole meillä ajettu ketään ulos.Ei me olla niin viisaita kun noi pojan klopit.Leffaa katsottiin kerran isännän kans ja perheen lapset pelas ylhäällä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      413
      4269
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      236
      2100
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      68
      1550
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      157
      1367
    5. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      66
      1039
    6. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      1025
    7. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      242
      1023
    8. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      135
      1021
    9. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      923
    10. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      51
      898
    Aihe