LAPSET

kakarat kuriin

Arvon lapset ja heidän vanhempansa.

Meillä on pieni koiranpentu, joka on aluksi arka vieraita kohtaan.
Lenkillä käyminen on vielä pelkkää totuttelua uuteen ympäristöön.
Minun on pakko katsoa lenkille sellainen ajankohta, että suurin osa kakaroista on koulussa.
Ai miksi?

Asumme alueella, missä on paljon lapsiperheitä.
Tämä on hyvä ja huono.
Hyvää on, että rapussamme asustaa yksi rauhallinen tyttö, keneen koira on päässyt tutustumaan nenänsä avulla, ilman että tyttö on juossut kiljuen kohti.
Huonoa sitten onkin kaikki muu.
Huutavat, huonosti käyttäytyvät kauhukakarat juoksevat kaduilla miettimättä yhtään, että koiranpentu saattaisi pelätä heitä.
Ala-aste ikäiset lapset ovat pahimpia.
Kyllä, pentumme on syötävän söpö, ja ymmärrän, että sitä haluttaisiin silittää.
Mutta kun ne lapset KILJUU jo pitkän matkan päästä, kun näkevät pennun, ja JUOKSEVAT KOHTI, pyytämättä lupaa tulla silittämään, ennen kuin vasta ovat metrin päässä meistä.
Ja kun heille sana EI on täysin vieras.
EI, koiranpentua ei lähestytä käden ojossa juosten ja kiljuen.
EI, koiralle ei saa puhua, sitä ei saa koskea tai katsoa silmiin, ennen kuin se on itse haistellut ja tutustunut vieraaseen.
EI, koiraa ei saa lähestyä, jos sanon EI.

Vanhemmat eivät selvästikään ole kotona lapsilleen kertoneet, miten vieraan koiran kanssa toimitaan.
Vaikka se olisi söpö pentu, se ei tarkoita sitä, etteikö se voisi pelästyessään puraista lasta.
Ja yllätys yllätys, sehän olisi vain ja ainoastaan koiran omistajan vika, jos näin pääsisi käymään.

Pentua on TODELLA VAIKEAA yrittää totuttaa lapsiin, kun 90% heistä ei osaa käyttäytyä koiran kanssa.

3

82

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tiedän tunteen

      Sitä se on kun on niin samperin söpön koiran saanut että kaikkien pakko lääppiä. Mutta lohdutuksen sanasena että kyllä se koira sitten vanhemmiten oppii sietämään niitä muksulaumojakin. Ainakin meillä oppi. Joskus jopa sietää muksujen silittelyäkin nykyään vaikka enemmän on katsoa saat mutta älä koske muhun-tyyppi.

      Mutta etkö sinä voisi jo muksujen ollessa kauempana niin nostaa kättäsi poliisin seis-tervehdykseen ja näin pysäyttää muksujen ryntäily. Kehota odottamaan paikallaan ja sitten te lähestytte samalla kun sinä kerrot miten haluat muksujen olevan että pentu saa rauhassa tutustua. Anna selvät ohjeet mutta tee se ystävällisesti.

      Nykyajan vanhemmilla on niin monta rautaa tulessa että eivät kerkiä muksuilleen kaikkea opettaa mitä ehkä pitäisi. Ja milläs niitä oppejasi valvot, et millään. Muksut unohtaa laumassa kaiken kotona opitun.

      Ennen se oli koko kylä opettaa, miksei siis sama viisaus pätisi nytkin? Ja ennenvanhaan Mustikin osallistui opetustoimeen. Antamalla haavan handuun ellei uskota.

    • Sama ongelma

      Ei se lopu koiran kasvaessakaan, eikä koiran tarvi olla pieni ja söpö, lapset ryntää kiljuen perään joka tapauksessa, jos näkevät koiran - tai ainakin suurin osa.

      Se oppi on mennyt hyvin päähän että lupaa pitää kysyä, mutta heille ei ole vain kukaan kertonut, että koiran perään tai koiraa kohti ei saa lähteä juoksemaan päästäkseen lähelle ja kysymään että saako silittää.

      Itsellä on iso koira joka pelkää lapsia juuri sen takia, että he ryntäävät perään. Ei koira tiedä mitkä aikeet sillä ihmislapsella on - aikooko se lyödä vai silittää. Se tuntuu koirasta ihan yhtä pelottavalle kuin jos ihmistä itseään kohti ryntäisi joku ventovieras josta ei tiedä aikooko se tintata nyrkillä turpaan vai mitä asiaa sillä mahdollisesti voisi olla... Kaikki eläimet pelkäävät, jos niitä kohti hyökkää.

      Vain pari kertaa näiden vuosien aikana kun koiria olen omistanut, vanhemmat on kieltäneet lapsiaan juoksemasta koiran luo, ja hekin on varmaan niitä jotka ovat joskus omistaneet itse koiria. Yleensä se tapahtuu niin, että kun kaupungin keskustassa kävellään muutama tenava, tai yksi tenava lähtee laukkaamaan perään kauheaa mekkalaa pitäen ja vaikka vanhemmat on matkassa, he eivät sano mitään. Saan sitten itse alkaa kailottamaan että älkää juosko kohti, koiraa pelottaa ja vanhemmat kyylää vihaisesti. Onhan se ikävää tehdä lapsukaisille paha mieli, kun he vain tahtoisivat sesseä paijata, mutta kun ne ovat jo koiran säikyttäneet niin enpä kyllä päästä heitä lähelle.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1555
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1026
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      957
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      714
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe