Voiko oppimis-ja sosiaalisia taitoja kehittää enää aikuisiällä?

että et keksi puhuttavaa koska sinulla ei ole sillä hetkellä mitään asiaa. Ja se siitä. Ja jos yrität "oppia keskustelemaan" niin silloinhan yrität taas suorittaa. (paitsi jos oikeasti tykkäät kehittää sosiaalisia taitojasi, silloin tietysti kannattaa kehittää)

Ihmiset on opetettu tuijottamaan Freudin 1800-luvun oppeja ja kaikki jumiutuvat kahlaamaan lapsuuden ongelmissa luullen että korvaamaton virhe on tapahtunut. Kun tiedät miten on ollut niin voit oppia siitä ja jatkaa vahvistaen sitä mitä haluat olla.

Minulla oli punastumisonglema nuorempana. Monta hyvää asiaa jäi kertomatta ja moneen kantaa ottamatta. Sitä kesti noin 30:seksi. Tunsin myös olevani aliarvostettu, eikä minua otettu vakavasti. Taannuin henkisesti.

Sitten päätin parantua. Seurasin lehdistä ja uutisista tapahtumia. Seisoin peilin edessä ja harjoittelin kertomaan jutun, ajankohtaisesta aiheesta mielipiteeni, jonkin hassun arkisen tapahtuman, ottamaan kantaa johonkin asiaan tai kysymään muiden mielipiteitä jostakin asiasta. Sitten käytin näitä työpaikan kahvipöydässä. Kun työkaverit innoissaan puhuivat, minun ei tarvinnut enää kuin myönnellä tai ehkä tehdä lisäkysymyksen ja juttutuokio oli kaikilla antoisa.

Se auttoi, nyt ei tarvitse enää harjoitella, vaikka joskus sitä vieläkin teen. En nyt mikään huuliveikko ole, mutta koen että minua pidetään kohtalaisena seuraihmisenä ja se riittää. En enää punastu kuin joskus ja senkin olen hyväksynyt. Viihdyn seurassa. Ja pystyn aloittamaan keskustelun monessa paikassa, missä kokoontuu ihmisiä. Esim. jonkin tilaisuuden yhteydessä on kahvitarjoilu. Menen aina sellaiseen pöytään, jossa on jo yksi tai kaksi henkilöä kysäisten - onko tilaa. Useimmiten on ja minut otetaan ilolla vastaan. Huomaathan että jos tällaisessa kahvitilassa on 10 pöytää niin monet menevät aina uuteen pöytään yksin. Joskus tekisi mieli sanoa että minullakin oli ongelma vaan ei ole enää.