Mieheni ei suostu laihduttamaan..

Auttakaakiitos

Niin, kun aloimme seurustella kolmisen vuotta sitten, mieheni oli laihduttanut 20kg. Kolmen vuoden aikana kaikki kilot ovat tulleet takaisin ja ilmeisesti muutama kilo vielä siihen lisäksi. Miehelläni on 1 tyypin diabetes, verensokerit heittelevät nykyisin aika tavalla, seilaa ylös ja alas melkein päivittäin. Miehelläni on tietenkin tämän takia hermo kireällä ja purkaa minuun turhautumistaan sitten huutamalla ja tiuskimalla. Ymmärrän sen, enkä aio ruikuttaa tässä siitä sen enempää. Mutta tämä ylipaino..ja painon nousu..mieheni kuorsaa aivan kamalasti joka yö. Vietän aika paljon unettomia öitä tämän takia. Korvatulpatkaan eivät auta mitään, se meteli on aivan uskomatonta.

En oikein tiedä, voisinko ylipainolla olla syytä siihen että mieheni verensokerit heittelevät paljon, enkä mieheltänikään ole tähän oikein saanut selvää vastausta, mutta uskon että tuohon kuorsaamiseen se ainakin vaikuttaa. Ja itse harrastan liikuntaa melkein päivittäin. Käyn juoksemassa, kävelylenkeillä ja poljen kuntopyörää, teen vatsalihastreenejä, mutta miestä ei liikkuminen eikä ruokavalion muuttaminen kiinnosta..Olen yrittänyt kannustaa ja auttaa niin paljon kuin vain jaksan..Mutta lopulta saan vaan haukut palkaksi tähän tyyliin: "Kivaa kun oma emäntä on läskien vihaaja" :( En minä omaa miestäni vihaa, eikä minua hänen painonsa haittaa, mutta pelkään että se alkaa olla jo terveydelle haitallista. Teen kotiruokaa, liikun säännöllisesti mutta herkuttelen kyllä silloin tällöin..Ja jos käyn vaikkapa grillillä ostamassa itselleni hampurilaisen, niin mieheni nostaa metelin, jos en ole ostanut hänelle mitään hyvää. Miks tämän pitääkin olla näin hankalaa??

Miehelläni on myös ongelmia oikean nilkkansa kanssa..Tuskin ylipaino on hyväksi sille kintullekaan. Mutta pahin ongelma on se kuorsaus..Pelkään että hänellä on uniapnea. Myös verensokereiden heittely aiheuttaa murhetta. Olen pyytänyt miestäni monet kerrat soittamaan vaikkapa lääkäriin tuosta kuorsauksesta, mutta hän ei usko että kuorsaa. No, olen äänittänyt sitä mekkalaa ja hän hämmästyikin siitä, että kuorsaa niin lujaa, muttei kumminkaan ole kiinnostunut asiasta sen kummemmin. Toisinaan hän suuttuu, kun huomaa minun aamulla nukkuvan sohvalla, tulee tiedättekös ihan sellainen olo, että tahallani teen tämän, että ihan vaan vittuillakseni haluaisin että mieheni pudottaisi painoa ja ihan vaan ilkeyttäni nukun sohvalla yöt...Mutta ei se ole niin..Ei tosiaankaan. Vaikka mieheni minua sanookin orjapiiskuriksi kuntoilun suhteen ja jos teen terveellisen aamupalan niin suurinpiirtein nakkelee "paskan maustamattoman jugurtin" pitkin seiniä. -.-

Auttakaa nyt joku..Tänäänkin yritin saada miehen polkemaan kuntopyörää tai lähtemään lenkille kanssani, mutta ei. Ei sitten millään. Ihan vaan nätisti pyysin lähtemään seuraksi, mutta se pleikkarin pelaaminen on ilmeisesti parempaa liikuntaa sitten. Niin joo, ja nuoria ollaan, mieheni on 25v ja minä olen 21-vuotias.

Pitääkö minun ruveta soittelemaan aikuisen miehen vaivoista lääkäriin, kun tämä ei millään itse suostu huolehtimaan itsestään? :/

20

205

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 20+20

      Aikuista ihmistä ei oikein voi pakottaa tekemään jotain sellaista mitä hän ei halua tehdä. Yleensä ihminen havahtuu vasta siinä vaiheessa, kun tulee joku läheltäpiti-tilanne tai sitten jo jotain peruuttamatonta vahinkoa.

      Tuohon verensokerien heittelyyn aika todennäköisesti vaikuttaa miehesi kuorsaus ja siitä seurauksena oleva huonolaatuinen uni. Jos elintavat on muutenkin epäterveelliset niin siinä on jo suora syy-seuraussuhde, miehesi sairauden hoito on aika huonolla tolalla. Käykö hän säännöllisesti lääkärin vastaanotolla diabeteksensa vuoksi? Eikö siellä oteta tätä asiaa esille, vai eikö hän itse siitä puhu?

      Mä näkisin, että sulla on kaksi vaihtoehtoa. Joko "nalkutat" asiasta säännöllisesti (ja tarkoitan, että puhut asiallisesti, lyöt vaikka faktoja paperilla pöytään) ja sanot hänelle, että olet huolissasi hänen terveydestään tai annat hänen tehdä omat ratkaisunsa, samalla kun sinä teet omasi. Voit ottaa perheesi ruokahuollon kokonaan omalle vastuullesi, jolloin on sinun päätettävissäsi mitä ruokaa tehdään tai teet selväksi, että miehesi ruokkii itse itsensä. Meillä menee asia tuolla ensin mainitulla tavalla, tosin minä itse olen se laihduttaja (joka tekee ruuat, joita voin itse syödä) ja normipainoinen mies syö sitten mitä tarjotaan.

      "Ja jos käyn vaikkapa grillillä ostamassa itselleni hampurilaisen, niin mieheni nostaa metelin, jos en ole ostanut hänelle mitään hyvää. Miks tämän pitääkin olla näin hankalaa??"

      Ei näin. Jos aiot vaatia miestäsi noudattamaan terveellistä ruokavaliota, joudut sitoutumaan siihen itsekin. Eli ei enää herkuttelua miehesi nenän edessä, jos hän ei itse voi sitä tehdä.

      • Auttakaakiitos

        Minäkin olen lueskellut nyt tänään että tosiaan tuo huonolaatuinen uni voi olla syy niihin sokereiden heittelyihin..Hän käy säännöllisesti diabeteshoitajalla. Säännöllisesti otetaan kokeet ym. on myös käynyt ravitsemusterapeutin puheilla..Mutta mä kanssa luulen tai olen varma ettei mieheni kyllä itse ota painoansa/kuorsaamista puheeksi lääkärissä. Lääkäri on sanonut hänelle kyllä, että painoa olisi hyvä pudottaa..mieheni mielestä lääkäri sanoo näin koska "on trendikästä olla laiha nykyään", vaikka uskon että hän kyllä tietää että ei lääkäri suosittele laihduttamaan trendisyistä :D

        Ja tuokin on totta ettei saisi syödä herkkuja ihmisen edessä joka pudottaa painoa, jos se häiritsee..Ja häiritseehän se, olen itsekkin ollut joskus ylipainoinen ja olihan ne aikamoisia kiusauksia jos kaverit söi jotakin herkkuja kun itse piti vaan pysyä terveellisellä linjalla.

        Mun pitää kyllä tänään ottaa tuo kuorsaaminen ja verensokerien heittelyt puheeksi..En tiedä onko hän ollenkaan tietoinen että niillä voisi olla joku yhteys. Kiitoksia neuvoista :)


    • Kannattaisi hankkia Lääkäri Antti Heikkilän kirja "Diabeteksen ruokavaliohoito" joka sopii sekä diabeetikolle ja myös painon pudottajalle. Löydät kirjan kirjastosta tai sitten tilaamalla kirjakaupasta tai sen netin kautta.

      Ruokavaliolla voit pudottaa ylipainoa ja päästä eroon noista diabetesongelmista, esimerkkejä kyllä löytyy. Suurin ongelma teillä lienee nuo liiat hiilihydraatit jotka muuttuvat sokeriksi ja edelleen varastoituu rasvaksi. Asiasta on hyvä tietää molempien perheenjäsenten osalla sillä molempia tarvitaan.

      • auttakaakiitos

        Kiitoksia paljon neuvoista, minäpäs hommaan tuon kirjan :)


      • auttakaakiitos

        Onhan kirjassa myös 1-tyypin diabeetikolle ohjeita?


      • auttakaakiitos kirjoitti:

        Onhan kirjassa myös 1-tyypin diabeetikolle ohjeita?

        Kyllä kirjassa löytyy esimerkkejä miten 1-tyypin diabeetikot ovat mm selviytyneet työelämään ja tulevat toimeen sairautensa kanssa entistä paremmin.
        Periaatteena on että ruokavaliolla säädetään sokerien muodostumista ja käytetään vähemmän lääkitystä jne.

        Ruotsalainen tohtori Annika Dahlgvist on hoitanut asiakaskuntaansa ja siihen liittyy myös monia muita sairaus oireiden hoitoa, kuten suolistovaivat ym.

        Ruokavaliohoito on vain saanut paljon vastustusta koska se ei noudata "virallista suositusta" joka edustaa enemmän elintarvike- ja lääketeollisuuden linjaa.

        Itselläni on 2-tyypin diabetes ja pudotin painoani n 10 kg ja olen saanut sokerit tasapainoon suhteellisen hyvin.

        Kirja on selkeää luettavaa, mutta luin itsekin sitä ainakin kolmeen kertaan, kun asiat menevät monelta osin uusiksi ja on vaikea uskoa miten meitä on viety "villikelkalla" jo kymmenet vuodet.


      • 6+13

        Tuostakaan kirjasta ei ole hyötyä, jos mies ei suostu ylipäätään tunnustamaan ongelman olemassaoloa.


    • 11+8

      Vaihda miestä.

      • auttakaakiitos

        Kiitoksia vaan neuvosta sullekin, en muuten vaihda :)


      • suosittelen myös
        auttakaakiitos kirjoitti:

        Kiitoksia vaan neuvosta sullekin, en muuten vaihda :)

        Mikset? Kertomuksesi mukaan miehesi vaikuttaa pieneltä kakaralta.


      • auttakaakiitos
        suosittelen myös kirjoitti:

        Mikset? Kertomuksesi mukaan miehesi vaikuttaa pieneltä kakaralta.

        no sitä se kyllä osaa olla tässä painonpudotus asiassa. Se on totta. Mutta mitäs mä nyt muutoin hyvää miestä vaihtamaan? :'DD


      • auttakaakiitos kirjoitti:

        no sitä se kyllä osaa olla tässä painonpudotus asiassa. Se on totta. Mutta mitäs mä nyt muutoin hyvää miestä vaihtamaan? :'DD

        Kyllä se on niinkin, että diabeetikolla nuo veriarvotkin alkaa vääristymään ja sitä kautta sillä on vaikutusta mielialaan ja eri asioihin innostumiseenkin.

        Itse satuin pohdinnoissani löytämään lisäainetoimittajan joka on erikoistunut toimittamaan tuotteitaan kuntoutukseen erikoistuneiden toimijoiden kautta.

        Kun sitten aloin kokeilemaan noita lisäaineita joita suositeltiin erityisesti diabeetikolle niin siinä sitten piristyin kummasti ja päätin elää sata vuotiaaksi (nyt 71) ja päiväkin piteni muutamalla tunnilla.

        Tiedetään että diabetes lyhentää hoitamattomana elinikää noin 10-15 vuotta ja toisille se aiheuttaa noita "äkkipysäytyksiä" eri muodoissaan.

        Jokin aika sitten nuori tuttavani 1-tyypin diabeetikko, ei tosin ylipainoinen, menehtyi sairauteensa ja kaipaamaan jäivät nuori leski ja kasi pientä lasta, sekä noin 70 eläimen karjatila. Rohkenen epäillä että suurin syy oli väärät ruokatottumukset.

        Hommaa nyt ainakin tuo kirja niin tiedät itse missä mennään.


    • cuba libre

      Jos nyt jätetään Heikkilä rauhaan. Hänellä kyllä on seuraajansa. Niin sitä kaikilla populisteilla on. Kyseinen henkilö voi olla oikeassa tai vääräsää, mutta monien asiantuntijoiden mielestä ( sellaisten, jotka ovat parehtyneet kyseitä herraa syvemmin alan faktoihn) hän kirjoittaa pitkälti roskaa Hän nyt on sellainen nykyajan evankelista.

      Diabeteksestä: http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus?id=hoi50056

      Ongelmana varmastinkin on ruokavalio, joka tietenkin perheellä tulisi olla sama ja kaikkille mieluinen.

      ja tuosssa olisi erinomaisia vinkkejä, miten sitä ruokavaliota voisi parantaa:
      http://www.suomimies.fi/filebank/1279-Tartu_tilaisuuteen.pdf

      • cuba libre

        Ja Heikkilän diabetes kirjan lukijoiden olisi hyvä lukea myös tämä: http://www.diabetes.fi/index.phtml?s=1040

        Ei kovin mairittelevaa kyllä kerro kyseisestä kirjasta, että alan asiantuntija, diabeteslääkäri, Diabetesliiton ylilääkäri on noinkin rajusti eri mieltä. Suhtautuisin kirjaan vähintäänkin varauksella...


      • cuba libre kirjoitti:

        Ja Heikkilän diabetes kirjan lukijoiden olisi hyvä lukea myös tämä: http://www.diabetes.fi/index.phtml?s=1040

        Ei kovin mairittelevaa kyllä kerro kyseisestä kirjasta, että alan asiantuntija, diabeteslääkäri, Diabetesliiton ylilääkäri on noinkin rajusti eri mieltä. Suhtautuisin kirjaan vähintäänkin varauksella...

        Kyllä tuossakin liitteessä oli mielenkiintoisia kommentteja Diabetesliiton ylilääkäriltä, tosin noin kuuden vuoden takaa joka liittynee Heikkilän ensimmäiseen Diabetes kirjaan.

        Toisaalta tekstistä oli kyllä luettavissa samansuuntaisia kommentteja mitä Heikkiläkin esittää, tosin ehkä suorempana.

        Toisaalta kun noita "asiantuntijoiden lausuntoja" lukee niin hetken päästä ei muista omaa nimeäänkään, eli varsin kyseenalaista tekstiä sekin.


    • Vihreempää ruohoo

      Hmm... Oon samanikäinen kun sinä. Mä en henk. koht. kestäis tollasta kiukuttelevaa, rumaa ja läskiä miestä joka vaan vinettää ja lihoo lisää. :/
      Teillä ei varmaankaan ole kummoisempaa seksielämää saatika hellyyttä sun miehen kikkeliragejen takia.
      Ei seurustelusuhteen pidä olla tuollainen äiti-poika suhde, hyh helvetti. :s

      • Jätä

        Olen samaa mieltä. Se, että haluaa miellyttää kumppaniaan kuuluu parisuhteeseen. Kuulostaa, että miehellä on mielenterveysongelmia, jos suuttuu siitä, että nainen ei pysty nukkumaan hänen kanssaan, koska hän kuorsaa. Ei ole normaalia käytöstä. Mies kuulostaa hemmotellulle äidin kullannupulle.


    • temppis72kg

      kyllä se niin menee että lihavuus on kuin alkoholismi, vasta kun itse tunnustaa tilanteen ja haluaa muutosta, voi muutos alkaa. Jos sitä joku tuputtaa niin ongelmia tiedossa.
      Suosittelen olemaan niin ovela että saat miehesi kuvittelemaan itsensä keksineen että haluaa laihtua, laihtuminen itsessään on helppo juttu mutta elämäntapojen viilaus laihtumisen jälkeen on se haastavin osuus.
      Itse laihdutin juuri 32kg ja olen tyytyväinen kun entiseltä läskiltä menee kympin lenkit heittämällä ja salillakin viihtyy.

    • 000000

      Tulee nyt itelle ekana mieleen, että sun mies luultavasti hyvinkin tiedostaa ongelmansa. Ja voi olla, että hän ei hae apua siihen, koska kuitenkin suurin 'piru' väijyy luultavasti jossain hänen henkilöhistoriansa vaiheessa, hän yrittää unohtaa todella ikävät jutut täyttämällä itsensä ruualla. Syöminen tuo kuitenkin melkoisen euforialatauksen monille, varsinkin meille, jotka ovat (olleet) syöppöjä.
      En mitenkään voi voisi väittää, että apu löytyy just jostain yhdestä kirjasta (en todellakaan edes usko sitä, et ehtisi kaikkia 'hyviä' kirjoja elinaikanasi edes lukea), mutta terapia voisi auttaa teitä. Ootte kuitenkin melko nuoria ja teillä on vielä paremmat mahikset MUUTTUA kuin sellaisilla joilla 30-40-50 vuotta ylipainoista elämää (ja kaikki ne tottumukset) jo takanaan !
      Ja sitten toi 3 vuoden rajapyykki: siinä viimeistään ARKI tulee vastaan, se rakastumisvaihe päättyy. Ite oon ollut (yhdessä) parisuhteessa kohta 18 vuotta, me ollaan käyty mm. pariterapiaa läpi kolmessa eri vaiheessa, perheneuvolaa ja psyk.polia. Näistä kaikista ei ollut hyötyä, mutta sen sanon että EI todellakaan haittaakaan ! Ja kun sen avun suostuu ottaan vastaan, se on jo kova juttu. Mekin ollaan edelleen yhdessä, vaikka pari vuotta sitten näytti, että ei tuu mitään.
      Kuitenkin olisi hemmetin tyhmää olla huomioimatta henkistä puolta - sitä edelleen tapahtuu somaattisella puolella aivan KOKO ajan. Saattaa tulla noottia, että tää tyyppii tarvii ravitsemusterapeuttia kerta toisensa jälkeen, kun se oikeesti tarvii psyk. puolen mukaan ottoa. En jaksa ymmärtää, miten perkeleen vaikeaa näiden asioiden huomioonotto voi somaattisella puolella olla !
      Enkä tässä tarkoita, että jompi kumpi teistä on nyt ensi viikolla suljetulla, tai mitään sinne päinkään, tää nyt on vaan omakohtainen kokemus.
      Tsemppii !

    • harlov

      aloittajan miesystävän pahin vihollinen e i ole lihavuus .------------ vaan tyhmyys...... jos nuori ihminen ei tajua elämän tosiaisoita niin asialle ei v oi mitään,,, Se " tajuaminen" saattaa tulla vasta n 50-60 v iässä,,mutta silloin se on jo liiana myöhäistä... Ellet näe itseäsi tulevaisuudessa iloisena OMAISHOITAJANA joka kantaa diabeeteksen vuoksi raajat amputoitua ukkoasi ---pakene kiireesti paikalta...

      KAIKKI MUUTOS- lähtee aina itsestä... kukaan ( et edes sinä ) voi toista muuttaa,,ellei omaa tahtoa muutettavalta löydy...

      - Hyvää päivänjatkoa ( nimim.39 ja ½ kiloa laihduttanut )

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      69
      6806
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4420
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2833
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2100
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1663
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1457
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1161
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      305
      1135
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1134
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1101
    Aihe