Vaimon masennua

Onko vaimosi jo psykiatrisen hoidon piirissä vain onko oireet ilmaantuneet nyt viimeisten kuukausien aikana. Saisitko hänet avustettua hoitoon, jos tilanne on tuollainen. Voisitteko palkata tai saada kotiinne apua.
Kun itse olet uupumassa, niin ainakin sinä voit kääntyä terveyskeskuksen kautta juttelemaan jaksamisestasi. Sekin vie paljon voimia kun joutuu näyttelemään ulkopuolisille, että asiat ovat ok, mutta totuus on ihan muuta.
Oletko työelämässä ja onko kotona vielä lapsia?

vaimosi tuntuu olevan avun tarpeessa. Jos ihmisen masennus, paha olo ja ahdistuneisuus kestää yli kaksi viikkoa, silloin pitäisi lähteä hakemaan apua. Terveyskeskus on ainakin yksi vaihtoehto aloittaa avun hakeminen. Sieltä ohjataan eteenpäin, keskusteluapuun jne . Myös lääkitys on lääkärin asia. Masennus ei ole ainakaan häpeä,sen pitäisi jo jokaisen meistä tiedostaa. Suomessa joka viides, ajattele, joka viides ,jossain vaiheessa elämäänsä sairastuu masennukseen.Se on itseäni, myös masennukseen taipuvaista, aina lohduttanut.
Itse en koskaan ole avun hakemista, vaikkakin myönnän, että joskus olen myös turhan kauan siirtänyt hakeutumista esim. terv.keskukseen tämän vaivan kanssa. Masennus ei helposti menen itsestään ohi. Se ei ole sama asia kuin suru joka surraan ja elämä saa jatkua.

Kiitoksia vastauksista.
Aika selkeä tapaus on että apua tarvitaan.
Ollaan työelämässä kummatkin. Ei lapsia.
Nyt on aika tehdä asialle jotain koska uskon että
Tästä vielä selvitään.
Kiitos.

Mitä vaimosi syö?
Voisitko alkaa kokkaamaan hänelle terveellistä ruokaa?
Hänen tulisi jättää kaikki sokeria sisältävät syötävät/juotavat pois.
Päivittäin vihreitä vihanneksia, tomaattia ja paprikaa ym.Lisäksi kalaa, kanaa jne.

½ -1h hikilenkki x3 viikossa

D-vitamiinia päivittäin talven yli
Ramavittia päivittäin
magnesiumia ja b-vitamiinia silloin tällöin

iltaisin 1-2 omegaa kalanmaksaöljykapselia napaan ja nukkumaan. Näkee hyviä unia taas, kun aivot alkaa virkistymään...

Aloittakaa noista ja katso miten käy...
Pullamössö ja sokerit masentaa.... Vehnästä tehty pasta ja makaroni on "pullamössöä" myös...

Koittakaa muutama kuukausi ja silloin pitäisi olla tuloksia näkyvillä.

Masentunut ei kykene itse, joten auta sinä häntä tässä vastamäessä ja ole se aloitteellinen.
Masennuslääkkeet eivät ole ensimmäinen asia, jolla hoitaa masennusta. Masennus on monella länsimaisella ihmisellä ravintoaineiden puutteesta johtuvaa, eikä masennuslääkkeet sitä puutetta korjaa. Syy peittyy niillä, ja se saattaa olla alku isommalle kierteelle. Koita alkuun siis ruokavaliota ja liikuntaa vitskuja.

Masennus on vaarallinen asia. Läheiseen se tarttuu myös.

Suosittelen nopeasti psykiatrin arviota ja terapian / lääkityksen hakemista.

Ruokavalio on ok-asia, mutta jos puolisosi on masentunut syvästi, vaikeasti ruokahalu ja syöminen ovat kadonneet tai tulevat katoamaan.

Kannattaa siis ottaa selvää tilanne masennuksen asteesta tässä vaiheessa. Onko takana traumapohjaisia asioita vai jotakin muuta. Mahdollisuuksien variantit ovat loputtomat.

Vaimoni sairastui 6 vuotta sitten vakavaan masennukseen, joka alkoi vaiheitteisella kaiken kyvyttömyydellä: työ, lastenhoito, koti, ihmissuhteet. Masentunut ei jaksa. Se on hyvä muistaa koko matkan, jos jaksat siihen osallistua. Hinta on kova: todennäköisesti masennut itsekin. Siihen kannattanee valmistautua.

Vaimon kanssa haimme heti masennuksen ensimmäisiin oireisiin terapiaa ja siitä alkoi oma hurja juoksukierroksensa analyyseissä, testeissä. Terapeuttien ja lääkärien, psykiatrien ja sosiaalityöntekijöiden loputtomana marssina. Masennuslääkityksen etsiminen, erilaisten vaihtoehtojen poispelaaminen vei vuosia, vuosia.

Lyhyesti kuvio meni meillä näin:

1) Vaimo ei jaksanut töissä. Pitkä sairasloma. Diagnoosi: keskivaikea masennus, joka nopeasti vaihtui vaikeaan masennukseen. Lääkitys.

2) Vaimo ei kotona jaksanut tehdä mitään. Minä hoidin työni lisäksi koko systeemin: kodin pyörittäminen, talouden seurannan, lasten hoitamisen ja lemmikkien elossa pitämisen.

3) Vaimolla epäiltiin kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Uudet lääkitykset veivät hänet kohti itsetuhoisuutta, kun painoa nousi 15 kiloa ja itsetunto romahti. Syy on tietysti monien asioiden summassa.

4) Lapset alkoivat oireilla. Pienien olentojen on vaikea ymmärtää, ettei ennen niin paljon lasten maailmaan osallistunut äiti tee juuri muuta kuin tuijottaa puutarhan puita tai saunan seiniä.

Äidin rakkauden "katoaminen" on aina lapselle kaiketi vaikea asia, vaikka miten lempeästi selittäisit asian tilaa. Repivimpiä hetkiä oli, kun lapset tulivat viereeni yöllä sängyllä ja sanoivat: - Äiti ei enää koskaan tule rakastamaan, eihän?

5) Oma jaksaminen alkoi horjua. Vaimon itsetuhoisuus kasvoi. Itsemurhayritys vei intervallijaksolle psykiatriselle osastolle. Ensimmäinen jakso oli muutamia viikkoja. Olo ei vaimolla parantunut. Se paheni. Toki osastolla olo helpotti omaa oloa: ei koko ajan miettinyt ja tarkistellut onko vaimo vielä elossa vai hautomassa itsemurhaa.

6) Aloin kärsiä unettomuudesta ja korjata seuraavaa päivää varten asioita: pestä tyttöjen pyykkiä, korjata taloa, opiskella uusia asioita lemmikkien elintason nostamisessa jne. Teko oli ylimitoitettua kompensaatiota omasta syyllisyydestä, luulisin. Sitä yritti vain vimmatusti korjata, kun kaikki oli jatkuvassa romahdustilassa.

7) Yksinoleminen, yksinvastuu vie aikansa, kun on oppinut siihen 50 % / 50 % -jakoon. Yritin rakentaa uusia mittasuhteita. Onnistuminen pienessäkin asiassa toki ilahdutti. Opin letittämään tyttöjen hiukset, opin auttamaan ratsastuksessa, kutomisessa ja virkkaamisessa. Samaan aikaan olin vihainen itselleni: miksi olimme ostaneet niin kalliin talon, en ollut laskenut sen varaan, että minä maksaisin koko lainan yksin.

Oma kestäminen alkoi horjua vaiheittain unettomuuden tahdissa: töissä joutui koko ajan miettimään asioita, joita tulevaisuudessa on säädettävä, jos asiat pahenevat. Samaan aikaan työpaikalla alkoi odottamattomat yt-neuvottelut. Se vei yllättävän paljon energiaa ja lisäsi väsymistä.

8) Tajusin masentuneeni. Inhosin itseäni. Syytin itseäni. Syytin ennen kaikkea huonoa psykologista silmääni: miksi en ollut tajunnut, ettei vaimoni ole äitiainesta, miksi en ymmärtänyt, ettei pidä ostaa niin isoa taloa ja luottaa, että toinen osallistuu lainanlyhennykseen. Oli vaikea ymmärtää ensin, että itkevä lapsi äitinsä edessä ei herätä äidissä mitään muuta reaktiota kuin "jaa". Ymmärrettävää toki, mutta tilanteessa tuntui kylmältä, julmalta, pahalta. Tietenkin vaimo suhtautui minuun yhtä kylmästi, ellei vielä kylmemmin. Masentunut haluaa tukea pimeyteensä, mutta noidankehä on loputon: väsynyt väsyttää kaikki muutkin.

9) Anoppila, omat vanhemmat käänsivät lopulta meille selkänsä. Hekin väsyivät. "Omapa on sotkunne." Omien vanhempien tuomio tuntui pahemmalta: "Et ole koskaan ollut taitava tunnistamaan heikkoja ihmisiä. Et edes lapsena. Leikit aina lahjattomien idioottien kanssa. Ne olivat sulle huonoa seuraa." Toki takana oli heidän väsymyksensä torjumisyritys. Syyllisyyden torjunta. Kukaan ei jaksa loputtomasti. Ja he olivat toki ikäihmisiäkin.

Kovaa luettavaa oli tekstisi. Toivon jaksamista(mikä klisee). Itse olen äiti ja vaimo joka on saanut vaikean masennuksen diagnoosin. Omalla kohdalle sen on aiheuttanut epäonnistuminen yrittäjänä, vaikea avioero muutama vuosi sitten ja kaiketi taipumus. Nykyinen mieheni käsittelee tunteitaan alkoholin voimin, mikä lisää taakkaani. Pystyn vielä tuntemaan, rakastamaan, huolehtimaan lapsista ja kodista. Tästä huolimatta mieheni haukkuu sohvaperunaksi ja ettei minusta ole mihinkään. Siis tukea en siltä suunnalta saa lainkaan, päinvastoin. Nyt mennään hetki kerrallaan.

Teidän tarvitsee selvittää minkä takia hän on alakuloinen. Pahinta mitä voitte tehdä on varmasti ajatella, että syynä kaikkeen on jokin "sairaus" ja yrittää ratkaista asiaa lääketieteellisesti.

Jos ette puhu keskenänne on se jo merkki siitä, että suhteessanne on jotakin pielessä. Jos puhuminen kahdestaan ei onnistu, oletteko miettineet esimerkiksi pariterapiaa?

Syy masentuneisuuteen on aina elämässä (pois lukien kilpirauhasongelmat jne. oikeat sairaudet). Masennus itsessään ei ole sairaus vaan ainoastaan oire jostakin.

Tsemppiä molemmille. Joskus asiat tarvitsevat aikaa ja malttia suhteelta. Avoimuus ongelmien tullessa eteen on tärkeää joka ihmissuhteessa.

On sullain rankkaa, täytyy sanoa. Minun vaimoni sanoi olevansa masentunut viime syksynä. Siitä selvittiin mut tässä keväällä ruvettiin isompien lasten kanssa huomaamaan että kuinka kireällä äidin hermot ovat, suuttuu pienestäkin asiasta, sanoo todella törkeästi minulle tai lapsille joskus. hän pitää minua nykyään outona ja pelottavana ihmisenä vaikka ei ole aihetta koskaan ollut. Hän vetäytyy omiin oloihinsa välillä, ei puhu asioista, ja on huomattu että hän saa poissaolo kohtauksia välillä, eli tuijottaa vaan yhteen kohtaan tyhjä katse silmissään, ei ole tässä mailmassa silloin, viimeksi tänään noin minuutin kohtaus. Hän on luvatta lukenut minun kännykästä viestejä ainakin 2 kertaa, siellä ei mitään salattavaa ole, on mustasukkainen. Omakin jaksaminen on koetuksella joskus ollut, täytyy myöntää, mut jaksettava on. On raskasta täytyy myöntää. Suvussa on mielisairautta hänen puolellaan,liekkö periytyvää. Kotityöt on minun harteilla suurimmaksi osin, välillä hänkin tekee niitä kyllä. En halua puhua hänelle sen takia että on minullekin puhunu todella törkeästi välillä ja se tuntuu tosi pahalle. Jos jollain on samoja kokemuksia, niin voi kertoa kuinka tän lukon sais auki.