Liian myöhään

halunnut en

Olet kiviriippa ja en jaksa vetää mukana.Et lähde mihinkään,et lenkille ,ulkomaille näin vaimoni pien kertoo. Kuitenkin tunnusti itsekkin sössineen liiton.Nyt olen ottanut niskasta kiinni itseäni Passi tilattu lenkkeillään ja se oli kyllä parasta terapiaa. Mutta ne patoumat tuoda sanoiksi on vaikeaa. Myöhäistä on ,lähtenyt on.Vaikeaaa on,turhaan jota halunnut en.Kaikki kärsii,voimaton olen.

7

273

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Öykkärin kanssa yhde

      En oo sössinyt mitään, mutta mies ei lähde yhtään minnekään kanssani, ei matkoille, ei teatteriin, ei siis minnekään, eikä saa mennä yksinkään. Sitä vastoin itse menee jatkuvasti, hänen harrastuksiinsa voi mennä paljonkin rahaa, perheelle jakelee vain ohjeita, mitä pitää tehdä.

      Kotona ei tee myöskään mitään, ei osaa laittaa ruokaa, ei tiskata, ei pestä pyykkiä, ei silittää, ei siivota. Sotkea sitä vastoin osaa, on kuin pikkulapsi aikuinen mies.

      Tätä olen sietänyt kauan, sillä en etsi uusia suhteita, kun vain saisin jotain elämää ja ainakin saisin tuon määräilemisen loppumaan.

      Ei hän sitä aina ole ollut, osasi alussa olla ihan kunnon mies, vuodet ovat tehneet hänestä jostakin syystä tällaisen. En ymmärrä. En ole nalkuttaja.

      • ------------

        Sinä saat ja sinulla on oikeus mennä mihin haluat. Toisen liikkumisvapauden rajoittaminen on henkistä väkivaltaa pahimmillaan, hallitsemisen halua. Epäilenpä, ettet saa miehesi määräilyä loppumaan, et saa mitään elämää, ellet eroa. Ihan turhaa siedät moista. Miksi?


    • Mahdoton mies

      Alussa siis osasi olla kunnon mies: osasi laittaa ruokaa, tiskata, pestä pyykkiä, silittää, siivota ynnä muuta ynnä muuta. Sitten tuli vaimo ja lasten myötä vaimosta äiti. Ja äiti jos kuka tietää miten lapsiperheen arki saadaan toimimaan. Mies yrittää sopeutua ja joutuu alistetuksi.

      Nyt ei ole kunnon mies vaan mahdoton mies, jota et ymmärrä. Mies on lakannut yrittämästä. Miehen suurin virhe on, että hän varoo saamasta negatiivista palautetta olemalla tekemättä. Hän pakenee. On öykkäri.

      Syyttely ei auta vaan tilanteen tajuaminen. Parisuhdeterapeutille töitä.

    • Öykkärin kanssa yhde

      Ei ole koskaan tehnyt kotihommia.

    • ----------

      Tärkeintä on ajoitus. Läheskään aina se ei mene kohdalleen.

      • itse pilasi ja katuunee

        Nainen on herkkä ja jos niitä sanoja ei saa ulos. Jos menee heikosti muutenkin kuin perhe-elämässä,nainen on altis mihin vain .Näin se kävi meilläkin. Muut ongelmat meidän liiton petti. Vaan ne suhteet eivät ole pysyviä,kunhan saa rakkauden tunnustusta ja olla panopaikkana. Häpeää itsekin.


    • Hei Öykkärin kanssa elävä

      Myötätuntoa. Minusta tuntuu, että et tule kuulluksi tässä liitossasi. Etkä ole tyytyväinen elämääsi. Koet, että saat yksin tehdä kaikki kotityöt. Mutta ikävimmältä kuulosti kuitenkin tuo, että et saa mennä yksinkään mihinkään. Se on aika vahva rajoite elämälle. Et varmasti tällaista liittoa odottanut etkä toivonut.

      Et halua nalkuttaa ja ymmärrän, että miehesi tulkitsee nalkuttamiseksi jokaisen esittämäsi toiveen kotitöistä tai sotkemisesta ja menemisestä tai rahan käytöstä.

      Mitä voisit tehdä? Onko niin, että kahdestaan ette pysty asialliseen keskusteluun? Olisiko mahdollista etsiä kolmas osapuoli, jonka kanssa voisitte keskustella suhteestanne, toiveistanne ja ongelmista? Perheneuvonta, terapeutti? Arveletko, että voisit saada miehen lähtemään mukaan? Toki voit mennä myös yksin keskustelemaan parisuhteestasi. Silloin sinä saat apua elämääsi ja näet oman elämäntilanteesi selvemmin. Ja olet ehkä valmiimpi tekemään niitä ratkaisuja joita haluat tehdä.

      Toivot ”jotain elämää” ja määräilemisen loppumaan. Sinun toiveesi ovat kohtuullisia. Toivon sulle paljon Elämää. Älä luovuta, etsi vaihtoehtoja, uskon, että elämällä on sinulle vielä paljon annettavaa.

      Tervehtien Päivi-pappi Hämeestä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      110
      1907
    2. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      9
      1539
    3. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      13
      1499
    4. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1477
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      150
      1415
    6. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      107
      1350
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1307
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      648
      1239
    9. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      16
      1147
    10. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      1108
    Aihe