Onko Paula koivuniemelle

tehty kauneusleikkaukkau

28

469

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mercury Comet

      Vain kaulaan, näköjään.

    • Kestoluuska

      Kiristetty on vaan eipä kaunistunut.

      • siloteltu naama

        Olen samaa mieltä kun hyvin muistaa miltä laulaja näytti aiemmin mm The Voice of Finland- ohjelmassa. On lapsellista sanoa, että olen nuorentunut kävelemällä/jumppaamalla jne..
        Miksi julkimot uskaltavat tunnustaa, että on multa leikattu rupsahtaneet silmäluomet, mutta ei sitten ole tehty? Ihan naurettavaa ja säälittävää. Ottasivat oppia Joan Riversistä tai Sharon Osbournesta, jotka eivät ole koskaan kieltäneet leikkauksiaan. Tosin he painivat eri sarjassa , Sharonille on tehty kymmeniä kertoja, Joan R:lle satoja kertoja..

        Jotkut suomalaiset ovat reilusti tunnustaneet. Mm Hannele Lauri ja Ritva Oksanen ja Aira Samulin. Mitä tulee Paulan dekolteehen, niin on kovin maksaläiskäinen kuin myös käden selkämykset olleet. Voiko läiskiä poistaa, en tiedä. Mutta ei Paula tyhjän täyttä Amerikassa käy. Aina tulee silompana takaisin. Mitä kaikkia hoitoja lieneekin olemassa. Happokuorintaa sun muuta, puhumattakaan että pistetään täytettä naamkurttuihin..

        http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1288338300664.html

      • nostan hattua
        siloteltu naama kirjoitti:

        Hannele kertoo omista leikkauksistaan:

        http://www.iltalehti.fi/kauneuskirurgia/201207170191615_kf.shtml

    • ###

      Paulalta on vino-nenä leikattu.
      Samoin on face lifting tehty.

      Paula kuuluu siihen sukupolveen jotka eivät myönnä korjauksia.

      Myös Paula otti aikoinaan huikkaa reippaasti.

    • mites on ?

      Onko Veskun kanssa rakastavaiset ?

      • Näyttää siltä

        Ei ainakaan seksisuhde,Veskulla ei ota eteensä,ja Paulalla kuivat paikat.huonot eväät seksitouhuille.

    • Kaula Poimuniemi

      Eiku Pauli on ihan luomu...

    • vuosikerrostumat

      Joka vuosi tuo mukanaan uuden kerroksen maalia naamaan. Onko ikinä nähty maalitta?

      • Luomu ruttu

        Paksu meikkikerros ei kyllä nuorenna,suttuisen näköinen.Paulan kannattaisi katsoa itseään peilistä silmälasit päässä,ennenkuin lähtee ihmisten ilmoille .Lähinäkö mennyt,kuten myös ulkonäkö,operaatioista huolimatta.Seitsemääkymppiä lähestyvä täti ei tule näyttämään hehkeältä vaikka kuinka vedettäisi ryppyjä tiukemmalle.

      • liika vanhentaa
        Luomu ruttu kirjoitti:

        Paksu meikkikerros ei kyllä nuorenna,suttuisen näköinen.Paulan kannattaisi katsoa itseään peilistä silmälasit päässä,ennenkuin lähtee ihmisten ilmoille .Lähinäkö mennyt,kuten myös ulkonäkö,operaatioista huolimatta.Seitsemääkymppiä lähestyvä täti ei tule näyttämään hehkeältä vaikka kuinka vedettäisi ryppyjä tiukemmalle.

        Ja liian kova meikki vanhentaa. Sama on Katrin kohdalla, että pandasilmät ei nuorenna vaan vanhentaa vaan...

    • 8888

      Samoin on metriHelenan kasvoja liftattu.

      Metrihellu on v i t t u m a i n e n luonteeltaan= kertoivat metrin lasten
      luokkakaveri jo aikoinaan.

    • tabbi..

      Paulalle on tehty useita parannuksia.

      T:reella aikoinaan ohjelmatoimistoa pitänyt mies kertoi värikkäitä asioita
      Paulasta.
      Tuolla jo joku kirjoitti alkoholinkäytöstä, veti rajuja kännejä nuorempana ja
      rööki paloi.

      • Ere Pasanen, ohjaaja

        - "T:reella aikoinaan ohjelmatoimistoa pitänyt mies kertoi värikkäitä asioita
        Paulasta."

        Tuohon aikaan oli kylläkin mustavalkoista.

    • Miettikääpä sitä

      Paula on ottanut tuon linjan, vaikka sokea Reettakin näkee ja tyhmempikin ymmärtää, ettei se leukalinja "oikene" ja nouse korvia kohti vaikka kävelisi päivittäin sauvoilla tai ilman Helsingistä Utsjoelle. Toisaalta - mitä helvettiä - se edes kuuluu kenellekään, mitä kauneusleikkauksia tehnyt tai tekee!! Omilla rahoillaan, toisin kuin nää Laurit ja muut vanhat tyrkyt, jotka saaneet mahdollisesti lähes ilmaiseksi, kun ovat maininneet kauneuskirurgin ja klinikan nimen. Se on mainosta ja raakaa bisnestä. Kaikki nää Jylhän bimbotkin, ulosottovelkaiset "misut", millä ne maksaa jotain tuhansien eurojen leikkauksia, kun ei ole varaa edes vuokraan??
      Paula on ihan fiksu pitäessään asian omana tietonaan. Voisi tietty olla kommentoimatta kokonaan.

      • rehellisyys kunniaan

        Miten ny kukin kokee. Minusta rehellisyys on kuitenkin parasta. En kehtais valehdella ettei mitään ole tehty. kun jokainen näkee että on tehty.

      • Jätetään Paula rauhaan
        rehellisyys kunniaan kirjoitti:

        Miten ny kukin kokee. Minusta rehellisyys on kuitenkin parasta. En kehtais valehdella ettei mitään ole tehty. kun jokainen näkee että on tehty.

        Voi vastata, ettei halua kommentoida asiaa lainkaan, koska se ei liity musiikin tekemiseen. Tai sopia etukäteen toimittajan kanssa, ettei siitä kysytä lainkaan. Niinhän poliitikotkin tekee, ja kyse on kuitenkin veronmaksajien rahojen käytöstä !!!

      • ei valehtelua
        Jätetään Paula rauhaan kirjoitti:

        Voi vastata, ettei halua kommentoida asiaa lainkaan, koska se ei liity musiikin tekemiseen. Tai sopia etukäteen toimittajan kanssa, ettei siitä kysytä lainkaan. Niinhän poliitikotkin tekee, ja kyse on kuitenkin veronmaksajien rahojen käytöstä !!!

        Kerran toimittaja kysyi Ralf Norströmiltä onko hänelle itselleen tehty kauneusleikkaus. Kun selvästi näkee, että on tehty. Siitä Norström kiusaantui ja totesi että epäasiallinen kysymys. No samalla paljasti totuuden. Oishan voinu sanoa että on, niin muutkin miehet ottaisi mallia.

    • su9999

      Paula yritti,ja yritti viedä lasteni isän.

      Paulan pojan isä valitteli miten Paulan oli aina kokeiltava uutta muusikkoa
      joka heidän bändiinsä tuli___muuten olisi ollut mukava vaimo.

      • Kari Runk

        Tuosta se ura urkenee meille ahkerille vemputtajille.

    • Ihailija_95

      Kyllä tekin jaksatte. Itse uskon Paulaa, ei hän missään kasvoleikkauksissa ole käynyt, ainakaan nyt lähivuosina. Hän on kaunis ja nuorekas, mutta ei mitenkään muovisen tai kiristetyn näköinen, höpöhöpö.

      Ja mitä juoruilua ja panettelua täällä oikein suolletaankaan juomisesta jne. Ja pah.
      Todella uskottavaa...

    • Käykö kateeksi

      Paula käy joka vuoden alussa pari kuukautta amerikoissa korjailuttamassa roikkuvia kohtia naamasta ja muualtakin ropastaan.
      Tulee aina niin freesinä takaisin.
      Mut sillä on varaa.

    • Bunavuori

      Enpä tiedä onko leikkauksia tehty vai ei mutta jos tehty on niin hyvin huonolla tuloksella! Ikä tekee tehtävänsä ja ryppyjä tulee ja paikat kuivuu.
      Eiköhän Paula ole sinkkuna nykyään, ellei lebsahtanut kun aina tyttöporukassa kulkee!! Eipä olis ensimmäinen.

    • Lesbotutka

      Lesboksi oon Paulan aina mieltänyt.
      Tai vähintään on bi.

    • Kaunis vm. 74

      Kyllä Paula puhuu tuossa videopätkässä ihan faktaa!! Olette vain kateellisia sohvaperunoita joiden elämä upposi viemäriin jo vuosikymmen sitten!

      Paulan kasvoilla näkyy vuosikymmenet vaikka näyttääkin 15 vuotta ikäistään nuoremmalta!! Ei hän ole ihan oikeastikaan missään kiristysoperaatiossa käynyt!

      Nostakaa ahterinne sohvalta ja menkää salille,lenkkipolulle ym.niin voitte todeta miten terveelliset elämäntavat ja liikunta vaikuttavat ulkonäköön ja koko elämään! Tähän asti olette voineet todeta vain sen miten laiskuus, saamattomuus, ylipaino ja kateellinen asenne vaikuttavat negatiivisesti ihan koko elämäänne!

    • Jokainen huomaa

      Kyllä Paula käy joka vuosi todellakin korjauttamassa itseään, jopa perseet on muotoiltu. Ennen oli lättäperse, nyt taas mahtavampi peräsin.
      Entinen miesystävähän hänellä siellä on plastiikkakirurgi, joka hoitelee hommat.
      Toinen vanhempi julkkis, jolla on mukamas niin hyvät geenit, on Helena Lindgren. " mitään ei ole tehty" väittää jatkuvasti tämä 60 v vanhus. Hahah

    • Ihan stadilainen

      No mutta..Helena on kaunis vaikka oliskin vanha. Asut varmaan jossakin peräkylässä etkä ole nähnyt Helenaa livenä.
      Olen nähnyt molemmat ja kyllähän eri kastia ovat Paulan kanssa, mutta jokainen on sellainen kuin on, jotkut tekee leikkauksia ja toiset ei. Mitäs sitten? Minäkin menen ku vanhenen JOS vaan on rahaa!!!! Revi tästä sitten.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1555
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1026
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      975
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      947
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      860
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      694
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe