Uusperheellisen selviytymisvuodatus

nokiiv

Miten te muut olette oppineet selviytymään uusperheessä? Mulla on tilanne, jossa oikeasti pidän mieheni toisesta lapsesta jonkin verran. Hän käytökseltään muistuttaa miestäni koska asuu meidän kanssa. Mieheni toinen lapsi asuu äitinsä kanssa. En voi sietää sitä.. en vaan kerta kaikkiaan voi. Olen kyllä koittanut nähdä lapsen hyvät puolet. Lapsonen kuitenkin osaa aina letkauttaa jonkin minua todella loukkaavan kommentin. Joo joo. Niin mähän olen se aikuinen ja täytyis varmaan ottaa asia puheeksi miehen kanssa niin hän ehkä voisi keskustella lapsensa kanssa, ettei tietyllä tapaa voi sanoa. Mieheni ei kuitenkaan todellakaan näe näitä lapsen huonoja puolia, joten miksi vaivautua. Mutta niin kuin mihin tahansa niin tähänkin tottuu. Teen perheessämme sen mitä ei pitäisi tehdä eli suurimman osan ajasta välttelen mieheni kylään tulevaa lasta. Kummankaan muksun kasvatukseen en puutu. Komennan vain silloin, jos meno menee liian villiksi tai huushollia sotketaan. Uskon etäisyyden pidon säilyttävän auktoriteettini, enkä joudu sietämään heidän kiukutteluaan nyt tai sitten kun ovat murrosiässä. Parin ”perhereissun” jälkeen olen todennut, että sellaisia ei enää ikinä tule. Jonkin verran edelleen ahdistaa kun miehen äidillään asuva lapsi tulee meille, mutta ei läheskään niin paljon kuin aikaisemmin, kun en enää yritä olla hänelle mitään. Miestäni rakastan yli kaiken ja kannustan häntä viettämään lastensa kanssa aikaa ilman että olen läsnä, erityisesti tämän etälapsen. Tunteeni tätä lasta ovat sellaiset, että itsekkin tuomitsisin nämä tunteet omaavan ihmisen. En niille tunteille mitään voi. En voi muuta kuin hyväksyä ne.

45

253

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • OHjat omiin kätösiin

      Oletko puhunut miehen kanssa näistä tunteistasi? Hänellä olis oikeus tietää niistä ja halutessaan hyväksyä tai torjua ne. Miehet yleensä näkee asiat yksinkertaisesti, eikä todellakaan käsitä edellä kuvaamiasi pulmia. Heidän mielestään ne eivät ole pulmia vaan naisen luonnevikoja. Jos teillä luistaa sängyssä niin mies toki tekee parhaansa säilyttääkseen status quon.

      Yksi tapa hoitaa tilanne on ojentaa tätä "loukkaavasti" käyttäytyvää lasta suoraan ja reippaasti. Siinä näet äkkiä, miten mies reagoi. Hyvin luultavasti hän rientää suojaamaan lastaan pahalta äitipuolelta. KOkeile, niin näet.

    • ulos vaan!

      Minä heittäisin kakaran ulos, äitipuolta ei loukata eikä häntä vastusteta, häntä kuunnellaan ja totellaan. Kakara joka vastustaa ja kiukkuaa joutaa ulos. Vie takasin sinne äidilleen joka on velvolinen hoitamaan kakaraa.
      Äitipuoli on ihminen joka on arvokas, kunnioitettava ja kaunis ja hoikka ja ihana.
      Semmoset kakarat jotka ei osaa puhutella eikä kunnioittaa uutta äitiä, eivät ole minkään arvoisia.

      • yökyökyök

        Kamala akka toi ulos vaan.


      • zennie

        Sinä lihava huonosti hoidettu mielisairas ex-rouva levittelet jatkuvasti valheita. Olet niin kateellinen että vihreää väriä ei voi pestä kasvoiltasi edes tervalla.

        Mene raukka töihin. Täällä valitat päivät pitkät. Normaali-ihmiset ovat töissä mutta sinä vain päivystät tätä palstaa.


      • ........

        Niin arvaas kumpi meillä lentää pihalle mun lapsia tai uusikon lapsi tai uusikko lapsineen.
        Minä en sorsi hänen lasta eikä hän sorsi minun lasta... ...mutta meillä ei ole kaltaistasi onnen ydinjate perheellistä eikä narsistista sääntö friikki uusiota !


      • rauha maassa
        ........ kirjoitti:

        Niin arvaas kumpi meillä lentää pihalle mun lapsia tai uusikon lapsi tai uusikko lapsineen.
        Minä en sorsi hänen lasta eikä hän sorsi minun lasta... ...mutta meillä ei ole kaltaistasi onnen ydinjate perheellistä eikä narsistista sääntö friikki uusiota !

        Ymmärrän aloittajaa täysin, minä tunsin aikoinani samoin ja tunnen vieläkin. Toinen exän lapsista oli juuri kuvailemasi oloinen, kiero, narsisti yms. ja on vieläkin. Onneksi miehenikin silmät avautuneet. Mitä vähemmän ollaan ao:n kanssa tekemisissä, sitä parempi ja kaikilla hyvä mieli. Kai niitä narsistejakin täytyy olla olemassa mutta ei meidän perheessä kiitos.


      • sanoi se

        Niinhän sinä lässy heittäisit ulos vaan. Ihan varmasti heittäisit jos sinun miehesi lapsi asuisi teillä. Senhän näkee tuosta sinun kirjoituksestakin.


      • sanoi se
        sanoi se kirjoitti:

        Niinhän sinä lässy heittäisit ulos vaan. Ihan varmasti heittäisit jos sinun miehesi lapsi asuisi teillä. Senhän näkee tuosta sinun kirjoituksestakin.

        Toi oli tarkoitettu Lässylle. Ulos vaan. Se on jo opiskellut sitä ulosheittoa kauan.


    • Puhua on kultaa.....

      Kannataisiko asiasta keskustella.
      "Omissa" lapsissa on aina vaikeaa löytää vikoja, joten ajattele jos sinulla olis entuudesta oma rakas lapsi, ja elämänkumppanisi ajattelisi näin lapsesta.
      Vaikeata ehkä jos ei ole "omaa" lasta mutta yritä.
      Itse ollut samassa tilanteessa, mutta syykin putkahti esiin lopulta näihin tunteisiin "minun" tyttöä kohtaan entisestä elämästä.

      Joten nyt eletään sitten kahestaan, isä ja tytär.

      • autan minä voin

        Yleensä ne ylijäämälaset ovat niin ongelmaisia, jotka tulee ja menee mtien haluaa isän kotona. Kun ei ole vakipaikkaa elellä, niin ovat heitteillä. Yritä siinä sitten uusi äitipuoli olla reilu kaikkia kohtaan, kun omilla on käytöstapoja ja ymmärrystä, ja miehen lapsilla taas ei mitään tapoja eikä sääntöjä. Kaikkensa yrittää mutta mitään ei sitten kuitekaan toisten mielestä muka osaa.
        Kiitosta et saa pelkkiä haukkuja vaikka vika on muualla. Jos komennat olet kauhea, jos et niin et välitä.. teepä siinä kompromisseja.
        Olen kova laatimaan sääntöjä, mutta kun miehen lapset niitä ei noudata, niin eihän meidän perhe toimi.
        Yritämme vaan omin voimin olla normaali, ja asetua taas miehen lasten tullessa hälläväliin tyyliin.
        Lasten äiti on välinpitämätön, eikä viitsi hoitaa omiaan, tänne ne tuodaan täyshoitoon, mutta mitään ei makseta. Onneksi olen reilu ja osaan kasvattaa ja toivon että lapset normalisoutuu, kun minä olen tässä aikuinen ja läsnä.


      • häpeä ämmä
        autan minä voin kirjoitti:

        Yleensä ne ylijäämälaset ovat niin ongelmaisia, jotka tulee ja menee mtien haluaa isän kotona. Kun ei ole vakipaikkaa elellä, niin ovat heitteillä. Yritä siinä sitten uusi äitipuoli olla reilu kaikkia kohtaan, kun omilla on käytöstapoja ja ymmärrystä, ja miehen lapsilla taas ei mitään tapoja eikä sääntöjä. Kaikkensa yrittää mutta mitään ei sitten kuitekaan toisten mielestä muka osaa.
        Kiitosta et saa pelkkiä haukkuja vaikka vika on muualla. Jos komennat olet kauhea, jos et niin et välitä.. teepä siinä kompromisseja.
        Olen kova laatimaan sääntöjä, mutta kun miehen lapset niitä ei noudata, niin eihän meidän perhe toimi.
        Yritämme vaan omin voimin olla normaali, ja asetua taas miehen lasten tullessa hälläväliin tyyliin.
        Lasten äiti on välinpitämätön, eikä viitsi hoitaa omiaan, tänne ne tuodaan täyshoitoon, mutta mitään ei makseta. Onneksi olen reilu ja osaan kasvattaa ja toivon että lapset normalisoutuu, kun minä olen tässä aikuinen ja läsnä.

        Niin sinä lässy lässytät. Olisikin kauheaa jos todella olisit äitipuoli. Ei saatana. Sulle pitäisi hankkia lähestymiskielto ettet todellakaan pääsisi lähelle isän lasta.
        Hirviö äitipuoli, saattaisi se lapsirukka saada kyytiä. Nuo sinun sepustuksesi kertoo kaiken mitä mieltä olisit äitipuolena.
        Että sitten ilkeät aukoo vielä päätäsi. Toivottavasti et mene lähellekkään toisten lapsia.


    • noviik

      En tullut tänne pyytämään neuvoa. Olen keskustellut asiasta mieheni kanssa ja tiedän ettei asia miksikään muutu. Tiedän jääväni hänen lapsilleen ns. toiseksi ja olen hyväksynyt sen. Sen vuoksi käytökseni taitaa olla tämä. Se ei siitä miksikään muutu. Minulla on lapsi, enkä minä oleta että mieheni lastani rakastaa en tiedä edes pitääkö hän lapsestani. Se on minulle aivan sama, koska en voi sietää hänen lastaan niin miksi odottaisin häneltä minun lastani kohtaan muuta. Olen hänen toista lastaan kohtaan hyvin asiallinen ja jopa pidän tästä lapsesta. Äidin hoteissa olevaa lasta en voi sietää. En voi sille mitään. Kohtelen lasta kuitenkin asiallisesti, enkä halua lapselle pahaa. Onhan hän mieheni lapsi.

      • ei kaikki

        Ihan oikein noviik. Jos ei pidä niin ei pidä Kohtelet asiallisesti, etkä halua pahaa. Se riittäköön.

        Eri asia jos kohtelisit huonosti.

        Mistäpä sen tietää vaikka vuosien saatossa oppisit pitämään. Lapset kasvaa ja vanhenee.

        Kuitenkin pidä vaan välit asiallisina ja yritä kohdella tasapuolisesti. Ei kaikista voi tykätä vaikka kuinka yrittää.

        Tsemppiä sinulle.


      • noviik
        ei kaikki kirjoitti:

        Ihan oikein noviik. Jos ei pidä niin ei pidä Kohtelet asiallisesti, etkä halua pahaa. Se riittäköön.

        Eri asia jos kohtelisit huonosti.

        Mistäpä sen tietää vaikka vuosien saatossa oppisit pitämään. Lapset kasvaa ja vanhenee.

        Kuitenkin pidä vaan välit asiallisina ja yritä kohdella tasapuolisesti. Ei kaikista voi tykätä vaikka kuinka yrittää.

        Tsemppiä sinulle.

        En lainkaan pidä sitä pois suljettuna ettenkö joskus myöhemmin pitäis. Aika kuluu, asiat ja tilanteet muuttuvat. Näinhän se on. En nyt kuitenkaan ole tehnyt mitään päätöstä että nyt rupean inhoamaan mieheni lasta. En haluaisi tuntea näin, mutta enpä tiedä millä sellaiset ajatukset lopetetaan. Kaikenlaisten tunteiden kanssa oppii elämään ja jos niitä ei näytä tai niistä asianomaisille kerro niin ei ne voi loukatakaan ketään.


      • ei kaikki
        noviik kirjoitti:

        En lainkaan pidä sitä pois suljettuna ettenkö joskus myöhemmin pitäis. Aika kuluu, asiat ja tilanteet muuttuvat. Näinhän se on. En nyt kuitenkaan ole tehnyt mitään päätöstä että nyt rupean inhoamaan mieheni lasta. En haluaisi tuntea näin, mutta enpä tiedä millä sellaiset ajatukset lopetetaan. Kaikenlaisten tunteiden kanssa oppii elämään ja jos niitä ei näytä tai niistä asianomaisille kerro niin ei ne voi loukatakaan ketään.

        Justiinsa niin. Minusta olet rohkea kun uskallat täällä tuoda asian esiin.

        Ei minulle tullut mieleenkään että olet paha. Kun vielä olet pahoillasi kun et pidä lapsesta niin sinulla taitaa olla vähän syyllinen olo. Se vaan kertoo että et ole missään nimessä ilkeä.

        Ei väkisin tarvitse kestään pitää, eikä se onnistukkaan.


    • Onnen ydin perhe

      Mulle on jäänyt hämäräksi mikä on uusioperhe?

      Onneksi meillä ei kukaan tunnista moista hölynpölyä, eihän sellaista voi tunnistaa mitä ei ole olemassakaan.

      Olisi järkyttävää jos mies olisi pakottanut meidän näkemään perheenrikojat, olisimme lasten kanssa ihan romuna. Mihin me tarvitsisimme ihmsiä jotka rikkovat perheemme ja haluavat että isä hylkää lapset ja lapset jäävät isättömiksi? Miksi sellinen pitää hyväksyä?
      Emme ole lastenk anssa ikinä nähneet ex isän ex miehen sutturoita, kun emme tiedä mitä me niillä tekisimme, kkahvia ja ruokaa ja majapaikkaa emme semmoisille naikkosille ole antneet ikinä emmehänmekään tunge sen naikkosen kotiin syömään a kaveeraamaan.. hyi kauhee.

      Mies on siinäjärkevä ettei ole tuo9nut sutturoita koskan meille eikä pakottanut lapsia ja minua niitä katsomaan.
      Tietää itsekin hyvin että on tehnyt väärin ja ei ole mitään oikeutta mieltä mitään vaatia, tottakai se hävettää ja tuottaa miehelle tuskaa, muta tiseppä on tiesä valinnut, vaihtaako lapset sutturoihin ja niin kelmi teki.
      Eniten se meis menetti kuin me, ei näe lapsia, ei lastenlapsia ei vietä suvun kansa jouluja ja juhlia... harmi.. meille jäi kaikki, omaisuus ja koko suku, eikehdannut edes oamisuutta viedä, eihän se krovaa isää mutta ehkäpä tässä tapauksessa kyllä.

      Olisi kauheeta jos emme lasten kanssa tuntisi toisiamme, jos mies olisi pakottanut sutturat lasten lähelle... olisimme lasten kanssa vieraita ja suruissamme puolin ja toisin. Rahallisesti minun olisi kannattanut, mutta ennemminl apset kuin rikkaus.
      Nyt pn kuitenkin kaikki hyvin olen maailman paras äiti niin lapset aina sanoo kun nähdään... ja tiedän sen!

      Mihin jotkut tarvii niitä perheenrikkojia? Emme ymmärrä sitä, me olemme aina pärjänneet ilman vierasta työvoimaa, silloin kun mies oli talossa ja nyt kun perheenrikoja vei hänet.

      • onneks päsi eroon

        Lissu kännissä heti aamusta, ollut alko-ongelma syynä eroon. Mee johinkin selviämään, vaikket ole kummosempi selvinpäin. Mieti mitä oot tehnyt jälkipolvilles. Ymmärrän sun exää, olisin minäkin jättänyt kaiken taakseni jos mulla olis tommonen akka. Sun exäs on nykyään onnellinen kun päässi suata eroon.


      • Reipas fani olet!
        onneks päsi eroon kirjoitti:

        Lissu kännissä heti aamusta, ollut alko-ongelma syynä eroon. Mee johinkin selviämään, vaikket ole kummosempi selvinpäin. Mieti mitä oot tehnyt jälkipolvilles. Ymmärrän sun exää, olisin minäkin jättänyt kaiken taakseni jos mulla olis tommonen akka. Sun exäs on nykyään onnellinen kun päässi suata eroon.

        Olet sitkeä Fani... kiitos sinulle siitä, olet jaksanut tukea minua ja lukea tärkeät asiapitoiset juttuni. Juuri tämmöistä fania kaikki metsästävät. Olet huippu fani!
        Kohta lähden opintojeni pariin psykologian tunnit kutsuvat, mutta palaillaaan.. pidä keskustelua yllä.


      • LissuLoinen

        Teille jäi omaisuus ja kaikki,miehen sukulaiset. ei kehdannut omaisuutta viedä. Eli vaadit. Nyt luin loppuun asti. Ennen en viitsinyt. Kova olet. Ei sinulla ole tunteita ja se on huomattu.

        Juu terve menoa "opiskelemaan " psykologin vastaanotolle. Suosittelisi sinulle suljettua.


      • Jätä tämä palsta

        Sittenhän voit poistua tältä palstalta. Miksi täällä päivystät, kun et kerran edes tiedä mistä puhut.


    • Narsismista

      Jos eroat narsistista – mitä siitä seuraa?
      Posted on 6.6.2007 by narsismia
      Ero narsistista ei ole koskaan lopullinen. Narsisti kuvittelee omistavansa uhrinsa vielä eronkin jälkeen, hänelle uhri on aina hänen miehensä/ vaimonsa. Entisen puolison uusi kumppani on "vienyt häneltä puolison" ja uusi kumppani mitätöidään, halvennetaan merkityksettömäksi.

      Eron jälkeen narsisti kostaa lopun elämäänsä kuvittelemiaan kokemiansa vääryyksiä. Silti hän samalla kuvittelee että hänellä on valta ottaa entinen puoliso takaisin niin halutessaan. Välillä hän saattaa sitä yrittääkin, eli eron jälkeen narsistin suunnasta seuraa vuoroin vihaa ja kostoa ja vuoroin "lepyttely-yrityksiä" ja sovinnonelkeitä.

      Yhteinen omaisuutenne on erossa narsistin. Narsistin uhri ei todellakaan saa pitää omaa taloaan ja tavaroitaan, vaan ne kuuluvat narsistille. Narsistin uhria et näe asumassa entisessä kodissa lasten kanssa, siellä asuu narsisti joko lasten kanssa tai ilman. Narsisti riitelee yhtä raivoisasti, jopa raivoisammin rahasta erotilanteessa. Hän ei neuvottele, hän vaatii. Hän ei voi hyväksyä mitään normaalia tasajakoa, hänen on saatava kaikki itselle ja mielellään toisen tulee lähteä yhteisestä talosta tyhjin käsin pelkät velat mukanaan.

      Eron jälkeen narsistille on tärkeää saada yhteiset ystävät ja tuttavat, omat sukulaiset, puolison sukulaiset ja viranomaiset omalle puolelleen. Niinpä narsisti aloittaa entisen puolison mustamaalaamisen kaikille tahoille. Hän esittää säälittävää uhria, joka on sinnikkyyttään kestänyt kauhean kumppanin kanssa. Tavoitteena on että uhrilta viedään kaikki kontaktit läheisiin, saadaan hänet viranomaisten silmissä näyttämään rikolliselta ja syylliseltä.

      Jos teillä on yhteisiä lapsia, silloin olet liemessä. Narsisti tietää, että lasten kautta kostaminen toimii varmasti ja sitä voi tehdä hamaan hautaan saakka. Narsisti tietää, että uhri rakastaa lapsia ja sitä hän käyttää, mikä sen herkullisempi tilanne. Narsistin tavoite on, että toiselta vanhemmalta viedään mahdollisuus elää lastensa kanssa. Siihen kuuluu usein mm. yksinhuoltajuuden hakeminen, tapaamisten kanssa pelaaminen, lasten ja toisen vanhemman yhteydenpidon estäminen, Narsistin tavoite on myös, että lapset alkaisivat myös vihata toista vanhempaansa kuten hänkin vihaa. Siinä ei narskulle ole mitään merkitystä sillä, mitä se lapsille tekee, eikä hän sitä näekään. Narsisti ei osaa erottaa itseään ja lapsia. Usein narsistin lapset ovatkin jossain vaiheessa psykiatrisen hoidon tarpeessa: masennusta, syömishäiriöitä, häiriökäyttäytymistä, itsetuhoisuutta jne. Ja tästä narsisti syyttää toista vanhempaa – tietenkin. Toinen vanhempi on hänen mukaansa huono ja vaaraksi lapsille.

      • yritys hyvä 10

        Hyvin kirjoitettu lissusta, vaikka tiedän ettei se lissuun auta.


      • narissu

        Miten se vaikuttaa niin tutulta. Ihan niinkuin olisi tässä jossain jokin samantyylinen ?


      • magiaalo
        narissu kirjoitti:

        Miten se vaikuttaa niin tutulta. Ihan niinkuin olisi tässä jossain jokin samantyylinen ?

        Onpa, onpa se ilmestyy yhä uudelleen. Kävi välillä psykologin juttusilla.


    • 1+1+1+1

      Narsisti se on. Tunnoton sellainen. Kaikki tuossa textissä käy yhteen.

    • uusi kumppani

      Älä väistele lasta, älä tunteitasi.. ei ne ongelmat siitä mihinkään katoa! Ne ovat pinnan alla ja voin luvata, että ne räjähtävät käsiin jossain vaiheessa. Kukaan ei pysty loputtomiin pitämään tunteitaan pinnan alla.

      Sinä olet toinen aikuinen perheessä, joten sinua tulee myös kuunnella ja kunnioittaa. Älä tyydy mihinkään hiljaisen kodinhoitajan rooliin!

      Toisen lapsiin suhteiden rakentaminen vie aikaa.. mutta on myös tärkeää mitä sillä ajalla tekee. Kun minä menin mieheni kanssa yhteen, miehen 12 vuotias tytär asui mieheni luona. Aluksi ajattelin ryhtyä hänelle äidiksi. Yritin miellyttää häntä kaikin tavoin. Ei onnistunut. Teini jatkoi vittumaistaan käytöstä ja tahallaan ärsytti kaikella mahdollisella. Minä aloin antaa takaisin aluksi rakentavammin ja sitten toisinaan vähemmän rakentavammin.

      Monen vuoden ajan suhteemme oli viha-rakkaus suhde. Ekoina vuosian riitelimme monta kertaa viikossa. Minä yritin puhua asioista ja sovitella. Ei auttanut, teinin käytös jatkui. Pahimmat riidat kävimme läpi viisi vuotta suhteen kestettyä. Minä, joka en koskaan ollut oppinut pitämään puoliani, niin nyt opettelin sitä.. ja ei aina niin kauniisti. Raivosin ja huusin välillä todella pahasti, menin ihan samalle tasolle teinin kanssa. Annoin teinin maistaa omaa lääkettään. Asioita aina välillä puhuttiin ja suhteemme menikin pikku hiljaa eteenpäin. Opimme kumpikin tuntemaan toisen persoonan ja toisen rajat.. lopulta sain teinin kunnioituksen ja oman paikkani.. hän alkoi puhua minulle kuin ihmiselle :) Anteeksi olemme kumpikin toisiltamme pyytäneet useammankin kerran.. enää ei tarvitse, koska ne riidat ovat loppuneet kokonaan.

      Näin jälkeenpäin katsottuna, kaikki on tehnyt vain hyvää meille kummallekin! Pilalle hemmoteltu teini on oppinut tärkeitä asioita ja minä löysin oman voimani! Ei tätä elämää voi elää pakenemalla sitä.. joskus pitää vain mennä läpi tulihelvetin ja sen läpi käytyään huomaa kaiken muuttuneen paremmaksi ja kaikella olleen tarkoitus.

      Ps. Kyllä ne äiditkin ottaa tyttäriensä kanssa yhteen!

      • Ei tollasia lorttoja

        Hienoo kun 12-v. on jonkun mielestä teini. Teini-ikä alkaa vasta 13-VUOTIAANA, ettekö te luupäät sitä ikinä tajua!!!!!!! Jos mä olisin tuon sun "teinisi" isä niin vois tulla tupen rapinat ja potku persuksiin "äitipuolelle".


      • hyi helvata
        Ei tollasia lorttoja kirjoitti:

        Hienoo kun 12-v. on jonkun mielestä teini. Teini-ikä alkaa vasta 13-VUOTIAANA, ettekö te luupäät sitä ikinä tajua!!!!!!! Jos mä olisin tuon sun "teinisi" isä niin vois tulla tupen rapinat ja potku persuksiin "äitipuolelle".

        Lässyä on monet kerrat potkastu sen isoon ihraseen takamukseen. Kyllä miehet juoksee karkuun kun se kulkee pellon laitaa.


      • ........

        Ai nyt oot uusikko ja äitipuoli... ...ja aina vaan yhtä hullu kaikissa rooleissa


      • Ääliö älä juo ööliä läik
        Ei tollasia lorttoja kirjoitti:

        Hienoo kun 12-v. on jonkun mielestä teini. Teini-ikä alkaa vasta 13-VUOTIAANA, ettekö te luupäät sitä ikinä tajua!!!!!!! Jos mä olisin tuon sun "teinisi" isä niin vois tulla tupen rapinat ja potku persuksiin "äitipuolelle".

        Kuules ääliö...on hyvin yksilöllistä milloin teini-ikä alkaa. Jollain 12, jollain 13,jollain 14 vuotiaana. Ei se niin mene et, kun täytät 13 kuuluu PLOPS ja olet teini.


    • oppia ikä kaikki

      Olet vedellyt oikeista naruista vahigon ja viisauden kautta. Tästä voisimme ottaa opiksemme. Aina vaan ei onnistu vaikka mitä tekisi. Hyvät jatkot sulle.

    • minevain

      Hienoa, uusi kumppani

    • vain minä minä

      Minäkään en pitänyt mieheni lapsista, ja mies ratkaisi asian niin, ettei tapaa niitä minun tähden, vaihdoimme puhelinnumerot ja lukot oveen.
      Mies rakastaa minua niinpaljon, että tekee kaikkensa että olen onnellinen.
      Onneksi päästiin niistä likaisista laiskoista lapsista, noin helposti.

      • ........

        Meilläpä laitetaan kaltaisesi uusikko kakaroineen pihalle... ...valinta on helppo lapset on mulle tärkei jollei ole mun lapsia niin ei ole uusikon lapsiakaan tai edes usikkoakaan.


      • pois vaan!
        ........ kirjoitti:

        Meilläpä laitetaan kaltaisesi uusikko kakaroineen pihalle... ...valinta on helppo lapset on mulle tärkei jollei ole mun lapsia niin ei ole uusikon lapsiakaan tai edes usikkoakaan.

        ai jaa, meillä mies heitti lapset pihalle kun minä olen niille allerginen.
        Omani sen sijaan asuvat mun kanssani, tai meidän. Halusimme hyvin käyttäytyvät ja siistit lapset ja mies oli sitä mieltä ettei hänen omansa pysty siihen.


      • häiriölässy

        Lässy häiriköi


      • doupattulässy
        ........ kirjoitti:

        Meilläpä laitetaan kaltaisesi uusikko kakaroineen pihalle... ...valinta on helppo lapset on mulle tärkei jollei ole mun lapsia niin ei ole uusikon lapsiakaan tai edes usikkoakaan.

        Narsisti lässy taas vauhdissa. On dopingia taas sisuksissaan.


      • ...........
        pois vaan! kirjoitti:

        ai jaa, meillä mies heitti lapset pihalle kun minä olen niille allerginen.
        Omani sen sijaan asuvat mun kanssani, tai meidän. Halusimme hyvin käyttäytyvät ja siistit lapset ja mies oli sitä mieltä ettei hänen omansa pysty siihen.

        Niin eipä ukkos sua sairaalan suljetulta ulos saakkaan ... ...narsisti lässy on pakkohoidossa !
        Kaltaisesi ihminen ei koskaan pysty korvamaan lapsiani !


      • looooooooooorttttttt
        häiriölässy kirjoitti:

        Lässy häiriköi

        Meillä on mies niin munansa perässä, että lapset jää matkan varrelle. Minkäs teet ;). Lihan ilot kestää vain vähän aikaa, etenkin jos uusi muija nuori ja kaunis, se löytää pian nuoremman ja kestävämmän miehen. Sitten ruikutetaan vanhan ruman/lihavan muijan ja lasten perään.


      • sinä sen sanoit
        looooooooooorttttttt kirjoitti:

        Meillä on mies niin munansa perässä, että lapset jää matkan varrelle. Minkäs teet ;). Lihan ilot kestää vain vähän aikaa, etenkin jos uusi muija nuori ja kaunis, se löytää pian nuoremman ja kestävämmän miehen. Sitten ruikutetaan vanhan ruman/lihavan muijan ja lasten perään.

        Sinäkö se oot, näin monen vuoden jälkeen..... Ja ihan sama kätkättävä akka.

        Heippa


      • no one

        Toivottavasti olet sinetöinyt ne ovet sisäpuolelta lässy ja märänet sinne. Kuka sinua kaipaa. Ei kukaan.


    • Välimaasto

      Nokiivi olet ihan samanlaisessa tilanteessa kuin minäkin vain sillä erotuksella, että mun kumppanin lapset on jo aikuisia ja lapsenlapsiakin on. Tunnen itseni huonoksi ja kelvottomaksi, kun en yrityksistäni huolimatta voi pitää hänen lapsikatraastaan enkä saa mistään huomauttaakaan, kun aikuinen tytär ilmoittaa, että ilmapiiri kiristyy. Näin siis, kun tytär on käymässä perheineen ja elää kuin kotonaan ja lapset samoin. Siispä tulin siihen tulokseen, että asumme omillamme, sillä muutenhan minä tuntisin olevani vieras oimassa kodissani lasten vierailujen aikana. Tämä olisi tosi hankalaa, koska vierailut kestävät aina vähintään pari vuorokautta. Poikien kanss on helpompaa, mutta tyttäret jotenkin haluavat omia isänsä eikä isä halua sanoa heille puolta sanaa, että minunkin tunteitani voisi ajatella. En itsekään sulje täysin pois mahdollisuutta, että joskus tilanne muuttuisi, mutta tällä hetkellä en näe sitä kovin todennäköisenä. Ajattelin vain kertoa, että osaat olla valmis myös siihen, ettet koskaan tule pitämään miehesi toisesta lapsesta eikä tilanne todennäköisesti parane jos ja kun tytär saa lapsia. Itseäni tilanteessa pelottaa eniten se, että vaikka kumppanini ymmärtää minua ja hyväksyy sen, etten halua hänen kanssaan yhteistä kotia nimenomaan hänen lastensa takia, alan vähitellen liittää lasten ikäviä piirteitä mieheen ja etäänyn myös hänestä. Mutta aika näyttää..

      • näin menee

        Ihan oikein. Paras olisi vaan olla välittämättä mitä tytär sanoo. Olla kuulematta ja näkemättä ja toimia oman pään mukaan.

        Tapaa miestäsi kotonasi, näin tytär ei pääse määräämään. Sinähän saat kotonasi tehdä mitä haluat.


    • oikea ihminen

      Tää on jännä ja ovela leikki, alkaa uusperheeseen, jota ie ole olemassakaan. Monet kuvittelevat elvänsä jotain muuta mitä ei ole.
      Kun elää haaveissa ja kuvitelmissa, kai siinä sitten tuntee että tää on totta... on helpompi varmaan elää ja olla kuin että on ja elää totta.

      Naurattaa ja samalla vihastuttaa, että yritetään mitätöidä oikea normaali perhe ajatus. Täytyy olla tosi huono itsetunto ja syyllisyys, että pystyy kuvittelemaan.
      Terveen ajatusmaailman omaavat ihmiset ei kuvittele osaansa ja tilannetta, vaan hyvksyvät sen.
      Kuvitteellinen olotila varmaan luo kevennystä ankeaan arkeen, ja toiveet toteutuu...kun kuvittelee.

      • sitrp

        Haaveile sinä sitä ukkoos takaisin. Minulla on onnellinen uusi-ja jo vanhaperhe.

        Haaveillahan aina saa ja pitääkin mutta mun onnellisille peheelle sinä et mahda mitään.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      987
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      890
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      744
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe