Opettaja kiusaajana

ruut1

Kiinnostaisi kuulla teidän kokemuksia siitä, kun kiusaajana toimii opettaja. Tässä vain muutama ote omasta karusta tarinastani:

Minulla on käynyt sellaiset onnenkortit, että minua on kiusattu joka ikisellä kouluasteella, lukiota lukuunottamatta, myös opettajien toimesta. Ala-asteella käsityön opettaja nöyryytti "susta ei tuu mitään kun et osaa virkata patalappua", sitten minun piti pyytää anteeksi kiusaajaltani koska provosoin hänet kiusaamaan. Yläasteella olin herkkänähkainen koska puhuin minuun kohdistuvasta kiusaamisesta. Ja nyt AMK:ssa eräs opettaja yrittää tehdä opinnäytetyöni tekemisestä helvettiä. Sanoo vähän väliä että käännä koko työ uusiksi ja kun niin teen niin "ei ku käännäppä takaisin entiselleen" ja sama kuvio toistuu joka kerta. Työni on kuulemma niin huono, että se oli luonnospaperillakin parempi mitä 30-sivuisena. Suutuin hänelle kerran ja sanoin saavani ahdistusoireita painostuksesta (minulla on paniikkihäiriö) niin hän naurahti, kohautti olkapäitään ja vaihtoi puheenaihetta. Katson minkälaisen arvosanan tulen työstä saamaan, uskon että hylsy tai ykkönen tulee. Sitten täytyy miettiä korkeammalle asteelle valittamista.

Mä en vaan jaksa enää tätä saatanan saikkaamista! Ihan pelottaa työelämään siirtyminen ja harkitsen itsenäisenä yirttäjänä toimimista, ihan siksi kun en luota ihmisiin.

11

1461

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Opettajan toimesta mun hampaat lyötiin sisään 2003 keväällä yhdellä liikutatunnilla kun olin ensimäisellä luokalla en ollut mitenkään provosoinut tai tehnyt muutakaan mistä moinen käytös voisi johtua. Saman opettajan toimesta mulle sanottiin "sä oot niin tyhmä ettei sinua kannata edes opettaa!" No opettaja ei saanut asioista mitään sanktioita, kun kerroin asiasta rehtorille itse sain vain tunnin jälki-istuntoa kun olin muka valehellut opettajasta rerhtorille. Lisäksi kyseinen opettaja pahoin piteli oppilaita jotka eivät olleet hänen mieleensä. Mutta minä olin silmätikku ja syntipukki. Näiden tapausten jälkeen ei tälle opettajalle riitänyt vaan piti vielä neljävuotta hampaiden hajoituksen jälkeen pistää vielä proteesitkin uusiksi.

      Tässä oli vain opettajan suunnalta tulleesta kiusaamisesta.
      Ja kuitenkin nämä tapahtumat sijoittuvat 2000-luvun alkupuolelle.

      • ruut1

        Kauheaa, tuosta olisi pitänyt tehdä rikosilmoitus! Sadistinen opettaja!


      • ruut1 kirjoitti:

        Kauheaa, tuosta olisi pitänyt tehdä rikosilmoitus! Sadistinen opettaja!

        Eipä kukaan kuunnellu kuusi vuotiasta lasta jonka maineen kyseinen opettaja oli jo kerennyt pilaamaan alku lukuvuodesta.
        Osa siitä paskasta tulee silloin tällöin vastaan kun joku erehtyy muistelemaan niitä aikoja ja osan näkee ulkonäöstäni vieläkin hampaat eivät nimittäin kasvatakaisin vaikka kuinka haluaisin saati muut arvet jotka sain koulukiusaamisesta.


    • hiljainen tyttö

      Heippa! Opettajat osaa olla aika vittumaisia! Minua on kiusattu ala-asteelta ammattikoulun toiselle luokalle. Opettajat ei puuttunut koskaan minun kiusaamiseeni. Isäni suuttui ja tuli koululle puhumaan ja ei sekään auttanut. Nyt minulla on paniikkihäiriö ja syvä masennus. Ei kiinnosta mikää koulun jouduin jättämään kesken, kun en jaksa käydä sitä loppuun.

      • stone2

        Just, opettajat ovat aika diktaattoreita ja useasti toinen
        opettaja ei toista opettajaa käy syyttämään vaan hiljaisella
        hyväksynnällä hyväksyy asian. Jaksamista.


    • Kurjaa!

      Opettaja lakkas puhumasta mulle. Puhuin siitä kuraattorille ja se sanoi vaan, että mun pitää keskustella opettajan kanssa siitä. Vaikee keskustella kun ope ei suostu sanomaan mitään.

      • alluuuu

        Tää on paras - miten tuollainen voi olla opettajana...ja hyvä kommentti kuraattorilta. Suosittele alanvaihtoa kun koulusi on käyty!!


    • uttrek

      Siis olet todennäköisesti samanlainen kuin minä. Vedän puoleeni luonnevikaisia ihmisiä. Olen kiltti enkä osaa puolustaa itseäni. Kiitos henkisesti epävakaan äitini ja hakkaavan isäni. Mutta nyt aikuisena olen alkanut puolustaa itseäni ja osaan sanallisesti sanoa takaisin. Ennen suorastaan pakenin jos tilanne muuttui väittelyksi. Hyvä kun en alkanut itkemään yms.

      Muistakaa, että opettajissa on myös täysin hulluja. Voivat osata työnsä eli opettaa, mutta sosiaaliset taidot ovat perseestä. Meillä oli jonkinlainen sadisti äikänopena lukiossa - joka vuosi hän jätti jonkun luokalleen tai sitten joku vaihtoi koulua. Tai joku itki. Hullu akka - minuakin hän yritti ja olikin tosi kiva saada kokeista vitosta.

      Häntä pystyy kumminkin - maailmassa on paljon hyviä ihmisiä. Kun pääsette sieltä opinahjosta pois niin etsikää työpaikka jossa viihdytte. Vaihtakaa jos sielläkin on joku luonnevikainen...tai opetelkaa puolustamaan itseänne.

      Uskon, että paha saa palkkansa. Äikän ope sirasstui johonkin vakavaan kiduttavaan sairauteen...ja täytyy sanoa, että ei harmittanut yhtään.

    • Anonyymi

      Mustasaaren keskuskoulun ja siihen kuuluvan yläasteen "pilotin" entinen rehtori on ehkä ollut homokammoinen ja nykyinen rehtori on homokammoinen. Kun opettaja on tunnilla solvannut hinttariksi kenelle kerrot jos "rehtorikin" sen sallii. Kävin tässä koulussa ala ja yläasteen vuodesta 1992 vuoteen 2001.

    • Anonyymi

      Ala-asteella uskonnontuntini olivat 1-6 luokkien yhteisiä. Ensimmäisellä luokalla minulle pidettiin suullinen koe muita oppilaita "vastaan". Eli opettaja kysyy kysymyksiä oppilailta tietyssä järjestyksessä ja jos et osaa vastata niin vuoro seuraavalle. Ei suhteuttanut kysymyksiä ollenkaan siihen että toiset olivat opiskelleet 5 vuotta enemmän. Sama opettaja myöskin pyysi meitä kumartamaan häntä ja itketti oppilaita kun pelotteli maailmanlopulla. Että sellaista... Onneksi opettaja vaihtui seuraavalle vuodelle

      • Anonyymi

        Mitä helvettiä?!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      60
      5887
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3727
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      229
      2008
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      1809
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1246
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1229
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      289
      1037
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      980
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      909
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      858
    Aihe