Gnothi seauton

Kartantekijä [n]

Tämä on kummallisin tarina, jonka tunnen, enkä edes ole kirjoittanut sitä. Joku muu on luonut sen puolestani ja on kuin olisin etsinyt sinua tietämättäni kaikki nämä vuodet, tullut ohjatuksi tähän suuntaan ensin lempeästi ja sitten väkipakolla - meidät työnnettiin toistemme elämään vääjäämättömästi.

Jos ihmisellä on koodattuna jossain geeneissään se puolikas, jota hän koko ikänsä etsii, niin voisin sanoa sen 99 % olevan sinä. Sinun kohtaaminen on myös avannut niitä uinuvia, nukkuvia puolia minusta, jotka nyt ovat pääsemässä valloilleen. Pidän itsestäni seurassasi. Pidän siitä ihmisestä, joksi olen alkanut muuttua sinun kohtaamisesi myötä ja jo siksi olet minulle tärkeä.

On niin paljon asioita, jotka haluaisin kertoa. Kummallisia juttuja ja luulen, että jos tällä universumilla on jokin ylimmäinen käsikirjoittaja, niin hänellä oli erittäin hyvä ja kieroutunut päivä minun elämäni synopsista laatiessaan. Hän ei vain huomannut toimittaa käyttöohjeita eikä suuntakarttaa, laatia jotain oikopolkua, väistämätöntä magneettia tai madonreikää, joka imaisisi minut luoksesi ja siihen hetkeen, että näiden sanojen kirjoittamisen sijaan voisin sanoa ne suoraan.

Tänne kirjoittaminen on kuin jäsentelyä. Tämän päässäni vallitsevan ajatusten ruuhkan selvittelyä. Jokaisella viestillä, jokaisella pohdinnalla tässä mielipuolisuuden mekassa on ollut kirkastava vaikutus. Nähdä tarkemmin, ymmärtää paremmin. Ehkä tämä on vain metodi muiden joukossa. Ajan unohtaakseni ja ollakseni vapaa, kirjoitan muistaakseni sekä ymmärtääkseni.

0

110

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Baaritappelu

        Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
        Kokkola
        52
        5066
      2. Tappo Kokkolassa

        Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
        Kokkola
        23
        3327
      3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

        Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
        Kokkola
        28
        1472
      4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

        Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
        Sinkut
        182
        1307
      5. Mitä ihmettä

        Kaipaat hänessä
        Ikävä
        75
        1000
      6. MAKEN REMPAT

        Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
        Suomussalmi
        24
        908
      7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

        5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
        Ähtäri
        49
        867
      8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

        Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
        Hindulaisuus
        259
        806
      9. Mulla on kyllä

        Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
        Ikävä
        35
        748
      10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

        Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
        Raamattu
        482
        707
      Aihe