Hieno eläkeuudistus sovittu

vaka vanha

Nyt kun suuret ikäluokat on pelastettu heidän eläkeiän nousulta on maa pelastettu. Eläkeikä nousee 65:een.
On olemassa ehto työn sankareista jotka pääsevät aiemmin eläkkeelle jos ovat työskennelleet 38v henkisesti tai fyysisesti raskaissa duuneissa.

Näitä kyseisiä raskaita duuneja ovat:
- kuntien ja valtion virkamiehet osastopäällikkötasosta ylöspäin
- valtionyhtiöiden johtohenkilöt
- kansanedustajana toimineet tai häntä avustaneet
- politiikassa uran tehneet kunnallispoliitikot
- yli 200 työntekijän yritysten pääluottamusmiehet
- lääkärit
- lakimiehet
- vakuutusyhtiöiden ja pörssin työntekijät vahtimestareista ylöspäin
- etujärjestöjen toimihenkilöt

Vaka vanha kiittää ja pokkaa.

25

165

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • työ ei kannata

      Mutta nyt siitä tulee oikeudenmukainen. En ymmärrä kuka on mennyt nykyisen hyväksymään.
      Tämä nykyinen ei palvele muita kuin herroja. Käydään koulua, matkustellaan ym. Työura aloitetaan myöhään. Eläkettä kerrytetään vähän. Ennen eläkkeelle jääntiä otetaan palkkiovirkoja, istutaan kokouksissa tai nostetaan vain palkkio. Eläke kertyy näistä viimeisistä vuosista, ei maksetuista.
      Työntekijät raatavat ruumillista työtä aina ->40v menee jokseenkin hyvin. Eläkettä maksetaan "runsaasti". Fysiikka ottaa vastaan ja tulot romahtaa vuosi vuodelta. Vaikka eläkettä on saanut maksaa niin takaisin ei tule koska sairastelujen ym remppojen vuoksi tulot on pienet ennen eläkkeelle jääntiä. Voihan sitä olla osa-aikaisena viimeisinä vuosina jos ei sillä varasteta eläkettä pois.
      Itse olen nyt sairauden vuoksi osa-aikaisella. Eläke kertyy tosi heikosti. Vaikka 35v tein kokopäiväistä ja nyt 5v osa-aikaisella. Lopullinen eläkkeeni jää n.1500€/kk. Tämä ei todella kannusta osa-aikaisuuteen. Saman melkein saa kun makaa sossunrahoilla. (ja saakin kun kaikki muut lisät laitetaan peruseläkkeen päälle)

      • ei niin !!

        Jotain on jäännyt ymmärtämättä;)

        Eläke muodostuu koko työuran ansioista.

    • meitä petetään

      Tässä uudessa. Vanhassa kyllä koko uran mutta kasvoi prosenttimäärissä=euromäärissä isommaksi mitä lähemmäksi eläkeikää tulee.
      Summat alakanttiin mutta esim.
      Kos duunari hankki ja maksoi eläkettään 40 vuodenaikana 1000 000€ bruttopalkastaan, hänen tulonsa oli 20-45v suurimmillaan mutta "herra" samasta palkasta tienasi suurimman osan 45-65v. Koska duunarin palkka oli pieni 45-65v saa hän "vähän eläkettä". Kun herran palkka oli suurimmillaan 60-65v saa rutkasti enemmän eläkettä koska eläkekertymä on silloin suurta.
      Miksi suurin osa suomalaisista ei ymmärrä tätä. Kerrytetään eläkettä kyllä koko työuran ajan. mutta eläke kertymä euromäärässä nousee siellä loppupäässä.
      Itse jäin sairauden vuoksi osaeläkkeelle. Minun työssäkäynti ei kerrytä enää juurikaan eläkettä.
      Ja eläkeyhtymä ei anna laskelmaa eläkkeestä, näin on vain kuulemma sovittu. Kukaan siitä ei vain puhu.
      os olet saanut 2000€/kk palkkaa
      jäät työkyvyttömyyseläkkeelle
      Olet kartuttanut eläkettä 1200€/kk
      Saat nyt 1000€/kk työnantajalta ja 600€/kk eläkettä
      yhteensä 1600€/kk bruttona.
      Eläkettä kerrytät työantajan maksamasta eli 1000€/kk
      6,5% pois 1000€:sta jää 935€
      1,5% edellä olevasta on on eläkekertymäsi eli 14,03€
      Jos jaksat painaa 10 vuotta vajaakuntoisena olet kerryttänyt eläkettäsi 140,3€
      eli eläkkeesi on (1200 140,3=) 1340,3 indeksikorotukset
      Ja tämä osa-aikaisella kerrytetty eläkettä aletaan vasta maksaa kun olet 65v

    • ...

      Koko sana lakkautettava.

      Siis "eläke", sitä pitäisi rehellisesti kutsua vain köyhäinavuksi. Joku ikäraja yhteiskunnan loispummina elätiksi alkavalle pitää poistaa. Kun ei enää pysty itseään elättämään, sitten se on sukulaisten tms. lähipiirin asia, vasta loppupeleissä yhteiskunta kehiin.

      Olen kirjoittanut asiasta vuosia, tiedän vastakommenttien sisällön varmasti.

      Mutta kuinka moni on yleensäkään miettinyt koko sanan merkitystä ja miten sitä toteutetaan käytännössä? Tai miettinyt käsitteen muodostumisen historiaa ja miksi ja miten se on sitten tapahtunut. Ei juuri kukaan.

      Kandee miuettiä, mitä aikoo elänsä aikana tehdä, eikä laskeskella taskulaskimella, paljonko aikoo pummata toisilta ihmisiltä rahaa vanhemmiten. Kato pankkitiliäs, sen verran sulla on säästössä rahaa "eläkepäiviäsi" varten.

      =DW=

    • eläkekertymä vanha

      Eläkettä karttuu vuodessa 1,5 % ikävälin 18-52 vuosiansioista,
      1,9 % vuodessa ikävälin 53-62 vuosiansioista ja
      4,5 % vuodessa ikävälin 63-68 vuosiansioista

      Moniko raskaantyöntekijä tekee täyspainoista 53v jälkeen ja kuinka monta 63v jälkeen
      Itse kun olen 59v ja sairaudentakia osa-aikaisella, kertymäni on 1,5%
      vaikka kokopäivätyötä tekevillä 1,9%

    • ...

      Ja sillä parin prosentin kertymälläkö nykypalkastasi meinaat sitten elellä muutamia kymmeniä vuosia loispumminako? Pajatson pelaaminenkin helpolla järkevämpää tulevaisuuden suunnittelua.

      =DW=

    • en ymmärrä juttujas

      40v työura takana.
      Mikä loispummi? Alle 20v olen eläkerahaa alkanut maksaa. 23v vasta lasketaan. Olisin iloinen jos omani takaisin saisin.
      Jos terveysmenee töitä tehden, veroja ja eläkemaksuja maksaen niin kyllä pikkasen pitäisi takaisin saada.

    • Kultapossu on kuollut

      Yleisin harhaluulo tuntuu olevan, että ihmiset ovat rahoittaneet eläkkeensä omalla työllään. Eihän se noin mene. Palkoista työuran aikana maksetut eläkemaksut on syöty keskimäärin 5-7 vuoden kuluessa eläkkeelle jäämisestä. Jos jäät 60-vuotiaana eläkkeelle, voit olla yhteiskunnan syöttiläs jo 65-vuotiaasta eteenpäin, vaikka olisit paiskinut koko ikäsi töitä.

      Akava teki aivan oikein kun marssi ulos eläkeneuvotteluista. Valtion koulutuspolitiikkaan on jo kauan kuulunut tavoite korkeakouluttaa yli 2/3 kustakin ikäluokasta. Sitä on kannustettu erilaisin tukijärjestelmin ja porkkanoin. Akateeminen kouluttautuminen ottaa aikaa ja voi lohkaista jopa 10 vuotta enemmän nuoren aikuisen täyspäiväisestä työurasta kuin nopeimmat 2. asteen koulutusalat.

      Kouluttautuminen ei takaa hyvää palkkaa. Akateemisten alojen palkkaerot ovat valtavia ja joukossa on monia pienipalkkaisia ammattiryhmiä, joille olisi nyt neuvotellulla eläkeratkaisulla tarjolla minieläkkeitä, joilla ei tule toimeen. Saman aikaisesti monilla ns. duunarialoilla nautitaan huomattavasti korkeampia palkkoja. Suuri osa akateemisesti koulutetuista työskentelee julkisella sektorilla, jossa palkat ovat selkeästi pienemmät kuin yksityisellä. Näin on erityisesti kunta-alalla.

      Viimeisten työvuosien suurempi eläkekarttuma takasi koulutetuillekin kohtuulliset eläkkeet, vaikka työvuosia ei ehtinyt kertyä yhtä paljon kuin duunareille. Kohtuuttomus piili siinä, että tuo isompi karttuma lankesi myös huipputuloisille. Se olisi ollut helppo korjata asettamalla karttumalle porrastus palkkatuloasteikon mukaan. Tämä uusi eläkejärjestelmä puolestaan rankaisee kouluttautumisesta ja kasvattaa maahan uuden yhteiskuntaluokan, nimittäin akateemisen kurjaliston, joka on jo hyvällä alulla.

      Hyvinvointiyhteiskunta tarvitsee kouluttautunutta väkeä, joka haluaa työskennellä yhteiseksi hyväksi. Tämä eläkeratkaisu ei siihen kannusta.

    • supevähenemä

      Itse olen syntynyt lokakuussa 1956, joten karttumaprosenttini on tällä hetkellä 1,9 % palkasta. Tämä tilanne tulee ymmärtääkseni jatkumaan vuoteen 2017 asti, jolloin olen juuri täyttänyt kuusikymmentä. Siirtymäaikana 2017-25 saavat 53-62-vuotiaat korotettua karttumaa eli 1,7 %.

      Senkö jälkeen putoan 1,5 prosenttiin?

      Eläkkeelle jääntiaikani oli Kevassa määritelty jo ennen uudistusta 65 v. Olen työhistorani aikana hoitanut kolmea lastani kotona, ollut työttömänä, pätkätöissä ja ilmaisena harjoittelejanikin, joten töissä pitää vanhenevana painaa niin pitkään kuin suinkin jaksaa.

    • reiluus kunniaan

      Akava ei ole duunareiden asialla.
      Herrat nostavat eläkkeensä viimeisinä vuosinaan.
      Istutaan palkiollisilla/palkallisilla hallituksissa ym joissa kerätään viimeisille vuosille huimat palkat. Lisäksi yritykset maksavat herroille ylimääräistä eläkerahaa. Tämä raha ei koskaan korvaa sitä eläkettä mitä he sitten nauttivat eläkevuosinaan.
      Eläkerahat sijoitetaan ja sijoituksista riippuu miten tuottavia ne on.
      Mutta kaiken kaikkiaan, ensin duunarit kustantavat herrojen koulutuksen. Maksavat verorahoilla kalliin koulutuksen. Sitten koulutuksen saaneet vetoavat että heidän työputkensa on lyhyt pitkästä koulutuksesta johtuen. Heidän täytyy saada iso eläkekertymä korjaamaan lyhyttä työuraa. Reilua on se että saat siitä mitä maksat eläkkeen.

      • ...

        Mnaah.

        Akava on ammattijärjestö, se tietenkin ajaa jäseniensä asiaa. Tosiasiassa suurin osa Akavalaisista on ihan duunareita, en oikein käsitä, mitä tarkoitat "herra" sanalla. Akavalaisia on muuten kouluopet, kaikenlaiset kaupunkien ja valtion virkamiehet, erittäin monenlaiset yksityisen sektorin duunarit, myös lääkärit jne.

        Koulutuksen muuten aina maksanut kouluja käyvät ihmiset itse. On toki asumistukia, kuten amislaisillakin, mutta opintolaina, opiskelun ohella töissä käyminen, vanhempien tuki, sillä niitä opiskeluaikana kuluvia elinkustannuksia maksellaan.

        Nykyaikana moniin töihin, elikkäs" duuneihin", vaaditaan paljon, monia vuosia kestäviä opintoja. Ei rippikoulu pohjalta mihinkään pääse nykyaikana, noh, ehkä potunviljelijäksi kos perii maatilan, tai sohvakauppiaaksi, jos on lestaati. Mutta noin yleensä töissä pitää osata muutakin, kuin vain osata reitti, mitä kulkee työpaikan ja kodin väliä.

        Jokin ylempi korkeakouluttutkinto vie aikansa tehdä. Riippuu tietysti alasta,mitä opiskelee ja opinnot just vielä usein venyvät, koska niitten ohella tehtävät hampurilaisenmyynti tms työt vievät opiskelutehoja ja aikaa. Mutta pyolenkymmentä vuotta hurahtaa yliopistolla hyvin herkästi, opiskeli mitä tahansa. Siis lukion jälkeen.

        Se on kuule helpolla kymmenen tai enemmänkin monta vuotta pois eläkekertymästä, niistä hanttihommista, mitä opiskeluaikana tekee, niistä ei paljon rahaa saa. Ja sitten sekin, opintojen jälkeen on pätevyys hakea kaikenlaisia töitä, mutta se itse työ on opiskeltava sitten erikseen.

        JA ETENKIN SE. Opiskelu pirun paljon rankempaa duunia, kuin moni duunari ikinä työuransa aikana ikinä sekuntiakaan tekee.

        Olet kyllä ymmärtänyt koko eläkeasiankin ihan väärin, mutta sen saa joku muu oikoa. ei oikein jaksa jatkuvasti selittää tollukoille, mistä ne eläkerahat pankkitilille oikeasti tulevat.

        =DW=

      • xjer
        ... kirjoitti:

        "Koulutuksen muuten aina maksanut kouluja käyvät ihmiset itse."

        Voi että, ihanko totta;)

        Tiedätkö, yhden lekurin koulutus maksaa yhteiskunnalle eli veronmaksajille
        n.170 tonnia.

        "Opiskelu pirun paljon rankempaa duunia, kuin moni duunari ikinä työuransa aikana ikinä sekuntiakaan tekee."

        Kokemuksen tuoma syvä rintaääni puhuu:))))))

      • ...
        xjer kirjoitti:

        No tiedätkös itse, mistä rahoista ne yhteiskunnan n. 170 tonttua verotuloina sitten tulevat? Ilman lekureita, yhteiskunta pysähtyisi. Ja lekurit maksavat rahana enemmän veroja kuin työtön luuseri, jota hoitaa työkseen. Vaikka bruttopalkka on suurempi, yhteiskunta saa enenpi verotuloja suoraan lekurin palkasta, mutta myös siitä, jos onistuu parantamaan juopon luuserin johonkin suorittavan työntekijäksi, että ei pelkästään kuluta veroeuroja, myös hitusen maksaakin niitä.

        Ja käsittääkseni korostin, korkeakoulussa opiskeleva maksaa itse koulutusaikaisen elantonsa suuressa määrin ihan itse, eli maksaa opiskelunsa. Joku rippikoulupohjalta duuni tekevä tienaa rahaa tililleen, maksaa vähän veroja, mutta samalla kuluttaa kaikenlaisia yhteiskunnan muita palveluita rutkasti enemmän, kuin se joka nyt vaan opiskelee.

        JA tämä opiskeluaika, siitä ei voi hyötyä itse muuten kuin korkeamman palkan kautta lyhyemmän työuran aikana. Net palkat muuten ei ole korkeakoulun käyneillä välttämättä ollenkaan tähtitieteellisiä, ei rivilekuri tienaa paljoakaan, joku amiksen käynyt tienaa useinkin saman summan, enenpikin.

        Kandei kokeilla joskus opiskella jotain, kuka tahansa osaa ajaa linja-autoa tai paistaa hampurilaisia, mutta kummassa pitää miettiä asioita yötä myöten ja koittaa oppia jatkuvasti uusia asioita? Ja noin mainiten, monet "duunarit" tosiaankaan ei edes mieti työasioita virka-ajan ulkopuolella, lähes kaikissa enemmän koulutusta vaativissa hommissa virka-ajan ulkopuolella tehdään paljon töitä ja opiskellaan edelleen, että ammattitaito pysyy ajantasalla.

        Niettä Teiltä kuului kokemuksen syvän rintaäänen lisäksi kyllä oikein hyvin myös täydellinen tyhmyys ja nimenomaan kouluttautumattomuus, sekä ihan yleissivistyksen puutekin komeasti läpi.

        =DW=

      • lisää viinaa ?

        Hienoa että sivistystä omaava osaa nimitellä ihmisiä

      • noblesse....

        Jos koristelisit sepustuksen parilla tusinaa vittuja, se olisi kuin 15 vuotiaan suusta.

      • ... kirjoitti:

        Mnaah.

        Akava on ammattijärjestö, se tietenkin ajaa jäseniensä asiaa. Tosiasiassa suurin osa Akavalaisista on ihan duunareita, en oikein käsitä, mitä tarkoitat "herra" sanalla. Akavalaisia on muuten kouluopet, kaikenlaiset kaupunkien ja valtion virkamiehet, erittäin monenlaiset yksityisen sektorin duunarit, myös lääkärit jne.

        Koulutuksen muuten aina maksanut kouluja käyvät ihmiset itse. On toki asumistukia, kuten amislaisillakin, mutta opintolaina, opiskelun ohella töissä käyminen, vanhempien tuki, sillä niitä opiskeluaikana kuluvia elinkustannuksia maksellaan.

        Nykyaikana moniin töihin, elikkäs" duuneihin", vaaditaan paljon, monia vuosia kestäviä opintoja. Ei rippikoulu pohjalta mihinkään pääse nykyaikana, noh, ehkä potunviljelijäksi kos perii maatilan, tai sohvakauppiaaksi, jos on lestaati. Mutta noin yleensä töissä pitää osata muutakin, kuin vain osata reitti, mitä kulkee työpaikan ja kodin väliä.

        Jokin ylempi korkeakouluttutkinto vie aikansa tehdä. Riippuu tietysti alasta,mitä opiskelee ja opinnot just vielä usein venyvät, koska niitten ohella tehtävät hampurilaisenmyynti tms työt vievät opiskelutehoja ja aikaa. Mutta pyolenkymmentä vuotta hurahtaa yliopistolla hyvin herkästi, opiskeli mitä tahansa. Siis lukion jälkeen.

        Se on kuule helpolla kymmenen tai enemmänkin monta vuotta pois eläkekertymästä, niistä hanttihommista, mitä opiskeluaikana tekee, niistä ei paljon rahaa saa. Ja sitten sekin, opintojen jälkeen on pätevyys hakea kaikenlaisia töitä, mutta se itse työ on opiskeltava sitten erikseen.

        JA ETENKIN SE. Opiskelu pirun paljon rankempaa duunia, kuin moni duunari ikinä työuransa aikana ikinä sekuntiakaan tekee.

        Olet kyllä ymmärtänyt koko eläkeasiankin ihan väärin, mutta sen saa joku muu oikoa. ei oikein jaksa jatkuvasti selittää tollukoille, mistä ne eläkerahat pankkitilille oikeasti tulevat.

        =DW=

        Tuosta oon samaa mieltä.

    • vaka vanha

      Näyttää olevan totinen asia josta ei tsoukkia kannata heitellä.

      • Et kai sää vaan semmosta menny tekemään? ;)

    • ei paljon ole opittu

      Eikö nyt ole ihan hyvä. Kaikille 1,5% koko työuran ajalta.
      Mikä voisi olla tasapuolisempaa.
      Ne opettajien ym selitykset, meidän työyra on niin lyhyt että emme kerkeä kerryttää isompaa eläkettä. Jatkakaa sitten sieltä toisesta päästä.
      Akavaan kuuluu (niin kuin kokoomukseenkin) paljon duunareita.
      On se vain niin hienoa.
      (Täytynee alkaa katsoa vanhaa Suomi Filmiä.)

      • ...

        OK.

        1,5 % palkasta tekee muutaman kymmenen senttiä päivässä. Sen verran makselet sitten jo eläkkeellä olevien eläkkeitä ja makselet rahaa eläkevakuutusyhtiöhin, jotka pelaa lotto niillä.'
        Niettä kun se sampo on vieläkin keksimättä, mitä kuvittelet saavasi eläkettä aikanasi?

        Ihme kun jotkut kommunistit ei tajua yksinkertaista matematiikkaa. Jos meinaat elellä tonnin kuukausieläkkeellä muutaman kymmenen vuotta, sun pitäis tienata se säästöön. Lakse, parikymmentä vuotta pummina, se tekee yhteensä 240 000 eläkkeitä, mitä sulle pitäis maksaa. Mistä rahoista?

        =DW=

    • soivaara puhuu asiaa

      Superkarttuma suosii akateemista väkeä ja syrjii duunareita. Siitä hyötyvät ne, joiden terveys mahdollistaa työnteon jatkamisen ja jotka ovat ikääntyneinäkin palkkakehityksensä huipulla. Nämä ovat yleensä koulutettuja. Nämä myös elävät pitkään, joten he nauttivat korotettua eläkettään pidempään. Erityisen epäoikeudenmukaisen tästä tekee se, että duunarit, jotka ovat siirtyneet nuorina työelämään, eivät ole ansainneet eläkettä lainkaan työvuosistaan ennen 23 vuoden eläkeikää. Tämä on nyt korjattu, mutta nykyiset eläkkeelle siirtyvät eivät tästä korjauksesta pääse osallisiksi. Jos duunari on töissä 20 – 63 vuotiaana ja akateeminen 25 – 68 vuotiaana, akateeminen saa ansiotasoonsa nähden huomattavasti parempaa eläkettä.
      http://www.soininvaara.fi/2014/09/08/reunahuomautuksia-elakeratkaisusta/

    • Kyllä suuret ikäluokat on asiansa hoitaneet.Tuli eläkeputki, alennettiin eläkeikää.
      Nyt ovat kiivaimpia eläkeiännostonkannattajia.
      Tämänaamun uutisissa oli, miten huono vanhustenhoito Suomessa on.
      Nyt Suuret ikäluokat nostaa vanhustenhoidon niin korkealle tasolle, ettei siihen Suomessa riitä varat kun seuraavat 15- 20 vuotta.

      • vaka vanha

        Se suunniteltu 38:n vuoden sääntö on aika mielenkiintoinen, että mitkä työt tullaan arvioimaan raskaiksi ja kuka ne arvioi. Jossain oli että ne ovat tapauskohtaisia jotka myös arvioidaan siten. Tuleeko uusi vakuutuslääkärijärjestelmän kaltainen anonyymi taho joka sitten päättää, ihan riippumatta siitä että mitä muut tahot on asiasta lausuneet?

      • vaka vanha kirjoitti:

        Minun mielestä olisi yksikertaisinta katsoa, millä aloilla eletään keskimäärin pitempään, ja millä aloilla lyhempään. Jos se elinikä jonkun verran osviittaa antas, mutta ei se niin tietenkään mene.
        Pahoin pelkään, että tuosta asiasta neuvotellaan seuraavat viisi vuotta..
        Tuo eläkeratkaisu, sitä neuvoteltiin melkein neljä vuotta. Aika kaavamainen ratkaisu..
        Minulla näytti kolme kuukautta pitenneen työputki, mutta en sitä sure, tuskin jään sittenkään eläkkeelle.

    • att2

      Kirjoittelu ilman aivoja ja tietoa suurista ikäluokista---Suomi on nolla ja tulee olemaan koska mistään ei ole tietoa siis järki on pois kansalta, miksi liikaa pullaa kansanjohdolta, Suomalaiset ovat tavallaan lapsia oli ikä mikä tahansa.

      Eläke alkoi23 vuotiaana suurimmilta ikäluokilta ja he suurin osa ei asu Suomessa monet kuolleet.

      Suomi maailmalla nähdään kansana ei töitä sama se,,, tulot samat!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      397
      4022
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      218
      1994
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      68
      1500
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      155
      1335
    5. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      991
    6. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      61
      973
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      125
      937
    8. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      913
    9. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      51
      888
    10. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      869
    Aihe