Suuret ikäluokat varastivat tulevaisuuteni

eläkepommi

Itse saivat veteraaneilta velattoman maan. Hyysäsivät tänne sosiaalitapaukset ulkomailta. Lähtivät nuorena eläkkeelle, jättivät valtavan velkapommin ja sekalaisen väestön. Eläkkeelle en pääse ollenkaan.

78

311

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • uskomatonta!

      Valtasivat yliopistot (ei tarvinnut edes pyrkiä) ja jokainen vain MENI töihin. Halvalla ostivat asunnot lisäksi.

      • Punk!

      • siais kärsiä

        Työtä riitti, palkka oli nykyhetkeen verrattuna ostovoimaisempi ja asunnot halpoja eikä valtiolla ollut ulkomaanvelkaa..
        Mikä niiiden asuntojen hinnat on nykyisten päättäjien aikana nostanut?
        Miksi nyt kaikki raha mitä on liikkeellä on jonkun muun ottamaa velkaa?
        Näin ei ollut MARKKA-aikana. MARKKA OLI MAAN SISÄINEN ASIA josta ei koitunut ulkomaanvelkaa.
        Nyt kun rahakin ulkoistettu ja jopa yksityisten keinottelijoiden hallussa, turmio siintää velan kroonisena kasvuna. Suomalaisten omaisuus on kohta kokonaan ulkomaanvelkojen panttina.

      • Pelle tajusi

      • Siankärsiä
        siais kärsiä kirjoitti:

        Kun ikäluokat ovat suuret, on vastuukin suuri.

    • gjyh

      Itse olisit tehnyt samoin, jos olisit tuolloin elänyt.

    • polake-emmi

      Älkää syyttäkö eläkeläisiä, sillä kyse on vain omasta avuttomuudestanne. Käärikää hihat ja ruvetkaaa töihin! Ei niitä töitä tällä palstalla tarjota, vaan pitää mennä näyttämään naamansa ihan livenä työnantajalle.

      • ai minne?

        Montako sataaa kierrosta pitää tehdä niitä näyttökierroksia, että tärppää edes pätkäduunin verran?

        mikään koulutus ei enää riitä.
        tuolla noi kansakoulun käyneet vaatii hakijoilta y.opisto koulutusta

        kiinalaiset tekee suomalaisten tuottavan tehdastyön halvemmalla siellä
        vanhukset myy perustamansa yritykset venäläisille ja lähtevät itse eläkkeelle

        valtio ajaa suomeen vain ydinvoimaa ja ne tallaa kaikki muut projektit (kilpailijat pois)
        valitettavasti SEKIN ajaa sen tuotekehityksen KIINAAN
        kaupungilla on YT:t käynnissä - ne ei saa palkata ketään
        niinku tämän kaupunkin kaikilla tehtailla
        myyjiksi pääsee vain kokematon (halpa) nuori (a7e/h ja työtunti per viikko a) joko kutsuttaessa muutama tunti tai b) jokin alle 30h/vk)
        Siitä maksetaan raskaat verot, asuminen, ruoka ja sitten jäädään kotiin toivomaan parasta.

        menppä polake-emmi - itse hakemaan töitä jos saat
        siellä täys ikärasismi päällä
        senhän sä jo tiesit

      • Burt665
        ai minne? kirjoitti:

        Olen huomannut, että monet 70-80 vuotiaat eivät tajua, että joku voi olla työtön hyvästä koulutuksesta ja ahkerasta työnhausta huolimatta. Katsovat vain suu auki haljun näköisenä ja sanat tulevat jostain vuosikymmenten takaa aivojen sopukoista :" Menkää töihin.. kyllä tekevälle aina työtä riittää".

      • olen humannut
        Burt665 kirjoitti:

        Ennen riitti
        muistan ne ajat

        kävelin sisään työpaikalle ja kysyin pomoa
        hetken jutustelun jälkeen, kysyi "koska voit aloittaa"

        Se ei mene enää niin.

        Se loppui siihen 90- luvun lamakierteeseen. Se muutti maailmaa
        Ja nyt väkeä on tuplaten enemmän, perusteollisuutta ei enää tarvita, putin riehuu, työttömät, pakolaiset ja muut elätettävät lisääntyy.
        EU OLI JA ON TÄYS VIKATIKKI

        Jos asuminen olisi ilmaista, niin tässä ei olisi hätäänkään.
        Nyt aika mene menee pätkätöissä ja opiskellessa.
        Stressi ja väsymus on epic luokkaa
        Koita siinä olla luova ja positiivinen

        Jos pääset haastatteluun, siellä pitää osata näyttää PARASTA ja feikata vähän päälle.
        Siinä ei voi helpottuneesti ruveta avautumaan- mistään maailman vääryyksistä.

        Suurille ikäluokille ilmapiiri oli kasvua ja toivoa.
        Tänään uutiset lupaa kurjutta - eikä mitään muuta

      • Vai että mennä .....

        Olenpa yrittänyt ovesta ja ikkunasta vieläpä kynnyksen raostakin. Sähköpostilla saa sentään hakemuksen lähetettyä.

        On muuten todella kiven alla viisikymppiselle päästä edes näyttäytymään - sanoisin lähestulkoon mahdotonta. Itse olen töissä pari vuotta myös ulkomailla joten ei ole kokemuksesta eikä kielitaidostakaan puutetta.

        Liekkö kokemusta sitten liikaa vai vääränlaista, sitä en voi tietää.

        Ilmeisesti kohta valtio tosiaan säästää, kun ei tarvitse maksaa eläkettä eikä työttömyyskorvausta. Työttömyyskorvausta on sentään vielä vuosi luvassa.

      • sitroen.
        olen humannut kirjoitti:

        Niinpä. Nyt onkin vallassa se suurten ikäluokkien jälkikasvu ja meno on sen mukaista. Niin että miksi suuria ikäluokkia syytätte? Syyllisiähän ovat nämä, joille suuret ikäluokat kaiken valmiiksi tekivät.

        Itse olen liian vanha kuuluakseni suuriin ikäluokkiin.

      • Kim Il Jong Ping Pon
        Vai että mennä ..... kirjoitti:

        Olenpa yrittänyt ovesta ja ikkunasta vieläpä kynnyksen raostakin. Sähköpostilla saa sentään hakemuksen lähetettyä.

        On muuten todella kiven alla viisikymppiselle päästä edes näyttäytymään - sanoisin lähestulkoon mahdotonta. Itse olen töissä pari vuotta myös ulkomailla joten ei ole kokemuksesta eikä kielitaidostakaan puutetta.

        Liekkö kokemusta sitten liikaa vai vääränlaista, sitä en voi tietää.

        Ilmeisesti kohta valtio tosiaan säästää, kun ei tarvitse maksaa eläkettä eikä työttömyyskorvausta. Työttömyyskorvausta on sentään vielä vuosi luvassa.

        Kaiken selittää uusi siionistinen maailmanjärjestys. Selvitä se itsellesi niin ymmärrät, miksi on näin ja mitä se on sitten, jos se pääsee todella valtaan.

      • Jostain kummansyystä
        Burt665 kirjoitti:

        Olen huomannut, että monet 70-80 vuotiaat eivät tajua, että joku voi olla työtön hyvästä koulutuksesta ja ahkerasta työnhausta huolimatta. Katsovat vain suu auki haljun näköisenä ja sanat tulevat jostain vuosikymmenten takaa aivojen sopukoista :" Menkää töihin.. kyllä tekevälle aina työtä riittää".

        Mulle on aina löytyny töitä, vaikka en oo niitä kaivannutkaan.

        Yksi painavampia syitä oletan tulevan siitä, että en rakasta joutilaisuutta, vaan oon rukoillut Jeesukselta apua, ja AINA OLEN APUA SAANUT, kun oon ollu AVUN tarpeessa, ja töitä on löytyny joka ikinen kerta, ja palkkaakjin on tullut, kuin apteekin hyllyltä !'

        ¨Joten tehkää tilit selväksi ELÄMÄN HERRAN KANSSA, ja HÄN PITÄÄ TEISTÄ HUOLTA, kun ON SEN LUVANNUTKIN-ja HÄN järjestää tulevat tilanteet !!!

        Tiedättekö, miten se hoidetaan ?

      • .......
        Jostain kummansyystä kirjoitti:

        ding dong.....

    • 18+3

      Menehän pois valittamasta luuseri kuvitelminesi. Mitään pommia ei ole olemassakaan. Kyllä eläkkeelle pääsee kun sen aika tulee. Eilen tuli se eläkeratkaisu eläkeikä nousee portaattain 63 > 65 vuoteen. Edellyttäen, että on käynyt töissä muuten tulee vain se kansaneläkkeen perusosa.

    • menkää politiikkaan

      siellä ei näköjään tarvita opintoja eikä työkokemusta, voi päästä tyhjin eväin ihan ministeriksi asti tai saa jopa EU-viran.

      • sen huomaa

        Ministerit eivät osaa puhua edes englantia, kaikki muut samanikäiset osaavat paremmin.

    • justiin näin

      Oon ollu töissä yli 40 v muutama pakkoloma kun ei olut töitä, koulutusta ei ollut, työttömänä ollessa kävin amattikurssinkurssin uuteen ammattinkin, tosin sivusi vanhaa. Tehkää nuoret perässä, en koe syyllisyyttä että olisin vienyt nuorilta tulevilta eläkeläisiltä mitään.

      • juuri näinkin

        Tiedätkö mikä on koulutus ja kurssituskierre ilman tuottavaa tulosta = ei työtä?

        Se on jo tunnustettu käsite. Kyllä me osiskellaa, usko pois.
        Olen koulussa, maksan avoimen opinnot itse,

        Tiedän ettei silläkään saa töitä.
        Mulla on jo ammatikoulu, AMK tutkinnot, on työkokemusta ja ties mitä
        Kukaan ei palkkaa ketään juuri nyt.

        Suunta on se, että kouluttamaton on halutumpi = sille ei tarvitse maksaa palkkaa niin paljon.

        Koulutettua hyljeksitään.

        Tai jos palkkaa, työpaikoilla on jo täys rähinä päällä.
        Ilmapiiri on järkyttävä.
        Siellä sitten uusi yrittää sopeutua.

        Olen nähnyt jo monta tällaista: työpaikalla on ulospotkimisen tunnelma, rahat vähissä. Ilmapiiri on vähintääkin puukottava. Sitten sinne otetaan pätkätyöläisiä ja pomo toivoo että "uusi veri" tuo vaihtelua - että tappelu vähenisi.

        Tiedätkö miten siinä käy?

    • tuo on totta

      Huvittavinta on, että nyt ne samat ihmiset, jotka viettivät itse yliopistossa perustutkintoihin yli 10 vuotta, kun huvitukset ja opiskelijaelämä vetivät puoleensa, ovat ministeriöiden virkamiehinä ja poliitikkoina vaatimassa julkisuudessa opiskelijoilta nopea valmistumista pakotteiden ja kiristysten avulla. Nopeasti se oma menneisyys unohtuu.

      • opiskelun uuvuttama

        valmistusmisajat oli ennen minimissään 4-5 vuotta. Helposti 6-10 vuotta.

        Ne samat paskCat vaatii nopeampaa valmistumista, jotta pääsis nopeammin kortistoon.

        Työtähän se ei takaa. Se on nähty.

        Laittaa itse 60 opintopistettä / vuosi - jos kerran on niin kykenevä.
        Pätkötöiden ohella 30-40 op. on sekin uuvuttava savotta, eikä edes ensimmäinen tutkinto. Kaikki olen maksanut itse.

        Käykö tässä niin, että mä kulutan itseni finaaliin jo opiskellessa?
        SIIS - MÄ EN OLE KONE

        Olen tosissani miettinyt tämän homman mielekkyyttä ja todellisia hyötyjä.
        Kiusaavat huvikseen - miksi mä alistun tähän?

      • yliopistojen vastuu?
        opiskelun uuvuttama kirjoitti:

        Yliopistojen rahoitus on kiinni valmistuneiden määristä ja esimerkiksi suoritetuista tohtoritutkinnoista. Ihan sama niille mistä huuhaasta on väitellyt. Yliopistoilla ei ole mitään vastuuta siitä miten valmistuneet työllistyvät. Suomesta puuttuu ja on aina puuttunut se suurempi voima, joka olisi kyennyt määräämään yliopistokoulutuksen suuntia ja määriä. Yliopistojen sisältä sitä on odotettu jo 50 vuotta turhaan.

      • Ei niillä ole
        yliopistojen vastuu? kirjoitti:

        Yliopistojen rahoitus on kiinni valmistuneiden määristä ja esimerkiksi suoritetuista tohtoritutkinnoista. Ihan sama niille mistä huuhaasta on väitellyt. Yliopistoilla ei ole mitään vastuuta siitä miten valmistuneet työllistyvät. Suomesta puuttuu ja on aina puuttunut se suurempi voima, joka olisi kyennyt määräämään yliopistokoulutuksen suuntia ja määriä. Yliopistojen sisältä sitä on odotettu jo 50 vuotta turhaan.

        Sen huomaa kun selaa väikkäreiden aiheita ja abstrakteja.
        On siellä asiallisiakin.

        Avoimen puolella huomaa opiskelijoiden kiireen,
        olen tänä syksynä oppinut miten ryhmätyöstä selviää lukematta itse aineistoa ja pelkästään huutamalla ja herättämällä valtavan shown.
        Oli aika erikoista katseltavaa.

        Ja sitten ne hörhöt haluaa yhtenäistää ja samaistaa suomalaiaisen opintojärjestelmän (jollain tasolla) EU:n kanssa samalanlaiseksi.

        Mikä se taso on sen jälkeen?
        Tosin nythän voi jo ostaa netistä tutkintoja.
        Alkuperä lienee venäjältä, mutta silti.

        Olen nähnyt niitä tarjouksia.

        Mulla ei ole mitään arvostusta eikä kunnioitusta eu:a kohtaan.
        Ne maat oli edes jonkin arvoisia ennen uniinia, mutta ei enää.
        Taso on laskenut rosvo-roopen tasolle.

        Tää aika tuottaa käteisen ja stubin kaltaisia taidottomia päättömiä narsisteja. Niitä ei isänmaankunnia ja maan kehittäminen paina...missään. Tuskin tietävät mitä se tarkoittaa.
        Velkaa ne osaa ottaa - ja ottaa toiselta pois.

      • xcfgdfsrsyghyrs

        xfghxdfhdrf

      • ylempi valvoja
        Ei niillä ole kirjoitti:

        Tuli mieleen tuosta yliopiston itsevaltiaan asemasta, että sehän on kuin Suomen pääministeri.

        Periaatteessa täällä on demokratia, mutta se on kieroiltu niin, että pm on kaiken arvostelu ulottumattomissa.

        Kukaan ei voi puuttua siihen vaikka hän saisi jonkin psykedeelisen raivon ja halun tuhota koko Suomen.

        Yliopistoista Hki taitaa olla vanhan ajan jyrkkyyslinnake (yritän sensuroida sanojani), mutta esim. Tampere näyttää tulleen (tarjonnan perusteella) kivasti tähän aikaan mukaan.

        Ihmisellä näyttää olevan jossain kehityksensä vaiheessa taipumusta härskiintymiseen. Otetaan kaikki irti kerran kukaan ei ollut asettamassa rajoja.
        Sitten tilanteesta kehittyy berluskonit , putinit, kataiset tai stubit.

        Kaikilla pitäisi olla jokin ylikuumenemisuoja tai rajoittava vaste.
        Olla vastuussa teostaan.

        Olen takkaillut tuossa yhtä nuorehkoa pariskuntaa joista toinen osapuoli on hyvästä perheestä, hän on näköjään saanut pitää työnsä, heille syntyi lapsi ja tämän "hyvinvointikertymän" - myötä hänen käytöksensä kovenee koko ajan ylimielisemmäksi. Hänestä on kasvamassa sellainen aikuinen. Se koppavuus ja ylimielisyys ei tule tyhjästä, se on aina ollut hänessä, se ominaisuus on kasvamassa hänessä näkyväksi. Olosuhteen pakosta? Vallanhalusta?

        Katso stubbia. Joku kertoi että hän oli koulukiusaaja, oli kuulemma pyörittänyt vammaista kaveria lumihangessa vielä lukiossakin.
        Voin hyvin kuvitella, mutta se on kasvatettu siihen jo kotona.
        Se on kasvanut häneen, se on hänen aikuisen muoto.
        Nyt hän jatkaa sitä samaa tässä virassa, hän on koko suomen kiusaaja.

        En usko että siltä isännältä onnistuu ryhmätyö, työn jakamisen, empatia, kokonaisuuksien näkeminen tai
        - mitä odottaisin pm:n tietävän tai taitavan
        - katainen oli sitä ihan yhtä vähän

        Hän on sitä mitä on. Hän on niin valtava tyranni ja ego, etten osaisi ohjata häntä mihinkään muuhunkaan työhön. Poliitikoksi täysin sopimaton. Ei siellä saisi olla noin itsekäs.

        Mihin tuollaisen voi laitta? Se EU pesti johon hänet oikeasti äänestettiin ON TODELLA hänen taitojen tuolla puolen.

    • Toivoton aika on nyt

      Aloittaja haukkuu nyt kyllä ihan väärää puuta...
      Suuret ikäluokat ovat joutuneet tekemään kovasti työtä sen eteen mitä ovat saaneet elämässään itselleen koottua.
      Ja minkä velattoman maan veteraanit ovat heille jättäneet? Sotakorvauksia oli maksettavana ja ne hoidettiin niin kuin sovittiin. (Ainoana maana maailmassa muuten).
      Kyllä on ihan joku muu taho joka on tämän maan asiat tähän jamaan pistäneet...minun syyttävä sormeni osoittaa yritysten pörssiin listautumista. Sen myötä kaikkien yritysten olisi pitänyt enenevässä määrin tuottaa voittoa, voittoa ja voittoa. Jokainen kaiketi ymmärtää ettei loputon voittojen kasvaminen ole mitenkään mahdollista. Ahneus tuhoaa kaiken.
      Toivottavasti tämän surkeuden jälkeen tulee parempi aika jossa ihmisillä on työtä ja mahdollisuus työnteon myötä elämiseen ja tulevaisuudensuunnitelmiin.

      • ajat oli kovat

        Inflaatio söi velat ihan silmissä, kovaa ja työlästä oli oman asunnon jokavuotinen vaihtaminen isompaan.

      • anhneus tuhosi
        ajat oli kovat kirjoitti:

        Inflaatio söi velat ihan silmissä, kovaa ja työlästä oli oman asunnon jokavuotinen vaihtaminen isompaan.

        Suomessa oli sotien jälkeen perusteollisuutta, niin että kaikille riitti töitä.
        Tekivät niin paljon kuin ehtivät.
        Varmaan hieno tunne.

        Ovat itse tunnustaneet, että töitä riitti.

        Töitä riitti vielä 90- luvun lopulle asti. Sitten loppui kuin seinään.

        Suuret ikäluokat eivät ole tähän syyllisiä, vaan järjestelmä. Eläkekatto olisi pitäny saada aikaan. Suurien ikäluokkien kasvattama kasvava ahneus on lähtenyt käsistä.
        Lisääntyvä köyhyys ja eriarvoistuminen, vähenevät mahdollisuudet.
        PAHINTA lääkettä tähän oli se, ettei porukat ole enää äänestäneet viimeiseen 10-15 vuoteen. Porukat unohti, että ÄÄNESTÄJÄLLÄ ON VASTUUNSA JA VELVOLLISUUS ÄÄNESTÄÄ.

        Uurnilla laukkaa ainoastaan itseensä tyyväiset suuret ikäluokat, jotka kannattaa perinteitä kunnioittaen kokoomusta. Vaikka se puolue on muuttunut mädäksi.
        Nuoret jätti äänestämättä. Eivät halua osallistua yhteiseen päättämiseen - ovat vain ja odottavat - kuten heidän vanhemmat ova heidät opettaneet.

        http://yle.fi/uutiset/nuori_aikuinen_ei_aina_osaa_kayda_kaupassa__turha_ihmetella/7450158?ref=leiki-uu

        Sotaa tää enteilee.

      • Ennen oli ennen
        ajat oli kovat kirjoitti:

        Inflaatio söi velat ihan silmissä, kovaa ja työlästä oli oman asunnon jokavuotinen vaihtaminen isompaan.

        Katkeruus ei auta tässä tilanteessa. Nyt on tämä aika omine hankaluuksineen ja siitä on selvittävä jotenkuten.
        Kannattaa käyttää energiansa katkeruuden sijasta ennemminkin sen miettimiseen miten asioita voisi parantaa. Mitä itse voi tehdä esim. heikoimmilla olevien auttamiseksi...Emme ole vielä edes pohjalla tässä lamassa ja seuraava avuntarvitsija saattaa olla kuka tahansa - jopa sinä itse.
        Puhaltakaamme siis yhteen hiileen ja tukekaamme toinen toisiamme parhaan kykymme mukaan. (Vaikka ne omat pienet teot saattavat tuntua vähäisltä, niillä todennäköisesti on suurikin vaikutus hädänalaisen elämään).
        Pelkällä valittamisella ei saa mitään aikaiseksi.

      • samaa mieltä
        anhneus tuhosi kirjoitti:

        Suomessa oli sotien jälkeen perusteollisuutta, niin että kaikille riitti töitä.
        Tekivät niin paljon kuin ehtivät.
        Varmaan hieno tunne.

        Ovat itse tunnustaneet, että töitä riitti.

        Töitä riitti vielä 90- luvun lopulle asti. Sitten loppui kuin seinään.

        Suuret ikäluokat eivät ole tähän syyllisiä, vaan järjestelmä. Eläkekatto olisi pitäny saada aikaan. Suurien ikäluokkien kasvattama kasvava ahneus on lähtenyt käsistä.
        Lisääntyvä köyhyys ja eriarvoistuminen, vähenevät mahdollisuudet.
        PAHINTA lääkettä tähän oli se, ettei porukat ole enää äänestäneet viimeiseen 10-15 vuoteen. Porukat unohti, että ÄÄNESTÄJÄLLÄ ON VASTUUNSA JA VELVOLLISUUS ÄÄNESTÄÄ.

        Uurnilla laukkaa ainoastaan itseensä tyyväiset suuret ikäluokat, jotka kannattaa perinteitä kunnioittaen kokoomusta. Vaikka se puolue on muuttunut mädäksi.
        Nuoret jätti äänestämättä. Eivät halua osallistua yhteiseen päättämiseen - ovat vain ja odottavat - kuten heidän vanhemmat ova heidät opettaneet.

        http://yle.fi/uutiset/nuori_aikuinen_ei_aina_osaa_kayda_kaupassa__turha_ihmetella/7450158?ref=leiki-uu

        Sotaa tää enteilee.

        Olen samaa mieltä kanssasi. Eläkekatto ja myös jonkunlainen palkkakatto olisi ne tärkeimmät asiat.

    • justiin näin

      Työtä pitäisi tietty olla, mutta kurssi tai lisäopiskelu työttömänä ei ole pahitteeksi, voi sitten valita tekee uutta vai entistä työtä jos ja kun työtä löytyy.

      • jos löytyy juu

        yli 40 vuotiaat ne joutavatkin käymään kurssilta toiselle, kukaan ei enää töihin halua

      • härskilä

        Työntekoa voi opiskella vain töissä. Läheskään kaikille ei haluta järjestää opiskelupaikkoja.

      • houj8
        jos löytyy juu kirjoitti:

        yli 40 vuotiaat ne joutavatkin käymään kurssilta toiselle, kukaan ei enää töihin halua

        Eikä niitä töihin haluta alle 40 vuotiaitakaan. Eivätkä mihinkään johtamattomat kurssi paljon innosta.

    • härskilä

      Tulonjaon ääripäät ovat, jokaiselle yhtä paljon tai yhdelle kaikki. Raha on pelkästään tulonjaon väline, joten jokaiselle ei voi jäädä ylimääräistä - toimivassa yhteiskunnassa ei kenellekään.

      Työt ovat jaettavissa tasan, mutta tähän ei löydy poliittista tahtoa. Suomalaiset maksavat jopa jäsenmaksuja saadakseen muita paremman palkan ja edut. Suomalaiset potkivat toisiaan pois töistä säilyttääkseen ja kasvattaakseen etujaan. Suomalaiset jopa pakottavat pihalle potkimiaan orjikseen. Suomalaiset puhuvat hyvinvointivaltiosta käyttäessään toisiaan hyväkseen.

    • nyt ideoimaan

      Etkö ikinä ole kuullut sotakorvauksista(ne olivat massiiviset jota veläkin muut maat ihmettelevät kuinka Suomi pystyi siihen) joita maksoimme NL joka hyökkäsi maahamme! Googleta ja lue....olisitko kestänyt sitäkään elämää, jos nytkin on noin vaikeaa!
      Perusta yritys uskon että kaikki on mahdollista sille joka uskoo! Usko asiaasi aja oikeuteesi olla olemassa...siltä perustalta se lähtee. Itse jouduin mauuttamaan maalta kaupunkiin. Asuimme alivuokralaisina...ei jääkaappia...ei omaa kylppäriä...sain niin pientä palkka, että kahden viikonpalkka mein vuokraan. Oli tiukkaa söinkö vai ostinko nailonsukat......et tiedä mistään mitään kateus on vallanut mielesi ja siitä ei hyvää suraa! Sinä ilmeisesti saat asua kotonasi....rukaa on...koulua olet saanut käydä....mutta nyt puuttuu ideoita! Kaikki alkaa pienestä ns." pientenalkujenpäivä" on se käsite joka toimii!

      • BohhH

        "et tiedä mistään mitään "

        SINÄ et tiedä mistään mitään. Olet elänyt koko ikäsi nousukauden ja paremman toivon aikaa. Ne ajat ovat ohi.

      • nyt ideoimaan
        BohhH kirjoitti:

        "et tiedä mistään mitään "

        SINÄ et tiedä mistään mitään. Olet elänyt koko ikäsi nousukauden ja paremman toivon aikaa. Ne ajat ovat ohi.

        Ei se ollut minulle nousukautta, kun palkka oli niin pieni kuin kerroin....suostuisitko sinä elämään tuolla budjetilla? alivuokralaisena.....maitopurkki ikkunalasien välissä talvella...palkka tuli kahden viikon välein...ensimmäinen kaksi viikkoa meni vuokraan j aloput muuhun elämiseen, mutta en ollut koskaa katkera....oikeastaan en ole ollut katkera ikinä.....en halua sinu nollata, mutta jotain sinunkin on pakko yrittää, että et menetä toivoasi! Jos olenkin elänyt sinun mielestäsi paremman toivon aikaa....niin onko se minun vika.....minä äänesti EU:ta vastaan...minulle sanottiin että tyhmät ja kouluttamattomat eivät ymmärrä tätä(kään)...no nyt sitä ollaan tässä vaiheessa ettei kukaan eneää tiedä mitä pitäisi tehdä.
        katso yksi hyvä Bill Jonhsonin juttu....minustä siinä on toivoa ja rohkeutta kun sitä mietiskelee ja sisäistää sen itselleen! Älä luovuta kaikki ei ole ohi lähestulkoonkaan...kaikki on vaan alkamassa.
        http://www.tv7.fi/vod/player/?program=13188

    • itse porsastelivat

      Täällä puhutaan ihan skeidaa. eI SUURET IKÄLUOKAT MAKSANEET MITÄÄN SOTAKORVAUKSIA. nE OLI PERHNA VETERAANIT. sUURET OLI IHAN LAPSIA SILLOIN. Suuret ikäluokat vain tuhosi kansan ja kansantalouden.

      Ne meni nuorena eläkkeelle.

      • huohhh

        Joo. Eivätkä suuret ikäluokat mitään tätä maata rakentaneet. Sen rakensivat heidän edeltäjänsä. Suuret ikäluokat nautiskelivat, tuhlasivat ja tuhosoivat maan. Kiitti niin p*rkeleesti. Odotatteko hyvää hoitoa vanhana?

      • bölvbvöö
        huohhh kirjoitti:

        en odota teikäläisiltä mitään hyvää ....hoidan itse omat asiani ja terveyteni, niin etten tarvitse teikäläisten hoitopaikkoja!
        Sitä elämää jonka minä olen elänyt, TIEDÄN ettet olisi kestänyt! Päivällä töissä...palkka niin pieni,josta puolet meni alivuokralaisasuntoon jonka jaoin toisen kanssa... illalla kouluun....ei varaa vaatteisiin eikä huvituksiin...ihmettelin silloin kuinka opiskelijoitta oli varaa juoda joka viikonloppu niin paljon....itse join yhden mehun ja katselin sitä menoa ihmeissäni....aina on niitä jotka tekevät sen mitä ovat päättäneet.....jotenin vain sellaisille ovat aukevat ....ei se helppoa ollut mutta nyt olen jo eläkkeellä....katkera en mistään!

      • ne löysät

        Niiden makuuhaavat pitää hoitaa

      • huohhh
        bölvbvöö kirjoitti:

        en odota teikäläisiltä mitään hyvää ....hoidan itse omat asiani ja terveyteni, niin etten tarvitse teikäläisten hoitopaikkoja!
        Sitä elämää jonka minä olen elänyt, TIEDÄN ettet olisi kestänyt! Päivällä töissä...palkka niin pieni,josta puolet meni alivuokralaisasuntoon jonka jaoin toisen kanssa... illalla kouluun....ei varaa vaatteisiin eikä huvituksiin...ihmettelin silloin kuinka opiskelijoitta oli varaa juoda joka viikonloppu niin paljon....itse join yhden mehun ja katselin sitä menoa ihmeissäni....aina on niitä jotka tekevät sen mitä ovat päättäneet.....jotenin vain sellaisille ovat aukevat ....ei se helppoa ollut mutta nyt olen jo eläkkeellä....katkera en mistään!

        "Sitä elämää jonka minä olen elänyt, TIEDÄN ettet olisi kestänyt!"

        Haistahan vähitellen p*ska ;-D
        Minä TIEDÄN että sinä et olisi kestänyt sitä elämää, mitä minä elin.

    • alkava yritys

      Suomalainen burogratia on kasvanut megalomitttoihin ja sen tehtävä on ainoastaan asettaa rajoitteita.
      Sotien jälkeinen aika kasvu ei kärsinut tällaista tallaamisesta.

      Koittakaa vaikka perustaa kioski, oma ruokala tai baari.
      Siellä on terveystarkastajasta lähtien virkamiehiä SAMANA päivänä vaatimassa lupia ja maksuja.

      Jos ette usko, niin koittakaa.

      Että yrittäkää vaan.

      Laittakaa autotalliin korjaamo, niin näette ettei ihmisillä ole rahaa.
      Jos on niin kysyvät "voinko maksaa kortilla"
      Ja nehän ei halua maksaa edes kymppiä enempää, kun "kiinasta saa halvemmalla".

      Arvatkaa mitä maksupääte maksaa?

      Tästä syystä torikauppiaat ovat vähentyneet.
      Ei tule heräteostosta.
      Mistä se kivan pienesti kasvava pulju voi alkaa kun byrogratia kampittaa ja maksua ei voi ottaa vastaan.

    • Ple!

      Tässä sulle "tulevaisuusvarkaita":
      www.theguardian.com/business/2014/jan/20/oxfam-85-richest-people-half-of-the-world

    • TÄSSÄ TOTUUS

      Kyllä rosvot löytyy muualta ku suurista ikäluokista.

      Poliittinen eliitti, AY:n ja EK pamput ovat survoneet
      Suomalaisten rahat taskuihinsa, säätämällä sellaiset lait, että se on
      mahdollista.

      Katso peiliin ja funtsi ketä olet äänestänyt

    • Late Lapista.

      Haistakaa te osku pajamäen, clowni stubelon ja tenavatähti kataloisen hengenheimolaiset piitkä paska!
      itse olette mustan ulkomaisen tyvoimareservinne tänne haalineet, velaksi ne elättäneet ja hyysänneet!

      velakello.fi osoittaa velanotto taitonne ja halunne!

      Kouluja käytte nelikymppisiksi, työ historia jää niin lyhyeksi jotta eläkettä ei voi kertyäkään, vaan jäätte loppu iäksenne sosiaalitoimistojen asiakkaiksi!
      Tämä meidän SUURI IKÄLUOKKA lähti 15-16 vuotiaina ansiotyöhön, vaikkapa metsureiksi ellei muuta työtä löytynyt! ja kun töitä ei Suomesta löytynyt niitä lähdettiin hakemaan ulkomailta, mm, Ruotsista, nyt nautimme ansaittua eläkettä osa jopa kahdesta maasta !
      Te nykyinen uusavuton sakki ette pysty samaan vaikka itkisitte ja yrittäisitte!

      Late Lapista. SSSS Ry!

      • kuules Late

        Ei nuo pahimmat mamuttaja-akat. Thorsit ja Bideet, Lipposkat ja muut ihan nuoria enää ole nekään.

      • joopas joo

        Joo, Suomessa käytiin ilmaiset tarhat ja koulut. Työpanos uhrattiin Ruotsin hyväksi. Sieltä saatiin sitten into islamiin ja alettiin sitä huutamaan kuin Tiina Rosenberg.

    • Ole onnellinen

      Suuret ikäluokat rakensivat sen Suomen jossa sinä voit valtion kustannuksella kaivaa peräaukkoasi ja soittaa suutasi ilman, että joudut vastuuseen. Ainoa paikka jossa ylipäätään voisit tulla toimeen on Suomi. On se elämä joillakin hiuskarvan varassa.

    • justiin näin

      Totta kai suuret ikäluokat on rakentaneet tätä maata siinä kuin edellisetkin, ja nytkin työelämässä olevat rakentaa ainakin osa, näyttää että välistävetäjiä on enempi ja enempi. Nythän on sanottu että eläkeuudistuksesta hyötyy tämä nyt työssäoleva ikäluokka eniten.

    • ota työ, älä odota

      Rohkeutta pitää olla ja ottaa työ vastaan jos saa, kyllä sitä ennenkin juoksupojista tuli johtajia ym.

      • eöt olqe rosdka

        EI Suomi työllä elä vaan velanotolla
        Sisämarkkinoille tehtävä työ ei lisää tippaakaan varallisuutta maamme rajojen sisäpuolelle.
        Tuonti voidaan maksaa vain vientituotteista saatavalla tulolla.
        Eikä voitollinenkaan kauppatase ole maksuväline, sillä valtaosa siitä joutuu yrityksen haltuun . Yritysten tuotannon ulkoistamiset saattavatkin viedä kauppataseen pois maastamme kokonaankin.
        Joten ne kansalaiset jotka aikovat täällä elää koko ikänsä ovatniitä joiden varaan lopuksi velan rasitteet jäävät.
        Hyväosaiset karkaavat tilanteen mukaan paremmille asuinsijoilleen sillä he eivät ole enää isänmaallisia mieleltään.

      • juu juu

        kyllähän se on kiva varmaan insinöörin tai maisterin papereilla siivota vessoja toivotalkoiden 9e päivä liksoilla?

      • 1+2
        juu juu kirjoitti:

        kyllähän se on kiva varmaan insinöörin tai maisterin papereilla siivota vessoja toivotalkoiden 9e päivä liksoilla?

        työtä se on sekin!

      • Työnantaja

        Näin juuri, ja pitää olla myös viitseliäs siellä töissä.

        Yrittäjinä olemme nähneet sen, millainen on nykyinen työväki, noin 20-50- vuotias. Parhaassa työiässä olevista ei löydy kovin paljon oma-aloitteisia ja ahkeria työntekijöitä. Näkee, että kotona ei ole opittu tekemään mitään, mutta vaatimaan on opittu. Hyvä työmoraali on aivan liian harvalla. Moni jää mieluummin ennemmin tai myöhemmin päivärahoille, kuin tekisi töitä ja katsoisi elämäänsä vähän pitemmälle....Työnantajina olemme vieläpä aika harvinaisia. Työntekijämme saavat monenlaisia kannustimia ja etuisuuksia mitä nykyään harvemmassa työpaikassa saa. Jotkut ahkerimmat osaavat arvostaa tätä kaikkea.

    • Tosi on

      Jäitkö luuseri ilman perintöä, kun noin ollaan katkeraa veteraaneille?

      • haloo nyt!

        Etkö ymmärrä lukemaasi.Suuret ikäluokat tuhosivat veteraanien rakentaman maan.

      • hallootahalloo
        haloo nyt! kirjoitti:

        Etkö ymmärrä lukemaasi.Suuret ikäluokat tuhosivat veteraanien rakentaman maan.

        Suuret ikäluokat tekivät valtavasti duunia niska limassa kohottaakseen elintasoaan, sankoin joukoin lähtivät töihin maahanmuuttajiksi Ruotsiin ja jopa toiselle puolelle maapalloa. Eivät he tänne ole mitään elätettävien laumaa haalineet, sen ovat tehneet heidän jälkeläisensä jotka tottuivat parempaan elintasoon jo lapsesta kuin omat vanhempansa.
        Taitaa nyt olla puurot ja vellit menneet sekaisin....?

      • kaiken tuhosivat
        hallootahalloo kirjoitti:

        Suuret ikäluokat tekivät valtavasti duunia niska limassa kohottaakseen elintasoaan, sankoin joukoin lähtivät töihin maahanmuuttajiksi Ruotsiin ja jopa toiselle puolelle maapalloa. Eivät he tänne ole mitään elätettävien laumaa haalineet, sen ovat tehneet heidän jälkeläisensä jotka tottuivat parempaan elintasoon jo lapsesta kuin omat vanhempansa.
        Taitaa nyt olla puurot ja vellit menneet sekaisin....?

        Kyllä suuret ikäluokat ovat luoneet velkapommin ja menneet tyytyväisinä aikaisin eläkkeelle. Ilmaiset koulut kävivät ja uhrasivat työpanoksensa Ruotsille.Sieltä Tiina Rosenbergin kaltaiset huutelivat sitten tännekin mamutusjoikuaan ruotsalaisista minareeteista.

      • noinko se oli
        kaiken tuhosivat kirjoitti:

        Kyllä suuret ikäluokat ovat luoneet velkapommin ja menneet tyytyväisinä aikaisin eläkkeelle. Ilmaiset koulut kävivät ja uhrasivat työpanoksensa Ruotsille.Sieltä Tiina Rosenbergin kaltaiset huutelivat sitten tännekin mamutusjoikuaan ruotsalaisista minareeteista.

        Eipä ollut aiemmin opintotukia eikä opiskelijoiden asumistukia, töissä sitä joutui käymään opintojen ohella, jos ei opintolainaa halunnut ottaa. Mites on nyt? Monellako opiskelijalla on nykyisin opintolaina?

      • totuus....
        noinko se oli kirjoitti:

        Eipä ollut aiemmin opintotukia eikä opiskelijoiden asumistukia, töissä sitä joutui käymään opintojen ohella, jos ei opintolainaa halunnut ottaa. Mites on nyt? Monellako opiskelijalla on nykyisin opintolaina?

        eihän se ole paljoa, se opintoraha
        249,21 kuussa keskiasteella, mutta jos vanhemmilla hyvät tulot niin alenee
        301,89 korkeakouluopiskelijalla kuussa eli kympin päivä, siitä revitään asuminen ja sapuska . joten opintolainalle menee.

    • meeri muru

      Eivät nämä nykyajan pullajalat osaa kuin syytellä. Olisittepa asuneet asunnoissa joissa luteita, vessat ulkona, pelkkää kylmää vettä yhdestä hanasta, yhdessä huoneessa 5 asukasta jne.

      Mutta pakko sanoa, vaihtaisi en lapsuuttani tähän nykyajan pinnalliseen menoon.

      • ei tulevaisuutta

        Paljonko oli luku velkakellossa kun olit lapsi? Paljonko on nyt? Suurten ikäluokkien pinnallinen klekkeröinti. Oli 80-luvun kasinovuodet ja sen jälkeinen velkaporsastelu toisten tulevaisuuden kustannuksella. Sitten mennään nuorena eläkkeelle vähän lisäporsastelemaan.

      • omaan pesään..
        ei tulevaisuutta kirjoitti:

        Paljonko oli luku velkakellossa kun olit lapsi? Paljonko on nyt? Suurten ikäluokkien pinnallinen klekkeröinti. Oli 80-luvun kasinovuodet ja sen jälkeinen velkaporsastelu toisten tulevaisuuden kustannuksella. Sitten mennään nuorena eläkkeelle vähän lisäporsastelemaan.

        Suuret ikäluokat vielä pilkkasi sankari-veteraaneja

      • ei voinu mitään
        omaan pesään.. kirjoitti:

        Suuret ikäluokat vielä pilkkasi sankari-veteraaneja

        Kekkonen käski

    • sadfaskdnf

      Nyt pitäisi ensimmäisenä saada nämä ulkomaalaiset sosiaalipummit palautettua lähtömaahansa.

    • aina samat virret

      "Pikkuisen ahistaa kun ei löydy töitä millään ilveellä ku pätkissä, vuokralla tai ilmaisena harjoittelijana. Mihinkään siitä et tule etenemään eikä millekään pohjalle pysty mitään rakentamaan, lupaviidakko on järjetön eikä duunarin palkalla pysty enää saavuttamaan juuri mitään. Taloja ei piirrellä enää norttiaskin kanteen. Et kelpaa risusavottaankaan ilman viiden vuoden tutkintoa ja paria turvallisuuskorttia. Kaupungissa on töitä mutta missä enää on ne alivuokratut ulkorakennukset ulkohuusseineen ja sekin varmaan maksaisi tonnin, "maalais-idylli metropysäkin lähellä..." Opiskelen jotta saisin joskus töitä mutta ei vaan ole palkallisia töitä vaikka tutkintoja olisi 10."

      "Mitä te valitate, ME ollaan tehty töitä teini-iästä lähtien kokoajan ja teillä on kaikki valmiina blaablaablaablaa"

      No kuulkaa kiitosta vaan, mutta pyydettiinkö me nyt tosissaan tässä puheenvuorossa jotain valmiina vai pyydettiinkö me niitä töitä ja mahdollisuuksia? Olipa vika ihan missä hyvänsä niin mikä hlvetin vastaus tuo on esitettyyn asiaan?

      Suuret ikäluokat eivät ymmärrä lukemaansa. Ja haukkuvat omat lapsensa. Jos me ei kerran osata niin kukahan mokasi kasvatuksen....

    • Olis pitänyt ehkäist

      Suuret ikäluokat on sinutkin aikaan saaneet. Olist tyytäväinen ekä valittas.

    • Revi siitä lipposka.

      Suomalaiset nuoret potkii kiviä ja virolaisia bussikuskeja sekä siivoojia ,raksaukkoja, jne jne pyörii nurkat täynnä.
      Telakat miehitetty balteilla.
      Asuvat kolhooseissa helsingin lähiöissä pimeillä vuokrilla missä milloinkin.
      Varastelevat kaiken minkä irti saavat.
      Lapsilisät ja perheavustukset menevät baltteihin ja minne milloinkin.

      Mamuja nurkat täynnä.
      Suuren ikäluokan jälkikasvu on tehnyt nämä päätökset.

    • niinsevainon

      Lapsi rukka ei tiedä mitä puhuu..
      Nyt on nähty mihin nämä uudet ikäluokat kataiaine ja stubbeineen vie.
      Ennen ei ollut näitä kaikkimulleheti-ikäluokkia.

    • ahne piru

      Me suuret ikäluokat raadoimme vielä lapiotöissä, mutta nyt kukaan ei koske lapioon vaan tilataan vähintään minikaivuri joka sekin tekee 30 hengen työt, joten 29 jää lehdelle soittelemaan.

      Isämme kuolivat ihan normaaleina vanhuksina kuusikymppisinä ja me vähän vanhempina, mutta nykynuori voi olettaa elävänsä terveenä vähintään 80 vuotta koska lääketiede kehittyy.

      Asunnot halpoja? Velkaa piti tehdä aivan tajuttomasti ja sitten rukoilla devalvaatiota, sillä muuten siitä ei olisi selviytynyt. Hurja hinta matalasta lastulevymajasta joka tapauksessa.
      Nyt rakennetaan kolmikerroksisia kolmen hengen perheille ja ajetaan mersuilla, millaisista me saatoimme vain haaveilla taksin nähdessämme. Rikkaimmat ostivat sitten sen taksin kun sillä oli ajettu 400 000 km.
      Me muut raadoimme vuoden lapiotöissä saadaksemme irti vanhan Anglian.

      Palkka lapiotöistä oli surkea, nykyrahassa alle 50 senttiä tunnilta ja ruoan ostamiseen meni kolmasosa palkasta. Sekin oli halpaa makkaraa ja perunoita, aamulla kaurapuuroa.

      Markka oli niin arvoton raha että sillä ei matkusteltu eikä ostettu ulkolaisia tavaroita. Jos jotain halusi ostaa, niin siihen oli säästettävä ensin kuukausia oli se melkein mitä hyvänsä.

      Nyt kakaroille haetaan yhtäkkiä mopoauto jonka vakuutuskin on niin kallis, että siihen olisi mennyt puolen vuoden palkka.

      Jos meidän ikäluokka olisi ollut vallassa, niin valtio ei olisi velkaantunut, koska olemme oppineet tavattoman säästeliäiksi. Mitään ei heitetä pois. Sen näette kun joskus tyhjäätte kuolinpesiämme. Vanhat jogurttipurkitkin on siististi nipussa kaapin nurkassa.
      Meidän takia ei todellakaan ole tarvinnut tehdä velkaa! Emme syö enempää kuin tienaamme, mutta teille märkäkorville ei riitä mikään, joten sen takia vienti ei vedä ja syömävelkaa tulee tajutonta kyytiä.

      Kukaan ei ole niin hullu että ostaisi teidän jättipalkoilla laiskasti väsäämiänne tuotteita. Olette tehneet maailmanennätyksen palkankorotuksissa, mutta onko meidän eläkkeet nousseet samaa tahtia? NOT. Ei se mitään, me osaamme elää sillä mitä saamme, eikä meistä kauaa ole teille vaivaa ja saatte sen 110-neliöisen tasakattoisen suorahormitakkaisen energiasyöpön ihan omaksi. Nauttikaa siitä ja ajatelkaa, että niiden arvo on 400 miljardia vai miten se nyt oli?

      • :-D

        Kettu te olette aivan sekaisin noiden nykyajan kuvaustenne kanssa.

    • serbyrean

      noh noh lapset. työ ei katso miestä/naista mutta katsoo tuloksen. itse tässä jatkuvan ruikutus, vittuilu ja selkäänpuukotuslandiassa tullut siihen tuloksee et järki käteisen 10 vuotissuunnitelma syrjäyttää alkuperäisväestö totaalisesti työelämän ahdistavasta rutiineista on kyllä mahdollista ja toteutettavaa.

      tarvitaan vain 1.8miljoonaa nöyrää työtä pelkäämätöntä sekunda hottentottia...

      http://www.youtube.com/watch?v=1H4byTP1q9s

      • nyarnms

        .... että siitä vaan kaikki nuoret toivot. vetästään lippu salkoon ja ensi keväänä kirmataan äänestylaatikolle äänestämään kokoomusta. niin kuin nykyiset suuret ikäluokat. :D pihaltahan löytyy se käytetty 15 vuotias junnubemari ja työpaikan pitää olla naapurissa jossa pääsen painaa nappulaa kontrollihuoneessa. työ alkaa arkisin 11.00- 1600. mieleuiten sisäsiistiä pankkikonttorityötä vähäisellä asiakaspalvelupainotuksella.

      • xcvbnm,
        nyarnms kirjoitti:

        Kunhan nuorille olis edes TÖITÄ!
        Ilman säännöllistä toimeentuloa ei ole mitään toivoa tulevasta...ei voi tulevaisuuttaan suunnitella...eikä jaksa kohta haaveillakaan mistään enää.

      • ku7kup9
        xcvbnm, kirjoitti:

        Kunhan nuorille olis edes TÖITÄ!
        Ilman säännöllistä toimeentuloa ei ole mitään toivoa tulevasta...ei voi tulevaisuuttaan suunnitella...eikä jaksa kohta haaveillakaan mistään enää.

        Näin on. En ihmettelisi, jos joku kohta tekee breivikit.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      106
      1844
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1427
    3. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      6
      1406
    4. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      13
      1359
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      144
      1323
    6. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      92
      1270
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1247
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      647
      1192
    9. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      15
      1070
    10. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      1068
    Aihe