Laitinen voitti hallinto-oikeudessa ja kaupunki maksaa.

kyllä kyllä

Itä-Suomen hallinto-oikeus on hyväksynyt 23.09.2014 Jarmo Laitisen valituksen koskien kaupunginjohtajan virkasuhteessa noudatettavaa koeaikaa koskien.
Hallinto-oikeus kumoaa kaupunginvaltuuston päätöksen 17.2.2014§19 johtajasopimuksen tältä osalta.
Valtuuston päätös on lainvastainen johtajasopimukseen otetun kaupunginjohtajan virkasuhteessa noudatettavan koeajan osalta.
Mainituilta osin valittajalla on ollut perusteltu syy hakea päätökseen muutosta valittamalla.
Koska oikeudenkäynti on osin aiheutunut viranomaisen (kaupungin) virheestä päätös vaituksen johdosta osittain kumotaan.
Tämän vuoksi hallinto-oikeus velvoittaa kaupungin maksamaan Laitisen oikeudenkäyntikuluja 150 eurolla laillisine korkoineen.
Kaupunki vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Olisiko kaupunkiin lakimies ?

23

143

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • AINA AINA

      Eiks se ollut niin , että Seppä ja Laitinen häviävät AINA valituksensa. Siis valittavat JOKA KERTA turhasta. Oliks se niin?

      • hhggffddsaadfg

        Jos luet uutisen loppuun asti niin muu osa (tärkein) ei mennyt läpi vaan hylättiin.

    • Jep Jep

      Olihan se niinkin, että "voittaja" maksaa häviäjälle tässäkin tapauksessa Laitiselle korvauksia näistä turhista valituksista jotka hän tehnyt millä kuntalaisten etua ja oikeutta on loukattu. Olihan se niin, että Laitinen on aina väärässä ja kunta saa rikkoa lakia miten haluaa ja ne ketkä sitä uhmaa on valittajia sekä kiusantekijöitä.

      • Odotellaan syksyä

        Kyllä Laitinen on väärässä. Mitä hä voitti, kaupunki maksaa hänen valituspaperinsa 150 euro, ei hän sitä itse olisi maksanut muutenkaan. Päätös pysyy sitä ei muuteta. Hölyn pölyä koko Laitisen mekastus. Syksyllä kaikki on toisin.

      • ent demari
        Odotellaan syksyä kirjoitti:

        Kyllä Laitinen on väärässä. Mitä hä voitti, kaupunki maksaa hänen valituspaperinsa 150 euro, ei hän sitä itse olisi maksanut muutenkaan. Päätös pysyy sitä ei muuteta. Hölyn pölyä koko Laitisen mekastus. Syksyllä kaikki on toisin.

        Odeotellaan syksyä se tuli jo ja kaupunki maksaa Laitiselle niin eikö se ole aika selvää luettavaa lehdestä ?. Pitäisikö odotella seuraavaa syksyä vai talvea vai mitä vuodenaikaa? . tosiasia on se ,että kaupunki joutuu maksamaan korvauksia Laitiselle ja hänen "turhat" valituksensa on todettu sellaiseksi ,että kaupunki on rikkonut lakia ja päätökset on kumottu. Nämä on tosiasioita ja niitä on odotettu.
        Kiitos Jarmo Laitinen joka asiaa ei voi tai tarvitse voittaa mutta hyvä kun olet mukana.

    • välillä voittojakin

      Ja seppä voitti ja KAUPUNKI hävisi riidan koskien asiantuntija-avun hankkimista kaupungille.. kaupunginjohtajan erottamiseksi.
      Kaupungin (ilmeisesti Malinin) päätökset siis kumottiin hallinto-oikeuden toimesta.

      Näin se homma etenee.

      • Vierailija11

        Ulkopaikkakuntalaisena kysyn kuinka paljon taloudellista vahinkoa tämä ammattivalittaja Seppä on olemassaolostaan taistelevalle Heinolan kaupungille aiheuttanut? Pystyykä kukaan arvioimaan montako lasta on jäänyt ilman hoitopaikkaa ja paljonko järjestyksenvalvonnasta on jouduttu karsimaan noiden kulujen kattamiseksi?
        Olen seurannut joitakin vuosia Heinolan päätöksentkoelimien pöytäkirjoja ja en voi välttää ajatusta, että kaupunki säästäisi merkittävästi rahaa ja viranomaisten aikaa oikeiden asioiden hoitoon jos muutama ammattijalittaja saatettaisiin hoitoon.

      • ammattijalittaja
        Vierailija11 kirjoitti:

        Ulkoavaruudesta katsottuna spekuloit sekundäärisillä argumenteilla.

        Mikä on ammattijalittaja?

      • Vierailija11
        ammattijalittaja kirjoitti:

        Ulkoavaruudesta katsottuna spekuloit sekundäärisillä argumenteilla.

        Mikä on ammattijalittaja?

        Välität hyvin "Heinolan hengen", asioihin ei mennä sisään vaan viisatellaan epäolennaisilla.
        Katso ympärillesi jos olet Heinolalainen, tämän suunnanko haluat jatkuvan?
        Keksitkö mitään muita keinoja muutokseen kuin valittajien hypettämisen?
        ...sellainen johto kuin kansa... demokratia takaa, että kansa saa juuri ansaitsemansa johtajat.
        Tosin epäilen,että boikotoit myös vaaleja kaikessa "viisaudessasi".

      • Valtuuston luottamus
        Vierailija11 kirjoitti:

        Ulkopaikkakuntalaisena kysyn kuinka paljon taloudellista vahinkoa tämä ammattivalittaja Seppä on olemassaolostaan taistelevalle Heinolan kaupungille aiheuttanut? Pystyykä kukaan arvioimaan montako lasta on jäänyt ilman hoitopaikkaa ja paljonko järjestyksenvalvonnasta on jouduttu karsimaan noiden kulujen kattamiseksi?
        Olen seurannut joitakin vuosia Heinolan päätöksentkoelimien pöytäkirjoja ja en voi välttää ajatusta, että kaupunki säästäisi merkittävästi rahaa ja viranomaisten aikaa oikeiden asioiden hoitoon jos muutama ammattijalittaja saatettaisiin hoitoon.

        Kuinka paljon kenkälaatikko-kassoja Heinolassa olisikaan ilman Laitista ja Seppää? Kuinka paljon enemmän luottokortteja (joiden käyttöä tarkastuslautakunta ei tarksta) käytettäisiin ilman Laitista ja Seppää?
        Kuinka paljon enemmän Heinolan edustuskulut olisivatkaan ilman Laitista ja Seppää ja heidän kaltaisiaan rohkeita valtuutettuja?
        Kuinka paljon enemmän pakettiautoja, Lonttoon tai New Yorkin matkoja suunnitelaisiin ja tehtäisiin veronmaksajien rahoilla ilman rohkeita valtuutettujamme, joita on Heinolassa noin kymmenkunta Laitisen ja Sepän lisäksi.

        Demokratian vaatimista ja kuntalain noudattamista ei voida rahalla mitata. Hienoa että on niitäkin, jotka sitä vaativat.

      • käyp kalliiks
        Vierailija11 kirjoitti:

        Ulkopaikkakuntalaisena kysyn kuinka paljon taloudellista vahinkoa tämä ammattivalittaja Seppä on olemassaolostaan taistelevalle Heinolan kaupungille aiheuttanut? Pystyykä kukaan arvioimaan montako lasta on jäänyt ilman hoitopaikkaa ja paljonko järjestyksenvalvonnasta on jouduttu karsimaan noiden kulujen kattamiseksi?
        Olen seurannut joitakin vuosia Heinolan päätöksentkoelimien pöytäkirjoja ja en voi välttää ajatusta, että kaupunki säästäisi merkittävästi rahaa ja viranomaisten aikaa oikeiden asioiden hoitoon jos muutama ammattijalittaja saatettaisiin hoitoon.

        Ulkopaikkakuntalainen on heinolalainen.
        Kerrassaan nerokasta hämätä lukijaa väittämällä olevansa ulkopaikkakuntalainen, tällöin luottamushenkilöasema pysyy salassa :)

        Mittavat taloudelliset vahingot syntyvät kaupungille epäedullisista päätöksistä, eivät niihin kohdistuneista valituksista.
        Montakohan hoitopaikkaa on jäänyt saamatta epämääräisen rahankäytön seurauksena?
        Yhtälailla vahingollista on kaupungin paisuva henkilöstömäärä, etenkin hallinto. Saneeraamalla saavutettaisiin mittavat säästöt, mutta suojatyöpaikoista pidetään kaksin käsin kiinni ja haetaan sitten säästöjä vaikka kouluja sulkemalla.

        Yrityksesi mustamaalata Seppää on säälittävä. Voi vain kuvitella millaista päätöksenteko olisi, jos hän ei olisi luomassa painetta päättäjille. Se päätöksenteko vasta kalliiksi tulisikin - kaupunkilaisille.

        Seppä osoitti, meille kaupunkilaisille ja hallinto-oikeudelle, että Malinin hankintapäätös oli virheellinen. Asiantuntija-apu maksoi 12.000 euroa ja Mäkilä todettiin jääviksi.

      • ammattijalittaja
        Vierailija11 kirjoitti:

        Välität hyvin "Heinolan hengen", asioihin ei mennä sisään vaan viisatellaan epäolennaisilla.
        Katso ympärillesi jos olet Heinolalainen, tämän suunnanko haluat jatkuvan?
        Keksitkö mitään muita keinoja muutokseen kuin valittajien hypettämisen?
        ...sellainen johto kuin kansa... demokratia takaa, että kansa saa juuri ansaitsemansa johtajat.
        Tosin epäilen,että boikotoit myös vaaleja kaikessa "viisaudessasi".

        "Ulkopaikkakuntalaisena kysyn kuinka paljon taloudellista vahinkoa tämä ammattivalittaja Seppä on olemassaolostaan taistelevalle Heinolan kaupungille aiheuttanut? Pystyykä kukaan arvioimaan montako lasta on jäänyt ilman hoitopaikkaa ja paljonko järjestyksenvalvonnasta on jouduttu karsimaan noiden kulujen kattamiseksi?"

        Näin ulkoavaruudesta katsottuna Heinolan kaupungilla ei ole itse kustantamaa poliisia. Se järjestyksenvalvonnasta. Epäolennaisesta sen verran, että esitä laskelma ilman hoitapaikkaa jääneistä lapsista.

        "Olemassaolostaan taisteleva Heinola". Jaa niinkö, johtavat poliitikot ovat kilvan toistaneet, että pärjäämme hyvin yksin. Teimme viime vuonna jopa positiivisen tuloksen. Jos tilanne on niin paha, että taistelemme olemassaolostamme, niin siitä pitää kertoa kuntalaisille, eiks vaan.

        "heinolalainen" kirjoitetaan pienellä ja äänestän vaaleissa. Olen aina äänestänyt. Kiitos kehuista, olen omastakin mielestä "viisas". Puoliso ja lapset hoitavat onneksi tehokkaasti ajoittaisen viisauden pois.

        Kommenttisi henkilöiden ("muutama ammattijalittaja") hoitoonsaatosta on asiaton ja osoittaa huonoa arvostelukykyä. Skarppaa vähän. Ei tässä kukaan hoitoa tarvitse, tarvitsemme hyvää ja avointa hallintoa. Tsemiä!

        Järjestyksen pito on muutakin kuin poliisitoimea. Kaupungilla ja kuntalaisilla on myös vastuu, ei yksin poliisilla. Heinolassa esiintyvän ryöstöaallon hillitsemiseksi muutama Sepän valitusten käsittelyyn käytetty veroeuro olisi voitu sijoittaa vaikkapa veneenlaskupaikkojen nauhoittavaan kameravalvontaan. Aika pian olisi saatu varkaat kiinni. Samoin muutama gps seurantalaite pariin hyvin tiedettyyn veneeseen olisi osoittanut missä nuo käyvät vieraisilla.

        Hyvin pärjäävään kaupunkiin totean vain, että menestyvät kunnat vetävät kuntalaisia ja yritystoimintaa. Heinola on käsittääkseni ollut vuosia muuttotappiokunta jossa liike-elämän aktiivisuus laskee. Sen näkee helposti viikonloppuisin. Kun ei ole asiakkaita, ei kannata pitää kauppoja auki ja kun ovet ovat kiinni ei synny liikevaihtoa. Itseäni harmitata suunnattomasti, että kaikki palvelut ovan niin supistuneet etten niitä kerkeä käyttää vaikka haluaisinkin. Siispä tuon investointitavarani mukana sieltä "ulkopaikkakunnalta". Kaupungin hyvinvointia ei mitata pelkästään taloudella.

        Jos kunnan talous on kunnossa, hyvä niin. Ilmeisesti johto sittenkin osaa siis jotain tehdä, mutta rikollisten ja valittajien luoma apeus karkottaa kansalaiset ja romuttaa uskon tulevaisuuteen. Ihmetten kuitenkin kuinka sitten näinkin hyvällä taloudenpidolla olevassa kaupungissa tämä päättäjien mollaaminen somessa on näinkin massiivista.
        Kyllähän Seppä ja Laitinen pyrkii tässä yksistään oman egonsa kohottamiseen, näitä ammattivalittajia on kaikissa kunnissa, ikävä kyllä.

      • dtrh

        Mitä ihmettä, nyt nää putinilaiset ovat perustamassa jotain kodinturvajoukkoja jonkun ryöstöaallon hillitsemiseksi. Ja vielä gps- seurantaa ilman poliisia? Hei, muutama sata kilsaa itään ja oot äiti Venäjällä, siellä ei tällä hetkellä juurikaan saa valittaa. Mee sinne ja nauti kurista ja järjestyksestä. Kokemuksesta tiedän, että siellä pärjää vaan kovat ja ovelat. Onnea matkaan.

    • vaari kirkolta

      Laivuri Laitinen ei mitenkään voi olla oikeassa, kumpa kaupunki valittaisi asiasta.

      • äsdzrhjig

        "Laitinen ei mitenkään voi olla oikeassa"

        Wow, siinä kaikkien Heinolan taantumusta edustavien puheenvuorojen äiti. No, oikeuden mielestä oli. Jos et ole tyytyväinen, valita eteenpäin. Liityt valittajien kuoroon... Oh yeah, peace and rock!

    • Taas fiksut asialla

      Mitä se Laitinen oikeesti voitti?? Valtuusto tekee asiassa uuden päätöksen ja sillä siisti. Mikään ei muutu Tamin sanoin! Me veronsa tänne Heinolaan maksaneet häviämme!

      Ja sitten täällä vielä tuuletellaan moiselle??

    • Jarmo Laitinen

      Jos vanhat merkit käyvät toteen niin valtuusto tekee uuden päätöksen ja taas valitetaan ja taas Laitinen saa rahaa kaupungilta ja kaupunki maksaa :D :D :D hyyyyyyyvä heinolan päättäjät, eikö asioita voisi tehdä kerralla oikein.
      Niin enhän minä mitään voittanut ainahan ne "voittajat" häviäjille oikeudessa on tuomittu maksamaan :D :D :D , ni kyse ei ole summan suurudesta vaan periaattesta minunkohdallani.

    • hehhheeeeeeee

      http://www.itahame.fi/Uutiset/2014/09/26/hallinto-oikeus-kumosi-teittisen-kahtia-jaetun-koeajan

      Mitenkäs sen Laitisen "voiton" kanssa asia olikaan... :-)

      • peli hanskassa..

        Antaa runksivstien trollata.

        Häviäminen on helppoa, voittaminen on vaikeaa. Nyt jarmo nautit voitosta ja annat hävijien uhota. Älä lähde häviäjien kelkkaan, ota drinksu ja mieti pari päivää.

        Sä oot pelin päällä, nyt travitaan vain vähän kärsivällisyyttä.

      • ooooooooooooooo
        peli hanskassa.. kirjoitti:

        Antaa runksivstien trollata.

        Häviäminen on helppoa, voittaminen on vaikeaa. Nyt jarmo nautit voitosta ja annat hävijien uhota. Älä lähde häviäjien kelkkaan, ota drinksu ja mieti pari päivää.

        Sä oot pelin päällä, nyt travitaan vain vähän kärsivällisyyttä.

        Opettele sinäkin lukemaan ja kirjoittamaan ennenkuin alat vouhkaamaan.

    • seurannut

      Saataa epäillä kuinpahan moni asia olisi lipunut joidenkin yksityiseksi voitoksi ja hyödyksi mikäli Laitinen Seppä ja muutama muu ei olisi niihin takertunut.
      Todella hyvä kun meillä on kriittisiä asukkaita kaupungissa, se palvelee parhaiten yhteisöä.
      Kummallinen asia, että nämä ja näiden kriitikkojen esitykset ja asiat ohjaillaan aina itse asiasta muualle ja heitä haukutaan ja arvostellaan antamatta vastausta siihen kritiikkin ja kysymyksiin mitä he esittävät.

    • ei tuu lasta, eikä

      Kuittikaupan "osaaja" kesäteatterista ei hallitse kielen rakennetta puhumattakaan oikeakielisyydestä! Merkantti on liian suurissa saappaissa ja sekös "vatuttaa" ja täällä yrittää sitten päteä säälittävää!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      987
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      890
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      744
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe