Tuomari antaa sakot ilman syytettä..?

Esimerkkimies

Hei! Tutustuin hiljattain tapaukseen, jossa syytettyä syytettiin Moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta, mutta oikeudessa syyte hylättiin.
Eli kaikki alkoi siitä, kun syytettyllä oli ajoneuvokäyttöoikeus firmassa, mutta firman työntekijä yritti estää syytetyn lähtemisen parkkipaikalta, ja syytetty "mukamas" yritti ajaa asianomistajan, eli kyseisen firman työntekijän päälle, vaikka ei oikeasti yrittänyt. Kaikki tämä kuvattiin valvontakameralla (kuvanlaatu todella suttuinen, ei mahdollisuutta tunnistaa kasvoja jne.)
Oikeudessa syyte siis Moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta hylättiin syyttäjän päätöksestä olla nostamatta syytettä, eikä koko asiassa edes ollut vaatimuksia.
Tuomarin katsottua videon hän päätti nostaa syytteen Pahoinpitelyn yrityksestä asianomistajaa kohtaan ja antoi vastaajalle 1520 euroa sakkoa.
Saako tuomari antaa sakkoja kun syytettä ei nostettu, ja nostaa "oman" syytteensä?

Asianomistaja siis itsekkin totesi ettei kyseessä ollut pahoinpitelyn yritys syytetyn osalta.

Asiassa 26.9 lähtien 7 vuorokautta aikaa valittaa sakoista, vastatkaa nopeasti mielellään jos asiasta on tietoa.
Kiitän jo etukäteen kaikkia kommentoineita ja asiaan kantaa ottaneita!

15

140

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sakkojasakkoja

      No ensinnäkin kertomuksessasi on sellaisia virheitä, että kokonaisuuden arvioiminen käy vähän hankalaksi. Esimerkiksi miten oikeudenistuntoon on voitu päätyä moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta, josta ei ole päätetty syyttää ja jossa ei ole ollut vaatimuksia? Syyttämättäjättämispäätös nimenomaan tarkoittaa sitä, että syytettä ei nosteta, eikä silloin päädytä oikeuteenkaan. Vai oliko jutussa alunperinkin muitakin syytekohtia?

      Sitten tuomarin toimintaan. Kyllä. Tuomari on sidottu vain teonkuvaukseen, joka toki on tässä tapauksessa helposti todettavissa kamerakuvasta. Sen sijaan tuomari ei ole sidottu rikosnimikkeeseen, vaan voi todeta jonkin toisen rikoksen täyttyneen. Pahoinpitely puolestaan ei ole asianomistajarikos, joten tuomio voi tulla riippumatta asianomistajan tahdosta.

      • Miess21

        Asia siis meni oikeuteen, jossa syyttäjä päätti olla syyttämättä todistusaineiston puututtua. Videokuva oli niin huonolaatuista, että siitä ei saanut mitään selvää kuka yritti ajaa ja kenen päälle, lisäksi asianomistaja itse sanoi ettei syytetty ollut yrittänyt ajaa hänen päälleen, mutta tuomari päätti itse että syytetty yritti vaikka kaikki muut sanoivat toisin.

        Joten miten tuomari voi siis antaa sakot asiasta jota ei ole käytännössä tapahtunut, itse asianomistajakin kiistää pahoinpitelyn yrityksen ja kertoi oikeudessa että syytetty pysäytti auton niin että hän ehti pois alta hyvin.

        Suomen oikeuslaitos on kyllä todella mielivaltainen jos tuomari saa itse päättää antavansa sakot asiasta jota ei ole edes kenenkään mukaan tapahtunut.

        Ja siis videokuva oli käytännössä 2 sekunnin välein otettuja kuvia, jotka olivat niin huonolaatuisia, että se näytti kuin syytetty olisi ajanut "vauhdilla", minkä kaikki edelleenkin siis kiistivät.

      • Sattuu ja tapahtuu

        Alkuperäisessä kertomuksessa on jotain puutteellista ja/tai virheellistä. Tosiaan, kuten edellä oleva jo vastasikin, mikäli syyte olisi jätetty nostamatta moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta ja mikäli se olisi ollut ainut syytekohta, ei asiaa olisi koskaan oikeudessa käsiteltykään.

        Toisekseen syytteen muuttuminen moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta pahoinpitelyksi oikeudessa kuulostaa niin erikoiselta, että hankala ottaa kantaa. Em. mainitussa rangaistusasteikko on sakkoja - max 18kk vankeutta kun taas pahoinpitelyssä skaala on sakkoja - max 24kk vankeutta. Lähtökohtaisesti syyte ei saa muuttua oikeudenkäynnin aikana kovemmaksi siten, että tuomion ankaruus nousee. Haastettavan on pystyttävä valmistautumaan sellaiseen etukäteen.

        Ehkäpä tarkennat kertomusta ensin, ennen kuin voi ottaa kantaa asiaan. Tietysti virheellisestä oikeudenkäynnistä kannattaa valittaa hoviin, mutta alkuperäisen kertomuksen seikat ovat ristiriitaisia, joten tilanne ei varmasti ole täsmälleen niin kuin nyt on kerrottu.

      • Valitushoviin
        Miess21 kirjoitti:

        Nyt kannattais ottaa sitten yhteyttä asianajajaan ja valittaa hoviin. Noilla kertomuksen perusteilla ei pysty muuta neuvomaan.

      • Sakkojasakkoja
        Miess21 kirjoitti:

        Asia siis meni oikeuteen, jossa syyttäjä päätti olla syyttämättä todistusaineiston puututtua. Videokuva oli niin huonolaatuista, että siitä ei saanut mitään selvää kuka yritti ajaa ja kenen päälle, lisäksi asianomistaja itse sanoi ettei syytetty ollut yrittänyt ajaa hänen päälleen, mutta tuomari päätti itse että syytetty yritti vaikka kaikki muut sanoivat toisin.

        Joten miten tuomari voi siis antaa sakot asiasta jota ei ole käytännössä tapahtunut, itse asianomistajakin kiistää pahoinpitelyn yrityksen ja kertoi oikeudessa että syytetty pysäytti auton niin että hän ehti pois alta hyvin.

        Suomen oikeuslaitos on kyllä todella mielivaltainen jos tuomari saa itse päättää antavansa sakot asiasta jota ei ole edes kenenkään mukaan tapahtunut.

        Ja siis videokuva oli käytännössä 2 sekunnin välein otettuja kuvia, jotka olivat niin huonolaatuisia, että se näytti kuin syytetty olisi ajanut "vauhdilla", minkä kaikki edelleenkin siis kiistivät.

        "Asia siis meni oikeuteen, jossa syyttäjä päätti olla syyttämättä todistusaineiston puututtua."

        No mitä sille todistusaineistolle oikein tapahtui? Katosi syyttäjältä matkalla taukohuoneesta käräjäsaliin? Johonkin se syyteharkinta on perustunut. Vai esitettiinkö oikeudessa jotain sellaista todistelua, joka sai syyttäjän luopumaan syytteestä?

        Saat halutessasi käsiisi oikeuden päätöksen kirjallisessa muodossa. Niissä on perusteltu tuomio tänä päivänä yleensä ihan kohtuullisen hyvin. Siitä saat tukea tälle pohdinnalle, koska tuosta kertomuksesta päätellen jotain on mennyt ohi korvien tai ymmärryksen siellä käräjäsalissa kun tuomio on luettu. Kun sen saat niin voit laittaa sen nimi- ja muut yksilöivät tiedot poistaen julki, jolloin sitä voi arvioida. Tuon kertomuksen perusteella kun ei voi kuin toistaa aiemmin mainitun: tuomari voi todeta jonkin muunkin rikoksen täyttyneen kuin sen mistä on alunperin syytetty.

      • Miess21
        Sattuu ja tapahtuu kirjoitti:

        Alkuperäisessä kertomuksessa on jotain puutteellista ja/tai virheellistä. Tosiaan, kuten edellä oleva jo vastasikin, mikäli syyte olisi jätetty nostamatta moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta ja mikäli se olisi ollut ainut syytekohta, ei asiaa olisi koskaan oikeudessa käsiteltykään.

        Toisekseen syytteen muuttuminen moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta pahoinpitelyksi oikeudessa kuulostaa niin erikoiselta, että hankala ottaa kantaa. Em. mainitussa rangaistusasteikko on sakkoja - max 18kk vankeutta kun taas pahoinpitelyssä skaala on sakkoja - max 24kk vankeutta. Lähtökohtaisesti syyte ei saa muuttua oikeudenkäynnin aikana kovemmaksi siten, että tuomion ankaruus nousee. Haastettavan on pystyttävä valmistautumaan sellaiseen etukäteen.

        Ehkäpä tarkennat kertomusta ensin, ennen kuin voi ottaa kantaa asiaan. Tietysti virheellisestä oikeudenkäynnistä kannattaa valittaa hoviin, mutta alkuperäisen kertomuksen seikat ovat ristiriitaisia, joten tilanne ei varmasti ole täsmälleen niin kuin nyt on kerrottu.

        Juttu on se että emme ole koskaan aikaisemmin oikeuteen tai tälläisiin asioihin joutunut, koska eletty on lain mukaisesti, ainut rike on nopeussakko 7 vuoden takaa, ei MITÄÄN muuta, joten ei hirveästi tietoa näistä jutuista ole.

        Elikkä siis moottorikulkuneuvon käyttövarkaus ei pitäisi edes päästä oikeuteen?
        Mielenkiintoista sinänsä kun esitutkinnat ja kaikki on tehty mutta tälläiset näin isot asiat on jääny sivulle.

        Ja kyllä, asiat ovat juuri niin kuin kerroin.
        "Rikos" tapahtui, asianomistaja haastoi oikeuteen MOOTTORIKULKUNEUVON KÄYTTÖVARKAUDESTA, oikeudessa syyte hylättiin, ja katsottiin se valvontakameran huonolaatuinen video, josta tuomari päätteli että kyseessä olisi pahoinpitelyn yritys, vaikka asianomistaja eli uhri itse kiisti sen.
        Kuulostaa hyvin ristiriitaiselta, tiedän, mutta näin se nyt vain on.
        Ja ottaen huomioon että syytetyn nettopalkka on noin 1600e/kk, sakot 1520, eikö ole turhan korkeat?

      • Miess21
        Sakkojasakkoja kirjoitti:

        "Asia siis meni oikeuteen, jossa syyttäjä päätti olla syyttämättä todistusaineiston puututtua."

        No mitä sille todistusaineistolle oikein tapahtui? Katosi syyttäjältä matkalla taukohuoneesta käräjäsaliin? Johonkin se syyteharkinta on perustunut. Vai esitettiinkö oikeudessa jotain sellaista todistelua, joka sai syyttäjän luopumaan syytteestä?

        Saat halutessasi käsiisi oikeuden päätöksen kirjallisessa muodossa. Niissä on perusteltu tuomio tänä päivänä yleensä ihan kohtuullisen hyvin. Siitä saat tukea tälle pohdinnalle, koska tuosta kertomuksesta päätellen jotain on mennyt ohi korvien tai ymmärryksen siellä käräjäsalissa kun tuomio on luettu. Kun sen saat niin voit laittaa sen nimi- ja muut yksilöivät tiedot poistaen julki, jolloin sitä voi arvioida. Tuon kertomuksen perusteella kun ei voi kuin toistaa aiemmin mainitun: tuomari voi todeta jonkin muunkin rikoksen täyttyneen kuin sen mistä on alunperin syytetty.

        Ainoana todisteena oli huonolaatuinen valvontakameran kuva, joka hylättiin oikeudessa, mutta siitä tuomari antoi sakkoja syytetylle pahoinpitelyn yrityksestä.

    • Mies211

      Muotoilenpa tämän nyt hyvin yksinkertaiseksi:
      Syyte tuli moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta, jossa ainoana todisteena oli suttuinen valvontakameran kuva.
      Kyseinen syyte hylättiin oikeudessa.
      Tuomari katsoi valvontakameran videon, joka oli 2 sekunnin välein otettuja kuvia, ja kuvat olivat niin huonolaatuisia, että niissä näytti kuin syytetty olisi ajanut uhria päin, mutta uhri itse kiisti tämän ja kertoi tuomarille että syytetty oli pysäyttänyt auton ja antanut tämän mennä pois alta ennenkuin ajoi pois.

      Eli tuomari siis antoi sakot VIDEON perusteella, joka näyttää asiat niin väärin kuin olla voisi, ja tätä yritettiin oikeussalissa tuomarille selittää, niin vastaaja kuin syyttäjäkin mutta tuomaria ei kiinnostanut.

      80 päiväsakkoa, loppusumma 1520,00 €
      Syytetyn nettopalkka 1600€/kk

      • Sakkojasakkoja

        Noniin, eli siis syyttäjä syytti, mutta syyte hylättiin toteennäyttämättömänä oikeudessa? Se on eri asia kuin että syyttäjä jättäisi syyttämättä. Sen sijaan tuomari katsoi sinun kuitenkin syyllistyneen pahoinpitelyn yritykseen sen perusteella mitä oikeudessa esitettiin.

        Jos olet eri mieltä, niin ei muuta kuin hovioikeuteen. Alkuperäinen kysymyksesi oli kuitenkin prosessioikeusluonteinen, joten sen osalta jutussa ei näillä tiedoilla ole epäselvyyttä. Tuomari saa tuomita muustakin kuin siitä mistä syytettiin, jos katsoo teonkuvauksen ja oikeustosiseikkojen niin vaativan. Muutenhan rikollisia jäisi tuomitsematta vain sen takia, että syyttäjä tarjoaa väärää lainkohtaa, kun joku toinen sopisikin paremmin.

        Kerrotko vielä miten ihmeessä syyttäjä saattoi päätyä syyttämään moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta, jos kerran sinulla oli käyttöoikeus autoon? Kuka oli asianomistaja? Mitä tämä asianomistaja sanoi esitutkinnassa, että syntyi se virheellinen käsitys että sinulla ei olisikaan ollut käyttöoikeutta?

        Ja mitä tulee rangaistukseen, josta kysyt tuossa ylempänä, niin eipä tuo nyt niin mahdottomalta kuulosta. 1600 egee nettopalkka tekee bruttona kolmatta tonnia, ja kun se on vuosiansiopohjainen laskentatapa, niin mukaan tulee vielä lomakorvaukset ja muut hilppeet. Mutta mahdoton vastata tarkemmin kun kerrot vain loppusumman etkä päiväsakkojen määrää.

      • Miäs21

        (Juttu ei siis ole omani, vaan erään tuttavani)
        Työsopimus oli tehty firman johtajan kanssa, ja sitten kun firman työntekijä, joka sattuu olemaan johtajan poika, ei hänelle kuulunut auton avaimia antaa.

        Nurinkurista on myös se, että firman edustaja ei saapunut oikeuteen vaikka firman autosta kyse oli, vain tämä työntekijä jolla ei mitään tekemistä ole minkään kanssa.

        Eli vaihtoehdot on hovioikeus tai 80x päiväsakkoja yht. 1520 € rikoksesta jota ei tapahtunut

      • 7+18
        Miäs21 kirjoitti:

        Suurin piirtein. Jos juttu hovissa hävitään, niin lisäksi oikeudenkäyntiin liittyviä kuluja sakon lisäksi, kun syyttäjä tuskin valittaa.

      • Sakkojasakkoja
        Miäs21 kirjoitti:

        (Juttu ei siis ole omani, vaan erään tuttavani)
        Työsopimus oli tehty firman johtajan kanssa, ja sitten kun firman työntekijä, joka sattuu olemaan johtajan poika, ei hänelle kuulunut auton avaimia antaa.

        Nurinkurista on myös se, että firman edustaja ei saapunut oikeuteen vaikka firman autosta kyse oli, vain tämä työntekijä jolla ei mitään tekemistä ole minkään kanssa.

        Eli vaihtoehdot on hovioikeus tai 80x päiväsakkoja yht. 1520 € rikoksesta jota ei tapahtunut

        Öö, täh?

        Miten työsopimus tähän liittyy? Kyse oli auton käyttöoikeudesta. Miten pomon poika asiaan liittyy? Hänkö sitä ajamista yritti estää? Eihän tuossa ekassa kappaleessa ole mitään järkeä. Haluat ehkä muotoilla sen uudestaan.

        Oikeuteen firma voi edustajakseen lähettää sen jonka haluaa.

        Kyllä. Vaihtoehdot ovat hovioikeus tai tuomioon tyytyminen. Tyytymättömyys pitää todellakin muistaakseni ilmoittaa viikon sisällä, ja varsinaisen valituksen tekemiseen on kuukausi.

      • ARJKF AÖOFJ ÖDZXKJ V
        Miäs21 kirjoitti:

        (Juttu ei siis ole omani, vaan erään tuttavani)
        Työsopimus oli tehty firman johtajan kanssa, ja sitten kun firman työntekijä, joka sattuu olemaan johtajan poika, ei hänelle kuulunut auton avaimia antaa.

        Nurinkurista on myös se, että firman edustaja ei saapunut oikeuteen vaikka firman autosta kyse oli, vain tämä työntekijä jolla ei mitään tekemistä ole minkään kanssa.

        Eli vaihtoehdot on hovioikeus tai 80x päiväsakkoja yht. 1520 € rikoksesta jota ei tapahtunut

        "Juttu ei siis ole omani, vaan erään tuttavani)"

        Siis et ole itse ollut mukana kyseisessä istunnossa? Ja kysymyksesi perustuu kaverisi (ymmärrettävästi tuohtuneena) kertomiin tietoihin?

        No ei ihme, ettei tästä meinaa tolkkua saada, kun koko kysymys perustuu maallikon toisen käden tietoihin.

    • voi luoja :DDD

      No mitä vittua yritit ajaa viranomasen päälle !? Ei vissii paljo sul järki leikkaa....

      • 20++4

        Täh, viranomaisen päälle ?? Mistä näitä pösilöitä oikein tulee ?
        Jos olisi yritetty ajaa viranomaisen päälle, niin ei silloin juttua olisi ratkaistu sakolla.
        Kyse olisi ollut vähintään virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta, ovatpa syyttäjät viimeaikoina syyttäneet murhan yrityksestäkin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2784
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      517
      2624
    3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1835
    4. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      31
      1749
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      117
      1723
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      301
      1659
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1262
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      76
      1086
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1072
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      54
      1067
    Aihe