Miksei naiset voi sanoa suoraan?

Kysyn vaan että

Tapailin erästä naista 4kk ajan, sitten eräänä aamuna nainen ilmoitti että hänellä on vähän ongelmia eikä oikein pysty minua tapamaan vaikka oli sovittu että mentäisiin töihin samalla kyydillä. Hän lupasi että katsotaan asiaa taas ensi viikolla kun olo parempi. No, naisen olo ei kuitenkaan tuosta kohentunut, vaan viikosta tulikin kuukausi ja kohta kaksikin. Pidimme kuitenkin koko ajan yhteyttä, lähinnä viestein, mutta myös soitellen aina silloin tällöin, nainen vakuutteli koko ajan että hän kyllä sitten ilmoittaa kun voimme taas tavata.

Nyt on kulunut jo 5kk siitä kun olen nähnyt tuon naisen viimeksi, viestit ovat muuttuneet kymmenistä päivittäisistä ehkä pariin viikossa, välillä nainen jopa jättää ihan kokonaan vastaamatta.

Miksi te naiset ette voi suoraan sanoa että mies ei enää kiinnosta, vaan pitää toista noin roikottaa ja vakuutella että "kohta taas nähdään" vaikka selkeästi ei ole mitään aikomusta niin toimia?

17

351

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hepille lämmintä

      Noo Vihtorii !! Eikö ittelläs ole varapatjaa ja vieraillekin jos sattuvat saapumaan.....
      Voi hyvä mies älä narise TOIMI !!

      • Kysyn vaan että

        Miten pitäisi toimia?

        Mennä naisen ovelle kutsumatta ovikelloa soitteleen ja tunkeutua asuntoon sisään kutsumatta?


    • hmmmmmmmmmmmm

      Oletko kertonut kyseiselle naiselle että olet hänestä kiinnostunut, vai luuleeko hän että tarvitset vain rupatteluseuraa työmatkoille?:p

      • Kysyn vaan että

        Kyllä olen kertonut ja hän kertoi myös että tuntee samoin (tosin siitä on jo yli 5kk aikaa)


    • …………..

      Et siis pidä mahdollisena, että naisella olisi oikeasti jokin ongelma, vaikkapa vakava sairaus, jonka takia ei pysty miettimään tapailemisen jatkoa eikä halua avautua asiasta ihmiselle, jota on tapaillut vain 4 kuukautta?

      Toisaalta, jos naisen aikomukset ovat itsestään selvät, ehkä sun kannattaisi tehdä ne johtopäätökset ihan itse.

      • Kysyn vaan että

        Olen pitänyt tuota sairauttakin ihan loogisena syynä, mutta toisaalta hän on myös kertonut että on käynyt kavereidensa kanssa baareissa, jopa Kanariallakin tässä välissä, ettei kyse voi varmaankaan kauhean vakavasta koko elämään vaikuttavasta sairaudesta olla.

        En tiedä mitkä naisen aikomukset ovat. Aluksi hän ilmoitti selkeästi että tämä kaikki on vain hetkellistä ja että hän ottaa kyllä yhteyttä kun olo helpottaa. En vain ole voinut kauheasti häneltä asiasta kysellä viime aikoina, sillä hän ei oikein suostu siitä keskustelemaan minun kanssani, toteaa vain että on kertonut ettei tilanne ole muuttunut, vaikkakin kaikki muu mitä hän on minulle kertonut ilmaisee ihan selkeästi että pahin on jo ohi.

        Tulisiko minun tehdä se johtopäätös että nainen on suuttunut minulle jotenkin vai että hän ei vain enää tauon jälkeen ole enää kiinnostunut minusta muttei vain saa sitä suoraan sanottuakaan vai olisiko oikea johtopäätös luottaa sokeasti naisen sanaan ja vain odotella että hän taas aktivoituu minun suhteen?


    • ootko kilttimies?

      Kyllä siinä on kans yhdenlainen tohvelisankari!
      Odottelee 5 kuukautta ja ihmettelee. Pitääkö rautalangasta vääntää? Tuskin sitä naista kiinnostaa, olet vain sellanen hätävara. Hyvä olla olemassa, kun tarvetta ilmaantuu. Jos ilmaantuu.

      • Kysyn vaan että

        Kyllä minä aika kiltti mies taidan olla, mutta lähinnä vain siksi tämän naisen suhteen sillä välitän hänestä todella paljon. En halua pilata mahdollisuuksiani lopullisesti niin olen sitten jäänyt hänen suhteen tällaiseksi tohvelisankariksi.


      • Raaka totuus

        No missä vaiheessa suhteen voi katsoa rauenneen jos toinen ei enää osoita kiinnostusta? 5 kk nyt ainakin, mutta entä 3 kk, 1 kk, kaksi viikkoa?


    • miksi taas kaikki miehet aina luulee et ku yks nainen tekee jotain niin kaikki naiset tekee niin..?

      yleistäminen on kivaa,

      • Kysyn vaan että

        Yleistäminen auttaa saamaan joskus vähän kiinnostavimpia keskusteluita kuin se jos kirjoittaa että miksi juuri tämä nainen toimii näin kun kukaan muu ei häntä täältä tunne kuin minä, jolloin keskustelun aihe jäisi aika filosofiseksi pohdiskeluksi.


      • Raaka totuus

        Miksi kaikki naiset luulevat että jos jokin yleistys ei heihin pädekään, ettei se päde valtaosaan muista naisista?

        Yleistäminen on totuutta, ja yksittäistapaukset poikkeuksia sääntöön. Ehkä miellyttäviä poikkeuksia, mutta poikkeuksia siltikin.


    • Voe juma:.!1#%?+

      .

      "Voe jumaliste"

      har!11

      .

    • Alfa Uros

      Naisten geeneihin on kirjoitettu että miehiä pitää roikottaa varalla vaikka ei edes oikeastaan kiinnosta. Kai se on joku hätävara juttu.

      Se on sitten kanssa kummallista kun miestä on pidetty hätävarana ja tämä löytääkin toisen naisen, niin alkaa kamala show. Valitetaan äijälle ja haukutaan se äijäin uusi nainen joka ikisessä paikassa.

    • ap:n nainen

      kuulostaa mt-ongelmaiselta naiselta.

      Maanis-depressiivinen jonka manian uhri olit? Rakkausnarkkari, joka elää vain siitä rakkauden tunteesta? Rakkauden/sitoumisen pelko ajoi naisen pois kun välinne alkoivat olla liiankin läheiset? Pettäjä nainen joka petti miestään kanssasi ja mies sai sen selville?

      • Raaka totuus

        AP:n nainen kuulostaa ihan tyypilliseltä naiselta, mutta ei tämä sukupuolisidonnaista ole. Ihan yhtä lailla miehet elävät vain rakkauden tunteesta... tai ehkä ennemmin hyvästä seksistä. Kun se kyllästyttää niin se kyllästyttää ja miksi siitä pitäisi sille toiselle ilmoittaa. Eihän tyhjälle karkkipussillekaan kerrota että minä heitän sinut nyt pois koska sinulla ei ole minulle enää mitään annettavaa.


    • 3 + 4

      Eiköhän tuo ole selvä peli, pudota tuollainen muija kuin paskainen lapanen ja jatka matkaa. 5 kuukautta? Oikeasti?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5178
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3377
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1512
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      184
      1353
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1046
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      958
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      877
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      768
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      63
      728
    Aihe