Mistä tuollainen ylivoimainen vauhti Micro 95 luokassa??

2+2=6

Miten micro 95 luokassa yksi kuski voi olla niin ylivoimainen? Lähes kaikki kisat on voittanut yli 6 sekunnin erolla? Mistä tuollaisia koneita saa?

76

4230

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 10+1

      vaikee uskoa, että koneesta toi ero johtuis. aikaa tuhrautuu keksenäiseen ohitteluun ja peittelyyn pahimmillaan sekuntti per kierros. ei siinä sen kummempaa salateoriaa ole.

    • Raadnelta saa

      Radnekaupasta niitä saa rahalla.

      • Kartti kahjo

        Aika monena vuonna on pikkuluokissa ollu joku joka hallitsee. Kuski kehityksessä ikäisiään edellä ja tekniikassa palikat kohdallaan.
        Erot tasoittuvat kyllä tulevina vuosina.

    • matti puhakka

      katselin ajoa, kun oli toisen kanssa vääntöö ja ohituksia ei eroja syntynyt, mutta kun sai itse ajaa yksin kärjessä, pieni ero joka kierroksella ja siitähän se lopputulos syntyi, oppia muille treeniä enemmän ja viritystä vähemmän, uskon että monen kohdalla auttais

      • töitä tehden tulos

        Matti oikeassa. Keskitytään oikeisiin asioihin treeneissä ja kisaviikonloppuisin. Ei ajateta kuskia, koneita loppuun jo treenipäivinä, leikkiä, kaveeraamista ja lepoa sopivassa suhteessa, koskee myöskin huoltajia. Lisäksi oikeat palikat runko/mosat oikealla kuskilla, niistä myös pidettävä huolta, siitä se tulos ja nopeus tulee. Kyllä siellä useampiakin kuskeja/huoltajia löytyy, ketkä tekee oikeita asioita ja tulosta syntyy, onneksi ei ole yhden tiimin dominoimaa.

    • R95 profeetta

      Uuden koneen saa rahalla radnelta ja ymmärtääkseni R95 "Profeetta" asustelee pohjanmaalla ja hän oli kyllä koko viikonloppuna Porissa kisapaikalla. Olisit mennyt mosamiehen puheille siellä porissa eikä olisi tarvinnu tulla tänne huutelemaan ;).

    • PakettiRaketti

      Eiks tämän pitänyt olla luokka jossa mosa otetaan Radnen paketista ja isketään runkoon. Mihin noita mosavelhoja tarvitaan. Meniks nyt joku juttu vähän pieleen?

      Eiks pakettimosalla ehdi kun profeettaa mainostetaan?

    • itseoppinut velho

      95 ei taida edes käydä paketista otettuna
      joissa palotilat jo laittomia paketistaotettuna
      kampurat niin kieroja että pitää tasapainottaa

      • Raksuttaako

        Siinäpä oikein asiantuntijan lausunto.. :D

    • pekkapuupäät

      Erot mylapsissa kohtalaisen isot. Tietyst ranteetkin vaikuttaa.
      Tosi tasaselt näyttää ja sitähän saatiin mitä haettiin!?

    • voi tietämättömyyttä

      päättäjät vastuuseen, tai lajiryhmästä ulos. halpaa ajelua pakettimoottoreilla? Nyt lupa koneiden holkituksiin, laakeripesiin simmilevyt, kammen kromauksiin, äänenvaimentajien manipulointiin? kunhan leima säilyy, miettivät vanhoja kaasareita myös mukaan. Suosineet 95 koneiden esiinmarssia.
      Tämmönen päätös syntyi aikanaan hallituksen toimesta ja lajiryhmä toteuttaa. Mutta missä Rakett koneiden valmistajan vastuu. Onko lajiryhmällä käsitystä tästä, kuka valvoo sinnepäin kuluttajien etuja, onko maahantuojat vastuussa vai päättäjätahot, nyt pitäisi pystyä myöntämään virheensä ja korjata tilanne.

      • Ite oot

        Ite oot tietämätön. Ku alakerrat holkitetaan ni ysivitosilla ajetaan seuraavat 10-20 vuotta. Ja köyhä harrastaja on tyytyväinen.

      • 10+6

        kerroppa millä tavalla moottoreita saisi mielestäsi huoltaa?

        minkälaista vastuuta edellytät moottorin valmistajilta, rungon valmistajalta tai rengasvalmistajalta?

        miten näitä vastuita voi valvoa?

        pitäisikö raket95 moottorien käyttö lopettaa kilpailukäytössä? mikä moottori tulisi tilalle? miten tätä uutta moottori saa huoltaa? minkälaisen takuun sen valmistaja antaa? miten sitä valvotaan?

      • Räpärää
        10+6 kirjoitti:

        Kf6 kone maksaa tuplaten ja käyttöikä 2-3v. Jo pelkästään sillä tonnin hintaerolla huoltaa raksua melkoisen paljon eikä se kutonenkaan huoltovapaa ole. Raksun koneella on arvoa kolmen vuoden jälkeen toisin kuin kutosella.
        Ja mites ku kutosen luokkari loppuu ja taas kaikki ostaa uuden koneen?! Turha luulla että osia vanhan luokkarin koneeseen saa kovinkaan pitkään.
        Eikä uuden/vanhan luokituksen koneilla varmastikkaan voi ajaa tasapäisesti kilpaa keskenään.

      • Räpärää
        Räpärää kirjoitti:

        Kf6 puolustajat vaahtoavat koneidensa halpuudesta/hyvyydestä. Kertokaa nyt miten kf kone on halvempi?!
        Mistä se ero tulee?

      • justiinat

        näissä motor racing jutuissa on aina esillä tämä kalusto/teho asiat,totuus on kuitenkin
        että kisat ratkaistaan ratin ja penkin välistä.
        kuski joka pystyy säilyttämään tasonsa läpi kisaviikonlopun on ylesä lähellä kärkeä.
        joillakin se tasaisuus on geeneissä jotkut joutuu tekemään töitä enemmän saavuttaakssen saman tasaisuuden
        onhan näitä juttuja nähty isoimmissa formuloissa,joku on vaan aina nopein!!!

      • ratne
        Ite oot kirjoitti:

        Ite oot tietämätön. Ku alakerrat holkitetaan ni ysivitosilla ajetaan seuraavat 10-20 vuotta. Ja köyhä harrastaja on tyytyväinen.

        Uusia alakertoja myydään

      • 5+19
        ratne kirjoitti:

        Uusia alakertoja myydään

        holkituksen saa alle satasella, uus alakerta maksaa mitä?

      • KF6 vaahtoaja
        Räpärää kirjoitti:

        Kf6 puolustajat vaahtoavat koneidensa halpuudesta/hyvyydestä. Kertokaa nyt miten kf kone on halvempi?!
        Mistä se ero tulee?

        jos lasket koneiden tasaväkisyydelle jonkun arvon, niin saatat päästä jyvälle hölmöjen KF6- porukoiden logiikasta.

      • harastajaa viedään
        5+19 kirjoitti:

        holkituksen saa alle satasella, uus alakerta maksaa mitä?

        melko laadukasta 95 kamaa,lap sf alakertoja ihan kotimaasta ja kesti 85sessa ilman holkitustakin, lapasesta lähtee 95nen

      • suu vaahto
        KF6 vaahtoaja kirjoitti:

        jos lasket koneiden tasaväkisyydelle jonkun arvon, niin saatat päästä jyvälle hölmöjen KF6- porukoiden logiikasta.

        joillekin jälleenmyyntiarvo merkkaa enemmän kuin toisille. Varmaan Raket on rahallisena sijoituksena parempi. Toisaalta nyt saa halvalla pari vuotta vanhoja Italian tekeleitä joilla voi myös pärjää. Jos se arvo siitä vielä tippuu niin ei nyt hirveitä tappioita tule ja ainakaan ei kesällä tarvitse kulkua harmitella.

      • tarttis tietoa
        5+19 kirjoitti:

        holkituksen saa alle satasella, uus alakerta maksaa mitä?

        Apuva, tarttis holkittaa, misä alle satasen holkituksia, kuuluuko koneen huolto / pusku/ kasaus samaan hintaan. itsellä paukku menee suuhun näitten asioiden kanssa.

      • KF6 koneet tasasia?
        KF6 vaahtoaja kirjoitti:

        jos lasket koneiden tasaväkisyydelle jonkun arvon, niin saatat päästä jyvälle hölmöjen KF6- porukoiden logiikasta.

        Jos KF6 koneet on tasaväkisiä miksi mini 60 sarjan aika ajossa on isot erot kuskien välillä? Osaako vaan muutama kärkikuski ajaa vai missä vika?

    • R95 kultajyvät

      Toivotaan, ettei ala rahastus taas kulkukoneilla! Pilaa hyvän harrastuksen :(

      • Turha toive

        Olet myöhässä toiveinesi. Rahastus R95 koneilla alkanut. Vanhat mosamiehet/ kauppiaat ihan uusia mosamiehiä on ilmestynyt juoksemaan raksumiesten kantapäille, tarjotaan omia palvelluitaan.

        On todella harmi, että "ku----s" on alkanut isossa mittakaavassa, tai no oppivathan harrastajat jo alkuunsa, ettei tämä harrastus ole halpaa, varsinkaan raksuilla ajettaessa.

    • SennaAy

      Näitä "kulkukoneita" on moni yritänyt ostaa ja huomannut pettyneensä seuraavana kesänä. Oli Vainion koneita j aTumpin koneita ja oli TOnterin koneita ja kaikissa kulku pois talven aikana.... Uksokaa nyt että erot syntyy kuskin, ratinja rungon toimesta yhdistettynä järkevään kisa ja treenitahtiin.

    • junnu70

      Unohdit että vauhdilla pyörii hassisenkone

      • kahvakylki

        Se on niin monta kertaa nähty, mikä on tänä kesänä kärjes on seuraavana kesänä sen takana. Kyllä ne suurimmat erot tulee siitä ajamisesta ei koneesta.

    • kulkuri

      Kyllä kulku tulee ranteista ja tausta tuesta, oikeisiin asioihin keskittymisestä. Raksu huoltajat täällä yrittävät kovin puolustella omia ratkaisujaan. Hinta säilyy ja pysyy, mikäli onnistut kusettamaan seuraavaa ostajaa. Olisipi ihan mielenkiintoista tietää millä hinnall ylempänä mainitut Vainion, Tumpin ja Tonterin raksut aikoinaan vaihtoi omistajaa. Pysyikö hinta samana vai kokiko inflaation. Samoin millä hinnoilla nyt vaihtuneet Raksu 95 voittajakoneet. Ihan varmasti kasvaneet korkoa voittajan alla tuolla raksupuolella. Pyytää aina saa, mutta onko oikein, että vastuu jää pelkästään ostajille.
      Vertailuna nyt vain vaikkapa KF6 tämän kesän voittajakone vaihtoi omistajaa, puolet uuden hinnasta. Olihan muuten 2013 mallia, eikä ole tarvinnut päivitellä. Sama tilanne isoissa KF koneissa. Tuskin kukaan maksanut enempää, kui uudesta koneesta. Ehkä ne Cadetti/ Raketti huoltajatkin huomanneet, mistä se kulku lopp. on kii.

      • mpokjli

        2500e on maksettu ysivitosesta. 2800e oli ollut pyyntö. holkitettu.

      • ei ku 3500eur
        mpokjli kirjoitti:

        2500e on maksettu ysivitosesta. 2800e oli ollut pyyntö. holkitettu.

        Me maksettiin 3500 eur hyvästä R95-koneesta ja ollaan oltu tyytyväisiä. Jokainen saa rahoilleen tehdä mitä huvittaa. Kaikki on vaan siitä kiinni miten kova haluaa pärjätä?

      • Toista tonnia

        Reilun tonnin maksoi toisen mainituista kuskeista R85 kone.

      • Tää on niin
        ei ku 3500eur kirjoitti:

        Me maksettiin 3500 eur hyvästä R95-koneesta ja ollaan oltu tyytyväisiä. Jokainen saa rahoilleen tehdä mitä huvittaa. Kaikki on vaan siitä kiinni miten kova haluaa pärjätä?

        Tää on niin potaskaa. Kf6 trollit kirjottelee näitä. Jos haluut hyvän R95-koneen käy ostamassa uusi ja oikase kampura, pistä palotila ja asteet kohdalleen ja anna palaa. Hinta jotain 1200-1300.

      • voi että on halpaa
        ei ku 3500eur kirjoitti:

        Me maksettiin 3500 eur hyvästä R95-koneesta ja ollaan oltu tyytyväisiä. Jokainen saa rahoilleen tehdä mitä huvittaa. Kaikki on vaan siitä kiinni miten kova haluaa pärjätä?

        Pahinta tässä on, kun tää ei ole trolli. Koneita on myyty paljon 2500 ja 3500 hinnan väliin. Joten siitä hankkimaan hyvää konetta.

      • Hyvä trolli
        voi että on halpaa kirjoitti:

        Pahinta tässä on, kun tää ei ole trolli. Koneita on myyty paljon 2500 ja 3500 hinnan väliin. Joten siitä hankkimaan hyvää konetta.

        No kerro kuka on myyny ja kuka ostanu, kun varikolla näistä hinnoista ei kukaan ole kuullu. Jos et tiedä vaan keksit netissä tämmösiä huhuja niin sit oot trolli.

      • Toivoton kf6-tapaus
        voi että on halpaa kirjoitti:

        Pahinta tässä on, kun tää ei ole trolli. Koneita on myyty paljon 2500 ja 3500 hinnan väliin. Joten siitä hankkimaan hyvää konetta.

        Nämä on aivan varmasti kf6-porukan levittämiä typeriä juttuja. Näköjään ovat täysin toivottomassa kunnossa nää kohvi6 miehet. Koffi6 ei ajeta enää oli sitten hyvä luokka tai ei, lopettakaa joo ja hankikaa elämää.

    • Sekopäisyys
      • Ja me vain

        Ostimme koneen hintaan 1150eur ja pienellä vaivalla saimme sen kulkemaan varsin mukavasti.

      • Hfjfjjfj
        Ja me vain kirjoitti:

        Ostimme koneen hintaan 1150eur ja pienellä vaivalla saimme sen kulkemaan varsin mukavasti.

        Niin tehtiin mekin! Ei oo ollu ongelmaa moottorissa eikä sen kulussa koko kesänä.

      • 4+20
        Hfjfjjfj kirjoitti:

        Niin tehtiin mekin! Ei oo ollu ongelmaa moottorissa eikä sen kulussa koko kesänä.

        kisat ja koneet oli ennen tasasempia, kun kaikki iskät huolsi koneensa itse tai ainakin teki sen perus mutterin kiristämisen. sen jälkeen kun puolet on ulkoistanu isänä olemisen on nää hinnat ja tasoerot revenneet. tasoeron repeäminen johtuu siitä ettei enää treenata omalla ajalla sitä perusajoa, kun se isukki ei viitti vapaa-ajalla tehdä mitään.

    • RAkutti

      2500€

      • 2500 x 2 = 5000€

        Ostimme 2x ysivitosta Porissa heti finaalin jälkeen yhteishintaan 5000€ ja täytyy kyllä sanoa että ne on erittäin kovia koneita!

      • Kuka??
        2500 x 2 = 5000€ kirjoitti:

        Ostimme 2x ysivitosta Porissa heti finaalin jälkeen yhteishintaan 5000€ ja täytyy kyllä sanoa että ne on erittäin kovia koneita!

        Kerro keneltä ostit ja kuka olet, muuten lasken sut säälittäväksi kf6 provoksi.

      • mitä sulle
        Kuka?? kirjoitti:

        Kerro keneltä ostit ja kuka olet, muuten lasken sut säälittäväksi kf6 provoksi.

        kuuluu kuka olen ja keneltä ostin? Totuus on vain se että jos autourheilussa meinaa pärjätä silloin siihen pitää panostaa, näin se vain menee. Saman kaavan mukaan mennään muissakin luokissa.

      • f1 unelma
        mitä sulle kirjoitti:

        kuuluu kuka olen ja keneltä ostin? Totuus on vain se että jos autourheilussa meinaa pärjätä silloin siihen pitää panostaa, näin se vain menee. Saman kaavan mukaan mennään muissakin luokissa.

        95- kultamunia myytiin jo v. 2012 syksyllä hintaan 1400 Eur. Hinta on vähintään tuplaantunut sen jälkeen. Nyt alkaa rahamiesten esiinmarssi raketissa, koska siinä pääsee taloudellista vipuvartta kunnolla hyödyntämään. Onnea duunarit! Muistakaa treenata! Älkää ihmetelkö palkintojen jaon jälkeen kun munakupit katoaa kiiltäviin Sprintereihin...

      • Kf6 provo

        Eli oot säälittävä kf6 provo.

      • Raketillakuuhun
        f1 unelma kirjoitti:

        95- kultamunia myytiin jo v. 2012 syksyllä hintaan 1400 Eur. Hinta on vähintään tuplaantunut sen jälkeen. Nyt alkaa rahamiesten esiinmarssi raketissa, koska siinä pääsee taloudellista vipuvartta kunnolla hyödyntämään. Onnea duunarit! Muistakaa treenata! Älkää ihmetelkö palkintojen jaon jälkeen kun munakupit katoaa kiiltäviin Sprintereihin...

        Halpojahan nuo vielä ovat. Ennätys sahamoottoreissa taitaa edelleen olla, kun joku vuosi sitten Turun lähellä joku tonttu maksoi kasivitosesta kymppitonnin! -Eikä ollu menestys siitä huolimatta kovin mittava...

      • Kf6 säälittävä provo
        Kf6 provo kirjoitti:

        Eli oot säälittävä kf6 provo.

        Eipä löytynyt Kartingforum.fi myydään osastolta kovinkaan montaa käytettyä raksu95 mosaa alle ovh, hinnan. Miksikähän hinnat nousee ja nousee, jopa yli uusien koneisen hankintahinnan. Sairasta kusettamista, hävetkää raksu huoltajat.

      • Hinta
        Kf6 säälittävä provo kirjoitti:

        Eipä löytynyt Kartingforum.fi myydään osastolta kovinkaan montaa käytettyä raksu95 mosaa alle ovh, hinnan. Miksikähän hinnat nousee ja nousee, jopa yli uusien koneisen hankintahinnan. Sairasta kusettamista, hävetkää raksu huoltajat.

        No kun se alakerran oikasu ja asteiden/palotilan kohdalleen laitto maksaa sen pari sataa. Se tulee sitte uuden koneen hinnan päälle. Ei noista kukaan juuri sen enempää sitte maksakaan.

      • tietoa peliin
        Hinta kirjoitti:

        No kun se alakerran oikasu ja asteiden/palotilan kohdalleen laitto maksaa sen pari sataa. Se tulee sitte uuden koneen hinnan päälle. Ei noista kukaan juuri sen enempää sitte maksakaan.

        Mitä tänhetken hinta holkituksille, kammenkaulojen oikaisuilla/ kovakromauksille, ett saadaan koneesta kulkupeli, kujka tekee näitä ja keneen voi luottaa, että onnistuu.

      • kf6 provo
        tietoa peliin kirjoitti:

        Mitä tänhetken hinta holkituksille, kammenkaulojen oikaisuilla/ kovakromauksille, ett saadaan koneesta kulkupeli, kujka tekee näitä ja keneen voi luottaa, että onnistuu.

        ja pian varmaan sanot että kf6-koneelle ei tarvi tehdä näitä hommia ja siksi kf6 on edullisesmpi luokka jne?

      • tarjousta peliin
        kf6 provo kirjoitti:

        ja pian varmaan sanot että kf6-koneelle ei tarvi tehdä näitä hommia ja siksi kf6 on edullisesmpi luokka jne?

        Sinun ei tarvinnut odottaa tän kauempaa, nyt totean,,,,, ett kf6-koneelle ei tarvi tehdä näitä yllä mainittuja hommia ja siksi on edullisempi koneena, varsinkin silloin, mikäli hankit vanhemman koneen. kutoset ei tarvi mitään holkitus/kovakromauksia. Ostappa sinä vaan rakettisi uutena taikka vanhempana, toivottavasti massisi on kunnossa. sillä tulee eguja palamaan.
        TARJOUS juuri sinulle, mikäli tiedät yhdenkin kf6 koneen, missä hotkitettu alakerta ja kromattu kampi. Sinua odottaa ensi kesänä kevätpäräyksessä illallinen.
        Nimi ja yhteystietosi tänne, otan varmasti yhteyttä sinuun.

      • Kutoset juu
        tarjousta peliin kirjoitti:

        Kahden ja puolen tonnin kutoset menee verkonpainoksi parin kolmen vuoden välein. Siihen nähen parin sadan holkitus 95:lle ja kymmenen vuotta ajoo sen jälkeen on ihan pikkuraha.

      • Raksua juu
        Kutoset juu kirjoitti:

        Kahden ja puolen tonnin kutoset menee verkonpainoksi parin kolmen vuoden välein. Siihen nähen parin sadan holkitus 95:lle ja kymmenen vuotta ajoo sen jälkeen on ihan pikkuraha.

        2600? kf6 KAUSI ON JO VIIMEISTÄÄN KOLMEN KAUDEN JÄLKEEN OHI !!!!. Seuraava luokka on edessä ja uudet haasteet voitettavana. Tässä se raksuttin kuskien ja huoltajien ongelma on, Ostetaan 95 ja kuvitellaan, ett ei muuta maailmaa olekaan, ajakaahan nv vain niillä raketeillanne vaikka kuuhun ja muailman tappiin. En todella osaa kuin surkutella ja säälitellä sinua ja ajatusmaailmaasi.

      • Suhteellista

        Niinpä.

        - Herra x osti 11v pojalleen kf6 moottorin hintaan 2200e, jolla poika ajoi 3 kautta.
        - Herra y osti 11v pojalleen raket-95 moottorin hintaan 1250e, jolla poika ajoi 3 kautta, kun oli ensin käyttänyt moottorin mosamiehellä holkituksessa, kampuran oikaisussa ja asetuttamassa palotilan kohilleen hintaan 150e. Samalla hän osti mosamieheltä edellisellä kaudella pärjänneen poika z:n vanhan kaasarin hintaan 110e, sekä "vääntävän" pakoputken lyhyille radoille hintaan 175e koska moottorin mukana tullut putki oli mittojensa puolesta varikkohuhujen mukaan mallia "kiertävä".

        - Herra x vaihtoi kerran kesässä kf6 moottoriin männän renkaan 3x25e=75e ja teetti talvihuollot mosamiehellä 2x200e=400e.
        - Herra y käytti raket-95 moottorin mosamiehellä kahdesti kesässä kampuran oikaisussa, minkä yhteydessä vaihdetiin myös männänrengas. 6x100e=600e. Lisäksi herra y joutui kertaalleen vaihtamaan haljenneen imukaulan 65e.Talvihuoltoihin meni mosamiehelle 2x200e=400e.

        - Herra x myi kf6 moottorin herra ä:lle kolmen kauden jälkeen hintaan 675e. Kolmen kauden moottorikulut oli 2000e.

        - Herra y myi raket-95 moottorin herra ö:lle kolmen kauden jälkeen hintaan 1250e. Kolmen kauden moottorikulut oli 1500e.

        Herra y on nyt 500e rikkaampi kuin herra x. Ensi kaudella molempien pojat ajavat KFj luokassa. Herra y:n kausibudjetti on 30500e. Herra x:n kausibudjetti on 30000e. Herra y käy ensi viikonloppuna vaimonsa kanssa Tallinnassa hakemassa lastin olutta ja vaimolle karvahatun. pojalle tuliaisiksi legopaketti ja tyttärelle Braz nukke. Ensi viikolla herra x on 500e rikkaampi kuin herra y.

      • Suhteellista

        Jaa mikä oli pointti? Se että antaa kaikkien kukkien kukkia. Toinen tykkää äidistä, toinen tyttärestä. Moottorikulujen erot on pienet raketin ja koffin välillä, muutamat sataset sinne tai tänne ei kenenkään budjettia hetkauta puoleen eikä toiseen. Joku pääsee koffissa halvemmalla toinen raketissa.

      • Samalleviivalle

        Jaa Kf6 isi säästi ja ei ostanut viittä dellorto kaasaria kun varlkkohuhujen mukaan niissä on melkosia eroja?

      • tillikka

        Raksu95 iskällä iski paniikki päällänsä, Luki uudet raksujen luokitukset, vanhan luokituksen tillikat saa ottaa käyttöön. Mistä löytyisi 205 - kaasutin, hinnalla saisi käytetyn huolletun KF6 luokan moottorin.

    • Vauhdin hurmaa

      Mitähän se todellakin kuuluu muille , mihin rahansa polttaa. Jos on ne ite tienannut
      tai perinyt , niin ihan sama. Jos siitä saa hyvän tunteen että pelit kulkee , niin ihan ok.
      Ylemmissä luokissa menee rahaa renkaisiin kisaviikonloppua kohti melkeen saman verran kun tämä pakettiraksu maksaa , niin loppuu se kaasun painaminen sitten
      väkisin osalta porukkaa. Se on niin suhteellista .....

    • parooni95

      Milläköhän pääsisi Raunon kaveriksi, että saa omat säännöt esim. holkitukseen?
      Jos luokitus kieltää ko. toimenpiteen niin ei yksi natsi voi lupaa myöntää mielestäni.

    • Höpö höpö

      Raunoa on turha syyttää kaveeraamisesta , kyllä se on lajin kannalta menetys
      kun aikanaan hän jättää tehtävät, tämä ajatus kannattaa katkaista heti.

      Kartingissa on niin paljon muutakin kuin raket 95 ja sen luokkari, kone vaan on niin
      paska että se luokitus on sallittu nyt ettei tyhjän lompakon kanssa tarvi ostaa uusia
      lohkoja. Kokonaisuuden ymmärtäminen auttaa moneen asiaan ...

      • 23+32+33

        Oli kuka hyvänsä kyseessä niin säännöt pitäisi olla kaikille samat.
        Eikä toisille sallia erivapauksia.

      • Luuseri mikä luuseri
        23+32+33 kirjoitti:

        Oli kuka hyvänsä kyseessä niin säännöt pitäisi olla kaikille samat.
        Eikä toisille sallia erivapauksia.

        Luuseri for ever, ei muuta voi sanoa!

    • jokanen parhaansa

      Minusta pitäs säännöt olla sellaiset että kaikilla on ihan samanlainen kampe se on mielestäni vähän väärin että teikäläisiä kultalusikka perseessä syntyneitä suositaan joka lajissa mikä maksaa ja sit kun alkaa kalusto kallistuu niin ne hemmotellut kakarat jatkavat lajin parissa ja ne joilla ei oo mahollisuuksia enää revetä rahallisesti jäävät jalkoihin ja ns unelma jää toteuttamatta..
      Olenko väärässä
      Ja tuli mieleen että miksei meillä kaikilla isillä ole aikaa olla joka harrastusjutussa mukana se johtuu puhtaasti että meidän ei niin kovatuloisten pitää yrittää tienata sitä rahaa että mukuloilla on varaa harrastaa ..
      Säännöt suosivat liikaa ja puhtaasti kellä on rahaa

    • huhuu pahvi

      Olisit käynyt koulua aikanaan , etkä tyytynyt ensimmäiseen vapaaseen eukkoon , niin
      vois olla lompakko paremmassa kunnossa - siis
      parempi palkka tai sitten reiden kautta parempaan elämään :)

    • jokainen parhaansa

      Tossa asiassa olet oikeassa ois prkl pitänyt ottaa se rumempi tyttö :)

    • jokainen parhaansa

      No en ole huonotuloinen ja omasta pussistani maksan kaikki ja te jotka luulette maailman ostajia olevanne maksatte lapsenne harrastukset virman piikkiin omistanne ette laita latiakaan ,sama koskee veneitä ym :)

    • vapaa valinta

      siis sehän on ihan vapaa valinta maksatko ittes kipeeks tai et. Ei se vauhti siitä lisäänny vaikka ostat ne ylihinnotellut supermosat tai poppamiehen palvelut, Vitutuskäyrä vaan pamahtaa tappiin, kun huomaa tulleensa höynäytetyksi, näemmä! =)

    • Pösilött

      Ootte te pojat muuten sekasin.

    • Apropoo

      Nytkö vasta huomasit?

    • Jo aiemmin huomasin

      Mutta kertaus on opintojen äiti.

    • cadet miehet

      isot miehet ruikuttaa täällä ku eskarissa ylivertaisista koneista ku samaan aikaan itse pikkukuskit leikkii pihalla tyytyväisenä tietämättään kuinka meidän isi täällä valittaa kuinka muiden koneet kulkee eikä heidän..nää isit jotka valittaa ni kannattais opetella kartingajon alkeet eka ku tuskin ovat montaa kisaa itse ajaneet aikoinaan saati että osaisivat kiertää radan oman poikansa kanssa ja kertomassa monenteenko ulkokanttarin punaseen viivan pitää osua et tultu oikeen ulosmutkasta ym.. opetelkaa vaik noi asiat ensi kuntoon niin omat poikanne arvostavat teitä paljon enemmän kuin sitä et täällä valitatte omaa surkeutta kartingajosta...ruuvakkaa vaik joka päivä niitä koneitanne siellä maatalonne takana ei se totuus miksikään muutu vaik omasta mielestä tiedätte kaiken moottoreista ym mut itse ajoopetus nollas...tää on onneksi poikien ajoa jotka jokainen osaa ajaa saati noi ruikuttajat ku cadettitkin tulisivat vasemmalta ja oikealta yhtä aikaa ohi näistä vuoden isistä...arvostan miehiä jotka kiertävät ratoja poikansa kanssa enkä näitä valittajia jotka ei oo omas elämäs saavuttanut mitään urheilunparissa...

    • SennaAy

      Keskustelu ei ole muuttunut mihinkään 10 vuodessa - niin kauan kuin tämä palsta on ollut olemassa. Huoltajat ja vanhemmat kuskit räkättää toisilleen, epäilee vilpista ja purkaa pahaa oloaan - ihan niin kuin aina. Noh toivottavasti se helpottaa.

      • Pole Position

        Tämä vatvominen ei ole muuttunut mihinkään reilussa kymmessä vuodessa. Kymmenen kärki äijää ajaa parin kympän sisässä ja ero tulee Raket moottoreista. Saa olla varmaan mikä tahansa Verstappen niin ei ns. tehtaan paketista otetulla moottorilla pärjätä. Vaikka täällä toitotetaan,että vetomies (meidän poika) vetää vaikka vessan ovella. Lienee kaikille täällä kirjoittelevien selvää että podiumille tarvitaan tarvitaan kuski, toimiva runko, kunnon laitettu moottori ja ymmärrys paljonko tarvitaan laittaa ilmaa renkaisiin kun lähdetään radalle.

    • 205kaasari

      Jos joku tarvii 205 kaasareita niin numeroa näkyviin , löytyy useita

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      977
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      890
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      734
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe