Uskovien julistajien vaino on alkanut-oletko sinä vainooja?

Suomessa on oikeita uudestisyntyneitä julistajia,joilla on julistamisen armoitus.Armoitus Jumalalta.Nämä,joiden kautta on konkreettisesti oikea voitelu,jos sellaista sanaa uskaltaa käyttää,koska eksytystäkin on niin paljon.
Todelliseen siunauksien syvyyksiin pääsevät nämä julistajat,joita pilkataan mm Suomi 24 Helluntailaisuus palstalla.Itse olen kokenut tämän tosiasian evankeliumin työssä.Kun ihmisiä tulee uskoon ja parantuu ja täyttyy Pyhällä Hengellä,niin jostakin kumman syystä juuri ns.uskovat alkaa mustamaalaamaan herjaamaan haukkumaan harhaoppiseksi.Eivät pelkää Jumalaa,eivätkä ymmärrä,että itse asiassa pilkkavat Jeesusta.Olen joutunut pilkan kohteeksi itsekin ja nöyryytetty useasti.Mitä onkaan tapahtunut Jumalan armosta kohdallani.Hyvin varovasti tuon tämän esille.Kun uskova tuottaa hengenhedelmää,eli syntyy tulosta.Sieluja pelastuu evankeliointi työssä,niin silloin tietää olevansa oikeilla jäljillä.Kateus,panettelu väärä vallan tavoittelu ja kilpailu,mitä sitten onkaan kunkin motiivit.Uskon,että tulee uskonpuhdistuksen aika ja Jumala puuttuu pilkkaan ja pilkkajien elämään.Tällä en peloittele,vaan uskon että Jumala on oikeudenmukainen ja vanhurskas tuomitessaan tälläisen moralittomuuden ja haukkumisen.Näillä oikeilla Herran palvelijoilla on PyhänHengen antama hätä hukkuvista sieluista.Sinä joka niin innokkaasti pilkkaat teet hyvin näiden julistajien kohdalla!Herra siunaa näitä palvelijoita,joita Kristuksen nimen tähden pilkaataan.Tunnen Veilon Markun henkilökohtaisesti ja muitakin Herran palvelijoita,joita pilkataan täällä.Uskon,että ns.uskovat seisovat Jumalan edessä ja vastaavat teoistansa.Herra kysyy näiltä,miksi vainosit minua internetissä ja saatoit Henkeni murheeliseksi,kun olisit voinut siunata osallistuitkin rienaamaan,niitä joilla on todistus ja pelastuksen sinetti.Jokainella uudestisyntyneellä on PyhäHenki,ihmiset ja persoonallisuudet ovat erillaisia,sinulla Herran oma ei ole oikeutta rienata,eikä herjata Herran omia,kun näin teet,pilkkaat Jumalaa ja halveksit niitä,jotka sanassa palvelevat!Uskovien julistajien vaino on alkanut ja vainooja on valvomaton uskova,jonka sydän on kylmennyt ja joka ei valvo tilaansa.Kehoitan sinua heti parannuksen tekoon ja katumaan,josko Herra vielä armahtaisi.Itselläni on ollut paljon opittavaa ja pyrin tekemään parannusta tämän tästä.Älä pilkkaa enään!

49

255

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 99978

      Tämä on asiaa ja parannuksen paikka!

      • minä uskon

        Ja tästä on varoitettu jo monta kertaa. Tosin suurin osa tästä haukkuja sakista on ihan vain provo mielessä.
        Mutta on suurta pimeyttä jos uskova ihminen menee sa tanan ansaan ja alkaa mollata veljiään ja sisariaan.


    • care of

      Jos olisit asioista perillä, et täällä puolustelisi harhaoppista Markku Veiloa. Mitä oikeitten Jumalan miesten vainoihin tulee, heidän kanssaan on uskomme päämies Jeesus Kristus luvannut olla joka päivä, aina maailman loppuun saakka, ja he kyllä sen itsekin tietävät, eivät he odota muita puolustajia.

      Nyt täällä puolustelee eksyneet eksyttäjiä, koska heitä ei Jumala itse puolusta, mutta sanoo kyllä, että tehkää parannus ekytyksestänne! Lue Raamattua ja pysy Totuudessa, pilkkaat Elävää Jumalaa, puolustamalla vääryyttä, Markku Veilon eksytystä.

      • ålgoon niin

        Care og...Sinäet ole ainakaan asioista,etkä armosta perillä.PyhäHenki on jokaisen puolustaja.Itse olet harhaoppinen ja lakihenkinen ja nouset uskovia vastaan! Käytät sanaa lyömäaseena.Tee itse parannus ja keskity vaikka Veilon puolesta rukoiluun,jos hän mielestäsi on harhaoppinen.Ehkä Jumala antaa Veilolle puhtaaman opin,kun keskityt rukoilemaan veljen puolesta.Sinuna ottaisin Veiloon yhteyden,sikäli jos sinun rahkeesi siihen riittää,etkä puntaroisi lihassasi.Olisi kiva tietää millaista oppia sinä kannatat.Torontolaisuutako?


      • vap.ostettu

        " Tunnen Veilon Markun henkilökohtaisesti"
        " Jos olisit asioista perillä, et täällä puolustelisi harhaoppista Markku Veiloa "
        Miten pitää olla perillä ?
        "Mitä oikeitten Jumalan miesten vainoihin tulee, heidän kanssaan on uskomme päämies Jeesus Kristus luvannut olla joka päivä, aina maailman loppuun saakka, ja he kyllä sen itsekin tietävät, eivät he odota muita puolustajia."

        Luuletko, että Jumalan valtakunnan työntekijät ovat jotain YLIIHMISIÄ, ilman normi tunteita ? Ilman USKOVIEN tukea, esirukouksia.?
        Mitä pidemälle menemme tässä heng.pimeydessä sitä yksinäisimmiksi ihmiset jäävät, jotka julistavat sanomaa Jeesuksesta, saa tana pitää siitä kyllä huolen, koska haluaa samuttaa sen vähänkin tuikun joka vielä palaa.

        " Lue Raamattua ja pysy Totuudessa "
        tee sinä samoin, vaikka en ole ap.kannanottosi on TÖRKEÄ !


    • ei tuputtaja

      Pitääkö julistaa ei minun mielestä jokainen toimikoon kuin haluaa, julistaminen on tyrkyttämistä tuputusta, se on ihmisen tuuma ei mikään jumalasta lähtöisin. Mainostamista harjoitetaan kaupan alalla tietyn tavoitteen saavuttamisesksi tv 7 perustuu tähän "tuputukseen"

      • Raamatun sanoman

        TaKIA SANON, ETTÄ OOT TÄYSIN VÄÄRÄSSÄ! SE ON AIVAN VARMAA,ETTÄ KUN IHMINEN SAA KOHDATA JEESUKSEN, NIIN EI VOI OLLA PUHUMATTA SIITÄ TOISILLE,-KUN SE ON NIIN VALTAVAA-ETTÄ SE VOITTAA KAIKEN , JA SE MYÖS VELVOITTAA KERTOMAAN SIITÄ ETEENPÄIN -KAIKILLE IHMISILLE !!!

        SINÄ ET OLE KOHDANNU JEESUSTA-KOSKA VIELÄKIN NIMITÄT TOTUUDESTA KERTOMISTA "TUPUTTAMISEKSI" .


    • se siitä sitten

      Avaajalle.

      Höpön höpön. Muuta kommenttia ei avaus ansaitse.

    • jjjyyy

      Jumala on taruolento ja taikausko rehottaa.

      • pipolakki

        Itse olet tonttu.


    • Arto T

      Pilkkaajat ainakin ovat sankoin joukoin liikkeellä ja jos mahdollista yrittävät johtaa ihmisiä harhaan ja estää evankeliumin sanoman levittämisen ja kuulemisen.

      • pois sellaiset

        Ei pidä levittää satuja.


    • PuoletPuolet

      Kyllä "vainot" koskettavat jokaista todellista uskovaa, eikä vain joitakin "julstajia" .Tuli ne "vainot" sitten sisä tai ulkopuolelta. Mutta jos on osallinen "vainoojana", on hyvä olla varovainen, taustana voi olla vaikka oma lihallinen loukattu ylpeys, tai kateus paholaisen yllyttämänä. Terve arvostelu on Raamatullista , ja sitä tulisikin harrastaa, ettei esim. kasvamattomien "joka "pöydästä syövien" mukanaan tuomat "kaikenmaailman opintuulet " sotke srk:n sisäistä järjestystä.(2.Piet.1."... niinkuin teidänkin keskuudessanne on oleva valheenopettajia, jotka salaa kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja,...")
      2.Tim.3:12. "Ja kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuvat vainottaviksi. 13. Mutta pahat ihmiset ja petturit menevät yhä pitemmälle pahuudessa, eksyttäen ja eksyen. 14. Mutta pysy sinä siinä, minkä olet oppinut ja mistä olet varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut, 15. ja koska jo lapsuudestasi saakka tunnet pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi, niin että pelastut uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa..."

      Toinen on "tuon" puolta, ja toinen on "toisen" puolta. Mikä on taustalla että yksittäisiä ihmiisiä pyritään korottamaan ikäänkuin "erikois miehinä tai naisina" ?
      Ettei vain oliisi hengellinen kasvamattomuus, tai itse "vanhan kehnon" hengen vaikutus laittaa ihminen Jumalan paikalle?
      Uuden liiton srk:ssa kaikki ovat "pappeuteen" nähden samanarvoisia, palvelutehtävät ovat erinlaisia. Niissäkin olevat ovat (tulisi olla?) Jumalan sllle paikalle asettamia "ruumiin jäseniä".
      1.Kor.3:1."Niinpä, veljet, minun ei käynyt puhuminen teille niinkuin hengellisille, vaan niinkuin lihallisille, niinkuin pienille lapsille Kristuksessa. 2. Maitoa minä juotin teille, en antanut ruokaa, sillä sitä ette silloin sietäneet, ettekä vielä nytkään siedä; 3. olettehan vielä lihallisia. Sillä kun keskuudessanne on kateutta ja riitaa, ettekö silloin ole lihallisia ja vaella ihmisten tavoin? 4. Kun toinen sanoo: "Minä olen Paavalin puolta", ja toinen: "Minä olen Apolloksen", ettekö silloin ole niinkuin ihmiset ainakin? 5. Mikä Apollos sitten on? Ja mikä Paavali on? Palvelijoita, joiden kautta te olette tulleet uskoviksi, palvelijoita sen kykynsä mukaan, minkä Herra on heille kullekin antanut..."

      Kristuksen ruumiissa so. srk:ssa ei kukaan mielensäå mukaan valitse paikkaansa, vaan jäsenet asettaa paikoilleen Jumala tahtonsa mukaan. Jäsen on vastuullinen Jumalalle miten palvelutehtävänsä hoitaa. Itse valitusta paikasta ollsi tarpeellista ymmärtää luopua ajoissa. Itse valitulle paikalle olisi Jumalan asettama henkilö, jonka palvelu tehtävää voi olla estämässä. Kerran joutuu tilinteolle tekemisestään.
      1.Kor.12:17. "Jos koko ruumis olisi silmänä, missä sitten olisi kuulo? Jos taas kokonaan kuulona, missä silloin haisti? 18. Mutta nyt Jumala on asettanut jäsenet, itsekunkin niistä, ruumiiseen, niinkuin hän on tahtonut. 19. Vaan jos ne kaikki olisivat yhtenä jäsenenä, missä sitten ruumis olisi? 20. Mutta nytpä onkin monta jäsentä, ja ainoastaan yksi ruumis.."

    • niin sano

      Opetelkaa nyt ainakin sanomaan asianne selvästi ja lyhyesti.

      Kirjoituksella ja parrun pätkällä pitäisi olla selvä ero.
      Raamattu sanoo aiheesta, että kirjoittakaa niin selvästi että sen voi juostessakin lukea.

    • pitkätjesselle

      Ei kuule oktaavi, eikä te muutkaan asia mene näin. Teidän kristuksenne on puheissa ja vieläpä niitten omien pömpelienne sisällä. Lukekaa Jesajan kirjan 1 luvun jakeet 10 - 15 ja katsokaa ympärillenne. Tämmöisiä te olette. Minä olen etsimällä etsinyt sitä "hyvää sanomaa" ja kaiki mitä on tullut vastaan on sananhelinää, kovasydämisyyttä ja paljasta rosvousta. Sanan leipä ei paljon auta jos ei ole edes sitä oikeata leipää. Tavallinen maallinen ihminen on edes rehellinen; hän pitää kynsinhampain kiinni omastaan, sinä ja sinun kaltaisesi pidätte kynsinhampain kiinni omastanne ja väitätte olevannne jotain jumalan lapsia. Jos tämä teidän jumalanne on tällainen huijareiden, varkaiden ja valehtelijoiden jumala, niin elä ihmeessä tule ainakaan kovinlikelle minua höpöttämään. Minoon hyvin tunteellinen mies.

      • helppoa on

        No mutat lueppas sitten lisää vaikkapa Joh 3:16 ja toimi sen mukaan!

        ja saat olal hyvinkin tunteellinen.

        niin ja voit sitten alkaa ihan malliuskovaksi, siihen ei tarvi lupaa keneltäkään.


      • lyhyt jee

        Jeesus on meidän Kristuksemme, pitkätjesselle ei vielä ole Jeesusta,ei ainakaan sydämessä!


    • Oppi Ottawainen

      "Malliuskovaksi"!!! Totisesti, uskovien kriitikot tulkoot itse malliuskoviksi.
      Näyttäkööt he miten oikea uskova elää, toimii ja vaikuttaa ihmisten keskellä. Me fariseukset ja pellet sekä eksytäjät ja muut noidat sitten otamme oppia näiltä malliuskovilta.

    • Veilon oppilas

      Markku Veilo on saanut Jumalalta armoituksen julistaa selvää sanaa. Eikä varmasti myötäile kirkkoja.
      Kastamattomat luterilaiset taas eivät ole Jumalan asialla.

      • Ei vielä Veilon oppilas

        Saako sen Veilon opetuksesta kysyä, vai tulkitaanko sekin jo vainoksi? Opettaako, että voitelua pitää hakea hänen käsien alta? Onko hänellä Raamatun lisäksi ilmestystietoa?


      • care of

        ""Markku Veilo on saanut Jumalalta armoituksen julistaa selvää sanaa"

        No, jos on KERTA saanut armoituksen selvän sanan julistukseen, miksei miäs
        sitten julista sitä selvää sanaa? Kieroilee vaan ja puhuu perkeleen
        pussiin ihmisiä! Lue sinäkin Raamattuas, niin alat tajuamaan mitä
        tuo VEILON- OPPI ON. Helvettiin johtaa ne opit.


      • care of
        care of kirjoitti:

        ""Markku Veilo on saanut Jumalalta armoituksen julistaa selvää sanaa"

        No, jos on KERTA saanut armoituksen selvän sanan julistukseen, miksei miäs
        sitten julista sitä selvää sanaa? Kieroilee vaan ja puhuu perkeleen
        pussiin ihmisiä! Lue sinäkin Raamattuas, niin alat tajuamaan mitä
        tuo VEILON- OPPI ON. Helvettiin johtaa ne opit.

        Oottako te naisia, jotka olette ihastuneet Veilon ulkonäköön?
        Hyi hävetkää. Siinä sitten syötte kaikki sammakot ja käärmeet
        kun lumoutuneena katselette perkeleen kätyriä.
        Raitistukaa ja lukekaa Raamatusta, kuinka asiat on,
        älkää uskoko silmäinlumoojia, jokka puheillansa
        eksyttävät, jopa tosi-uskovaisetkin, jos eivät ole
        Jumalan Sanaan juurtuneet.


      • Pilkkaajia vastaan!
        Ei vielä Veilon oppilas kirjoitti:

        Saako sen Veilon opetuksesta kysyä, vai tulkitaanko sekin jo vainoksi? Opettaako, että voitelua pitää hakea hänen käsien alta? Onko hänellä Raamatun lisäksi ilmestystietoa?

        Ei voitelua ainakaan kenenkään ihmis käsien alta haeta eikä muutakaan.En tiedä mitä pilkkatte?Olin kyllä Veilon käsien siunattavana,mutta uskon,että oli kylläkin PyhäHenki,joka vaikutti Veilon kautta.Parantumaton luusyöpä läksi minusta pois.Minulla ei ollut elinaikaa anettu kuin 3.kk. ja lääkärit ei löydä kokeista mitään syövästä.Myös veri puhdas! Olen 100%parantunut ja lääketieteelle ihme!
        Tehkää pilkkaajat parannus.Lopunaikoina on niitä,jotka pilkkaavat ja vesittävät Jumalan sanaa!Kiitos Jumalalle,että on näitä harhaoppisia,jota Jumala käyttää välikappaleena,kuten Veilon Markku!


      • care of grazy
        care of kirjoitti:

        Oottako te naisia, jotka olette ihastuneet Veilon ulkonäköön?
        Hyi hävetkää. Siinä sitten syötte kaikki sammakot ja käärmeet
        kun lumoutuneena katselette perkeleen kätyriä.
        Raitistukaa ja lukekaa Raamatusta, kuinka asiat on,
        älkää uskoko silmäinlumoojia, jokka puheillansa
        eksyttävät, jopa tosi-uskovaisetkin, jos eivät ole
        Jumalan Sanaan juurtuneet.

        care of..(selkeä narsisti!) Käyttää mielensä valtaa pilkkaamalla.Hedelmistään puu tunnetaan ja narsistisen käytöksen takana tasapainoton vikautunut luonne!Pysy netistä pois ja hankkiudu hoitoon tekouskova!


      • care of sulkijalihas
        Pilkkaajia vastaan! kirjoitti:

        Ei voitelua ainakaan kenenkään ihmis käsien alta haeta eikä muutakaan.En tiedä mitä pilkkatte?Olin kyllä Veilon käsien siunattavana,mutta uskon,että oli kylläkin PyhäHenki,joka vaikutti Veilon kautta.Parantumaton luusyöpä läksi minusta pois.Minulla ei ollut elinaikaa anettu kuin 3.kk. ja lääkärit ei löydä kokeista mitään syövästä.Myös veri puhdas! Olen 100%parantunut ja lääketieteelle ihme!
        Tehkää pilkkaajat parannus.Lopunaikoina on niitä,jotka pilkkaavat ja vesittävät Jumalan sanaa!Kiitos Jumalalle,että on näitä harhaoppisia,jota Jumala käyttää välikappaleena,kuten Veilon Markku!

        Care off.. varmaan pitää Kristusta perkeleenä,kun Herra käyttää vaatimatonta palvelijaa..


      • mitä ajattelt siitä?
        Pilkkaajia vastaan! kirjoitti:

        Ei voitelua ainakaan kenenkään ihmis käsien alta haeta eikä muutakaan.En tiedä mitä pilkkatte?Olin kyllä Veilon käsien siunattavana,mutta uskon,että oli kylläkin PyhäHenki,joka vaikutti Veilon kautta.Parantumaton luusyöpä läksi minusta pois.Minulla ei ollut elinaikaa anettu kuin 3.kk. ja lääkärit ei löydä kokeista mitään syövästä.Myös veri puhdas! Olen 100%parantunut ja lääketieteelle ihme!
        Tehkää pilkkaajat parannus.Lopunaikoina on niitä,jotka pilkkaavat ja vesittävät Jumalan sanaa!Kiitos Jumalalle,että on näitä harhaoppisia,jota Jumala käyttää välikappaleena,kuten Veilon Markku!

        Hienoa, että olet parantunut.Itse olen kuunnellut M.Veiloa ja pidän häntä vilppittömänä uskovana, mutta tuo tatuointi juttu meni vähä ylihilseen.
        En niistä pidä,enkä puollustele, eikä itselläni ole, mutta en usko, että henkivalta minkään tatuoinnin kautta ihmiseen menee, kyllä reitti on joku muu..
        Kirje roomalaisille 8
        38. Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit

        eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat,

        39. ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.


      • vmpvmp
        Pilkkaajia vastaan! kirjoitti:

        Ei voitelua ainakaan kenenkään ihmis käsien alta haeta eikä muutakaan.En tiedä mitä pilkkatte?Olin kyllä Veilon käsien siunattavana,mutta uskon,että oli kylläkin PyhäHenki,joka vaikutti Veilon kautta.Parantumaton luusyöpä läksi minusta pois.Minulla ei ollut elinaikaa anettu kuin 3.kk. ja lääkärit ei löydä kokeista mitään syövästä.Myös veri puhdas! Olen 100%parantunut ja lääketieteelle ihme!
        Tehkää pilkkaajat parannus.Lopunaikoina on niitä,jotka pilkkaavat ja vesittävät Jumalan sanaa!Kiitos Jumalalle,että on näitä harhaoppisia,jota Jumala käyttää välikappaleena,kuten Veilon Markku!

        Mahtavaa! Varmistathan että annat tiedot tiedotusvälineillekin, vaikka lääkärisi ja Veilon avulla nimettömänä. Jo loppuu pilkkaaminen! Pääsevät kunnolla tutkimaan asian niin usko vahvistuu koko maassa.


        Aika harvinaista tuollainen, ei taida Suomessa aiempaa dokumentoitua tapausta ollakkaan.


    • geraldine

      Ei kellään IHMISELLÄ ole oikeutta toista he*vettiin tuomita, mutta julistusta pitää voida arvioida, johan siihen Raamattukin kehottaa.
      Yllä nimim. "PuoletPuolet" kirjoitti asiaa.

    • totuus voittaa

      Kannattaa katsoa Veilon Kirkkauden kantaja.Tämä Saarna vahvistaa vainottuja.Olen huomannut samaa.menkääpä katsomaan iltalehden uskontopalstalle mitä rienausta siellä harrastetaankaan uskovia kohtaan.

    • pitäkää pelk.ilona

      Uskovaisilla on se etu, että vainot tuottavat heille pelkkää iloa. Se johtuu siitä, että he tietävät olevansa vainottuja Jeesuksen tähden.

      • geraldine

        Tuo on totta, mutta uskovatkin voivat joskus mennä harhaan, ja sitten kärsiä "vainoa" ihan omasta syystään, vaikka itse ehkä luulisivatkin kärsivänsä Kristuksen tähden. Joten aina uskoviin kohdistuva rienaaminen/vaino ei johdu siitä, että on uskova, vaan siitä että uskova on tehnyt väärin. Silloin ei pidä heittäytyä marttyyriksi, vaan tehdä parannus.


    • Vaino on tosiasia

      "'Ei ole palvelija herraansa suurempi'. Jos he ovat minua vainonneet, niin he teitäkin vainoavat"

      "Vaan vaikka saisittekin kärsiä vanhurskauden tähden, olette kuitenkin autuaita"

      "Jos teitä solvataan Kristuksen nimen tähden, niin te olette autuaat, sillä kirkkauden ja Jumalan Henki lepää teidän päällänne"

      "mutta jos hän kärsii kristittynä, älköön hävetkö, vaan ylistäköön sen nimensä tähden Jumalaa"

      "Sillä se on armoa, että joku omantunnon tähden Jumalan edessä kestää vaivoja, syyttömästi kärsien"

      "ja te joudutte kaikkien vihattaviksi minun nimeni tähden"

      "Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta"

    • raikasat vettä

      Joku ymmärtämätön taas sekoittaa parjauksen ja arvioinnin.
      Tervehenkinen Markku Veilon puheiden arvioiminen on tervetullutta. Uskon hänen ottavan mielellään vastaan neuvoja. Eikö olisi hyvä ottaa yhteyttä häneen itseensä, eikä olla täällä rakkikoirana räksyttämässä.
      Markku Veilo on siunattu Jumalan asiamies.

      Ehkä Markku Veilo on kasvanut jo sen yli, ettei häneen pilkka koske. Mutta täällä on lukijoina yksinkertaisia, jotka luulevat parjaajien sanoja oikeiksi eivätkä niiden tähden enää ota vastaan raamatun opetusta. Parjaajat ovat syyllisiä jopa jonkun joutumisesta helvettiin kylväessään sydämiin valheen myrkkyä.

      • Ei vielä vastauksia

        Joku voisi myös vastata, kun kysytään suoraan opettaako mies sitä tai tätä. Kyllä epämääräisiä öykkäreitä riittää, mutta kuinka olisi ihan kaunis asiallinen vastaus. Parempi olisi puhua asiaa eikä huudella.


    • Pyhää sanaa

      Kiitos Jumalalle hyvistä Raamatun opettajista kuten Markku Veilosta.

    • care of otti vain ainoastaan Veilon hampaisiinsa,eikä lukenut tekstiäni tarkkaan. care of nimimerkin takana on kypsymätön uskova??,joka pilkkaa ja kuuluu uskovien pilkaajiin,en usko että care of on puhdas itsekään,kun vikoilee muita.Jokin on pahasti pielessä..nämä tälläiset saa hajannusta.Veilo on lukenut raamattunsa hyvin ja Herra siunatkoon miestä!Minua voit raamatun sanoilla kivittää,mutta Uskoppa ystävä hyvä.sinä noukit kaikki kivet takaisin.Siunausta!

    • Snegurutschka

      Minä huomaan vainoharhainen tulee se lahko kanssa. Minä suosittelen psykiatri tuollainen ihmistä, joka näkee pilkka ja vaino, jos vain kysy mitä opettaja opetta. Ei saa kysy, se pilkka ja vaino. Ei ole totta. Ap paranoia.

      • Mitä pillereitä käytät?


      • Snegurutschka
        oktaavi kirjoitti:

        Mitä pillereitä käytät?

        A, meillä lääkket huonosti saa. Teillä hyvä lääkket ja vielä paranoia. Se ei niin hyvä mainos sinun lahko. Ehkä oppetajalla enemmän viisaus kuin sunulla. Minä sanon, sinä ei tiedä mitän vaino ja pilkka mikä lahkolle meillä.


    • Kielenvääntäjä

      Hauska juttu trollata tuolla tavalla.

      • Snegurutschka

        Sinä ei usko? Kysy Hannu Haukka tämä asia.


    • Kunhan kyselen ?

      Kuka tämä mainitsemasi Markku Veilo on? En löytänyt kunnon tietoja googlesta.

    • ihan oma syynne

      Jos uskovaisia vainotaan niin se on sitten ihan oma syynne. Sopisi vähän miettiä omaa käytöstänne meitä muita ihmisiä kohtaan. Kaikkein suurimmat syytökset ja törkeydet olen saanut kuulla uskovaisten suusta ja teidän keskuudestanne sain muuten myös elämäni ainoan vakavastiotettavan tappouhkauksen.

      Sanatarkasti muuan uskovainen uhkasi tulla ovelleni ja ampua olikohan tuo peräti revolverilla. Tuosta meni myös poliisille ilmoitus. Jo on ollut poliisilla otsaa myöntää edes aselupa jollekin kiihkoilijauskovaiselle.

      Kerran meinasin lentää pyörällä nurin kaupungilla kun joku innokas Jeesus-feissari hyppäsi eteen ja pysäytti liki väkisin. Liikenteen vaarantaminen, käsiksi käyminen, uskonnottomuuden vapauden loukkaus, vaaran aiheuttaminen jne. Kovempi kun olisin henkisesti ollut niin olisin ajanut kylmästi päälle edes jarruttamatta. Näitä hippi rastafareja saa varoa kaupungilla, eivät katso yhtään mitä tekevät ja pilvipäissään hyppäävät vaikka eteen.

      Kiihkomielinen uskovaisuus on sairasta, hullua ja tarpeetonta. Vähemmälläkin pärjää ja muita ihmisiä ärsyttämättä. Ikävä kyllä uskovaisia hihhuleja on edelleen olemassa vaikka eletään vuotta 2014 ja jopa modernissa yhteiskunnassa, tai ainakin olevinaan sellaisessa.

    • eräs5

      Tässä linkissä Israelista aitoa menoa ja siinä voimallisesti Pyhä Henki ja lopussa ne julistaa pakanain täyden luvun tulleen silälle ja samalla taivaalle tuli ilotulitus ja puhuja todisti että taivas todisti sen mitä he sydämmeessään olivat kokeneet, eli aika on nyt todella muuttumassa ja Jeesus tulee hakemaan omansa pois.
      http://www.tv7.fi/vod/player/?program=38978

    • mannelasta

      Älä höpäjä. Ei uskossa oleva uhkaa pyssyn kanssa. Väärä todistus.

      • oletpa pölö

        Johan on naiivi kommentti. Uskovainenkin voi olla psykopaatti tai muutoin vaarallinen sekopää.


    • vakava mies

      Kun luin care off kommentit täällä!...Päädyin,että ei ole uskossa! ne hengenhedelmät puuttuu,mitä sana opettaa,joku harhaoppisempi,kuin Veilo! Tunnen monta tatuoitua riivattua ja on uskovia riivattuja panettelijoita,jotka selvästikin vihaa uskovia.jokaisella omat näkemyksensä ja tarve riitaisuuksiin ja kinasteluihin,sekä väittelyihin.Ne ei ole uskovia,vaan katkeria panettelijoita,jotka luulevat,että pääsevät taivaaseen,kun tallaavat Jumalanpojan veren jalkoihinsa!
      Nämä juurettomat ihmiset ei ole seurakunassa riittävästi esillä,niin täällä riivaajahenkien kanavalla pilkkademooniisten henkien säestämänä pilkkaavat veljiään,jotka myös ovat uudestisyntyneitä.Ei ole öljyä sen huomaa,kun laiminlyövät kanssa palvelijoitaan.Oikea kristitty irtisanoutuu tästä ja tekee parannuksen!Teen parannuksen myös!On,eka ja viimeinen kerta,kun kirjoitan tänne!!Suoltaa niin paljon pahaa,että itte lankean hölmöilemään!Ehkä täältä löytyy yksi panettelija,joka oikeasti katuu ja tekee parannuksen ja lakkaa solvaamisen,Jos tällä joku herää,niin kiitos Herralle,vielä ei ole myöhäistä tehdä parannusta!

      • Urho Mokoma

        Sinullako on oikeus päättää kuka on uskossa ja kuka ei? Tyypillinen farisealainen helluntailainen joka asettaa itsensä Jumalan paikalle. Ota pää pois sieltä tunkkaisesta anuksesta ja nuuhki välillä raitista ilmaa!


    • Jouko Kosti

      Niin, lopettakaa se pilkkaaminen! Helvettiin kuumennetaan jo erikoisosastoa teitä varten!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      93
      4397
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      44
      4366
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      612
      4036
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      2947
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      79
      2571
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      129
      2133
    7. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      341
      2112
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      204
      2069
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      29
      1685
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1452
    Aihe