Aikuisen videopeliriippuvuus

Obeliski

Kaipaisin apua otsikon asian kanssa. Olemme mieheni kanssa asuneet avoliitossa kohta 3 vuotta ja ongelmana on mieheni tietokoneella viettämä aika. Mieheni on 25v työssä käyvä mies joka veittää melkeimpä kaiken vapaa aikansa tietokoneella pelaten ja jos hän ei pelaa, hän katsoo pelivideoita youtubesta ja jos hän ei tee kumpaakaan näistä, hän puhuu pelaamisesta.

Olen asiasta sanonut hänelle useaan kertaan milloin milläkin tavalla. Mieheni pelaamiseen menee vapaa päivänä helposti yli puolet vuorokaudesta ja kuukaudessa useita satoja euroja.Tarkistan mieheni tilin muutaman kuukauden välein ja viimeisen tarkistuksen yhteydessä huomasin hänen käyttäneen 3kk aikana hieman vajaat 700e peleihin ja niiden pelaamiseen. Tämä tarkoittaa kaiken kaikkiaan hänen laittaneen tämän vuoden puolella noin 1600e tietokonepeleihin.

Itse olen työtön joten olen mahdollisimman pitkälle yrittänyt parhaani mukaan karsia omista menoistani pois kaiken turhan jotta rahamme riitäisivät parhaimman mukaan ja koen syyllisyyttä pienimmästäkin ostoksest jonka itselleni ostan. Samaan aikaan mieheni valittaa minulle kun rahamme ovat loppu ja joudumme elämään kädestä suuhun. Kuitenkaan mieheni käytös ei muutu parempaan vaikka olen puhunut ja puhunut. Mieheni kiistää omaavansa minkään laista ongelmaa, hänestä on vain kiva fantasioida.

Hänen pelaamisensa vaikuttaa arkeemme sillä yhteistä aikaa meillä ei ole, asia vaikuttaa todella vahvasti seksielämäämme joka on aktiivinen vain noin puolen vuoden välein ja silloinkin hyvin lyhyesti ja pitkällisen ruinaamiseni jälkeen. Asia vaikuttaa parisuhteeseemme siinä määrin, että olen jo valmis lyömään hanskat tiskiin. Olen kyllästynyt jäämään toiseksi elottomalle masiinalle joka istuu mieheni työpöydän kulmalla ja surisee. Tunnen olevani säälittävä kokiessani mustasukkaisuuden tunteita tuota samaista rakkinetta kohtaan joka saa suurimman osan mieheni huomiosta, masiinalle jonka olen moneen otteeseen suunnitellut heittäväni parvekkeelta alas.

Millä saisin mieheni silmät avautumaan asian kanssa? Millä saisin hänet tajuamaan, että tämä ei ole enää pitkään aikaan ollut normaalia? Millä saisin hänet ymmärtämään sen, etten enää kovinkaan pitkään jaksa katsella hänen touhujaan?

3

813

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • liisa86--

      On se käsittämätöntä kuinka paljon näitä samanlaisia ongelmia on. Itselläni on sama tilanne melkein. Ero siinä että molemmat käymme töissä ja lisäksi meillä on lapsia. Miehellä menee kaikki aina suurinpiirtein koneella kun on kotona. Välillä tekee jonkun pienen homman lähinnä pyynnöstäni. Sitten saa taas "hyvällä omalla tunnolla" pelata. Lapsia ei juurikaan huomaa ja kuuntele, ei ole läsnä. Meillä ero on siinä, että mies kyllä haluaa läheisyyttä. Ottaa vain päähän se, että koko ilta menee koneella eikä huomaa minua tai lapsia, mutta odotapa vain kun menen nukkumaan, sitten on kiehnäämässä. Olen päättänyt että siinä vaiheessa on enää turha kiehnätä. Tottakai suuttuu kun en lämpene, mutta suuttukoon. En ala valvomaan sen takia että nyt sattuu olemaan sopiva hetki pelissä. Tuntuu niin idiootilta että aikuinen mies pelaa ja pelaa ja puhuu noista idiooteista peleistään. Samaa peliä pelaavat lapsetkin. En tosiaan tiedä mitä pitäis tehdä, jospa vaikka se kone nielaisis koko ukon..

    • dsfdsfds5454

      Yksi syy moiseen pelaamiseen on sosiaalisten kontaktien puute.
      Pelien pelaamisella haetaan sitä ryhmähenkeä ja kaveriporukkaa ym. vastaavaa.
      Mutta on myös totta että videopelit ovat tänä päivänä aivan liian koukuttavia. Pääsääntöisesti kuitenkin videopelejä pelaamalla pyritään pakenemaan tylsää todellisuutta.
      Jos käy töissä ja maksaa veroja, se on minulle aivan sama mitenkä ihmiset vapaa-aikansa viettävät. Se on taas eri asia jos pelataan työttömyystuella videopelejä.

      • kane88

        Minä elän sossun tukiaisilla ja pelailen vitusti änäriä netissä! Ja pokerii tottakai!
        Oon päälle 5 vuotta jo tehnyt näin ja yksi asia on varma: En koskaan mene töihin. Ei tarvitse. Mulla on paljon sosiaalistaki elämää kun mulla ei mee ikinä minuuttiakaan työntekoon ja pelaan yleensä vaa puolet päivästä niin jää vielä hyvin aikaa hengata kamujen kaa. Ja pokerista tulee aina välillä vähän nousuja. voitot pitää vaan siirtää kaverin tilille et sossu ei tajuu et mä saan sieltäkii rahaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      3791
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      593
      3585
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      3522
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      53
      2209
    5. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      13
      2201
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      321
      1957
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      123
      1937
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      180
      1728
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      27
      1403
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1342
    Aihe