Atoopikko: taru punaisesta ihosta

AtopicStruggle.

Hello! Otsikko kertonee jo aika paljon. Oireena siis jo vuoden verran esiintynyt punainen, tulehtunut ja hilseilevä iho varsinkin yläkropassa, pahimmillaan kaulassa. Voiteita olen kokeillut mm. ceridal lipogeeli, aqualan, novalan sekä kaiken maailman kortisonit. Mikään ei tunnu auttavan. Lääkärit kehottavat "ostamaan lisää rasvaa".

Kassini lyön vetoa että täältä joku osaa kokemuksien perusteella suositella jotain voidetta/rasvaa joka olisi tähän tilanteeseeni ns. varma nakki ja auttaisi nopeasti. Kiitos jo etukäteen.

~Kiusaantunut nuorimies ;(

10

195

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • leöbin28

      Iho-ongelmat on niiin p*rsiistä !
      Voidesulkeisia loputtomiin ja tilanne vaan jatkuu. En itsekään osaa neuvoa mitään uutta voidetta kun noin paljon, kortisoneja myöten kaikki kokeiltu. Siis onko myös ihotautilääkärin määräämät tosi vahvat kortisonit?
      Entä Protopic? Sen kanssa on alussa tosi polttavaa, mutta saattaisi auttaa sun ihoa. Parhaiten se auttaa kasvoihin ja kaulaan, jos muistan lukemani oikein...

      Ja osta sinkkitabletteja joka tapauksessa apteekista tai luontaistuotekaupasta. Tukee ihon ja limakalvojen kuntoa, vaikka ei mikään varsinainen pysyvä parannuskeino olekaan.

    • AtopicStruggle

      Varsinaisen ihotautilääkärin vastaanotolla en ole käynyt, mutta kortisonit on todettu turhiksi. Sinkkitabletteja tosiaan aloin vetelemään päivittäin juuri netistä löytämieni vaikutusten perusteella, mutta en nyt ole varma onko niistä mitään huomattavaa hyötyä ollut. Pitääkö tässä allergiatutkimuksiin painua, kerpele.

    • allergiaa???

      Onko atopiasi allergiaa?

      Allergiat ovat elimistön immuunijärjestelmän ylireagointia vieraisiin aineisiin, jonka todellinen syy voi olla kelvoton ruokavalio joka pitää hälytystilaa yllä kehossa. Kun elimistön pommittaminen väärällä ravinnolla lopetetaan, myös immuunijärjestelmä rauhoittuu.

      Kannattaa perehtyä aiheeseen, sillä voit päästä kaikista allergioista eroon vain muuttamalla ruokavaliotasi.

      Kuuntele tämä:
      https://soundcloud.com/helsinki-paleo/helsinki-paleo-podcast-episode23

      Kohdasta [23.18]


      Atopia on yksi monista sairauksista, joiden edessä virallinen lääketiede on aivan voimaton. Näin sairausteollisuuden toimesta atopia onkin julistettu parantumattomaksi sairaudeksi. Totuus on kuitenkin ihan jotain muuta, sillä atopia on ainakin useimmissa tapauksissa täysin parannettavissa oleva ongelma. Itse asiassa jo hyvin pienillä teoilla voi saada aikaiseksi dramaattista apua tähän ikävään vaivaan.

      1. Huolehdi riittävästä D-vitamiinin saannista. Aikuiselle tuo riittävä tarkoittaa 100 µg päiväannosta. Alle 10 vuotiaille 50µg.

      2. Suosisin mahdollisimman paljon kasviksia ja rasvoista erityisesti kalaöljyä, pähkinöitä, siemeniä, kookosöljyä ja avokadoa.

      3. Viljat pois! Tämän neuvon voi antaa melkein minkä sairauden kohdalla tahansa ja se toimii. Koita ja hämmästy.
      http://personal.inet.fi/koti/remeli/viljat.htm

      4. Prosessoitu maito pois. Kypsä juusto voi käydä.

      5. Ihmisille uskotellaan, ettei atopia johdu millään tapaa kivennäisaine- tai vitamiinivajareista. On kuitenkin erittäin tyypillistä, että atopiaa sairastavilla on tosi ankara vitaaliaineiden puute. Eli kannattaa harkita perusteellista tankkausta, jossa käyttää apuna esimerkiksi spirulinaa, chlorellaa, laadukasta viherjauhetta, runsaasti hyvää C-vitamiinia jne…

      6. Valkoinen sokeri kokonaan pois ja tavallisen pöytäsuolan tilalle raffinoimaton merisuola.


      Suomen kasveissa on monia ihonkin ravintoaineita!
      http://personal.inet.fi/koti/magge/iho.pdf

      Kuuntele Paula Heinosta, joka kertoo ruokavaliosta atopian hoidossa:
      29.09.13

      Osa 1/5 (5:26)
      Osa 2/5 (4:42)
      http://www.terveydentukipilarit.fi/radio-ohjelma/mediasali/

      Kannattaa huomioida, että mitään koetta ei ole olemassa, joka näyttäisin yliherkkyyden viljoille ja/tai prosessoidulle lehmänmaidolle. Ainoa koe on oma välttämiskoe, jolla saa selville, jos viljat ja/tai maito ei sovi.

      Iho on ihmisen suurin elin, joten EI ole ihan sama, mitä suuhunsa laittaa, vaikka niin kuvittelisi. Syö terveellisesti! Terveellinen ravinto on kauniin ihon salaisuus. Muutamia omia käsityksiäni miten saa terveen ihon:
      http://blogit.iltalehti.fi/christer-sundqvist/2014/02/07/ihmettelen-ihmiselimiston-ihmeellisyyksia-ihme-nro-2-iho/

      Turun Yliopiston tutkimus: Äidin saamat probiotiit alentavat atooppisen ihottuman riskiä lapsella!
      http://www.terveydentukipilarit.fi/terveysinfo/uutiset/53/

      Kookosöljyä iholle ja sisäisesti:
      http://personal.inet.fi/koti/remeli/alzheimer.htm#Kookosoljy

      Öljyt hellivät ihoa:
      http://aijaa.com/x8ilQ8

      Myydään markettien öljyhyllyssä.

      Suoliston kunto vaikuttaa myös ihon kuntoon. Ruokavalio on tässäkin keskeisessä asemassa, jos haluaa jotain parantumista tapahtuvan. Siis jos haluaa.

      Parhaimmat maitohappobakteerit, joten muut kannattaa jättää kaupan hyllylle:

      Normaali apteekin tai marketin probiootti kasvatetaan suojatusti laboratoriossa, pakastekuivataan ja laitetaan makeutusainetta evääksi imeskelypilleriin. Seurauksena on melkoinen "die off rate", eli lukema paljonko bakteereista on kuollut siinä vaiheessa kun laitat sen suuhun, verrattuna valmistushetkeen. Usein tämä on jopa 90%. Saat siis vain 10% "elossa" olevia bakteereita jotka ottavat kovasti turpaan vatsahapoiltasi eivätkä pääse ohutsuoleen asti elävinä. Apua näistä ei ole.


      Hyviä valmisteita:
      Luomuhapankaali
      ProbiMage
      Acidophilus Plus
      Acidophilus Forte
      Replete Intensive
      DDS
      Bioteekin Probioottiplus


      Lisäksi paljon mainostetaan ja myydään ns. terveysvaikutteisia jogurtteja (Activia, Actimel, Gefilus, Valio olo jne...), joissa on 5 palaa sokeria per 1 dl (sokeri on hyvien bakteerien vastavaikuttaja) tai vastaavasti makeutus- sekä lisäaineita. Eli se niiden "terveysvaikutuksista". Näitä tuotteita EI saa mainostaa terveysvaikutteisiksi, koska sitä ne eivät ole. Pitää tosin tietää, mitä bakteereja käyttää ja onko niistä tutkimusnäyttöä. Herkästi mainostetaan terveellisinä sellaisiakin probiootteja, jotka eivät mene edes elävänä ohutsuoleen asti.

      • tästä se lähtee

        Yhdyn edelliseen puhujaan. Kyllä totuus on, että ratkaisu tulee ihmisen sisältäpäin. Jos sulla on uhrata tuohta, marssi antioksidanttiklinikalle tutkittuttamman laajalla testillä, mistä vitamiineista ja hivenaineista sulla on vajausta.

        Mutta nyt kerron, millä itse sain hillittyä sitä ihon, erityisesti kasvojen suunnatonta hilseilyä => sokeri pois. Viikossa aprissa tiedät, pureeko. Mulla jo pelkät kahvin sokerit ja karkit kauppaan auttoivat puolella hilseilyä.

        Kokeilepas sen perään ruokaleivän muuttamista kauraleiväksi eli gluteeni pois. Parissa viikossa senkin vaikutuksen huomannee. Testimielessä voi jättää pariksi viikoksi koko leivän syönnin.

        Kaikille atoopikoille ei sovi ihoöljyt. Mulle ei lainkaan kasvoille. Rasvoillekin olen herkkä, vain kevyet sopii, koska mulla ei ole hillitöntä ihottumakerrosta eikä jäkälöitymistä.

        1 ja 2 suurinpiirtein kuten nimimerkki allergiaa sanoi. Hamppuöljy myös hyvää sisäisesti. Ao-lääkäri määräsi mulle

        Maitoa ja maitotuotteita ei kannata jättää pois kuin pariksi viikoksi testimielessä. Jos maito ei sovi, kalsium pitää saada muualta muuten tulee osteoporoosi.

        5 kuten "ellergiaa" neuvoi.

        Kunnolla vihanneksia ja juureksia lautaselle, suurtärkkelypitoisia ruokia kuten perunaa voi säädellä. Roskaruoka ruokavaliossa juhlahetkiin.

        Kaljat ja muut viinakset testauksen ajaksi tauolle.

        Ihmettelen, jos ei alla puree. Näillä sain jo omatoimisesti ihmeitä aikaan. Rasava-aineeenvaihdunnan korjaaminen näkyi muistaakseni n. 2 - 3 kk kuluttua iholla.


    • Myöskärsivä

      Moi!
      Pakko tulla jakamaan oma kokemukseni. Olin samaisessa tilanteessa ehkä noin pari vuotta sitten (nykyään parikymppinen naisen alku, jolle kaula- ja kasvo-ongelmat olivat suuria esteettisiä haittoja ja tietysti vaikeuttivat jokapäiväistä elämää), noin 17- vuotiaaksi asti kuuntelin lääkäreiden ainaista kortisonijankutusta. Jouduin pahaan kortisonikierteeseen ja mikään kortisoni ei erään tepsinyt ja suun kautta otettavan kortisonikuurinkin päättyessä ihottuma palasi aina kahta kauheampana takaisin.

      No sitten yksityisen puolen erittäin sdiantunteva lääkäri, joka tuntui olevan ainoa joka ymmärsi, että haluan eroon kortisoneista, määräsi minulle protopic nimistä takrolimuusivoidetta (kannattaa tuolla sanalla googletella...). Niinkuin joku jo mainitsikin, aiheuttaa protopic aluksi iholla hirveää kuumotuksen tunnetta, siksi ennen rasvan käytön aloittamista söin sisäisesti sekä kortisoni- että antibioottikuurin ja sin jälkeen kun iho ei enää ollut niin tulehtunut, aloitin protopicin käytön. Siitä löytyi minulle suuri apu, suosittelen kokeilemaan korkeasta hinnasta huolimatta...

      No kuitenkin noin kuukausi sitten aloin ajatella tämän kaiken jättäkää viljat ja sokerit pois- hössötyksen keskellä, että ai kun olisi mukavaa hoitaa atopian syitä, eikä oireita... Olin myös hieman laiminlyönyt protopicillä tapahtuvaa ylläpitohoitoa ja ihoni tulehtui yllättäen. No päätin jättää pois vehnän ja ylimääräiset sokerit ja samalla myös vähensin maitotuotteiden käyttöä, joskin kahvini juon päivittäin maidolla. Nyt noin kuukauden jälkeen päin muutosta on huomattavissa. Niin hyvää kuin pahaa :) kasvojen ja kaulan iho on kuin vauvalla konsanaan, pehmeä eikä huuda koko ajan rasvaa, kerta päivään riittää mainiosti! Kuitenkin kroppani kaulasta alaspäin oireilee, täynnä ihottumaa ja kutina on kovaa. Viimeiset pari vuotta olen yleensä kärsinyt vain kaulan ja kasvojen ihottumasta, siksi tämä onkin outoa. Luultavasti, toivottavasti ja Googlen mukaan kroppani ainoastaan puhdistautuu kaikesta "pahasta" ja tämä on ohimenevä vaihe...


      Ehkä pointtina tässä jaarittelussa oli, että on hyvä etsiä keinot pitää oireet kurissa ja sen jälkeen/ samalla lähteä etsimään syitä oireille! :) niin ja yleisesti hiilaripöhötys on kadonnut ja jaksaa paremmin... Ruuan mausta en ole tinkinyt joskin soveltavan olen hieman joutunut! ;D tsemppiä sulle, helppoahan tämä ei ole.

      • suolaliuospesu

        "Kuitenkin kroppani kaulasta alaspäin oireilee, täynnä ihottumaa ja kutina on kovaa. Viimeiset pari vuotta olen yleensä kärsinyt vain kaulan ja kasvojen ihottumasta, siksi tämä onkin outoa. Luultavasti, toivottavasti ja Googlen mukaan kroppani ainoastaan puhdistautuu kaikesta "pahasta" ja tämä on ohimenevä vaihe..."

        Oletko kokeillut jättää perinteiset saippuat pois ja pestä ihoasi rasvapesulla tai suolavedellä? Eli esim. voitelelet kevyesti kroppasi Aqvalan Lää ja sillä peset. Toinen vaihtoehto on merisuolalios tai niin kuin minä nyt teen: pesen pelkällä vedellä paitsi hikiset paikat ja ssen perään uihkutan suikepullolla ihooni emäsksistä mineraalisuolaa.

        http://www.yliopistonverkkoapteekki.fi/ORGAN-MEINEBASE-EMAeKSINEN-SUOLA-75-G

        750g pullo on riittoisa ja suhteessa halvempi.

        Mulle tuli auringosta ihottumaa yläkehoon ja kaulaan, atopiakin roihahti pahaksi ja päänikin kutisi kuin täitä olisi. Muistin tämän vanhan neuvon. Pään pesin ensin shamppoolla ja sitten ruiskutin suolaliosta pikkasen kauttaaltaan ja hieroin päänahkaan ja ihottumakohtiin vartalolla. Kutina loppui samana päivänä heti kohta pesun jälkeen. Luultavasti on auttanut kun vähitellen rinnuksien ihottumakohdat häviävät. Tästä suolan käytöstä on hyvä hoito-ohje. LAitan perään linki, jos on ja löydän netistä.

        Perussyytä tämä ei poista ellei kyseessä ole happo emäs tasapainohäriö, jonka takia sun kroppa on jäänyt parantumatta.


    • suolasuihkut

      Googlella löytyi paljon linkkejä, en ehdi niitä nyt katsoa läpi. Kuitenkin paperiohje on otsikolla "MeineBAse Alkuperäinen emäksinen mineraalisuola " ja se sisältää n. 20 eri käyttötapaa suolalle hampaiden pesuun asti. Paperissa myös ohje emäksinen "mineraalisuola atooppisen ihon sekä ihottumien hoidossa":
      1 teelusikallinen mineraalisuolaa suihkepulloon ja vettä, jolla voit suihkuttaa kehosi ja antaa sen kuivua.

      Tässä yksi linkki jossa kerrotaan suolasta:
      http://pinjanjutut.blogspot.fi/2013/10/blog-post_1473.html

      Ostin omani Helsingin Itäkeskuksesta Eila Hellgrenin kauneushoitolasta, josta antoivat sen paperiohjeen..

      netissä on ohjeita myös merisuolan käytöstä samaan tarkoitukseen ja kylpyihin.

      • suolasuihkut

    • kissalaatikko

      Kokeile duacort-voidetta (reseptillä) ja sen imeydyttyä esim. abobase voidetta.

    • toivottavasti saat avun

      Olen myös kärsinyt kovasti kasvoihottumasta. Syötkö paljon sokereita? Voisiko olla hiivasyndroomaa. Lääkäriltä hiivalääke suun kautta tai kokeile candida fortea luontaistuotekaupasta. Mulla auttoi vähentävästi ennen raskautta. Sen aikana en saanut käyttää paljon mitään. Kunhan imetys loppuu, niin painelen luontaistuotekauppaan. Duocort ollut myös toimiva kortisonivoide, reseptillä. Sisältää hiivasientä tuhoavaa ainetta. Ihan kokonaan en ole päässyt ongelmasta, mutta parempi..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      59
      5869
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3717
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      229
      1988
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      1799
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1236
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1219
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      289
      1027
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      53
      970
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      899
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      858
    Aihe