hei, olen 18-vuotias poika, ja rakas tätini menehtyi noin vuosi sitten. En ole muiden sukulaisten kanssa okein läheisissä väleissä paria lukuunottamatta ja omaa perhettäni tietenkin. Tätini kanssa olin kuitenkin erittäin läheinen ja soittelimme toisillemme usein, puhuimme facebookissa ja näimme 2-4 kertaa kk aikana. Olimme todella samanlaisia, eikä hän ollut ''tavallinen täti''. Hän rakasti moottoripyöräilyä, kaljaa, rokkia ja baarissa hengailua ystäviensä kanssa. Hän oli myös mummolleni kaikki kaikessa, ja mummoni on surun murtama. Hän sanoi tätini hautajaisissa, että miksi eivät ottaneet häntä tätini puolesta. En voinut muuta kuin seistä mummoni vieressä hänen itkiessään häntä halaten, itse pitäen kyyeneleitä sisälläni kunnes en enää pystynyt. Äitin taas on joutunut olemaan vahva mummoni vuoksi, vaikka näen selvästi kuinka häneen sattuu. Tätini kuoli niin yllättäen että sitä ei mitenkään pystynyt odottamaan. Minulla on kuitenkin monia onnellisia muistoja tädistäni. Parhaita ovat illat hänen luonaan, kun pelasimme pokeria hänen, hänen miehensä, minun ja heidän poikansa kanssa. Nauroimme ja söimme. Kirjoitan tätä kyyneleet silmissäni ja sydämmeeni sattuu sanomattomalla tavalla. Menimme myös tätini kanssa kerran mummoni luona käymään, ja radiosta tuli eräs rokkibiisi ja tätini avasi kattoikkunan autostaan ja tuuletti ja lauloi mukana. Muistan vain katseneeni häntä hymy suussani ja ihailleen hänen vapauttaan. Muistan myös kuinka katsoimme minun ollessa lapsi euroviisuja yhdessä ja meillä oli oma veikkaus kuka voittaisi. Lopussa häviäjä maksoi viisi euroa voittajalle. Muistan kuinka pelasimma disney lautapeliä yhdessä. Muistan kuinka tätini rakasti auringon kukkia ja pyysi minua piirtämään hänelle niitä, ja hän ripusti ne kaikki 20 auringon kukkaa hänen kotinsa seinälle. Muistan kuinka koulussa kuinka äitini soitti hänen menehtyneen ja en pystynyt muuta kuin kävelemään käytävälle ja romahdin lattialle itkemään ja ystäväni juoksivat lohduttamaan. Eivät edes kysyneet mitä on tapahtunut, istuivat vain hiljaa ja silittivät minua. Tätilläni ei ollut omia lapsia, mutta hän usein kutsui minua hänen lapsekseen ja pojakseen. Kenties tärkein muistoni tädistäni on, kuinka hän kerran peli-iltamme jälkeen pyysi minut kanssaan sohvalle istumaan ja sanoi, että ''Me kaksi olemme samanlaisia. Sinä ja minä. Muista, että älä ikinä muuta itseäsi toisten tahtojen mukaan, koska minulle sinä olet maailman paras poika.'' Nyt minulla ei ole enään jäljellä hänestä muut kuin valokuvat. Muisto. Hänen äänensä. Tuoksunsa. Naurunsa. Kaikki turhaa. Ei edes tyydyttävää ajatusta jälleennäkemisestä jossain. Hän oli yksi ihmisistä joka todella ymmärsi minua. Hänen kuoltua tuntuu että elämältäni putosi pohja. Olen ennenkin menettänyt tärkeitä ystäviäni, joiden poissaolo tottakai tuntui aivan hirveältä, mutta tämä on toisenlaista. Tunnen syyllisyyttä. En käynyt hänen luonaan tarpeeksi. En tehnyt tarpeeksi. Pahin syyllisyyden tunteeni liittyy siihen, kuinka hän kerran puhelimess sanoi hänen jalkansa olevan kipeät ja olevan todella kuumeinen. Hän kielsi kertomasta äidilleni, koska se kuulemma turhaan huolestuttaisi hänet. Äitini oli todella suojelevainen sisko. Tästä viikko hän menehtyi. En ikinä pääse tästä syyllisyydestä yli. Olen turta, ja tuntuu että millään ei ole enään merkitystä. Voisinpa edes kerran soittaa hänelle vielä. Muuta en toivo. Minuuttia hänen kanssaan. Kuulisin hänen äänen, naurun ja hänen lohduttavat sanansa. Hän oli minun tukeni, hän oli osa minua. Osa minusta on nyt kuollut.
''Nämä haavat eivät parane, tämä kipu on liian totta. Haavoja liian paljon, niitä aika ei voi parantaa.''
ikävä tätiäni..
13
99
Vastaukset
- olemme kuolevaisia
Minua lähipiirin kuolema noin 21-vuotiaana, kun isäni äiti kuoli. Olin aika paljon lapsena mummolassa ja hän kävi vaarin kanssa usein meillä, kun asuivat puolen kilomerin päässä. En tullut koskaan kovin läheiseksi heidän kanssaan. Minulla on kyllä jälleennäkemisen toivo ja usko, koska mummo ja vaari uskoivat ja olen kristitty.
Osanottoni sinulle ja voimia surussa. Monesti läheisen poismeno on yllätys. Ja lähtö voi tulla myös nuorena.- tätinmuistoksi
kiitos osaanotoistasi!
Kun läheinen kuolee, hänestä tulee entistäkin tärkemäpi. Näin ei pitäisi olla, mutta ihmisluonto on ilmeisesti vain sellainen. Itsekkin kun kuuntelen PMMP:n lautturi biisiä niin pieni toivon pilke nousee. Kuuntele se ihmeessä ja kuuntele sanoja ajatuksella. Puhuvat ainakin minun puolesta täysin.
- Valoa kohti
Lämmin osanottoni ketjun aloittajalle. Älä turhaan pode syyllisyyttä siitä, että tapasitte "vain" 2 kertaa kuukaudessa. Itselläni on 5 kummilasta, valtaosaa heistä tapaan ehkä kerran viidessä vuodessa - läheisintäkin heistä noin kerran vuodessa.
Sinulla ja tädilläsi on ollut hieno, läheinen suhde joka tuotti iloa kummallekin. Viihdyitte yhdessä ja ajattelitte monesta asiasta samalla tavalla. Teillä oli henkinen yhteys ja tunne siitä, että olitte samanlaisia.
Olet vielä niin nuori, että et ehkä surun keskellä jaksa vielä nähdä sitä, miten suuren ja arvokkaan henkisen perinnön rakas tätisi sinulle jätti. Yksikään yhdessä viettämistänne hetkistä ei ollut turha.
On surullista, että kummitätisi oli lähdettävä niin varhain. Jokaisen on kuitenkin täältä joskus lähdettävä. Tätisi oli todella harvinainen ihminen, joka osasi elää täysillä joka hetken. Hän myös osasi ja uskalsi rakastaa. Hän jätti sinulle ihanien muistojen lisäksi hyvän henkisen perinnön olla aina rehellinen itsellesi ja elää omanäköistäsi elämää, ilman että yrittäisit elää toisten toiveitten mukaan - hänelle olit täydellinen ja rakas juuri omana itsenäsi.
Voimia sinulle, nuori ystäväni. Voin vain luvata sinulle, että aikanaan helpottaa. Suru muuttaa muotoaan, kun muistot yhteisistä hetkistänne muuttuvat sinua kantavaksi voimaksi.- tätinimuistolle
Kiitos viestistäsi todella paljon! Olen todella ylpeä, että sain kokea hänenlaisensa hienon ihmisen. Hänelle oli todella kova paikka, kun kuuli, ettei ikinä kykenisi saamaan lapsia. Huomasin kuinka hän kutsui minua usein pojakseen ja eräänä päivänä, kun kysyin häneltä että miltä hänestä lapsettomuus tuntuu, hän sanoi että kyllähän se sattuu, mutta kun minä olen hänen elämässään, ei hän muita lapsia kaipaa. Minä en ikinä itke, mutta sillä hetkellä voin myöntää hieman kyynelehtineeni. Hän oli vain niin hieno ihminen, että en voi kun lämmöllä muistella.
Kiitos vielä kauniista tekstistäsi joka antaa minulle voimia tulevaan! Välllä tulee juuri tuollaisia iltoja, kun sydämeen sattuu oikein kunnolla, mutta ajan kanssa. Kiitos tuestasi :)
- ystävätäti
Vanhempani kuolivat suhteellisen nuorina ja sen jälkeen yhdestä äidin sisaresta on pikkuhiljaa tullut tosi läheinen. Kun olin lapsi hän oli sellainen kova, neuvoja jakeleva ja puuttui kaikkeen perheemme elämään. Tavallaan isona siskona hyysäsi meidän perhettä. Me lapset inhottiin ja jopa pelättiinkin häntä. Kerrankin hän tullessaan kylään, lausui jo ovella, että täältä se tulee tämä vihainen täti.
Nyt iäkkäänä pian 88- vuotias, hän on edelleen terve psyykkisesti ja fyysisesti ja touhuaa kaikkea. Iän myötä hän paljon pehmennyt. Ei hän äidin korvike ole, mutta meidän välille on tullut hyvä ystävyys, vaikka ikäeroa on 30 vuotta.
Kyllä suuri aukko tulee elämään, kun hän täältä lähtee.- tätinimuistolle
ikävää kuulla, että löysitte toisenne vasta hieman vanhempina ja ikävä kuulla myös vanhemmistasi. Mutta olen iloinen kuullessani, että kuitenkin löysitte toisenne! Maailmassa ei ole mitään parantavampaa asiaa kun läheisten tuki.
Toivottavasti ystävyytenne jatkuu vielä pitkään :)
Hei
Minäkin tahdon toivottaa sinulle voimia. Hienoa, että sinulla on ollut näin hieno ihminen elämässäsi, lähellä ja mukana. Hän on opettanut sinulle paljon upeita asioita, varmasti muistat tädin opetukset koko elämäsi ajan.
Ja hienoa, että olet hänestä kirjoittanut meille toisillekin. Sinun tekstisi kannustaa olemaan ihminen ihmiselle. Tätisi esimerkki elää.
Vaali muistajasi, pidä kaikkia hyviä asioita mielessäsi. Ehkä voit viedä haudalle auringonkukkia? Luulen, että ihan omalla elämälläsi olit kylliksi tädillesi. Uskon, että se, että olit hänen kanssaan, oli kylliksi.
Uskon kuitenkin, että aika voi parantaa haavat. Nyt sattuu. Mutta joskus kipu hellittää ja jäljellä on kaunis ja valoisa muisto.
Monia surevia ihmisiä Petri Laaksosen laulut ovat lohduttaneet. Esimerkiksi nämä:
Ota hänet vastaan:
http://www.youtube.com/watch?v=HK1J4s2GesA
tai Hyvää matkaa:
http://www.youtube.com/watch?v=uLsK3Oth7I0
Kaikkea hyvää sinun elämällesi
Päivi-pappi Hämeestä- tätinimuistolle
Kiitos viestistäsi! Musiikki kyllä antaa minulle paljon voimaa ja tukea, mutta en ole erityisen hengellinen ihminen. Mutta kauniita lauluja!
- Nainen 18v.
Osan otot. Olen menettänyt monen läheiseni syövän takia. Ainoan pappani menetin noin kolme vuotta sitten syövän takia. Ihailen pappani elämän asennetta, sillä hän ei ikinä antanut periksi -ei silloinkaan kun sai kuulla sairaudestaan.
Aluksi näytti siltä, että hän voittaa syövän, mutta en ikinä saa mielestäni pois sitä, kun saimme kuulla, että hänellä on vain kahdesta viikosta kahteen kuukauteen elinaikaa. Tuosta 'tuomiosta' hän eli noin kuukauden, kunnes nukkui pois läheistensä (aviopuolisonsa ja tyttäriensä) saattelemana kotonaan. Olisin halunnut tuntea pappani hieman paremmin (hän asui kaukana) ja olisin halunnut hänen näkevän rippi-ja ylioppilasjuhlani. Aion ottaa hänen muistokseen tatuoinnin ja olen varma, että saan kuulla ihmisten mielipitetiä siitä, kuinka rumia tatuoinnit heidän mielestään ovat. En aio välittää heistä, sillä tiedän, miksi tatuointini otan.
En ole uskovainen, mutta uskon, että kuoleman jälkeen on elämää ja että pappa (ja muut läheiset) katsovat tuolta pilvien päältä.- tätinimuistolle
kaunis tarina! Sinun ajatuksissasi on paljon samaa mitä minunkin. Itsekin ajattelin ottaa tautoinnin tätini muistoksi, koska tiedän hänen rakastaneen auringonkukkia. Jokin pieni auringonkukka jonnekkin kohtaan ruumistani olisi mielestäni todella hieno. Ehkä päivämäärä tai nimi myös. Itsekään en erityisen uskovainen ole, mutta uskon että jotakin on pakko olla jossain.
- jälleennäkemisen usk
Kyllä elämämme jatkuu, ei kuolema ole päätepiste.
- Ikävä rakkainta
Minulle tuli kyyneleet silmiin kun luin kirjoituksesi. Minulle tuli mieleen minun rakas mummoni joka kuoli vähän aikaa sitten. Me olimme todella läheisiä. En ole kenenkään muun sukulaisen kanssa niin läheinen kuin hänen. Pidin häntä minun perheenjäsenenä. Mummo vietti paljon aikaa minun luona ja olin monta kertaa hänen luonaan kylässä. Tätä on hankala uskoa todeksi en haluaisikaan uskoa. En voinut koskaan uskoa että tämä päiväkin tulee joskus. Kyllähän sen olisi tiennyt, mutta nyt kun sen aika oli niin ei sitä voi käsittää että tämä tapahtuu juuri minulle. En ole paljoa tekemisissä minun sukulaisteni kanssa. Ehkä setä ja täti on mummoni lisäksi ainoat jotka edes tunnen, muita en tiedä edes nimeltä.
Tämän asian kanssa täytyisi jotenkin elää mutta en tiedä osaanko oikein. Tuntuu niin väärältä. Kuinka nyt vietän joulun kun yksi perheenjäsen on poissa? Kuka nyt kuuntelee ja auttaa kun perheelläni on vaikeaa?
Ei tämä elämä tule olemaan enää samanlaista. Ei tähän voi tottua. Ei päästä yli.
Lämmin osanottoni Sinulle ja perheellesi ♥. Tädilläsi on nyt hyvä olla, kuten minun mummollani. Pilven reunalta he katsovat tänne maahan. Jonkun ajan kuluttua on meidän aika, koskaan ei tiedä milloin se tulee. Mutta toivon että pian pääsen taas mummoni luo.- tätinimuistolle
kaunis kirjoitus ja kiitos osaanotoistasi! Mummosi kuulostaa hienolta ihmiseltä ja olen varma että teilläkin on monia muistoja joita voit lämmöllä miettiä :) Itsekään en oikein haluaisi uskoa sitä, ja sen ääneen sanominenkin sattuu syvällä sisälläni. Tavallaan kohtaan asian. Kuulostaa kamalalta miettiä, että jos emme näekään kuoleman jälkeen? sitähän ei koskaan tiedä.
Olin eilen mummoni luona, joka itki taas lapsensa perään. Hän sanoo että näytän niin paljon häneltä, että häneltä tuntuu välillä pahaltakin katsoa minua. Vaikka se kuulostaa pahalat, niin enhän minä voi siitä hänelle suuttua. Onhan hän sentään kokenut maailman kamalimman asian mitä ihmiselle voi tapahtua, oman lapsen menetys. Mummoni kuihtuu silmissä enkä usko hänen elävän enää montaa vuotta. Toivottavasti hän olisi edes valmistujaiseni elossa..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 3763411
Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa
Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit1731449Olen ärtynyt koska
minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.621228Suomalaiset marjat loppuvat
Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten1441112- 117843
Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa
”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.164795Mitä teen väärin?
Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää115782Haluaisin tietää
mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔46772Oli mukava tavata irl
Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt23757Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät
Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu41739