työtä on varmasti

yritystäkö

Vakinaista, hyvin palkattua työtä on tietenkin tällä hetkellä vaikeata löytää, mutta
siivousta, sijaisuuksia laivoilla , sijaisuuksia esim. vanhustyössä,taxiajoa
syksyllä ja kesällä marjojen poimintaa, tavarataloihin pääsee helposti tilapäiseksi jne...

Aikanani hain taloyhtiöömme henkilöä, joka olisi tehnyt n. kaksi viikkoa kestävän aidan rakennusprojektin. Yksinkertainen, helppo työ. Vuoden päästä soitti yksi ihminen joka heti soittaessaan kertoi, ettei hän voi ottaa työtä vastaan, kun pitäisi kulkea linja-autolla. (matka oli 12 km ja yhteydet pelasivat.

Itse olen -47 syntynyt ja 90-luvun laman uhri, tavallinen konttorirotta aikanaan. 90- 2006 eläkkeelle pääsemiseeni saakka olin melkein koko ajan töissä, joko ihan omaa työtä tai erinäisiä sijaisuuksi. Otin vastaan mitä tahansa työtä eli se siitä.

7

106

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • morjes,

      Mullepa käy mikä tahansa työ, missä ei tarvitse myydä mitään ja missä osa palkasta ei tule tukien muodossa. Haluan älyäni vastaavaa työtä. Siihen en usko kenenkään Suomessa olevan valmis, että jos tuet vedetään minimiin, että kenenkään muka pitäisi tehdä esimerkiksi kolmea alipalkkatyötä samaan aikaan kuten Amerikassa akateemistenkin halpapalkalla, saadakseen tulot brutto 2000 euroa miinus verot 1000 euroa. Voi tää yhteiksunta muussakin säästää, rikkkaimpien sosiaalituist olis otettavaa. Mieluummin muutan muualle, kuin alan siihen, että tekisin jotakin alipalkkatyötä veronkiertomaahan, missä rikkaiden tuet tulosmun selkänahasta. Mut muutan vasta sen jälkeen, kun olen kuuskymppinen. Sitä ennen pitää saada veroja KOTIMAAHAN SUOMEEN IKÄNSÄ maksaneiden TÄÄLLÄ SUOMESSA ASUVIEN vanhusten ja iäkkäiden asiat kuntoon, ettei porvaristonarsistit nillitä ja ime niitä kuiviin, kun nyt on syntynyt sukupolvi, jotka ovat täysikäisiä ja joiden vanhemmat eivät koskaan ole käyneet töissä.

      • rikkaat maksumiehiks

        Rikkaiden olisi aika joustaa ja heidän tuissaa olisi nyt leikattavaa. Lisäksi rikkaiden verotusta rutkasti ylemmäksi.


    • työtä löytyy

      Puhelinmyyjistä on valtava pula. Se on lisäksi siistiä sisätyötä. Miksi sellainen mukava toimistotyö ei kelpaa?!

      • Ei kiitos

        Ai jaa vai että puhelinmyynti on oikein MUKAVAA. Oon sitäkin kokeillut huonolla menestyksellä ja se on kyllä kaikista kamalinta hommaa mitä ikinä oon tehnyt. En sanoisi sitä edes oikeaksi työksi.


    • 5+1

      Miksi jäit alle kuusikymppisenä eläkkeelle, eikö työ maistunut? Sorvaa vähän parempi juttu.

    • hei haloo

      Oletko mielisairas? Väität ihan tosissasi että kaikkille työttömille on töitä. Ehdoituksesikin olivat ihan sairaita. Millä ilman koulutusta ja autoa työtön voi ruveta taksikuskiksi, sairaanhoitajaksi tai poimia marjoja betoniviidakossa?

    • juupa juu

      "Vakinaista, hyvin palkattua työtä on tietenkin tällä hetkellä vaikeata löytää, mutta
      siivousta, sijaisuuksia laivoilla , sijaisuuksia esim. vanhustyössä,taxiajoa
      syksyllä ja kesällä marjojen poimintaa, tavarataloihin pääsee helposti tilapäiseksi jne..."

      Siivoominen ei sovi vaikeasti allergiselle, huonokuntoiselle tai muuten vaan ei niin reippaalle työntekijälle. Halpatyövoimaa olisi tulosa tuhansittain siivousyritykiin pienellä palkalla ja heille voidaan teettää ylitöitä maksamatta mitään palkkaa, kusettaa palkoissa, jättää maksamatta lakisääteiset korvaukset jne. koska eivät tiedä oikeuksiaan eivätkä uskalla valittaa mistään. Lisäksi tekevät tarvittaessa 24h töitä kellon ympäri ja vielä aina hymyssä suin ja oikein reippaasti. Miksi siis siivousfirma ottaisi hidasta, ylikouluttautunutta, vaikeasti allergista tai omat oikeudet tuntevaa suomalaista? Ammatikseen siivouaminen on aivan eri asia kuin siivoaminen kotona.

      Kaikki eivät voi työskennellä laivoilla esim. jos ovat pahasti merisairaita (tällöin lääkkeetkään eivät kunnolla auta), jos ei ole tarvittavaa kielitaitoa (sujuva ruotsi tai ruotsi äidinkielenä). Vahustyöhön tarvitsee lähihoitajan koulutuksen, taksiajoon ajoluvat, auton, seudun tuntemuksen, nuhteettomuuden ja alalle sopivuuden jne.
      Tavarataloihin ei todellakaan pääse helposti tilapäiseksi työvoimaksi. Sinne on sadoittain hakijoita, yleensä suhteilla pääsee ja tuurilla. Aika moni jää rannalle ruikuttamaan. Taloja ei voi rakentaa jos on aivan tumpelo siinä asiassa eikä ole yhtään ammattitaitoa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5228
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3397
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1532
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      185
      1399
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1056
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      968
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      887
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      768
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      759
    Aihe