VL-Kirja

Paula K.

Hei! Olen kirjoittamassa kirjaa vanhollislestadiolaisuudesta ja haluaisin ko. liikkeestä perilläolevista asiantuntijoita teokseeni. En siis tunne järjestön hierarkiaa saati normeja, mutta toivon palstalaisilta apua uskottavan romaanin luomisessa.

Kirjan teemana on siis 60-luvulla elävä kiertävä puhujamies, joka kuulustelee eri perheiden lapsia raamatun tuntemuksessa ja välillä käyttää melko törkeästi hyväkseen tyttölapsia. Lopuksi puhujamiehestä voisi tulla arvostettu henkilö pohjanmaalla ja jopa SRK:n johtokunnan jäsen. Mutta kirjan loppu on siis vielä avoin. Skenaarioita ja ideoita kaivataan!

14

213

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niilo Yli-vainaja

      Tässä vähän lisätietoa:

      Neljää hellariuskovaa samassa sellissä?

      OHHOH!

      Tähän törmäsin tuolta alempaa:

      "Kansanedustaja Hirvisaari kuvaa helluntailaisuuden pedofilista ilmapiiriä seuraavasti:"Valitettavasti myös pedofiilit hakeutuvat seurakunnissa mielellään luottamustehtäviin, kuten esimerkiksi Tikkurilassa on taannoin tapahtunut. Ihmiset ovat hämmästyttävän sokeita "lapsia rakastaville" limaisille sedille, jotka pitävät muiden seurakuntalaisten lapsista niin paljon, että jopa suutelevat heitä suulle kaiken kansan keskellä

      1. helluntaiseurakunnan jäsen kertoo, kuinka HELLUNTAILAINEN nuorisotyöntekijä käytti häntä ja muutamaa muuta poikaa törkeällä tavalla seksuaalisesti hyväkseen monen vuoden ajan.

      2.Pojalle sanottiin, että hän on itse syyllinen hyväksikäyttöön. Nyt hän on yrittänyt selvittää asiaa liikeen sisällä.

      Hyväksikäyttäjä on myöntänyt teon.

      3. Hänet on palkattu erään seurakunnan pastoriksi seurakunnan vanhimmiston hyväksynnällä: heidän perustelujensa mukaan tekijä on sovittanut tekonsa Jumalan silmien edessä.

      4. Hyväksikäytetyn uskon seurakunnan vanhimmat ovat asettaneet kyseenalaiseksi.

      Muhonen (helluntai pf-raportoija?) kertoi, että kyseessä jäävuoren huippu. Vuoren täytyy Valtava, sillä muutaman kuukauden aikana tuli ilmi pelkästään jäävuoren huipulta JÄRKYTTÄVIÄ tietoja pastori evankelista taholta.
      Esim. Elokuussa Helsingin käräjäoikeus langetti HELLUNTAISEURAKUNNAN EVANKELISTANA aiemmin toimineelle miehelle viiden vuoden vankeustuomion.

      Joo, kans kuullut, että talven tullen taas selleissä tungosta. Neljää hellariuskovaa samassa sellissä?

      Tässä pelottava esimerkki UskonLahkon luottamushenkilöiden tavasta aiheuttaa helve.tillistä,tuskaa. Turha siinä on helluntailaisten syytellä luciferusta kun omaa lahkoa pyörittävät rikolliset.

      Nosto alhaalta:

      Viime toukokuussa HELLUNTAISEURAKUNNAN KUORONJOHTAJA sai puolentoista vuoden vankeustuomion oman lapsensa seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

      Elokuussa Helsingin käräjäoikeus langetti HELLUNTAISEURAKUNNAN EVANKELISTANA aiemmin toimineelle miehelle viiden vuoden vankeustuomion.

      Syynä oli lapsen törkeä seksuaalinen hyväksikäyttö.

      Lokakuussa Iltalehti uutisoi tunnetun HELLUNTAIPASTORIN saamasta puolen vuoden ehdollisesta vankeustuomiosta. Asian käsittely jatkuu hovioikeudessa, jonne valitti syyttäjä, ei tuomittu.

      Julkisuudessa kerrotut tapaukset ovat Muhosen mukaan ”JÄÄVUOREN HUIPPU”.
      http://www.mtv3.fi/uutiset/kotim
      Web of Trust

      • kirjoottelija

        Lainaa kirjastosta vaikka Grimmin satukirja. Lue sitä, jos uskallat ja kopioi kirjaasi. Saat yhtä uskottavaa tekstiä, kuin täältä sikapalstalta kyselemällä.

        Tietysti voit myös ottaa pillerit ja mennä jo nukkumaan. Kyllä se ahdistus helpottaa ja aamulla maailma on paaaljon kirkkaampi.


    • tositarinoita

      Kuvaus sopii Heikki Saareen tai Mauno Koivunevaan ja varmaan moniin muihinkin sen aikaiseen vl-puhujaan.

      • abbis

        Varo, ettei tuu kutsua käräjille.


    • siitä vaan

      # Mutta kirjan loppu on siis vielä avoin. Skenaarioita ja ideoita kaivataan!#

      Kerro itsestäsi,kun olet paikallinen helppo nakki. Vaikka kokemuksistasi.

    • Varempaa p*skaa

      Melperi alkaa kirjailijaksi, hihi. Kuuleha sie Melperi, tuollakeinoin sie saat p*skaa rattaisii. Sielä sit on siul kottarpeeks muutennii. Ajele sie vaan vanholoilla p*skarattailla ja kopioloi varempaa p*kaas.

    • entinen VL

      Itse tiedän tapauksen, jossa arvostettu puhuja sai alaikäiset tytöt antamaan suuseksiä, kun lupasi, että hän voi antaa syntejä anteeksi! Mutta ei siittä tapauksesta sen enempää...

      • Hvhvhvhvhhuvhvrzrrx

        Joopajoo.


    • mummokaukaa

      Varmaan jo loppuunkaluttu luu.

      • Paula K.

        Tästä aiheesta tehty romaani voisi olla hyvinkin suosittu lukijoiden keskuudessa, sillä vaikka puhetta on ollut paljon, niin kirjoja aiheesta ei ole.


    • Paula M

      Paula K. Näitä kirjoja ja kirjoituksia on tullut jo riittämiin. Joten sinun ei sitä kirjaa tarvitse tehdä. Pääset siitä vaivasta vapaaksi muihin projekteihin. Kiitos kuitenkin kiinnostuksesta.

    • muistelemaan

      Monenlaista jutua on saarnamiehistä kuultu, ja kirjoitettukin lehdissä aikoinaan, en nyt ala enempää

      • Entisinä aikoina

        ne saarnamiehet nuoria tyttöjä siellä ry:n takahuoneessa naiskentelivat ja kun tytöt tulivat sieltä takahuoneesta takaisin, niin kertoivat käyneensä taivaassa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      987
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      890
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      734
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe