kummassa laskuvirhe

en menis ikinä siihe

vanhan paukun sillassa vai kerrostalossa johon silta tulee aivan nurkkaan kiinni---kuka insinööri on tuon työn suunnitellu---pakko sanoo että ei oikein viisaalta vaikuta

21

402

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei ihme.

      taismennä autotalli ja talo väärin päin.

    • Toinen kans

      Toista kerrostaloa suunnitellaan yhtä lähelle sillan ja tien toiselle puolelle. Eikös yksi kaupunginvaltuutettu ajanu tätä suunnitelmaa väkisin "Lapuan Portiksi" ja maamerkiksi. Hyvähän se on toisen maille suunnitella, laittaas nuoki sinne karhunsillan viereen monumentiksi

    • Kolmas kans.

      Ohan se aivan hämmästyttävä taloprojekti kaiken kaikkiaan. Missähän hyvävelikerhossa se on suunniteltu kun siinä ei ole järjen häivääkään muitten kuin ehkä rakentajan kasssanhoitajan mielstä. Sääliksi käy asukkaita, jotka ovat antaneet itsensä tulla huijatuiksi katselemaan ja kuuntelemaan ikuista liikennevirtaa ikkuoittensa alla ja niitä lapsia, joiden pieni leikkipaikka on ahdettu ahtaaseeen rakoon talon ja pysäköintirakennusten väliin.

      • ahdistaaa

        Puhumattakaan pakokaasujen täyttämästä hengitysilmasta.


    • Pielessä on

      Kaava sanelee paikat, ei voi mitään

      • korkeammat tahot

        Kukas on sen kaavan tehnyt ja vahvistanut? No tietenkin ne Lapuan niin viisaat ja kaikessa erehtymättömät virkamiehet ja päättäjät.


      • Näin näen

        Ei kaava ole Jumalan antama, vaan näkemyksettömien virkamiesten (lue: konsulttien) tekemä ja asiantuntemattomien luottamusmiesten siunaama.

        Lapuan tilanne alkaa näyttää synkältä. Alan olla vakuuttunut, että huonosti suunniteltu ympäristö ja nyt vielä erinäiset työmaat kylällä kuihduttavat sekä kaupankäyntiä että tekevät ihmisistä piittaamattomia ja osallistumattomia. Kun asiat tuntuvat tapahtuvan päittemme yli ja menevän joka taholla huonompaan suuntaan, me lakkaamme välittämästä. Me lakkaamme välittämästä kuinka Lapuan käy. Ilmapiirillä on merkitystä.


      • kokemusta on
        Näin näen kirjoitti:

        Ei kaava ole Jumalan antama, vaan näkemyksettömien virkamiesten (lue: konsulttien) tekemä ja asiantuntemattomien luottamusmiesten siunaama.

        Lapuan tilanne alkaa näyttää synkältä. Alan olla vakuuttunut, että huonosti suunniteltu ympäristö ja nyt vielä erinäiset työmaat kylällä kuihduttavat sekä kaupankäyntiä että tekevät ihmisistä piittaamattomia ja osallistumattomia. Kun asiat tuntuvat tapahtuvan päittemme yli ja menevän joka taholla huonompaan suuntaan, me lakkaamme välittämästä. Me lakkaamme välittämästä kuinka Lapuan käy. Ilmapiirillä on merkitystä.

        Olen huommannut saman ilmiön kuin nimimerkki näen näen. Tuohon epäkohtien listaan lisäisin vielä ihmisten kokemukset huonosta kohtelusta kaupungin ja virkamiesten toimesta. Sekin on omiaan kuihduttamaan toimeliaisuutta paikkakunnan hyväksi.


      • Näkee punaista.
        kokemusta on kirjoitti:

        Olen huommannut saman ilmiön kuin nimimerkki näen näen. Tuohon epäkohtien listaan lisäisin vielä ihmisten kokemukset huonosta kohtelusta kaupungin ja virkamiesten toimesta. Sekin on omiaan kuihduttamaan toimeliaisuutta paikkakunnan hyväksi.

        Lisäisin tuohon sen niin monia joka päivä hämmästyttävän pikkuseikan: Liiverin risteyksen alle viiden sekunnin vihreät.


      • Näissä oloissa.
        korkeammat tahot kirjoitti:

        Kukas on sen kaavan tehnyt ja vahvistanut? No tietenkin ne Lapuan niin viisaat ja kaikessa erehtymättömät virkamiehet ja päättäjät.

        Luulisi Lapuan kaupungin teknisen lautakunnan ja ympäristölautakunnan jäsenten itsekunnioituksen olevan kovilla.


      • tullaan kaupunkiin
        Näin näen kirjoitti:

        Ei kaava ole Jumalan antama, vaan näkemyksettömien virkamiesten (lue: konsulttien) tekemä ja asiantuntemattomien luottamusmiesten siunaama.

        Lapuan tilanne alkaa näyttää synkältä. Alan olla vakuuttunut, että huonosti suunniteltu ympäristö ja nyt vielä erinäiset työmaat kylällä kuihduttavat sekä kaupankäyntiä että tekevät ihmisistä piittaamattomia ja osallistumattomia. Kun asiat tuntuvat tapahtuvan päittemme yli ja menevän joka taholla huonompaan suuntaan, me lakkaamme välittämästä. Me lakkaamme välittämästä kuinka Lapuan käy. Ilmapiirillä on merkitystä.

        Hei! Oletteko ikään käynyt isossa kaupungissa, siellä jokaisen talon nurkalla menee paljon suurenpia teitä, kun tässä.
        Valmistaudutaan ison kaupungin hälinään, sillä lapua joskus on sellainen.


      • Okkona ollu ?
        tullaan kaupunkiin kirjoitti:

        Hei! Oletteko ikään käynyt isossa kaupungissa, siellä jokaisen talon nurkalla menee paljon suurenpia teitä, kun tässä.
        Valmistaudutaan ison kaupungin hälinään, sillä lapua joskus on sellainen.

        Onkohan viisasta alkaa rakentamaan sitä isoa kaupunkia huonoimmasta mahdollisesta päästä.

        Isojen kaupunkien keskustat rakennettiin hevosten aikakaudella ja autot ilmestyivät sitten vasta myöhemmin valmiiseen kaupunkiin pilaamaan idyllin ja ihmisten asuinrauhan.


    • PurkufirmanAika

      Lapualla ei ole kaavoitusta vain kokoomuslaista sekoilua. Oma kukkaro on päättäjillä lähimpänä. Jos maanomistajalla on myyntihaluja, hänen mailleen kaavoitetaan vaikka kultakaivos tai asuntoalue kiven sisään. Hinnalla ei ole väliä, kuntalaiset sen maksaa. Asuminen ja teollisuus häiritsevät toisiaan liian monella alueella. Jos myyntihaluja ei ole, purkukuntoinen rakennus saa seistä monta sukupolvea keskeisellä paikalla jioskus nurkkakivenkin avustuksella.

      • 12+8=20

        Puhut asiaa, tämä on Lapualaisen kehityssuunnan tila, kiville mennään aivan varmasti. Tähän on johtanut itsekkäiten,juonittelevien ja oman edun maksimoineet virka ja luottmushenkilöt.


    • polit1

      No ei joka paikas voi kun pellos elää. On hyvä asia että Lapuasta tehdään edes vähän kaupunkimaisempi, kerrostaloineen ja jalkakäytävineen. Keskustas tiet ja kadut saakin mennä talojen läheltä. Siitä se kaupunkimaisuus ja väentiheys syntyy. Jos joka paikkaa rakennettais maajussityyliin, niin että peltoplänttejä pitää olla joka rakennuksen välis, niin siitähän syntyis vain ylikasvanu Tiistenjoki. Kaupungis pitää olla ahdasta, jotta saatais ihmisiä tiiviimmästi. Jotta aluetta vois edes jollain tapaa kutsua tihentymäksi, eli kaupungiksi, ja turvata ne kaupungin palvelut.

      Ja kyllä sitä tiheään rakentamalla saadaan tiheämmin ihmisiä. Uskokaa tai älkää. Mikäli harvakseltaan rakentamista maajussityyliin jatkettaisiin, niin Lapua hajanaistuisi entisestään. Ja alkaisi yhä enemmän muistuttaa vain Seinäjoen nukkumalähiörypästä. Lapualle pitää saada lisää tiiviyttä keskustaan, matkahuollon alue olis ensiarvoisen tärkeä kohde saada rakennettua tiiviimmin. Sitten kauppakadulle tarvittaisiin parempia liiketiloja. Esim osuuskaupan rakennus voitaisiin purkaa ja rakentaa nykyaikaisempi tilalle. Ja katuun kiinni, kuten kaupungeissa on tapana, ja vaikka sitten katolle parkkipaikka. Saataisiin sellaista kaupunkimaisuutta kauppakadulle. Olisi liikkeiden ovet heti jalkakäytävän vieressä, eikä kaukana. Myös neliötila kasvaisi, kun kaupan seinä tulisi lähemmäs kauppakatua. Myös korkeutta voisi kasvattaa, esim kahteen kerrokseen.

      Lapualla olisi potentiaalia (Seinäjoen läheisyydestä huolimatta) monille liikkeille. Esim HongKong, Tokmanni, Dressmann, Gigantti, jne jne. Koko Kauhava ajaa tätä nykyä Seinäjoelle tämän tyylisiin kauppoihin, ostoksille. Kun ei omasta kunnasta löydy. Mikäli Lapualla olisi, niin Kauhava Härmineen kävisi Lapualla hakemassa "lähempää" nämä tuotteet. Lisäksi tietysti Lapualaisten ei tarvitsisi käydä Seinäjoella näiden tuotteiden perässä.

      Älkääkä nyt vain sanoko, että Halpahalli ja Liiveri on jo. Joka kunnassa on omat liiverinsä yms, mutta joku iso ketjuliike tarvitaan, jotta väki tulee ulkopaikkakunnista. Kun postista tulee HongKongin esite, ja siellä on joku halpa tuote, niin ihminen ajaa sen perässä vaikka minne, kun kaverikin kehui facebookissa, kuinka halpa ja hyvä tuote oli. Monen mielestä halpahallit ja liiverit ovat vanhanaikaisia, eikä niistä saa mitään "wau" -kokemuksia. Sen sijaan Honkkarit yms Gigantit ovat sellaisia "wau" -kokemuksen omaavia paikkoja. Monelle riittää kun saa vähän jotain erilaisempaa, kuin omasta kotikunnan perushalpahallista.

      Sen takia väki ramppaa Seinäjoella, juurikin näiden Honkkarien, Motonettien, sekä Giganttien perässä. Koska se on erilaista. Perusjuntin mielestä erilainen on kivaa, ja sen perässä ajetaan vaikka pidempikin matka.

      Lapuan sijainti olisi mitä paras tällaiselle ns Seinäjoen etäkeskukselle. Kauhavan ja Härmän suunta tarjoaisi luonnollisesti hyvän asiakasvirran. Se porukka mikä nykyään ravaa Seinäjoella, ravaisikin Lapualla, koska se olisi lähempänä ja bensaa säästyisi. Alajärven suunta on hieman kaksijakoinen, koska sieltä käydään aika paljon Keskisellä, hakemassa sitä erikoisuutta. Seinäjoki on varmaan Alajärvisille aika vieras asiontisuunta, joskin siellä jonkin verran porukka silti käy. Mutta Lapua onkin jo sitten lähempänä kuin Keskinen, eli varmasti sieltä suunnasta tulisi paljon asiakkaita, koska Alajärvelläkään ei ole kaksisia liikkeitä.

      Mun mielestä on aivan järjetöntä, kun Seinäjoelle puuhastellaan useita Cittareita ja Prismoja. Kauppa keskittyy liiaksi Seinäjoelle, siinä on kyllä jotain mätää jossain. Olisi ollut paljon järkevämpää rakentaa se Päivölän CM esim vaikkapa Lapualle. Koska Seinäjoella ON JO Joupin CM, ei siellä tarvita toista. Se on näkynyt Päivölän CM:n asiakasmäärissäkin, ei riitä asiakkaita, koska liikaa kauppoja joka puolella. Lapualla olisi riittänyt, AIVAN VARMASTI.

      Kauhajokea on hankala verrata, koska pelkästään Kauhajokelaiset eivät riitä kunnolla CM:n asiakkaiksi. Tarvitaan ympäryskuntia. Mutta kun ympäryskunnat ovat pieniä Tiistenjoen kokoisia kuntia, niin ei se riitä. Lapuan pohjoispuolella on kuitenkin Härmät ja Kauhava, sekä idässä vielä Järviseutu. Siinä on äkkiseltään noin 40 000 asukkaan ostajapotentiaali. Kun Kauhajoella potentiaali on vain noin 20 000 asukkaan luokkaa. Kurikkaa kun ei lasketa, koska sieltä on Seinäjoelle suunnilleen sama matka.

      Kaikki mikä on vähänkään Lapuan eteläpuolella tai Kauhajoen pohjoispuolella, suuntaa Seinäjoelle. Mutta se kunnan ns takapuoli, on Lapualla 2-kertaa suurempi kuin Kauhajoella. Siihen perustuisi juurikin Lapuan potentiaali. Juurikin siihen, että Kauhava ja Härmät ovat suurempia kuin Isojoet ja Karijoet.

      • sesiitäsepustuksesta

        Kaavailemasi ostajapotentiaali ei tule pysähtymään Lapualla, ei tingilläkään.


      • Tuumiskelija_

        Ainakin yksi perusvika pohdinnassasi eli ajatus siitä, ettäö kannettu vesi pysyy kaivossa. Härmän suunta ei muodosta potentiaalia vaan päinvastoin. Lapualaaset kulkee Seinäjoen lisäksi Kauhavalle kaupoille.


      • Voi pyhä byrokratius

        Vaikuttaa nykyisen tai entisen virkamiehen tai poliitikon sepustukselta. Kaupungilla on ollut 1960-luvulta alkaen pilvin pimein näitä enemmän puhuvia kuin tekeviä virkamiehiä. Aikaa olisi ollut tehdä Lapuasta kauppapaikka, jos sellainen virkatyönä syntyisi.


      • pesärosvo
        Tuumiskelija_ kirjoitti:

        Ainakin yksi perusvika pohdinnassasi eli ajatus siitä, ettäö kannettu vesi pysyy kaivossa. Härmän suunta ei muodosta potentiaalia vaan päinvastoin. Lapualaaset kulkee Seinäjoen lisäksi Kauhavalle kaupoille.

        Jaa mitä kauppoja Kauhavalla on. S-markettiko. Hei niin on Lapuallakin. Ei sinne suuntaan kuule kukaan kulje, ainakaan ostoksille. Kun ei siellä oo mitään ostettavaa. Ei tulis eres mieleen lähteä sinne suuntaan, kun Seinäjoen suunnas on Prismat yms. Ei se Kauhavan S-marketti oo sen kummee kun Lapuallakaan. Älkää nyt kansaa tyhmänä pitäkö. Kauhavan kaupat ei tarjoa yhtään sen ihmeellisempää kuin Lapuankaan.


    • tiivi.taavi

      Noin pitkä selostus tarvittiin sellaiseen kaupunkianalyysiin, että kaupunki on kaupunki kun se on a: tiivis ja b: täynnä wau-ostareita.

      • Pois, pois...

        Häivyn lapualta heti kun eläkkeen saan! Myyn osakkeen ja muutan järven rannalle!
        Sitten en senttiäkään lapualle maksa!!!!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1204
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1036
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      967
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      714
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      670
    Aihe