Jatkuvasti punoittavat silmät ja piilarit

vihainen punasilmä

Olen kärsinyt silmien punoituksesta jo viime keväästä asti. Siitepöly aikaan sain pahan silmätulehduksen, jonka parannuttuaan sain jälleen sidekalvontulehduksen kesällä.Tämäkin tulehdus parani. Kesästä asti silmät on silti ajoittain punoittaneet viikkokausia. Käytän silikonihydrogeeli piilolinssejä, joita hoidan ja puhdistan oikein. Pidän niitä suositusten mukaisesti. Tulehdusten jälkeen ja parannuttua olen aina ottanut käyttöön uudet linssit.

Käytän niitä n. 5 päivänä viikossa n. 5 tuntia päivässä, lähinnä koulussa. Vaihdan linssit uusiin säännöllisesti, mutta silti silmät punoittavat varsinkin iltaisin ja aamuisin. Linssit päässäni päiväsaikaan silmät eivät punoita, eivätkä linssit ikinä tunnu pahalle silmissä. Mutta pari tuntia linssien pois oton jälkeen alkaa varsinkin vasen silmä punoittamaan, ja silmän värillisen osan ympärille muodostuu pieni punainen ''rinkula.'' Tämä siis vain vasemmassa silmässä, oikeassa usein vain lievää punoitusta. Illalla silmät vetistävät jonkun verran. Olen kokeillut kuureina kostutustippoja mutta niistä ei ole hyötyä. Silmän verisuonia supistavia tippojakin olen kokeillut, ne ovat auttaneet aina hetkeksi. Piilolinssinesteitä olen kokeillut erilaisia, en tosin usko että ne aiheuttaisivat yhtäkkiä tälläistä, kun olen käyttänyt ennenkin samoja merkkejä ongelmitta.

Olisi kiva tietää syy tähän iänikuiseen vaivaan... Alan olemaan kurkkuani myöten täynnä jatkuvaa silmienpunoittelua ja vetinää.... piilarit päässä kaikki on okei mutta heti kun otan ne pois niin taas se alkaa.... osaako joku auttaa :(? Optikot ja lääkärit eivät ole muuta todenneet kuin että silmät muka olisi kuivat. Piilareiden käytössä ei siis ole mitään ongelmaa, ne tuntuvat istuvan hyvin silmissä.

9

2549

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • feelllis

      "Optikot ja lääkärit eivät ole muuta todenneet kuin että silmät muka olisi kuivat. Piilareiden käytössä ei siis ole mitään ongelmaa, ne tuntuvat istuvan hyvin silmissä."

      Siinä se ongelma nimenomaan on. Piilolinssit voivat tuntua hyviltä silmässä, vaikka olisikin kuivat silmät. Kuivasilmäisellä henkilöllä piilolinssi voi istua hyvinkin tiukasti silmän pinnalla. Jokaisen piilolinssin on tarkoitus liikkua hieman riippumatta käyttäjästä, ja liian tiukka linssi voi aiheuttaa mm. sarveiskalvon hapenpuutetta ja erilaisia hankaumia sarveiskalvon pinnalle ja reuna-alueille. Lääkärisi pystyy tämän toteamaan värjäämällä sarveiskalvon pinnan fluoreseiinilla.

      Kannattaa olla käyttämättä piilolinssejä ainakin alustavasti kuukauteen ja käy samalla silmälääkärillä. Pahimmassa tapauksessa linssien ylikäyttö kuivasilmäisellä henkilöllä johtaa sarveiskalvon haavaumaan, joka uusiutuu ikävästi sitten vastaisuudessa.

      • vihainen punasilmä

        En ole ennen kärsinyt kuivasilmäisyydestä, ja kuten mainitsin, kostutustipat eivät ole tilannetta helpottaneet. Ja en tosiaankaan ole mikään piilareiden suurkäyttäjä vaan pidän niitä vain muutamai tunteja päässä per päivä. Viikonloput ja loma-ajat käytän pääasiassa laseja. Voiko kuivasilmäisyys puhjeta yhtäkkiä?

        Mietin myös, onko minulle puhjennut jokin allergia. Opiskelijana vietän paljon aikaa huoneessani, johon hankin kesällä pienen oliivipuun. Sen lisäksi siellä on Kreikasta tuotu pieni agave ja itse kasvatettu taatelinpalmun taimi, monet sanovat että liika kasvillisuus ei ole hyväksi varsinkaan pienessä huoneessa? Onkohan mulle puhjennut allergia vaikka oliivipuuhun? Joka sitten ilmenee silmien punoituksena. Kylmän arkana pidän myös huoneeni ikkunaa harvoin auki, muut väittävät ilman olevan tunkkaista mutta en halua kylmää sisälle. Voiko huono ilma saada silmät punoittamaan? Pitäis varmaan tuulettaa kunnolla..

        Niin, ja vielä piti mainita, käytän ilmankostutinta huoneessani useinkin, sillä normaali ilma tuntuu nokkaan usein tosi kuivalle. Ehkä kosteuskin saa silmät punottamaan...

      • vihainen punasilmä
        vihainen punasilmä kirjoitti:

        Niin ja siis lääkärit eivät ole kuivasilmäisyyttä mitenkään virallisesti todenneet vaan sanoivat lähinnä ohimennen että kyse saattaisi olla siitä että silmät on kuivat, oletko kokeillut kostutustippoja....

        En tiedä pitäskö tässä taas marssia lääkäriin vai mitä tehdä. Kyllästyttää jatkuva silmälääkärissä ravaaminen, aina on tulehdusta ja punoitusta... Miksi nää ei vaan voi olla normaalit? :(

    • vihainen punasilmä

      Neuvoja kaivataan yhä...

      • Feellis

        Onko piilarien istuvuutta katsottu optikolla? Mikroskoopilla voidaan arvioida, miten linssi istuu sarveiskalvon pinnalla. Esim. liian napakasti istuva piilari voi aiheuttaa silmän punoitusta, koska sarveiskalvo ei saa happea linssin takia.

      • vihainen punasilmä
        Feellis kirjoitti:

        Ei ole testattu sen jälkeen kun vuonna 2012 optikolla kokeilun jälkeen aloin tätä samaa linssiä tilaamaan ja ollut tyytyväinen. Viime kerralla tehtiin tosin sellainen muutos tilatessa, että linsseistä otettiin toorisuus eli hajataite kokonaan pois, näköni huomaattiin tarkastuksen yhteydessä parantuneen! Linssejä kotona kokeillessani huomasin, että linssit ovat ohuempia kuin ennen käyttämäni tooriset, varmaankin siksi kun voimakkuudet eivät ole enää niin suuret. No, istuvuus ainakin tuntui hyvälle ja näin näillä jopa paremmin, tietysti, kun ei ollut turhaan liian suuria arvoja. En tiedä sitten, onko linssi itsessään sitten jotenkin erilaisempi, samaa materiaaliakin se on kun edellinen. Linssin mitat pitäisi olla samat kun edellisten. Nyt kun en ole lomalla pariin päivään linssejä pitänyt, on silmät kunnossa ja punainen ''naarmu''/rengas toisessa silmässä on alkanut parantua. Eli ilmeisesti mitään tulehdusta ei ole.

        Harmittaa, jos joudun kalliit linssit heittämään pois jos en niitä voikkaan enää käyttää... pitäisi varmaan ottaa yhteyttä optiikolle josta nämä tilasin, että voisiko istuvuutta vielä tutkia. Jos en enää voi käyttää näitä piilareita, on se aika kova kolaus sillä nämä ovat olleet parhaat mitä olen ikinä pitänyt.

      • Feeelllliis

        Uskoisin, että piilolinssityyppi ei ole tarpeeksi kaareva silmillesi ja näin ollen se istuu turhankin napakasti silmässä. Tätä ei siis tunne missään vaan kaikki vaikuttaa normaalilta. Joka tapauksessa suosittelisin a) lääkärissä käyntiä niin, että saat varmistuksen mahdollisista haavaumista tai b) piilolinssikontrollissa käynti, jossa mainitset nimenomaan istuvuuden. Saat varmasti kontrollissa muutaman parin piilolinssejä, joita voit kokeilla.

      • Feeelliss
        Feeelllliis kirjoitti:

        Kuukausipiilolinsseistä suosittelen mm. Biofinity tai Airoptix Aqua. Kertakäyttöisistä tällä hetkellä markkinoiden parhaimpia ovat Dailies Total 1 ja MyDay -linssit.

    • vihainen punasilmä

      Aloin epäilemään silmien punoituksen johtuvan myös parista muusta seikasta. Käsien pesussa käyttämäni saippua taitaa olla vääränlainen, se sisältää ''milk protein cream' ja on jotenkin erikoisen kostuttava ja voidemainen. Olen huomannut siitä jäävän vahvan tuoksun ja voidemaisuuden käsiin, mutta en ole kiinnittänyt siihen juuri huomiota. Lisäksi olen laiminlyönyt pahasti käsien kuivauksen, joskus vain ravistelen kädet ''kuivaksi'' pesun jälkeen ja alan laittamaan linssejä silmiin. Olen ollut jotenkin siinä pelossa että pöpöt tarttuvat pyyhkeistä ja papereista silmiin, mutta nyt totisesti tiedän että käsien on oltava KUIVAT ja täysin saippuattomat.... eli saippuaa on voinut joutua silmiin ja tämäkin voi olla punoituksen syy...

      Kaarevuus uusissa linsseissäni on 8.6, ja vanhoissa 8.7. Optikon kanssa jutellessani emme kumpikaan uskoneet, että näin pienellä erolla olisi kovin suurta merkitystä oireisiini. Optikko kertoi vastaavanlaisista tilanteista, että pitkään toorisia silikonilinssejä käyttänyt henkilö oli minun lailla vaihtanut normaaleihin (ei- toorisiin) silikonilinsseihin, jotka ovat hiukan erilaisia, ja saaneet oireita materiaaliin tottumattomiin silmiin. Joillakin oireet olivat lähteneet jonkin ajan käytön jälkeen pois, kun silmät olivat tottuneet niihin. Omalla kohdalla oireita on ollut vaihdellen n. kuukausi. Eilen kokeilin tauon jälkeen n. tunniksi piilareita silmiin, ja taas alkoi silmät punoittaa. En usko että silmät kärsisivät noin lyhyessä ajassa hapenpuutteesta noin paljon. Ehkä kyseessä sitten on linsseihin joutunut saippua tms jäämät?

      Aika hankala sanoa, mistä tämä sitten johtuu. Piilarineste meni tänään vaihtoon. Optikko kehotti vielä kokeilemaan uuden nesteen kanssa, sekä eri saippuan kanssa käsienpesua. Sain ajan erilaisten linssien sovitukseen, olisiko olleet Bioflex nimeltään. Nämä eivät ole yhtä laadukkaat kun silikonihydrogelipiilarit, mutta se on viimeinen vaihtoehto jos haluan värillisiä linssejä käyttää. (jos en siis ole muistanut mainita, olen käyttänyt värjättyjä silikonipiilareita, ja aivan koukussa niihin)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5500
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3517
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1642
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      205
      1604
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1076
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1058
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      907
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      809
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      798
    Aihe