PÄIVÄN SANA

Olkaa valmiit armahtamaan, niin kuin teidän Isännekin armahtaa.
Luuk 6:36

Tosiasioihin perustuvassa elokuvassa Schindlerin lista keskitysleirin päällikkö harjoittelee peilin edessä vallankäytöstä suurinta, armahtamista. Oscar Schindler oli opettanut, että suurta ei ole ampua parvekkeelta leirin kurjia asukkeja tai tuomita heitä muuten kuolemaan, vaan todellinen vallanosoitus on armahtaa silloin, kun toinen odottaa tuhoa. Kerran päällikkö kokeili, mutta palasi pian vanhaan käytäntöön ja ampui parvekkeeltaan pojan, joka ei saanut pestyä pinttynyttä likaa päällikön kylpyammeesta. Tuomitseminen on sitä, että omaan ehdottomaan ja muuttumattomaan totuuteen peilataan toisen sanoja, ajatuksia ja tekoja ja sen mukaan punnitaan hänen ihmisarvonsa. Totuuden mittari on oma mieli. Aitoon arviointiin sen sijaan sisältyy mahdollisuus, että ollaan itse väärässä. Aito arvioija on valmis muuttamaan näkemystään. Arvioinnin peilinä eivät ole tällöin omat mieltymykset ja ajatukset. Kristityn arvioinnin peilinä on vain ja ainoastaan Jumalan sana. Jumalan sanaa vasten paljastuvat ensin omat ja sitten ehkä joskus jonkun toisenkin synnit. Sro

Katso, kuninkaasi tulee. Vanhurskas ja voittoisa hän on, hän on nöyrä, hän ratsastaa aasilla, aasi on hänen kuninkaallinen ratsunsa.
Sak. 9:9

Jeesus oli toisenlainen kuningas kuin mitä kansa odotti. Hän on erilainen kuningas yhä tänään. Yhä vielä hän saapuu yksittäisen ihmisen luo, kyliin ja kaupunkeihin, kansojenkin luo. Yhä vielä hän tahtoo olla kuninkaamme ja auttajamme. Erityisen lähellä hän on silloin, kun elämä muuttuu huudoksi: Hoosianna, Herra armahda! Jeesus vastasi huutoomme ratsastamalla Jerusalemiin ja antautumalla korotettavaksi ristille. Risti kutsuu väsyneitä luokseen. Sinne saavat tulla kaikki työn ja kuormien uuvuttamat. Kaikki raskaiden taakkojen kantajat. Jeesus murrettiin ristille maailman kaikkien aikojen synnit syynään. Murrettu ei enää murra särjettyä sydäntä, vaan ottaa sen taakat omakseen. Hän puhaltaa toivonsa menettäneen elämänliekin jälleen palavaksi. Lempeästi hän kuiskaa: ”Sinun ei tarvitse enää pelätä.”Sro.

Jos olemme uskottomia, hän pysyy silti uskollisena, sillä omaa olemustaan hän ei voi kieltää.
2 Tim. 2:13

Ihmeellinen lause, kun se luetaan, niin kuin se on kirjoitettu. Ei sitä voi ymmärtää, mutta armoa on, että se on Raamatussa. Vaikka me olisimme uskottomia, hän pysyy silti uskollisena. Taistelu omaa syntisyyttä vastaan tuntuu vuosien myötä kovenevan. Niistä ei pääse eroon, vaikka tahtoisi. Syntien kanssa kipuillessa syntyy syvä armon jano, joka tyytyy vain Jumalan armahduksen lupauksesta. Usein joudumme pettymään itseemme, hurskauteemme, tekoihimme tai niiden puutteeseen, kuten heikkoon uskoommekin. On ihme, että saamme vielä olla Herran omia. Peilistä ei vastaan katsele maailman valoksi tai suolaksi sopiva kristitty. Onneksi suolana tai valona olemisen tilan määrittelee asemamme, ei olemuksemme. Jeesus sanoo, että suolaa ja valoa me olemme joka tapauksessa uskoessamme häneen. Muhkuraisesta ja reissussa rähjääntyneestä peilikuvasta heijastelee sittenkin Jumalan armon kajo.

Sinuun luottavat kaikki, jotka tuntevat sinut. Sinä, Herra, et hylkää ketään, joka etsii sinulta apua.
Ps. 9:11

Sinulle, käskyjen uuvuttamalle; sinulle taakkojen alla elävälle; sinulle, joka olet sairas ja heikko; sinulle, joka olet väsynyt esittämään vahvaa kristittyä; sinulle, joka itket tuskaasi; sinulle Jumalan sana tahtoo sanoa: Älä pelkää. Älä pelkää, että sinut olisi unohdettu. Älä pelkää, että sinut olisi hylätty. Älä pelkää, että sinut olisi tuomittu kadotukseen. Älä luule, että Jumala rakastaa vain vahvoja. Älä enää pelkää mitään, sillä sinun syntisi on annettu anteeksi Jeesuksen ristinkuoleman tähden. Saat olla hänen lapsensa. Kaikki elämäsi vaikeudet ovat Taivaallisen Isäsi tiedossa. Jesajan kirjassa sinulle vakuutetaan: ”Siion sanoo: ’Herra on minut hyljännyt, Jumalani on minut unohtanut!’ – Unohtaako äiti rintalapsensa, unohtaisiko hoivata kohtunsa hedelmää? Vaikka hän unohtaisikin, minä en sinua unohda. Käsieni ihoon minä olen sinut piirtänyt.” (Jes.49:14–16) Tällainen Jumala sinulla on. Tällaista on armo.Sro.

"Ja jos Herra, sinun Jumalasi, antaa sen sinun käsiisi, niin surmaa kaikki sen miesväki miekan terällä. Mutta naiset, lapset ja karja ja kaikki, mitä kaupungissa on, kaikki, mitä sieltä on saatavana saalista, ryöstä itsellesi, ja NAUTI vihollisiltasi saatu saalis, minkä Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa. Tee näin kaikille niille kaupungeille, jotka ovat sinusta hyvin kaukana, jotka eivät ole näiden kansojen kaupunkeja. Mutta näiden kansojen kaupungeissa, jotka Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle perintöosaksi, älä jätä ainoatakaan henkeä eloon, vaan vihi ne tuhon omiksi: heettiläiset ja amorilaiset, kanaanilaiset ja perissiläiset, hivviläiset ja jebusilaiset, niinkuin Herra, sinun Jumalasi, on sinua käskenyt" - 5. Moos. 20:10-17

ryöstä, murhaa ja raiskaa. jumalan ohje hyvään elämään ;)

Jos väitämme, ettemme ole syntiä tehneet, teemme hänestä valehtelijan eikä hänen sanansa ole meissä.
1 Joh. 1:10

Evankeliumista eläminen ja siitä kertominen on ajoittain raskasta siksi, että joudumme kamppailemaan samalla oman syntisyytemme kanssa. Perinpohjainen pahuutemme ei ole kirjoista luettua teoriaa tai vain ajoittainen olotila. Sellainen, joka tulee todeksi heikkona hetkenä, kun lankeamme ylpeyteen, kovuuteen tai muuhun syntiin, mutta josta pian taas palaamme hurskaammille poluille. Ei, vaan meidän syntimme kulkee mukana kuin varjo. Pohjimmaiset motiivimme ja pyrkimyksemme ovat synnin värittämät, ja pahat tekomme ja ajatuksemme ovat tämän todellisuuden heijastumaa. Taistelu vanhan ja uuden ihmisen välillä jatkuu koko elämän. Siksi me tarvitsemme uskovinakin ojentautumista sanan mukaiseen elämään ja sanan mukaiseen uskoon. Me tarvitsemme jatkuvasti itse lakia ja evankeliumia pysyäksemme oikealla tiellä.

Mutta nyt Jumala on Kristuksessa Jeesuksessa, hänen veressään, tuonut lähelleen teidät, jotka ennen olitte kaukana hänestä.
Ef. 2:13

Onko Jumala jälleen lähestynyt sinua ja kutsunut seuraansa? Tai onko hänen kutsunsa nyt ensimmäisen kerran selkeä? Onko se tapahtunut lain pelottavien sanojen kautta, jotka ovat osoittaneet sinut syntiseksi ihmiseksi. Vai päinvastoin: armon lupaukset ovat alkaneet yllättäen puhutella. Onko Jeesus lähestynyt sinua kätketymmin, elämän kipujen tai sairauksien kautta ja ojentanut niiden keskellä kätensä? Kaikkivaltiaan lähestyminen voi olla pelottavaa tai hämmentävää, mutta sitä ei tarvitse pelätä. Kun hän tulee lähelle, on lähellä silloin iankaikkinen Jumala, jonka suojaan saa hakeutua ja jäädä. Jumalan kutsun tarkoitus on aina hyvä. Jeesus lupaa pitää luokseen tulevat ominaan ja vakuuttaa, että synnit saadaan anteeksi hänen nimessään, hänen ristillä vuodattamansa sovintoveren tähden. Enää ei tarvitse murheitten, syntien tai heikkouden tähden epäillä Jumalan armoa. Kristuksen veressä meidät on tuotu lähelle Jumalaa, hänen omikseen.

Jerusalem, Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty sinun luoksesi. Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! Mutta te ette tahtoneet tulla.
Matt. 23:37

Jeesus olisi tahtonut koota Jerusalemin asukkaat suojiinsa, niin kuin kanaemo kutsuu poikasensa siipiensä alle, mutta nämä eivät siihen taipuneet. Haukan nähdessään kanaemo kutsuu poikasensa turviinsa. Sielunvihollisen ahdistaessa Jeesus kutsuu haavoitettujen käsiensä suojaan. Uteliaat ja itseensä luottavat kananpojat ovat helppoja saaliita pedoille. Kristitynkään ei pidä koskaan lähteä pois Jeesuksen läheltä, kuuloetäisyydeltä, ei minkään syyn tai synnin tähden. Lempeästi ja lujasti pidämme Jumalan lupausten sanasta kiinni. Me elämme siitä, sitä me hengitämme. Me ripustaudumme siihen, asettumatta kenenkään yläpuolelle tai ketään toista tuomitsematta. Iloisesti suosittelemme kaikille Jumalan sanaa. Sana tuomitsee, mutta tekee myös vapaaksi. Me vain pidämme sitä tarjolla, toimien paineetta ja iloisesti Jumalan sanan eteenpäin viejänä.

”Kun otamme Jumalan kädestä hyvän, totta kai meidän on otettava myös paha.” Kaiken tämän keskellä Job ei sanallakaan kapinoinut Herraa vastaan.
Job 2:10

Kärsimys ei lähde käskemällä, vaikka siihen terveyttä ja nuoruutta ihannoivana aikanamme kovasti pyritään. Elämän lait selkenevät ajallaan, ja arjen realismi riisuu utopioista. Samoin se riisuu ihmisen varaan rakentuvasta uskonnollisuudestakin. Jokainen kohtaa sairauden ja kärsimyksen, ja jokainen joutuu miettimään omaa asennoitumistaan niihin. Kärsimystä ei voi välttää, mutta voi ainakin jossain määrin voi vaikuttaa siihen, millä tavalla sen kohtaamiseen suhtautuu. Jollemme voi muuttaa olosuhteita, voimme oppia muuttamaan asennoitumistamme. Logoterapian isä Viktor Frankl kutsui yhteiskuntaamme kärsimyssäikyksi ja sanoi, että meidän pitäisi löytää toisenlainen perusasenne elämän varjoihin. Nähdä uudelleen, että kärsimys tai sairaus ei kulje ihmisarvojanalla. Kärsimystä voi kantaa myös arvokkaasti, aivan niin kuin kärsimyksen puutetta ylimielisesti.

Minä uskon, ja siksi puhun. Olin tuhon partaalla. Hädän hetkellä minä näin: ihmisiin ei ole luottamista. Kuinka voisin maksaa Herralle sen, minkä hän on hyväkseni tehnyt?
Ps. 116:10–12

On ystäviksi luultuja ja hyvän päivän tuttuja, jotka häviävät kuin usva aurinkoon pahojen päivien saapuessa. On sukulaisia, jotka kestävät kipuamme, mutta väsyvät ja etääntyvät liian suuren ahdistuksen edessä. Voimme joskus olla Psalmin kirjoittajan tilanteessa, jossa on vain todettava: ihmisiin ei ole luottamista. Ei ole ketään, johon voisi loppuun saakka turvautua. Ehkä syy on itsessä, ehkä se on olosuhteissa, ehkä ystävissä tai läheisissä. Tai ehkä syy ei ole kenenkään – ihminen vain kestää määränsä, ei enempää. Yksinäisyys on joka tapauksessa raastavaa silloin, kun ahdistus on läsnä eikä auttajaa ole. Psalminkirjoittaja oli löytänyt avun Jumalalta ja siksi hän saattoi kiitollisena katsella ja ihmetellä Jumalan tekoja. Vaikka ihmisiin ei voinut luottaa, Jumalaan voi. Luottamus Jumalaan palkitaan, ja kerran voimme sanoa: ”Kuinka voisin maksaa Herralleni sen, mitä hän on hyväkseni tehnyt?”

Johannes Kastajan päivistä asti taivasten valtakunta on ollut murtautumassa esiin, ja jotkut yrittävät väkivalloin temmata sen itselleen.
Matt. 11:12

Maallistunut länsimaalainen kohtaa yhä vahvemman uskonnollisuuden. Uskonnot eivät ole hävinneet eivätkä häviä minnekään. Niiden vaikutus on keskuudessamme kasvanut. Vieraat uskonnot marssivat kaupunkeihimme ja kyliimme ja olohuoneisiimme. Islam näkyvästi ja railakkaasti, buddhalaisuus ja idän uskonnot naistenlehtien ja terveyden vaalimisen välityksellä kuin keittiön ovesta hiljaa hiipien. Syntyy uudenlainen ihmiskuva, jossa vanhaan pakanalliseen malliin heikot ja sairaat ja tuottamattomat jätetään lopulta teiden varsille. Kristillisyys imee pelottavalla vauhdilla itseensä maailman henkeä, niin että hiljainen ja nöyrä Vapahtaja vaihtuu uskonnollisuuteen ja henkiseen voimaan. Kristitynkään ei sovi enää olla köyhä eikä kipeä. Parantuminen ja eheytyminen viitoittavat oikean kilvoittelun suunnan. Keskeiseksi on tullut jumala ja voima, joka koskettaa tässä ja nyt. Jos Jumala ei suostu tulemaan alas siunauksineen, kiivetään ylös taivaaseen hakemaan voimaa omin käsin.

Jeesus kohotti katseensa ja näki, että suuri ihmisjoukko oli tulossa. Hän kysyi Filippukselta: ”Mistä voisimme ostaa leipää, että he saisivat syödäkseen?”
Joh. 6:5

Evankeliumi kertoo Jeesuksen kysyneen kysymyksen koetellakseen Filippusta, sillä hän tiesi kyllä, mitä tekisi. Jeesus siis koettelee omiaan, mutta tietää jo etukäteen, mitä aikoo koetuksemme kanssa tehdä. Kun näyttää, että kohdallemme on tullut liian monta vastoinkäymistä, kun ahdistus on läsnä eikä auttajaa ole (Ps. 22:12), kun olemme tilanteessa, josta emme voi nähdä ulospääsyä, tämä sana rohkaisee luottamaan Jeesukseen. Hänellä on apu varattuna niitä varten, jotka häntä avukseen kutsuvat. Voi olla, että Jeesus auttaa meidät koetuksistamme pois nopeasti ja kokonaan. Voi myös olla, että hän auttaa meitä pikku hiljaa, niin ettemme itsekään oikein tiedä miten tulimme autetuiksi. Tai sitten hän saattaa sanoa niin kuin Paavalille: ”Minun armoni riittää sinulle, sillä voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa” (2 Kor. 12:9).

Jeesus meni temppeliin ja ajoi kaikki myyjät ja ostajat sieltä ulos. Hän kaatoi rahanvaihtajien pöydät ja kyyhkysenmyyjien jakkarat ja sanoi heille: ”On kirjoitettu: ‘Minun huoneeni on oleva rukouksen huone.’ Mutta te teette siitä rosvojen luolan.”
Matt. 21:12–13

Pieneksi ja kiltiksi kutistamamme Jeesus tulee temppelissä vastaan kaikkea muuta kuin lempeänä päänsilittelijänä. Hän ajoi myyjät ja ostajat ulos ja kaatoi rahanvaihtajien pöydät ja kyyhkysenmyyjien jakkarat. Jeesuksen opetuksissa tapaamme myös kovalta kuulostavaa tekstiä, jonka pitäisi viedä jokaisen meistä pelkääjän paikalle. Jeesus katsoo, ei vain ihmisen tekoja, vaan myös sydäntä, josta teot nousevat. Kun oikeanlainen valo valaisee, ei takin alta löydy puhdasta sydäntä tai vilpitöntä mieltä. Aina on tietysti niitä, jotka eivät tahdo katsoa valossakaan ja kieltäytyvät näkemästä tilaansa. Niitä, jotka arvelevat pääsevänsä taivaaseen, koska eivät ole sen pahempia syntisiä kuin muutkaan. Mutta kun Jumalan lain ruoska viuhuu sydämen temppeleissä ja Jeesus muuttuu etäisestä ja huolettomasta tarkkailijasta eläväksi Jumalaksi, tilanne on kokonaan toinen. Siitä alkaa armollisen Jumalan etsintä, siunattu tie, jolla ihmiselle käy lopulta hyvin.

Rakkaat ystävät! Hartaasti olen halunnut kirjoittaa teille yhteisestä pelastuksestamme.
Juud. 1:3

Pelastaviin sanoihin saa tarttua heti, ilman ehtoja ja tuntemuksia – joskus jopa vastoin sitä, miltä tuntuu. Me emme koskaan kykene tunnistamaan syntejämme niin syvästi kuin millaisia ne oikeasti ovat, emmekä me koskaan kykene ymmärtämään armoa niin syvästi kuin minne se ehdottomuudessaan todellisuudessa ulottuu. Siksi meidän ei myöskään pidä jäädä odottelemaan riittävän syviä tuntemuksia, joiden jälkeen saisimme luvan tarttua sanan lupauksiin. Sellaista tilaa saa odottaa ja kauan. Ei, vaan sanaan saa tarttua heti ja sen saa uskoa ja omistaa heti, sillä Jeesus on synnit sovittanut ja lunastusmaksu niistä on jo maksettu. Meidän uskomme uhreja tai hyvien tekojen täyttämisiä ei pidä asettaa ehdoiksi, vaan anteeksiantamuksen sanoihin saa tarttua ja omistaa ne yksinkertaisella uskolla sellaisina, kuin ne meille Raamatussa annetaan.

Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon.
Matt. 11:29

Kaikkivaltias otti orjan muodon, alensi itsensä syntyen ihmiseksi keskellemme. Jumala sai kasvot, joita syntiset saattoivat katsella. Pyhyys oli peitettyä, niin että sen polttava puhtaus ei vahingoittanut meitä. Millainen Jeesus keskellämme eli? Hän oli sydämeltään lempeä ja nöyrä, hänen lähellään sydän ja mieli saivat rauhan. Maailmasta heikkouteen kätkeytyvä Jumala kuulostaa pahennukselta ja kysytään, miksi Jumala ei näytä voimaansa. Kristitty voi nähdä, että Jumalan kätkeytymiseen kätkeytyy myös lohdutus. Hän tietää, että paha päättyy aikanaan ja väärä korjataan oikeaksi. Hän näkee Jeesuksen kädenojennuksen, johon heikko ihminen saa tarttua. Jeesuksen luota löytyy edelleen armo, syntien anteeksianto ja suoja kaikkea pahaa vastaan. Hänen voimastaan toteutuu vielä sekin, jonka perään maailma kovasti haikailee: lopullinen, oikeudenmukainen tuomio.

Maria lähti sieltä ja vei sanan Jeesuksen seuralaisille, jotka itkivät murheissaan. He eivät kuitenkaan uskoneet, kun kuulivat, että Jeesus eli ja että Maria oli nähnyt hänet.
Mark. 16:10–11

Jeesusta seuranneiden joukko oli lyöty. Heidän uskonsa oli kokenut haaksirikon. Jeesuksen kuoleman nähneinä he kokivat hätää ja pelkoa, syvää menneen kaipuuta. Mestaria ei enää ollut, mutta ikävä oli, ja se piti heitä vielä hetken yhdessä. Toisistaan tukea etsien he hapuilivat tietä eteenpäin. Toivoa paremmasta ei tosin ollut näkyvissä, tulevaisuus oli muuttunut mustaksi. He vetäytyivät suremaan ja valmistautuivat tekemään Herralleen viimeiset palvelukset. Jumala kuitenkin tiesi koko ajan mitä teki, niin kuin hän aina tietää. Kun kaikki oli menetetty, tapahtui jälleen se, mikä Jumalan valtakunnassa on niin tavallista: hän saapuu odottamatta tilanteeseen, jossa oma usko on loppunut, voimat on käytetty viimeiseen saakka ja toivostakin on päästetty jo irti. Hän tulee lohduttamaan tavalla, jota ei osattu edes odottaa.

Paavali, Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoliksi kutsuttu, ja veli Sostenes tervehtivät… kaikkia, jotka eri seuduilla, missä asuvatkin, huutavat avukseen Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä samoin kuin me.
1 Kor. 1:1–2

Jumalan sana tuo armon niin alas, ettei sen alapuolelle jää yksikään ihminen. Itsensä tuomitseva, elämän koettelema, syntien painama, toivottamaksi hylätty – kaikki ovat tervetulleita valmiiseen juhlaan. Ainoastaan varta vasten lähtemällä Jeesuksen luota pois voi jäädä armosta osattomaksi. Jeesus kutsuu väkevästi kaikkia: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.” (Matt. 11:28) Jeesus lupaa, että jo häntä avukseen huutava pelastuu taivaaseen. Myös Paavali nimitti kristittyjä Herraa avuksi huutavien joukoksi. Ja sitähän me olemme, terveet ja sairaat, vahvat ja heikot – joka päivä me huudamme hänen puoleensa. Huutaessamme me olemme jo avun piirissä. Rukouksen nouseminen Jeesuksen puoleen on Pyhän Hengen siunattu lahja. Sro.

Teidän voittajan palkintoanne ei saa riistää teiltä kukaan, joka nöyryyttää itseään kieltäymyksin, vajoaa näkyihinsä ja palvoo enkeleitä. Sellaisen ihmisen tekevät hänen omat tyhjät ajatuksensa ylpeäksi, eikä hänellä ole yhteyttä Kristukseen.
Kol. 2:18–19

Jumala sallii joskus hengelliseen ylpeyteen kohonneen lapsensa langeta syntiin palauttaakseen hänet armon varaan. Synti polttaa sydäntä ja raastaa mieltä, mutta pahempaa on oman uskonnollisuuden voimin pyrkiä taivaaseen. Hengellinen korkealento on tappavan vaarallista, vaikka se näyttäisi hetken häikäisevältä. Ylpeyteen kohonnut kantaa sisällään vaarallista myrkkyä, hengellisen kuoleman tuoksua. Varovainen tulee tietysti olla toisia arvioidessa. Mutta ihminen, joka ei suostu ollenkaan arvioitavaksi tai joka ei tunnusta jatkuvaa syntisyyttään, on varmasti väärällä tiellä. Sellainen ihminen palvoo lopulta vain itseään. Hengen täyttämä kerskuu mieluummin heikkoudestaan, jotta häneen asettuisi Jumalan voima. ”Emmehän me julista sanomaa itsestämme vaan Jeesuksesta Kristuksesta: Jeesus on Herra, ja hän on lähettänyt meidät palvelemaan teitä” (2 Kor. 4:5). Sro.

Tulkaa, selvittäkäämme miten asia on, sanoo Herra. – Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin lumi. Vaikka ne ovat purppuranpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin puhdas villa.
Jes. 1:18

Missä on syntien anteeksiantamus, siinä on elämä ja autuus, sanoi Martti Luther ehtoollisopetuksessaan. Ehtoollisella saammekin nauttia Jeesuksen ruumiin ja veren anteeksiantamukseksi ja pelastukseksi. Jesaja vakuuttaa, että vaikka syntimme olisivat syvän punaiset ja järkyttävät, Jumalan sanan voimasta ne peseytyvät pois. Syntien painama saa anteeksi, hänet puetaan armon vaatteeseen. Syntien pehmittely tai poispuhuminen ei ole kristityn tapa käsitellä pahuuttaan. Syntien tunnustaminen ja Herralle jättäminen on. Jumala on kantanut ristille maailman synnin. Synninpäästön sanassa anteeksiantamus luetaan meidän yllemme ja kaikki mennyt pyyhkiytyy pois. Tätä on kristityn elämä: anteeksi uskomista, synnin pois panemista ja sanan mukaan elämistä. Tärkeintä on aina Jumalan armo, joka julistaa syntisen kelvolliseksi Jumalalle, ei ihmisen omien, vaan Kristuksen tekojen tähden. Sro.

Jo ennen maailman luomista hän on valinnut meidät Kristuksessa olemaan edessään pyhiä ja nuhteettomia Kristuksesta osallisina. Rakkaudessaan hän näki hyväksi jo edeltä määrätä meidät yhteyteensä, omiksi lapsikseen, Jeesuksen Kristuksen tähden.
Ef. 1:4–5

Jumala on nähnyt meidät jo idullamme ja on edeltä määrännyt meidät yhteyteensä. Kun olemme hänen yhteyteensä otetut, saamme olla varmoja, että vahingot ovat tiellämme vähissä. Näin yksinkertaista ja lapsellista saa olla Kristuksen tien kulkijan ajattelumaailma. Kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat. Kaikki. Menneisyyden haavat, nykyiset taistelut ja tulevat, vielä hämärissä odottavat kyyneleet. Sana vakuuttaa uskomattomalla tavalla, että aivan kaikki, selkeät ja hämärämmät kokemukset, onnelliset ja onnettomat vuodet, kaikki yhdessä joutuvat muodostamaan meille parhaan opputuloksen. – Rohkeaa ajattelua, on varmasti, mutta rohkeita sana kutsuu meitä tässä kohdassa uskomaan. Kaikki yhdessä koituu sinunkin parhaaksesi.Sro.

3. Moos. 15:19-30 "Ja kun naisella on vuoto, niin että verta vuotaa hänen ruumiistansa, olkoon hän kuukautistilassaan seitsemän päivää, ja jokainen, joka häneen koskee, olkoon saastainen iltaan asti

paimentolaismies kaikessa typeryydessään keksi jumalan joka pelkäsi sairaalloisesti naisen pimpistä tulevaa verta ... voe voe noita kivikautisia kamelikuskeja :D