Tänään meni EGW:n kirjat roskiin.

Iloinen mieli

Varmaan 100 kiloa täyttä paskaa heitin tänään roskiin. Osa kirjoista oli vielä muovikelmuissa. Suurin osa kirjoista oli Kirjatoimen julkaisemia.
Kyllä oli jotain vanhusta taas huijattu, kun hän oli ostanut kirjoja, eikä ollut edes avannut osaa kirjoista.
Joukossa oli myös 5 uuden karheata nahkakantista ja kultareunuksista Raamattuakin.
Nekin sai kyytiä roskikseen.
Tuli hyvä mieli, että kyseiset paskakirjat pääsi arvoiseensa paikkaan. Haisevien roskapussien sekaan ja kaatopaikalle.

137

179

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tiedoksi

      "5 uuden karheata nahkakantista ja kultareunuksista Raamattuakin."

      Vaikka Ellen joutaa roskiin, Raamattu on Jumalan Sanaa ja sitä ei heitetä koskaan roskiin. Rikkinäisetkin kuuluu polttaa.

      • Sääli, niin sääli

        Näin on, Jumalaa ei voi noin vain sivuuttaa. Jollakin tavalla vielä tulee maksun aika. Itku pitkästä ilosta sinulle "Iloinen mieli".

      • Sääli, niin sääli kirjoitti:

        Näin on, Jumalaa ei voi noin vain sivuuttaa. Jollakin tavalla vielä tulee maksun aika. Itku pitkästä ilosta sinulle "Iloinen mieli".

        Äkkiä tuli tekstiä, kun linjalla on Raamattu ja Ellen White. Kaikki ei ole sopivaa, mitä luin, joten hillitkää kieltänne, pyydän.

      • df dh adfgh sdgh dh
        Sääli, niin sääli kirjoitti:

        Näin on, Jumalaa ei voi noin vain sivuuttaa. Jollakin tavalla vielä tulee maksun aika. Itku pitkästä ilosta sinulle "Iloinen mieli".

        Virallisen valheen mukaan Osama Bin Ladenin organisoima 19 hengen saudiryhmä suoritti 911 päivän terrori-iskut.

        Mutta todellisuudessa Usan ja Israelin neonconnat nämä illuminazionisti juulataiset räjäyttivät pilvenpiirtäjiä ja autopommeja Usassa.

        Seuraavina päivinä juulatainen nazionisti Dr. Philip Zack murhasi asiasta liian totuudenmukaisesti kirjoittaneita toimittajia ja poliitikkoja työpaikaltaan aselaboratoriosta varastamallaan pernarutolla.

        http://www.youtube.com/watch?hl=en&v=AoAwj5bRGTo 9/11 Finnish television. A car bomb exploded outside the State Department.

        http://www.youtube.com/watch?v=PpOmdEfPnHs

        9/11: Car & Sewer Bombs?

        2001

        Toiset olivat varautuneet asbestipölyn varalle, toiset ei.

        Pari poliisia pitää huolen, ettei uteliaat pääse lähelle ja että heidän hengityssuojaimensa pysyy tiukasti kasvoilla, vaikka pitäisi sitten vastata uteliaan toimittajan kyselyihin, jolla ei ole hengityssuojainta.

        Taustalla käppäilee pari palomiestä, näillekään kukaan ei ole kertonut, että pöly sisältää huomattavan määrän terveydelle vaarallista asbestia.

        Sitten videon lopussa pari siviilin näköistä kaveria (tanssivat juutalaiset) toimittajan takana, pölynsuojat tiukasti kasvoilla, mistä he ovat tietäneet ottaa pölynsuojat mukaan.

        Onko tuo valkopaitainen poliisi (katso korvalehteä) ja nuo siviilit ju......

        Ja vielä:

        Toimittaja Ashleigh Banfield kysyy poliisilta "Tiedätkö mitään noista voimakkaista räjähdyksistä jotka kuulimme"

        Poliisi "En tiedä"

        Toimittaja "Olivatko ne autopommeja"

        Poliisi "Minulla ei ole ajatusta niistä, rouva"

        Toimittaja "Onko teille kerrottu, että meidän pitää poistua tästäkin paikasta"

        Poliisi "Ei...."

        Toimittaja "Etsivätkö ne lisää pommeja"

        Poliisi ".........

        Ja sama naisreportteri jatkaa hiukan kauempaa

        http://www.youtube.com/watch?v=BeGCusfqF8c&feature=related 9/11: Ashleigh Banfield reports secondary explosions

        Huomaa taustalla taas samat kaverit, pitkätukkainen ja laukkumies, tällä kertaa ilman pölysuojaimia, ja yrittävät peittää näkyväisyyden tapahtumapaikkaan.

        LAUK KUMIES NYÖKKÄÄ MERKIT.SEVÄSTI HIP PITUKKAISELLE.

        Siis näiden juulataisten selän takana tapahtuu vuosituhannen spektaakkelimaisin terrori-isku, mutta miehet eivät ole kiinnostuneita siitä, kaveruksia kiinnostaa enemmän kuvausryhmän työskentely, ja sen toiminnan häirintä.

        Kuvausryhmän jäsen joutuu työntämään miehet sivuun, ja naisreportteri on juuri näyttämässä jotain reunoilta palanutta paperia, ja selittämässä siitä jotain, kun yhteys katkeaa.

        Olisiko noilla kavereilla ollut jotain tekemistä tuohon häiriöön.

        Löytyykö samat, S I V A N ja P A U L. K U R Z B E R G, O D E D. E L L N E R, O M E R. M A R M A R I, ja Y A R O N. S H M U E L mo SS adin ag entit tästä videosta. Tanssivat is ra elin juulataiset, joiden -tehtävänä oli dokumentoida 911 tapahtumat.

        Kuka antoi heille tämän tehtävän?

        New Yorkin poliisi on pidättänyt viisi is rae lilaista mo SS adin agenttia, jotka yrittivät räjäyttää autopommilla George Wassingtonin sillan.

        Aikaisemmin he olivat räjäyttäneen autopommin, jonka kyljessä oli ollut kuva lentokoneesta syöksymässä New Yorkiin. Myös yli 60 muuta juutalaista on pidätetty.

        Heidän pakettiautostaan löytyi rä jäh teitä, po rukka pidädettiin 71 päiväksi, mutta laskettiin sitten vähin äänin vapauteen

        http://www.youtube.com/watch?v=tRfhUezbKLw&feature=related Five Dancing Israelis Arrested On 9/11

        http://www.youtube.com/watch?v=fgYtAs_PVHw

        The Mossad and 9 11

    • Hei-

      Mene ihmeessä kaivamaan ne roskista ja laita jonnekin talteen mahdollista myöhempää käyttöä varten.

      Ihminen voi saada häiriökohtauksia joita sitten joskus katuu.

      Jumalan Henki ihmistä kutsuu uudelleen. Ihminen vastaa siihen jotakin aina.

      Yst. t. Jari Laurila

      • Niin minäkin

        "Ihminen voi saada häiriökohtauksia joita sitten joskus katuu."

        Kyllä se on Jari niin, että häiriökohtauksen saavat ne, jotka lukevat niitä EGW:n paskakirjoja. Se on nähty ja sinäkin Jari olet siitä elävä todiste.
        Burnouttia vain se kaikki sai aikaan sinussakin ja toipumiseen ei riitä edes yhden miehen ikä.
        Varokaa siis EGW:n nimellä kulkevaa huijausta.

      • mene käytöksen oppit
        Niin minäkin kirjoitti:

        "Ihminen voi saada häiriökohtauksia joita sitten joskus katuu."

        Kyllä se on Jari niin, että häiriökohtauksen saavat ne, jotka lukevat niitä EGW:n paskakirjoja. Se on nähty ja sinäkin Jari olet siitä elävä todiste.
        Burnouttia vain se kaikki sai aikaan sinussakin ja toipumiseen ei riitä edes yhden miehen ikä.
        Varokaa siis EGW:n nimellä kulkevaa huijausta.

        Nimimerkki Niin minäkin. . . Täytyy kyllä sanoa, että sinä olet TYHMÄ . Mitä ihmettä sinä Jaria arvostetet. Jokaisella on oma pistimensä, samoin oli Paavalillakin.

        Elleni on paljon kirjoitellut samoin kuin Lutherikin. Kummallakin on varteen otettavia kirjoituksia ja kumpikaan ei ollut täydellinen.

        Koeta opetella käyttäytymään kuten ihmisen tulee käyttäytyä !

      • pieni ero
        mene käytöksen oppit kirjoitti:

        >>Elleni on paljon kirjoitellut samoin kuin Lutherikin. Kummallakin on varteen otettavia kirjoituksia ja kumpikaan ei ollut täydellinen.>>

        Mutta ero on kai siinä, että Luther ei väittänyt saaneensa kirjoituksiaan (ja "näkyjä") suoraan Jumalalta. Eikä luterilainen kirkko väitä Lutheria profeetaksi, eikä "pienemmäksi valoksi".

      • pyh!
        pieni ero kirjoitti:

        Mutta Ellen White oli profeetta ja sai sanomansa Jumalalta. Ihan sama uskotteko vai ette.

      • pieni ero
        pyh! kirjoitti:

        >>Mutta Ellen White oli profeetta ja sai sanomansa Jumalalta. Ihan sama uskotteko vai ette.>>

        No silloin hän ei ole samalla lähtöviivalla tavallisten ihmisten kanssa, vaan hänet myös Jumalan Sanan avulla koetellaan. Eikä hänelle ole erehdykset samalla tavoin sallittuja, sillä hänhän puhuu Jumalan nimissä, eikä Jumala valehtele.

        5Moos.18
        21 Ja jos sinä ajattelet sydämessäsi: 'Mistä me tiedämme, mikä sana ei ole Herran puhetta?' niin huomaa:
        22 kun profeetta puhuu Herran nimessä, ja kun se, mitä hän on puhunut, ei tapahdu eikä käy toteen, niin sitä sanaa Herra ei ole puhunut; julkeuttaan se profeetta on niin puhunut; älä pelkää häntä."

      • In God we trust!
        pieni ero kirjoitti:

        >>Elleni on paljon kirjoitellut samoin kuin Lutherikin. Kummallakin on varteen otettavia kirjoituksia ja kumpikaan ei ollut täydellinen.>>

        Mutta ero on kai siinä, että Luther ei väittänyt saaneensa kirjoituksiaan (ja "näkyjä") suoraan Jumalalta. Eikä luterilainen kirkko väitä Lutheria profeetaksi, eikä "pienemmäksi valoksi".

        "Pieni ero". Olet oikeassa: Luther ei "saanut näkyjä", vaan oli täysijärkinen "jalat maassa"-mies. "Tässä seison, enkä muuta voi!"
        Eikä Lutheriin turvauduta "profeettana" eikä jonkinlaisena "jatkuvana valon ja totuuden lähteenä", kuten adventismin opinkohta Ellenistä kuuluu.

        Mielenhäiriöiden tilassa (Ellen) henkilö pitää näkemiänsä hallusinaatioita totena. Siis harhojen näkijälle itselleen ne ovat "totta". Mutta adventismin moka on ollut siinä, että näistä sairaan ihmisen harhoista on alettu tehdä virallisia oppeja. Plus sitten muutkin enemmän tai vähemmän päästään vinksallaan olevat pseudoteologit, jotka kehittelivät pyhäkköopit ja tutkivat tuomiot sun muut sekoilut. Soppa valmistui. Ja siitä soppakattilasta on nyt sitten ruokittu adventistisukupolvi toisensa jälkeen. Kun harhoja on tarpeeksi kauan toisteltu, niin niitä on alettu pitää tosina.

        Mutta ei se niin mene! Raamattua ja sen sanomaa eivät viime kädessä edes adventistit pysty kumoamaan sinnikkäistä yrityksistä huolimatta. Eivät edes väärän profeettansa avulla. Jeesus Kristus on nimittäin väärää profettaa Ellen Whitea suurempi!

      • viisaat ymmärtävät
        In God we trust! kirjoitti:

        Ei vähempätä kiinnosta uudelleen kirjoitella näistä pyhäkköopista ja tutkivasta tuomiosta. ylifariseus_1:nenkin on niistä aikoinaan kirjoitellut hyviä kirjoituksia. Kaikki eivät vaan ymmärrä, turha niitä on toistella ymmärtämättömille.

      • pieni ero kirjoitti:

        >>Elleni on paljon kirjoitellut samoin kuin Lutherikin. Kummallakin on varteen otettavia kirjoituksia ja kumpikaan ei ollut täydellinen.>>

        Mutta ero on kai siinä, että Luther ei väittänyt saaneensa kirjoituksiaan (ja "näkyjä") suoraan Jumalalta. Eikä luterilainen kirkko väitä Lutheria profeetaksi, eikä "pienemmäksi valoksi".

        Hei-

        Profetian lahja on eri asia kuin opettajan ja puhujan lahja.

        Luther teki suuren työn, mutta hän ei saanut kaikkea valmiiksi. Työtä jäi vielä.
        Uskonpuhdistajia oli 1300 luvulta 1800 luvulle anglosaksisessa, germaanisessa ja amerikkalaisessa maaperässä. Minunkin 70 000 asukkaan kotikaupungissa on monta tusinaa seurakuntia ja kirkkoja jotka ovat uskonpuhdistuksen seurausta.

        Katso 1 Kor 12:1-11. Katso nuo joka jae ja kaikki arvostellaan 1 Tess 5:19-23 ohjeella. Lue hyvin myös jae 23.

        Ellen G White lähti tyhjästä Adventtikirkon synnin suurimpana työmyyränä.
        Ellen G Whiten perhe oli erotettu metodisti-seurakunnasta koska hänen perheessä ei haluttu kannattaa Jeesuksen takaisin tulon laskelmia, Matt 24:36.
        Adventtikirkko on rekisteröity 1863.

        Ellen G White (1827-1915) oli rautainen Kristuksen palvelija -Jeesuksen Kristuksen korottaja joka asetti arvoonsa Raamatun arvovallan Jumalan sanana ja Jumalan lain synnin opettajana.
        > Kirkon 18 miljoonaa jäsentä on asioita tutkineet ja miljoonat edesmenneet vuodesta 1863 koetelleet Raamatulla Ellen G Whiten kirjoitukset.

        Siunauksia
        Jari Laurila
        keskustelija

      • pyh!
        pieni ero kirjoitti:

        >>Mutta Ellen White oli profeetta ja sai sanomansa Jumalalta. Ihan sama uskotteko vai ette.>>

        No silloin hän ei ole samalla lähtöviivalla tavallisten ihmisten kanssa, vaan hänet myös Jumalan Sanan avulla koetellaan. Eikä hänelle ole erehdykset samalla tavoin sallittuja, sillä hänhän puhuu Jumalan nimissä, eikä Jumala valehtele.

        5Moos.18
        21 Ja jos sinä ajattelet sydämessäsi: 'Mistä me tiedämme, mikä sana ei ole Herran puhetta?' niin huomaa:
        22 kun profeetta puhuu Herran nimessä, ja kun se, mitä hän on puhunut, ei tapahdu eikä käy toteen, niin sitä sanaa Herra ei ole puhunut; julkeuttaan se profeetta on niin puhunut; älä pelkää häntä."

        Sinä se et sitten tajua, että profeetta on ihminen eikä aina puhu Jumalan suulla.

    • Ellen vs. Raamattu

      Raamatut ovat Jumalan pyhää sanaa, eikä niitä saa/kuulu hävittää roskikseen saastan joukkoon. Ellenin kyllä saa heittää vaikka lantalaan, mutta Raamattua on käsiteltävä kunnioituksella.

      Eihän Suomen lippuakaan saa kohdella halventavasti, sekin on hävitettävä polttamalla, jos on mennyt käyttökelvottomaan kuntoon.

      • pyh!

        Ennemmin Suomen lippu palakoon poroksi kuin Jumala sana Ellen Whiten kautta.

      • Suorinta tietä
        pyh! kirjoitti:

        Ennemmin Suomen lippu palakoon poroksi kuin Jumala sana Ellen Whiten kautta.

        "Jumalan sana Ellen Whiten kautta"... Paljastit adventismin syvimmän salaisuuden! Onko Raamattukin kenties syntynyt Jumalan toimiessa Ellenin kautta?
        Me kristityt uskomme, että Jumala on antanut Raamatun ihmisille suoraan, ei Ellen Whiten kautta.

      • pyh!
        Suorinta tietä kirjoitti:

        Ihan sama mitä väitätte uskovanne, koska ole oikeassa uskossa ettekä usko ja seuraa Raamattua. Ihan sama mitä väitätte.

      • kysyn vaan...
        Suorinta tietä kirjoitti:

        "Jumalan sana Ellen Whiten kautta"... Paljastit adventismin syvimmän salaisuuden! Onko Raamattukin kenties syntynyt Jumalan toimiessa Ellenin kautta?
        Me kristityt uskomme, että Jumala on antanut Raamatun ihmisille suoraan, ei Ellen Whiten kautta.

        Miksi iloinen kristitty heittää Raamatun roskiin?

    • näin on

      Raamatut on satukirjoja ja vieläpä huonoja sellaisia.

    • tyhmästi tehty...

      No, jokainen meistä saa toimia niinkuin haluaa, ei Jumala siihen puutu hän antaa meidän jokaisen toimia tahtomme mukaan, mutta myöhemmin voi tulla elämässä sellaisiakin hetkiä että katuu tekoaan ja silloin olisivat tarpeen ehkä Raamattu ja myöskin hengelliset kirjat.

      • Yksin Raamattu

        Raamattu on ihmiselle tarpeen, Ellenin kirjallisuus on täysin turhaa eksytystä.

      • pyh!
        Yksin Raamattu kirjoitti:

        Väität sinä, koska saa-tana on sinut pettänyt.

      • Suosittelen,
        Yksin Raamattu kirjoitti:

        Raamattu on ihmiselle tarpeen, Ellenin kirjallisuus on täysin turhaa eksytystä.

        luopumaan valheestasi, että luet vain yksin raamattua.

        Et ole uskottava, jos lukisit vain Yksin Raamattua, et pyörisi täällä palstalla lukemassa kaiken näköistä tekstiä.

        Ihmettelen, että miksi ei sinulle "yksin raamattu" riitä?

        Toki me muut halutaan lukea kaiken näköistä esim. sanomalehtiä, historiaa mikä itsekutakin kiinnostaa.

        Ei ketään varmaan haittaisi, vaikka olisit vaan ainostaan raamattusi äärellä.

      • Yksin Raamattu
        pyh! kirjoitti:

        Väität sinä, koska saa-tana on sinut pettänyt.

        Kuulehan nyt, sinä "pyh!" - miksi väität tuollaista älytöntä? Kun kirjoitan, että Raamattu on ihmiselle tarpeen (ja riittää!), niin siinä ei ole kyse minkäänlaisesta saatanan pettämisestä. Raamattu on Jumalan sanaa ja pätevä, luotettava ja varma totuus - eikä tämä ole saatanan idea, vaan Raamatun itsensä sanoma. Ja että Raamattuun ei saa mitään lisätä, sekin siinä Kirjassa lukee.

        Sinulla on nuo helvetit ja saatanat ja kiroukset toisten päälle niin kielesi kärjellä, että ne sieltä heti ulos putkahtavat, kun suusi avaat. Olet surkea toisten kiroaja. Onko tämä sinun kutsumuksesi?

      • Yksin Raamattu
        Suosittelen, kirjoitti:

        luopumaan valheestasi, että luet vain yksin raamattua.

        Et ole uskottava, jos lukisit vain Yksin Raamattua, et pyörisi täällä palstalla lukemassa kaiken näköistä tekstiä.

        Ihmettelen, että miksi ei sinulle "yksin raamattu" riitä?

        Toki me muut halutaan lukea kaiken näköistä esim. sanomalehtiä, historiaa mikä itsekutakin kiinnostaa.

        Ei ketään varmaan haittaisi, vaikka olisit vaan ainostaan raamattusi äärellä.

        Nimimerkki "suosittelen," älähän nyt saivartele typeriä! Kirjoitin tietysti yksin Raamatun riittävän tämän protestanttisen prinsiipin mukaan: Raamattu on uskon ja elämän ainoa ohje. En väittänyt LUKEVANI yksin Raamattua, vaan USKOVANI vain Raamatun sanaan absoluuttisena totuutena. Jos nyt tajuaisit!?

      • en yhtään ihmettele
        Yksin Raamattu kirjoitti:

        Kuulehan nyt, sinä "pyh!" - miksi väität tuollaista älytöntä? Kun kirjoitan, että Raamattu on ihmiselle tarpeen (ja riittää!), niin siinä ei ole kyse minkäänlaisesta saatanan pettämisestä. Raamattu on Jumalan sanaa ja pätevä, luotettava ja varma totuus - eikä tämä ole saatanan idea, vaan Raamatun itsensä sanoma. Ja että Raamattuun ei saa mitään lisätä, sekin siinä Kirjassa lukee.

        Sinulla on nuo helvetit ja saatanat ja kiroukset toisten päälle niin kielesi kärjellä, että ne sieltä heti ulos putkahtavat, kun suusi avaat. Olet surkea toisten kiroaja. Onko tämä sinun kutsumuksesi?

        Ei ole ihme, että pyh! kimpaantuu, niin älyttömiä täällä kyllä välillä kirjoitellaan. Elleni aina hampaissa.

      • pyh!
        en yhtään ihmettele kirjoitti:

        Ei ole ihme, että pyh! kimpaantuu, niin älyttömiä täällä kyllä välillä kirjoitellaan. Elleni aina hampaissa.

        Jumala puhui Whiten kautta, joten hänen kirjojensa tuhoaminen on JUMALAN SANAN tuhoamista. Ihan sama mitä vastaan väitätte.

      • pyh!
        Yksin Raamattu kirjoitti:

        Nimimerkki "suosittelen," älähän nyt saivartele typeriä! Kirjoitin tietysti yksin Raamatun riittävän tämän protestanttisen prinsiipin mukaan: Raamattu on uskon ja elämän ainoa ohje. En väittänyt LUKEVANI yksin Raamattua, vaan USKOVANI vain Raamatun sanaan absoluuttisena totuutena. Jos nyt tajuaisit!?

        Ei riitä sulle, koska olet kaikenlaisten väärien oppien vallassa ja kirkkotradition orja.

      • Eksytetyt advarit
        pyh! kirjoitti:

        Jumala puhui Whiten kautta, joten hänen kirjojensa tuhoaminen on JUMALAN SANAN tuhoamista. Ihan sama mitä vastaan väitätte.

        Ellenin kirjallisuus EI missään tapauksessa OLE JUMALAN SANAA!!!
        Raamattu ON.

      • Yksin Raamattu
        pyh! kirjoitti:

        Ei riitä sulle, koska olet kaikenlaisten väärien oppien vallassa ja kirkkotradition orja.

        Minkä ihmeen tradition ja minkä väärien oppien, häh? Ethän edestiedä, mihin seurakuntaan kuulun. Protestantti olen.

      • suosittelen raamattu
        Yksin Raamattu kirjoitti:

        Nimimerkki "suosittelen," älähän nyt saivartele typeriä! Kirjoitin tietysti yksin Raamatun riittävän tämän protestanttisen prinsiipin mukaan: Raamattu on uskon ja elämän ainoa ohje. En väittänyt LUKEVANI yksin Raamattua, vaan USKOVANI vain Raamatun sanaan absoluuttisena totuutena. Jos nyt tajuaisit!?

        sinulle.
        Kaikki uskovat sanovat, että uskovat yksin raamatun Sanaan, eivät usko semmoisia kirjoituksia, jotka ovat raamatun Sanan vastaisia.

        Siitä huolimatta heille ei kelpaa Herran Jeesuksen sapatti Raamatusta, vaan pitävät Paavin antaman pyhän pyhänä, eli sunnuntain.

        Raamattu on uskovan ainoa ohje, tietenkin. Sieltä löytyy, jopa ruuaksi kelpaavat eläimet. Se on täydellinen kirja ihmiselle, jonka valossa voi kehittää erilaisia lahjojaan/taitojaan.

      • Yksin Raamattu
        suosittelen raamattu kirjoitti:

        sinulle.
        Kaikki uskovat sanovat, että uskovat yksin raamatun Sanaan, eivät usko semmoisia kirjoituksia, jotka ovat raamatun Sanan vastaisia.

        Siitä huolimatta heille ei kelpaa Herran Jeesuksen sapatti Raamatusta, vaan pitävät Paavin antaman pyhän pyhänä, eli sunnuntain.

        Raamattu on uskovan ainoa ohje, tietenkin. Sieltä löytyy, jopa ruuaksi kelpaavat eläimet. Se on täydellinen kirja ihmiselle, jonka valossa voi kehittää erilaisia lahjojaan/taitojaan.

        "Suosittelen raamattu"-nimimerkille.
        En piittaa paavista. Ja sapattina saan tehdä mitä haluan, koska se on annettu minua varten. En syö eläimiä. Taitojen ja lahjojen kehittäminen on iloa tuottavaa.

      • ei ihan nappiin
        Yksin Raamattu kirjoitti:

        "Suosittelen raamattu"-nimimerkille.
        En piittaa paavista. Ja sapattina saan tehdä mitä haluan, koska se on annettu minua varten. En syö eläimiä. Taitojen ja lahjojen kehittäminen on iloa tuottavaa.

        Mutta eihän tuo ole raamatusta "en syö eläimiä ja sapattina saan tehdä mitä haluan, kun se on annettu minua varten, en piittaa Paavista.

      • Samaa mieltä
        ei ihan nappiin kirjoitti:

        Mutta eihän tuo ole raamatusta "en syö eläimiä ja sapattina saan tehdä mitä haluan, kun se on annettu minua varten, en piittaa Paavista.

        Ei Raamatussa käsketä paavia tottelemaan, vaan Herraa Jeesusta yksin.
        Kasvisperäistä ruokaa ei Raamatussa ole kielletty, vai onko?
        "Sapatti on ihmistä eikä ihminen sapattia varten."

      • ei ihan nappiin
        Samaa mieltä kirjoitti:

        Ei Raamatussa käsketä paavia tottelemaan, vaan Herraa Jeesusta yksin.
        Kasvisperäistä ruokaa ei Raamatussa ole kielletty, vai onko?
        "Sapatti on ihmistä eikä ihminen sapattia varten."

        12.10.2014 22:24 Yksin Raamattu nimimerkkin kirjoitus näyttää hyvin itsekkäältä. Toki melkein kaikki ihmiset ovat itsekkäitä ja varmaan se piirre löytyy minustakin.

        Raamatussa sanotaan; että pyhittäkää minun sapattini--, niin se on annettu ihmistä varten, teittepä mitä hyvänsä, tehkää kaikki Jumalan kunniaksi.

        Kasvisperäinen ruoka on ihan suotavaa näinä aikoina. Raamattu ei kuitenkaan kiellä puhtaita elämiä syömästä ja niitä voi halutessaan käyttää ravinnoksi.

        Paavia ei tarvitse totella, jos on ristiriidassa raamatun kanssa, mutta tarviiko Paavista piitata mitään? Paavikin on Jumalan luoma ja elää Jumalan sallimuksesta.

        2Piet. 1:19 Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne.

        Ilm. 22:16 Minä, Jeesus, lähetin enkelini todistamaan näitä teille seurakunnissa. Minä olen Daavidin juurivesa ja hänen suvustansa, se kirkas kointähti."

      • pyh!
        Eksytetyt advarit kirjoitti:

        Ellenin kirjallisuus EI missään tapauksessa OLE JUMALAN SANAA!!!
        Raamattu ON.

        Väität sinä, koska olet eksytetty. Raamattu on Jumalan sanaa ja niin on Whiten kautta annetut profetiatkin.

      • pyh!
        Yksin Raamattu kirjoitti:

        Minkä ihmeen tradition ja minkä väärien oppien, häh? Ethän edestiedä, mihin seurakuntaan kuulun. Protestantti olen.

        Aivan. Siksi olet kirkkotraditioittesi orja ja väärien oppien vallassa. Protestantit ovat harhaoppisia.

      • Vihdoinkin
        pyh! kirjoitti:

        Aivan. Siksi olet kirkkotraditioittesi orja ja väärien oppien vallassa. Protestantit ovat harhaoppisia.

        Adventtikirkkokin ilmoittaa olevansa protestanttinen!!! Siis pyh-nimimerkin mukaan harhaoppinen. Tulihan se sieltä!

      • Adv.harhaa!
        pyh! kirjoitti:

        Väität sinä, koska olet eksytetty. Raamattu on Jumalan sanaa ja niin on Whiten kautta annetut profetiatkin.

        Ellenin kirjoitukset EIVÄT OLE JUMALAN SANAA!

      • pyh!
        Adv.harhaa! kirjoitti:

        Ellenin kirjoitukset EIVÄT OLE JUMALAN SANAA!

        Kyllä ovat. Ihan sama mitä väität vastaan. Jumala kutsuu kenet haluaa eikä siinä sinun itkuvirtesi mitään merkitse.

      • pyh!
        Vihdoinkin kirjoitti:

        Adventtikirkkokin ilmoittaa olevansa protestanttinen!!! Siis pyh-nimimerkin mukaan harhaoppinen. Tulihan se sieltä!

        Vaan eipä ilmoita. Adventtikirkko on lähellä protestantismia olematta protestantteja = sunnuntainpyhittäjät.

      • Ellen ei ole Jumala
        pyh! kirjoitti:

        Kyllä ovat. Ihan sama mitä väität vastaan. Jumala kutsuu kenet haluaa eikä siinä sinun itkuvirtesi mitään merkitse.

        Pyhä Raamattu ON Jumalan Sanaa, kenenkään Raamatun ulkopuoliset kirjoitukset EIVÄT OLE! Eivät sinunkaan kirjoituksesi, "pyh!", vaikka ilmeisesti kuvittelet jo olevasi jotenkin "jumalallinen".

        Adventistipastoritkin sanovat, etteivät Ellen G Whiten kirjoitukset ole Jumalan Sanaa!

      • Protestantti
        pyh! kirjoitti:

        Vaan eipä ilmoita. Adventtikirkko on lähellä protestantismia olematta protestantteja = sunnuntainpyhittäjät.

        Pyh! Olet väärässä: Adventtikirkko ilmoittaa olevansa protenstanttinen vapaakirkko. Protestantti ei suinkaan merkitse "sunnuntaipyhittäjät", vaan nimitys on peräisin ajalta, jolloin Raamattuun uskovat kristityt nousivat katolisen kirkon vääriä oppeja vastaan. Verbi 'protestoida' =esittää vastalause, vastustaa. Ei liity sunnuntaihin millään lailla.

        Protestantismin tunnuslause on "yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen kautta". Vastineeksi katoliselle teologialle.

      • pyh!
        Ellen ei ole Jumala kirjoitti:

        Pyhä Raamattu ON Jumalan Sanaa, kenenkään Raamatun ulkopuoliset kirjoitukset EIVÄT OLE! Eivät sinunkaan kirjoituksesi, "pyh!", vaikka ilmeisesti kuvittelet jo olevasi jotenkin "jumalallinen".

        Adventistipastoritkin sanovat, etteivät Ellen G Whiten kirjoitukset ole Jumalan Sanaa!

        Kun Jumala antaa profetian palvelijansa kautta, SE ON JUMALAN SANAA.

      • pyh!
        Protestantti kirjoitti:

        Pyh! Olet väärässä: Adventtikirkko ilmoittaa olevansa protenstanttinen vapaakirkko. Protestantti ei suinkaan merkitse "sunnuntaipyhittäjät", vaan nimitys on peräisin ajalta, jolloin Raamattuun uskovat kristityt nousivat katolisen kirkon vääriä oppeja vastaan. Verbi 'protestoida' =esittää vastalause, vastustaa. Ei liity sunnuntaihin millään lailla.

        Protestantismin tunnuslause on "yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen kautta". Vastineeksi katoliselle teologialle.

        Ei ilmoita. Protestantit on sunnuntainpyhittäjiä, siis vääräuskoisia. Katoliset eivät ole kristittyjä lainkaan.

      • Onko virallinen?
        pyh! kirjoitti:

        Kun Jumala antaa profetian palvelijansa kautta, SE ON JUMALAN SANAA.

        Pyh - onko tämä adventtikirkon VIRALLINEN kanta, että EGW kirjoitukset ovat Jumalan sanaa?

    • Viisastako?

      Jaa-a - paljon saa lukea ennenkuin silmät sumenee - sano entinenkin mies .. Minä jo menisin juoksunjalkaa hakemaan takaisin ainakin Raamatut..

      Jos joku tarjoais sinulle vaikka kesäloman Kanarian saarilla .. niin heittäisitkö lentolipun roskiin ... nyt sinulle on tarjottu iankaikkista mielekästä elämää, mutta et ottanut vastaan .. koska et usko että se on totta .. ja teit sen ihan tutkimatta asiaa ..

    • pyh!

      Jumala kirotkoon sinut.

      • ei omena kauas ...

        >>Jumala kirotkoon sinut.>>

        Pyh!:lle on annettu taivasten valtakunnan avaimetkin. Aivan Äitikirkon suulla puhuu...

      • pyh!
        ei omena kauas ... kirjoitti:

        >>Jumala kirotkoon sinut.>>

        Pyh!:lle on annettu taivasten valtakunnan avaimetkin. Aivan Äitikirkon suulla puhuu...

        Mene ja lue kuinka Daavid kirosi vainoojansa.

      • siunaa älä kiroa
        pyh! kirjoitti:

        Mene ja lue kuinka Daavid kirosi vainoojansa.

        Kristityn pitää siunata, ei kirota.
        Sinä nimim.pyh et ole Daavidin veroinen alkuunkaan vaan pelkkä räksyttäjä.

      • pieni ero
        pyh! kirjoitti:

        Mene ja lue kuinka Daavid kirosi vainoojansa.

        >>Mene ja lue kuinka Daavid kirosi vainoojansa.>>

        Kuka sinua pyh! on vainonnut ???

      • pyh!
        pieni ero kirjoitti:

        >>Mene ja lue kuinka Daavid kirosi vainoojansa.>>

        Kuka sinua pyh! on vainonnut ???

        Te.

      • pyh!
        siunaa älä kiroa kirjoitti:

        Kristityn pitää siunata, ei kirota.
        Sinä nimim.pyh et ole Daavidin veroinen alkuunkaan vaan pelkkä räksyttäjä.

        Valit. 3:65 "Sokaise heidän järkensä, kiroa heidät."

      • Kerropa!
        pyh! kirjoitti:

        Te.

        Millä tavoin vaino on tapahtunut, "pyh!"?

      • pyh!
        Kerropa! kirjoitti:

        Millä tavoin vaino on tapahtunut, "pyh!"?

        Sanoin ja teoin.

      • Hae apua
        pyh! kirjoitti:

        Sanoin ja teoin.

        "Sanoin ja teoin" siis? Tarkennapa! Se, ettemme ole kanssasi samaa mieltä, EI OLE VAINOA, vaan toisten palstalaisten oikeus omaan mielipiteeseen! Vai oletko sitä mieltä, että ainoastaan sinulla on tämä oikeus ja muut olkoot hiljaa, niinkö?

        Ja sitten ne teot, ne teot...? Mitkä TEOT???

        Olet vakavasti psykiatrisen avun tarpeessa tuon vainoharhasi kanssa!

      • pyh!
        Hae apua kirjoitti:

        Taidat itse olla avun tarpeessa, kun väität tuollaista. En viitsi kertoa mitä olen joutunut kokemaan.

      • Surkea tapaus
        pyh! kirjoitti:

        Taidat itse olla avun tarpeessa, kun väität tuollaista. En viitsi kertoa mitä olen joutunut kokemaan.

        Muut palstalla kirjoittajat eli "pyh":n nimittämät, TE, hm mitähän tekoja??? Hehee, "en viitsi kertoa" - et pysty kertomaan, koska mitään vainon tekoja ei ole ollutkaan.

      • pyh!
        Surkea tapaus kirjoitti:

        Muut palstalla kirjoittajat eli "pyh":n nimittämät, TE, hm mitähän tekoja??? Hehee, "en viitsi kertoa" - et pysty kertomaan, koska mitään vainon tekoja ei ole ollutkaan.

        Kyllä on.

    • Näinhän asiat voi mennä joo...

      Ellen G Whiten kirjoilla voi siis olla juuri tämä kielteinen vaikutus koska niistä voi ulkopuolinen saada aivan väärän kuvan oikeasta TERVEESTÄ USKOSTA ja näin koko raamattukin voi alkaa tuntua turhalta ja täysin hölmöltä...
      Ja juuri siksi saattaa "raamatutkin lentää roskiin EGW kirjojen mukana" :O

      • Esimerkkinä asiasta voisin kertoa tarinan, en vertauksen, siitä kun poikani ei tykkää minun makkarakeitostani mutta mummon makkarakeitosta hän tykkää, koska minä kuulemma maustan keittoa liikaa ja väärin... ;D

      • Sumuharsonsa

        Kopittelija007, 12.10.13:05 viestissä: Just näin, Ellenin hourupäiset kirjoitukset voivat viedä ihmisen niin sekaisin, että Raamatunkin oikea sanoma sumenee ja pimenee. Siksi on vaarallista lukea ja tulkita Raamattua Ellenin huuruharson läpi. Ja se on mitä räikeintä Raamatun häpäisemistä, että Ellenin (ja muiden adventistiteologien) ihmisopit valjastetaan Raamatun eteen - sitten vasta avataan Jumalan sana ja aletaan "lukea"(?) sitä adventismin putkinäkökiikarilla tiiraillen. "Ikuisena valon ja totuuden lähteenä" Ellenin kirjoitukset (adventismin opinkappale!) himatuikkuisena valaisemassa.

      • pyh!
        Sumuharsonsa kirjoitti:

        Te olette saa-tanasta kaikki. Tuomiopäivänä sen tajuatte, liian myöhään.

        Adventismi on ainoa oikea kristinuskon muoto, Kaikki muu on eksytystä.

      • Keneltä valtuudet?
        pyh! kirjoitti:

        Te olette saa-tanasta kaikki. Tuomiopäivänä sen tajuatte, liian myöhään.

        Adventismi on ainoa oikea kristinuskon muoto, Kaikki muu on eksytystä.

        Millä oikeudella pyh kirjoittaa, että kaikki muut ovat saatanasta? Onko hänen toimeksiantajansa paholainen itse? Siltä vaikuttaa, kun muuta ulosantia ei ole kuin tuo toisten kiroaminen.

        Adventismissa on siis vallalla tämä käsitys, että kaikki muut ovat saatanasta. Kunhan ei tuomiopäivänä tuo pilkka sattuisi omaan nilkkaan...

      • pyh!
        Keneltä valtuudet? kirjoitti:

        Kaikki antiadventistit ovat isästä perkeleestä.

      • Kamala kirkko!
        pyh! kirjoitti:

        Kaikki antiadventistit ovat isästä perkeleestä.

        Adventismi kun nyt vaan - objektiivisesti tarkasteltuna - EI OLE samaa kuin kristinusko, joten nuo pyh-nimimerkin sihinät ja syljeskelyt eivät todista mitään muuta kuin adventismin surkeuden koko kurjuudessaan. Ja tason. Ei kun tasottomuuden.

      • ei sihinä tapa
        Kamala kirkko! kirjoitti:

        Kamala kirkko. . Ei sinun mikään pakko ole sinne kirkkoon mennä. Sihinä se käy siellä aidan toisella puolellakin jatkuvasti.

      • pyh!
        Kamala kirkko! kirjoitti:

        Adventismi kun nyt vaan - objektiivisesti tarkasteltuna - EI OLE samaa kuin kristinusko, joten nuo pyh-nimimerkin sihinät ja syljeskelyt eivät todista mitään muuta kuin adventismin surkeuden koko kurjuudessaan. Ja tason. Ei kun tasottomuuden.

        Se teidän "kristiniuskonne" ei ole Jeesuksen seuraamista millään mittarilla mitattuna, joten tietenkään adventismi ei ole samaa kuin se teidän "kristinuskonne". Te olette kaikki vääräuskoisia pakanoita.

      • Jeesuksen oma

        Emme ole sinun mittareittesi varassa, "pyh!" . Meille riittää Raamatun lupaus: Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut!" Ja "Kellä Poika on, sillä on elämä."

        Jumala on Ratkaisija, et sinä. Sinun suurin huvisi vain on tämä toisten tuomitseminen. Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että Jumala sinutkin näistä teoistasi laittaa vastaamaan? Vai kuvitteletko livahtavasi ohi Istuimen? Kunhan et vaan pettyisi...

      • pyh!
        Jeesuksen oma kirjoitti:

        Vaan ette te usko. Te vain petätte itseänne halussanne/himoissanne tuhota adventistit.

      • Harhasi
        pyh! kirjoitti:

        Vaan ette te usko. Te vain petätte itseänne halussanne/himoissanne tuhota adventistit.

        Oletpa sinä olevinasi selvillä toisten uskon laadusta.
        Eikä meillä olesen enempää himoja kuin halujakaan tuhota adventisteja! Oliskohan sinun parasta hakeutua hoitoon noine vainoharhoinesi?!

      • pyh!
        Harhasi kirjoitti:

        Kyllä teillä on. Sen näkee siitä mitä tänne kirjoitatte.

    • ei sikaa lapsille

      Oliko sikamakkarata vai kalkkunanakkeja. Poikasi tuskin pitää sikamakkarasta.

      • Miten adventistilapset pärjää koulussa vai onko heillä siellä aina omat eväät mukana ? :O

      • olet ajasta jäljessä
        Kopittelija007 kirjoitti:

        Miten adventistilapset pärjää koulussa vai onko heillä siellä aina omat eväät mukana ? :O

        Kouluissa kuule saa nykyisin pyydettäessä kasvisruokaa.

      • pyh!

      • olet ajasta jäljessä kirjoitti:

        Kouluissa kuule saa nykyisin pyydettäessä kasvisruokaa.

        Niinpä.. Pyhille omat ruuat... Onkohan armeijassakin poistettu hernekeitosta lihat adventisteja varten... :O

      • pyh!
        Kopittelija007 kirjoitti:

        Niinpä.. Pyhille omat ruuat... Onkohan armeijassakin poistettu hernekeitosta lihat adventisteja varten... :O

        Armeija suksikoon kuusikkoon.

      • puhumatta paras
        pyh! kirjoitti:

        Armeija suksikoon kuusikkoon.

        Minkä arvon annat vapaalle isänmaallemme, jonka säilymiseen tarvittiin armeijaa?

      • Pyh matkaan vaan!
        puhumatta paras kirjoitti:

        Minkä arvon annat vapaalle isänmaallemme, jonka säilymiseen tarvittiin armeijaa?

        "Puhumatta paras" - nimim. "Pyh!" ei anna arvoa millekään muulle kuin ITSELLEEN. Ei edes vapaalle isänmaalle! Ei niin pitkälle hänen järjenjuoksunsa yllä, että tajuaisi, minkä uhrin Suomen miehet ja naiset sodassa antoivat tämän isänmaamme vapauden puolesta - jossa hänkin on saanut elää.

        Jos kerran ei oman maansa puolustusta arvosta, niin muuttakoon "muille maille vierahille", menköön vaikka Putiniaan nauttimaan "vapaudesta", siellähän se avautuu... Ja Siperian taigakin saattaa tulla tutuksi ajan saatossa; ennemmin tai myöhemmin. Veikkaan "ennemmin". Mutta Siperiahan tunnetusti opettaa!

      • oma lehmä
        puhumatta paras kirjoitti:

        Minkä arvon annat vapaalle isänmaallemme, jonka säilymiseen tarvittiin armeijaa?

        >>Minkä arvon annat vapaalle isänmaallemme, jonka säilymiseen tarvittiin armeijaa?>>

        Tuskinpa siellä Raatteentien rämeikössä olisi 40 asteen pakkasissa salaatinlehtiä syömällä pitkällellekään potkittu sen paremmin kujin lapin kairoillakaan metrisessä lumessa kahlaten tukkitöitä savotoilla tehnty ja maata rakennettu. Kyllä siihen on salaatinlehtien ja porkkanoiden sijasta paksua sianläskiä ja "Wisonin pintaa" tarvittu.

        En mitään. Jeesuksen seuraaja ei ole minkään tämän maailman valtakunnan jäsen.

      • pyh!
        Pyh matkaan vaan! kirjoitti:

        "Puhumatta paras" - nimim. "Pyh!" ei anna arvoa millekään muulle kuin ITSELLEEN. Ei edes vapaalle isänmaalle! Ei niin pitkälle hänen järjenjuoksunsa yllä, että tajuaisi, minkä uhrin Suomen miehet ja naiset sodassa antoivat tämän isänmaamme vapauden puolesta - jossa hänkin on saanut elää.

        Jos kerran ei oman maansa puolustusta arvosta, niin muuttakoon "muille maille vierahille", menköön vaikka Putiniaan nauttimaan "vapaudesta", siellähän se avautuu... Ja Siperian taigakin saattaa tulla tutuksi ajan saatossa; ennemmin tai myöhemmin. Veikkaan "ennemmin". Mutta Siperiahan tunnetusti opettaa!

        Mille vapaalle isänmaalle??? Suomessa mitään vapautta ole.

      • pyh!
        oma lehmä kirjoitti:

        >>Minkä arvon annat vapaalle isänmaallemme, jonka säilymiseen tarvittiin armeijaa?>>

        Tuskinpa siellä Raatteentien rämeikössä olisi 40 asteen pakkasissa salaatinlehtiä syömällä pitkällellekään potkittu sen paremmin kujin lapin kairoillakaan metrisessä lumessa kahlaten tukkitöitä savotoilla tehnty ja maata rakennettu. Kyllä siihen on salaatinlehtien ja porkkanoiden sijasta paksua sianläskiä ja "Wisonin pintaa" tarvittu.

        Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu. Ja sitten helvettiin.

      • Hyi häpeä, pyh!
        pyh! kirjoitti:

        En mitään. Jeesuksen seuraaja ei ole minkään tämän maailman valtakunnan jäsen.

        Pyh! Et siis anna mitään arvoa vapaalle isänmaalle Suomelle??? Sinun olisi parasta muuttaa vaikkapa Pohjois-Koreaan, koska vapaus ei merkitse sinulle mitään. Olisiko sinun mielestäsi ollut parempi, etteivät suomalaiset olisi sodassa puolustaneet omaa maataan? Olisitko mieluummin halunnut elää neuvostovallan ja kommunismin alla? Et taida ymmärtää edes hävetä! Sinulta tulisi ottaa Suomen kansalaisuus pois. Rakas isänmaamme ei pettureita tarvitse.

      • Häpeäisit edes!
        pyh! kirjoitti:

        Mille vapaalle isänmaalle??? Suomessa mitään vapautta ole.

        Mikä maa miehitti Suomen, pyh!, sodan aikana? Eikö Suomi säilyttänytkään vapauttaan? Sinulla taitaa tuo historiapuoli olla pahasti pimeän peitossa.

        Sodassa henkensä tai terveytensä uhranneita Suomen sotilaita, urheita miehiä ja naisia ei koskaan ole osattu tarpeeksi kiittää heidän antamastaan uhrista isänmaan vapauden puolesta. Ja sinä, pyh!, häpäiset heidät noilla tyhmillä puheillasi! Taidat olla niitä kotikommareita, jotka niin mieluusti olisivat kuuluneet "Äiti-Venäjään". Voit vapaasti muuttaa itärajan taakse nauttimaan Vladimirista ja meiningistään.

      • 1234567...
        Häpeäisit edes! kirjoitti:

        Sotaa ei tule aloittaa, mutta kyllä puolustuksen täytyy toimia. Mitä paremmat aseet sen parempi puolustautua.

      • pyh!
        Hyi häpeä, pyh! kirjoitti:

        Pyh! Et siis anna mitään arvoa vapaalle isänmaalle Suomelle??? Sinun olisi parasta muuttaa vaikkapa Pohjois-Koreaan, koska vapaus ei merkitse sinulle mitään. Olisiko sinun mielestäsi ollut parempi, etteivät suomalaiset olisi sodassa puolustaneet omaa maataan? Olisitko mieluummin halunnut elää neuvostovallan ja kommunismin alla? Et taida ymmärtää edes hävetä! Sinulta tulisi ottaa Suomen kansalaisuus pois. Rakas isänmaamme ei pettureita tarvitse.

        Mille vapaalle isänmaalle? Suomi ei ole vapaa maa, vaikka täällä on helpompaa kuin Koreassa. Mulle on ihan sama kuka on vallassa, koska kaikki ovat yhtä pahoja. Mun kansalaisuuteni on yksin taivaassa eikä täällä maan päällä.

      • pyh!
        Häpeäisit edes! kirjoitti:

        Mikä maa miehitti Suomen, pyh!, sodan aikana? Eikö Suomi säilyttänytkään vapauttaan? Sinulla taitaa tuo historiapuoli olla pahasti pimeän peitossa.

        Sodassa henkensä tai terveytensä uhranneita Suomen sotilaita, urheita miehiä ja naisia ei koskaan ole osattu tarpeeksi kiittää heidän antamastaan uhrista isänmaan vapauden puolesta. Ja sinä, pyh!, häpäiset heidät noilla tyhmillä puheillasi! Taidat olla niitä kotikommareita, jotka niin mieluusti olisivat kuuluneet "Äiti-Venäjään". Voit vapaasti muuttaa itärajan taakse nauttimaan Vladimirista ja meiningistään.

        Suomi ei ole yhtään sen vapaampi maa kuin mikään muukaan. Kuvittelet vain, että on. Ei täällä ole mitään oikeaa sananvapautta eikä uskonnonvapautta todellisuudessa lainkaan. Mua ei Venäjä kiinnosta. Mua kiinnosta yksin omaan taivaan valtakunta.

      • Isänmaan rakastajat
        1234567... kirjoitti:

        Sotaa ei tule aloittaa, mutta kyllä puolustuksen täytyy toimia. Mitä paremmat aseet sen parempi puolustautua.

        >>Sotaa ei tule aloittaa, mutta kyllä puolustuksen täytyy toimia. Mitä paremmat aseet sen parempi puolustautua.>>

        Ja voittaja on sitten se, joka ehtii tappaa toisen ensin. Jos kristitty veli-suomalainen ehtii ampua ensin kristityn veli-venäläisen, niin voittajia ovat kristityt isänmaataan rakastavat suomalaiset...

        "Siksi Jumala ei heitä häpeä, vaan..." missäs noin kirjoitettiinkaan ja miksi?

      • "vainottu" pyh!- raukka
        pyh! kirjoitti:

        Suomi ei ole yhtään sen vapaampi maa kuin mikään muukaan. Kuvittelet vain, että on. Ei täällä ole mitään oikeaa sananvapautta eikä uskonnonvapautta todellisuudessa lainkaan. Mua ei Venäjä kiinnosta. Mua kiinnosta yksin omaan taivaan valtakunta.

        >>Kuvittelet vain, että on. Ei täällä ole mitään oikeaa sananvapautta eikä uskonnonvapautta todellisuudessa lainkaan

      • Häpeä asennettasi!
        pyh! kirjoitti:

        Mille vapaalle isänmaalle? Suomi ei ole vapaa maa, vaikka täällä on helpompaa kuin Koreassa. Mulle on ihan sama kuka on vallassa, koska kaikki ovat yhtä pahoja. Mun kansalaisuuteni on yksin taivaassa eikä täällä maan päällä.

        Mene palauttamaan passisi ja henkilökorttisi, kun et kuitenkaan halua olla suomalainen! Jos sinusta on ihan sama, kuka on vallassa, niin sinulle, pyh!, ovat siis Niinistö ja Putin "yhtä pahoja"? Ja ihan sama, elätkö vapaassa demokratiassa vaiko diktatuurissa?

        Suomen vapaus on kalliisti ostettu ("isät, veljet verellään vihki sinut viiriksi VAPAAN maan..." Lippulaulu). Sinä vain halveksit siitä hinnan maksaneita. Kuitenkin olet saanut hyötyä kaikin tavoin tästä uhrista, isänmaan vapaudesta, jota pilkkaat. Eikö sinulla sen verran ole järkeä päässäsi eikä historian/maailmanpolitiikan tajua, että älyäisit arvostaa vapaata maata, jossa olet saanut elää? Muuta sitten johonkin diktatuurivaltioon, jos "mulle on ihan sama kuka on vallassa"! Taitaisi tulla aika pian ikävä sitä Suomea, jonka vapaus ei merkitse sinulle mitään...

      • Pyh on sekaisin
        pyh! kirjoitti:

        Suomi ei ole yhtään sen vapaampi maa kuin mikään muukaan. Kuvittelet vain, että on. Ei täällä ole mitään oikeaa sananvapautta eikä uskonnonvapautta todellisuudessa lainkaan. Mua ei Venäjä kiinnosta. Mua kiinnosta yksin omaan taivaan valtakunta.

        Ai Suomiko ei ole yhtään sen vapaampi kuin Pohjois-Korea? HÄH???

      • Häpeä sinäkin!
        Isänmaan rakastajat kirjoitti:

        >>Sotaa ei tule aloittaa, mutta kyllä puolustuksen täytyy toimia. Mitä paremmat aseet sen parempi puolustautua.>>

        Ja voittaja on sitten se, joka ehtii tappaa toisen ensin. Jos kristitty veli-suomalainen ehtii ampua ensin kristityn veli-venäläisen, niin voittajia ovat kristityt isänmaataan rakastavat suomalaiset...

        "Siksi Jumala ei heitä häpeä, vaan..." missäs noin kirjoitettiinkaan ja miksi?

        "Isänmaan rakastajat"-nimim. Oletkos sinäkin näitä kotikommareita, jotka haikailevat sitä, ettei Suomi joutunut neuvostovallan alle? Siis sinun näkökulmastasi "päässyt"? Olisitko siis halunnut elää/kasvaa kommunismissa? Olet vapaa sinäkin muuttamaan Putiniaan sinne veli-venäläisten seuraan! Sinnehän mielesi tekee, eikö vain?

        Suomessa asuessasi olisit ensimmäisenä avaamassa rajapuomia venäläisten panssareiden vyöryessä kohti Suomea ja hurraisit, että "Tervetuloa! Tulkaa ja ottakaa kaikki, ottakaa tämä maa! Liian kauan on jo vapaudesta saatukin kärsiä!"

      • Muuta Putinin luo!
        pyh! kirjoitti:

        Suomi ei ole yhtään sen vapaampi maa kuin mikään muukaan. Kuvittelet vain, että on. Ei täällä ole mitään oikeaa sananvapautta eikä uskonnonvapautta todellisuudessa lainkaan. Mua ei Venäjä kiinnosta. Mua kiinnosta yksin omaan taivaan valtakunta.

        Kun kerran,"pyh!", kirjoitat, "mulle on ihan sama, kuka on vallassa", niin kuinkas nyt näin, ettei Venäjä kiinnostakaan??? Jos täällä Suomessa kerran on niin paha olla - täällähän on näitä kauheita kansalaisiakin, jotka Suomea ja sen vapautta puolustavat, koska rakastavat isänmaataan - niin katsos, itärajan tuolla puolen pääsisit tästäkin riesasta; siellä ei kukaan arvosta Suomen vapautta eikä varsinkaan halua sitä puolustaa ja turvata. Sinulla itselläsi olisi siellä helpompaa; saisit olla kaltaistesi joukossa.

      • "eesua"
        pyh! kirjoitti:

        Mille vapaalle isänmaalle? Suomi ei ole vapaa maa, vaikka täällä on helpompaa kuin Koreassa. Mulle on ihan sama kuka on vallassa, koska kaikki ovat yhtä pahoja. Mun kansalaisuuteni on yksin taivaassa eikä täällä maan päällä.

        "pyhhin taivas",että on sellainen erikoinen adventistinen oppi,jossa adventismien täysin vastakkainen oppi on muihin kristillisiin suuntiin ja oppeihin verrattuna täysin dualistinen, ja vallan synkän synkän kuvan adventismi-organisaatiosta, varmistaa ja jopa vakuuttaa "pyh", joka tuo melkein jokaisessa kirjoituksessaan täydellisen vastakohdan; Jeesuksen Kristuksen rakkauden elämänopin seuraajiin, ja joille Jumala on kaikki kaikessa ensimmäinen, ja myöskin viimeinen.

        Mutta "pyhhin" taivaassa ankara ja alistumaton mustan "magian" laki, joka tarjoaa mitä synkintä erossaoloa muiden kristillisten oppisuuntien kuten Kristus opista-luomastaan maailmankatsomuksesta. Enpä voi suurempaa erehdystä, kuvitella, kuin se, että adventismi-oppi on tiedentahtoen luonut aidan ja rakentunut kaavan tallaiselle uskonelämän-
        erehdykselle kirkkoyhteisönsä opilliselle kaavalla. Ja kun tämän erehdyksen ja siihen liittyvän turmiollisuuden mittaa täydentävät "pyhhin" "laatusanojen" (perkele, saatana,helvetit ja paskat, jotka hän asettaa,sanojensa vakuutteeksi. Lähtö "laukaus" tietysti kaikkeen tähän epäsovinnaiseen tulkintaan, on johtanut osaltaan joskin tärkeimmältä osaltaan E G Waith. Hänen kylvöään on luppujen lopuksi,seuraavat vaikutteet ovat, pelko, pettymys ja sitä seuraavat, suru, tuska, viha, kateus, ahneus ja valta keinolla; joka lisää hätää. Usonto kuuluisi olla monismia, ykseys uskoa. Silloin Kristus olisi yhteinen Rakkauden-opin päämäärä?

      • Isänmaan rakastajat
        Häpeä sinäkin! kirjoitti:

        "Isänmaan rakastajat"-nimim. Oletkos sinäkin näitä kotikommareita, jotka haikailevat sitä, ettei Suomi joutunut neuvostovallan alle? Siis sinun näkökulmastasi "päässyt"? Olisitko siis halunnut elää/kasvaa kommunismissa? Olet vapaa sinäkin muuttamaan Putiniaan sinne veli-venäläisten seuraan! Sinnehän mielesi tekee, eikö vain?

        Suomessa asuessasi olisit ensimmäisenä avaamassa rajapuomia venäläisten panssareiden vyöryessä kohti Suomea ja hurraisit, että "Tervetuloa! Tulkaa ja ottakaa kaikki, ottakaa tämä maa! Liian kauan on jo vapaudesta saatukin kärsiä!"

        "Häpeä sinäkin!" nimimerkki kirjoittaa:
        >>Oletkos sinäkin näitä kotikommareita, jotka haikailevat jne....>>

        Kovinpa käyt ylikierroksilla ja hyvin näyttää maalliselta ja ihmiskutoiselta tuo sinun uskonnollisuutesi. Koko kirjoituksesi, kuten myös muutkin kirjoituksesi tähän aihepiiriin liittyen ovat lähes pelkkää 9.käskyn (2Moos.20:16) rikkomista. Mietipä sitä, ennen kuin aukaiset sanaisen arkkusi...

        Hebr.11

        8 Uskon kautta oli Aabraham kuuliainen, kun hänet kutsuttiin lähtemään siihen maahan, jonka hän oli saava perinnöksi, ja hän lähti tietämättä, minne oli saapuva.

        9 Uskon kautta hän ELI MUUKALAISENA LUPAUKSEN MAASSA NIINKUIN VIERAASSA MAASSA, asuen teltoissa Iisakin ja Jaakobin kanssa, jotka olivat saman lupauksen perillisiä;

        10 sillä hän odotti sitä kaupunkia, jolla on perustukset ja jonka rakentaja ja luoja on Jumala...

        13 Uskossa nämä kaikki kuolivat eivätkä luvattua saavuttaneet, vaan kaukaa he olivat sen nähneet ja sitä tervehtineet ja TUNNUSTANEET OLEVANSA VIERAITA JA MUUKALAISIA MAAN PÄÄLLÄ.

        14 Sillä jotka näin puhuvat, ilmaisevat ETSIVÄNSÄ ISÄNMAATA.

        15 Ja jos he olisivat tarkoittaneet sitä maata, josta olivat lähteneet, niin olisihan heillä ollut tilaisuus palata takaisin;

        16 mutta nyt he PYRKIVÄT PAREMPAAN, SE ON TAIVAALLISEEN. SENTÄHDEN JUMALA EI HEITÄ HÄPEÄ, vaan sallii kutsua itseään heidän Jumalaksensa; sillä hän on valmistanut heille kaupungin.

        Sinun vaahtoamisestasi päätellen isänmaasi on jo löytynyt ja näytät olevan myös valmis puolustaessasi sitä rikkomaan myös 6.käskyä.

      • pyh!
        Pyh on sekaisin kirjoitti:

        Ai Suomiko ei ole yhtään sen vapaampi kuin Pohjois-Korea? HÄH???

        Eipä paljon ole.

      • pyh!
        "vainottu" pyh!- raukka kirjoitti:

        >>Kuvittelet vain, että on. Ei täällä ole mitään oikeaa sananvapautta eikä uskonnonvapautta todellisuudessa lainkaan

        Vaan eipä saa. Yritäppä kertoa työnantajallesi, että olet sapatinviettoja ja potkut tulee persauksiin samantien. Ja EU:n lainsäädännön mukaan työnantaja saa antaa potkut eikä toisen uskonnonvapausoikeus mitään merkitse.

      • pyh!
        Muuta Putinin luo! kirjoitti:

        Kun kerran,"pyh!", kirjoitat, "mulle on ihan sama, kuka on vallassa", niin kuinkas nyt näin, ettei Venäjä kiinnostakaan??? Jos täällä Suomessa kerran on niin paha olla - täällähän on näitä kauheita kansalaisiakin, jotka Suomea ja sen vapautta puolustavat, koska rakastavat isänmaataan - niin katsos, itärajan tuolla puolen pääsisit tästäkin riesasta; siellä ei kukaan arvosta Suomen vapautta eikä varsinkaan halua sitä puolustaa ja turvata. Sinulla itselläsi olisi siellä helpompaa; saisit olla kaltaistesi joukossa.

        Ei siellä Venäjälle ole yhtään parempaa. Ei ole missään. Kaikki on pelkästään pahoja ja Jumalan vihaajia. Samanlaisia juoppohuoria kaikki.

      • pyh!
        Häpeä asennettasi! kirjoitti:

        Mene palauttamaan passisi ja henkilökorttisi, kun et kuitenkaan halua olla suomalainen! Jos sinusta on ihan sama, kuka on vallassa, niin sinulle, pyh!, ovat siis Niinistö ja Putin "yhtä pahoja"? Ja ihan sama, elätkö vapaassa demokratiassa vaiko diktatuurissa?

        Suomen vapaus on kalliisti ostettu ("isät, veljet verellään vihki sinut viiriksi VAPAAN maan..." Lippulaulu). Sinä vain halveksit siitä hinnan maksaneita. Kuitenkin olet saanut hyötyä kaikin tavoin tästä uhrista, isänmaan vapaudesta, jota pilkkaat. Eikö sinulla sen verran ole järkeä päässäsi eikä historian/maailmanpolitiikan tajua, että älyäisit arvostaa vapaata maata, jossa olet saanut elää? Muuta sitten johonkin diktatuurivaltioon, jos "mulle on ihan sama kuka on vallassa"! Taitaisi tulla aika pian ikävä sitä Suomea, jonka vapaus ei merkitse sinulle mitään...

        Ei ole mitään merkitystä minkä valtion "jäsen" on. Kaikki ovat yhtä pahoja ja synnin vallan alla. Mua ei lippulaulut kiinnosta. Ei ole mitään vapautta Suomessakaan. Kaikki on vain harhakuvitelmaa, jolla petätte itseänne.

      • pyh!
        "eesua" kirjoitti:

        "pyhhin taivas",että on sellainen erikoinen adventistinen oppi,jossa adventismien täysin vastakkainen oppi on muihin kristillisiin suuntiin ja oppeihin verrattuna täysin dualistinen, ja vallan synkän synkän kuvan adventismi-organisaatiosta, varmistaa ja jopa vakuuttaa "pyh", joka tuo melkein jokaisessa kirjoituksessaan täydellisen vastakohdan; Jeesuksen Kristuksen rakkauden elämänopin seuraajiin, ja joille Jumala on kaikki kaikessa ensimmäinen, ja myöskin viimeinen.

        Mutta "pyhhin" taivaassa ankara ja alistumaton mustan "magian" laki, joka tarjoaa mitä synkintä erossaoloa muiden kristillisten oppisuuntien kuten Kristus opista-luomastaan maailmankatsomuksesta. Enpä voi suurempaa erehdystä, kuvitella, kuin se, että adventismi-oppi on tiedentahtoen luonut aidan ja rakentunut kaavan tallaiselle uskonelämän-
        erehdykselle kirkkoyhteisönsä opilliselle kaavalla. Ja kun tämän erehdyksen ja siihen liittyvän turmiollisuuden mittaa täydentävät "pyhhin" "laatusanojen" (perkele, saatana,helvetit ja paskat, jotka hän asettaa,sanojensa vakuutteeksi. Lähtö "laukaus" tietysti kaikkeen tähän epäsovinnaiseen tulkintaan, on johtanut osaltaan joskin tärkeimmältä osaltaan E G Waith. Hänen kylvöään on luppujen lopuksi,seuraavat vaikutteet ovat, pelko, pettymys ja sitä seuraavat, suru, tuska, viha, kateus, ahneus ja valta keinolla; joka lisää hätää. Usonto kuuluisi olla monismia, ykseys uskoa. Silloin Kristus olisi yhteinen Rakkauden-opin päämäärä?

        Valehtele mitä valehtelet.

      • Hae apua!
        pyh! kirjoitti:

        Ei ole mitään merkitystä minkä valtion "jäsen" on. Kaikki ovat yhtä pahoja ja synnin vallan alla. Mua ei lippulaulut kiinnosta. Ei ole mitään vapautta Suomessakaan. Kaikki on vain harhakuvitelmaa, jolla petätte itseänne.

        "Kaikki on vain harhakuvitelmaa" - tämä lause sopii sinuun itseesi just eikä melkein! Jospa menisit hakemaan apua näihin vainoharhoihisi, sellaista on nimittäin psykiatrian alalla saatavilla. Olisi itsesikin varmaan helpompi elää, kun ei olisi näitä vapauttasi kahlitsevia ynnä muita mörköjä joka paikassa.

        Että Suomessakaan ei ole MITÄÄN vapautta, on perin mielenkiintoinen väite? Haluaisitko Suomeen anarkian ilman mitään valtioita, ilman lakeja, ilman poliiseja, ilman armeijaa - ja luottaisit "ihmisen luonnolliseen hyvyyteen", että järjestys säilyisi itsestään, kun ihmiset automaattisesti toimivat oikein eikä kukaan tee kellekäään mitään pahaa? Onko ihannoimasi olomuoto sekasorto, jossa jokaisella olisi se (kuvittelemasi) 'oikea' vapaus? Sellasiakin kolkkia maailmasta löytyy, löytyy toki - jospa etsisit sellaisen paikan ja lähtisit kokeilemaan ja toteuttamaan vapauden kaipuutasi? Ei lähtöäsi kukaan estäisi, tämä vapaus sinulla ON!!!

      • Kerro sitten kokemuk
        pyh! kirjoitti:

        Eipä paljon ole.

        Käypä, "pyh!", kokeilemassa, millainen ero on Suomen ja Pohjois-Korean välillä - eli muuta sinne joksikin aikaa testaamaan, kuinka "vapaasti" siellä eletään, kun ei mielestäsi juurikaan eroa ole Suomen (ja muiden vapaitten demokratioiden) oloihin. Palattuasi voimme keskustella näistä väittämistäsi samanlaisista oloista ("ei eroa") uudemman kerran!

        Mikäli palaisit. Siellä kun näes katoaa ihmisiä jäljettömiin (kun ovat uskaltaneet sanoa mielipiteensä), kuolee nälkään, kidutetaan... Uskonnon vapautta ei ole eikä mitään muutakaan vapautta. Mutta hyvää matkaa kumminkin, sittenhän sinulla on ihan autenttista materiaalia tähän vertailuun!

      • pyh! kirjoitti:

        Vaan eipä saa. Yritäppä kertoa työnantajallesi, että olet sapatinviettoja ja potkut tulee persauksiin samantien. Ja EU:n lainsäädännön mukaan työnantaja saa antaa potkut eikä toisen uskonnonvapausoikeus mitään merkitse.

        pyh! kirjoitti: «Vaan eipä saa. Yritäppä kertoa työnantajallesi, että olet sapatinviettoja ja potkut tulee persauksiin samantien. Ja EU:n lainsäädännön mukaan työnantaja saa antaa potkut eikä toisen uskonnonvapausoikeus mitään merkitse.»

        Kieltäytyminen töistä lauantaipäivisin voi olla peruste irtisanomiseen tai jopa työsuhteen purkamiseen silloin, kun työn luonteen vuoksi on välttämätöntä hoitaa hommat joka päivä.

        Näitä työtehtäviä löytyy kaupan ja palvelujen aloilta, terveydenhuollosta ja prosessiteollisuudesta ja varmaan jäi jokin mainitsematta.

        Nuo työt ovat sellaisia, että ne olisi hoidettava joka päivä siinäkin tapauksessa, että koko kansa olisi pelkkiä adventisteja. Adventistien laitoksissa tuota asiaa on kierretty sillä hassuttelulla, että lauantaitöitä sanotaan palkattomaksi palvelukseksi. Sapattikäskystä ei tuollaista poikkeuspykälää kuitenkaan löydy.

        Toisekseen, myös adventistit käyttävät iloisin mielin niitä tuotteita ja palveluja, joiden tuottamiseen tarvitaan lauantaitöitä. Olen ennenkin heittänyt esimerkkinä lasiteollisuuden. Johdonmukaisella adventistilla ei pitäisi olla lasi-ikkunoita asunnossaan!

        Ja kyllä heille varsin monille kelpaa lauantaina myös bussikyyti ja ravintolaruoka. Eivätkä ole näkevinään tässä mitään ristiriitaa.

        On ihan perusteltu näkemys, että lauantaina bussilla matkustava henkilö rikkoo sapattikäskyä, jossa sanotaan "Silloin et saa tehdä mitään työtä, et sinä eikä sinun poikasi eikä tyttäresi, orjasi eikä orjattaresi, ei juhtasi eikä yksikään muukalainen, joka asuu kaupungissasi."

      • Ei-adventisti
        Hae apua! kirjoitti:

        "Kaikki on vain harhakuvitelmaa" - tämä lause sopii sinuun itseesi just eikä melkein! Jospa menisit hakemaan apua näihin vainoharhoihisi, sellaista on nimittäin psykiatrian alalla saatavilla. Olisi itsesikin varmaan helpompi elää, kun ei olisi näitä vapauttasi kahlitsevia ynnä muita mörköjä joka paikassa.

        Että Suomessakaan ei ole MITÄÄN vapautta, on perin mielenkiintoinen väite? Haluaisitko Suomeen anarkian ilman mitään valtioita, ilman lakeja, ilman poliiseja, ilman armeijaa - ja luottaisit "ihmisen luonnolliseen hyvyyteen", että järjestys säilyisi itsestään, kun ihmiset automaattisesti toimivat oikein eikä kukaan tee kellekäään mitään pahaa? Onko ihannoimasi olomuoto sekasorto, jossa jokaisella olisi se (kuvittelemasi) 'oikea' vapaus? Sellasiakin kolkkia maailmasta löytyy, löytyy toki - jospa etsisit sellaisen paikan ja lähtisit kokeilemaan ja toteuttamaan vapauden kaipuutasi? Ei lähtöäsi kukaan estäisi, tämä vapaus sinulla ON!!!

        >>"Kaikki on vain harhakuvitelmaa" - tämä lause sopii sinuun itseesi just eikä melkein! Jospa menisit hakemaan apua näihin vainoharhoihisi, sellaista on nimittäin psykiatrian alalla saatavilla. >>

        Ehkäpä sinunkin kannattaisi mennä hakemaan jotain apua, kun näytät käyvän niin kovasti ylikierroksilla koko ajan ja kirjoittelet pitkiä sepustuksia siitä, mitä sinä kuvittelet omassa päässäsi toisten ajattelevan tai haluavan... Vaikka en useimmiten ole pyh!: in kanssa lainkaan samoilla linjoilla, niin nyt täytyy kyllä todeta, että sinä vääristelet hänen sanomisiaan. Sitä kutsutaan raamatussa väärän todistuksen antamiseksi toisesta. Ja kirjoitustyylisi todistaa lähinnä moralismista, ei kristillisestä lähimmäisen rakkaudesta.

        Vaikka perustuslakiin on kirjattu sanan- ja uskonnonvapaus, niin tosielämässä niitä ei ole. Jos olet eri mieltä kuin vallitseva yhteiskunta, sinut eristetään ja alistetaan. Tää on fakta. Suomessa ei saa olla eri mieltä valtaväestön kanssa. Että se siitä vapaudesta.

        pyh! kirjoitti: «Jos olet eri mieltä kuin vallitseva yhteiskunta, sinut eristetään ja alistetaan. Tää on fakta. Suomessa ei saa olla eri mieltä valtaväestön kanssa. Että se siitä vapaudesta.»

        Hyvin hämmästyttävää.

        Tiedätkö kertoa jonkin esimerkkitapauksen?

        Olen ihan tosissani ja tyrmistynyt eikä tässä ole pilkan häivääkään.

      • Luettu on
        v.aari kirjoitti:

        V.aari - lle Tuo "pyh":n röyhkeä väittämä: "Jos olet eri mieltä kuin vallitseva yhteiskunta (siis Suomessa), niin sinut eristetään ja alistetaan. Tää on fakta.", lyö laudalta hurjimmatkin tähän asti kuulemani moitteet siitä, miksi täällä Suomessa on joku asia niin tai näin!

        Pöyristyttävä valhe! Suomessa ei alisteta ketään mielipiteen vuoksi ja eristykseen laitetaan korkeintaan ihmiset, jotka ovat joko itselleen tai ympäristölleen vaarallisia. (Onneksi laitetaan, joskin sieltäkin pääsee jopa kolmoismurhan tehnyt ennen aikojaan vapauteen...).

        Skitsofrenia eli paranoia poikii kylläkin siihen sairastuneiden mielessä mitä hurjempia kuvitelmia siitä, että heitä "vainotaan". Kyllä tämän ko.kirjoittelijan oireet viittaavat sinne suuntaan, tuosta vaikutelmasta ei pääse eroon. Minäkin olen tyrmistynyt enkä harjoita pilkkaa. Mutta joku ratkaisu tähän olisi palstankin takia löydyttävä - tästähän on näkynyt pyyntöjä asiaan puuttumisen suhteen.

      • Seuraillut
        Ei-adventisti kirjoitti:

        >>"Kaikki on vain harhakuvitelmaa" - tämä lause sopii sinuun itseesi just eikä melkein! Jospa menisit hakemaan apua näihin vainoharhoihisi, sellaista on nimittäin psykiatrian alalla saatavilla. >>

        Ehkäpä sinunkin kannattaisi mennä hakemaan jotain apua, kun näytät käyvän niin kovasti ylikierroksilla koko ajan ja kirjoittelet pitkiä sepustuksia siitä, mitä sinä kuvittelet omassa päässäsi toisten ajattelevan tai haluavan... Vaikka en useimmiten ole pyh!: in kanssa lainkaan samoilla linjoilla, niin nyt täytyy kyllä todeta, että sinä vääristelet hänen sanomisiaan. Sitä kutsutaan raamatussa väärän todistuksen antamiseksi toisesta. Ja kirjoitustyylisi todistaa lähinnä moralismista, ei kristillisestä lähimmäisen rakkaudesta.

        Nimimerkki ei-adventisti moittii nimimerkkiä hae apua siitä, että tämä puuttui nimimerkki pyh-henkilön väitteeseen Suomen vapauden, maassa vallitsevan sanan- ja uskonnonvapauden olevan 'vain harhakuvitelmaa'.

        Edeltävissä kommenteissaan tämä pyh-nimimerkki on sitä mieltä, ettei Suomessa vallitseva vapaus juurikaan eroa (Pohjois-)Korean yhteiskuntajärjestelmästä. Ja paljon muutakin hän kirjoittaa, jossa ei (minunkaan mielestäni) ole päätä eikä häntää. Hieman vaikea minun on ymmärtää, miksi nimimerkki ei-adventisti on sitä mieltä, että pyh:n lausahduksia vääristellään. Kun ne ovat kaikkien luettavissa.

        Moni kirjoittaja on tuohtunut näistä Suomea loukkaavista kommenteista. Mitä tulee Suomen vapauteen ja sen hintaan ym. En tiedä, onko tämä ikäkysymys vaiko ei, että tunteet nousevat pintaan. Ehkä tässäkin asiassa saa vapaasti kunnioittaa isänmaansa vapautta ja heitä, jotka siitä kalleimman hinnan maksoivat.

        Mutta keskusteluhan palstalla juuri on sitä, että jokainen voi tuoda mielipiteensä julki; tosin sitten täytyy sietää myös se "kaiku", jonka aiheuttaa, jos menee täysin mielettömiä väittämään ja niitä vieläpä "faktoina" myymään.

      • kyllä sellasta on
        Luettu on kirjoitti:

        V.aari - lle Tuo "pyh":n röyhkeä väittämä: "Jos olet eri mieltä kuin vallitseva yhteiskunta (siis Suomessa), niin sinut eristetään ja alistetaan. Tää on fakta.", lyö laudalta hurjimmatkin tähän asti kuulemani moitteet siitä, miksi täällä Suomessa on joku asia niin tai näin!

        Pöyristyttävä valhe! Suomessa ei alisteta ketään mielipiteen vuoksi ja eristykseen laitetaan korkeintaan ihmiset, jotka ovat joko itselleen tai ympäristölleen vaarallisia. (Onneksi laitetaan, joskin sieltäkin pääsee jopa kolmoismurhan tehnyt ennen aikojaan vapauteen...).

        Skitsofrenia eli paranoia poikii kylläkin siihen sairastuneiden mielessä mitä hurjempia kuvitelmia siitä, että heitä "vainotaan". Kyllä tämän ko.kirjoittelijan oireet viittaavat sinne suuntaan, tuosta vaikutelmasta ei pääse eroon. Minäkin olen tyrmistynyt enkä harjoita pilkkaa. Mutta joku ratkaisu tähän olisi palstankin takia löydyttävä - tästähän on näkynyt pyyntöjä asiaan puuttumisen suhteen.

        Tiedän useamman tapauksen, joten se siitä. Eräskin naispuolinen yrityksen työntekijä joutui työpaikallaan eristetyksi ja alistetuksi heti, kun kertoi käyvänsä adventtikirkon tilaisuuksissa eikä edes vielä ollut adventisti. Näin itse kertoi.

      • Eristys ja alistus
        kyllä sellasta on kirjoitti:

        Tiedän useamman tapauksen, joten se siitä. Eräskin naispuolinen yrityksen työntekijä joutui työpaikallaan eristetyksi ja alistetuksi heti, kun kertoi käyvänsä adventtikirkon tilaisuuksissa eikä edes vielä ollut adventisti. Näin itse kertoi.

        Siis ihan eristysselliin? Millä tavoin siellä eristyksissä sitten tapahtui tämä "alistaminen"? Raiskaus? Tee ihmeessä rikosilmoitus, kun sinulla kerran on ihan näyttöäkin!

      • Ei-adventisti
        Seuraillut kirjoitti:

        Nimimerkki ei-adventisti moittii nimimerkkiä hae apua siitä, että tämä puuttui nimimerkki pyh-henkilön väitteeseen Suomen vapauden, maassa vallitsevan sanan- ja uskonnonvapauden olevan 'vain harhakuvitelmaa'.

        Edeltävissä kommenteissaan tämä pyh-nimimerkki on sitä mieltä, ettei Suomessa vallitseva vapaus juurikaan eroa (Pohjois-)Korean yhteiskuntajärjestelmästä. Ja paljon muutakin hän kirjoittaa, jossa ei (minunkaan mielestäni) ole päätä eikä häntää. Hieman vaikea minun on ymmärtää, miksi nimimerkki ei-adventisti on sitä mieltä, että pyh:n lausahduksia vääristellään. Kun ne ovat kaikkien luettavissa.

        Moni kirjoittaja on tuohtunut näistä Suomea loukkaavista kommenteista. Mitä tulee Suomen vapauteen ja sen hintaan ym. En tiedä, onko tämä ikäkysymys vaiko ei, että tunteet nousevat pintaan. Ehkä tässäkin asiassa saa vapaasti kunnioittaa isänmaansa vapautta ja heitä, jotka siitä kalleimman hinnan maksoivat.

        Mutta keskusteluhan palstalla juuri on sitä, että jokainen voi tuoda mielipiteensä julki; tosin sitten täytyy sietää myös se "kaiku", jonka aiheuttaa, jos menee täysin mielettömiä väittämään ja niitä vieläpä "faktoina" myymään.

        >>Ehkä tässäkin asiassa saa vapaasti kunnioittaa isänmaansa vapautta ja heitä, jotka siitä kalleimman hinnan maksoivat.>>

        Kuka sinua tai teitä estää kunnioittamasta?

        >>Mutta keskusteluhan palstalla juuri on sitä, että jokainen voi tuoda mielipiteensä julki>Kun kerran,"pyh!", kirjoitat, "mulle on ihan sama, kuka on vallassa", niin kuinkas nyt näin, ettei Venäjä kiinnostakaan??? Jos täällä Suomessa kerran on niin paha olla - täällähän on näitä kauheita kansalaisiakin, jotka Suomea ja sen vapautta puolustavat, koska rakastavat isänmaataan - niin katsos, itärajan tuolla puolen pääsisit tästäkin riesasta; siellä ei kukaan arvosta Suomen vapautta eikä varsinkaan halua sitä puolustaa ja turvata. Sinulla itselläsi olisi siellä helpompaa; saisit olla kaltaistesi joukossa.>>

        >>Pyh! Et siis anna mitään arvoa vapaalle isänmaalle Suomelle??? Sinun olisi parasta muuttaa vaikkapa Pohjois-Koreaan, koska vapaus ei merkitse sinulle mitään. Olisiko sinun mielestäsi ollut parempi, etteivät suomalaiset olisi sodassa puolustaneet omaa maataan? Olisitko mieluummin halunnut elää neuvostovallan ja kommunismin alla? Et taida ymmärtää edes hävetä! Sinulta tulisi ottaa Suomen kansalaisuus pois. Rakas isänmaamme ei pettureita tarvitse.>>

        >>Mene palauttamaan passisi ja henkilökorttisi, kun et kuitenkaan halua olla suomalainen!..Muuta sitten johonkin diktatuurivaltioon, jos "mulle on ihan sama kuka on vallassa"!.>>

        >>Haluaisitko Suomeen anarkian ilman mitään valtioita, ilman lakeja, ilman poliiseja, ilman armeijaa - ja luottaisit "ihmisen luonnolliseen hyvyyteen", että järjestys säilyisi itsestään, kun ihmiset automaattisesti toimivat oikein eikä kukaan tee kellekäään mitään pahaa? Onko ihannoimasi olomuoto sekasorto, jossa jokaisella olisi se (kuvittelemasi) 'oikea' vapaus? Sellasiakin kolkkia maailmasta löytyy, löytyy toki - jospa etsisit sellaisen paikan ja lähtisit kokeilemaan ja toteuttamaan vapauden kaipuutasi? Ei lähtöäsi kukaan estäisi, tämä vapaus sinulla ON!!! >>

        >>"Isänmaan rakastajat"-nimim. Oletkos sinäkin näitä kotikommareita, jotka haikailevat sitä, ettei Suomi joutunut neuvostovallan alle? Siis sinun näkökulmastasi "päässyt"? Olisitko siis halunnut elää/kasvaa kommunismissa? Olet vapaa sinäkin muuttamaan Putiniaan sinne veli-venäläisten seuraan! Sinnehän mielesi tekee, eikö vain?
        Suomessa asuessasi olisit ensimmäisenä avaamassa rajapuomia venäläisten panssareiden vyöryessä kohti Suomea ja hurraisit, että "Tervetuloa! Tulkaa ja ottakaa kaikki, ottakaa tämä maa! Liian kauan on jo vapaudesta saatukin kärsiä!" >>

        Mielestäni nuo "isänmaa-kiihkoilijan" kirjoitukset eivät myöskään ole asiallisia, sen paremmin kuin rehellisiäkään, vaan niissä oletetaan aivan yhtä paranoidisesti kaikenlaista toisen ajattelusta, mikä ei pidä lainkaan paikkaansa. Ja jos Suomessa kerran on sananvapaus, niin miksi täytyisi muuttaa muualle, jos ei ole samaa mieltä "isänmaa-kiihkoilijan" kanssa?

      • Ei-adventisti
        Luettu on kirjoitti:

        V.aari - lle Tuo "pyh":n röyhkeä väittämä: "Jos olet eri mieltä kuin vallitseva yhteiskunta (siis Suomessa), niin sinut eristetään ja alistetaan. Tää on fakta.", lyö laudalta hurjimmatkin tähän asti kuulemani moitteet siitä, miksi täällä Suomessa on joku asia niin tai näin!

        Pöyristyttävä valhe! Suomessa ei alisteta ketään mielipiteen vuoksi ja eristykseen laitetaan korkeintaan ihmiset, jotka ovat joko itselleen tai ympäristölleen vaarallisia. (Onneksi laitetaan, joskin sieltäkin pääsee jopa kolmoismurhan tehnyt ennen aikojaan vapauteen...).

        Skitsofrenia eli paranoia poikii kylläkin siihen sairastuneiden mielessä mitä hurjempia kuvitelmia siitä, että heitä "vainotaan". Kyllä tämän ko.kirjoittelijan oireet viittaavat sinne suuntaan, tuosta vaikutelmasta ei pääse eroon. Minäkin olen tyrmistynyt enkä harjoita pilkkaa. Mutta joku ratkaisu tähän olisi palstankin takia löydyttävä - tästähän on näkynyt pyyntöjä asiaan puuttumisen suhteen.

        >>Pöyristyttävä valhe! Suomessa ei alisteta ketään mielipiteen vuoksi ja eristykseen laitetaan korkeintaan ihmiset, jotka ovat joko itselleen tai ympäristölleen vaarallisia.>>

        Tässäkin taas väännellään toisen sanomisia. Oletko koskaan lukenut kiusaamisesta? Esimerkiksi tyttöjen kiusaaminen on usein sen kaltaista, että kiusattu eristetään eli suljetaan kaveripiirin ulkopuolelle ja myös tämänkaltaista työpaikkakiusaamista esiintyy aivan aikuistenkin parissa. Vai onko aivan tuntematon asia "(isänmaa)kiihkoilijalle"?

        >>Siis ihan eristysselliin? Millä tavoin siellä eristyksissä sitten tapahtui tämä "alistaminen"? Raiskaus? Tee ihmeessä rikosilmoitus, kun sinulla kerran on ihan näyttöäkin!>>

        Ja "tyyli" senkun vaan jatkuu... Jotain rauhottavia tarvitsisi tämäkin kirjoittaja...

      • voi hyvää päivää
        Eristys ja alistus kirjoitti:

        Siis ihan eristysselliin? Millä tavoin siellä eristyksissä sitten tapahtui tämä "alistaminen"? Raiskaus? Tee ihmeessä rikosilmoitus, kun sinulla kerran on ihan näyttöäkin!

        Ei ole suomenkieli hallussa? Eristäminen ja alistamine ei kuule ole eristyssellissä raiskaamista.

      • Seuraillut
        Ei-adventisti kirjoitti:

        >>Ehkä tässäkin asiassa saa vapaasti kunnioittaa isänmaansa vapautta ja heitä, jotka siitä kalleimman hinnan maksoivat.>>

        Kuka sinua tai teitä estää kunnioittamasta?

        >>Mutta keskusteluhan palstalla juuri on sitä, että jokainen voi tuoda mielipiteensä julki>Kun kerran,"pyh!", kirjoitat, "mulle on ihan sama, kuka on vallassa", niin kuinkas nyt näin, ettei Venäjä kiinnostakaan??? Jos täällä Suomessa kerran on niin paha olla - täällähän on näitä kauheita kansalaisiakin, jotka Suomea ja sen vapautta puolustavat, koska rakastavat isänmaataan - niin katsos, itärajan tuolla puolen pääsisit tästäkin riesasta; siellä ei kukaan arvosta Suomen vapautta eikä varsinkaan halua sitä puolustaa ja turvata. Sinulla itselläsi olisi siellä helpompaa; saisit olla kaltaistesi joukossa.>>

        >>Pyh! Et siis anna mitään arvoa vapaalle isänmaalle Suomelle??? Sinun olisi parasta muuttaa vaikkapa Pohjois-Koreaan, koska vapaus ei merkitse sinulle mitään. Olisiko sinun mielestäsi ollut parempi, etteivät suomalaiset olisi sodassa puolustaneet omaa maataan? Olisitko mieluummin halunnut elää neuvostovallan ja kommunismin alla? Et taida ymmärtää edes hävetä! Sinulta tulisi ottaa Suomen kansalaisuus pois. Rakas isänmaamme ei pettureita tarvitse.>>

        >>Mene palauttamaan passisi ja henkilökorttisi, kun et kuitenkaan halua olla suomalainen!..Muuta sitten johonkin diktatuurivaltioon, jos "mulle on ihan sama kuka on vallassa"!.>>

        >>Haluaisitko Suomeen anarkian ilman mitään valtioita, ilman lakeja, ilman poliiseja, ilman armeijaa - ja luottaisit "ihmisen luonnolliseen hyvyyteen", että järjestys säilyisi itsestään, kun ihmiset automaattisesti toimivat oikein eikä kukaan tee kellekäään mitään pahaa? Onko ihannoimasi olomuoto sekasorto, jossa jokaisella olisi se (kuvittelemasi) 'oikea' vapaus? Sellasiakin kolkkia maailmasta löytyy, löytyy toki - jospa etsisit sellaisen paikan ja lähtisit kokeilemaan ja toteuttamaan vapauden kaipuutasi? Ei lähtöäsi kukaan estäisi, tämä vapaus sinulla ON!!! >>

        >>"Isänmaan rakastajat"-nimim. Oletkos sinäkin näitä kotikommareita, jotka haikailevat sitä, ettei Suomi joutunut neuvostovallan alle? Siis sinun näkökulmastasi "päässyt"? Olisitko siis halunnut elää/kasvaa kommunismissa? Olet vapaa sinäkin muuttamaan Putiniaan sinne veli-venäläisten seuraan! Sinnehän mielesi tekee, eikö vain?
        Suomessa asuessasi olisit ensimmäisenä avaamassa rajapuomia venäläisten panssareiden vyöryessä kohti Suomea ja hurraisit, että "Tervetuloa! Tulkaa ja ottakaa kaikki, ottakaa tämä maa! Liian kauan on jo vapaudesta saatukin kärsiä!" >>

        Mielestäni nuo "isänmaa-kiihkoilijan" kirjoitukset eivät myöskään ole asiallisia, sen paremmin kuin rehellisiäkään, vaan niissä oletetaan aivan yhtä paranoidisesti kaikenlaista toisen ajattelusta, mikä ei pidä lainkaan paikkaansa. Ja jos Suomessa kerran on sananvapaus, niin miksi täytyisi muuttaa muualle, jos ei ole samaa mieltä "isänmaa-kiihkoilijan" kanssa?

        Ei-adventisti - sinulle. Eiköhän tuo kehoitus ollut lähteä VERTAAMAAN paikan päälle oloja Pohjois-Koreassa, jos kerran väittää, että Suomessa asiat eivät ole juurikaan paremmin. Että sitten kun olisi reaalisesti tullut tuntemaan tuonkin diktatuurin kauheuden (sekä siellä asuvien kristittyjen vainot, jotka siis TODELLA ovat vainoja), ehkä heräisi huomaamaan, ettei täällä Suomessa olekaan niin paha ja huono olla ja saada elää vapaudessa ja ilman vainoja. Näin ymmärsin, kuin luin.

        Kyllä minustakin on aivan posketonta väittää Suomessa ja P-Koreassa olevan jokseenkin yhtä huonot oltavat ja sitten myydä tätä väittämää jopa "faktana".

        Palsta on mielenkiintoinen, se täytyy todeta ja että jotkut harmistuvat heille arvokkaiden asioiden (kuten esim. isänmaan vapaus, joka perinteisesti on suomalaisille kunnia-asia) halventamisesta ja pilkkaamisesta, on ymmärrettävää.

        >>Ei-adventisti - sinulle. Eiköhän tuo kehoitus ollut lähteä VERTAAMAAN paikan päälle oloja Pohjois-Koreassa, jos kerran väittää, että Suomessa asiat eivät ole juurikaan paremmin.>>

        En minäkään ole tässä suhteessa samaa mieltä pyh!:in kanssa, enkä yleensä paljon juuri missään muussakaan asiassa, mutta tuo maallinen isänmaa-kiihkoilu ärsyttää, koska uskovaisina meidän isänmaamme tulisi Raamatun mukaan olla taivaassa, eikä täällä maan päällä. Ainakaan minun isänmaani ei kulje tämän maapallon rajojen mukaan, vaan koen ennemmin sen uskovaisen veli- tai sisar-venäläisen tai korealaisen sisarekseni ja veljekseni kuin vastaavat jumalattomat suomalaiset. Ja usein vaikeissa oloissa elävät uskovat ovat hengellisesti elävämpiä kuin helpoissa oloissa elävät, joten ei meitä ole kutsuttu tänne elämään itseämme varten, vaan todistamaan Jumalasta niihin oloihin, joihin Jumala meidät kutsuu. Minä ainakaan en halua alkaa tappaa ketään edes tämän isänmaamme puolesta, mutta se ei silti tarkoita sitä, että halveksisin tai pilkkaisin ketään sotaveteraania. Eikö jokaisella ole oikeus elää oman omantuntonsa mukaan? Vai onko usko pelkkää sanahelinää, pelkkää muotouskonnollisuutta tyyliin "koti, uskonto ja isänmaa", jossa papit siunaavat sodat ja tappamiset?

    • Iloinen mieli

      Pyh!:llä on Ellen G. Whiten luoma taivas. Sen vuoksi heitinkin valheprofeetan EGW:n kirjat roskiin ja toivon, että kaikki muutkin tekevät niin, koska EGW oli peto=666.
      Hän on johtanut miljoonia ihmisiä eksytykseen ja sitä kautta kuolemaan ja kadotukseen. EGW on luonut Pyh!:n kaltaisia ihmisraunioita ja ulkokultaisia panettelijoita.

      • Totuutta halajan

        Aamen!
        Adventismi on petosta. Pastorit on adventtikirkon yliopistoissa koulutettu valehtelemaan rahan -ja mammonan kiilto silmissä.

      • Koettua
        Totuutta halajan kirjoitti:

        Oletko tavnnut yhtään rehellistä adventistipastoria Suomessa?
        Minä en. Olen kaikille tapaamilleni adventistipastoreille esittänyt saman kysymyksen ja kaikki ovat valehdelleet päin naamaa.

      • pyh!
        Koettua kirjoitti:

        Taidat itse olla valehtelija.

      • pyh!

        Olet paskanpuhuja ja valehtelija.

      • pyh!
        Totuutta halajan kirjoitti:

        Aamen!
        Adventismi on petosta. Pastorit on adventtikirkon yliopistoissa koulutettu valehtelemaan rahan -ja mammonan kiilto silmissä.

        Ja siellä toinen paskanpuhuja ja valehtelija.

      • pyh!
        pyh! kirjoitti:

        Olet paskanpuhuja ja valehtelija.

        Niin olenkin ja entäs sitten? Paskanpuhujan on helppo hymyillä.

      • pyh!
        pyh! kirjoitti:

        Niin olenkin ja entäs sitten? Paskanpuhujan on helppo hymyillä.

        Et hymyile tuomiopäivänä.

      • eipä auta tuollainen
        Koettua kirjoitti:

        Oletko tavnnut yhtään rehellistä adventistipastoria Suomessa?
        Minä en. Olen kaikille tapaamilleni adventistipastoreille esittänyt saman kysymyksen ja kaikki ovat valehdelleet päin naamaa.

        Ja kysymys oli mikä?

    • pyh!

      Ja kun vielä on oppinut adventistina kirjoittamaan paskaakin, niin se se on Jumalan antama suuri armolahja. Ei voi kuin vain kumartaa itselleen syvään.

      • Puhdasta adventismia

        "Pyh!" 17.10.2014 17:18 kirjoituksessaan paljastaa, millaiset "armolahjat" on käsityksensä mukaan Jumalalta saanut. Jo on raamatuntulkinta, sanon vaan....!

      • pyh!
        Puhdasta adventismia kirjoitti:

        "Pyh!" 17.10.2014 17:18 kirjoituksessaan paljastaa, millaiset "armolahjat" on käsityksensä mukaan Jumalalta saanut. Jo on raamatuntulkinta, sanon vaan....!

        Vaan tuo ei ole minun kirjoittamani viesti. Se on nikkivarkaan provo.

    • 17+8

      Kannattaa pitäytyä UT:n profetioihin eikä nykypäivän ei täällä eikä kirjoissa.
      Eksytystäkin on paljon. Uuusissa raamatuissa myös käännös puutteita, jotka vaikeuttavat lukua.

      • pyh!

        Vaan RAAMATTU sanoo, että Jumalan oikealla lopunajan seurakunnalla on profeetta ja se on Ellen White. Ihan sama mitä sanotte vastaan.

        Adventtikirkon ulkopuolella ei ole Jumalan ilmoittamaa totuutta.

      • Onko virallinen?
        pyh! kirjoitti:

        Vaan RAAMATTU sanoo, että Jumalan oikealla lopunajan seurakunnalla on profeetta ja se on Ellen White. Ihan sama mitä sanotte vastaan.

        Adventtikirkon ulkopuolella ei ole Jumalan ilmoittamaa totuutta.

        Pyh! - onko tämä adventtikirkon VIRALLINEN kanta, jota sinä kirjoituksessasi 29.10.2014 8:33 väität? Kai Arasolan kirjoituksista saa toisenlaisen käsityksen...

      • raamattuun..
        Onko virallinen? kirjoitti:

        Pyh! - onko tämä adventtikirkon VIRALLINEN kanta, jota sinä kirjoituksessasi 29.10.2014 8:33 väität? Kai Arasolan kirjoituksista saa toisenlaisen käsityksen...

        Totuus löytyy raamatusta
        Joh. 1:1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala
        Ef. 6:17 ja ottakaa vastaan pelastuksen kypäri ja Hengen miekka, joka on Jumalan sana.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6629
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4283
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      271
      2700
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2060
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1588
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1417
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1121
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1117
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1084
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1041
    Aihe