Raskaus ja hoitotyö

-Essi-

Heips. Kyselisin niiltä joilla kokemusta hoitotyöstä raskaana ollessa. Miten olette jaksaneet ja kuinka kauan ootte töissä olleet? Itse olen vanhainkodissa ja yli puolessa välissä raskautta, ja nytten jo tuntuu että kaikki töissä on niin vaikeata, kroppa ei meinaa jaksaa ja jatkuvasti varottava että joku ei lyö tai potkaise mahaan. Olen normaali painoinen, tietysti kiloja kertynyt jonkin verran raskauden myötä. Olisi kiva kuulla toisten ajatuksia ja kokemuksia.

10

1865

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "............

      Olen ollut saikulla alusta saakka pahoinvoinnin takia. En kyllä olisi muutenkaan kyennyt olemaan paljon töissä, koska mahaan sattuu painavien asioiden siirtely ja issias on vaivannut jo pitkään.

    • czxcvzxc

      Esikoisesta olin rv 30 asti. Sitten oli pakko jäädä saikulle. Koko pvä jalkojen päällä ja ahtaat työtilat,niin ei vaan pystynyt enää tekemään.

      Tästä tokasta jäin hieman aikaisemmin tämän kuuman kesän vuoksi ja työtahti oli kiristynyt huomattavasti esikoisen ajoilta.

      Teen siis kotihoitoa ja siellä ergonomiaa ei siis ole laisinkaan joten tämän mahan kanssa oli ihan mahdottomuus tehdä töitä siellä

    • hihhuliheihou

      Tuo jaksaminen on täysin yksilöllistä ja myös joskus asenteesta kiinni. Mäkin oon töissä kotihoidossa ja koen, että se on osastotyötä helpompaa. Odotan nyt toista lastani ja ekan raskauden aikana olin aivan toisella alalla; työni oli fyysisesti erittäin kuormittavaa. Jaksoin kuitenkin loppuun asti ilman ongelmia ja toivottavasti nytkin menee yhtä hienosti; rv 22 eikä mitään ongelmia....

      • czxcvzxc

        No meitä on erilaisia. Itse koin osastotyön helpommaksi kuin kotihoidon. Musta on aika kenkkua sanoa että on asenteesta kiinni. Jokainen jaksaa ja kokee asiat erilailla.

        Meillä odotti samaan aikaan 4 ja kaikki joutuivat kuormittavuuden vuoksi jäämään aikaisemmin pois. Kotihoidossa on myös paikkakunnittain eroja. Sekin pitää muistaa.

        Ilalla hoidettiin 20 asiakasta ja päivällä 15. Jos jo ilman raskautta kokee tahdin rankaksi niin tuskinpa raskaana ollessa olisi sen helpompaa.

        Jos sinä jaksooit/jaksat ei se tarkoita että samassa työssä olevaa myös jaksaa. Jokaisella vaivatkin ovat täysin erilaiset.

        Minusta sun tekstissä paistaa oma asenne vaan


    • ...............

      Kun odotin ensimmäistä jäin sairaslomalle kk ennen äitiysloman alkua, olin töissä päiväkodissa pienten ryhmässä eikä pomo myöntänyt siirtoa isompien puolelle. Selkä ei oikein tykännyt.
      Toisessa raskaudessa olin töissä kehitysvammaisten hoitokodissa. Kroppa ei tykännyt nostoista, varsinkaan sen jälkeen kun liitoskivut iski. Jäin saikulle rv25 kun en meinannut kotonakaan päästä vessaan kävellen itkemättä kun sattui niin paljon. Onneksi mies oli työtön ja pystyi huolehtimaan esikoisesta....
      Nyt odotan kolmatta j aolen kotihoidossa töissä, saa nähdä mien käy. Toivon että liitoskivut eivät iskisi tällä kertaa, eikä ainakaan niin nopeasti.....

    • kokemus..

      Paljon on erilaisia kokemuksia. Itse olen aika raskaalla osastolla jossa oli paljon nostoja, kiirettä ja painetta. Raskaus oli kuitenkin jollain tasolla helppo vaikkakin oli liitoskipuja, supistuksia yms vaivoja. Jaksoin kuitenkin sinnitellä äitiysloman alkuun saakka. Loppuaikana kyllä mietin että miksi mä taas menen sinne kärsimään kun on kiire ja mahakin painaa (mulla oli suhteellisen pieni maha)

      Mielestäni kuitenkin varsinkin hoitoalalla jossa kiire on erittäin tuttu käsite, niin pitäisi miettiä myös työkavereita. Vaikka itse pystyy tekemään lähes kaiken, mutta vatsa painaa niin paljon että tahti on hitaampaa ts. Muut joutuu tekemään vielä enemmän. Niin silloin olisi hyvä jäädä pois vaikka itse vielä jaksaisikin, näin työkaverit ei joudu liian koville.

      Pakko muuten sanoa tuosta "kotihoito rankempaa" vs "laitoshoito rankempaa" juttuun johon joku totesi että jokainen kokee eri tavalla, niin ei se nyt ihan niin mene. On aivan eriasia olla esim. Perus vanhainkoti osastolla kuin vaikeasti vammaisten kanssa tai esim päihdepsykiatrisella. Kotihoidossakin on erialueita, perus mummojen ja pappojen kotihoito on aivan eri asia kuin päihde ja mielenterveys puolen kotihoito. Sekin vaikuttaa onko kunnalla vai yksityisellä. Näin ollen on aivan naurettavaa verrailla kumpi on helpompaa ja kumpi raskaampaa.

    • tuleva äityli

      Oon itse tekemässä lasta lähikuukausina ja kysellyt paljon työtovereiltani. Oon kotihoidossa töissä ja työt vain raskautuneet ja lisääntyneet hirveästi!
      Työtoverini ovat sanoneet, että loppuaikana eivät voineet mennä tiettyjen asiakkaiden luo siksi, koska eivät olisi mahtuneet vessaan tekemään töitä (vaipan vaihdot jne) ja asiakkaiden luo jotka vähät välittää oletko raskaana ja polttaa tupakkaa hoitajan läsnäollessa :( Ja on se tukisukkien vetäminen jalkoihin raskasta vaikka ei olisikaan raskaana!! Tämä kesä oli myös ihan hullu kun joutu sihkuttamaan asiakkaita, vessassa varmaa 40 astetta :( Sääliks käy jos joutuu koko raskauden ajan töitä tehdä. Monet ovat jääneet saikulle raskaan olon, jatkuvan pahoinvoinnin, jaksamisen takia.
      Meillä on asiakkaita paljonkin nykyään, ketkä vaan makaa sängyssä, niitä pitää autaa sieltä ylös ja pyöritellä sängyllä jne, en ymmärrä miten voi vaatia raskaana olevaa hoitamaan sellaista. Sitten täytyy jäädä saikulle jos kroppa ei enää kestä!! Tietty jotkut kestää ja raskaus menee ongelmitta....

    • reecdr

      Ei se aina asenteesta ole kiinni jaksaako vai ei. Tuskin meistä monikaan ihan huvin vuoksi sairaslomalle jää, kun ei vaan huvita. Tai mistä minä tiedän, itse en ainakaan jäänyt.

      Esikoiselta jäin kahta viikkoa ennen äitiyslomaa, kuopukselta kolmea. Kummassakin syy oli supistelut. Mun ei ollut mitään järkeä olla töissä lisäämässä muiden ihmisten työpanosta, kun en kyennyt tekemään omia hommiani kunnolla. Kun jäin sairaslomalle, saatiin tilalleni palkattua sijainen, joka hoisi potilaat paljon tehokkaammin kuin minä, eikä tarvinut työkavereidensa apua osastolla nostoihin yms. juttuihin, joihin en enää kyennyt.. Toisekseen en halunnut "sinnitellä" töissä lapsen hyvinvoinnin ehdoilla, meillä kun kummallakin lapsella on ollut kasvuhidastuma ja supistelut ei oikein tehneet hyvää ennusteelle.

      On meidän osastolla niitäkin ollut, jotka loppuun asti ovat olleet töissä, mutta suurinosa on joutunut jäämään hieman ennen äitiyslomaa jo pois. Mielestäni järki kannattaa pitää kädessä eikä tässä asiassa kannata sinnitellä, kun ei ole pakko.

      • ".......................

        Niinpä. Kyllä mä ainakin mietin ensi sijaisesti niin minun, vauvani kuin potilaittenikin turvallisuutta. Ei ole hyväksi kenellekään meistä, jos pyörryn ja satutan itseni kesken työpäivän. Eikä kukaan vuodepotilas varmastikaan halua, että oksennan heidän päällensä siinä samalla kun yritän hoitaa heitä. Ihan tarpeeksi vaikea olo kotonakin ollessa. Tyttö tulossa. Toivottavasti seuraava lapsi olisi poika ja aiheuttaisi vähemmän pahoinvointia.


      • ????!!!!!
        "....................... kirjoitti:

        Niinpä. Kyllä mä ainakin mietin ensi sijaisesti niin minun, vauvani kuin potilaittenikin turvallisuutta. Ei ole hyväksi kenellekään meistä, jos pyörryn ja satutan itseni kesken työpäivän. Eikä kukaan vuodepotilas varmastikaan halua, että oksennan heidän päällensä siinä samalla kun yritän hoitaa heitä. Ihan tarpeeksi vaikea olo kotonakin ollessa. Tyttö tulossa. Toivottavasti seuraava lapsi olisi poika ja aiheuttaisi vähemmän pahoinvointia.

        Ei se lapsen sukupuoli oikeasti vaikuta siihen pahoinvointiin/olotilaan raskaana ollessa!!

        T. Poikalapsen äiti joka oksensi puolet raskaudesta ja toisen puolen oli sairaslomalla ennenaikaisten supistusten takia


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2834
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      527
      2676
    3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1855
    4. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      32
      1797
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      117
      1733
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      301
      1679
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1292
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      88
      1126
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      58
      1099
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1092
    Aihe