Kovatehoinen liikunta ja laihdutus

Hei. Olen tässä pohtinut liikunnan osuutta laihtumiseen. Itse pidän eniten erittäin kovatehoisista ryhmäliikuntatunneista, kuten Body Combat, Body Attack jne., joissa ainakin oma sykkeeni paukuttelee huippulukemissa lähes koko tunnin ajan. Kuitenkin olen joskus lukenut, että hieman matalampitehoinen liikunta olisi rasvanpolton kannalta parempi. Vieläkö tälle on perusteita, vai joko tuo ajatus on kumottu huuhaana? Jotenkin sitä tällainen maallikko kuvittelisi, että jos Attack-tunnilla kulutan sykemittarin mukaan n. 650 kcal, niin se edistää laihtumista paremmin kuin matalammalla sykkeellä tehty jumppa, jossa kuluu ~ 350 kcal. Jaksaminenkaan ei ole ongelmana, sillä käyn jumpissa keskimäärin joka toinen päivä, eli aina tulee se yksi lepopäivä väliin. Pudotettavaa minulla on noin 15-20 kg ja ruokavalio kunnossa (käytän Kiloklubia).

14

276

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pilkunviilausta

      Idea on siinä, että kovasykkeiseen liikuntaan tarvitset hiilihydraatteja. Kovasykkeinen liikunta polttaa siis energiaa, mutta energiaa ei oteta silloin varastorasvasta. Et jaksa liikkua kovaa, jollet syö myös hiilihydraatteja. Toki rasvakin alkaa pilkkoutumaan energiaksi ja glukoosiksi lihaksiin, mutta tämä prosessi on hidas eikä helpota juuri sen hetkistä kovaa urheilusuoritusta. Energia ei siis rittä kovasykkeiseen ilman hiilarivarastoja. Kovasykkeistä harrastaessa saattaa joutua syömään enemmän, jottei iske ahmimiskohtaus, kuin matalasykkeisten lajien parissa.

      Laihtuminen vähillä kaloreilla ja niukilla hiilihydraateilla taas onnistuu helpommin matalasykkeisellä liikunalla, kuten reippaalla kävelyllä. Matalasykkeinen pitkäkestoinen liikunta poltaa suoraa sitä varastorasvaa eli läskiä. Tässakin tapauksessa hiilihydraatteja kannattaa syödä ainakin kasvisten ja hedelmien kautta.

      Kaikki liikunta polttaa energiaa, mutta pelkästään liikuntaa lisäämällä ei suuret painon pudotukset onnistu. Ravinto on se, mikä ratkaisee.

      Aika epäuskottavaa, että pystyisit urheilemaan maksimisykkeillä tunnin.

      Käytännössä ei ole merkitystä miten liikut, kunhan liikut. Pääasia, että pidät siitä mitä teet. Ruokavalio on tärkeämpi.

      • "Aika epäuskottavaa, että pystyisit urheilemaan maksimisykkeillä tunnin."
        Joo, no tuskin se koko tunti menee maksimisykkeillä, tarkoitin tuolla vain sitä, että tunnilla olen ihan lääpästynyt ja sykkeet on kovat, varsinaista maksimisykettäni en ole edes määritellyt enkä ole sellaisesta datasta edes kiinnostunut.

        "Käytännössä ei ole merkitystä miten liikut, kunhan liikut. Pääasia, että pidät siitä mitä teet. Ruokavalio on tärkeämpi."
        No näin minäkin olen sen asian miettinyt. Kiitos viestistäsi! :)


    • Diplomiliikkuja

      Jos liikkuu päivässä noin 15-20km niin varmasti laihtuu! Minä olen laihtunut pelkällä lenkkeilyllä 26kiloa taitaa olla jo enemmänkin. Syön karkkia kun huvittaa ja kahvin kans korvapuusti pitää saada. En ole tehnyt mitään ruokaremontteja. Syön kylläkin nykyään enemmän että jaksan liikkua. Tänäänkin kävin juoksemassa 21 km ja sportstrackerin mukaan kului 1495 kilokaloria. Läskit lähtee kun liikkuu tarpeeksi paljon. Outoa kun täällä vouhkataan ettei liikunta laihduta!

      • PersRaineri

        Oletko miettinyt miksi olet joskus lihonut ne 26 kiloa ja enemmänkin? Aivan, siksi koska olet syönyt mitä sattuu. No mitenkäs sitten sellainen tilanne olisi fiksuinta korjata? Juoksemalla enemmän vai korjaamalla ruokavalio? Jokaista korvapuustia kohden pitää kuitenkin juosta pari-kolme kilometriä. Jos on reilusti ylipainoa ja ruokavalio rempallaan niin tuo menetelmä on täysin väärä. No jokainen tyylillään.


    • Diplomiliikkuja

      Kylläkin olin vakavasti sairas ja sen takia lihoin. En ollut ennen lihava vaikka söin noin niinkuin kirjoitin. nautin elämästä näillä keinoilla ja hyvin menee.

    • diplomiliikkuja

      Lisäys edelliseen. Ei ole aikomusta lopettaa liikuntaa. On antanut paljon iloa.

      • PersRaineri

        No okei olit sairas, mutta suurin osa ylipainoisista ei ole. Jos ei orastavia elintasosairauksia lasketa.

        Ei kai kukaan ole käskenyt liikuntaa lopettamaan. Toki liikkua kannattaa, mutta huonon ruokavalion kompensoiminen juoksemalla ei ole järkevää painonpudotusta. On paljon helpompaa ja fiksumpaa pudottaa painoa ruokavaliolla ja sitten aloittaa se urheilu, kun ei ole ylipainoa tuhoamassa niveliä. Silloin liikunnasta pystyy nauttimaankin.


    • 17+12

      Pitää liikkua siten, että siitä tykkää. Kuitenkin välillä kannattaa liikkua vähän matalammilla sykkeillä ja kevyemmin, se tekee kropalle hyvää.

    • 9+2

      Minä laihdutan ja harrastan "kovasykkeistä" liikuntaa. Olen huomannut liikunnan auttavan niinkin, että ennen liikuntaa tulee oikeasti mietittyä mitä syö. Minä lasken ruokani kalorilaskurissa. Tsemppiä sinulle:)

      • diplomiliikkuja

        Tässähän oli kyse siitä kun täällä aina vingutaan ettei liikunta pelkästään pudota painoa. Kyllä pudottaa.


      • 18+15
        diplomiliikkuja kirjoitti:

        Tässähän oli kyse siitä kun täällä aina vingutaan ettei liikunta pelkästään pudota painoa. Kyllä pudottaa.

        No eihän se pelkkä liikunta pudotakkaan. Nimim. 9 2 totesi, että ennen liikuntaa tulee mietittyä mitä syö -> ruokavalio vaikuttaa, ei liikunta.

        Ihmisen on helpompi muuttaa ruokailutottumuksiaan, kuin lisätä niin paljon tarpeeksi raskasta liikuntaa, että se oikeasti pudottaa painoa. Sellaisen liikuntamäärän ylläpitäminen elämässä myös painonpudotuksen jälkeen on useimmille haastellista, moni kun haluaa tehdä muutakin kuin juosta. Lisäksi, mitä kovempaa liikut, sitä paremmin sun pitää syödä. Palautuminen ja kehittyminen vaatii optimaalista ruokavaliota, kuinka monen urheilijan luulet vetelevän aamupalaksi korvapuusteja?


    • Diplomiliikkuja

      18 15

      Oletko oikeasti noin yksinkertainen? Kirjoitit: ( ruokavalio vaikuttaa, ei liikunta.) Minulla on kokemusta. Kirjoitin: ( Minä olen laihtunut pelkällä lenkkeilyllä 26kiloa taitaa olla jo enemmänkin) Kirjoitit: ( kuinka monen urheilijan luulet vetelevän aamupalaksi korvapuusteja? ) Olenko väittänyt että urheilijat syö aamupalaksi korvapuusteja? LUE ! MINÄ SYÖN kahvin kans korvapuustin. Toisaalta monet työkaveritkin syö kahvin kans pullan tai munkin, kun aamulla käydään työpaikan ruokalassa aamukahvilla. Ei minun aina tarvitse juosta 20km. Yleensä juoksen nykyään vain 10 km. Välillä pitää mennä pitempään niin näkee miten homma on kehittynyt ajallisesti.

      • 18+15

        Vai yksinkertainen. "No eihän se pelkkä liikunta pudotakkaan. Nimim. 9 2 totesi, että ennen liikuntaa tulee mietittyä mitä syö -> ruokavalio vaikuttaa, ei liikunta." Jos ko. nimimerkki ei olisi tehnyt muutoksia ruokavalioon, läskiä ei lähtisi samaan malliin kuin nyt ja sillä ruokavaliolla on SUUREMPI vaikutus siihen pianon putoamiseen kuin sillä liikunnalla.

        Juu, syöt aamupalaksi korvapuustin. Väännämpä kuitenkin rautalangasta. Paljon kovatehoista liikuntaa sisältävä elämäntapa vaatii optimaalisen ruokavalion, koska liikunta kuluttaa elimistöä ja ravinteita, ei pelkästään kaloreita. Ihminen syö ruokansa mukana muutakin kuin energiaa, ruuasta saa kehon toiminnan kannalta välttämättömiä hivenaineita, vitamiineja, aminohappoja, rasvahappoja ym. muuta tarpeellista. Mitä huonompi ruokavalio on, sitä kuluttavampaa myös raskas liikunta on, koska palautumiseen ei tule ravinteita. Oletko muuten tietoinen, mitä juokseminen tekee ylipainoisen nivelille? Tai ylipäätään liian raskas liikunta, miten se kehossa vaikuttaa, etenkin jos on (paljon) ylipainoa?

        Edelleenkin, ruokailutottumuksiin on helpompi tehdä pysyviä muutoksia, kuin liikuntatottumuksiin. Ihmisen ei tarvitse harrastaa erikseen kovatehoista liikuntaa joka päivä ja voi siltikin elää terveenä ja normaalipainoisena, jos syö oikein. Toisinpäin se ei toimikkaan kuin harvoilla.


    • diplomiliikkuja

      18 15

      Kyllä se nyt näyttää että olet ollut kitudietillä liian kauan? VIELÄ KERRAN: KIRJOITIN:
      Minä olen laihtunut pelkällä lenkkeilyllä 26kiloa taitaa olla jo enemmänkin.
      Nimim.9 2 Kirjoitti: että ennen liikuntaa tulee mietittyä mitä syö. En minäkään heti potturuuan jälkeen mene juoksemaan, syön yleensä pari leipää ennen lenkille menoa. Jos menen myöhemmin kun olen vaikka syönyt sen tukevan potturuuan niin odotan yleensä sen pari tuntia ennen kuin menen, ongelmia sen suhteen ei ole ollut. Kirjoitit myös:) Paljon kovatehoista liikuntaa sisältävä elämäntapa vaatii optimaalisen ruokavalion) Minä olen pärjännyt ihan perus kotiruualla vaikka liikun paljon eikä senkään suhteen ole ollut ongelmia. Mutustule tätä tekstiä nyt ihan ajan kans.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6183
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3966
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      255
      2349
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1920
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1383
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1306
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1077
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1040
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      986
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      951
    Aihe