Asukas kiusaa hoitajaa

Väsynyt hoitaja

Onko hoitajalla mitään oikeuksia? Olen lähihoitaja ja joutunut yhden asukkaistamme jatkuvan kiusan kohteeksi...siitä lähtien, kun selkeästi olen osoittanut kaikkien asukkaiden olevan tasavertaisia. Nainen on melkoinen manipuloija, lahjoo niitä hoitajia, jotka antavat erityishuomionsa vain hänelle. Muut tämä asukas savustaa ulos talosta. Yksi poistui jouduttuaan perättömien väkivaltasyytösten kohteeksi, toinen varkaussyytösten. Minua hän juoksuttaa jatkuvati saattaen esimerkiksi useita kertoja peräkkäin kysyä, onko laita ylhällä, mitä kello on(hän näkee itse kellon), tiputtelee tavaroita lattialle, soittaa ja käskee nostamaan. Valehtelee minusta asioita, sekoitan kaikki ollessani töissä, mitään en osaa tehdä. Olen aina ollut ystävällinen, nykyään varsin kylmän ystävällinen. Omalta osaltani olen toiminut ammatillisesti. Mitä minun pitäisi tehdä? varsin ikävää, sillä muutkin asukkaat alkavat uskoa juttuihin: teen häntä kohtaan kaikennäköistä pirullisuuttani. Ho-hoijaa! Onko hoivakodin asukas vastuussa sanomisistaan? Tässä toteutuu ainakin kunnianloukkaus, kiusanteko...mitä tämä on ja mitkä ovat oikeuteni?

192

5907

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • esimies kehiin

      Ookko jutellu esimiehesi kanssa? Jos et ole, kerro hänelle.

      • Ön öikkyjä

        Kyl vänhys vöi öllä väikeä jös hälyää


      • Lahja on hymykin
        Ön öikkyjä kirjoitti:

        Kyl vänhys vöi öllä väikeä jös hälyää

        Kyll väsy vanhus voi tiputtaa ja alleen laskea.
        Mitään vastuuta ei ole ja kuka vaan täysin tollo kelpaa hommaan.
        Esimies oli vielä tomppelimpi kun ihmettelin miksei tee töitään ei tullut vastausta.


      • minnaliisa
        Lahja on hymykin kirjoitti:

        Kyll väsy vanhus voi tiputtaa ja alleen laskea.
        Mitään vastuuta ei ole ja kuka vaan täysin tollo kelpaa hommaan.
        Esimies oli vielä tomppelimpi kun ihmettelin miksei tee töitään ei tullut vastausta.

        http://www.veksi.com/Uutiset.jsp?otsikko=vanhukset Kaikkea ne vanhukset tekee.


      • kipeetä
        Ön öikkyjä kirjoitti:

        Kyl vänhys vöi öllä väikeä jös hälyää

        oletko vanhuuden höperö kun ääkköset on sekoittunut


      • Ei todellakaan!
        minnaliisa kirjoitti:

        http://www.veksi.com/Uutiset.jsp?otsikko=vanhukset Kaikkea ne vanhukset tekee.

        Mikä tahansa tollo ei todellakaan kelpaa vanhuksia hoitamaan. Täytyy läpäistä pääsykokeet, jotka seulovat musteläiskätestein ym. muin psykologisin kenoin tollot pois. Näin on!


      • höpö
        Ön öikkyjä kirjoitti:

        Kyl vänhys vöi öllä väikeä jös hälyää

        Kyllä näitä piruja on joka työyhteisössä on sitten asiakas esimies tai työkaveri ja tällaista katsotaan läpi sormien ei viitsitä puuttua. Usein puuttuminenkin muuttaa työpaikan ilmapiiriä ahdistuneeksi tiukkapipoisten valittajien takia jos ei pysty ottamaan huumorilla suurinta osaa ihmisten pälätyksistä kannattaa harkita ammatinvaihtoa.

        Vielä itselläkin oppimista tämän suhtautumisen kanssa kun aina ei jaksa nauraa teot ei kyllä vieläkään paljon naurata jos vaikka laittaa roskiksen palaamaan voi kysyä onko lääkitys kohdallaan tai yliolkainen pieraisu naamalle tahallaan.

        Ensin meitä kasvatetaan sivistyneiksi ja sitten romutetaan kaikki käytöstavat romukoppaan kohtelemalla toisia törkeästi julmasti ja anteeksiantamattomasti.

        Ihmiset on petoja toisia kohtaan. Tästä huolimatta vaaditaan epäitsekkyyttä. Ennen kyllä jatkuvasti negatiivista huomioita hakevat ihmiset on jätetty yksin miettimään tekosiaan.

        Toivottavasti tällainen käytös ei tartu.


      • Ilolla eteenpäin
        höpö kirjoitti:

        Kyllä näitä piruja on joka työyhteisössä on sitten asiakas esimies tai työkaveri ja tällaista katsotaan läpi sormien ei viitsitä puuttua. Usein puuttuminenkin muuttaa työpaikan ilmapiiriä ahdistuneeksi tiukkapipoisten valittajien takia jos ei pysty ottamaan huumorilla suurinta osaa ihmisten pälätyksistä kannattaa harkita ammatinvaihtoa.

        Vielä itselläkin oppimista tämän suhtautumisen kanssa kun aina ei jaksa nauraa teot ei kyllä vieläkään paljon naurata jos vaikka laittaa roskiksen palaamaan voi kysyä onko lääkitys kohdallaan tai yliolkainen pieraisu naamalle tahallaan.

        Ensin meitä kasvatetaan sivistyneiksi ja sitten romutetaan kaikki käytöstavat romukoppaan kohtelemalla toisia törkeästi julmasti ja anteeksiantamattomasti.

        Ihmiset on petoja toisia kohtaan. Tästä huolimatta vaaditaan epäitsekkyyttä. Ennen kyllä jatkuvasti negatiivista huomioita hakevat ihmiset on jätetty yksin miettimään tekosiaan.

        Toivottavasti tällainen käytös ei tartu.

        Minäkin olen kyllästynyt näihin manipuloiviin ihmistyyppeihin, sillä he voivat to-
        della tehdä elämästä vaikean. Ilmeisesti tämä vanhus josta kerroit on ollut jo
        nuorempana samanlainen manipuloija.
        Heidät pitäisi laittaa samaan vanhainkotiin ja hauskaa riittäisi loputtomiin.
        Kun toiset vetelisivät ihmisiä narusta kuin marioinetteja ja toiset keksisivät
        omasta päästään olevansa väärin kohdeltuja ja loppu sakki lähtisi kostotoimiin
        ja perästäpäin vasta huomattaisiin etä eihän ne asiat ihan niinkään olleet.


      • knbnfbkfnfnflfkflfnf
        Ei todellakaan! kirjoitti:

        Mikä tahansa tollo ei todellakaan kelpaa vanhuksia hoitamaan. Täytyy läpäistä pääsykokeet, jotka seulovat musteläiskätestein ym. muin psykologisin kenoin tollot pois. Näin on!

        Juu, tämähän se ongelma juuri on. Mitään vaatimusta alalle ei ole, riittää että näkee musteläiskässä mitä psykologi haluaa ja tie on auki.


      • normaali.
        kipeetä kirjoitti:

        oletko vanhuuden höperö kun ääkköset on sekoittunut

        Ääkköshöperö luulee olevansa hauska.


      • näin on
        Ei todellakaan! kirjoitti:

        Mikä tahansa tollo ei todellakaan kelpaa vanhuksia hoitamaan. Täytyy läpäistä pääsykokeet, jotka seulovat musteläiskätestein ym. muin psykologisin kenoin tollot pois. Näin on!

        Niinhän sä luulet. Kaikki kelpaavat koulutukseen, aivan kaikki. Valmistuneiden osaamisen taso on todella kirjava, on niitä jotka osaa ja niitä jotka eivät osaa/ tiedä yhtään mitään. Melkoista hohhoijaa porukaa on tullut alalle.


      • Ajat on muuttuneet?
        näin on kirjoitti:

        Niinhän sä luulet. Kaikki kelpaavat koulutukseen, aivan kaikki. Valmistuneiden osaamisen taso on todella kirjava, on niitä jotka osaa ja niitä jotka eivät osaa/ tiedä yhtään mitään. Melkoista hohhoijaa porukaa on tullut alalle.

        toista se oli, hohhoijaa, mun "nuoruudessa" 16 v. sitten kun nuorena tyttölönä valmistuin.

        Noiin esimerkkinä mainitakseni; eräs tuttavaperheen poika ei päässyt koulutukseen, vaikka haki 2 ellei 3 kertaa. Äkkiseltään olisi voinut ajatella, että hän on hyvinkin potentiaali alalle. Empaattisen oloinen yms.

        No, tuo taiteellinen nuori mies sitten sairastuikin psyykkisesti - joten kai nuo jotku tietyt jutut ainakin rajaa ulos graaveimmat -


      • Taidat louskuttaa
        knbnfbkfnfnflfkflfnf kirjoitti:

        Juu, tämähän se ongelma juuri on. Mitään vaatimusta alalle ei ole, riittää että näkee musteläiskässä mitä psykologi haluaa ja tie on auki.

        vain tavan vuoksi? En jaksa alkaa..


      • ÖysÄys
        Ön öikkyjä kirjoitti:

        Kyl vänhys vöi öllä väikeä jös hälyää

        vöe rähmä sänö spete päsänen


      • abc kissa kävelee
        normaali. kirjoitti:

        Ääkköshöperö luulee olevansa hauska.

        "Ääkkösääliö" lässyttää kaikissa keskusteluissa. Mitään käsiteltävään aiheeseen liittyvää oikeaa asiaa hänellä ei tietenkään ole.


    • Väsynyt hoitaja

      Olen jutellut esimiehelleni, mutta ei tämäkään oikein asialle mitään mahda, muuta kuin laittamalla töihin toiselle osastolle. Teen kuitenkin mielelläni yövuoroja jo taloudellisista syistä. Valvomme yksin, joten silloin joudun menemään asukkaan luo. Nyt huomaan öidenkin vähentyneen, joten tämä alkaa jo tilissänikin näkymään.

      • nainen5

        Ehkä olisi kuitenkin parempi vaihtaa osastoa, kukkaro kärsii, mutta mielenterveys säilyy. Mieti tarkkaan mikä on tärkeintä. Tsemppiä.


      • Hämillään

        Meillä vastaavassa tilanteessa esimies piti puhuttelun asiakkaalle ihan omaisten kanssa, jos ei hoitajien puhuttelu auta. Näitä tälläisiä asiakkaita kun taitaa olla aika monessa paikassa, että haluaisivat erityiskohtelua yms. Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, jos tiedät kuitenkin tekeväsi oikein ja tosiaan, kaikki on yhdenvertaisia asemasta riippuen..tietty voi asiakas hakeutuu sellaiselle puolelle, missä voi rahalla ostaa erikoispalveluita.
        Meillä kaikilla on huonot päivämme ja kellepä muulle kuin hoitajalle murista, mutta mustamaalaamista ei kenenkään hoitajan tule sietää ja luulisi jo tiimin puuttuvan moiseen yhdessä, koska tuskin on jäänyt moisen asiakkaan käytös keneltäkään huomaamatta.
        Kuulostaa kyllä hyvin kummalliselta, että yksi asiakas pystyy savustaa jopa hoitajia pois eikä kukaan puutu moiseen käytökseen.


      • Vanhuus surettaa

        Vanhuksella taitaa olla tosi paha olla itsensä kanssa, pitää vain yrittää ymmärtää ,ja antaa aikaa.Jos tilanne jatkuu vältä tämän henkilön lähellä olemista,oman jaksamisesi tähden.Hyvää syksyä sinne !


      • Shit ku haisee
        Hämillään kirjoitti:

        Meillä vastaavassa tilanteessa esimies piti puhuttelun asiakkaalle ihan omaisten kanssa, jos ei hoitajien puhuttelu auta. Näitä tälläisiä asiakkaita kun taitaa olla aika monessa paikassa, että haluaisivat erityiskohtelua yms. Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, jos tiedät kuitenkin tekeväsi oikein ja tosiaan, kaikki on yhdenvertaisia asemasta riippuen..tietty voi asiakas hakeutuu sellaiselle puolelle, missä voi rahalla ostaa erikoispalveluita.
        Meillä kaikilla on huonot päivämme ja kellepä muulle kuin hoitajalle murista, mutta mustamaalaamista ei kenenkään hoitajan tule sietää ja luulisi jo tiimin puuttuvan moiseen yhdessä, koska tuskin on jäänyt moisen asiakkaan käytös keneltäkään huomaamatta.
        Kuulostaa kyllä hyvin kummalliselta, että yksi asiakas pystyy savustaa jopa hoitajia pois eikä kukaan puutu moiseen käytökseen.

        Vanhuksilta sauhut pois heti. Se on saastaista ja vaarallista, tulipalo tai syöpä tulee yllätyksenä.
        Ruokaa voisi antaa joka päivä siitä ne tykkää. kakki siittä sujahtaa housuun ennemmin tai myöhemmin mutta so what sehän tulisi olla ihan normaalia päivittäistä hoiva työtä.


      • Hymyhuulet nuo

        Vaihda nopeasti alaa et selvästikään sovellu alalle vai onko opit menneet ohi korvien. Jos jo nyt olet niin väsynyt, ettet selviä NORMAALIEN VANHUSTEN parissa. Et tule selviämään pitkään tuolla asenteella. Tämä työ on oikeasti vaativaa ja vanhus ei ole mikään potilas vaan vanhus ihan kaikkine iän tuomine ongelmineen ja sairauksineen.
        Joulupukki tuo varmasti sinullekin jotain kivaa jos jaksat löytää itsestäsi työaikana sen piian ja palvelijan jota tässä kaivataan. Olet kädet ja jalat tälle vanhukselle jonka voimat eivät aina enää riitä jokapäiväisiin askareisiin.


      • Hymyhuulet nuo kirjoitti:

        Vaihda nopeasti alaa et selvästikään sovellu alalle vai onko opit menneet ohi korvien. Jos jo nyt olet niin väsynyt, ettet selviä NORMAALIEN VANHUSTEN parissa. Et tule selviämään pitkään tuolla asenteella. Tämä työ on oikeasti vaativaa ja vanhus ei ole mikään potilas vaan vanhus ihan kaikkine iän tuomine ongelmineen ja sairauksineen.
        Joulupukki tuo varmasti sinullekin jotain kivaa jos jaksat löytää itsestäsi työaikana sen piian ja palvelijan jota tässä kaivataan. Olet kädet ja jalat tälle vanhukselle jonka voimat eivät aina enää riitä jokapäiväisiin askareisiin.

        Niinhän se on ollutkin, kandeisko lukee yhtään tarkemmin?! :D


      • ALFMelmac
        Hymyhuulet nuo kirjoitti:

        Vaihda nopeasti alaa et selvästikään sovellu alalle vai onko opit menneet ohi korvien. Jos jo nyt olet niin väsynyt, ettet selviä NORMAALIEN VANHUSTEN parissa. Et tule selviämään pitkään tuolla asenteella. Tämä työ on oikeasti vaativaa ja vanhus ei ole mikään potilas vaan vanhus ihan kaikkine iän tuomine ongelmineen ja sairauksineen.
        Joulupukki tuo varmasti sinullekin jotain kivaa jos jaksat löytää itsestäsi työaikana sen piian ja palvelijan jota tässä kaivataan. Olet kädet ja jalat tälle vanhukselle jonka voimat eivät aina enää riitä jokapäiväisiin askareisiin.

        Heko heko. Et osaa lukea. Siis yksi hoitaja hyppää tämän vanhuksen pillin mukaan. Funtsi vähän, jos on järkeä.


      • seurat,kaltaisekseen
        Vanhuus surettaa kirjoitti:

        Vanhuksella taitaa olla tosi paha olla itsensä kanssa, pitää vain yrittää ymmärtää ,ja antaa aikaa.Jos tilanne jatkuu vältä tämän henkilön lähellä olemista,oman jaksamisesi tähden.Hyvää syksyä sinne !

        Hyvää syksyä ,no onko se vanhus nyt muistisairas,vai ei ,miksi aloittaja ei vastaa.Vai onko aloittaja unohtanut ken ties?


      • Vanha hoitaja

        ESIMIEHELLÄSI ON VASTUU työhyvinvoinnista ÄLÄ missään vaiheessa HYVÄKSY toiselle osastolle siirtoa! Jos esimiehesi EI saa asiaa kuntoon ota yhteys TYÖSUOJELUVALTUUSEEN. Eiköhän asia rupea toimimaan. Uskalla nousta "barrikaadille" ja huutaa kenenkään EI tarvitse tuntea Nöyryytystä tai kuvailemaasi asiatonta kohtelua EI TYÖKAVEREILTA ja VARSINKAAN ASUKKAILTA!! KOKEMUSTA on-ja toimi!


      • Tyhmäkö?
        Shit ku haisee kirjoitti:

        Vanhuksilta sauhut pois heti. Se on saastaista ja vaarallista, tulipalo tai syöpä tulee yllätyksenä.
        Ruokaa voisi antaa joka päivä siitä ne tykkää. kakki siittä sujahtaa housuun ennemmin tai myöhemmin mutta so what sehän tulisi olla ihan normaalia päivittäistä hoiva työtä.

        Ja kirjotusvirheet ens kerralla kuntoon, kiitos:)


      • sinitta
        Hymyhuulet nuo kirjoitti:

        Vaihda nopeasti alaa et selvästikään sovellu alalle vai onko opit menneet ohi korvien. Jos jo nyt olet niin väsynyt, ettet selviä NORMAALIEN VANHUSTEN parissa. Et tule selviämään pitkään tuolla asenteella. Tämä työ on oikeasti vaativaa ja vanhus ei ole mikään potilas vaan vanhus ihan kaikkine iän tuomine ongelmineen ja sairauksineen.
        Joulupukki tuo varmasti sinullekin jotain kivaa jos jaksat löytää itsestäsi työaikana sen piian ja palvelijan jota tässä kaivataan. Olet kädet ja jalat tälle vanhukselle jonka voimat eivät aina enää riitä jokapäiväisiin askareisiin.

        Joo, alan vaihto olisi tarpeen, et ole sopiva alalle, vaihda ennenkuin omaiset pyytävät niin tekemään.


      • Arvuuttelun puolelle
        Tyhmäkö? kirjoitti:

        Ja kirjotusvirheet ens kerralla kuntoon, kiitos:)

        Tarkoititko kirjoitusvirheet?


      • vanha hoitaja

        Aloittaja taitaa olla aika nuori / uusi alalla?
        Et kertonut, minkälaisten asukkaiden kanssa työskentelet? Muistisairaat, mielenterveyspotilaat, varsinkin persoonallisuushäiriöiset tai paranoidiset skitsofreenikot, omaisista puhumattakaan, voivat olla erittäin haasteellisia. Näistä itsellänikin jonkun verran pahempia kokemuksia.

        Mikäli työyhteisössä on sovittu selvät pelisäännöt, hoitosuunnitelmat ajan tasalla ja kaikki hoitajat noudattavat niitä (?) ongelmat vähenevät. Raporteilla ja tiimipalavereissa kannattaa avoimesti kertoa, mikä tilanne on.

        Ammatillisuus on sitä, ettei kaikkia asiakkaita / potilaita tarvitse "rakastaa", mutta suhtautua empaattisesti. Omat rajat täytyy pitää, sinun ei tarvitse pelätä tai alistua mihin vaan.

        Väkivalta- tai uhkailutilainteissa heti yhteys poliisiin/ vartijaan/ esimieheen ja haipro-ilmoitus.


      • HHUHUH
        Vanha hoitaja kirjoitti:

        ESIMIEHELLÄSI ON VASTUU työhyvinvoinnista ÄLÄ missään vaiheessa HYVÄKSY toiselle osastolle siirtoa! Jos esimiehesi EI saa asiaa kuntoon ota yhteys TYÖSUOJELUVALTUUSEEN. Eiköhän asia rupea toimimaan. Uskalla nousta "barrikaadille" ja huutaa kenenkään EI tarvitse tuntea Nöyryytystä tai kuvailemaasi asiatonta kohtelua EI TYÖKAVEREILTA ja VARSINKAAN ASUKKAILTA!! KOKEMUSTA on-ja toimi!

        Ilmankos vanhukset voivat huonosti osastoilla, kun sinunlaisia "hoitajia" on vastaamassa niiden "hyvin"voinnista. Kyse on vanhosta, ja sairaista ihmisistä ja jos jonkun pitää se tietään, että esim dementiaa sairastavat ovat erittäin vaativia, jopa väkivaltaisia toisia kohtaan. Minäkin sen maallikkona tiedän. Mutta sinä, HOITAJA?? et tiedä tai ymmärrä. Jos muisti pelaa vanhuksena kun itse makaat laitoksessa, niin mieti mitä tuli sanottua/kirjoitettua aikoinaan


      • ihana vanhustyö
        sinitta kirjoitti:

        Joo, alan vaihto olisi tarpeen, et ole sopiva alalle, vaihda ennenkuin omaiset pyytävät niin tekemään.

        Omaiset voisivat viedä sen kiusaavan p****leen kotiinsa ja hoitaa hänet itse. Usein omaiset ovat vielä samanlaisia kuin hoidettava vanhus.


      • MILLA112

        Keskustele esimiehen kanssa tapauksesta. Jos sekään ei auta niin otat omaan liittoon yhteyttä . Liitosta lakimies kyllä puolustaa sinua. Ja aina voi ottaa työsuojelupiiriin yhteyttä jos pomo ei korjaa työilmapiiriä asialliseksi. Tunnevammaisia vanhuksia on raskasta hoitaa ! Äläkä vaihda alaa ! :) Hoitajien pitää vetää yhtäköyttä eikä puukottaa selkään !


    • Hoitaja yli 20v

      Ota työsuojeluun yhteyttä ja kerro heille tilanne, jos kuulut liittoon voit sinnekin olla yhteydessä ainakin sen osalta, jos tulet tarvitsemaan lakimiestä asian selvittämiseksi. Sinulla on asiakkaan epäasiallisen käytöksen vuoksi myös lakiin laitettu oikeus, kieltäytyä työskentelystä tuon ihmisen kanssa. Työpaikalla asiasta pitää pyynnöstäsi esimiehen järjestää yhteispalaveri, johon osallistutte kaikki ja asia keskustellaan auki sen osalta, miksi muut lähtevät manipuloivan asiakkaan juttuihin mukaan? Asiakkaan omaiset on saatava myös saman pöydän ääreen sinun ja esimiehesi kanssa, heillä on velvollisuus ohjeistaa omaistaan siitä, ettei voi toimia noin. Jos kyseessä on selkästi muistisairas henkilö ja asiassa voidaan tulla vetoamaan siihen, voit pyytää itsellesi siirtoa toiseen yksikköön tai vapautusta tuon asiakkaan hoidosta.
      Ota oikeutesi selville ja käytä niitä, ei sinun tarvitse sietää tuollaista käytöstä keltään.

      • Väsynyt hoitaja

        Kiitos, ensimmäinen asiallinen kommentti.


    • Yksi hoitaja

      Olen ja olemme joutuneet samaan tilanteeseen töissä. Asukas oli just samanlainen, uhkaili, valehteli huusi muiden asukkaiden kuullen perättömiä asioita. Vaikka olen töissäni ahkera ja kohtelen asukkaita hyvin ja saannut useasti hyvää palautetta. Siis empä jaksanut enää ko. asukasta ja vaihdoin työpaikkaa.

    • alaa vaihtanut

      vaihda työpaikkaa - ja itse asiassa kannattaa vaihtaa ihan alaakin.ei kannata uhrata elämäänsä kiittämättömille ihmisille paska palkasta

    • exomaishoitaja

      Tosiasiahan on, että vaikka ihminen olisi pystynyt nuorempana pitämään ikävät luonteenpiirteensä hallinassa, niin mitä vanhemaksi tulee sitä enemmin kontrolli häviää ja ne nousevat pintaan.

      Kokemuksesta tiedän, että juoksuttamiselle kannattaa laittaa rajat. Vanhushan ei enää mitään opi, mutta jollain tasolla käsittää, että tällainen käytös ei toimi. Itseään pitää suojata, eikä mennä mukaan peliin, eikä varsinkaan ottaa henkilökohtaisesti.

      Kun on ollut seitsemän vuotta pelkkä tunkio, niin tietää mistä puhuu.

    • vanhuudentiellä

      Hmmm.. en tahdo loukata mutta tuli mieleen sekin, että oletko oikealla alalla? Jos toiset hoitajat tulevat toimeen hänen kanssaan niin onhan tuon luokse jokin tie? Vanhus voi myös sairastaa ja käyttäytyä epätyypillisesti senkin vuoksi. En tiedä, mutta jos on mahdollista ja kärsit tuosta asiasta paljon, niin vaihda osastoa. Meitä ihmisiä on niin monenlaisia.

    • 8+1

      Onpas aika satunnainen ketju nostettu etusivulle tällä kertaa, erikoinen valinta.

      • kuolemaa odotellessa

        Onhan tää,vain elämää.


    • potkut tuollaiselle

      Olet siis vanhustenhoito laitoksessa töissä ? Minkälainen koulutus lähihoitajille oikein on, tai olitko ihan kartalla opiskellessa ? Siis kyseessä ei ole terve vanhus, muuten olisi kotona. Ja kyllä jos sinun mielestä pudottelee tavaroita tahallaan niin olet pahasti hukassa, samoin kellonajan kysymys, oletko varma että näkee kellon tai ymmärtää enää kellonaikoja lukea ? Vai sairas vanhus on pirullinen ja sinä joku v*tun pikku enkeli.

      • böö

        Älä puutu kun et ymmärrä. Etkä hoitaja.


      • AlfMelmac

        Huomaa taas kirjoittajan olevan Pönttövuorelta kotoisin ja haikara sinne tuonut ei luonnollisella tavalla. Ei pidä lässyttää, jos ei osaa ajatella (varmaan joku toimistotyöntekijä?) tai ei ole kokenut vanhustyötä.


      • ALF :)
        AlfMelmac kirjoitti:

        Huomaa taas kirjoittajan olevan Pönttövuorelta kotoisin ja haikara sinne tuonut ei luonnollisella tavalla. Ei pidä lässyttää, jos ei osaa ajatella (varmaan joku toimistotyöntekijä?) tai ei ole kokenut vanhustyötä.

        ALF!!!!


      • Hoitaja minäkin

        Tiedätkö mitä!!! Jokaisella suomen kansalaisella (aikuisella) niin miehillä kun naisillakin pitäisi olla PAKOLLINEN "vanhainkotijakso" ! Vähintään pari kuukautta! Vasta sitten voi(t) arvostella hoitajia kun itse näet mitä on työskennellä vanhusten parissa. Ja satavarmasti uskon että tämä kyseessä oleva vanhus ei ole muistisairas,ei,ei !! Muistisairaat eivät käyttäydy näin,elikkä tämä on TERVE vanhus jolta ehkä jalat on loppu eikä pääse liikkumaan tai jotain vastaavaa,eikä omaiset jaksa hoitaa! Tämä on selvää KIUSAAMISTA! Eikä kenenkään tarvitse tuollaista kestää! Mene itse vanhainkotiin töihin niin näet senkin maailman!!!!


      • potkut tuollaiselle
        Hoitaja minäkin kirjoitti:

        Tiedätkö mitä!!! Jokaisella suomen kansalaisella (aikuisella) niin miehillä kun naisillakin pitäisi olla PAKOLLINEN "vanhainkotijakso" ! Vähintään pari kuukautta! Vasta sitten voi(t) arvostella hoitajia kun itse näet mitä on työskennellä vanhusten parissa. Ja satavarmasti uskon että tämä kyseessä oleva vanhus ei ole muistisairas,ei,ei !! Muistisairaat eivät käyttäydy näin,elikkä tämä on TERVE vanhus jolta ehkä jalat on loppu eikä pääse liikkumaan tai jotain vastaavaa,eikä omaiset jaksa hoitaa! Tämä on selvää KIUSAAMISTA! Eikä kenenkään tarvitse tuollaista kestää! Mene itse vanhainkotiin töihin niin näet senkin maailman!!!!

        Onko ihminen TERVE jos ei pääse liikkeelle ? Olen hoitanut sellaisia, täysin liikuntakyvyttömiä vanhuksia joilla pää pelaa, kyllä osaavat juoksutttaa jne. mutta en ottanut sitä kiusaamisena. Olen tehnyt töitä myös psykiatrisella, suljetullakin, en ottanut sielläkään henkilökohtaisena kiusaamisena mitään.


    • kokemusta on

      Teillä pitäisi olla kaikilla hoitajilla sama linja tämän asukkaan kanssa. Kukaan ei saa kierrellä ja kaarrella sen asukkaan kanssa. Se on ainut oikea tapa. Ärsyttää vaan,kun aina on sellaisia hoitajia,jotka eivät osaa olla jämäköitä tällaisten ns. narsisten ihmisten kanssa. Jos tämä ei auta,niin parempi on vaihtaa työpaikkaa tai muuten et jaksa.

      • toinen vanha hoitaja

        Kaikki, jotka ovat oikeasti olleet työssä hoitoalalla, tietävät, että työpaikalla on aina makeilijoita, jotka teeskentelevät olevansa tasapuolisia kaikille/hoitavansa kaikkia samalla tavalla, mutta oikeasti mielistelevät näitä kiusaajia, olivat he sitten esimiehiä tai asiakkaita.

        Jos työyhteisö ei laita "kiusaajamummoa" kuriin, ei sitä tee kukaan muukaan. Esimies esimiehineen ehkä pokkuroi vanhuksen omaisia ja vanhusta, koska nykyään on tehtävä tulosta eli pidettävä maksavat asiakkaat talossa. Samalla organisaation imago on pidettävä puhtaana (=leikitään, ettei mitään ongelmia ole).

        Ymmärrän hyvin aloittajan tilanteen. Jos esimies, asiakas tai työyhteisö ottaa jonkun silmätikukseen, on aivan sama, mitä kiusattu tekee, koska hän ei voi koskaan tehdä mitään oikein. Kiusaaja manipuloi kaikkia, ketkä antavat niin tehdä.

        Aloittajan kannattaa ottaa yhteyttä esimieheen, työsuojeluvaltuutettuun, työterveyteen ja ammattiliittoon. Ellei tilanne ratkea, aloittajan kannattaa vaatia järjestämään itselleen uusi samantasoinen työpaikka yhtä hyvin työehdoin. Miksikään kiertäväksi heittopussiksi ei kannata suostua.

        Aloittaja, muista, ettet anna syyllistää itseäsi tämän asian takia. Sovellut alalle, jolle olet kouluttautunut ja olet menestynyt työssäsi tehden sitä hyvin. Kiusaajalle riittää kiusaamisen syyksi vaikkapa se, että muistutat jotakin hänen inhoamaansa ihmistä. Voimme olla varma, että niitä riittää. :) Rukoilen puolestasi.


    • muistihäiriöt

      Onko hän mahdollisesti dementikko tai alzhaimerpotilas?
      Toinen voi olla se, että hän on yksinäinen ja sillä lailla hakee huomiota.
      Sitä sattuu myös nuoremmilla ihmisillä. Ei se kiusaaminen ole iästä kiinni, eikä siitä onko töissä, kotona, koulussa tai jossain toisten armoilla.
      Ihminen, jolla on itsellä paha olla, saa siitä jonkinasteista tyydytystä, että toisillakin on paha olla.

      Voisithan ensin kokeilla sellaista, että sanoisit nätisti hänelle suoraan, että hän pahoittaa sinun mielesi ja sinun työtehosi kärsii ko. asiasta, myös hänen hoitamisensa siitä kärsii. Jos siitäkään ei ole apua, niin ne omaiset olisi seuraava askel.

      Suosittelen keskustelemaan asianmukaisesti omaisten ja esimiehen kanssa, tai jos ei ole omaisia, niin edunvalvojan. Mutta aina pitää olla läsnä myös esimies.

      Keksikää tälle "kiusaajalle" jotain harrasteita, mihin hän pystyy, niin kiusaaminen saattaa loppua silläkin.

      • Takiainen00

        Oletko ollut alalla kauan? On hyvä, että ei jäädytä itseään, mutta omaan haluun tulla hyväksytyksi niin kuin muutkin on syytä syventyä.
        Minä olen jo iäkäs ja saattaa olla, että passattuani perhettä kymmeniä vuosia minustakin löytyy inhottava ja manipuloiva vallankäyttäjä. Hyvä, että suhtaudut ammatillisen tasapuolisesti kohteisiisi, mutta osallistu työnohjaukseen avoimella mielellä - toivottavasti saat sieltä eväitä.


      • yuyuyu

        "Onko hän mahdollisesti dementikko tai alzhaimerpotilas?"

        Dementikko-alzheimerpotilailla on ihan riittävästi tekemistä oman persoonallisuutensa koossapitämisessä, ja voivat olla sen vuoksi vaikeita käsiteltäviä, mutta tuskin kykenevät systemaattisesti manipuloimaan muita, koska se vaatii vahvan minäkuvan.


      • ä4älä

        xxx Aina on tällaisia asiakkaita, niiden kanssa vaan on päivästä selvittävä, kun tekee parhaansa se riittää, ei kannata ottaa henkiläkohtaisesti, toista ei voi muuttaa ja itseäänkin kovin rajallisesti nimim. 40 v hoitotyötä takana ja vielä vähän edessäkin


      • 80v
        ä4älä kirjoitti:

        xxx Aina on tällaisia asiakkaita, niiden kanssa vaan on päivästä selvittävä, kun tekee parhaansa se riittää, ei kannata ottaa henkiläkohtaisesti, toista ei voi muuttaa ja itseäänkin kovin rajallisesti nimim. 40 v hoitotyötä takana ja vielä vähän edessäkin

        Vanhus hoitaa vanhuksia,samat lääkkeet hyvä tulee.


      • Hoitaja täälläkin
        yuyuyu kirjoitti:

        "Onko hän mahdollisesti dementikko tai alzhaimerpotilas?"

        Dementikko-alzheimerpotilailla on ihan riittävästi tekemistä oman persoonallisuutensa koossapitämisessä, ja voivat olla sen vuoksi vaikeita käsiteltäviä, mutta tuskin kykenevät systemaattisesti manipuloimaan muita, koska se vaatii vahvan minäkuvan.

        Juuri näin.


    • Häirikkö kuriin

      Ruikkaa sille ämmälle lääkkeeseen hieman risiiniöljyä! Kyllä "siperia" opettaa sen häirikön käyttäytymään kun hän saa maata sonnat housuissaan.

      • ämmätteliälle

        Niin ne varmaan tekevätkin noissa laitoksissa,väärät lääkeet vielä.


    • selkäsauna

      Lähihoitaja minäkin ja samanlaisten asiakkaiden kanssa joka päivä töitä teen. Sanot suoraan että nyt oli viimeinen soittokerta ja sen jälkeen et mene vaikka soittelisi. Niin minökin teen, jos joudut menemään huoneeseen niin ota kaveri mukaan et ole yksin. On kaksi ihmistä todistamassa asiaa. Loppuu kummasti soitot. Tai yksinkertaisesti ota ja lopsauta ympärikorvia, ei kukaan ota vakavasti jos kaikki syytökset tulee aina samalta mummolta.

      • onnellinen eläkeläi

        LUOJAN kiitos, olen päässyt poi tästä rallista, on asiakkaita, joille mikään ei riitä, ymmärrän tämän sopeutumisvaikeuden, mutta kun kaikki asiakkaat tulee olla tasavertaisia hoitajien kesken! jaksamista tärkeässä työssänne!!


      • ----------------

        Täällähän ei hoitajat kirjoittele vaan ,jonkinsortin potilaat.Ai että selkään ja korville vanhuksia hoitopaikassa.Mutta onhan se niin, että joka alalla pöpiä löytyy.mm nää myrkyttäjähoitajat-valehoitajat-valelääkärit.


    • Joopati Joo

      Joskus uutta hoitajaa kohtaan voi olla tollasta.. vähän niinku kepillä jään koettelua tai jonkinlaista testaamista.. luottamuksen hakemista...

      Jotkut taas on vaan vmäisiä,sairauden takia tai muuten vaan.. jajoitain ei vaan jonkun naama mielytä...


      hoida hommas mahd.nopeastihänen kanssaan.. äläkä ota ittees.. pahoita mieltäs tms. .. toki voit miettiä myös omaakin käytöstä... siinäkin voi olla jotain parantamisen varaa... jotain jota ei voi tietää ennenkun tuntee toista enemmän..

      ehkä ajan kanssa homma alkaa sujua...

      tsemii :) terv. toinen hoitsu

    • Vanhuksilla voi olla

      Vanhuksilla voi olla mielenterveyden ongelmia. Kyseinen vanhus saattaa olla peloissaan ja hakee siksi erityishuomiota. En usko, että kenelläkään vuodepotilaalla on varsinaista kanttia kiusata ketään. Hän hakee huomiota. Hoitajien aikataulu on kireä ja tuo nimenomainen potilas saattaa reagoida siihen. Hän saattaa kokea, että hänet voidaan hylätä, tai että hänet on jo hylätty. Hän kysyy tuolla tavoin, välitätkö hänestä. Koita olla häntä kohtaan positiivinen ja ymmärtävä. Muista näyttää hänelle, että kunnioitat häntä. Jos kohtelet häntä kuin hän olisi liukuhihnalla, niin hän ei ehkä kestä sitä. Koita toimia niin, että laatu korvaa ajan.

      • hoitaja minäkin

        Mitäpä jos tämä " ymmärtäjä" tulisi ihan itse hoitamaan näitä vanhuksia. Huomaa ettei ole yhtään kokemusta asiasta.


      • tosiasioita

        Eihän vanhuksilla voi olla mitään ongelmaa,nehän pumpataan lääkkeitä täyteen,vai onko hoitaja unohtanut, tai antanut jopa väärät lääkkeet.


      • väärälläalallaolet
        hoitaja minäkin kirjoitti:

        Mitäpä jos tämä " ymmärtäjä" tulisi ihan itse hoitamaan näitä vanhuksia. Huomaa ettei ole yhtään kokemusta asiasta.

        Olet työhösi kyrpiintynyt väärällä alalla oleva "hoitaja". Ole vaan koulut käynyt silti olet valinnut väärin.

        Minkä taakses jätät sen edestäs otat!


    • hoitaja myös

      Aina kun menet siihen huoneeseen, ota känny käteen ja laita nauhoitus päälle.

    • Rajoja

      Kyllä voi olla mielenterveysongelmia tällä vanhuksella, ja voi olla että kiusa kohdistuu vain yhteen hoitajaan, jotkut vanhukset osaavat pelata ja mielistelläkin muita, ja purkaa kiukkuaan yhteen. Kun kohtelee muita hoitajia hyvin ei jää niin helposti kiinni käytöksestään ja tulee juuri tuo uskottavuusongelma, että epäillään onko sittenkin hoitajassa vikaa, kun kukaan muu ei valita vanhuksen käytöksestä. Ystävälläni on kokemusta tällaisesta. Pitäisi puuttua vanhuksen ja omaisten sekä henkilökunnan yhteistapaamisella, ja mahdollisesti käsitellä tätä mielenterveyden ongelmaa, että saisi oikean henkilön kanssa purkaa asioita.

    • reijo.k

      Kysymys on hieman hankala, riippuen työyhteisöstä ja sen hengestä. Se voi olla hyvinkin vaikea jos osaston työntekijöiden yhteishenki ei ole hyvä, silloin myyräntyö onnistuu erittäinkin hyvin. Avuton vanhusraukka jota suorastaan käytetään hyväksi, varastetaan, ei huomioida, jätetään milloin mihinkin, ei tulla apuun vaikka kuinka hälyttää j.ne. Vanhuksetkin voivat olla pirun hankalia, ovat todennäköisesti olleet jo kotona määrääviä persoonia. Tiedän tämän kokemuksesta. Jos osaston hoitaja, eli esimiehesi, on avoin ja luotettava voisit, joko viedä hänet tämän henkilön luokse ja yhdessä keskustella asiasta, tai koko hoito tiimi koolla ollen käydä asiaa läpi, mikä on miksi hän näin käyttäytyy, mikä on syy siihen käytökseen? Kysely myös omaisilta voisi olla näköaloja avaava, onko omaisten kanssa ollut vastaavaa. Vaihtoehtoja on olemassa eikä niitä oikeastaan kannata jättää käyttämättä koska ei asiakkaat voi pompotella henkilöstöä pois joko toisille osastoille tai työstä kokonaan ulos. Käytöksen tulee olla asian mukaista molemmin puolin, myöskin työyhteisön tulee tukea toista tämän kaltaisissa tapauksissa eikä siirtyä heti asiakkaan leiriin, oman edun vuoksi

    • siistijä

      ilmiö on tuttu muissakin ammateissa joissa ollaan tekemisissä iäkkään asiakkaan kanssa. Ammatillinen suhtautuminen kätevintä... tekee hommansa, vapaalla muuta.
      erityiskohtelua vaativista asiakkaista suurimmalla osalla on kysymys ihmiskontaktien vähyydestä tai puutteesta. Osalla sairaus aiheuttaa ajatustoiminnan ongelmia.

      Kannattaisi jutella esimerkiksi työyhteisön sisällä asioista. Toivotan jaksamista... Muistakaapas kaikki että muutakin on hyvä tehdä kuin työtä, ja kotihommia. Hyvät harrastukset pitää ihmisen pirteänä ja kunnossa- eikä suorittaa tartte jokakohdassa omaa elämää.

      • siistiä on

        Varmasti on ajatustoiminnan ongelmia vanhuksilla,lääkesumussa makoilevat, ulos ei pääse yhtäusein ,kuin koirat.


      • Ikääntyvä itsekin
        siistiä on kirjoitti:

        Varmasti on ajatustoiminnan ongelmia vanhuksilla,lääkesumussa makoilevat, ulos ei pääse yhtäusein ,kuin koirat.

        Ajatellaanpa asia omalle kohdalle; kuka jaksaa olla iloinen, pirteä ja ystävällinen, jos on huoneensa vanki ilman ulospääsyn mahdollisuutta, ja ne lääketokkurat lisäksi. Paha olo tekee ärtyisäksi. Se, että kiukku kohdistuu yhteen henkilöön - sanotaanhan,ettei kemiat pelaa kaikkien kanssa yhtä hyvin meillä ns. normaaleilla terveilläkään. Toisaalta vanhana tulee jälleen lapseksi, joka haluaa saada huomiota kiukuttelemalla. Ei se vanhan elämä helppoa ole, moni hoitaja on kertonut ymmärtäneensä sen vasta sitten, kun itse on ollt muutaman vuoden eläkkeellä, ja tuntee itsensä vanhaksi. Koetetaan vaan sietää sekä itseämme että muita!


    • Kääk

      Huomioi käytös ,mitä mieltä olet siitä? Onko se mielestäsi huomion arvoista. Jos todella tahdot auttaa häntä, kerro mistä olet kotoisin, voit kysyä häneltä samaa, ymmärrät mitä tarkoitan. Voit tehdä hänelle naarmun kasvoihin, kuitenkaan unohtamatta hänen yksityisyyttään. Kunnianloukkas on vapauden riistoa, siinä missä hänenkin toiminta on rajoittunut, oletko kysyny asiasta häneltä. Olet kirjoittanut että manipulointi olisi tarkoitusten mukaista, tottakai se on. Olet pätevä hoitaja. Luulen hänen tahtovansa nähdä maailmansa jännittävänä, tarkoitus on tuntea jotakin, hän tekee sen ainoastaan itsensä vuoksi eloisasti nauraen virheillesi. Käytöksena se on pelottavaa ja väärin, moni tekee sen tahtomattaan tai ilman sen kummempaa tarkoitusta.
      Ehdotan että tuot esille uudet tavat käytökselle ympäristön muutoksella, kokeile kannustaa häntä siihen. Oikeus on kansalaisvelvollisuuden noudattamista.

    • Patrisi

      hoitaja - erittäin kova, likainen työ, palkka on pieni.
      Hoitokodissa ole rakkautta, he tekevät työnsä ja en pidä vanhuksia.
      Antaa paljon unilääkkeitä, joten se oli hiljaisempi.

    • laiska olet

      vaihtaa ala

      • tyhmä olet

        lopeta kirjoittelu


      • niinpä.
        tyhmä olet kirjoitti:

        lopeta kirjoittelu

        tyhmä pärjää vain koiran kanssa


      • hauhau hau
        niinpä. kirjoitti:

        tyhmä pärjää vain koiran kanssa

        Opaskoirat on fiksuja,meinaatko, että niitten käyttäjät on tyhmiä?


    • iltavuorossa

      hoitailla kaksi tuntia kahvitaukko......, oho

      • wc.......

        Käyttääkö nekin vaippoja,kahvia liikaa juovat ja kiirettä pitää.


    • Sanoisin näin edesmenneiden vanhempien omaisena ja lähihoitajatyttäreni äitinä että tee parhaasi minkä pystyt. Oletko ammattitaitoinen jos ajattelet että hoivakodin asukas tekee sinulle pahaa ja loukkaa kunniaasi tahallaan? Resurssit ovat niukat vanhusteenhoitoon ja se varmaan on yksi tekijä että hoitajilla on aikaa vain perushoitoon, mutta esim. positiivinen asenne ja ymmärrys muistisairaiden ajatusmaailmasta auttaisi asiaa eli ammattitaito ja ymmärrys. Tuskin sinun tarvitsee olla huolissaan toisten mielipiteistä jos teet parhaasi. Yritä olla positiivinen vanhusta kohtaa ja tee se minkä aika antaa periksi, kerro omaisille mistä on kysymys, mutta ennenkaikkea heitä pois ajatukset kunnianloukkauksuksesta jos kyseessä on sairas ihminen. Jos aikaa ei anneta niin et voi enempää tehdä. Mutta mielestäni hoitajalla pitää olla ammattitaito ymmärtää hoidettavien ajatusmaailmaa ja jos sitä ei ole niin kannattaa sellainen hankkia kouluttautumalla. Resursseille ei voi mitään mutta kun tietää että on parhaansa yrittänyt niin se riittää. Vanhuksille monesti riittää ihminen.

    • Ottaako sun työkaverit vastaan lahjuksia..?
      Jos esimies ei voi mitään eukolle, niin luulisi työkavereilles voivan.

    • surullinen muori

      Ehkäpä olet ymmärtänyt jotain ihan väärin.
      Se, että vanhus joutuu asumaan hoivakodissa kertoo hänen terveydestään aika paljon. Nimenomaan henkisestä. Muistisairauden kuvan saan tästä asiakkaasta.
      Muistisairas, varsinkin jos sairaus on frontaalioireinen dementia, voi näennäinen muisti olla hyvä, mutta toimintakyky heikko ja käytöshäiriöt pahoja.

      Sinun tulisi nyt saada työohjausta esimieheltäsi ja ehkä saada siirtyä talossa toisten vanhusten pariin.

      • lapsia riittää

        Kanattaisi vaihtaa alaa,lastentarhaan ilakoimaan,eikä kuolevien kanssa taistelemaan.


    • Totuutta!

      Kerro kuule esimiehellesi, että enää tätä potilasta hoida, kohta alkaa todellisuus pomolllekin tulla. Eikä tarvii pelätä työttymyytä, teistä on pulaa.

      • Hoitajien puolesta.

        Aika paljon Trolleja liikkellä tässä keskustelussa. Menkää pois ja jättäkää keskustelu ammattilaisille.


      • oma mielipide
        Hoitajien puolesta. kirjoitti:

        Aika paljon Trolleja liikkellä tässä keskustelussa. Menkää pois ja jättäkää keskustelu ammattilaisille.

        Ei ole mitää trolleja,ihan totta ja asiaa.


      • Väsynyt hoitaja
        Hoitajien puolesta. kirjoitti:

        Aika paljon Trolleja liikkellä tässä keskustelussa. Menkää pois ja jättäkää keskustelu ammattilaisille.

        Kiitos, niin juuri.


    • öööööööööäääää

      Laita risiiniöljyä sen ruokaan.

    • stubidoja paikolin

      KYLLÄ muissakin työharjoittelupaikoissa LÖYTYY INHOTTAVIA TYÖKAVEREITA.
      jotka ovat talon vakiporukkaa!
      MILLAISEN TYÖKUVAN HE VÄLITTÄÄ NUORILLE ! ETTÄ TUO TYÖELÄMÄ ON HULLUJENHUONE!
      kaikki tuiskii juorutaan siitä joka ei ole paikalla.

      nuoret kun keksii muuta kuin MAKSAA VEROJA SUOMEEN ,niin jäävät vielä eläekerahat saamatta.

      MITEN IHMISELLÄ ON NIIN VAIKEA ELÄÄ IHMISIKSI???
      ei paljon vaadi kun ystävällisesti ottaa NUORET TULOKKAAT VASTAAN
      JA NEUVOO TYÖTEHTÄVÄT EDES KERRAN.

    • mek

      Niiltä vanhuksilta pitää ottaa luulot pois ja sanoa että mina tekijänä määrään täällä ja tehkääpä se vanhuksen olo tukalaksi eli kerran viikossa suihkuun ja ruokaa tuodaan jos tuodaan niin kyllä se ruotuun menee tai sitten ei. Samalla mitalla takisin sille vanhukselle tai sitten kunnon lääkitys että rauhoittu niin pääsette helpommalla.

      • mielipide,

        Kunnon lääkityksellä moni onkin kuollut,ja sehän on totisen totta.


      • mek
        mielipide, kirjoitti:

        Kunnon lääkityksellä moni onkin kuollut,ja sehän on totisen totta.

        Säästypähän sitten veronmaksajien rahat kun on yksi vähemmän.


    • Kaikkiakanssa

      Täytyy pelätä työttömyyttä! Vakansseja on, mutta täyttölupia niihin ei välttämättä enää saa! Henkilökunta vähenee koko ajan!

    • 19+10

      Tätä samaa ollaan monesti työpaikalla puitu, lopputulos on lähinnä ollut että ei tarvitse ottaa negatiivisia kommentteja minään, vaan tosiaan tutkia mistä käytös johtuu.. Joskus niinkin tavallinen kuin vti tai kivut/säryt saattaa olla "häiriökäyttäytymisen" takana. Lääkevasteen pieneneminen voi olla myös syynä, pitääkö tarkastaa?

      Toisaalta jotku vanhukset ovat persoonaltaan yksinkertaisesti sellaisia, näitä voidaan pyrkiä tasoittamaan työntekijöiden yhteisillä sopimuksilla esim. mitä annetaan "periksi" ja mitä ei. Näissä pitää myös pitäytyä lujasti.

      Joku joka ei tiedä, saattaa tietenkin nyt ajatella että 1. "lääkkeillä taas hiljennetään valittavat asiakkaat" tai että 2. "se koira älähtää johon keppi kolahtaa" tai "ainako se muka on vika vanhuksessa?"

      1. Ihminen ei yleensä valita jos on hyvä olla
      2. Kyllä, voi loukata tunteita. Hauskaa? Ei.
      3. Ei. Vika on yleensä korjattavissa. Jos on asennevamma.. Noh, jokainen on tavannut ainakin yhden. Esimerkiksi minut.

    • Väärällä alalla?

      Koetappa näitä kolmea asiaa, josko ne auttaisivat.
      1. Kohtele häntä ihmisenä
      2. Tee työsi kunnolla.
      3. Vähennä sitä kahvihuoneessa istumista ja toisten hoitajien kanssa juoruamista aluksi vaikka 1 tuntiin päivässä nykyisen 4 tunnin asemasta!

      • Väsynyt hoitaja

        No ohho! Olen alani ammattilainen ja todellakin kohtelen ihmisenä. Tämä alkoi siitä, kun näki minun hemmottelevan myös töista asukasta. No hu hu teen työni kunnolla.Viime yönä en edes syönyt(yövuoro), revi siitä.


      • Joopati Joo
        Väsynyt hoitaja kirjoitti:

        No ohho! Olen alani ammattilainen ja todellakin kohtelen ihmisenä. Tämä alkoi siitä, kun näki minun hemmottelevan myös töista asukasta. No hu hu teen työni kunnolla.Viime yönä en edes syönyt(yövuoro), revi siitä.

        Ei se oo ammattimaista jos ei syö.. hoitajan pitää pitää ittestään ensisijaisesti huolta että jaksaa työtään.. pitää osata laitta rajoja.. kaikkea ei tarvii kestää ja ottaa vastaan.. kyl ruokatauot täytyy pitää.. se on raskasta työtä fyysisestikkin..
        jos e hoiajaisyö tulee turhaa häröilyä


    • lähihoitaja

      Eihän hoitajat saisi ottaa mitään asiakkailta vastaan.Aina näitä huomionkipeitä asiakkaita löytyypi.Siinä auttaa yhteisrintama työntekijöiden kesken.Jos sellaista ei ole niin vaihda työpaikkaa!

      • Väsynyt hoitaja

        Hieno kommentti


    • vaihda ihmees työpaikkaa, jos tollanen jatkuu, jos ei esimiehelle puhuminen auta. Sun se pitäisi nimenomaan kestää juuri tollasia potilaita, se kuuluu sun ammattiis, usko tai älä. ja onko paikassa olemassa VALVONTAKAMERAT tai oletko sinä yksin sen ja sen potilaan luona ? kannattaa asennuttaa joka paikkaan, etenkin juuri nii- den potilaiden huoneisiin kamerat, ettää sitten voit todistaa, et se ja se puhuu täyttä
      kakkaa susta, vaikka olet syytön........sillä siitä päästään, totuus tulee julki heti.......
      PARAS VAIHTOEHTO !

      • HHUHUH

        Hehheeh, niin neiti finland kuule.. Jos kunnilla olisi rahaa, niin kumpikohan hankinta olisi perempi sinne hoitolaitokseen, ihminewn vai kamera? Tosin kamerahan tulee halvaksi, mutta ei vie vessaan, ei jaa lääkkeitä/ruokaa jne.. Et tainut nyt ajatella loppuun asti


    • vanha vaakku

      Huh huh, eiköhän se vanhus ole sielä sairaudenn vuoksi ja sairauden
      tumien ongelmien takia. Ei kenenkään potilaan asiat kuulu julkisuu-
      dessa riepoteltaviksi. Liiottelet kyllä että vanhus voi juoksuttaa sinua
      turhaan- olen senverran monta vuotta kulkenut hoitolaitosissa omaista
      huolehtimassa ja nähnyt että hoitajat eivät juokse edes tositarpeessa
      hanakasti hoidokkien luona. Kun kuka tahansa meistä dementoituu tai
      menettää muistinsa ym. niin miten sairaalta voi odottaa normaalia käy-
      töstä. Mielestäni sinunkaan näkemys potilaasta ei ole tervettä. Ei kannata
      tuolla näkemyksellä hakeutua hoitopuolelle. Ymmärrän että olet väsyny
      hoitaja ja tarvitset itsekin hoivaa ja lepoa.

      • hoitsu1111

        Olen ollut tekemisissä muistisairaiden kanssa jotka ovat käyttäytyneet asiallisesti eivät kiusaa ja manipuloi ihmisiä. Jos henkilöllä on liikuntakyky mennyt voi järki pelata hyvinkin. Vanhus voi pompottaa ja kiusata hoitajia, pistää vanhuuden piikkiin. Tuollaiseen ihmisten manipulointiin ei kykene täysin dementoitunut henkilö.


    • Ottaa pannuun

      Joo miss finland 76. Ja millähän rahalla köyhät kunnat asentaa mitään valvontakameroita... ja kuka niitä kattoo ja valvoo? Olen dementia kodissa töissä ja olisi kyllä monestikki paikallaan kuvata aggressiivisesti käyttäytyvien dementikkojen hoitoa. Näkisivät mitä todellisuus on. Muistamattomat vanhukset puree, sylkee ja lyövätkin kun heiltä paska- ja kusi vaippoja vaihtaa ja pestään alakertaa. Ei ne ymmärrä mitä tapahtuu vaikka kuinka selittää ja on ystävällinen. Pakko ne on vaihtaakin vaikkei asukkaalta yhteistyö kykyä riitäkään. Helppohan se on kaikenmaailman professorien suositusten mukaan lääkäreiden vähentää lääkitys olemattomiin kun ne ei itse tee käytännön työtä näiden väkivaltaisten vanhusten kanssa.

      • Mirriminttu

        Yhtä asiaa en ymmärrä. Joitakin hoitajia ei koskaan kiusata. Sekopäät muka kiusaavat aina yksiä ja samoja.


    • Hietasen Pate

      Hoitajan asema on niin paljon parempi kuin potilaan, ettei ehkä tarvitsisi julkisesti moista valittaa. Kerrot vanhuksen olevan muistisairaan, mutta heti kohta valitatat kun hän kysyy kelloa.Muistisairas voi kysyä kelloa satoja kertoja vrk:ssa eikä silti tiedä mitä kello on. Hän etsii kontaktia. Älä laita nokkaa norsun vituralle kun vanhus etsii läheisyyttä tai minuuttia sinun ajastasi.
      Vanhustenhoitoon tarvittaisiin hoitajille erikoistumista, lääkäreille samoin. Hermoheikot älkööt vaivautuko.
      Toisin taitaa olla.

    • Väsynyt hoitaja

      Vanhus EI ole todellakaan muistisairas. Ollut mielenterveyden vuoksi aiemmin sen alan hoitolaitoksessa. Minulla ei ole osaamista. Olen vanhustyössä ja RAKASTAN työtäni.

      • xdfvhnk,

        Siinähän se tuli, mielenterveys reistaa ja lääkitysten paljouden vuoksi vanhusten psykoosit hoidetaan huonosti. Myös dementiaa joskus levittää pieni annos neuroleptiä, ennen kaikkea potilaan itsensä on helpompi olla. Kun ihmisen mielisairaus vanhemmiten tasaantuu, heitä siirretään tavalliseen vanhainkotiin, mutta kyllä se psykoosi on mukana usein.

        Sinä aloittaja olet terve, sinä olet hoitaja.


      • mmhjyukyui
        xdfvhnk, kirjoitti:

        Siinähän se tuli, mielenterveys reistaa ja lääkitysten paljouden vuoksi vanhusten psykoosit hoidetaan huonosti. Myös dementiaa joskus levittää pieni annos neuroleptiä, ennen kaikkea potilaan itsensä on helpompi olla. Kun ihmisen mielisairaus vanhemmiten tasaantuu, heitä siirretään tavalliseen vanhainkotiin, mutta kyllä se psykoosi on mukana usein.

        Sinä aloittaja olet terve, sinä olet hoitaja.

        Kenenkään hoitajan ei tarvitse olla vanhan x sylkykuppina.


    • Tuttua niin tuttua

      Keskustele esimiehesi kanssa ja sopikaa, että voisit pitää taukoa ko. vanhuksen kanssa. Joku ulkopuolinen kodinhoitaja voisi käydä hänen luonaan vaikka kuukauden ajan. Muuten et jaksa kovin pitkään.

    • Eräs hoitsu

      Eiköhän maailman sivun ole ollut olemassa hankalia ja vaativia asukkaita. Joko luonne on vaikea tai sitten mielenterveys ongelmat aih. Monet kärsivät myös yksinäisyydestä ja purkavat sitä hoitajiin. Itse olen selvinnyt pitkälti huumorilla tällaisista tilanteista.

      Mutta mikään muu tarinassasi ei ihmetytä kuin tuo "ulos savustus"....Millainen johtaja siälä oikein on jos lähteä tarvii asukkaan vaikeuden vuoksi.

      • Väsynyt hoitaja

        Kyse ei siis ole muistisairaasta(olen virallisesti dementiahoitaj) ja työssä palvelutalossa, en kotihoidossa.. Ongelma on ilmeisesti työyhteisössä. En vaihda työpaikkaa(moni jo ko ihmisen vuoksi lähtenyt). Olen vahva ammatillisesti tyskentelevä ihminen,mutta missä menee raja, mitä minun kuuluu sietää. Voinko saatttaa asukkaan vastuuseen perätttömistä puheista(KYSE SIIS EI MUISTISAIRAASRASTA)., kunnian loukkauksesta. Siis mitä minun pitää sietää.ilman korvauksia?


    • selvä tapaus

      Jyrki Kataisen mummo, vihaa suomalaisia, laita turpaan.

    • hjumor

      Olen ollut perushoitajana kohta 40 vuotta ja yhtään kertaan en ole joutunut asiakkaan silmätikuksi. Mikähän lie ..
      Ystävällinen asenne asiakasta kohtaan on ollut minun tapani selvitä näinkin kauan alalla.Mikä tärkeintä : HUUMORIN KUKKA ON MAAILMAN KAUNEHIN KUKKA . Huumori sulattaa keljuimmankin sydämen . Pitää vaan osata vetää "oikeasta narusta.." Tsemppiä !!!

      • Väsynyt hoitaja

        Aina tullut ennen kaikkien kanssa toimeen :-/ Tää ON raskasta. Ja rakastan työtäni.


      • Kaikkiakanssa

        AI! Itse sain pillerimuutetulta aivonsa juoneltaan vanhukselta turpaan ja sanottiin vaan, että millä asenteella asiakkaan kohtaa!


      • ootko itkuiita
        Väsynyt hoitaja kirjoitti:

        Aina tullut ennen kaikkien kanssa toimeen :-/ Tää ON raskasta. Ja rakastan työtäni.

        Otappa lomaa ja lopea tuo ruikutus.


      • Iloinen hoitaja

        Toi on niin totta, huumori auttaa myös vanhustyössä.


      • täällä taas

        Hienoa, että olet välttynyt aloittajan kohtaamalta piinalta.

        Aina on hoitajia, jotka käyttävät koko päivän parin asukkaan "täydelliseen" passaamiseen ja omaisen liehittelyyn. Muut "huonommat" hoitaja sitten paahtavat muiden asukkaiden hoidon urakalla. Kyllä siinä huumori alkaa olla vähissä.

        Eräs tuon kaltainen taannoin tuntemani hoitaja on varmaan sinun ikäluokkaasi eikä ole pystynyt/halunnut muuttaa työtapaansa, vaikka se on edelleen härskin epäoikeudenmukainen työkavereita kohtaan. Esimiehetkään eivät ole saaneet häntä kuriin. Hoitaja oli muuten mukava, mutta hänen kanssaan oli todella raskas tehdä työtä.

        En kuitenkaan voi kadehtia ihmistä, jonka elämän suurimpia saavutuksia oli nähdä nimensä jonkun kuolinilmoituksessa kiitosten kera mainittavan. Soin sen hänelle kaikesta sydämestäni.


    • Juodemus

      Kyllähän aika on sinun puolellasi... :-) koitahan jaksaa ja nauti kun pääset eroon, lopullisesti...

    • Hoitaja täälläkin

      Kuulostaa aika narsistiselle tyypille tuo vanhus! Ei niinkään dementoivaa sairautta sairastavalta. Eihän tuollaista jaksa kukaan pidemmän päälle. Voimia sinulle työhösi.

    • Väsynyt hoitaja

      Siis kysehän on nyt siitä, miten hullu pitää olla, ettei ole sanoistaan vastuussa. Miten kuuluu hoitajan toimia? Miten paljon kuuluu niellä, sietää ja olla vain ystävällinen?

    • Inhokit

      Hei paljon on vanhuksia joilla on rahaa hoivakodeissa vaikka kuuluisi olla mielisairaalassa, nyt otetaan Sairaaloihin ulkolaisia hoitajia lähinnä Afrikasta, kiinasta, Thaimaasta,Filippiineiltä,varmasti löytyy töykeimmät Afriikasta. Sinun ongelmanasi on yksi potilas, onko teitä monta hoitajaa hoivakodissa jos vaihtaisit niin että et tarvitse olla tämän manipuloijan hoitajana.

      • Väsynyt hoitaja

        Tokihan voisin paeta tilannetta, mutta sitähän minä en tee, vaan haen ratkaisua...ja kommentteja jopa täältä.


      • huhuhuhu
        Väsynyt hoitaja kirjoitti:

        Tokihan voisin paeta tilannetta, mutta sitähän minä en tee, vaan haen ratkaisua...ja kommentteja jopa täältä.

        Sinähän et edes ole hoitaja,pelle koko tyyppi.Keksi parempaa,vai ootko edes selvinpäin?


    • Väsynyt hoitaja

      Ja tää juttu on johtanut minut miettimään kaikkia insuliinisurmia, mikä on johtanut mihinkin ja miten se olisi ollut estettävissä. Nyt kun itsellä mitta täynnä, mut en mää insuliinisurmaa:-) ihan asiallista keskustelua aiheesta kaipaan. Aiemmin tullut kaikkien kanssa toimeen, Nyt hyvin raskas tilanne.

    • Hoitsu myös

      Hoitajana yli 30 vuotta. Harvoin törmää kiusaajiin jotka ovat potilaita/asiakkaita, mutta on TODELLA kauheaa kun joutuu kyseisen kohteeksi. Valehtelevat omaisille, toisille hoitajille, omaiset valittavat ylemmille tahoille, manipuloivat toisia asukkaita/potilaita mukaan juoniinsa. Tämäkin alkoi, kun sanoin kaikkien olevan tasa-arvoisia, EI lellikkiä.

      • bbht

        Miksi välität noista puheista ? Sairaus siinä puhuu eikä ihminen. Yksi vanhus kävi kuiskuttelemassa muille mitä minä olin muka tehnyt mutta hoitajat tiesivät mikä oli tilanne. Jos homma ei mennyt vanhuksen tahdon mukaan niin valitus alkoi. Haukkui minua piruksi mutta kun vastasin siihen että olen ateisti enkä siten usko ko. hahmoon joten nyt pitää keksiä ihan muuta. Vanhus meni hämilleen ja lopetti.

        Nykyään kun muistisairaus on edennyt pidemmälle niin mennessäni hänen lähelleen hän ottaa kädestäni kiinni ja sanoo että kiitos että olet siinä. Mitään ei pidä ottaa henkilökohtaisesti mitä näkee tai kokee. Hyvä itsetunto auttaa selviytymään vaikka tulee nyrkistä joka ikinen työvuoro.


    • lähihoitajan äiti

      Olisi varmaankin parasta, että vaihdat osastoa. On kai työpaikassasi muitakin osastoja, joissa tarvitaan mielellään yövuoroja tekeviä lähihoitajia.

    • autoloma

      Mitä olet saavuttanut vapaa-ajalla ja mitä työelämässä?

    • Hoitajissa kauhu

      Oletko lyönyt vanhusta tai puristellut ranteista kun kiukuttelee, oletko jättänyt kostoksi päivä kahvin/ teen antamatta näyttääksesi valtaasi, oletko runnonut vapain pesemättä kohdetta, oletko käskenyt vanhuksen liikkumaan käytävälle mielialalääkityksen ja unilääkkeitten liika annoksen voimin jolloin vanhus kaatuu ja loukkaa itsensä. Näitä hoitajien keksimiä koston välineitä on paljon jos hoidettava hermostuu ja alkaa huutamaan hyökkääkö monta laitos huoltajaa kimpuuun ja iskee silmän mustaksi, näin vantaan sairaalassa mutta pystyykö vanhus todistamaan lukuisat murtumat jaloissa ja mustan silmän lyönnit.

      • Väsynyt hoitaja

        No hu hu sun juttujasi!


      • eräässä paikassa

        Minä ainakin olen kuullut näitä ruokajuttuja,ettei ole saanut lisää ruokaa, vaikka jollekkin toiselle on sanottu otatko lisää.Myös mustelmia tullut ,kun otettu kiinni ja uhkailua jos kerrot omaiselle, otetaan puhelin pois.


      • minä taas
        Väsynyt hoitaja kirjoitti:

        No hu hu sun juttujasi!

        On täällä näitä pimeitä hoitajiksi halunneita ja pääsykokeet reputtaneita katkeria tyyppejä riesaksi asti aloittajaa kiusaamassa!

        Voimia ap!


    • Yksi hoitaja

      Hoitajakin on ihminen, eikä mikään kurasanko. Tuohon asiaan pitää ehdottomasti työyhteisössä puuttua. Itsekin työskentelen vanhusten parissa kotihoidossa ja voin sanoa, että muistisairaat ovat helpoimmasta päästä. Muistatamattoman vanhuksen sanomiset osaa ottaa vastaan. Mutta entäs sitten vanhus jonka muistissa ei ole mitään vikaa, joka on vain ilkeä. Olkoonkin vain vanha ja sairas, mutta jonkinlainen kunnioitus täytyy olla kyllä hoitajaakin kohtaan. Mitä siitä tulisi, jos kaikki saisivat mekastaa mielin määrin. Kotihoidossa tämän kaltaisia asiakkaita on valitettavan paljon. Minua on lyöty, lukittu sisään asuntoon ja uhkailtu väkivallalla ja voin sanoa että näistä asiakkaista yksikään ei ollut muistisairas. Kaikki te viisastelijat siellä ruutujen toisella puolella: toivottavasti koette samaa omassa työssänne. Itkekää vasta sen jälkeen. Ja ketjun aloittajalle hurjasti voimia. Pidä puolesi.

    • Kädet ristiin

      Hoitajana työskentelet tietysti aamuisin joilloin väkeä vähän ja muutenkin on raskasta. Kuuntele itseäsi ja anna parasta mahdollista lepoa itsellesi. Muista myös tuoda eväitä töihin että jaksat. Vanhuksille olisi tarvetta tekemiselle ja hoitoa johon kuuluisi vastuullinen toiminta, eli ympäristön ilmapiirin kohentaminen tähtäimeen. Keskity olennaiseen eli siihen että suoriudut työstäsi edustamallasi tavalla. Pukeudu asiallisesti ja käytä alkoholia mahdollisimman vähän.

      • Väsynyt hoitaja

        Meillä ei käytetä töissä alkoholia ja vapaa-ajallakin se onharvinaista herkkua, sillä ystävien kanssa vapaat osuvat harvoin yhteen:-)


      • napaansa
        Väsynyt hoitaja kirjoitti:

        Meillä ei käytetä töissä alkoholia ja vapaa-ajallakin se onharvinaista herkkua, sillä ystävien kanssa vapaat osuvat harvoin yhteen:-)

        Monet käyttääkin varmaan lääkkeitä.jopa lääkärit,kukas niitä valvoo,mitä on napsinut.


      • ihmetyttää
        napaansa kirjoitti:

        Monet käyttääkin varmaan lääkkeitä.jopa lääkärit,kukas niitä valvoo,mitä on napsinut.

        napaansa, mietipä onko sinussa niitä häijyn vanhuksen piirteitä?


    • Luuttua lattiat

      Oletpa sinäkin ammattitaidoton pelle.

    • hhlllkk

      ihan puppua koko juttu. Asia on juuri päin vastoin, hoitajilla on niin suuri valta asukkaisiin nähden ja keinot joilla asukkaat pidetään hiljaisina. Kukaan ei uskalla valittaa, sillä hoitajien kosto on armoton. Se toimii ryhmänä. Keinoja on monia miten asukas saadaan ruotuun.

      Huonompi kuntoiset jätetään paskoihinsa ja vielä huonompi kuntoiset syöttämättä ja juottamatta. Olen vuosia nähnyt millaista ainesta hoitajat ovat. Tottakai mukana on myös töitä sydämellään tekeviä ja juuri he sitten uupuvat työnsä ääreen yrittäen tehdä kaikkensa. Mutta valta on juuri, se joilla he heikkoa asemaansa yhteiskunnaasa, koulutuksenvähyyttä ja elämän vääryyksiään asukkaille kostavat. Minkäänlaista valvontaa ei ole olemassa eikä omaisetkaan voi asialle mitään.

      Laitoksissa elävät ihmiset ovat yhteiskuntamme hylkiöitä, joista kukaan ei ota vastuuta eikä heidän ääntä kuuntele kukaan tässä maassa.

    • Huono itsetunto

      Mielestäni tämän ketjun aloittajalla on huono itsetunto ja heikko ihmistuntemus sekä itsensä suhteen että muiden ihmisten suhteen. Tällainen välittyy vanhukselle ilmein, elein ja sanoin. Koska vanhus on heikko ja hoitajan armoilla hän tuntee turvattomuutta epävarman hoitajan kanssa siitä seuraa tietynlainen käyttäytyminen. Näin tulkitsen asian entisenä hoitajana, nyt jo ansaitulla vanhuuseläkkeellä olevana.

    • Sulla on tyhmät esimiehet ja työkaverit?Tai sitten puhuu niin iso raha että menetät työpaikkasi,viime kädessä jos olet jo saamassa potkut ota yhteyttä liittoon ja sen käppyrän omaisiin,niin ainakin tietävät kun kerrot kaiken mitä se on tehnyt.Liitton asianajaja puuttu varmasti tuohon lahjontaan,ja koko remmi joutuu käräjille seon varma,älä anna periksi yökkönä hevosen pää peiton alle,,noin niinkuin kuvaannolliseti.

    • pottu pottuna

      Väitättekö ettette te osaa liittoutua...
      Sovitte keskenänne asioista ja sitten ette lipeä (tämä vaikeaa tosin naisille: miehet osaa toimia yhteistuumin, mutta kokemuksen mukaan naisporukassa aina joku lipeää oman edun toimesta).
      Joukkoirtisanoutuminen.
      Teette työjohtajalle ilmoituksen että tällainen peli ei käy..
      Jos on vara käyttäytyä huonosti: pitää olla varaa maksaa myös yksityishoitaja.

      Jos käyttäytyy kuin lapsi - kohdellaan sitten sen mukaan.
      Laitatte sinne sen kaikista rankkaotteisimman hoitajan - ja hän hoitaa ja laiminlyö yksin.

      Voi, eikö pysy kädessä... laitettaan sitten liimaa...tai sidotaan narun päähän.

    • ei MUUTAku

      ETI SEN PÖKKERÖN HUUMORIN TAJU !!!

      JOS SINÄ OOT VAIN PELKKÄ NAURUTON PÖKKERÖ, NIIN SITÄ SAAT, MITÄ TILAAT !!!"

    • kiriririrri

      Räi sen kahviin, kuse ruokaan ja kaikkea muuta kivaa

      • Yöäk !

        Pidätkö sinä itseäsi ihmisenä? Sialta kuulostat.


    • HHUHUH

      Sinun ammattilaisena (?) pitäisi tietää, että vanhukset, ehkäpä dementioituneet ovat varsin vaikeita ja hankalia. Sinä olet päässyt silmätikuksi, mutta sinun ei pidä ottaa sitä henkilökohtaisesti vaan ammattimaisesti. Tuskinpa työkaverisikaan uskovat häntä vaan ovat ottaneet eri asenteen häntä kohtaan ja saavat olla suht rauhassa. Psykologista silmää tuossakin hommassa tarvitaan.

    • pintaatä, äkin

      Onpa siinä vähä näinkin, että mitä nätimpi hoitaja niin sen kivempia aille ollaan oikeesti.

    • tavallinen.

      Vanhushuollossa on se ongelma, että koko ikänsä paskiaisena elänyt ei miksikään muutu tullessaan avuttomaksi. Hyvä on syytellä hoitajia.

      Paskiaisista sanottiin ainakin ennenvanhaan, jotta elämä opettaa. Jos ei muuta niin hiljaa kävelemään.

      Normaalien ihmisten on vain yritettävä elää omaa elämäänsä paskiaisista huolimatta ja tekemään välttämättömät noillekin kun jo ovat avuttomia.

      Jaksamista hoitajalle. Aika tekee tehtävänsä vähitellen.

    • näin täällä.

      Vastaavaa kuin aloittaja olen kokenut. Todella harvinaista, mutta tuollaisia asukkaita palvelutaloissa on. Lisäksi omainen usein sattaa olla tuon mustamaalaamisen takana.
      Minun tapauksessani ainakin näin oli. Kiusaaja vanhuksen lähiomainen oli itse saman talon hoitaja. Hän oli antanut vanhukselle jopa yksityis asioistani tietoa mm. että minulla oli "vanhemmalla" iällä (36-v.) syntynyt lapsi, sain tältä vanhukselta usein kuulla loukkauksia tästäkin, enkö jo ole mummo kun näytän niin vanhalta yms. yksityisasioihini viittaavaa , joita en missään tilanteessa ollut hänelle kertonut. Vanhus arvosteli myös päivittäin ulkonäköäni, mitätöiden ja halventaen. Mitään en tietenkään osannut, sekä olin täysin sopimaton hoitotyöhön!

      Vanhus myös levitti perättömiä juttuja tekemisistäni ym.

      Olen mieltä että, tuollaisissa asukkaan taholta tulevissa kiusaamistapauksissa täytyy olla mukana muita hoitajia sekä vanhuksen omaisia, tukemassa, sallimassa ja antamassa lisätietoja kiusattavasta hoitajasta. Koko työyhteisössä saattaa olla joillain jotain kiusattavaa hoitajaa kohtaan , ja he lietsovat sekä sallivat vanhuksen jopa kiusata puolestaan hoitajaa, jota vastaan heillä ITSELLÄÄN on jotain hampaankolossa.
      Tapahtumista on jo aikaa, ja olen toisessa yksikössä nykyisin. Saan paljon kiitosta hoidettavilta, eikä kukaan henkilökunnasta eikä asukkaista aliarvioi, saati kyseenalista osaamistani .

      • uyupup9iup

        Tuollaisella työpaikalla en kertoisi mitään omia asioitani. Hoitajat eivät saa kertoa toisen hoitajan asioita asukkaille. Varmuuden vuoksi kannattaa jättää työasioiden ulkopuoliset jutut vapaa-ajalle ystävien kesken.


    • sdwjdj

      Minä olen tuijottanut näitä hankalia tapauksia niin tiiviisti, että ovat lopulta kiusaantuneet itse ja lopettaneet minun kiusaamisen. Sitä ennen ovat kiroilleet. Jokaista tahallaan tiputettua tavaraa en nostaisi heti, vaan viimetöikseni ennen huoneesta poistumista. Jos tavara kolahta lattialle, kun olen jo kääntänyt selkäni poistuaksen huoneesta, olen jättänyt sen huomaamatta. On hyvä pitää mielessä myös väkivallan mahdollisuus, kun kumartelet tavaroita piiloaggressiivisesti käyttäytyvän ihmisen lähellä. Ettei hän sortuisi vielä fyysiseen väkivaltaan? Joskus auttaa, kun puhuu suoraan ja kääntää keskustelun sihen, e ttä onko hoidettavalla jotenkin paha mieli, kun täytyy olla purkamassa sitä hoitajiin? Tämän myöntäminen saattaa saada potilaan skarppaamaan edes hetken. Eivät kestä sääliä tai vaihtoehtoisesti eivät kestä järkkymätöntä suhtautumistasi ja tuijotustasi. Jotkut eivät kauaa siltikään jaksa parempaa käytöstä. Myöhemmin voi pyytää tiiviillä katseella ja puheella taas parempaa käytöstä itseään kohtaan. Joillakin on alkava dementia.

    • EI ymmärtänyt

      Tekstisi on osin ristiriitaista. Hän kuulemma savusti pari asukasta pois perättömien syytösten vuoksi, silti nämä asukkaat uskovat hänen valheensa sinusta. Voisitko selventää tätä osiota. En minä ainakaan uskoisi tuommoista pirua. Olisiko tässäkin olemassa kolme näkökulmaa? SInun minun ja se oikea?

      Ja noissa hoivakodeissa enemmänkin on hoitajalla valta tehdä asukkaan olo sietämättömäksi monilla tavoilla; ei auteta ajoissa vessaan, viedään kylmennyttä ruokaa jne... en väitä että sinä oliist niin tehnyt, mutta sellaisiakin hoitajia on.

      Puhu esimiehellesi, pakkohan tuohon on ratkaisu löytyä, kunhan muistat ettet välttämättä pidä täysin sen lopputuloksesta.

      Miten tämä asukki muuten pystyy vaikuttamaan yövuoroihisi? Eikö ne kuitenkin laadi joku muu?

    • voi rähmä
    • En ole kokenut vastaavaa yhdenkään potilaan osalta. En ole hoitotyössä enää. Olen potilaan omaisena kokenut, miten epärehellinen kirjaaminen noteerataan kanteluissa todesta ja todetaan että ei aihetta toimintaan.

      On potilaita, jotka lahjovat ja koittavat saada erityishuomiota esim. tuodaan jäätelöä ja pyydetään kähertämään tukkaa. Käytännössä tein aina sen, minkä aikataulu salli palkallisella ajalla. Eli kun potilaita oli vähän laitoimme pyörätuoliin ja ulkoiltiin. Jos aikaa oli vähän oli kaikki ns. Luojan käsissä. Tarkoittaa 19 potilasta, 3 hoitajaa, joista yksi ei puhu kunnolla kieltä ja toinen oli pillerivaras ja minä. Potilaat 2 :lla cv-tippa muuta akuuttia, yhden sain tuupattua teholle, muutaman kotiutuksen hoidin jatkohoitopalveluineen. Pari teki kuolemaa, joten omaiset aika vaativia kohdattavia. Muutkin vaativia hoidettavia. Erityishuomio oli tasan välttämättömissä toimissa ja kaikki lisäpalvelut luokkaa nolla ne, jotka voi siirtää esim. suihkutukset yms.

      Käytettävissä oleva aika ratkaisee, mitä tehdään ja kaikkia kohdellaan tasapuolisesti sairaus/vamman laatu huomioiden. Jouduin sanomaan ei joillekin ja joskus annoin periksi kiireestä huolimatta. Silloin tuntui syylliseltä tai siltä että äänekkyys ratkaisi palvelun. Koitin aina ottaa ne hiljaiset huomioon heti kun oli aikaa. Lisäpalveluja siis oli, kuten ulkoiluttaminen, kävelyharjoitukset ja hieronta, jos aikaa oli. Lahjonta tai muu käytös ei asiaan vaikuttanut. Toki muistaminen ja kiitos tuntuu kivalta.

    • Minä en ymmärrä, miten te nykyajan hoitajat levitätte asiakkaittenne tai potilaittenne asiat ympäri Suomea ja arvostelette heitä liian kärkkäästi, Kun minä olin hoitoalalla noin 15 vuotta sitten. Piti minun allekirjoittaa vaitiolopaperi. jos tästä lipsuu niin työpaikka menee alta pois. Joskus kielllettiin hoidokin asioista puhumasta jopa hänen sukulaisilleen

      • Hyvä työyhteisö

        Piti oikein lukea ketju läpi. En kyllä löytänyt yhtään VANHUKSEN asiasta puhuttua asia. Hoitajien asioista pitää puhua ja heidän oikeuksistaan. Kyse siis siitä, onko narsistinen ihminen vastuussa teoistaan asuessaan hoitolaitoksessa. Näin minä asian ymmärsin. Olen sitä mieltä, jos tilanne on päässyt tuollaiseksi, vika on työyhteisössä. Ne narsistitkin vanhenevat, sellaisiin välillä törmää. Yksi asukas kun haukkui minulle hoitajan ulkonäköä, kerroin tälle, että aikuinen ihminen on vastuussa sanomisistaan. Kun haukkui, ettei osannut jotain tehdä, sanoin, että teemme kaiken samalla tavalla, joten valitettavasti en sitten voi minälään sitä tehdä. Virhe tapahtuu siinä, kun tilanteessa joku hoitajista sanoo: annas kun MINÄ teen. Meillä kaikki pitää kirjata ja puhutteluun, jos poikkeaa sovituista säännöistä. Tuollaisten kanssa pitää olla todella tiukkana. Mielenterveyspotilaita tulee jatkossa olemaan yhä enemmän.


      • En ole hoitsu
        Hyvä työyhteisö kirjoitti:

        Piti oikein lukea ketju läpi. En kyllä löytänyt yhtään VANHUKSEN asiasta puhuttua asia. Hoitajien asioista pitää puhua ja heidän oikeuksistaan. Kyse siis siitä, onko narsistinen ihminen vastuussa teoistaan asuessaan hoitolaitoksessa. Näin minä asian ymmärsin. Olen sitä mieltä, jos tilanne on päässyt tuollaiseksi, vika on työyhteisössä. Ne narsistitkin vanhenevat, sellaisiin välillä törmää. Yksi asukas kun haukkui minulle hoitajan ulkonäköä, kerroin tälle, että aikuinen ihminen on vastuussa sanomisistaan. Kun haukkui, ettei osannut jotain tehdä, sanoin, että teemme kaiken samalla tavalla, joten valitettavasti en sitten voi minälään sitä tehdä. Virhe tapahtuu siinä, kun tilanteessa joku hoitajista sanoo: annas kun MINÄ teen. Meillä kaikki pitää kirjata ja puhutteluun, jos poikkeaa sovituista säännöistä. Tuollaisten kanssa pitää olla todella tiukkana. Mielenterveyspotilaita tulee jatkossa olemaan yhä enemmän.

        Onko hoitajalla lupa äänittää käyntinsä mahdollisen selvitystilanteen varalle? Jo se voisi auttaa, kun asukkaalle kerrottaisiin, että kaikki keskustelut tallentuvat.


      • Hyvä työyhteisö
        Hyvä työyhteisö kirjoitti:

        Piti oikein lukea ketju läpi. En kyllä löytänyt yhtään VANHUKSEN asiasta puhuttua asia. Hoitajien asioista pitää puhua ja heidän oikeuksistaan. Kyse siis siitä, onko narsistinen ihminen vastuussa teoistaan asuessaan hoitolaitoksessa. Näin minä asian ymmärsin. Olen sitä mieltä, jos tilanne on päässyt tuollaiseksi, vika on työyhteisössä. Ne narsistitkin vanhenevat, sellaisiin välillä törmää. Yksi asukas kun haukkui minulle hoitajan ulkonäköä, kerroin tälle, että aikuinen ihminen on vastuussa sanomisistaan. Kun haukkui, ettei osannut jotain tehdä, sanoin, että teemme kaiken samalla tavalla, joten valitettavasti en sitten voi minälään sitä tehdä. Virhe tapahtuu siinä, kun tilanteessa joku hoitajista sanoo: annas kun MINÄ teen. Meillä kaikki pitää kirjata ja puhutteluun, jos poikkeaa sovituista säännöistä. Tuollaisten kanssa pitää olla todella tiukkana. Mielenterveyspotilaita tulee jatkossa olemaan yhä enemmän.

        Ja vielä. Jo siirto toiselle osastolle on virhe, sillä silloin ko. asukas jo kokee hallitsevansa hoitajia ja tilanteen. Hän on saanut valita hoitajat ja saa lisää potkua käytökselleen. Ko. ihmisellä on aina joku "uhri", sillä tuo peli on hänen elämänsä sisältö.


      • hoit-su

        Mitä tarkoittaa vaitiololupaus, se tarkoittaa, että tunnistettavasti levitetään jonkun ihmisen asioita. Näemmä et ole ymmärtänyt asiaa, yleisesti voi kyllä asioista puhua.


      • vanha hoitaja
        En ole hoitsu kirjoitti:

        Onko hoitajalla lupa äänittää käyntinsä mahdollisen selvitystilanteen varalle? Jo se voisi auttaa, kun asukkaalle kerrottaisiin, että kaikki keskustelut tallentuvat.

        Omia keskustelujaan voi äänittää, mutta niitä ei voi julkaista hoitopaikan ulkopuolella.
        Vaitiolovelvollisuus tarkoittaa, ettei hoitopaikkaa/ potilaan henkilötietoja levitetä julkisesti, mitä tässä keskustelussa ei ole tapahtunutkaan.
        Monissa koulutuksissa käsitellään potilaiden ongelmia nimettöminä ("case").


      • iojjopjpj
        hoit-su kirjoitti:

        Mitä tarkoittaa vaitiololupaus, se tarkoittaa, että tunnistettavasti levitetään jonkun ihmisen asioita. Näemmä et ole ymmärtänyt asiaa, yleisesti voi kyllä asioista puhua.

        Ahaa taa on nyt meidän työpaikka, sillä meiltä löytyy hankala asukas ja kello :-)


      • Hoitskukka
        hoit-su kirjoitti:

        Mitä tarkoittaa vaitiololupaus, se tarkoittaa, että tunnistettavasti levitetään jonkun ihmisen asioita. Näemmä et ole ymmärtänyt asiaa, yleisesti voi kyllä asioista puhua.

        Aha, oho, olen luullut että vaitiololupaus tarkoittaa no. että EI levitellä kenenkään asioita, työasioita, missään, koskaan eikä kenellekään.


      • uhypupy
        Hoitskukka kirjoitti:

        Aha, oho, olen luullut että vaitiololupaus tarkoittaa no. että EI levitellä kenenkään asioita, työasioita, missään, koskaan eikä kenellekään.

        Työpaikat vapaita laitoksia yleiselle kiusanteolle. Mistään ei saa puhua? Ei todellakaan.


      • Saa ja pitää
        uhypupy kirjoitti:

        Työpaikat vapaita laitoksia yleiselle kiusanteolle. Mistään ei saa puhua? Ei todellakaan.

        Potilasasioista ei saa mutta kaikesta muusta pitää. Ja on jo korkea aikakin.


    • ,vmcxmB,.

      Niin, se kollegiaalisuus, oi kollegiaalisuus, missä luuraat? Toiset hoitajat on hiiriä eikä pidä yhtä linjaa, kun pääsee helpommalla olemalla suosiossa. Totta, vanhukset on ihmisiä kaikkine piirteineen ja siihen on hyvä osata suhtautua. Todella surullista jos esimies ei laita asioita järjestykseen. Hiiriä, hiiriä. Vaihda työpaikkaa, nyt on hoitajan markkinat.

    • hiuioupiuppo

      Itse kysymykseen ei ole tullut vastauksia. Mitä oikeuksia on hoitajilla. Kuuntelisin ilolla perättömiä syytöksiä itsestäni saadessani niistä muutaman tonnin lisäkorvauksen. Voiko asukkaan saattaa vastuuseen, tuomiona sakkorangaistus. Yleensäkin on aina raskauttavaa, jos asiat vaikuttavat ihmisen työhön. Vastuu on myös työntekijöillä toista työntekijää kohtaan. Kunnianloukkauksessa ja perättömien juttujen levityksissä. Pitäisi vain viedä asiat aina eteenpäin. Eivätköhän ihmiset ala harkitsemaan, mitä suustaan päästävät, kun joutuvat siitä ilosta pulittamaan aina muutaman tonnin.

    • Väsynyt hoitaja

      Olen sanoutunut irti ja kirjoittanut tänään uuden työsopimuksen, tiedän meneväni hyvään työyhteisöön. En pilaa elämääni moisessa paikassa.

      • ..........."""

        Varmasti oikea ratkaisu. Todellakin, ilmapiiriltään huono työyhteisö oireilee juuri noin. Eipä ihme vaikka muutakin kitkaa ja kiusaamista ilmenisi, ja ihan työkavereiden taholta, eikä mitään "piilokiusaamista" vanhuksen kustannuksella.

        Vanhusta saatetaan jopa kannustaa kiusaamiseen. Muutoinhan se kyllä loppuisi, mikäli linja olisi yhteinen, ja tuollainen kiusaaminen haluttaisiin kitkeä.


      • Onnea uuteen työhön. Ratkaisu, jonka takana itse olet, on hyvä sinulle ja toivottavasti takaa työrauhan.

        Itse asiassa minäkin olen yllättävän tyytyväinen uuteen pienipalkkaiseen työhöni. Hoitoalalla keskituntipalkka on n. 2,7 euroa parempi, mut nyt saan itse valita työpäivät ja niiden määrän. Istun siististi pöydän ääressä. Nautin sekä vapaista viikonlopuista että öistä että kiireettömyydestä. Opiskelen työn ohessa, mut päätin etten taida valmistua. Ennemmin vähän pienemmällä rahalla enemmän vapaa-aikaa kuin ns. kokopäiväinen työ.

        Kun viihdyt uudessa työssä, voit olla tyytyväinen päätökseesi. Muulla ei ole väliä.


      • Väsynyt hoitaja
        ...........""" kirjoitti:

        Varmasti oikea ratkaisu. Todellakin, ilmapiiriltään huono työyhteisö oireilee juuri noin. Eipä ihme vaikka muutakin kitkaa ja kiusaamista ilmenisi, ja ihan työkavereiden taholta, eikä mitään "piilokiusaamista" vanhuksen kustannuksella.

        Vanhusta saatetaan jopa kannustaa kiusaamiseen. Muutoinhan se kyllä loppuisi, mikäli linja olisi yhteinen, ja tuollainen kiusaaminen haluttaisiin kitkeä.

        Tätä vahvasti epäilin :-)...nyt hyvä tuttu työtiimi opiskeluajoilta.


      • toinen vanha hoitaja

        Onnittelut!


    • väsyttääkö

      Kannattaa mennä mielenterveystoimistoon töihin ,saa nopeasti apua,jos alkaa liikaa haukottaa.

      • 1+1=4

        Eivät nuo asiat vain hoitokoteja koske , menetin vaimoni syöpään , tässä , - Suuressa sairaalassa , ja välillä kotisairaalassa , pari kuukautta ja hän loppui , sairaalassa saimme tarkkailuhuoneen, ja sain olla vaimoni kanssa yöllä , siellä oli uskomattoman herttaisia hoitajia ja laitoshuoltajia , , sitten yhtenä iltana vaimoni, joka oli maailman rauhallisin ja hiljaisin ihminen , pyysi laitoshuoltajalta pienen tilkan lihalientä , jota tehtiin osaston keittiössä , koska oli tipassa , eikä saanut syödä ,tarvitsi vain suolan makua , Hänelle oli jo ilmoitettu saattohoidosta päivällä , Silloin eräs nuori hoitaja sai raivarin , kokosi osaston henkilökunnan ja alkoi huutaa ettei lientä saa antaa . . Kysyin , tietääkö hän saattohoidosta ja hän sanoi että toki tietää ,
        sanoin että hirteen tuomituillekin annetaan viimeinen ateria , ja että laitoshuoltaja voi viedä liemen hänelle , Hän toi sitä ja syötin rakkaalleni sitä pari teelusikallista , Eestinmaalaiset hoitajat ja laitoshuoltaja seisoivat katselemassa ja vesi valui heidän poskillaan ,
        Tää hoitaja joka raihaantui ,odotti vielä seuraavana aamuna käytävällä ja sanoi , että joko nyt häivyt pois , -
        Sanoin , etten ole potilas enkä henkilökuntaa , joten ole hyvä ja älä tule enää vaimoni lähelle , - ei hän sitten tullutkaan ,
        kaksi lääkäriä kävi haastattelemassa, ennenkuin mentiin kotisairaalaan , ja kumpikin itkeä poruutti tätä sairauden surkeutta ,
        vielä seuraavalla viikolla saattohoitoa valvovan sairaalan ylilääkäri soitti minulle ja hänkin murehti , ettei enää voinut auttaa,
        Ihania ihmisiä , mutta on tietty , että aina joku voi jostain syystä riitaantua ,
        omista syistään , muttei pidä mennä mukaan ,


    • 4673767

      Laita jotain myrkkyä ruuan sekaan esim. Arsenikkiä niin ongelmasi poistuu tuota pikaa.

      • Väsynyt hoitaja

        Lue edellinen viesti


    • Väsynyt hoitaja

      Väsynyt hoitaja-> innokas hoitaja. En olisi halunnut antaa periksi, mutta Facen kautta keskusteluissa tarjoutui aivan mahtava paikka. Jessss! Rakastan tätä työtä!

      • Väsynyt hoitaja

        Mutta en varmasti ole ainoa. Edelleen selvittämättä, mitä oikeuksia hoitajalla on saada kaikki kiusaajat vastuuseen. Niin hoitajat kuin asukkaat. jos tykkää ja nauttii kiusaamisesta...pittää siitä maksaa. Mikäs huvittelu tässä maailmassa ilmaista olisi?


    • Kokemusta ja näkemys

      Opiskelkaa /kouluttautukaa nuoret muille aloille ! Hoitotyö nyky resursseilla ei ole todellakaan mukavaa !!! Päättäjät viikoksi makaamaan hoitolaitokseen kaiken sen kiireen ja hälinän keskelle missä nykypäivänä mennään ! Uskoisin punakynän lentävän roskiin kun olisivat itse joutuneet kokemaan sen mitä jatkuva säästäminen ja resurssien leikkaaminen teettää käytännöntasolla.

    • Hyvä työyhteisö

      Hoitoala on raskas. Ei edes tullut mieleeni hoitajien oleminen "juonessa mukana". Itse niin mahtavassa työporukassa työskennellyt. Kyse siis saattaakin olla hoitajien mielentrveydellisistä ongelmista. Sitähän se on, jos aletaan vanhusta kannustamaan kiusaamiseen eikä pysytä yhteisessä työlinjassa. Mielenkiintoinen keskusteluketju.

      • .::))ihan niin::))

        Eikö? Et varmaan ole sitten " mahtavassa työporukassa" olleena koskaan kuullutkaan että juuri hoitoalalla on eniten työpaikka kiusaamista!?

        Usein kiusaavana tahona on juuri se " mahtava työporukka"....


    • ipioupioup

      Uskaltaako tänne kirjoittaa kukaan sellainen hoitaja, joka ei noudata yhteistä työlinjaa ja perusteet sille.

      • ipuåpiuåo

        Johan loppui keskustelu...


      • pujiuåo
        ipuåpiuåo kirjoitti:

        Johan loppui keskustelu...

        Odottaa kans eniten niiden häiriintyneiden hoitajien kommentteja.


      • op+¨k+0p
        pujiuåo kirjoitti:

        Odottaa kans eniten niiden häiriintyneiden hoitajien kommentteja.

        Hiljaista ON!


      • oikea hoitaja
        pujiuåo kirjoitti:

        Odottaa kans eniten niiden häiriintyneiden hoitajien kommentteja.

        Ihmeen paljon täällä onkin ollut asiallisen keskustelun riesana ei-hoitajien "sekopäisiä" kommentteja.


    • kuppikoosta kiinni
      • Aivoton

        sulla ei oo


    • Pimpelo

      Rikkaat paskat on samanlaisia öykkäreitä nuoresta vanhukseen.He kuvittelee että kun heillä on paljon rahaa,he voivat käyttäytyä ja tehdä mitä ja miten tahtovat.

    • Hah !

      "Pimpelo" pyörii pienessä piirissä jos ei ole koskaan huomannut, että 'köyhät' voivat olla ihan yhtä paskoja öykkäreitä. Ja kuvittele; ihan ilman rahaa.

    • Anonyymi

      Voimia sinulle!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2894
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      539
      2755
    3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1895
    4. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      32
      1887
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      119
      1768
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      303
      1704
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1362
    8. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      62
      1163
    9. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      90
      1154
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1122
    Aihe