Rovaniemi kolmas väkivallattomien kaupunkien joukossa.

paikat kuntoon

Koskien nuorten hakkaamistapauksia. Luki iltapäivälehdessä. Väkivaltaisista kaupungeista Helsinki oli ykkönen. 5,4 pahoinpitelyä tuhatta nuorta kohden. Rovaniemellä vain 2,2 pahoinpitelyä tuhatta nuorta kohden.

Tilastotutkimus kertoo sen, että nuorten asiat on otettu paremmin huomioon Rovaniemellä kuin Helsingissä. Rovaniemi voi olla ylpeä itsestään, näihin tutkimustuloksiin.

26

179

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Matuka

      Totta. Kyllä se näin on, ei täällä usein ketään hakata todellakaan. Eikä saisikaan tapahtua.

    • Varoituksen sana

      Juttelin kerran erään vanhemman miehen kanssa tästä väkivallasta. Kerroin hänelle mielipiteenäni että itsekin voi asioihin aika paljon vaikuttaa, eli haluaako altistaa itsensä ikäville tapahtumille.

      Ei tarvitse luoda pelkoa ja hysteriaaa mutta kaupunkilaisjärkeähän voi aina käyttää. Ei kaupungille tai lähiöravintoloiden eteen kannata ihan tahallaan mennä seisoskelemaan kapakoiden sulkemisaikaan. Grilliruuankin tai pizzan voi hakea aiemmin illalla, ei sitä välttämättä tarvitse silloin hakea kun kapakat sulkeutuvat.

      Itselläni ei enää ole kiinnostanut kapakoida yömyöhäiseen saakka pariin vuosikymmeneen. Ja kas kummaa, edes läheltä piti-tapahtumia ei ole enää sattunut kuten nuorempana.

      Vanha mies totesi väiteeseeni: "Minä maksan veroja. Yhteiskunnan tulee joka tilanteessa taata hänen turvallisuutensa liikkua vaikka yöaikaan Ounasrinteellä."

      Kukin tyylillään, mutta kyllä siihen voi niin paljon vaikuttaa itsekin saako turpaan vai joutuuko puolustamaan itseään rankemman kautta. Välttelemällä humalaisia porukoita yöaikaan ja miksei päivisinkin ja ottamalla sitä kuppia tutussa rauhallisessa porukassa kotosalla säästyy varmasti paljolta.

      • paikat kuntoon

        Krille ei pidä mennä aamuyöntunteina jonottamaan, jonossa on paljon laskuhumaalaa potevia humalaisia ja saattavat väsyneenä olla agressiivisia.

        Tuntemattomien kanssa ei pdä väitellä.

        Ravintolasta lähtiessä on hyvä kulkea tutussa porukassa ja varmistettava, että jokainen pääsee turvallisesti kotia. Yksinkulkemista tulee välttää ammuyöntunteina.

        Pimeillä ja syrjäisillä kaduilla ja kujilla ei pidä liikkua yöllä.

        Pimeitä taxeja tulee vältää.

        Taskussa on hyvä pitää tupakka-askia, vaikka itse ei polttaisikaan, varalta, jos tuntematon porukka pyytää tupakkia. Parempi antaa tupakat, kuin saada turpaan.


      • Varoituksen sana
        paikat kuntoon kirjoitti:

        Krille ei pidä mennä aamuyöntunteina jonottamaan, jonossa on paljon laskuhumaalaa potevia humalaisia ja saattavat väsyneenä olla agressiivisia.

        Tuntemattomien kanssa ei pdä väitellä.

        Ravintolasta lähtiessä on hyvä kulkea tutussa porukassa ja varmistettava, että jokainen pääsee turvallisesti kotia. Yksinkulkemista tulee välttää ammuyöntunteina.

        Pimeillä ja syrjäisillä kaduilla ja kujilla ei pidä liikkua yöllä.

        Pimeitä taxeja tulee vältää.

        Taskussa on hyvä pitää tupakka-askia, vaikka itse ei polttaisikaan, varalta, jos tuntematon porukka pyytää tupakkia. Parempi antaa tupakat, kuin saada turpaan.

        Siinäpä tuli hyvin tiivistettynä pika-ohjeet selviytymiseen. Noita kun noudattaa niin ainakin riski joutua pahoinpidellyksi tai ryöstetyksi vähenee.

        Vaikeuksia voi todellakin välttää omalla käytöksellään.


      • paikat kuntoon
        Varoituksen sana kirjoitti:

        Siinäpä tuli hyvin tiivistettynä pika-ohjeet selviytymiseen. Noita kun noudattaa niin ainakin riski joutua pahoinpidellyksi tai ryöstetyksi vähenee.

        Vaikeuksia voi todellakin välttää omalla käytöksellään.

        Yksi asia jäi vielä sanomatta. Kaupungin yöelämään kun on lähdössä, niin alkoholin suhteen pitää muistaa kohtuus. Mikä kohtuus on, on hyvin yksilöllistä. Kohtuus voi olla että muisti pelaa, muistaa illaan tapahtumat seuraavana päivänä.

        Tosi on, että kaikille alkoholi ei sovi. Niillä, joilla illan nousuhumalan aikaan on hauskaa, aina siihen asti kun alkaa laskuhumalan aika aamutunteina, niin luonnekkin voi siinä muuttua akressiiivisemmaksi ja pienestäkin sanaharkasta voi tulla nyrkkitappelu. Tosin on niitäkin, jotka laskuhumalan aikana vain iloisesti nuokkuvat, hymyilevät ja puhua pulputtavat, eikä heidän nyrkit heilu.

        Sanonta, että alkoholi olisi viisasten juoma, siihen en oikein usko. Tiedän viisaitakin ihmisiä, jotka eivät käytä väkeviä alkoholijuomia, koska väkevät juomat tekevät heistä akressiivisiä, jopa arvaamattomia, väkivaltaisia, jolloin nyrkit saattavat heilua, pienestäkin arvostelusta, joka heihin kohdistuu.


    • hervoto

      kotia o moni kuallu.

      • Roy Gaylord

        Itse Rovaniemelle paluumuuttoni eräs syy oli hyvä ja turvallinen ympäristö, luonto ja jokin Lappilainen mentaliteetti, että kannattaa asiat ottaa rauhallisesti ja keskustellen. Rovaniemi on suvaitsevaisuuden pääkaupunki ja tällaisena vanhana homoseksuaalinaikiva en erityisen hienona sanoa, että kaupunkimme on myös varsin homoystävällinen!!


      • hervoto
        Roy Gaylord kirjoitti:

        Itse Rovaniemelle paluumuuttoni eräs syy oli hyvä ja turvallinen ympäristö, luonto ja jokin Lappilainen mentaliteetti, että kannattaa asiat ottaa rauhallisesti ja keskustellen. Rovaniemi on suvaitsevaisuuden pääkaupunki ja tällaisena vanhana homoseksuaalinaikiva en erityisen hienona sanoa, että kaupunkimme on myös varsin homoystävällinen!!

        juu, kaapista kannattaa tulla ulos.


    • Pohdittavaa

      Olen pohtinut yhtä kinkkistä asiaa jo vuosikausia. Jos ihminen tuntee olevansa homo heti nuoruusiästä alkaen ja yhtäkkiä vanhemmalla iällä muuttuukin heteroksi niin miten sitä tapahtumaa nimitetään?

      Mennäänkö sitä kaappiin takaisin, vai mihin sitä mennään. Vai jääkö henkilö pyörimään johonkin "välitilaan," koska on entinen homo?

    • Huomionkipeä
    • höperöt

      Alkuperäinen viesti koski nuorten väkivaltaa ja sitten täällä keskustellaan baaritappeluista. Miten se nyt tähän liittyy, ei mitenkään? Keskustelijat voisivat petrata luetun ymmärtämistä. Toiseksi alkuperäiselle kirjoittajalle, jos olisit ottanut selvää mistä nuorten viimeaikaisissa kahakoissa on kyse, et kirjoittaisi täyttä soopaa niinkuin kirjoitat.

      Mihin perustat väitteen, että tilastotutkimus kertoo sen, että nuorten asiat on otettu paremmin huomioon Rovaniemellä? Eihän tilastotutkimus kerro kuin tilaston. Hanki ensin jotain faktatietoa ennen kuin esität täällä omia johtopäätöksiäsi ja mielipiteitäsi tosiasioina.

      Helsingin jengeissä on maahanmuuttajia, heitä lienee Helsingissä enemmän kuin nuoria koko Rovaniemellä. Vähän suhteellisuudentajua kiitos. Helsingin levottomuuksissa on nimenomaan ollut kyse maahanmuuttotaustaisten nuorten jengeistä, joita Rovaniemellä ei edes ole, eikä tule. Joten ihan turha alkaa verrata näitä viimeaikaisia tapahtumia Rovaniemelle.

      Rovaniemen ja Helsingin levottomuutta on turha edes vertailla, Helsingissä on puoli miljoonaa asukasta, Rovaniemellä 80 000. Joten on hiukan ERI asia olla nakkikiskalla Rollossa kuin Helsingissä.

      • paikat kuntoon

        Baaritappelut ovat väkivaltaa, koskien myös nuorempia kuin vanhempiakin ihmisiä. Vaikka aloitukseni koski nuorten väkivaltaa, niin mielestäni hyvin voi keskustella väkivaltaan liittyvistä asioista. Miksi pitäisi joku keskustelu rajata johonkin tiettyyn muottiin. Väkivalta, kun ei tunne ikärajoja.

        Se, että nuorten asiat olisi otettu paremmin huomioon, ei perustu tilastotutkimuksen kertomukseen, vaan omaan olettamukseeni, ei mihinkään väitteeseen.

        Tutkimusten tulos ei ole verrattavissa Rovaniemen ta Helsingin väkilukuun. Vertailussa otettiin huomioon, montako väkivallan tapausta tapahtuu tuhatta nuorta kohden, siis Helsingissä tai Rovaniemellä.


    • Vai niin, heh heh!

      Suosittelen sinullekin lämpimästi luetun ymmärtämisen harjoittelua. Avausviestissä kerrotaan selvästi kuinka monta pahoinpitelyä tuhatta nuorta kohden on tapahtunut Helsingissä ja Rovaniemellä. Ymmärrätkö?

      Toisekseen, mikäpä sinä olet täällä mestaroimaan mistä kukin saa kirjoittaa? Koeta estää se jollakin tavalla, voi olla ettei onnistu.

      Pidän erittäin hyvänä asiana että täällä keskustellaan muustakin väkivallasta kuin nuorten. Toisekseen, on ihan oikein kertoa vinkkejä miten voi välttää tilanteita jossa on väkivallan mahdollisuus.

      PS. Jos et ymmärtänyt ensimmäistä kappaletta niin pieni vertaus: Nuori hakkaa sadan asukkaan pikkukylässä toisen nuoren. Ja kas, tilastojen mukaan se onkin väkivaltaisempi paikka kuin Helsinki!

      • Roy Gaylord

        Niin. Kyllähän aina jokaisella paikkaa katsoa peiliin, kun puhutaan luetun ymmärtämisestä. Itse ajattelin, että jos puhutaan väkivallasta ja nuorista, niin voidaan hyvinkin puhua väkivaltaan liittyvistä asenteista ja varsinkin nuorten keskuudessa tämä korostuu erilaisuuden halveksuntana. Homoseksuaalisuus on yksi erilaisuuden ilmentymä ja itse homona koen Rovaniemen turvallisena kaupunkina.


      • Makkara!
        Roy Gaylord kirjoitti:

        Niin. Kyllähän aina jokaisella paikkaa katsoa peiliin, kun puhutaan luetun ymmärtämisestä. Itse ajattelin, että jos puhutaan väkivallasta ja nuorista, niin voidaan hyvinkin puhua väkivaltaan liittyvistä asenteista ja varsinkin nuorten keskuudessa tämä korostuu erilaisuuden halveksuntana. Homoseksuaalisuus on yksi erilaisuuden ilmentymä ja itse homona koen Rovaniemen turvallisena kaupunkina.

        Rovaniemellä on n.60 000 asukasta.
        Siitäkin määrästä puolet tulee vanhan maalaiskunnan puolelta.
        Helsingissä yli 500 000 asukasta.
        Kannattaako käpykylää ja kaupunkia verrata toisiinsa ?

        PS. Rovaniemen nakkkarithan sulkevat ovensa heti puolen yön jälkeen ja
        monet jo sitä ennen . Yksin siellä saa tapella.


      • paikat kuntoon

        Totta. Aina, jos jossain pienessä kylässä joku hakataan, niin nouseehan se tapaus julkisuuteen, lehtiensivuille, koska pienessä kylässä tai pienessä kaupungissa hakkaamiset ovat harvinaisempia.

        Jos joku hakataan Helsingissä, niin tuskimpa sitä tapausta missään lehdissä mainita. Se kun on Helsingin arkipäivää, että jokapäivä joku hakataan.


    • Ajattelemisen aihett

      Homofoobikoilla on yleensä oma lehmä ojassa. Oman seksuaalisen identiteetin kanssa on vaikeuksia, monesti ympäristön ja kavereiden pelko ja painostus kuitenkin estää kaapista tulon. Silloin he voivat kokea parhaaksi aseeksi homojen pilkkaamisen ja halveksunnan, silloin heitä ei enää kukaan epäile homoksi.

      Jokaisen tulisi muistaa että nyt eletään jo 2010-lukua. Itse olen hetero, mutta tunnen monia homoja jotka ovat loistotyyppejä. Miksi heitä pitäisi vihata? He käyvät normaalisti usein Pistossa ja välillä Koskikapakissa oluella, ihan niinkuin muutkin. Mitä heissä on pelättävää?

      • Normaalien baari

        Taas tuo sama jankkaaja haukkuu Koskikapakkia.
        Onko sinulla porttikielto kyseiseen ravintolaan vai mistä
        tuo verinen viha Koskikapakkia kohtaan juontaa juurensa ?


      • 17+4
        Normaalien baari kirjoitti:

        Taas tuo sama jankkaaja haukkuu Koskikapakkia.
        Onko sinulla porttikielto kyseiseen ravintolaan vai mistä
        tuo verinen viha Koskikapakkia kohtaan juontaa juurensa ?

        Koskikapakki on kaiken kansan baari ja nykyään siellä paikkakunnan homot. On varmasti sinulla peiliinkatsomisen paikka, jos koet asiat paikan haukkumisena. Ehkäpä itselläsi on porttikielto ja lietsot vihapuheillasi asiaa. Vai oletko piilohomo, jonka olisi aika ns. hypätä rohkeasti ulos kaapista?


    • pp_81

      Rovaniemellä ei tuskin näkee päihtyneitä ja agressiivisesti käyttäytyviä ihmisiä enää.

      Helsingissä sen sijaan kun menin hotellista lähikioskille, niin eiköhän kioskissa ollut jokin nuori juippi joka oli tuhannen kännissä ja uhkaili myyjätärtä kun tämä ei suostunut myymään kaljaa (huusi että isä kuulemma oli töissä Rautakirjalla ja että myyjätär tietenkin saisi potkut).

      Mitkä ovat mahdollisuudet? Kävelen Rovaniemen keskustassa päivittäin, mutta kun käyn Helsingissä silloin tällöin, niin ensimmäinen kaatokännissä oleva agressiivinen henkilö tulee vastaan juuri Helsingissä.

      Tällä viikolla luin että jotakin oli puukotettu Rautatieaseman metrotasanteella. Satun usein kulkemaan sitä kautta ollessani Helsingissä.

      • paikat kuntoon

        Mielestäni pitää olla ylpeä, että Rovaniemi, tilastojen mukaan on yksi väkivallatomista kaupungeista Suomessa. Helsinki ei sitä ole. Helsinki on yksi väkivaltaisimmista kaupungeista.


    • 19+16

      Ovat niin huumeissa etteivät jaksa nahistella. Tämän johtopäätöksen voi tehdä kun tilastoja lukee.

      • ....

        Ei Rovaniemellä näe juoppoja , kun työttömillä ei ole
        varaa kapakoissa istuskella.


      • paikat kuntoon
        .... kirjoitti:

        Ei Rovaniemellä näe juoppoja , kun työttömillä ei ole
        varaa kapakoissa istuskella.

        Hienoa, ettei Rovaniemellä näe juoppoja, varsinkaan katukuvassa, mitä nyt joskus joku hoipertelee juovuksissaan ravintolaillan jälkeen kotiansa. Eikä heitä voi kutsua juopoiksi. Piilojuoppoutta, sitä varmaankin löytyy joka kaupungista, on lokeroitunut neljänseinän sisälle, niin ravintoloihin, kuin koteihin.


      • Roll....
        paikat kuntoon kirjoitti:

        Hienoa, ettei Rovaniemellä näe juoppoja, varsinkaan katukuvassa, mitä nyt joskus joku hoipertelee juovuksissaan ravintolaillan jälkeen kotiansa. Eikä heitä voi kutsua juopoiksi. Piilojuoppoutta, sitä varmaankin löytyy joka kaupungista, on lokeroitunut neljänseinän sisälle, niin ravintoloihin, kuin koteihin.

        Mitä hienoa siinä työttömänä olemisessa on?


      • paikat kuntoon
        Roll.... kirjoitti:

        Mitä hienoa siinä työttömänä olemisessa on?

        Ero on siinä, onko vapaaehtoisesti työtön, tai pakosta työtön.

        Vappaaehtoinen työtön nauttii elämästä. Ei ole laskuja tai velkaa maksettavana. Ei tarvitse lähteä työhön. Yhteiskunta maksaa perusturvan, toimeentulon. Aaamulla voi nukkua, ilman että herätyskello herättäisi töihin.

        Pakosta työtön? Hänen tilanteensa on ongelmallisempi? Miten selvitä laskuista, vuokrienmaksuista, perheenelättämisesta. Riittävätkö toimeentuloavustukset, työttömyyskorvaukset ja muut sosiaaliset avustukset. Onko pakko mennä leipäjonon jatkoksi.

        Työttämänä olemisessa ei ole mitään hienoa, siihen osasin vastata, en muuhun.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      47
      4573
    2. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      94
      4504
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      612
      4106
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3047
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      79
      2641
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      129
      2173
    7. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      342
      2125
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      205
      2108
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      29
      1735
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1482
    Aihe