yli 40 vuotiaita odottajia tai kuumeilijoita

bbb1

Onko täällä meitä jo varttuneempaan ikään ehtineitä kuumeilijoita tai odottavia? Mulle tuli ikää 40-vuotta ja kovasti mietin, että olenkohan jo liian vanha odottamaan. Kroppa on kyllä näyttänyt oman kantansa. Vuosi sitten sain keskenmenon ja mulle tehtiin muutama kuukausi sitten geneettinen keskeytys. Sikiöllä oli 21-trisomia. Mun kaveri sanoi, että ei kannata enää yrittää kun olen jo näin saanut kaksi varoitusta.

Minulla on ennestään 7-, 10- ja 13 -vuotiaat lapset. Raskausaikoina kärsin myös ahdistusta aiheuttavasta pahoinvoinnista, että ei varmaan senkään takia kannattaisi.

13

247

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tässä yksi

      Olen reippaasti yli 40 ja raskaana. Näin tässä kävi, vaikka oikeastaan arvelin etten enää tule raskaaksi, kun on ollut jo useita vuosia kaikenlaisia häiriöitä, jotka lääkärinkin mielestä viittasivat vaihdevuosioireisiin. Raskaaksi tulemiseni on muutenkin melkoinen ihme, kun ottaa huomioon miten harvoin olemme lapsen isän kanssa tapailleet ja silloinkin lähinnä väsyneinä ja enemmänkin nukkumisen merkeissä. Ehkäisystä ei tullut huolehdittua, ehkä jopa salaa toivoin tätä. Liekö taitavan aivopesun tulosta. Mies kyllä haluaa lapsen, mutta kenties aika itsekkäistä syistä, on kyllä itselläkin kova halu jäädä pois töistä. Olen kuitenkin nyt harkinnut Isän skippaamista pois kuvioista kokonaan, kun kuitenkin tätä yksin odotan, enkä haluaisi elätellä mitään turhia fantasioita tai hankaluuksia isyysasioista myöhemmin. Sääli sillä mies on nuorempi ja jaksaisi ehkä paremmin lapsen kanssa. En kyllä tiedä onko hyvä, että pieni lapsi kasvaa vanhan mummelin kanssa ja saattaisi tarvita isän. Käytännön asiat vain tuntuvat liian vaikeilta järjestää. Ajattelin ensin kieltäytyä kaikista testeistä, kun tämä näköjään on päättänyt ilmentyä.Pelot kuitenkin voittivat ja perustelin itselleni, että kun en ehkä elä riittävän kauan,että edes normaali lapsi kasvaa täysi-ikäiseksi, niin kuka pitää huolta vammaisesta lapsesta kuolemani jälkeen, nyky-yhteiskunnan ollessa tällainen mikä se on. Kuitenkin mietin vieläkin sitä, että kenellä on oikeus päättää minkälaiset ihmiset saavat täällä elää, tekopyhää ehkä, kun itsekin olisin ollut valmis keskeyttämään raskauteni.

      • vanha äiti

        Älä nyt skippaamalla skippaa lapsen isää, ellei hän ole väkivaltainen juoppo tai rikollinen. Lapsella on oikeus isään ja myös isällä lapseen, ja tulet lapsen synnyttyä huomaamaan, että kehnommastakin miehestä on tukea ja turvaa.

    • bbb1

      Millä raskausviikolla olet? Onko raskausoireita? Näyttikö lapsivesipunktio, että lapsella on normaalit kromosomit?

      • tässä yksi taas

        Olen kaiketi 16-17 viikolla. Onneksi tajusin olevani raskaana melko aikaisin,koska olo tuntui aivan erilaiselta,noin 5.viikko oli menossa. Sitten alkoivatkin kuvotus ja kamala väsymys,jotka tekivät töissä käymisestä täyttä helvettiä, kun en muutenkaan pidä töistäni, enkä ole koskaan viihtynyt työpaikallakaan. Tuli siinä monesti ajateltua,että tätäkö todella haluan. Toisessa vaakakupissa kuitenkin painoi paljon enemmän se, että kohtapa saatan päästä sieltä kokonaan pois. Olen kiitollinen trisomia tutkimuksen tuloksesta, joka osoitti ettei sikiöllä ole kromosomien 21, 18 tai 13 trisomiaa, en ole tällä hetkellä vaikeiden ratkaisujen edessä ja voin muutenkin jo paremmin.Rakenne ultra tietenkin on vielä edessä, eikä muutenkaan koskaan voi tietää mitä kaikkea voi tapahtua. Synnyttäjien ikä,kuten myös ihmisten elinikä on nykyään kasvanut. Kyllä meitä yli 46-vuotiata muutamia löytyy. Hakeutuvathan jotkut "yli-ikäiset" jopa hoitoihin lapsen saadakseen. En minä lapsen isää halua mitenkään tietoisesti skipata, mutta suhde ei vain ole toimiva. Ehkä ollaan vain kaksi täysin vierasta ihmistä joille on yhteinen lapsi tulossa. Maailmassa on lukematon joukko lapsia jotka eivät tiedä isästään yhtään mitään,mutta en tietenkään toivo tästä tulevan yksi niistä lisää. Toisaalta onko esim.joku täysnarsisti sopiva isäksi. Voi diagnoosini olla vääräkin, mutta kuin suoraan käsikirjasta. Tuntuu kyllä huolehtivan omalla tavallaan jo olemassa olevasta lapsestaan, aika etäältä tosin.

      • bbb1
        tässä yksi taas kirjoitti:

        Hei!

        Olet todella rohkaiseva esimerkki siitä, että tuollakin iällä voi vielä uskaltaa ja hienoa, että vauvallasi on normaalit kromosomit. Tuossa iässä on jo aika lailla suurentunut riiski kromosomipoikkeavuuksiin. Minä olen 40-vuotta ja minulla oli sikiöllä trisomia -21 (kuten aiemmassa viestissä kirjoitinkin). Ehkä kirjoitin aiemmin, että pelkään, että jos alan odottaa, niin lapseni kuolee. Luin, että yli 40-vuotiaiden ja ylipainoisten raskauksissa on tähän suurempi riski kuin nuorilla. Pelkäätkö sinä tätä? Minä olen vielä ylipainoinenkin. Oletko sinä?

      • tässä yksi..n
        bbb1 kirjoitti:

        En ole varsinaisesti ylipainoinen ja nyt ylimääräinen läskimakkarakin on kivasti pingottunut pullottavaan mahaan. Kyllähähän vanhemmilla naisilla on suurentuneet riskit keskenmenoihin ja ennenaikaisiin synnytyksiin ja kamalinta tietenkin on pienen lapsen varhainen kuolema, joita on lähipiirissä tapahtunutkin. Tällä hetkellä on kyllä jotenkin luottavainen olo ja olen ajatellut, että jos tapahtuu keskenmeno niin jotain olisi vialla eikä lapsen ollut silloin tarkoituskaan syntyä. Tämä raskaus ei kyllä ollut kovin suunnitelmallinen tai ainakaan järkevästi harkittu. Noin 7 vuotta sitten halusin sterilisaation , mutta kun pääsin lääkärille, niin tuo oli vastaan ja suositteli hormonikierukkaa parempana vaihtoehtona. En siis saanut sitä enkä ottanut kierukkaakaan ja unohdin asian, kunnes vuosia myöhemmin valitettavasti kokeilin tuota niin kovasti mainostettua välinettä, koska siitä piti olla apua muihinkin vaivoihin. Vaan toisin kävi, vuoto ei lakannut koskaan,mutta seksi kylläkin,kunnes tarpeettomana tajusin poistattaa moisen kamalan kapineen ja elämä helpottui huomattavasti ja mieli piristyi. Kondomit on tietenkin keksitty, mutta kun suhde oli vakiintunut ja pidin raskauden riskiä varsin vähäisenä,niin näin nyt kävi. Mies pysyttelee etäällä myös minusta ja en enää viitsi tuhlata energiaani moiseen. Olen ennenkin pärjännyt yksin lasten kanssa,joten miksi en tekisi sitä nyt vanhempana ja vähän viisaampana, kun ei ole enää kiinnostusta iltamenoihinkaan. Oikeastaan eniten pelottaa miten vanhemmat sisarukset tulevat suhtaumaan uuteen tulokkaaseen, asuvat onneksi omillaan eivätkä tiedä asiasta, eikä kukaan muukaan vielä.

    • hoitaja22

      Äitini sai keskenmenon 38-39-vuotiaana vain kuukautta ennen laskettua aikaa, mutta tasan vuotta myöhemmin sai 40-vuotiaana terveen pojan. Veljeni on pian 10-vuotias.
      Äitini epäili keskenmenon syyksi lapsivesitutkimusta, mutta teki sen myös pikkuveljeni kohdalla ja kaikki sujui hyvin. Jos meinaat raskautua, niin kannattaa varmaan yrittää äkkiä :) tai kysyä lääkäriltä.
      Hoidan vanhuksia ja yksi vanhus sai iltatähtensä 45-vuotiaana. Sekin on mahdollista. :)

      • bbb1

        Onko sinulla tietoa, että tehtiikö äidillesi niin myöhään lapsivesipunktio? Juuri tuota vauvan kuolemista pelkään. Tutkimusten mukaan yli 40-vuotiaiden vauvojen kuolemat sikiöaikana tai synnytyksen jälkeen ovat yleisempiä kuin nuoremmilla. Siitä en selviäisi. Jos sulla on kuollut sisarus kuukautta ennen laskettua aikaa, niin hän oli jo valmis vauva. Teillä oli tietenkin hautajaiset. Käyttekö haudalla? Mä en psyykkisesti kestäisi. Sun äitis on todella vahva kun uskalsi heti niin perään tehdä toisen.

      • hoitsu22

        Hei, siitä en tiedä kuinka myöhään se lapsivesitutkimus tehtiin. :( mutta tapahtui niin, että äitini pyörtyi vessassa ja kaatui kovaa lattialle ja lapsivedet tuli, olin tuollon aika nuori niin en tarkkaan muista mitä tapahtui. Joo kuollut sisarukseni oli terveen lapsen näköinen, johtuikohan kuolema kaiketi tukehtumisesta koska oli liian kauan kohdussa ilman lapsivettä? :/
        Hautajaiset kyllä järjestettiin ja haudalla käydään.
        Luulen, että äitini uskalsi heti tehdä lapsen perään, koska oli jo sen ikäinen ja halusi varmasti lapsen isäpuoleni kanssa. Heillä siis on tämä yksi yhteinen lapsi vain. Sekä äidilläni aiemmasta liitosta minä veljeni. Onnea yritykseen jos siihen ryhdyt!

      • hoitsu22
        hoitsu22 kirjoitti:

        Lisään vielä, että isäni on pian 52v ja sillä on uudesta liitosta 4-vuotiaat kaksospojat :D että molemmat vanhempani tekivät vanhempaan ikään lapsia. Terveitä ovat kaikkI!

      • bbb1
        hoitsu22 kirjoitti:

        Lisään vielä, että isäni on pian 52v ja sillä on uudesta liitosta 4-vuotiaat kaksospojat :D että molemmat vanhempani tekivät vanhempaan ikään lapsia. Terveitä ovat kaikkI!

        Minkä ikäinen on isäsi puoliso (eli lasten äiti) suurin piirtein? Kiitti, kun jaksat tsempata!

      • hoitsu22
        bbb1 kirjoitti:

        Minkä ikäinen on isäsi puoliso (eli lasten äiti) suurin piirtein? Kiitti, kun jaksat tsempata!

        Isäni puoliso sai nämä kaksospojat n. 37-38-vuotiaana. Hänen esikoisensa. :)

    • vanha äiti

      1800-luvun kirkonkirjoissa on usein mainittu syntyneen lapsen äidin ikä. 46-vuotiaita äitejä näkee niissä melko usein, sen vanhempia ei juuri ollenkaan. Siihen aikaan lapsia tuli jos oli tullakseen, toivottuina tai ei, mutta aikansa hekin elivät.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5790
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3667
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      227
      1921
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1772
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      94
      1222
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1177
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      290
      955
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      50
      948
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      889
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      848
    Aihe