apua lihovalle

nurppuli

Hei. Olen 15-vuotias tyttö, 163cm/46kg. Olen ollut lapsuuteni alipainoinen ja terveydenhoitajakin on asiasta huomauttanut. Harrastin urheilua ja liikuntaa seiskaluokkaan asti, mutta yläasteella on tapahtunut muutos. Olen saanut kiloja ja vihdoin olen normaalipainon puolella. Kuitenkin liikunnanpuutteen myötä olen laiskistunut ja usein koulun jälkeen vain makaan kotona ja syön. Toisinaan karkkia, jäätelöä, suklaata, muroja, ihan mitä vain löytyy. Annoskokoni ovat suurentuneet ja roskaruokaa syön kerran tai kaksi viikossa kun perheeni sitä hakee. Ruumiinrakenteeni on ollut sellainen, että pömppömaha on tullut painosta huolimatta aina esiin. Se tulee edelleen ja mahan päälle on kertynyt paljon rasvaa lihomisen myötä. Olisiko kellään vinkkejä mitä tekisin asian kanssa? Tekisi mieli vain syödä ja lihoa, antaa kilojen kertyä. Mutta en halua olla lihava, en osaa vain tehdä asialle mitään. Kannattaisiko aloittaa jonkinlainen dietti vai mitä teen? Help!

1

102

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei paha ongelma

      Hei!

      Painosi kuulostaa todella ihanteelliselta, mutta ymmärrän kyllä että äkillinen muutos saa sinut miettimään enemmän ulkonäköäsi. Sinä kun rakastat herkkuja ja olet joskus rakastanut liikuntaakin niin uskon että saisit painon pysymään hyvänä ja kropan näyttämään mieleiseltäsi paremmalta, jos alkaisit pitämään "herkku"- ja "terveys"-päiviä arkena.

      Yksi kerta viikossa roskaruokaa ei ole paha, se ei niinkään lihota, kun se korvaa kumminkin yhden ison aterian. Sen sijaan niitä välipaloja/herkkuja tulee repiä pois muutamalta päivältä. Vaihtaa niitä vaikka pikkuhiljaa kuivattuihin hedelmiin tai hedelmiin, hedelmärahkaan. Ovat hyviä, ja eivät ole niin kamalan kaloripitoisia. Karkki on yksi mikä ei ole niin paha, suklaa ja jäätelö taas on aikamoisia pommeja.

      Sinulla ei paino ole ongelma, vaan se miten rasvasi on kertynyt. Vatsalihasten kasvattaminen olisi ihanteellista tällä hetkellä, miten olisi pilates, jopa vain ankarasti harjoitettu jooga voi auttaa saamaan vatsaasi näyttämään entistä pienemmältä, vaikka painosi pysyisikin normaalina (koska lihas painaa enmemän kuin rasva kehossamme). Kavereiden kanssa liikkuminen kannattaa ottaa yhdeksi tavoitteeksi, silloin kumminkin on hauskaa eikä kyse ole vain suorituksesta. Koululla voi olla jotakin liikuntaharrastus-mahdollisuutta koulun jälkeen. Kannattaa ilmoittautua ihan vain jo sen takia että saisit muistettua miten hauskaa liikkuminen voi olla.

      Mitkä/mikä liikunta saa sinut onnelliseksi? Se on mielestäni kysymys mitä sinun kannattaa alkaa oikeasti miettimään. Haluat kumminkin pysyvän tuloksen eikä siihen auta kuin elämäntapojen muokkaus pysyvämmin.

      Suunnittele etukäteen herkku- ja liikuntakalenteri ja yritä innostua kaikesta uudesta. Alku toki rasittaa lihaksia ja se voi saada mieltä maahan mutta ei mene kauaa kun kipua ei enää niinkään tule, jos teet kaikkea säännöllisesti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5248
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3407
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1542
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      186
      1410
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1056
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      968
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      887
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      826
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      769
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      768
    Aihe