Onko tervettä sääliä?

En tiedä, onko tervettä vai ei. Mutta usein se menee niin, että ensin on esim. sitä sääliä, sitten alkaa ahdistaa, tulee vihaa, katkeruutta, sitten halveksuntaa. Lopuksi sitten vain täysi yhdentekevyys siinä vaiheessa, kun narsistista on päässyt ja ymmärtänyt hankkiutua eroon ja ennenkaikkea pysyä erossa. Eli sitten kun on pelastunut. Itselleni kävi näin, tosin se vei vuosia.
Mutta sitä, että narsisti aukaisisi silmänsä ja huomaisi, että on pakko muuttua, niin älä pitkästy odottelemaan, sillä sitä ei tule tapahtumaan. Narsistit eivät parane eivätkä muutu juuri koskaan (vain hyvin, hyvin, hyvin harvat ammattitaitoisen ja vuosikausia kestäneen terapian kautta).
Mutta se säälittävänä otuksena oleminen voi hyvinkin olla narsistin yksi koukuttamiskeinoista, sillä mitkä tahansa keinot käy, kunhan ne vain purevat siihen toiseen osapuoleen.
Ja on syytä muistaa myös se asia, että narsistit ovat mestareita näyttelemään erilaisia tunteita, ihmistyyppejä, jne. Aitoja tunteitahan he eivät pysty tuntemaan.

Sanoisin että on terveempää tuntea sääliä kuin rypeä vihassa tai katkeruudessa, kunhan et säälin takia uhraa itseäsi. Kun säälit häntä, ja ymmärrät että hän on rikkinäinen ihminen, ei hän myöskään kykene satuttamaan niin pahoin. Parisuhde ei tietenkään voi perustua sääliin joten irtiotto lienee paikallaa. Uskon että voimia löytyy kun viha tai katkeruus ei ole sokaisemassa ja syömässä turhaa energiaa.

En silti elättelisi turhia toiveita siitä että ero saisi tajuamaan yhtään mitään. Ei niin tapahdu jos kyseessä on narsisti, eihän narsistissa ole rohkeutta edes salaa miettiä että hänessä voisi olla jotakin korjattavaa.

Kannattaisiko vähän sääliä myös itseäsi, että olet tuossa tilanteessa.
Ja tehdä asialle jotain.

Kannattaa aina muistaa pohtia tilannetta siltä kannalta, oi te läheisriippuvaiset, että onko se sellainen, jota ei soisi kenellekään toiselle ihmiselle.

Jos on, niin silloin kannattaisi varmasti kääntää voimavaransa omaksi avukseen ja pelastaa itsensä ja lapsensa.

Puoliso on joskus tokaissut, näin muistan että "kai minussa on jotain vikaa kun kukaan ei pysy luonani".

Että en ihan 100 %:sti allekirjoittaisi ettei narsisti tiedosta sairauttaan.

Tämä tapahtui reilu kaksi vuotta sitten kun uhkasin häntä ensimmäistä kertaa erolla ja olin hakemassa asuntoa.
Hän rukoili polvillaan edessäni anteeksiantoa ja itki hysteerisesti, aneli minua jäämään. Jotenkin se oli säälittävä tilanne.

Mikäpä ettei, jos tykkää tuollaisesta elämää suuremmasta draamasta.
Aikuiselta tai tasapainoiselta tuo ei kyllä kuulosta.

Narsistit rakastavat draamaa. Mitä hajottavampaa ja repivämpää, sen parempi.

Äitini lähti aina keskellä yötä hukuttamaan itseään ja hänen perässään sitten juoksenneltiin koko perhe lapsista lähtien.
Ne oli niitä perheen yhteisiä harrastuksia.

Muistan myös lattialla ulinan ja krokotiilinkyyneleet, jotka eivät minusta koskaan kuulostaneet läheskää aidoilta.

Kun sitten vanhempana kieltäydyin päästämästä pikkusiskoa mukaan iänkuiseen yöshowhun (ylös sängystä, vaatteet päälle, äitisi lähti tappamaan itseään!),
niin minä olin itsekäs ja sydämetön. Juuripa näin. Aivan sama.

Show must go on.
Säälin sinua.
Aikuinen mies ottaa vastuun itse omasta elämästään.

Nyt muutaman kuukauden narsistista eronneena, olen jollakin tasolla ruvennut häntä säälimään. Kun ajattelee aikuista miestä, joka uhkaa tapaa itsensä, syyttää minua pettämisestä (jota siis itse teki), ym. ym. Tajuan, että hän on säälittävä persoona.

En jaksanut sitä leikkiä, mitä meidän elämämme oli. Jatkuvaa huutoa, minä yritin miellyttää kaikin tavoin, tein kaikki talon työt, mitä vain pystyin naisena, hänen yrityksensä muuttaa minua ulkoisesti, ystäviä ei minulla siellä ollut (muutin mihen paikkakunnalle, kunnes järkyttävän episodin kautta tutustuin hänen exäänsä :)

Näin jälkeenpäin, onneksi tajusin viimeisillä voimilla sieltä lähteä. En ihan totta ymmärtänyt, miten elämä aikuisen ihmisen kanssa voi olla näin kauheata. Olin sentään ollut naimisissa ihan normaalin miehen kanssa, jonka kanssa elämä ei todellakaan ollut tämmöistä säätämistä ja värkkäämistä.

Miksi haluat vain jatkaa elämääsi, vaikka näet ettei se ole normaalia parisuhdetta? On kuitenkin parempi olla yksin kuin huonon kaverin kanssa!