Pettämisiä ja kokouksia

Lorena*

Olemme jo "parhaat mesta vuodet" taakse jättäneitä tyttäriä ja poikia. Aika jolloin rakkauksia tuli ja meni ovat jääneet kauas taakse. Nyt sateen piiskatessa ikkunoita, syksyn kellastamat lehdet putoilevat hiljalleen maahan.Tuntuu kuin jokainen maahan putoava lehti muistuttaa menneista tapahtumista.
Kiinteistön hoitajan pärisevät, pörisevät lehti-imurit lennättävät lehdet kauas metsikköön, kunnes taas seuraavana aamuna heillä on sama hommeli.

Mitäs näistä, mieleeni tuli avioliiton aikana olleet pettämiset, miksipä ei myös pidemmissä seurusteluissa. Petin miestäni ja niin teki hänkin joten tasoissa olimme.
Aktiivisen työajan aikana kuuluin ammattiyhdistykseen muiden hengellisten tilaisuuksien lisäksi. Kokoukset olivat laivoilla, tai jossakin korpimotellissa ja tilaisuus tutustua oli valmiina. Parhaimmat, kiireisimmät ehtivät varaamaan partnerin sopivassa ohituksessa, tarjosivat puolihuolimattomasti "varmuuden" sopivan kiinnostavalle henkilölle kämmeneen, niin oli varaus valmiina.

Jälkipuheet jäivät aina meren aalloille tai korpimotellin ikihonkien suojaan suurina salaisuuksina. Joten on sitä osattu ennenkin pikaseurusteluja harrastaa, jotkut päättyivät seminaariin tai sitten muutamia salaisia tapaamisia loppuakseen kun huomataan ei oikein meillä pelitä. Onpa näistä "villeistä"vuosista mennyt yli 30v joten elämän historian havinassa miltei unohtuneet.Mutta muistoja, muistoja ovat vuodet nuo! Tällaisia ne elämän ruuhkavuodet olivat, henkireikiä perheenäidin ja kokopäivä virkaa hoitaessa!

506

1795

    Vastaukset

    • manne

      Elämää ja erotiikkaa unohtaa ei saisi milloinkaan, lauloi aikanaan Juha Vainio. Sitä se on, elämän kirjavaa kudelmaa.
      Yritin aamupäivällä tunkea palstoille, mutta sinne jäi pyörimään muka ylläpidon päivitysten takia.
      Koleaksi ilma kääntyihe, vielä kuitenkin sade vetenä tulisi, hiukan tihkua jo ripottelikin. On syksyn aikaa, ei sen enempää.

    • Onpa sellaista suoraa kerrontaa, johon juuri kukaan ei yllä. Onhan täällä palsallakin nähty jotain vastaavaa, ikäänkin perhe-elämän varjossa tapahtunutta arkista touhua.

      Sinulla on ollut vientiä ja olet siis helposti mukaan päässyt ja niissä elänyt, ilossa ja riemussa monia hetkiä viettänyt. Niin monta naista olen minäkin kohdannut, etten yhtään ihmettele osallesi tullutta suosiota Moralisoimaan en lähde, en varsinkaan kun tiedän miten elämä vie mukanaan ja itsekin vähäisessä määrin mukana ollut.

      • uusi kuu

        Pettäminen jopa kokouksissa tapahtui jo aikanaann. 30 j aD ja tuota taphtumaa seurataan edelleen innokkaasti ja tuota muistelee edelleen enemmän kuin miljardi ihmistä joka vuosi ensimmäisenä kevätpäivän tasausta seuraavan täydenkuun jälkeisenä sunnuntaiana. Eri juhlatilaisuuksiin ainakin viikon aikana osallistuu useita miljardeja ihmisiä joka vuosi edelleen vaikka tapahtumista on kulunut yli aD MM....Ruuneperinkin pitää ystävineen kunnioittaa tuota vaikka ei uskoiisikaan?

    • näin meillä

      Empä nyt mitenkään pitäisi hyvänä henkireikänä pettämistä jossain laivaseminaarissa. Vientiä oli kyllä tanssilattialla, mutta siihen se jäi, vaikka hyttiinkin usein houkuteltiin. Missähän mielessä ne "parhaimpia" olivat, jotka "varattiin" petiseuraksi, noo...näinhän niitä tilanteita minäkin.

      Ruuhkavuosina oli yhteinen aika kortilla ja ei siinä pyörityksessä puolison tarpeita ehtinyt parhaalla mahdollisella tavalla aina ajatella. Mutta eihän rakkauden tai intohimon puutteesta kyse ollut, vain ajan puutteesta ja väsymyksestäkin, ei siihen olisi vieraissa käynti mitään auttanut, päinvastoin. Parempi oli ottaa kotiympyröistä lomaa oman puolison kanssa, lähteä vaikka hotelliin yhdeksi yöksi tai viikonlopuksi. Viikon matkalla jo sai latausta ihan varastoon. Yksi tapa oli herätä vähän tavallista aiemmin ja kehitellä yhdessä mieluisa aamunavaus ennen lasten heräämistä. Ja saattoihan lähteä viltin kanssa marjametsään ja pystyttää hetkeksi teltan jonnekin. Kyllä tarve konstit keksi. Nyt on hyvä mieli, kun ollaan uskollisia kaikissa käänteissä ja houkutuksissakin oltu. Ehkä olisi anteeksi saatu ja annettu, mutta särö olisi jäänyt.

      • hilema ..

        Onkohan se saavutettu "hyvä mieli " loppujen lopuksi sitä, että uskoo olevansa parempi kuin ne toiset, joista ylempänä on myös ollut puhetta?

      • eloisa2

        Tuo vaikuttaa siltä että ollette olleet oikealla feromonoitasolla puolisonne kanssa. Aina ei niin käy eikä seksi ole ainut yhdistävä tekijä parisuhteessa, siihen vain niin hirveästi vedotaan. Totta kai jos se on huippuista kaikella tapaa, se on kuin liima jos rakastumisen vaaleanpunaiset lasit eivät missään haihdu. Hyvä niin ! Mutta elämä vain muodostuu monista siteistä ja seksi voi haihtua kanssakäymisestä ja muut asiat kuitenkin pitävät yhdessä. Seksi on kuitenkin aika raadollista meinikiä eli se putkahtelee esille vaikka siinä ei suuri rakkaus olisikaan yllykkeenä. Itse kuulun ihmisiin jotka repivät aikoinaan rajoja ja kokilivat uutta jos parisuhde ei oikein toiminut. Meidän aikana ei puhuttu asioista niiden oikeilla nimillä, jos sude onnistui niin onnistui, kokeilemalla vain tiesi uutta. Näillä tiedoilla ja taidoilla jättäisin kokeilemisen vähemmälle ja yrittäisin enemmän puhua ja kokeilla vakikumppanin kanssa, nyt nimittäin rakastan omaa kehoani ja seksi maistuisi ihanalle, mutta kumppanit alkavat vähetä... Mutta niinhän se on että nooviiseinä eletään ja sitten kun hiukan alkaa horisontti näkyä pitää jo luopua perisimestä.

    • jjoutava

      Suorastaan tabujen yli nyt aloittaja meni. Ammattiliittojen naisia sihteeriä ja muuta aktiivia on vastaan tullut, eräskin sihteeri joutu aamulla perumaan kokoukseen osallistumisensa kun ilta oli liikaa käynyt voimille. Kauhea "vatsatauti" yllätti.
      Juoruamaan tässä nyt en ala mutta piloillaan olen nykyisinkin soittanut kotiin, että palaverissa menee nyt myöhään. Harmittaa kun ei mitään huolestumista ole havaittavissa ja aika nopiasti kuitenki kotiin joutuu tulemaan.
      Mikään ei ole enää hauskaa.

    • Kalastaja-Emil

      Tutunoloista meninkiähän tuo on näköjään aina ollut muillakin.

      Jäin tuossa Lorenan jutussa ihmettelemään tuota:

      "tarjosivat puolihuolimattomasti "varmuuden" sopivan kiinnostavalle henkilölle kämmeneen, niin oli varaus valmiina."

      Mikä tuollainen varmuus on, se ei ole tuttua minulle.

      Näin itse miespuolisena ymmärrän miehiä, jotka yrittävät aina sopivassa tilaisuudessa. Enemmän olen aina hämmästellyt naisia, joista en ikinä olisi uskonut löytyvän samaa yritteliäisyyttä. Mutta tottahan naiset myös irroittelevat kun tilaisuus tulee.

      Nykyään ei ole noita menojakaan enää, mutta voisin kyllä yritellä vieläkin kun sille päälle satun ja sopiva partneri sattu olemaan hollilla.

      • hilema .

        Se "yritteliäisyys " ei nykymaailmassa ole suinkaan miesten asia. Kyllä naisetkin nykyään irroittelevat.
        Mitäs pahaa siinä on? Nykymaailmassa vallitsee tasa-arvo. Siitähän naiset pitävät lujasti kiinni.

    • k.kojot

      Johan tuo kämmeneen' on alanmiehelle tuttu mrekki

      • Kalastaja Emil
        kuinkas sitä nyt miehet olis olleet sen kummempia kun naisetkaan .-

        Olen minäkin ollut aikoinani "okouksissa .. ja ammattiosaton jutuissa -- mutta en naimisissaollessani, Tiedän mitä toiuhua sielä pidettiin . Mutta ne oli ne varmat tapaukset jotka jo entuudestaan tunsivat toisensa. -
        Ei kai sitä nyt ihan "lennossa tuollaisiin hommiin rupea --jos pikkusenkin tykkää itsestään .

      • Siljasamuli

        Näin alanmiehen vaimona pitääkin alkaa tutkimaan miehen kämmeniä. Siellä kai tunnetusti kasvaa karvaa silloin?

    • onneli.

      Ei ole minun mielenmaailmassa moisia muistoja, ihan vieras maailma.
      Mutta kukin elää omaa elämäänsä, minä onnessani omaani.
      Toivottavasti muutkin.

      • annelii.

        Sitä saa mitä lähtee hakemaan.
        Onkohan noita muistoja niin mukavaa vaalia, tunsiko olevansa jotenkin tavoiteltu ja suosittu kun moiseen ryhtyi.

      • Puuhaara
        annelii. kirjoitti:

        Sitä saa mitä lähtee hakemaan.
        Onkohan noita muistoja niin mukavaa vaalia, tunsiko olevansa jotenkin tavoiteltu ja suosittu kun moiseen ryhtyi.

        Onhan täällä kerrottu lämpimästä suihkustakin hyvänä rakastajana HA HAAA!
        Ihminen sentään on tuossa hommassa himpun verran parempi ja onhan sentään ihminen, eikä suihku.

        Eletty ja kokeiltu ja saatu plakkariin lisää kokemuksia, ja miten muisteleminenkin saa hyvän mielen.

      • ymmärretään
        Puuhaara kirjoitti:

        Onhan täällä kerrottu lämpimästä suihkustakin hyvänä rakastajana HA HAAA!
        Ihminen sentään on tuossa hommassa himpun verran parempi ja onhan sentään ihminen, eikä suihku.

        Eletty ja kokeiltu ja saatu plakkariin lisää kokemuksia, ja miten muisteleminenkin saa hyvän mielen.

        Niinhän se on, jos kotona ei ole hyvää rakastajaa, sitä hakee muualta.

      • k.k.
        ymmärretään kirjoitti:

        Niinhän se on, jos kotona ei ole hyvää rakastajaa, sitä hakee muualta.

        Sinulleko joku uskotteli että olet:))

    • nii.iii

      Taitaa olla tuttu alan naisillekkin.

    • Taaksepäin katsoen, onhan eletty elämä ollut ihanaa muistoineen. Usein on menevällä miehellä myös menevä vaimo, jos ei ole halunnut jäädä kotiin myrtyneenä suremaan.
      Olen ymmärtänyt aloittajan jääneen melko nuorena leskeksi, onhan niitä kokemuksia kertynyt silloin. Ensitapaamisella en osaa kuvitella suostuneeni nuorempanakaan lähempään kontaktiin, yrittäneitä on kyllä riittänyt:D, mutta ei voi kieltää elämän tuoneen iloa ja riemua naisenakin olemisena.

    • 21 - 3

      Katkeruuttahan tuo kieltämättä herättää monessa, joka ei ole noita vieraita iloja päässyt lainkaan kokemaan.

      Ne kuuluivat varsin olennaisena osana ammattiliittotapaamisiin, työpaikan kuntoutuksiin jne. Kun kaiken lisäksi molemmat puolisot siihen syyllistyivät tahoillaan, niin sujut oltiin. Ei siihen liitto katkennut.

      • ,.-,.-

        Huono liitto, jos ei anna omassa kodissa kaikkia mahdollisia nautintoja.
        Harakanpesä.

      • kotkotkotkaat

        Meitä on monenlaisia. Minulla oli työssäni paljon tilaisuuksia, joissa oli myös vastakkaisen sukupuolen edustajia. Joilllekuille oli tärkeää, että iski kumppanin, muuten oli epäonnistunut reissu. Itse en moisesta välittänyt, tanssia kyllä halusin. Jonkun miehen suututinkin vanhanaikaisuudellani, mutta viis siitä. Parisuhteeni olivat onnellisia, hetkiä ulkopuolisen kanssa ei tarvittu.

      • säälittävää tuo

        Katkeruuttako niillä, jotka eivät vieraita iloja "päässeet" kokemaan ? Katkera on tämä aloitus, oikeastaan hyvin surullista luettavaa. Tekeekö asiaan yhtään paremmaksi , jos molemmat pettävät ? Molemmat kostavat,onko kumpikaan onnellinen, tuskin. Vieraissa käynti voi hetken lämmittää kuin jos kusisi housuunsa, mutta sen jälkeen on entistä pahempi ja kylmempi olla.

      • 3 ...21
        säälittävää tuo kirjoitti:

        Sitä vieraissa käyntiä voisi paremminkin verrata housujen vaihtamiseen puhtaisiin ja mukaviin niihin pissaamisen jäljiltä

      • idiotteja kyläTäynnä
        3 ...21 kirjoitti:

        Sitä vieraissa käyntiä voisi paremminkin verrata housujen vaihtamiseen puhtaisiin ja mukaviin niihin pissaamisen jäljiltä

        3... 21
        paremminki tautisen ihmisen touhua sinä ku käyt seuraavassa paikassa levität tautia eteen päin
        kohta sun koko ympäristö sairastaa samaa kuppaa,hah hah
        lääkäri ihmeissään kua tätä levittää, ku koko kylä juoksee haisevan p e r se e n kanssa lääkärissä kun on niin he le ku tin kipee ettei kusta kärsi

    • sitroen.

      Eipä ole tarvinnut pettää.
      Ulkomaankomennusten aikana olin vanhapoika ja huuli pyöreänä kateellisena katsoin ukkomiesten ja vaimonaisten parinmuodostusta. Lähtöitkut ja halaukset linja-auton portailla ja sitten heti linja-autoon vieraan viereen ja sittemmin sama junassa pedillä ja perillä hotellissa. Toisella matkalla sitten toisenlainen parinmuodostus ja kolmannella kolmannenlainen. Oli heluntailaissaarnaajallakin petikaverina toisen miehen vaimo koko matkojen ajan. Eikä synnistä saarnannut! Minä kerran juovuksissa piruuttani pidin heille lestadialaistyylisen saarnan, mitä kauhistuivat.
      Ainakin yhdelle yksinäiselle naiselle jollain näistä reissuista yksi ukkomies teki pojan. Ihan tuli saman näköinen kuin ukkomiehellä oli kotona. Tuo nainen sitten äkkiä iski yhden maan hiljaisen isäksi toisen pojalle. Ja sitten pikapuoliin muuttivat toiselle paikkakunnalle...
      Kotimaahan jääneillä rouvilla oli vastaavasti omat kuvionsa.
      Suuressa ja Mahtavassa sitten oli näillä Aatteen Miehillä kakkosvaimo jo odottamassa.
      Ei siinä osannut ujo maalaispoika kuin räkä poskella katsoa, että noin sitä pitäisi itsekin kun osaisi...
      Oli siellä kyllä ihan muutama puoliskolleen uskollinenkin avioihminen, mutta pieni oli se vähemmistö.
      Sekin on nähty, miten korkeasti oppinut tohtorinhattu päässä konjakkipullon juotuaan polvillaan ruinasi tulkilta pillua, mutta ei saanut...

      Samaa vikaa kai se on vieläkin. Vaan alkaa unohtumaan, mihin sitä toista oikein tarvittiinkaan... Dementiaako lienee vai muuta latvalahoa, vaikkei niissä sanoissa ähvää olekaan.
      Olishan näitä muitakin, mutta säästetään toiseen kertaan.

    • 3 - 21

      Kyllä sitä vielä tällä iälläkin harrastetaan.
      Ainakin miehet sen tietävät.

      • Kuka harrastaa?

        Keskenäänkö harrastavat, tietävien kanssa?
        Naiset ei tiiä mittää, hehän olivat kotosalla aina.

      • 11 27
        Kuka harrastaa? kirjoitti:

        Keskenäänkö harrastavat, tietävien kanssa?
        Naiset ei tiiä mittää, hehän olivat kotosalla aina.

        Tämänikäiset naiset ovat kyllä sen verran menevää lajia, että ovat kotoa poissa enemmän kuin miespuoliset ikätoverinsa.

    • Yllättävän virkeänä taas olen täällä valvomassa yön keskellä, nukuin sikeesti nelisen tuntia, keitin teetä. Sattuikin sopivasti ennenkin näkemäni elokuva ´ Heräämisiä´ Vitosella olemaan. Siinä iki-ihanat Robert de Niro ja Robin Williams pääosissa. Williams lääkäritutkijana, joka teki kaikkensa potilaansa de Niron hyväksi. Jäi mieleen lausahdus " Ihmisen sielu on vahvempi kuin mikään lääke."

      No miksi tuon tähän ketjuun kirjoitin, no siksi, että miksen voisi kirjoittaa, kun enempää en aikonut sanoakaan.

      Sensijaan kieltämättä Lorenan avaus pettämisestä sai ajattelemaan motiivia.....miksi. Siis miksi kirjoitit ja miksi tällaisesta suunnitelmallisesta pettämisestä. Aivankuin haluaisit lyödä suoraan kasvoihin omaa miestäsi ja yleensä miehiä. Kostaa jotain röyhkeästi.

      Tavallaan ymmärrän, tavallaan en. Itsensä halventaminen oli myös mielestäni kyseessä. Kostoa ja omaa pettymystäkö niinsanottuun rakkauteen.

      Tietyissä ammateissa miehet ovat paljonkin poissa kotoa ja ilman muuta alttiimpia mahdollisuuksille ottaa yhden illan nainen. Tai vaimon yhdenillan mies. Se on aika kovapintaisen ihmisen hommaa, ainakin tuo, miten kerroit sen tapahtuvan. Jos avioliitossa on rikkinäisyyttä, tuleehan se ilmi jollain tavoin.. Molemmat tavallaan kostavat toisilleen pettymystään, ja onhan edellämainittu kertomasi aika ronski keino. Mutta saako siitä itse kuitenkaan mitään....tai kumpikaan.

      Mitenkää moralisoimatta, siihen minullakaan ei ole varaa, kerron vain, että kyllä varuskunnat olivat aikamoisia " paheitten pesiä", no se on todellakin jo niin mennyttä aikaa, että turhaa edes muistella.
      Ihan ystävällisellä tarkoituksella tämän kirjoitin, laitoit ajattelemista....ja minä ajattelin.

      • lujaa menee

        Kaipa tekijä itse parhaiten tietää, miltä tilanne tuntuu tapahtuessaan ja mitä siitä jää mieleen. Turha sitä on ruveta sivullisen levittelemään ja erittelemään, ikään kuin olisi suurikin asiantuntija..

        Harvemminpa syyt ja seuraukset tapahtumassa noin dramaattisen tuntuisia ovat. Tapahtunut on osa elämää, ei sen kummempaa. Tilanne ei ole edes uhannut henkeä eikä terveyttä.

    • L - L

      Molemminpuolista, ehdotonta luottamusta!

      Kahden ensimmäisen avioliittovuoden aikana olin yhteenlaskettuna noin 6kk erilaislla kursseilla viikon jaksoissa.
      Yleensä ne olivat miesvoittoisia mutta osassa kurssikeskuksia oli saman aikaisesti pelkästään nuorten naisten koulutustilaisuuksia.
      Osa porukastamme "lipsui".

      Olin myös kahdella kuukauden kurssilla jossa toinen sukupuoli oli hyvin edustettuina.

      Ajellessani kotiin perjantaisin olin tyytyväinen itseeni siitä, että voin vilpittömän rehellisesti katsoa vaimoani silmiin.

      Näiden poissaolojeni aikana ei kertaakaan käynyt epäilyksen häivä mielessänkään koskien vaimoni uskollisuutta.
      Eikä vaimoni käsittääkseni epäillyt minua.

      Myöhempinä vuosina sama asetelma kesti 12-vuotta sillä erotuksella, että ne houkutuksen kohteet olisi pitänyt hakea baareista, naisten tansseista ( yksi ahdistava kokemus ) tai muualta.

      Aito luottamus molemminpuolista. Muu olisi sinisilmäisyyttä.

      Olen myös nähnyt kun 40 - 50v ukot lähtevät joukolla suurin toivein naisten tansseihin ja palaavat takaisin puheenaihe vaihtuneena.

    • nikkipelle

      Ketjun aloittajaa on arvostettava siitä, että hän on rohjennut ottaa tällaisen asian keskusteluun ja kertovansa siinä omasta elämänkokemuksestaan.

      Jotkut joilta puuttuu tuollaista elämänkokemusta, ovat jopa leuhkineet omalla elämän köyhyydellään ja ryhtyneet häntä tuomitsemaan, puhuen jopa säälittävyydestä. Suvaitsemattomuus nousee helposti pinnalle - ja tekopyhyys.Sääliksi käy heitä itseään.

      Ne joilla on tässä suhteessa koettua elämää enemmän, osoittavat selvästikin ymmärrystä.

    • Lorena*

      Nyt sitten moraalinvartijat hyppivät tasajalkaa millaisia elämänkuvioita aloittajalla on ollut. Käsi sydämellä voin kertoa satunnaisia harvinaisuuksia "pettäminen" oli mutta tunteet kulkevat omia teitään joita ei aina järjellä voi ohjata.
      Tilit teimme selväksi toistemme kanssa hänen sairauden loppuvaiheessa, emme koskaan syylistäneet toisiamme, Rakkaus oli se voima joka meidät hyvinä ja huonoina aikoina yhdisti. Rakkaus oli pitkämielinen kaikki se kesti ja anteeksi antoi.

      Työpaikan pappi totesi, säälin olevan sairautta, säälistä ei tarvitse kenenkään kanssa olla. Säälijöitä ilmaantuu jokaisen leskeytyneen tielle, on oltava valpas valinnoissa.
      Varsin maltillisesti olen yksinäiset vuoteni elänyt, vaikka niitä on riittänyt ja riittää. Olimme molemmat ulospäin suuntautuneita yhdistys ihmisiä työn ulkopuolella.

      Aika mennyt ei koskaan enää palaa, muistelen usein mennyttä aikaa josta kumpuaa elämään iloa hyvistä asioista. Pidän ne aina muistoissani, sillä siitä ajasta saan voimaa elämään silloin kun elon aallokko vaahtopäänä pauhaa ympärillä.

      Vaikka syksy pimenevin illoin ja öin valtaa maiseman, Toivon kaikille iloa joka tulee ja menee putoilevien syksyn lehtien lailla. Herättää uteliaisuutta aamuisin mitähän uusia kokemuksia, näkemyksiä tämäkin päivä tuo elämään tullessaan.

    • MNOOO.

      Siihen tulokseen tulin ketjua lukiessani että tuomitsijoita on enemmän kuin tuomittavia, helppo on talloa jalkoihinsa kaikki ruusut ja risut.

      Minusta kaikilla on oikeus elää ja olla ihminen heikoimmillaankin.

      Rikokset ja toisia kohtaan väärät käyttäytymistavat näyttävät olevan kovasti
      muotia.

      Miten rakastelu on tuomittavaa?
      Tapelkaa te ahdasmieliset keskenänne, kuka on se ainut oikea teoissaan.

      • armahdettu syntinen

        Muotia ei ole, mutta Raamattu antaa ohjeet parielämään; syntien välttämiseksi kullakin on oltava oma puoliso aina 60 vuoteen asti. Avio oli elämän kestävä liitto, kuolema vapautti siitä.
        En menisi syyttelemään. Kuka meistä voi väittää eläneensä synnittömänä? Toisekseen, on mahdollista ns. kääntää kelkkansa Jeesuksen puoleen. Uusi mielenkiintoinen elämä avautuu silloin.

      • sitroen.
        armahdettu syntinen kirjoitti:

        Kerta kun kysyit, niin minä voin väittää eläneeni synnittömänä.

    • en hyväksy sekoiluja

      seksin kanssa , omalle tulee olla ikuiseti uskollinen,
      kivittäisin kaikki h u o r a t / h u o r a -pukit kuten islamin uskoiset tekee vieläki,
      vaikka olen kristitty,
      seksin kanssa sekoilu tuottaa aivan liian paljon kärsimystä ympäristöön ,

      Meikälä'iselle oli järkytys kun huomasi kuinka ihmiset oikeesti sekoilee seksinkanssa, jopa naapurin naiset kävi naapurin ukon naitavana ja kaiken huippu kun sisarrukset sekoilee toistensa miehiin huh huh
      meikä oli uskollisen avioliitossa yli kolmekymmentä vuotta,
      kun tuli se kuuluisa viidenkymmen vuoden ikä, ja ukko oli ollu koko elämän uskoton niin suivauinun siinä vaihessa kun lapsetki oli lähteny omilleen,
      sanoin ukolle että nyt lähden minä, ja niin menin
      ukko ei ollu moksiskaan vieraissa käynnistä, olihan hän itse nainu sukulaiset ja kaikki naapurin akat,
      mutta sitä se ei hyväksyny että eron aioin otta, sano että jos lähdet hän tappaa , joten lähdin ja jätin ukon salaa sillä aikaa kun hän oli töissä,
      HYI sanon minä edelleen , kyllä ihmisten pitäisi olla sen verran älykkäitä etteivät pettäis omaa aviopuolisoaan, sillä oma on jokatapauksessa ainoa ja tärkein ihminen maailmassa,
      uskottomuus tuottaa suurta kärsimystä kaikille läheisilleen jopa ympäristöön,
      miksi tietentahoien ihmiset käyttäytyy vastoin avioliittolupaansa vaikka ovat vannoneet uskollisuutta omalle puolisolleen, sitä en ikinä ole ymmärtäny, itse otin avioliitto lupaukset tosissaan ja noudatin niitä myötä ja vastoin käymisessä,
      en arvoasta ainuttakaa h u o ra -pukkia, enkä h u o r a a , olen hyvin viileä suhteessa heihin,
      kunnioitan vain oikeesti toisiaan arvostavia aviopuolisoita,

      • 11 21

        Sitten noita mainittuja kunnoitettavia on varsin vähän.

      • - - - - - -
        11 21 kirjoitti:

        Sitten noita mainittuja kunnoitettavia on varsin vähän.

        jos olet noin naisen puutteessa niin mieti luuletko oman seksiaktisi olevan se mikä heitä kiinnostaa
        jotain muutakin tarvitaan

    • MNOOO.

      Et näytä onnelliselta nytkään, katkeruus kalvaa ja viha sen kun kasvaa kanssaihmisiä kohtaa.

      Hyvin brutaaleja nimityksiäkin kirjoituksessasi vilisee.
      Ethän sinä voi asialle mitään vaikka miten vihanen olisit.

    • EN hyväksy sekoiluja

      todellaki ,
      olen koko elämään pettyny, ja sen tuomaan suuriin kärsimyksiin,
      itse ole sydänjuria myöten rehellinen kaikissa elämän kiemuroissa,
      mutta liikaa olen joutunu kohtaamaan kieroutta sukulaisilta sekä naapuristossa tapahtuneista raamatun vastaisesta touhusta,
      halveksi h u o r i a ja hu o ra -pukkieja,

      avioliitto lupauksineen kunniaan muuten suomen kansa tuhoutuu lopullisesti,

      avioliitto PITÄÄ kieltää kaikilta jotka ei aiokkaa noudattaa annettuja lupauksia,

      • minimanni

        Kahden kauppa ja kolmannen korvapuusti.Elele sinä vain sitä katkeroitunutta,sapekasta loppuelämääsi,niin maailma pelastuu

    • jjoutava

      Ei ole nykyaikana syytä meidän vanhojenkaan houria huorista. En elä vihittynä ja olen sitä mieltä, että se ei ole syynä pettämisiin vaan tilaisuus tekee varkaan. Tilaisuuksien puutteesta tässä olen joutunut kärsimään vaikka en vihittynä olekaan.

      • tuomitsen sekoilut

        jos olet sinkku ja seurustelet sinkkujen kanssa eihän siinä mitään väärää olekkaa ,
        sitten on väärää jos sekaannut avioliitossa olevaan,

    • Lorena'

      Ihmettelen suuresti monen ns uskovaisen kannanottoja, kriittisiä muiden ihmisten elämään jopa tuomitsemisia hyvin myrkyllisin sanoin.

      Mitenkä on tietämyksen laita Jeesuksen teoista ja asenteista ja ilmaisuista. Muistelen kertomuksia joissa Öljymäellä hänen eteensä tuotiin tuomittavaksi "langennut nainen". Kriittisemmät vaativat ajan hengen mukaan kivittämistä, mutta Jeesus sanoi, joka teistä on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven. Tämän jälkeen kivityksen kannattajat poistuivat. Jeesus sanoi naiselle, en minäkään sinua tuomitse, annan sinulle anteeksi.

      Toinen oliko se Batseban lähteellä jossa Hän meni ns syntisen naisen luokse, kansa taas elämöimään, syntisen naisen luokse hän meni majailemaan. Hän vastasi panettelijoille. Naisen synnit ovat anteeksi annetut, sillä hän rakasti paljon.

      Minulle aukeni elämän monisärmäisyys kun katsoin Maa on syntinen laulu elokuvan jossa tulee ilmi elämän toisen puolen valheellisuus.

      • kotkotkotkaat

        Itselläni seksin haluamiseen on aina liittynyt syvä rakkaus. Ei sillooin halua olla intiimisti kenen kanssa vain. Ja rakastunut olen ollut tosi harvaan. Olen tutustunut toiseen sukupuoleen muilla tasoilla, onn huomattavasti mielenkiiintoisempaa.

      • kkuooot kot itse
        kotkotkotkaat kirjoitti:

        Kylläkyllä, sinulla on aina paremmin!?

      • kotkotkotkaat
        kkuooot kot itse kirjoitti:

        Kylläkyllä, sinulla on aina paremmin!?

        Niinkö Sinä ajattelet? Itse pidä itseäni muita parempana, kerroin vain oman mielipiteeni.

      • hoihhoihvoih
        kotkotkotkaat kirjoitti:

        Niinkö Sinä ajattelet? Itse pidä itseäni muita parempana, kerroin vain oman mielipiteeni.

        Siis alati tympeä.

      • kotkotkotkaat
        hoihhoihvoih kirjoitti:

        Siis alati tympeä.

        Suosittelen positiivisempaan suuntaan siirtymistä ajatuksissasi, tutkimusten mukaan elät siten noin 5 v kauemmin ja paremmin myös. Itse olen äiti aurinkoinen, valittu kurssilla, jolla syntyi 5 paria, itse jäin kyllä parittomaksi -- silloin, myöhemmin tärppäsi.

    • Mites se alkoikaan se Leo Tolstoin "Anna Karenina", en nyt viitsi tarkistaa, mutta jotain sen suuntaista, että jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan, mutta jokainen onnellinen perhe on onnellinen samalla tavalla.
      Nyt en mene vannomaan, että se oli juuri noin, tarkistakaa!

      Mutta tarkemmin sanoen, niin muiden avioliitoista en sano yhtään mitään, koska heillä on ollut omanlaisensa avioliitto, suhde puolisoonsa ja tilanteet. Mikä tietää, ehkäpä "heidän kengissään" kulkiessani olisin menetellyt juuri niin kuin hekin.

      Olimmekohan me vähän molempia, onnellisia ja onnettomia, kun niitä pääkaupungin suuria asuntovelkoja koko työelämämme ajan maksoimme?

      Sen tiedän, että kaksi tärkeätä hoota oli elossamme: Huumori ja Halaukset!

      Emme pettäneet toisiamme ikinä, koska sen olimme toisillemme luvanneet.
      Mieheni kutsui joskus vanhempana minua Klaaraksi.
      Ja käytti "Annan Kirkas otsa!" -lausetta joskus, se siinä oli, että ruotsinkielentaitoani sen kääntämisessä kysyttiin.

    • Ramoona*

      Kävin mielenkiinnosta tarkistamassa, ja nuo ovat Anna Kareninan alkusanat. Olen kylläkin sitä mieltä, että jokainen perhe on myös onnellinen omalla tavallaan, eikä mikään perhe ole koko ajan ja ainostaan onnellinen. Rakkaus on kuitenkin voima, joka mahdollistaa anteeksi pyytämisen ja antamisen, ja kaikilla meillä on jotain anteeksipyydettävää. Kaikkien rakkautta ei samalla tavoin koetella, meillä on myös erilaiset lähtökohdat ja olosuhteet, voimavaratkin.

      Nuorena olisin ehkä ollut "kerrasta poikki" -asenteella pettämisen suhteen , nyt asiat käsittää laajemmin.
      Työtä, lastenhoitoa ja asuntolainan maksua, sitä ne ruuhkavuodet sisälsivät. Kyllä siinä mielellään jonnekin karkasi kahdestaan, kun lastenvahdin sai, ja yksinkin kun toinen jäi vuorostaan illalla kotiin. Ja olipa mukavaa tanssiparketilla laivaseminaarissa aamuyöhön asti pyörähdellä, ei väsyttänyt yhtään. :)

      • Jokos sitä

        ollaan tytöt pikkujoulujen alusasuja jo ostettu?
        Maailmalla melkoiseksi kohubrändiksi noussut alusvaateketju tuli ensimmäisenä Suomessa Espooseen Iso Omenaan. Jokin jonkun secret se oli
        tai siis on.

      • Mitä se
        Jokos sitä kirjoitti:

        ollaan tytöt pikkujoulujen alusasuja jo ostettu?
        Maailmalla melkoiseksi kohubrändiksi noussut alusvaateketju tuli ensimmäisenä Suomessa Espooseen Iso Omenaan. Jokin jonkun secret se oli
        tai siis on.

        lause sitten ruotsiksi tarkottaa Merili, siksikö ruotsia ettei lapset ymmårtäisi ??

      • kääntäjänä
        Mitä se kirjoitti:

        lause sitten ruotsiksi tarkottaa Merili, siksikö ruotsia ettei lapset ymmårtäisi ??

        Ruotsiksi: Annas Klara panna!

      • DDD.
        kääntäjänä kirjoitti:

        Ruotsiksi: Annas Klara panna!

        Suomeksi: Annan kirkas otsa.

    • Vielä aiheesta
      Luulisin että meillä oltais samana päivänä vaihdettu oveen eri lukko --jos olisin pettäny --ja näin olis ollut jos tietooni olis tullut pettäminen --
      Me kyllä luotettiin toisiimme . Tai oikeastaan tiesinkin jo mennessäni ---mieheni harrastuksista , 1vuosi kihloissa olo ,ja onneksi tunsimme toisemme ,olimme naapurukset

      --se aika oli jo selvitettevä--- mikä on tulevaisuuden suunnitelmat -- jos ne pettää --ei ole helppo antaa periksi -- molemmat se tiedettiin .

      Nykyään mennään vaki suhteisiinkin , ei seurustella. , ja hyvä kun erotaan , se tulee kyllä raskaaksi jos koittaa sopeutua -- ajoissa on erottava -- jos ei sovi toistensakanssa
      Kiva kun on jo elo seesteistä , eikä niitä huolia ole .
      Hakuaika ohitse :=)

    • anlis3ek

      Tästä ketjustahan tuli pitkä, johtuen varmaan aiheen harvinaisuudesta.
      Mielestäni Lorena oli avoin ja rohkea nostaessaan pöydälle kissan, johon moni ei tahdo, eikä uskalla rukkaset kädesäänkään koskea.
      Aloitus oli elämää kokeneen, fiksun ihmisen kirjoitus.
      Huoritteleva "Raamattunsa tunteva uskovainen" taaskin niin täynnä elämänpettymystä ja turhauttavaa kaunaa, että kammotti.
      Sus morsian sanoi, että varuskunta-aluet kanta-asukkaineen elivät varsinaisessa paheiden pesässä. Alkoholin käyttö oli tosin aika rajua, mutta muut "sekoilut" tapahtuivat käsittääkseni muualla.
      En ota lähemmin kantaa ihmissuhteisiin, aviopuolisoiden pettämisiin, tai uskollisuuteen, mutta olemme ukkoni kanssa olleet naimisissa 55 vuotta, ja niihin vuosikymmeniin mahtuu rakkautta sekä riitaa.

      • onniminni

        niinpä niin, taas tiedetään muiden elämästä enemmän kuin ko henkilöt itse. Olen minäkin kokenut, en pettänyt.Ja onnellinen olen ollut,, olen edelleen.

      • |<<___|
        onniminni kirjoitti:

        niinpä niin, taas tiedetään muiden elämästä enemmän kuin ko henkilöt itse. Olen minäkin kokenut, en pettänyt.Ja onnellinen olen ollut,, olen edelleen.

        Eipä ole minunkaan onneni petosta kavannut, ihan onnessaan on saanut olla onnellinen.

    • Lorena*
      • Tanssit varuskunnass

        Oliko varuskunnan juhlissa romantiikkaa , Lorena olit varmaan suosituin tanssilattialla,

      • Lorena*
        Tanssit varuskunnass kirjoitti:

        Oliko varuskunnan juhlissa romantiikkaa , Lorena olit varmaan suosituin tanssilattialla,

        Oletko varma että kysymyksen lähetit oikeaan osoitteeseen ? ! Kiitos nyt kuitenkin kysymästä.

      • JO VAIN KÄY

        Eihän tästä Love Storysta voi olla pitämättä.

    • XX & XY
    • -mies

      Ellu R kertoi olleensa miehelleen uskoton. Miehenä en pitä sitä pahana jos mies on jo ns. pelistä pois.

      • Lorena*

        Olen pitänyt aina Elli R niin esimerkillisenä naisena etten voisi uskoa moista. Sitten mutta, eikö hän ollessaan pressa ehdokkaana kertonut,hänellä oli ensirakkaus joku muu, Siis kiltin tytön syndroomaa vai mitä ?
        Mitä näistä menneistä, nyt on nyt eletään tätä päivää.

      • 21, 3

        Tuo entinen presidenttiehdokas kertoi tosiaan olleensa uskoton, mutta (vain) kerran. Asiasta mainittiin päivälehtien lööpeissä.
        Voihan tietysti leuhkia sillä, että kertojalla on ollut vain yksi kerta, kun monella muulla määrä voi olla kymmen-, jopa monikymmenkertainen, kuten täälläkin on ilmennyt.

      • hyi hyi hyi

        HYI sinua "-mies"

    • HYII teitä -

      HYII kun tympii tämmöset h u o r a i l u jutut,
      ajatelkaa kuinka paljon kärsimystä olette aiheuttaneet monelle lapsiperheille, ja kuinka moni nainen on saanu surmansa kun ukko on tappanu melkein koko perheen ,
      kaikissa tapauksissa on ollu uskottomuus ja perheen kurjuus syynä,
      sen kurjuuden on aiheuttanu aina uskottomuus, perheissä,
      lopettakaa tämmösten h u o ra juttujen alotukset,

      • Höh sulle!

        Tuo alkaa jo mennä tyhmän ja rahvaanomaisenihmisen jankkaamiseksi.
        Oletko itse ollut koko elämäsi aina oikein siveyden sipuli?

    • Pitkään aikaan hyvä aloitus. Elämä on täällä. eikä kirjojen ja kansien välissä. Miten paljon mahtuukaan juuri uskonnollisten kaapujen sisälle kaikenlaista pahuutta.
      Lapsien seksuaalinen hyväksikäyttö on vieläkin aika tavallista.

      Kaikki tehdään herran nimeen. Päälle päin näytetään niin hurskasta, mutta sisällä ihan jotain muuta.

    • alotus on saastetta

      capt. cöpenick

      EIPÄS LIIOTELLA, jos yksi hölmö on lapsia käyttäny hyväki, EI VOI YLEISTÄÄ,

      lorena on osottautunu " huonoksi naiseksi " ramatun sanan mukaan, joten kannattaa kääntyä jumalan puolen jos haluaa saada syntinsä anteeksi,

      herää kysymys,
      kuinka monen avioliiton loerrna on mahtanu rikkoa, sillä avioliitossa kahden ihmisen suhde on hyvin herkkä ja loukkaantuvainen,

      • On meillä noita hurskastelijoita,voi hyvä tavaton,kuinka ulkokullattua porukkaa.
        Aviolitto on ollut Lorenan*ja hänen miehensä liitto,ei meidän eikä varsinkaan teidän tuomitsijoiden.
        Nämä samat rakkikoirat tällä räksyttävät ja tuomionpasunaan puhaltavat,jotka "elämänperussetissäni" jakoivat elämänohjeitaan.

        Kiitos Lorena*,rohkeudellasi toit esille elettyä elämää, kyllä niitä luurankoja jokaisen kaapista löytyy ja ihastumisia toisen omaan,minultakin.
        Pikkujouluissa tuli tonttuiltua ihan riittävästi,olin tosin silloin vapaata riistaa.

        Miehethän ne naisesta sen rumannimittelyn kohteen tekevät,jos annat olet "huono nainen",jollet anna olet pihtari.
        Mies on rakastaja ja nainen H,ei minusta ole oikeudenmukaista

      • 3 21

        "kuinka monen avioliiton loerrna on mahtanu rikkoa, sillä avioliitossa kahden ihmisen suhde on hyvin herkkä ja loukkaantuvainen,"

        Alkuosa on epäselvää, mutta loppuosan ymmärtää.

        Jos se suhde on "hyvin herkkä ja loukkaantuvainen", niin sitten se on jo aika heikolla pohjalla ja odottaa vain ratkaisevaa romahdusta.

      • c c

        Aloitus on saastetta

        "jos yksi hölmö on lapsia hyväksi käyttänyt". Sanon ettei yksikään oikeusaste ole välttynyt näiltä uskovaisten ihmisten lapsiin kohdistuneista hyväksikäyttö tapauksista.
        Varsinkin pohjoiskalotti on tässä mielessä yliedustettuna.

    • kait se

      haluu ilmottaa olevasa tarjolla

    • hilema .

      Rohkea ja rehellinen aloitus ansaitsee suuren tunnustuksen.
      Se on saanut mukaan muutaman rehellisen puheenvuoron ja melkoisen määrän hurskastelua, jossa joku voi todeta olevansa ainakin jossakin asiassa hyvä.
      On paras ainakin viimeisten kahden viikon aikana aloitettu ketju.

      • näin se menee

        Eivät kaikki petä, ei ole tarvettakaan kun kotona saa mitä tarvitsee. Kyllä nekin rehellisiä puheenvuoroja ovat. Ei pettämistä tarvitse hyväksyä, vaikka syitä siihen ymmärtääkin. Kummallsita kun pettäjistä tehdään rehellisyyden edustajia, ylensä se koetetaan viimeiseen asti salta. Eikö se juuri ole epärehellistä ?

    • kuapo

      Tuskinpahan aloittaja on kuvaamallaan toiminnalla montakaan yhteiselämää tuhonnut. Päinvastoin hän on tuolla tavoin auttanut niitä pysymään pystyssä.

      Kadehtiville voi todeta: elämä on täynnä vielä kokemattomiakin mahdollisuuksia.

    • jotain rotia

      Jos ei liene tuhonnut mutta siemenen on kylvänyt.

      Ei kaikkea tarvitse hyväksyä täälläkään vaikka olalle taputtajia löytyy seuraavaksi voi ilmestyä selkään puukottajia se sitten tekeekin kipeää.

      • tavis@

        En moisia juttuja ainakaan rakkaudeksi kutsuisi. Täällä lienee monia, jotka eivät syvää rakkautta ole koskaan kokeneet.. Voihan senkin vielä kokea, mutta seksiseikkailut eivät paranna asiaa. Ikäluokkamme miies rakastui minuun ja eteni hitaasti, koska piti juttua niin tärkeänä.Nopea olisi ollut, jos vain seksiä olisi janonnut.

      • idiotteja riittää
        tavis@ kirjoitti:

        tavis @
        jahaaaa ----

        siinä taas yksi typerys on alkanu jonun ukkomiehen " jalkavaimoksi " HAH
        sulle voi vain nauraa,

        luulet varmaanki olevasi hyvinki tärkeä ukkomiehelle, heh, hän käyttä sun tyhmyyttäsi VAIN kylmästi hyväkseen
        kyllä ne ukot osaa lirkutella että nais-raukka luulee toista,
        etkö tiedä ukot osaa valehdella erittäin sukkelaan tostisesta naamasta, heh

        mutta kun asia paljastuu, tulee vaimolle ja perheelle juki,
        saat turpiin koko suvun voimalla, heh

        jäät kuin nalli kalliolle, ja saat lapsetki sua inhoamaan ,

      • tavis@
        idiotteja riittää kirjoitti:

        Luulo ei ole tietoa. Olimme molemmat leskiä ja kultasimme toistemme eloa neljä vuotta. Hän nukkui pois lähes 3 vuotta sitten, kauniit muistot ja "lapsi ja lapsenlapsi" jäivät tuomaan iloa muutenkin iloa täynnä olevaan elämääni.

      • lue tarkemmin,

        eihän täällä olekkaan puhuttu rehellisestä avioliitosta, vaan kolmannesta osapuolesta siis h u o r a a m i s e s ta
        avioliitoan ulkopuolisista suhteista aviossa ollessaan,

    • Lorena*

      Kiitos kaikille kirjoittajille jotka osallistuitte tähän aloitukseen. Mielipiteitä tuli puolesta ja vastaan. Nimittely maailman vanhimman ammatin harjoittajaksi ei ole kenenkään suusta tai kynästä kovin tyylikästä. Nimittely kuvaa paremminkin oman pahan mielen purkamista palsta henkilöön.

      Varoitan, toivottavasti ette tuota maailman vanhimman ammatin harjoittajan nimitystä jatkossa käytä koska joku voi kokea sen kunnianloukkauksena. Emme voi tietää millaista elämää vietämme, sitä paitsi se on jokaisen yksityisasia.

      Viisaan entisen kirjoittajan senõra Lyylin tavoin totean, tässä iässä ei ole miehiä ja naisia, on vain ihmisiä, pitää hyvin paikkansa mielestäni. Ihan tavallista nuhteetonta elämää olen viettänyt, nyt nautin näistä eläkeläisen kissanpäivistä. Aika kultaa muistot näinhän elämä kulkee eteenpäin ja hyvä niin. Jokainen kulkee omat polkunsa valintoja riittää.

      Vielä kerran, kiitos kaikille aloitukseen osallistuneille. Aihe on loppuun käsitelty.

      • hyvin ymmärrän

        Lorena*

        Minä tunnen melkein omakseni tuntemasi tunteen ja ihmettelen näitä moraalin vartijoita. Kirjoitin jo mielipiteeni aikaisemmin, mutta se on poistettu.

        Ihmettelen näitä kirjoituksia, että uskollinen täytyy olla avioliitossa, vaikka mies pettää, hakkaa ja syyttelee. Entäs, jos on avoliitossa ja lapsia, kuten omalla lapsellani? Molemmat he "pettävät" toisiaan, mutta yhdessä asuvat edelleen?

        Joskus minullakin oli sanonta, että minulla on hyvä mies ja ihana rakastaja, näillä pärjää hyvin.

    • intiimit intiiminä

      Sepä juuri, ei yksityiasioita kannata levitellä täällä . Ja ovat ne muittenkin yksityisasioita, tuskin puoliso ja se pettämisen toinen osapuoli tykkäisivät hyvää kun niistä laverrellaan, ei lapsetkaan. Täytyyhän se ymmärtää, että saa arvostelua, ei tuo kaikkien mielestä ole nuhteetonta elämää.
      Joskus näitten pettämisten kertomisessa on takana kuin oma kehu, minäpä kelpaan muillekkin, minusta oikein kilpaillaan.

      • Lorena*

        "intiimit intiiminä"
        Vastaan vielä kaikkia kirjoittajia yleisellä tasolla koskevaa turinointiasi.

        Kiitos nuhdesaarnastasi, osoitteet vain ovat epäselviä..

        https://www.youtube.com/watch?v=6g7ij2hh0Do

        Näin meillä tänä päivänä eletään, vanhojen ihmisten elämää.

      • hilema .

        Arvostelijoiden lähtökohtana taas on oma huonouden tunne: minä en kelpaa kenellekään, minua ei kukaan halua. Tietysti on ikävää, etteivät onnen lahjat mene tässäkään tasan.

    • lyhyt ilo

      Porukka kun lähti hummailemaan, kuinkas siinä kävikään. Ei ollutkaan kotiin tulemista tavarat oli pakattuna ovipilessä yösijan sai katsella muualta.

      • uskollisuus kunniaan

        lyhyt ilo

        HYVÄ jut noin olisi saanu tehdä lorenallekki aikoinaan,

      • ei enää sitälajia
        uskollisuus kunniaan kirjoitti:

        lyhyt ilo

        HYVÄ jut noin olisi saanu tehdä lorenallekki aikoinaan,

        uskollisuus kunniaan

        Missähän maailmassa elät? Enää ei pidetä siinä "jumalanpelossa", jossa kaikki sexi oli kiellettyä ennen avioliittoa. Mikä lienee ohje avoliitossa eläjillä ja heillä, jotka solmivat avioliittonsakin vasta aikuisiällä?

        Lorenan tavaroita olet pakkaamassa, mutta mitä tehdä miehille, jotka pettävät? Laukut ovenpieleen, lapset vailla isää ja riittoisampaa toimeentuloa? Perhe sossun elätettäväksi ja pahimmillaan lapset lastenkotiin?

        Hyvä suhde, jossa pysytään on mielestäni jotain muuta, kuin toisen "ulostus elimien" vahtiminen.

      • jjoutava
        uskollisuus kunniaan kirjoitti:

        lyhyt ilo

        HYVÄ jut noin olisi saanu tehdä lorenallekki aikoinaan,

        Olisiko niin, että lapsettomat ymmärtävät lastenhoidosta eniten ja elämänsä elämättä jättäneet ymmärtävät elämästä eniten?

      • tämä on tosi
        jjoutava kirjoitti:

        Olisiko niin, että lapsettomat ymmärtävät lastenhoidosta eniten ja elämänsä elämättä jättäneet ymmärtävät elämästä eniten?

        ketähän jjoutava tarkottaa,
        täällä kaikilla mummoilla ja papparaisilla on varmasti lapsia joillaki suurpehekki ,
        kokemuksen ääni täällä on laulanu,
        kärsimystä on h u o --- minen tuottanu monelle perheelle,

        ILOA EI KELLEKKÄÄ ,

        pelkää h e l v e t i n tuskaa ja kärsimystä,

        joka toisin väittää valehtelee,

      • sama2
        tämä on tosi kirjoitti:

        Ei aivan kaikilla ole lapsia jotka tänne kirjoittaa. Tarkoitan sitä että, elämät eivät ole arvioitavissa vähällä elämänkokemuksella varsinkaan toisten elämä.

      • nikkipelle
        tämä on tosi kirjoitti:

        ketähän jjoutava tarkottaa,
        täällä kaikilla mummoilla ja papparaisilla on varmasti lapsia joillaki suurpehekki ,
        kokemuksen ääni täällä on laulanu,
        kärsimystä on h u o --- minen tuottanu monelle perheelle,

        ILOA EI KELLEKKÄÄ ,

        pelkää h e l v e t i n tuskaa ja kärsimystä,

        joka toisin väittää valehtelee,

        "pelkää h e l v e t i n tuskaa ja kärsimystä, "

        Pitikö täällä nyt ryhtyä vielä kiroilemaankin. Olisi voinut sanoa siistimmin korvaamalla kirosanan vaikka sanalla "sietämätöntä".

      • on nähty naapusrista
        nikkipelle kirjoitti:

        "pelkää h e l v e t i n tuskaa ja kärsimystä, "

        Pitikö täällä nyt ryhtyä vielä kiroilemaankin. Olisi voinut sanoa siistimmin korvaamalla kirosanan vaikka sanalla "sietämätöntä".

        tostuus on parasta aina,

        uskottomuus tuo h e l v e t i n perheelämään ja useinmiten se kolmaspyörä on syyllinen koska nainen on se joka lopulta AINA päättää haluuko ryhtyä ukkomiehen kanssa suhteeseen,
        ukkomiehet kyllä on valmiitä tökkimään p i l l u a vaikka uuniluudan näkönen hömpsö tulis ulko-ovelle tyrkylle,

    • vetoketju + lukko

      Pitäkää hyvät ukkokullat sepalmuksien vetoketjut tiukasti kiinni ja laittakaa munalukko vetoketjun vetimeen, niitä on sellaisia pieniä sievi'ä lukkoja myynnissä marketeissa.

      Avain sitten sinne oman makkuuhuoneen piirongin alimmaisen laatikon peränurkkaan kaiken tavaramoskan alle. Tai akkakullan, joka kotona kaulinta heiluttelee esliinan taskuun, nää on niitä varmoja ehkäisykeinoja, ettei lipsu, sillä kaikilla on heikko luonne kiusauksille alttiina.

      • syksykrookus

        Taitaapa ukkokultien biologiset lukot olla jo laajalti käytössä. Puumat ovat vaaraksi nuoremmille.

    • 21 - 3

      Ketjussa paheksuttiin asiaa sillä, että tuolloin perheet hajoavat ja lapset kärsivät.

      Jos molemmat osapuolet kuuluvat 70 -ikäluokkaan, niin tuskinpa lapsia on enää tuvan lattialla odottamassa äitiä hummaamasta.

      • Olen kanssasi samaa mieltä 21-3 jos me viriilit eläkeläiset haemme loppuelämäämme säpinää,ei siinä lapset ympärillä pyöri.
        Kerrottuani tyttärelleni,että aion mennä tanssimaan,hän opasti että hommaa kumeja.

        Millähän vuosisadalla tämä nimittelijä ja sylkijä oikein elää?
        Ryhmäkanne meidän tulisi nostaa,moista kirjoittelijaa kohtaan.
        Hän syyllistyy kunnianloukkaukseen ja se vielä on oikeusasteissa tuomittavaa,joskin se on poistumassa.

        Minulla on vinopino monistettua tekstiä aikaisenmilta vuosilta,jolloin olin sylkykuppina palstalla kirjoittaessani etsivivä.amadeus nicillä,loukkaukset eivät ole vielä vanhentuneet.

        Kerran testasin firman pikkujoulut,kun aina puhuttiin niiden olevan seksikarkelot.
        Jatkoilla olimme henkilöstöpäällikön työhuoneessa ja juomaa oli,olin ottavinani,mutta tarkkailin vain tilannetta.
        Ei siellä mitään tapahtunut,ei pettämisiä,ei mitään kähmimisiä ollut,vaikka meitä naisiakin siellä oli.
        Tulin kotiin viiden aikoihin aamukahville posteljooni käveli edelläni,ylimainostettuja ovat pikkujoulut ja pettämiset.

        Se tonttuilujuttu oli pelkkä heitto,hyvin tuntui uppoavan tähän nimittelijään ja sylkijään

      • kuapo_

        Parhaat vuodet voivat jo olla takana, mutta hyviä vuosia riittää vielä.
        Kannattaa käyttää niitä hyväksi.

    • hyi sanon mä -

      21-3 ei sovi vanhankaa mennä toisen aviomiehen kanssa sänkyyn vaikka kuinka mielitekis,
      ilkeyttäsikö sinä sen olet tehny,
      kyllä se viaton osapuoli kuiteski kärsii sun tukeutumisesta toisen aviosuhteeseen,
      jokatapuksessa tunkeutujan käytös on häpeällistä varsinki itseäsi kohtaan,

      sylkisin päin naamasi jos mun miehelle tyrkyttäöisit itseäsi,

      • ootteko tosikkoja

        Me mieheni kanssa nauraisimme tuollaiselle iskemisyritykselle. Minun puolestani saisi vapaasti yrittää, aatella ukko kelpaisi muillekin. Olisi meillä hauskaa yhdessä.

      • syysleimu*

        Millainen mies sinulla oikein on. Tuosta saa käsityksen että se on täysin nynny ja hyväksikäytettävä, jota on vahdittava pahoilta himokkailta naisilta. Eihän se mies mutta nuo naiset.

      • syysl....
        syysleimu* kirjoitti:

        Millainen mies sinulla oikein on. Tuosta saa käsityksen että se on täysin nynny ja hyväksikäytettävä, jota on vahdittava pahoilta himokkailta naisilta. Eihän se mies mutta nuo naiset.

        vastaus hyi sanon mä- lle

      • ----------------
        syysl.... kirjoitti:

        vastaus hyi sanon mä- lle

        HYI sanon hu-- rille, sekä h- pukeille,

        ihmisten tulee kunioittaa omaa aviopuolisoa niin paljon ettei loukkaa omaa vanhaa puolisoaan vanhana enään, kun kuolema muutenki jo kolkuttaa kaikkien meidän lähessä,
        aamulla et enään tiedä heräätkö seuraavaan päivään,

        HYI teille kaikille jotka h u o ------ tte vielä vanhana toisten aviopuolison kanssa, ja loukkaatte lähimäisiänne huonolla käytöksellänne,

      • 21 -3

        Siinä tilanteessa ei ole viatonta osapuolta. Se joka alun alkaen tilanteen aiheuttaa, on loppujen lopuksi juuri se kolmas osapuoli.

      • ei kannata puhua --
        ootteko tosikkoja kirjoitti:

        Me mieheni kanssa nauraisimme tuollaiselle iskemisyritykselle. Minun puolestani saisi vapaasti yrittää, aatella ukko kelpaisi muillekin. Olisi meillä hauskaa yhdessä.

        puppua,

        vastaus paljasti, olet hyvin epävarma ukostasi ja sen rakkaudesta sinuun,
        naamasi venyy pitkäksi kiukusta kiehusit jos näkisit ukoosin jonkun toisen kanssa hommissa,
        luultavsati tällä hetkelläki olet mustasukknen jos ukko kuitenki salaa käy vieraissa,

        tämän persoonallisuuden paljasti vastauksesi,

    • L - L

      Harmittomat, viihtyisät pikkujoulut.

      Työperäiset, oman osasto ja oman koulutusryhmän joulut.
      Molemmat olivat avec periaatteella.

      Oman osaston joulut olivat aina järjestetty johonkin syrjäiseen paikkaan.
      Metsästysmajalle tai syrjäiseen rannalla sijaitsevaan lomapaikkaan johon joukko, n. 30 hlöä sopi.
      Kummassakin osa rouvista meni jo päivällä valmistelemaan kemuja.
      Juomat hoiti kukin itse.
      Hauskaa oli. Kuka enemmän, kuka vähemmän huppelissa. Joku oli kai selvin päinkin.
      Koskaan ei ollut parisuhteissa mitään hämminkiä.

      Oman koulutusryhmän joulut olivat muodollisemmat ja niille oli varattu paikkakunnan parhaan hotelli-ravintolan suuri sali.
      Ei ollut sekoilun puitteitakaan.

      Myöskään myöhempinä vuosina pk-yritysten jouluissa ei ollut merkkiäkään seksuaalihurjastelusta.

      Tilaisuus ei tehnyt varkaita. Jos siihen on tarvetta niin ainahan ne puitteet löytyvät.

    • Tämän tyylin tunnis

      tan niin mieheni kuin omienkin pikkujoulujeni ynnä muidenkin suhtautumistemme ja käytöksemme omaksi.

      Eihän mies ole ''kakaran tasolla henkisesti'' oleva iso lihava kolli, jota vaimon pitää pitää 'tiellä' niin 'pippelinkäytön' kuin syömisten ja juomistenkin osalta.

      Jos olisi, niin sellaisen kanssa en olisi yhteen liittynyt.

      • vapaus

        " En olisi yhteen liittynyt" sanapari tarkoittaa penetraatiota. sitä useat kirjoittajat tuomitsevat synniksi.

      • Viimeinen lause

        "en olisi yhteen liittynyt" tarkoittaa = en olisi naimisiin mennyt.

      • EI toki VAIN sitä!
        vapaus kirjoitti:

        " En olisi yhteen liittynyt" sanapari tarkoittaa penetraatiota. sitä useat kirjoittajat tuomitsevat synniksi.

        Väärin ymmärretty, selitys seuraavassa.

    • 27...3

      Jotkut täällä suhtautuvat oudoksuvasti vanhuusiän (70 ) intiimielämään, eräät jopa tuomitsevat sen.
      Sen harjoittaminen vaatii usein lääkärillä ja apteekissa käyntiä
      Ei siinä mitään ihmeellistä ole. Hankitaanhan lääkkeitä moneen muuhunkin tarkoitukseen.

      • 10+

        Ei pidä suhtautua kenenkään yksityiselämään nuivasti, jokainen pari elää omaa elämää. 27...3 juttuun vastaisin, mitä pahaa intiimielämässä on, hyväähän se tekee kummallekin osapuolelle.

      • etsiskelijä
        10+ kirjoitti:

        Ei pidä suhtautua kenenkään yksityiselämään nuivasti, jokainen pari elää omaa elämää. 27...3 juttuun vastaisin, mitä pahaa intiimielämässä on, hyväähän se tekee kummallekin osapuolelle.

        Toi on järkipuhetta,viriilejä miehiä vain ei löydy joka oksalta,
        he ovat jo pilvenreunalla.kaiketi nuorenpia täytyy alkaa katsastamaan.Pitäkää omanne tyytyväisenä,ettei lähde vieraisiin.

    • Mä olen nainen, joka

      Naisissa on paljon kuin miehiä.

      Naiselliselle naiselle ei riitä pikapano ruokatunnilla
      josta poistutaan pikkuhousut taskussa
      vain
      miehille se on mieleinen

      • 10+

        Ei sovi tähän päivään, naisilla on aina pitkät housut, joten niitä ei taskuun voi tunkea.
        Jos panettaa, autoilla voi vaikka lähimetsikköön ja viettää ruokatunti siellä, sitten taas työt maistuvat..........hymyilyttää miksi ne paikat siitä kuluvat.

    • Miehen kaltaisia

      juoppoja sotivia riitaisia ja murhaajiakin alkanut olemaan naisissa

      missä naisellisuus.

      • Ettei totuus unohdu

        Tuosta kirjoittaa Keskisuomalainen ihan sellaisen kirjoituksen, joka käytäntö on jo näyttänyt oikeaksi muillekin.

        "
        Alkoholi tekee naismiehen

        Maarit Lantto-Tolvanen

        Miksi alkoholin suurkuluttajanaiset muuttuvat miesmäisiksi? Miten sama aine antaa miehille naisten piirteitä? Selitys naisten äänen möreydelle ja miesten kasvaneille rinnoille löytyy hormoneista, joiden määriin ja aineenvaihduntaan alkoholi vaikuttaa.

        A-klinikkasäätiön johtavan ylilääkärin Pekka Heinälän mukaan muuttumisessa on suuria yksilöllisiä eroja. Toisilla alkoholin runsas käyttö näkyy jo varhaisessa vaiheessa, toisilla ulkomuoto ei paljasta valtavaakaan ryyppäämistä.

        Kummallakin sukupuolella on eri määrät naissukuhormoneja, estrogeeneja, ja miessukuhormoneja, androgeeneja. Tärkein androgeeni on testosteroni.

        Alkoholi vaikuttaa sukuhormoneja erittäviin sukupuolirauhasiin. Naisilla juoma häiritsee munasarjan toimintaa ja laskee estrogeenitasoa. Myös testosteronin määrä kasvaa, mutta enemmän on kyse estrogeenin laskusta. Pitkäaikaisen runsaan käytön jälkeen valtaosalla korostuvat miesmäiset piirteet.
        Elimistö rasvoittuu

        Runsaasti alkoholia käyttävän miehen kiveksissä testosteronituotanto heikkenee. Kaloreita sisältävä alkoholi lihottaa ja nostaa naissukuhormonien tasoa.

        Rasvakudos on erittäin tehokasta muuttamaan androgeenit estrogeeneiksi ja kun sotketaan samaan aikaan testosteronin tuotanto, suhde naisistuu näiden hormonien osalta.

        Miehillä tyypillistä on rintojen kasvu, ja ruumiinrakenteen muuttuminen naismaiseksi ja elimistön rasvoittuminen.

        - Maksa osallistuu hormoniaineenvaihduntaan. Elimistö käyttää ensisijaisesti alkoholista tulevat kalorit ja maksa käsittelee loput. Keskeistä on, miten maksa osallistuu sukupuolihormonien aineenvaihduntaan ja hoitaa hormonitasapainoa, Heinälä kertoo.

        Myös aivolisäke pitää sukupuolihormonitasapainoa kunnossa. Alkoholin käytöllä voi olla suoria vaikutuksia aineenvaihdunnan muutoksille.

        - Stressihormonin tasapaino vaikuttaa ulkoiseen olemukseen, siihen miten rasvakudos jakaantuu ja miten rintarauhasia ympäröivän kudoksen kasvun käy, miten keskivartalolihavuus näyttäytyy, Heinälä kertoo.
        Uutta tietoa

        Tänään julkaistavassa Suomi juo -kirjassa on 20:n alan asiantuntijan näkemykset suomalaisten juomatapojen muutoksista ja erityispiirteistä.

        Kirja perustuu ainutkertaisiin tutkimusaineistoihin.

        Edellinen selvitys alkoholinkulutuksesta julkaistiin 25 vuotta sitten."
        (jatkoa lue täältä:)

        http://www.ksml.fi/uutiset/keski-suomi/alkoholi-tekee-naismiehen/875023

        Suomalaisten alkoholinkäyttö on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan kolminkertaistunut 40 vuodessa. Alkoholia nautitaan nyt milloin minkäkin asian vuoksi. Työikäinen juo vuodessa 11 litraa sataprosenttista alkoholia.

        Varsinkin naisten alkoholinkäyttö on lisääntynyt valtavasti. Naiset juovat melkein yhtä paljon kuin miehet ja nuoret naiset juovat miehiä enemmänkin, ja heidän pitäisi synnyttää lapsiakin, sanoo Heinälä.

    • Nainen / mies

      Englantilaisten sarjojen huonoin puoli on se, että miehet kirjoittavat niiden kässärit.
      Siks niissä seksikohtaukset ovat juuri tuollaisia kuin kerroit, nikki *Mä olen n..* Nehän ovat miesten päiväunia.
      Ei nainen sellaisia suhteita haluu yleensä.

      Vaan poikkeuksia ovat sitten ehkä viinaa juovat, viina lisää mieshormoneja = testosteroneja naisillekin, parta kasvaa ja himot samanlaiset kuin miehillä.

      • 3 ..27

        Kun ikää on kertynyt tarpeeksi, esim. yli 70 vuotta, suhdekumppaneita on tarjolla niukasti. Silloin ei ole varaa olla nirso valinnassa. Muuten voi jäädä ruikuttamaan onnettomana ja tyhjin käsin.

      • määitte
        3 ..27 kirjoitti:

        Kun ikää on kertynyt tarpeeksi, esim. yli 70 vuotta, suhdekumppaneita on tarjolla niukasti. Silloin ei ole varaa olla nirso valinnassa. Muuten voi jäädä ruikuttamaan onnettomana ja tyhjin käsin.

        Nyt vasta nirso voi ollakin. Itsetuntemus on huipussa ja tietää millaisessa seurassa haluaa olla. Ei yksinelo kamalaa ole.

      • Käytännössä nähty!

        Kiitos tuosta!

      • Toen puhhuin,

        samaa olen ajatellut itekkii.

    • siitä on liiankauan

      nainen vanhana muuttuu rumaksi ja miesmäiseksi, se on luonnon laki,
      koska vanhan naisen ei tule enää hurmata miehiä
      koska he ei ole enään sukukypsiä, lasten saanti on ohi,
      vanha nainen pysyy terveempänä kun ei huseraa miesten kanssa, siinä syy vanhan naisen rumuuteen,
      mikään maailmassa ei ole niin rumaa kuin vanha nainen,
      iteki olen ruma kuin,,,,,,,,,,,,,, en kehtaa ees sanoa,
      puistattaa aina niin hiivatisti aina kun vahingossaki sattuu kattoon peiliin,

      nuoruus oli ihanaa, miehet kuolasi perään,
      se oli elämänmakuista aikaa,

      • määitte

        Kukaan ei ole koskaan kuolannut perääni. Ihan sopivasti on ollut ja on seuraa. Ja tyytyväinen olen ulkonäkööni, koko persoonaani.

      • pottunenäinen

        Vaikka naama on ruma, pitää asennoitua silti siihenkin. Hyväksyn itteni jopa peilin edessä hyvänä hetkenä. Suupielissä roikkuvaa nahkaa.
        Jo edesmennyt uutisankkuri Kai Linden kuittasi sen maanvetovoiman vaikutukseksi.

      • Jos minulla olisi noin huono peili,särkisin sen heti.
        Katkera ihminen peilaa omaa katkeruuttaan peilistäkin.
        Minusta vanhukset ovat todella kauniita ja huoliteltuja nykyisin.

        Olin eläkeläisten iltapäivätansseissa ja voi kuinka komeita solakoita leskimiespoikia siellä oli.
        Tytöt olivat pynttäytyneet niin hienoihin leninkeihin ja hameisiin,että minä housupuvussa ihan häpesin.

        Seuraavalla kerralla minäkin laitan hameen tai leningin ja eikun menoksi.
        Meillä on näitä pippaloita kerran kuukaudessa.
        Liityin elkkensaajiin ja teemme matkoja ja muuta mukavaa.

    • miekin puhun

      Voi hyvä tavaton.
      Aloituksessa on ihan tavallista elämää kuvaavia tapahtumia, ei se pettäminen ja irtosuhteet ole mikään uusi asia!

      Mieheni petti minua, sen tiesivät kaikki tuttavammekin, eipä siitä eroa tullut eikä se lopultakaan ole niin suuri juttu, kun kyseessä ei ollut jatkuva avioliiton ulkopuolinen suhde, jollaisia niitäkin tuttavapiirissänikin oli, syntyi lapsia joita miehen vaimonkin kävi laitoksellakin katsomassa. Onko samaa näköä isän kanssa, oli ja syntyi uusi perheside miehen "lehtolapseen äiteineen".
      Kaikkihan riippuu ihmisten kypsyydestä, toisen ihmisen kokonaisuutena hyväksymiseen ja siihen suureen Rakkauteen josta aina puhutaan, mutta ei kerota mitä se oli, mitä se on ja mitä se kestää.

      Minä annoin anteeksi, minun monta pahaa tekoani, sanaani ja ajatustani oli varmasti niiden pettämistenkin takana.
      Olin loukannut, en ollut se hyvä vaimo joka minun olisi pitänyt olla, tein virheitä ja niistä löytyi aihe, joka ei ole mikään puolustelu millekkään teolle mieheni pettämisissä, mutta joiden tunsin olevan seurausta omasta riittämättömyydestäni vaimona.

      Asia ei ole yksiselitteinen, kaikkeen liittyy kaikkea ja elämän monitahoisuus on meille tutkimattoman salaisuuden tie josta emme pääse selvyyteen järjellä, mutta tunteilla karikot voi ohittaa, löytää tasaisemman tien ja sopia anteeksi pyytämällä ja anteeksi antamalla.

      Hyvä avioliitto ei ole pelkkää uskollisuutta!
      Pelkkä uskollisuus ei ole mikään tae onnellisesta liitosta, koska on muitakin asioita jotka kalvavat ja rikkovat minuutta. Se alentuva, kaikki pahat asiat liitossansa hyväksyvä voikin olla sisimmässään ihan rikki, mutta ei anna periksi, ei sano mitään koska liiton pitää näyttää hyvältä ulkopuolisille.
      Pitkien liittojen salaisuus on anteeksiantoa ja taas anteeksiantoa, vaikka hiljaisestikin vain sopeutuen.
      Eihän nyt meidän liitto voi kaatua, eihän, eikä vaikeuksista puhuta, vaikka ne riidat, ne riidat, kukaan ei saa tietää.

      Elämä on juuri sitä mitä aloituksessa kerrotaan, omia kokemuksiani en nyt riepottele tämän enempää.
      Hyvä Lorena (Y)

      • L - L

        "Pitkien liittojen salaisuus on anteeksiantoa ja taas anteeksiantoa"?
        Entä jos ei ole mitään anteeksiannettavaa?

        Keskinäinen mukautuminen tapahtuu yhteiselon alussa.
        Ikääntymiseen mukaudutaan yhdessä.

        Salattavia riitoja ei ole kun negatiivisia tunteita ei lasketa patoutumaan vaan näkemyserot käsitellään välittömästi.

        Niin yksinkertaista se on!

      • Tässä kirjoituksessa miekin puhun,puhuu järjenääni.
        Samoin voisin minäkin kirjoittaa ja olen kaiketi jo kirjoittanutkin,ensimmäinen mieheni oli todellinen "siitossonni".
        Parhainmillaan meitä oli paksuna pari naista sille "häntäheikille".

        Lasten takia yritin viedä sitä liittoa eteenpäin.Hän oli koneidensa kanssa matkahommissa ja kerran kahteen kuukauteen kävi mukulansa laskemassa,tuoden kaikki sukupuolitaudit ja satiaiset joita oli matkanvarrella löytänyt,
        tuliaisina minulle.

        Minä en jatka enenpää,edellinen on niin hyvä kirjoitus,että nolaisin vain itseni

      • ennakolta sovittuko?
        L - L kirjoitti:

        "Pitkien liittojen salaisuus on anteeksiantoa ja taas anteeksiantoa"?
        Entä jos ei ole mitään anteeksiannettavaa?

        Keskinäinen mukautuminen tapahtuu yhteiselon alussa.
        Ikääntymiseen mukaudutaan yhdessä.

        Salattavia riitoja ei ole kun negatiivisia tunteita ei lasketa patoutumaan vaan näkemyserot käsitellään välittömästi.

        Niin yksinkertaista se on!

        L-L.

        Sinä voit puhua vain oamsta puolestasi, mutta kuinkahan on sen vastapuolen tunteiden kanssa?
        Ellei hän ole puhunut koskaan siitä, että häntä kalvaa ja vaivaa, ei koskaan uskaltanut moittia sinun tapojasi. tms. hän ehkä onkin yksi niitä maan hiljaisa joka vain elää toisen rinnalla, ei omaa, vaan sitä yhteistä elämää, " kun siitä nyt kerran on jo alussa sovittu".

      • me kaksi

        Kaikesta tuosta selittelystä huolimatta meitä uskollisia, onnellisia, toisensa täysin seksuaalisestikin tyydyttäviä iäkkäitä pareja on olemassa. Emme ole täällä vaan suureen ääneen julistamassa onneamme. Hyvä avioliitto ei tietenkään ole pelkkää uskollisuutta, mutta uskollisuus on hyvä merkki siitä, että avioliitto pn hyvä. Onnellinen kotiseksi vaatii tietysti molemmilta halua ottaa toisen tarpeet huomioon, halua uudistua ja valloittaa kumppani aina uudelleen. Kun on halua, on keinotkin. Kun on kerran rakastunut palavasti , sitä rakkautta pitää vaalia ja seksuaalisuuden lahjaa täytyy arvostaa ja vaalia myös.

      • vm -39
        rituliini_38 kirjoitti:

        Tässä kirjoituksessa miekin puhun,puhuu järjenääni.
        Samoin voisin minäkin kirjoittaa ja olen kaiketi jo kirjoittanutkin,ensimmäinen mieheni oli todellinen "siitossonni".
        Parhainmillaan meitä oli paksuna pari naista sille "häntäheikille".

        Lasten takia yritin viedä sitä liittoa eteenpäin.Hän oli koneidensa kanssa matkahommissa ja kerran kahteen kuukauteen kävi mukulansa laskemassa,tuoden kaikki sukupuolitaudit ja satiaiset joita oli matkanvarrella löytänyt,
        tuliaisina minulle.

        Minä en jatka enenpää,edellinen on niin hyvä kirjoitus,että nolaisin vain itseni

        On tärkeää, että saa kertoa asioista, jotka vaivaavat mieltä. Täällä sen onneksi voi tehdä nimettömänä, paljastamatta henkilöllisyyttään..

      • vm-39
        me kaksi kirjoitti:

        Kaikesta tuosta selittelystä huolimatta meitä uskollisia, onnellisia, toisensa täysin seksuaalisestikin tyydyttäviä iäkkäitä pareja on olemassa. Emme ole täällä vaan suureen ääneen julistamassa onneamme. Hyvä avioliitto ei tietenkään ole pelkkää uskollisuutta, mutta uskollisuus on hyvä merkki siitä, että avioliitto pn hyvä. Onnellinen kotiseksi vaatii tietysti molemmilta halua ottaa toisen tarpeet huomioon, halua uudistua ja valloittaa kumppani aina uudelleen. Kun on halua, on keinotkin. Kun on kerran rakastunut palavasti , sitä rakkautta pitää vaalia ja seksuaalisuuden lahjaa täytyy arvostaa ja vaalia myös.

        On hyvä saada mukaan tällainenkin sisällöltään elämänmyönteinen kirjoitus.

        Ilman muuta tällaisia pareja on enemmänkin., joten tuollainen tilanne ei ole mitenkään ainutlaatuinen. Tänne purkavat kuitenkin mieltään enemmän sellaiset, joiden tilanne ei ole tässä suhteessa sellainen, kuin mitä he ovat kaivanneet tai kaipaavat.

      • määitte
        me kaksi kirjoitti:

        Kaikesta tuosta selittelystä huolimatta meitä uskollisia, onnellisia, toisensa täysin seksuaalisestikin tyydyttäviä iäkkäitä pareja on olemassa. Emme ole täällä vaan suureen ääneen julistamassa onneamme. Hyvä avioliitto ei tietenkään ole pelkkää uskollisuutta, mutta uskollisuus on hyvä merkki siitä, että avioliitto pn hyvä. Onnellinen kotiseksi vaatii tietysti molemmilta halua ottaa toisen tarpeet huomioon, halua uudistua ja valloittaa kumppani aina uudelleen. Kun on halua, on keinotkin. Kun on kerran rakastunut palavasti , sitä rakkautta pitää vaalia ja seksuaalisuuden lahjaa täytyy arvostaa ja vaalia myös.

        Hyvä. Ilmoittaudun näiden onnellisten joukkoon, vaikka kumppanini ovat jo lentäneet yläilmoihin. Syvä rakkaus kantaa minua sieltäkin. Ei tullut mieleenkään pitää sivusuhteita, vaikka seurallinen olenkin ja olen paljon tekemisissä ihmisten kanssa.

      • = = =
        määitte kirjoitti:

        Hyvä. Ilmoittaudun näiden onnellisten joukkoon, vaikka kumppanini ovat jo lentäneet yläilmoihin. Syvä rakkaus kantaa minua sieltäkin. Ei tullut mieleenkään pitää sivusuhteita, vaikka seurallinen olenkin ja olen paljon tekemisissä ihmisten kanssa.

        Vielä on inhimillisiäkin = oikeita naisia Suomessa!

      • L - L
        ennakolta sovittuko? kirjoitti:

        L-L.

        Sinä voit puhua vain oamsta puolestasi, mutta kuinkahan on sen vastapuolen tunteiden kanssa?
        Ellei hän ole puhunut koskaan siitä, että häntä kalvaa ja vaivaa, ei koskaan uskaltanut moittia sinun tapojasi. tms. hän ehkä onkin yksi niitä maan hiljaisa joka vain elää toisen rinnalla, ei omaa, vaan sitä yhteistä elämää, " kun siitä nyt kerran on jo alussa sovittu".

        "Maan hiljaisia"?! Vaimoniko? Minkään tossukan kansa en olisi mennyt yhteenkään.

        Vieläkin, 66v, hän on räiskyvän tempertamenttinen eikä jää hautomaan mitään.
        Ensimmäisen aviovuoden tapakoulutukseeni kuului kerran lentävien tekstiilien väistely.

        Minä tiedän mitä tiedän. Sinä saat luulla mitä haluat!

        Omaa elämää lienevät edustaneet toiminta AY-liikkeessä sekä kunnallispolitiikassa.
        Omat harrastukset ml. vuosittaiset tyttöjen matkat Keski- tai Etelä-Eurooppaan.
        Pk-seutu ja Tallinnan muutaman vuorokaiden käynnit. Yms.
        Mutta varmasti saat nämäkin käännettyä kielteisiksi ilmiöiksi.

        Etsi positiivinen puoli itsestäsi! Ei kaikki ole niin kamalaa kuin luulet.

      • luulinko?

        Minun positiivisuuteni on ihan ok.

        Enkä luule mitään, kirjoitin vain olettamukseni, koska niin moni nainen on vain miehen elämänkumppani, mutta ei elä omaa elämää.

        Kun luet sen aiemman viestisi, siitä saa kyllä sellaisen käsityksen, että on vain Sinä ja sopimukset.
        En halunnut saada sinua noin pahalle tuulelle, mutta nyt näen, että sisua riittää vaikka pieneen kylään. Varon sattumasta samalle polulle kanssasi.

        Minun elämäni ei ole kamalaa, eikä maanis depreesiivisyyttä ole ilmennyt.
        Lääkkeitäkään ei ole lainkaan, eli omillamme elellään, sinä ja minä.

      • L - L
        luulinko? kirjoitti:

        Vielä kerran. Yritin etsiä aikaisemmista hengentuotteistani "sopimuksia".
        En löytänyt edes sellaisiksi tulkittavia ilmaisuja.

        Esimerkiksi molemminpuolinen luottamus ei perustu sopimukseen vaan moraaliin ja kiintymykseen ilman väkinäistä pidättelyä.

      • Pelottavaa!
        = = = kirjoitti:

        Vielä on inhimillisiäkin = oikeita naisia Suomessa!

        Katoava luonnonvara!

      • :::: ::::
        Pelottavaa! kirjoitti:

        Katoava luonnonvara!

        Vielä on tosi charmantteja, inhimillisiä miehiä ihka oikeesti Suomessa.

      • Kunpa tapaisin!
        :::: :::: kirjoitti:

        Vielä on tosi charmantteja, inhimillisiä miehiä ihka oikeesti Suomessa.

        Onko meidän ikäisissämme leskiä tai sinkkuja, jotka ovat kunnon miehiä, hyviä ihmisiä? En ole tavannut. Kunpa tapaisin!

      • hui olkoon
        Kunpa tapaisin! kirjoitti:

        Onko meidän ikäisissämme leskiä tai sinkkuja, jotka ovat kunnon miehiä, hyviä ihmisiä? En ole tavannut. Kunpa tapaisin!

        en mie ainakaa mikskää äidiks eli hoitajaks jollekin
        isolle lihavalle kakaran tasolle jääneelle haluu

      • 11 ... 27

        Tuossa ("miekin puhun") on hieno puheenvuoro, josta heijastuu elämän ja sen ongelmien ymmärtäminen.

        "Hyvä avioliitto ei ole pelkkää uskollisuutta!
        Pelkkä uskollisuus ei ole mikään tae onnellisesta liitosta, koska on muitakin asioita jotka kalvavat ja rikkovat minuutta. "

        Noin on!

    • mieslukija

      Tosielämä puhuttaa, voi sanoa tämänkin pitkän ketjun kirjoitusten ja elämäntuntojen pohjalta. Kauan nämä eläköön.

    • en ole eronnut

      Rehellinen nainen on paras nainen!

      Sama se on miehen kohdalla.
      Mietin vain miksi avioeron jälkeen ei puhuta ex kumppanin kanssa, vaikka on yhteiset lapset.
      Siinä on ero ollut oikeassa paikassa, kaksi kovaa kun oli vastakkain, mutta kyllä lapset kaipaavat aikuisttuttuaankin vanhempiansa edes yhtä aikaa samoihin perhejuhliin.

      Olkoon eron syynä vaikka uskottomuus, ei siihen tarvitse liittää elinikäistä vihaa.

      • Rakkauteen kuuluu

        rehellisyys niin miehillä kuin naisillakin toisiaan kohtaan.

        Rehellisyys, luottamus ja avoimmuus on luottamuksen perustus suhteessa.

      • Hyvälle thteiselolle
        Rakkauteen kuuluu kirjoitti:

        rehellisyys niin miehillä kuin naisillakin toisiaan kohtaan.

        Rehellisyys, luottamus ja avoimmuus on luottamuksen perustus suhteessa.

        kaikenlaiset salailut ja salasuhteet ovat varmaan myrkkyä.

      • 21 -11
        Hyvälle thteiselolle kirjoitti:

        kaikenlaiset salailut ja salasuhteet ovat varmaan myrkkyä.

        Useimmiten ne eivät ole mitään myrkkyä, vaan apukeino iän mukana haurastuneen yhteiselon ylläpitämiseen .

      • näin ajattelen
        21 -11 kirjoitti:

        Useimmiten ne eivät ole mitään myrkkyä, vaan apukeino iän mukana haurastuneen yhteiselon ylläpitämiseen .

        Sen ymmärtää , jos iäkkäistä toinen esim. sairauden takia on esteellinen sukupuolielämään. Silloin voidaan yhteisellä sopimuksellakin sallia avioliiton ulkopuolinen suhde. Aloituksessa oli kuitenkin nuorista ihmisistä, joista molemmat pettivät. Ei sitäkään ole tarpeen moralisoida , mutta ei mitenkään ihannoidakaan. Eikös siitä syyllisyyttä tullut, kun anteeksi pyynnöistä kirjoitettiin.

      • onniminni
        näin ajattelen kirjoitti:

        näkyypä moni täällä kannattavan plussista päätellen.

      • Syyllisyyden tuntemi
        näin ajattelen kirjoitti:

        Sen ymmärtää , jos iäkkäistä toinen esim. sairauden takia on esteellinen sukupuolielämään. Silloin voidaan yhteisellä sopimuksellakin sallia avioliiton ulkopuolinen suhde. Aloituksessa oli kuitenkin nuorista ihmisistä, joista molemmat pettivät. Ei sitäkään ole tarpeen moralisoida , mutta ei mitenkään ihannoidakaan. Eikös siitä syyllisyyttä tullut, kun anteeksi pyynnöistä kirjoitettiin.

        nen on raskas taakka. Se aiheuttaa lisää pahaa.

    • TAVAN Ihminen

      Kyllähän geneissä on iso aihe alkoholiriippuvuuteen. Toisaalta, jos ei altistu/altista itseään alkolle, ei synny riippuvuuttakaan.
      Omat isoisäni kuolivat 7-kymppisinä, kumpikin alkoton, toinen tupakoimaton, toinen poltteli muutaman kopallisen viikossa.

      "Perintötekijöillä on ympäristötekijöitä suurempi vaikutus alkoholismin kehittymisessä. Riippuvuudelle altistavat perintötekijät lisäävät alkoholisoitumisen riskiä 50 %:a. Riippuvuuden syntyyn tarvitaan kuitenkin aina altistumista alkoholille, geenit eivät siis pelkästään voi selittää kenenkään alkoholisoitumista."

      http://www.thl.fi/fi/web/alkoholi-tupakka-ja-riippuvuudet/alkoholi/tietoa-alkoholista/alkoholi-ja-terveys/alkoholiriippuvuus/alkoholi-ja-geenit

      • ulkoministeri ****

        Tästä samasta osoitteesta saa myös Lomakkeita - Hoitotestamentin lomakkeet ovat sielä myös -- minä olen sen täyttänyt Ja prittasin monena kappaleena - Koska halusin sekä Suomenkielisen ja ruotsalaIsalaiset --niihin on pyydettävä todistajat että ovat pätevät ja mielellään annettava terveyskeskukseen ja hoitavalle lääkärille .

      • itsehoito tai toisen
        ulkoministeri **** kirjoitti:

        Tästä samasta osoitteesta saa myös Lomakkeita - Hoitotestamentin lomakkeet ovat sielä myös -- minä olen sen täyttänyt Ja prittasin monena kappaleena - Koska halusin sekä Suomenkielisen ja ruotsalaIsalaiset --niihin on pyydettävä todistajat että ovat pätevät ja mielellään annettava terveyskeskukseen ja hoitavalle lääkärille .

        Joko nyt on niin pitkällä tämä pettämisjuttu, että hoitotestamenttiakin tarvitaan?

        Jos noista nuoruuden seikkailuista sai sen taudin joka tappaa, olis jo tautiinsa kuolleet nekin nuoret joihin itsekin kuuluin, vaikka ei minulla tauteja, eikä testamenttiakaan, meinaan elää vielä pitkään ja nauttia siitäkin, eli kielletty hedelmä on makein.

      • HYI mikä tyyppi
        itsehoito tai toisen kirjoitti:

        Joko nyt on niin pitkällä tämä pettämisjuttu, että hoitotestamenttiakin tarvitaan?

        Jos noista nuoruuden seikkailuista sai sen taudin joka tappaa, olis jo tautiinsa kuolleet nekin nuoret joihin itsekin kuuluin, vaikka ei minulla tauteja, eikä testamenttiakaan, meinaan elää vielä pitkään ja nauttia siitäkin, eli kielletty hedelmä on makein.

        itsehoito tai toisen

        HYII minkälainen ihminen yöööööökö, olet riesa naapurustollesi jos käyt vieraissa,
        uskollinen pitää olla aina omalle puolisolle,
        toisen aviosiipat jätä rauhaan ,

      • 11 ... 3
        HYI mikä tyyppi kirjoitti:

        itsehoito tai toisen

        HYII minkälainen ihminen yöööööökö, olet riesa naapurustollesi jos käyt vieraissa,
        uskollinen pitää olla aina omalle puolisolle,
        toisen aviosiipat jätä rauhaan ,

        MItäs kun ne toisten siipat itse haluavat?

      • ------------------
        11 ... 3 kirjoitti:

        MItäs kun ne toisten siipat itse haluavat?

        11...3 ja sinä tyhmyyttäsi käytät niitä hyväksesi,
        VARO, voi olla että sairastut kuolettavaan tautiin niin on moni huonotapainen kuollu lopulta idioottina valtaviin kipuihinsa,
        sillä varotus on raamatussa ja raamatun sana on tosi,

      • 11--- 3
        ------------------ kirjoitti:

        11...3 ja sinä tyhmyyttäsi käytät niitä hyväksesi,
        VARO, voi olla että sairastut kuolettavaan tautiin niin on moni huonotapainen kuollu lopulta idioottina valtaviin kipuihinsa,
        sillä varotus on raamatussa ja raamatun sana on tosi,

        Eiväthän ne siipatkaan näy sairastuvan!

      • en hypi naapurissa
        HYI mikä tyyppi kirjoitti:

        itsehoito tai toisen

        HYII minkälainen ihminen yöööööökö, olet riesa naapurustollesi jos käyt vieraissa,
        uskollinen pitää olla aina omalle puolisolle,
        toisen aviosiipat jätä rauhaan ,

        Sanoikohan se tuo < itsehoito tai toisen> käyvänsä vieraissa?

        Sinä HYI mikä tyyppi taidat lukea enemmän kuin on kirjaimin kirjoitettu.

        Moni onkin saanut jossain nimen "änkkäränkkä" joka ei voi suvaita mitään sellaista mitä ei itsekin harrasta

      • valavia
        11 ... 3 kirjoitti:

        MItäs kun ne toisten siipat itse haluavat?

        Paitsioon olen laittanut nämä kanamummot kukkoloineen.
        Ruunan ja mahon tamman varsaako kaipailette=?

    • Nainut en ole ainut

      Raamattuhan julistaa sanoin: "Parempi naida kun palaa." Mitä se sitten tarkoittaakaan, en tiedä. Ehkä sanoma on yksinäisille sieluille ohjeeksi tarkoitettu ja pitkään selibaatissa eläville naisille ja miehille.

      • Viina vie

        Laajasalon murhaaja Jukka Romppainen oli kuvassa kahdet helmet kaulassaan. Kyllä viina tekee miehestä pahan naisen.

        Ja naisen se muuttaa mieheksi, riiteleväksi ja murhaajaksikin.

        Viina on solumyrkky, se sekoittaa hormoonitoiminnot..

      • totuus asiasta

        juu, se tarkottaa juuri yksinäisiä sinkkuja nykykielellä sanottuna,
        EI tarkota että saisi avioliitossa ollessaan käydä vieraissa,
        jos sen tekee ON AVIONRIKKOJA ,
        aviossa olevat jos harrastaa seksi muitten kun oman puolison kanssa raamattu sanoo sen h u o r a m i s e k s i ,,

      • 3---11

        "Ehkä sanoma on yksinäisille sieluille ohjeeksi tarkoitettu ja pitkään selibaatissa eläville naisille ja miehille."

        Oikein tulkittu.Noudattakaamme siis sitä.

      • paha sauma. hm
        Viina vie kirjoitti:

        Laajasalon murhaaja Jukka Romppainen oli kuvassa kahdet helmet kaulassaan. Kyllä viina tekee miehestä pahan naisen.

        Ja naisen se muuttaa mieheksi, riiteleväksi ja murhaajaksikin.

        Viina on solumyrkky, se sekoittaa hormoonitoiminnot..

        Nys se vasta mulle selvis tuokin Romppainen kun siitä netissä on kirjoitettu niin paljon viimepäivinä. Näkyykö (kok) vaalitulosennakoissakin?

    • Näin kertoo

      8-vuotias tyttö:

      "Äiti on taas ollut monta iltaa "kahvilassa", kertoi kahdeksanvuotias vantaalaistyttö sosiaalityöntekijälle elokuun alussa. Tiedättehän, "se kahvi piristää".

      Tytön kotiin hälytetyt sosiaalityöntekijät kirjasivat raporttiin, että äiti hoiperteli kävellessään, puhe sammalsi ja hän haisi voimakkaasti alkoholille. Tyttö ja hänen isoveljensä vietiin turvaan, koska "äiti ei pysty olemaan juomatta, vaikka hänellä olisi hoitovastuu lapsista".

      Lapset kuljetettiin isälleen ja tehtiin päätös kiireellisestä sijoituksesta, taas kerran. Syyskuun alussa äiti haki lapset koulusta kotiinsa, taas kerran."

      IHMETTELEN
      Viinan juotia täällä puolustellaan, mutta missä on ihmisen VASTUU ?

      http://www.hs.fi/kaupunki/a1414046475093

    • Vinoon mennyttä kaik

      Tuo äidin pettämiset ( lapsiaan kohtaan) toistuvat, huostaanotto on tehty tähän mennessä jo 37 eri kertaa.

      Sopii hyvin otsikon *Pettämisiä ja kokouksia* alle. Niitä kokouksia äiti pitää niinsanotuissa "kahviloissa".

      Onko iskä pitänyt "kokouksia" yksinään ennen kuin äiti aloitti, sitä ei kerrottu.

      Vinoon mennyttä kaikki lasten kannalta katsottuna, mitähän näistä petetyistä ja riepotelluista aikuisina tulee?

      • W'W'W'

        Tolkutonta on meno nykyään. Ja täälläkin vain lisää tuohon suuntaan puhutaan, missä tosiaankin on ihmisten vastuu??

    • pii3,14

      Mut tyttö jota lempi oli petturi, ja mitä siitä seurasikaan..........

      • julma ryöväri

        ...ja siksi tuli roopestakin...

    • 11 & 27

      Moralisoijilta voihyvällä syyllä kysyä, mikä on heidän käsityksensä mukaan oikea menettely, kun puolisoiden välinen intiimielämä ei sujukaan.

      Pitäisikö vain yrittää kituuttaa yhdessä päivästä toiseen vai tehdä nopeasti pesäero kenties 50 vuotta kestäneen yhteiselon päätteeksi.

      • Näin meillä

        Kovinpa on vähissä yhteiselon aakkoset jos vain yhdessä olon motiivi on jatkuva kiksauttelu. Ajatukset hetkestä toiseen kulkee samaa rataa.

        Osta vaikka Musta Pekka kortit niilläkin voi täyttää aikaa, jos Musta Pekka peli on liian laiffia opetelkaa pelaamaan shakkia. Frisbeetä on kiva heitellä ulkona samoin bocciaa.

      • 3, 21
        Näin meillä kirjoitti:

        Monenlaisia vehkeitä siihen joutuisi hankkimaan ja rahaakin kuluisi. Musta Pekka sopii enemmänkin lapsille. Frisbeen perässä ei huvita juoksennella

        Voisihan noita suositella nuoremmille, jotka kokevat tuollaisia ongelmia, mutta ei oikein 70 -ikäisille.

        Ymmärtää tosin että vastaaja on aidosti halunnut auttaa ongelman ratkaisemisessa., mutta onkin lyönyt kirveensä kiveen.

      • näin meillä
        3, 21 kirjoitti:

        Parempi vastaus, joka on tutkittu tosi, ei intiimi elämän puutteeseen kukaan kuole. Liika pykälässä riehuminen on aiheuttanut monelle lopun, siinä huikean onnen huipun huumassa.

        Näin meillä, sanoo sexologi joka tietää, ei luule!

      • surutarinna

        Pitää olla realisti, kaikki loppuu aikanaan. Sehän on luonnon laki. Täälläkin pitää nostaa nuoruuden seikkailut esille, kun mitään ajankohtaista ei ole. Parisuhde on paljon, paljon muutakin kuin seksiä. Hyvät ihmiset, nauttikaa toistenne seurasta niin kaun kuin se toinen on vieressä. Yhteiselo voi loppua ykskaks.

      • katleija.

        Nii että nyt sitten puoliskoa ei seksi kiinnosta. Ellei kestä edes lähellä iho ihoa vasten oloa niin olisi se onkin jo pahempi asia, näin arvelen. Silloin on jo muutakin vinoss siinä suhteessa kuin kyvyttömyys seksin harjoittamiseen sillä yksinkertaisimmalla vanhalla iänikuisella tavalla.
        Jos toista rakastaa, kyllä yhdessäolon intiimiin nautintoon keinot löytyy. Ei kai niitä tarvitse luetella. Ankeaa on parisuhteessa elo jos rakkaus on kuollut.

        Emme kai me ulkopuoliset puutu pariskuntien eroasioihin ja neuvomaan rupeaisimme vanhoja ihmisiä. Tuli vaan mieleen jos joku sydänvikainen ukkopaha saisi nuoremman ja innokkaamman seksikumppanin ja kuumaan aktiin kuolla kupsahtaisi, niin sekin olisi kohtalon ivaa. Kuolisi kai onnellisena.

      • hei katl
        katleija. kirjoitti:

        Sydänvikainen ukkopaha ei saa edes viagroja käyttää, nitrojen kanssa ei sovi. Nyt kun puumat on niin muotia ja etelän rannoilla voi ostaa gigolon, voi sydänvikainen mummopahakin saada kyydissä äkkilähdön.
        Hyvä ettet alkanut vaseliineja suosittelemaan tai suihin ottoja ja mitä niitä nyt sammakon tapoja.

      • vm -39
        katleija. kirjoitti:

        Nii että nyt sitten puoliskoa ei seksi kiinnosta. Ellei kestä edes lähellä iho ihoa vasten oloa niin olisi se onkin jo pahempi asia, näin arvelen. Silloin on jo muutakin vinoss siinä suhteessa kuin kyvyttömyys seksin harjoittamiseen sillä yksinkertaisimmalla vanhalla iänikuisella tavalla.
        Jos toista rakastaa, kyllä yhdessäolon intiimiin nautintoon keinot löytyy. Ei kai niitä tarvitse luetella. Ankeaa on parisuhteessa elo jos rakkaus on kuollut.

        Emme kai me ulkopuoliset puutu pariskuntien eroasioihin ja neuvomaan rupeaisimme vanhoja ihmisiä. Tuli vaan mieleen jos joku sydänvikainen ukkopaha saisi nuoremman ja innokkaamman seksikumppanin ja kuumaan aktiin kuolla kupsahtaisi, niin sekin olisi kohtalon ivaa. Kuolisi kai onnellisena.

        Noin ihanaa loppuahan moni varmaan toivoisi.

      • nikkipelle
        näin meillä kirjoitti:

        Parempi vastaus, joka on tutkittu tosi, ei intiimi elämän puutteeseen kukaan kuole. Liika pykälässä riehuminen on aiheuttanut monelle lopun, siinä huikean onnen huipun huumassa.

        Näin meillä, sanoo sexologi joka tietää, ei luule!

        Ei tietenkään siihen kuole, mutta onhan sen puute nyt aika epätavallista ja jopa tuskallista. Ei sellaista tilannetta voi suositella kenellekään.

    • Joku sanoi, että lusikat kannattaa panna jakoon vielä 50 vuotta aviossa oltuaan, jos ei ole hyvä olla kumppanin kanssa. Minä taas sanon mielipiteenäni, että jos kymmenet vuodet on oltu yhdessä, mahdollisesti saatu lapsia yhdessä ja jaettu kokemuksia samoissa leivissä eletty elämän aikana, niin ero on typerää. Johan nyt terve järkikin sanoo, että ei tämä leffa enää kovin pitkä ole. Ero on tulossa jopa pitkin askelein. En suinkaan moralisoi, sanonpa vain mielipiteeni.

    • 245

      anlis
      onneksi sanoit yhden oikealtakin tuntuvan mielipiteen
      näiden tyhmien perään.

    • miehet huomio
    • Lorena*

      Ehkä luit ketjua jonka aloitin "Pettämisiä ja kokouksia" , siinä tuli tulta ja tappuraa runsain mitoin aloittajan siis minun niskaani. Saipa kirjoittajat purkaa tuntemuksiaan erlaisten tapauksien ja mielipiteiden näkemyksiin.

      En ole yöuniani menettänyt moisten nimittelyjen johdosta, tuli taas vanha toteamus mieleen , menin syyttä saunaan ja sain mojovat savusauna löylytykset - siis omaa syytä.

      Meni siinä monta päivää miettiessä mitähän tuokin vastaaja ajattelee, millainen PYHIMYS on tekstin takana. Jonkinverran olen Raamatun teksteihin perehtynyt, joten ei hätää KORKEAVEISU piti lukea uudelleen ties monennko kerran.
      Elämän arvoni, USKO, TOIVO, RAKKAUS, ovat ja pysyvät, olkoot muut mitä mieltä hyvänsä. Olen aikeissa tatuoittaa oikeaan ranteeseen peittämmän ikävää arpea noiden kolmen symbolit, RISTI, ANKKURI, SYDÄN !!!

      Ihmeelisiä ovat rakkauden tiet jokaisen kohdalla. Jos rakkaus vastaan tulee, kohtaaminen ei jää siihen. Olisi tyhmää jättää rakkauden tuoma elämän onnen ja rakkauden täyttämä mahdollisuus käyttämättä joka voi olla koko elämän mittainen.

      Mielipiteitä on monia, saa ollakin. Toiset ovat tunne ihmisiä, tunteiden palon tuntee saman ominaisuuden omaavassa henkilössä. Tunteettomat henkilöt ovat kovaluonteisia joita ei hyväolo liialti puhuttele.

      Kanssakulkijoiden teitä voimme opetella ymmärtämään, niitä ei välttämättä tarvitse itse hyväksyä. Jokainen kulkee omat polkunsa.

      • Moraalinvartijoille

        Hyvä että joku rohkenee laittaa itsensä alttiiksi kaiken rojun vastaanottamiseen ihan rehellisellä mielipiteellä.

        Elämä ei ole suinkaan naisellakaan jalat ristissä elämistä, ei aina panna polvia yhteen, vaikka pitkät housut onkin naisten yleinen asuste. Hametta pitäessä pitää polvet levittää saadakseen jotain syliinsä, housuja käyttävä lyö ne yhteen.

        Vaikka kuinka vannotaan uskolisuutta ja täältäkin löytyy niitä pyhimyksiä joiden vannomiset on ihan pyhään kirjaan kirjoitettu ja kuoleman uhalla lupaukset pidettävä, on olemassa enemmän heitä, jotka kyllä rakastavat, mutta pettävät.

        Mitä hemmettiä se ulkopuolisille oikeastaan kuuluu mitä minä peittoni alla teen, kun en sekaannu lapsiin enkä eläimiin. Minulla on vapaus rakastella naista tai miestä, yksin elävää tai varattua, kerran tai monta kertaa, ihan oman haluni ja tarpeeni mukaan, kun en pakota ketään kanssakäymiseen kanssani, en käytä humalaisen tilaa hyväkseni, jos hän ei itse tajua tekojansa, en houkuttele haureuteen ketään millään tavoilla.

        On se nyt kummallista moralisointia täällä vanhojen palstalla, kun jo on ikää ja viisauttakin ennättänyt mieleensä kartuttaa, että täällä vielä moralisoidaan vanhojen ihmisten tekoja ja ajatuksia.

        Ei minulla ole mitään takoja takanani joita minun pitäisi selittää ja pyydellä joltain anteeksi. Oman liittoni tapahtumat voin pitää ominani, mutta minulla on mielipiteitä siitä mitä toiselle ihmiselle voi sallia.
        En ole kenenkään ihmisen moraalin vartija, enkä usko, että omassa moraalissani on vartioitavaa niin kauan kuin järkeni toimii ja osaan harkita tekojeni seuraukset.

        Jos minä petän, tai minua petetään, mitä se oikastaan muille kuuluukaan?
        Tämän viestiketjun aloittaja osoittaa rohkeutta ja nosti kipeän aiheen esiin.

        Kuinkahan monella tähän viestiketjuun vastanneellaa on takana samoja kokemuksia, mutta häveliäisyys ja muiden moraaliin puuttuminen on kuitenkin mielessä. Että; miten sinä nyt vanha ihminen tuollaisia, olet aika petturi ja rivo ja mitä lie nimityksiä kirjoitettukaan. Hyvä kun uskallamme elää ja muistella menneitäkin.

        Ymmärtämystä ja myötätuntoa tämä aika kaipaa, ei mitään moralisointia vanhoista, kymmeniä vuosia sitten tapahtuneista asioista.

        Nautitaan kaikista hedelmistä mitä meillä vielä on.
        Juodaan pohjaan elämänmakuinen malja!

      • ymmärtäväinen.

        Olet sinä Lorena täällä saanut ymmärtämystä ihan nikillään kirjoittavilta. Uskollisuus ei tarkoita tunteettomuutta, eikä ole lainkaan tyhmää vastustaa kiusauksia, kyllä niitä kaikkien kohdalle tulee. Hyvän olon voi saavuttaa oman puolison kanssa niin täydelliseseti ja usein, ettei siinä tule mieleenkään vieraisiin mennä. Näyttääpä olevan sanasta rakkaus aika erilaisia käsityksiä. Mielestäni ventovieraan kanssa sänkyyn hyppääminen ei rakkaudesta lähde.

      • --------------------
        ymmärtäväinen. kirjoitti:

        ymmärtäväinen :

        samaa mieltä,
        uskottomuus on tyhmyyttä, omanpuolison halventamista, jopa itsensä halventamista,
        sillä jos ihminen arvostaa itseään hän arvostaa myös valitsemaansa puolisoa ja lupauksiaan mitä on itse antanu liittoa solmitessaan,
        toisen avioliitoon tunkeutujat on röyhkeitä, piittamattomia, se on rikos, kuten laki sanoo, siis aviorikos,
        oman puolison kanssa elämä on tuhat kertaa onnelisempaa ja antoisampaa, kuin vieraissa juoksu,

    • alotus mahtailee-

      uskottomuudella, eipä olisi kannattanu, kuinkahan paljon kärsimystä alotuksen tekijäki on aiheuttanu aikoinaan ympäristöösä ???

      JOOO;

      " pettämisiä ja kokouksia "

      Jälleen kerra perhedradekia maantiellä, äiti jajoi 3 lapsensa kanssa päin Bussi, kaikki pikkuautossa olleet kuoli,
      isä oli bussissa, MIKSI oli, ??? oliko perheesssä uskottomuutta niin paljon että äiti päätti tappaa koko perheen????? jää arvailuksi,
      tässä nähdään mihin suomen yhteiskunta on menny ( uusioperheineen ) kun perheet hajoaa uskottomuuden seurauksena , puolisot tappaa toisiaan jokus tappavat koko perheen,
      MIKSI ihmisen on niin vaikeaa kulkea kaitaa polkua elämän tiellä,
      miksi ei voida olla uskollisia omalle puolisolle, MIKSI pitää pettää omaa puolisoaan himojensa vuoksi ???????
      aikoinaan kun olin pieni minut kasvatettiin uskollisuuteen omaa puolisoa kohtaan,
      joten kun aikoinaan lupasin vihkikaavassa olla uskollinen ja yhdessä kunnes kuolema erottaa, sen pidin,
      otin vihkikaavan tosissaan vakavasti lupaukseksi näin elää,
      vaikka puolisoni ei pitäny, hän oli uskoton seksuaalisessa mielessä, vaikka sai kotona jokapäivä joskus useamminki alkuaikoina, että seksin puutteen vuoksi ei olisi tarvinnu mennä vieraisiin, hän vaan nautti kun sai hurmattua naikkosia pienellä hymyllä silmän vilkeellä, akat oli heti polovillaan sen edessä heh,
      -- kylläki terapeutti väitti toista, sanoi että mieheni on minusta mustasukkanen ja toimii niin kuin toimii, en vaan itse sitä niin tajunnu,
      avio kesti kuitenki koko ijän
      hän ennen kuolemaansa pyyteli anteeksi tekojaan,
      tietenki annoin anteeksi, mutta paljon oli kärsimystä pitkän avioliiton aikana, kai jumala oli sen katsonu minulle hyväksi ,
      -- mummoni sanoi aikoinaan " ei jumala anna enemmän kärsimystä ihmiselle kuin mitä hän jaksaa kantaa "
      -- ilmeisesti miehet on rakennettu erilailla kuin naiset, ilmeisesti miehet voi olla uskottomia ilman että tuntisivat huonoa omaatuntoa,
      MUTTA nykyään on naisetki alkanu käytäytymään miesten lailla, menevät ja jakavat tavaraansa aina kun mukava kohalle sattuu,
      tätä olen ihmetelly kovasti, kun samaan en ikinä olisi itse pystyny,
      minut kasvatettiin pienestä asti rehellisyyteen ja uskollisuuteen sekä jumalan sanaan uskoen,
      enkä koskaan menetä uskoani raamatun sanaan, sillä JOS nyky ihmisetki kunnioittaisi raamatun sanaa, niin maailma olisi paljon parempi paikka elää kaikkien,
      -- tunsin suurta tuskaa eilisenpäivä tradekian johdosta,
      pahuus on astunu maanpäälle, tekee valtavaa tuhoa ympäristöön,

    • NOIN on nykyään

      " nykyään on naisetki alkanu käyttäytymään miesten lailla, menevät ja jakavat tavaraansa aina "

      VIINA vie naisia melkein kovempaa kuin miehiä!

      L A P S E T HYLÄTÄÄN tai tapetaan !!!

    • Lorena*

      Joskus valtaa mielllen levottomuus lukiessani ajatuksen kanssa mielipiteitä otsikon aiheesta. Olisiko mahdollista että pieni kateuden siemen jylläisi joidenkin ajatuksissa.

      Kateutta sanotaan syntyvän toisten ihmisten elämän seuraamisesta, vertaamalla itseään heihin. Ilmenemismuotoja on monia ihmissuhteet, sosiaalisesta menestyneisyydestä joa näistä riittää kasvualustaa yllin kyllin, aina löytyy ihminen kateellisuuden kohteeksi. Omaa kateutta on vaikea myöntää ainakaan ääneen muille.

      Seuratessani palstoja ja facebookia huomaan usein naiset piikkittelevät - nälvivät = ovat jopa myrkyllisiä toisiaan kohtaan, plussataan kirjoitus jos se on ilkeä jotakin kirjoittajaa kohtaan. Miehet ovat reilumpia, heittävät sopivaa herjaa toisilleen menevät hymyn vire huulilla eteenpäin. SE jää siihen.

      Kateudesta ei kukaan hyödy, sanotaan kateen kota ei kasva, näin onkin siitä saa vain alemmuuden tunteeseen hyvän lähtökohdan - valitettavasti. Ihmissuhteet palstallakin alkavat näivettymään, se ei ole hyvä asia koska kuitenkin kirjoittelu auttaa lieventämään yksinäisyyttä, mikä parasta saa päivän näyttämään aurinkoisemmalta.

      Hyvä itsetunto on pääoma jota voi kehittää. Yritetään olla edes hiukan ystävällisiä heillekin jotka ova täysin eri mieltä asioista. Jos asiat ovat täysin vastakkaisia omaa mielipidettä vastaan, niitä ei tarvitse hyväksyä, jokainen saa ja voi pitää omat mielipiteensä. Riidan ja epäsovun voi ohittaa näinkin.

      Näissä merkeissä syksyn tuulien tuivertaissa porkutellaan eteenpäin.

    • säälittävä olet L

      Kaikesta paistaa oma kateutesi sellaisia naisia kohtaan, jotka saavat/ovat saaneet miehensä jakamattoman rakkauden ja huomion, niitä pareja kohtaan jotka tyydyttävät joka suhteessa toisensa. Siinä on rakkaus lähteenä. Pettämisessä on kostonhalu, omanarvontunnon pönkitys ja muita motiiveja, ei ainakaan rakkaus.

      • Lorena*

        Kiitos mielipiteestäsi, ymmärrän se on kohdennettu minulle.
        Ei minua tarvitse sääliä, elän aivan hyvää itsenäistä elämää. Iloitsen perheestä joka minulla on, lasten menestymisestä elämässään, terveydestä, toimeentulosta ja sisäisestä rauhasta, asiat joita kukaan ei voi minulta pois ottaa.

        Sääli on sairautta joka kumpuaa kateudesta, kenen kohdalla mitenkin. Jos toisilla on ja ovat olleet asiat paremmin se on heidän onnensa.Mitäpä se muille kuuluu !

        Kävin katsomassa elokuvaa Mielensä pahoittaja, avasi silmäni näkemään miten kaikkialla on niitä " kanssakulkijoiden elämän järjestelijöitä" eivät ota huomioon mikä on mielensä pahoittajan elämän kuvio vaan pyrkivät muuttamaan sen neuvojan mukaiseksi. En tosin kiellä etteikö mielensä pahoittajassa ole iän mukana tullutta tiettyä jääräpäisyyttä, huomaan sitä löytyvän meistä kirjoittajistakin.

        Miksi vastata kirjoitteluihin, siksi koska aloitin ketjun ja reiluna rehtinä henkilönä katson omaan huutoon on vastattava.

      • kaikkea sitä
        Lorena* kirjoitti:

        Säälinkin kateudeksi itsellesi koetat vääristää, olet entistä säälittävämpi. Rehdin henkilön ominaisuusko on aviomiehen pettäminen ?

      • säälittäviä on
        kaikkea sitä kirjoitti:

        Säälinkin kateudeksi itsellesi koetat vääristää, olet entistä säälittävämpi. Rehdin henkilön ominaisuusko on aviomiehen pettäminen ?

        Kaikkea sitä nimimerkki taitaa olla kateellinen.

        Känkkäränkät juuri ovat niitä joille toisten ilo ja menestys vaikkapa kirjoittajana ovat kuin punainen vaate härälle. Heti on hyökättävä, ettei vain pääse karkuun.

        Nostan hattua aloittajalle!

        Säälin mokomia kateellisia selibaatissa nuoruutensa eläneitä jpille mikään toisten kokema ei ole ollut sallittua. Liekö koskaan ollut mikään luvallista muutoin kuin pimeässä ja peiton alla. " Joku voisi nähdä ".

      • irstaaton
        säälittäviä on kirjoitti:

        Olen noita "selibaatissa nuoruutensa eläneitä" raukkoja ja elämäni on ollut tasapainoista ja onnellista, on vieläkin. Monen ikäluokkani edustajan irstaampi elämä on ainakin sivusta seuraten ollut paljon onnettomampaa. Tiettyjä juttuja voisikin pitää "peiton alla" eikä toitotella pitkin maailmaa. Olkoon kukin omalla tyylillään onnellinen, ei kukaan ole voinut tässä iässä elää kuten minä.

      • läpinäkyvää hah
        säälittäviä on kirjoitti:

        Kaikkea sitä nimimerkki taitaa olla kateellinen.

        Känkkäränkät juuri ovat niitä joille toisten ilo ja menestys vaikkapa kirjoittajana ovat kuin punainen vaate härälle. Heti on hyökättävä, ettei vain pääse karkuun.

        Nostan hattua aloittajalle!

        Säälin mokomia kateellisia selibaatissa nuoruutensa eläneitä jpille mikään toisten kokema ei ole ollut sallittua. Liekö koskaan ollut mikään luvallista muutoin kuin pimeässä ja peiton alla. " Joku voisi nähdä ".

        itellekö kehut kirjoitit ?? hah hah haa,

    • Olen lueskellut kyllä Lorenan* ketjua. Teki mieli vaan tulla sanomaan sen verran, että aika vaikean aiheen olet itsesi likoon laitttaen avannu. Ei minulla ole mitään uutta mielipidettä aiheeseen. Monipuolisesti ja oikeastaan odotetulla tavallakin siihen on vastailtu.
      Järkevänä ja rohkeana olet ketjun hoitanut asiallisesti. Onhan sinulla sanat hallussa. Kiva kun olet taas aktivoitunut palsalle kirjoittelemaan. Sinunlaista täällä tarvitaan.

    • Sekin

      Rautavaaralle muuttanut nainen oli evakko karjalasta.

      on tärkeetä saada purkaa itku-potku-raivarinsa, se tuntuu niin hyvältä. kun ei tarvitse omia tunteitaan rauhottaa

      • Tunteeden purkaminen

        mieluummin sitten kuolee itekki ja tappaa kaikki lapsensa kun toivoo senki miehen siinä bussissa kuolevan
        kuoliko se häntäheikki lopuksikaan

      • 21 3
        Tunteeden purkaminen kirjoitti:

        mieluummin sitten kuolee itekki ja tappaa kaikki lapsensa kun toivoo senki miehen siinä bussissa kuolevan
        kuoliko se häntäheikki lopuksikaan

        Eii vain tunteiden purkamista, vaan myös kirjoitustaidon paljastamista on siinä.
        Tuon ymmärtämisessä kyllä vastuu jää lukijalle.

    • 11 ... 21

      Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että seksi on hyväksi terveydelle, kenen kanssa sitä harrastaakin, kunhan vain ottaa eräät varotoimet huomioon.

      Taannoin kerrottiin, että vähintään 29 kumppania sillä alalla on ilmeisen tehokas keino estää eturauhassyöpää. Tällaistakin on tutkimuksissa paljastunut.

      Mitäs siihen ns. moralisoijat sanovat? Terveyden ylläpitäminen on sentään aika tärkeä asia ja sen hyväksi on tehtävä kaikki voitava,

    • --------------

      11...21

      Kuhan ET loukkaa omaa puolisoasi että kenenkää toisen pariskunnan puolisoa huonolla käytökselläsi,
      jos etsit sinkkuja ja itse olet sinkku niin se on OK mutta avioliitot pitää jättää rauhaan,
      avioliitto on aina kahden ihmisen asia EI kenekää ulkopuolisen asia,

      • 11 ... 21

        Ei ole syytä takertua tuollaisiin muodollisuuksiin.

    • hei, ei kait tuo elämä meiltä vielä ohi mennyt, oletkos nyt sinkku?? minä yksin ollut jo 4v sinä?

      • vm -39

        Olipa sinkku tai ei, niin ei elämä ole vielä mennyt, kun tänne pystyy ketjun aloituksen aiheesta kirjoittamaan.
        Elämä on tärkeää , sinkkuus ei.

      • 11 ... 21

        Ollut sitä 35 vuotta ja alkaa riittää..

    • Kun kerran on asia niinmielenkiintoinen -- sanon kanssa mitä olen jo aikaisemminkin kirjoittanut . Lupasin vaan kerran uskollisuutta ja se lupaus on pitänyt . Siittä ei sillontullut mitään puhetta että kuinka sitten kun toinen kuolee.
      Kyllä mies sano , tiedessään kuinka vakava sairaus hänellä oli , että kunhan malttasit sitten odottaa jonkunaikaa --ennenkun olet toisen kanssa -- Ja tuli luvattua --että 2 vuotta lupaan --koville se otti . Ja sitten meninkin täysillä -- eikä ollut yhtää mielestäni mitään hävettävää --lapsetkin yllyttivät -- mene nyt johonki tanssipaikkaan ja tutustu ihmisiin . Olin ollut aina kova tanssimaan la Kansantanssejakin olen harrastanut koko ikäni .
      Kivaa olikin sitten -- Harmi vaan kun muutin tänne . täälä oli Vaikeampaa --mutta aina kun on tarvis kyllä se siittä. Tutustuin pian tääläkin --olen ulospäin suuntautuva ja aina ollut paljon ystäviäkin
      Toista kertaa en itseäni kiinnittänyt , vaikka seurustelinkin .

      • näinkin.

        Mitäs hävettävää leski-ihmisellä, turhaan sitä nyt tähän pettämiseen rinnastat.
        Vanhemmalla iällä jotkut pariskunnat sopivat, että jos toinen ei pysty seksiin, saa mennä vieraisiin. Nyt on kyllä kaikkia seksileluja, että kyllä nekin tarpeeseen auttaa ja saahan sen orgasmin vaikka suulla tuotettua. Ei siihen vierasta miestä tarvita. Minustakin outoa että aloittaja rakkaudeksi kutsuu yhden yön muhinointia.

      • 21 , 27
        näinkin. kirjoitti:

        Lelu kuuluu lapselle, ei aikuisikäiselle.
        Lelu ei voi korvata ihmistä, ei edes lapsella.
        On muuten olemassa - toistaiseksi vielä pitkälti suunnittelun tasolla - robotti-ihmisiä, sexboteja. Niiden merkityksen oletetaan lisääntyvän tulevaisuudessa.

      • taikavarpu:)
        21 , 27 kirjoitti:

        Lelu kuuluu lapselle, ei aikuisikäiselle.
        Lelu ei voi korvata ihmistä, ei edes lapsella.
        On muuten olemassa - toistaiseksi vielä pitkälti suunnittelun tasolla - robotti-ihmisiä, sexboteja. Niiden merkityksen oletetaan lisääntyvän tulevaisuudessa.

        Kun noita leluja ei edes tiedä mihin kaikkeen käyvät. Kuten monet lääkkeetkin käyvät moniin ongelmiin, niin näkys sopivan lelutkin. Niskahierontaan ja muuhun mihin vaan keksii käyttää. Ei iäkkäämmän tarvii hävetä, jos käyttää leluja. Lelu ei korvaa ihmistä, mutta on hyvä korvike silloin kun ihminen puuttuu viereltä.

        https://www.huippukiva.fi/p/4314/pieni-taikavarpu

      • havumetsien mies
        taikavarpu:) kirjoitti:

        Kaikkea sitä onkin myynnissä. Kyllä on tällainen jätkämies kaukana nykyajasta, sivistyneestä maailmasta ja sen tarjoamista mahdollisuuksista jokapäiväisessä elämässä.

    • Mitähän

      Mitähän Lorena tuossa avauksensa alussa tarkoittaa sanalla 'mesta'. Se tarkoittanee paikkaa, slovakiassa se tarkoittaa = kaupunki.

      • Käynyt hieman

        Ei tämä vielä mikään Slovakia ole, vaikka joskus jo meinasi olla joku Kekkoslovakia.
        Mesta on venäjää ja takoittaa paikkaa. Todennäköisesti slovakiaksi ihan samantapainen. Grad on kaupunki vennääksi.

    • ?!?

      Entä aloituksen mesta vuodet , mitä ne ovat ?

    • u,m****

      Tampereenseutuvilla käytettiin Mesta sanaa kunoli hyvä paikka -- ja otollinen aika -- Sen saa sitte yks2jostoinenkin miettiä omallatavallaan -

      Ja tässä ketjussa ei ole mitään vikaa ..ei ole pakko tulla uteliaisuuttaan lueskeleen . Ja varsinkaan sanoon että ei ole hänelle tarkoitettukaan .
      Aloituksia voi tehdä ihan kuka vaan --ei tarvitse edes kirjautua .
      Mutta en laittaisi aloitusat jos ei olis nimmaria .

    • Lorena*

      Marraskuu alkaa kauniilla säällä ainakin tällä osaa maatamme. Jo eilen oli pienet Halloweenin juhlijat ovella soittamassa kelloa. Hauskoja kuin mitkä, musta aave, oli kurpitsaprinsessaa ja pari muuta "hirviötä". Karkki tai kepponen tuli kuin yhdestä suusta.

      Tänään sitten kaksipäiväinen Kekri tapahtuma. Kekri on sadonkorjuun päätösjuhla. Entisaikaan sijoittui myös pestuumarkkinat samoihin aikoihin, jonka jälkeen oli kissaviikot palvelusväellä. Sanoivat menevänsä päästämään hiiret edellisvuoden palveluspaikassa.

      Kekrin jälkeen alkoi maalaistaloissa joulun alus puuhat koko väen kesken. Mitä kaikkea niitä olikaan? Annanpäivään mennessä valmistettiin suuritöisemmät asiat. Sanonta "kyll´on yötä yökötellä, Annan päivän aikaan".Ruisleipiä leivottiin varsin iso määrä jotka sitten vietiin viljalaareihin, siell ne pysyivät tuoreina. Reikäleivät pirtin katossa oleviin vaikkanoihin kuivumaan.

      Nyt kun asun betonitalossa, kaikki nämä muistot varhaisvuosilta tulevat mieleen. Mikäpä siinä, hyvä on muistella menneitä aikoja tapoineen jolloin elimme agraariyhteiskunnan aikoja.

      Marraskuu ei ole niin pimeä kun odotellaan, täysikuun aika on ensi perjantaina, joten valoa kohti tällä haavaa edetään. Kaikille kirjoittajille unohtamatta palstan valvojaa, antoisaa marraskuuta,
      elokuvista sekä konserteista plus muista tapahtumista voi etsiä piristystä päiviin

    • ----------------

      Hallowen juhla ei kuulu kristinuskoon,
      en pidä koko touhusta, nuoret ei tiedä mitä tekevät,
      luoja antakoon heille anteeksi,

      • Täälä pohjolan tavvikautta kun ei aurinkoa näy teivaalla -- on mukavaa kun ihmiset piristää itseään ja naapureitakin mukavilla tempauksilla.

        Meidän talon lapset oli laittaneet itsensä halloveenin asuihin ja Siinä oli äiditkin auttaneet oli niin taidokkaita asuja ja kasvomaalauksia .

        Suomalaiset ovat jo aikojenalussa --ennenkun TV;Tä ja pahoja nykyaikaisia tottumuksia edes tiedettiin Pitäneet hauskaa --kylässä kuljettiin --oli oikein Tapana että nämä kulkueet meni kyläpahasissa ja eikä siinä ollut mitään pahaa sillonkaa.
        Lestaadiolaisista en tiedä -- Mutta hämeessä ihmiset ovatkin olleet erilaisia .

      • Toivottavasti ei kaikki uskonntojen juhlat tulekkaan huomioiduiksi vapaapäivillä -- mutta kyllä vainajienpäivä on kaikille sama on se uko sitten vaikka Aurinojumala.
        Lestaadiolaisilla ei ole kai minkäänlaisia juhlia --ottamatta huomioon mniitä Peräkamarissatapahtuvia seremonioita --joita nyt on tullut paljastettua . Hui hitto

      • vm. 39
        ullamirjami kirjoitti:

        Toivottavasti ei kaikki uskonntojen juhlat tulekkaan huomioiduiksi vapaapäivillä -- mutta kyllä vainajienpäivä on kaikille sama on se uko sitten vaikka Aurinojumala.
        Lestaadiolaisilla ei ole kai minkäänlaisia juhlia --ottamatta huomioon mniitä Peräkamarissatapahtuvia seremonioita --joita nyt on tullut paljastettua . Hui hitto

        Laestadiolaisilla on juhlia kuten muillakin.On kirkollisia juhlia, on merkkipäiviä, on perhejuhlia.
        Laestadilaisperheissä' on usein paljon lapsia. Se on osoitus siitä, puolisoiden välinen intiimielämä toimii hyvin ja perheet ovat vahvoja.
        Onkerrottu julkisuudessa lasten ns. väärinkäytöstä. Kuinkahan paljon sitä on muissa uskonnollisissa suuntauksissa, kuinka paljon niissä on rikollisuutta, väkivaltaa...?

    • ihaileva jallu

      Ihmetyttää miksi joku hiiltyy tämän keskustelun kulusta. Poistaa sitten pelkurimaisesti tekstinsä.

      Tässä ketjussahan käsitellään yhtä keskeistä elämän ongelmaa eri näkökannoilta ja erilaisten kokemusten valossa.

      Noita vuosikymmenten varrella hankittuja upeita kokemuksia ei kukaan tunnu omakohtaisesti harmittelevan. Sitä vastoin niiden puutteesta näkyy joku saaneen harmaita hiuksia ja tuntevan oman heikkoutensa.

      Tunnettu tosiasiahan on, että ihminen vanhoilla päivillään harmittelee ennen kaikkea tekemättä jättämisiään, ei niinkään tekemisiään. Viimeksi mainituthan ovat elämän rikkautta, ei aina niinkään aineellista, vaan usein henkistä.

      Tämä ketju on palstaa parhaimmillaan, kuten jo monesti on todettu.

    • itsepetos

      Petin itseäni. Sanoin illalla itsekseni, Tätä marraskuun ensimmäistä sunnuntai-iltaa minulla olisi oikeus juhlistaa punaviinillä. Niin aina.
      Mutta ei kai sitä hanapakkausta olisi tarvinnut puolilleen kitata. Näin jälkikatuvaisena joudun myöntämään.

    • monen mielestä pöljä

      Ammattiliittojen tapaamisista tuolla on puhuttu. Ei kukaan ole vielä käsitellyt eläkeläistapaamisia, joissa myös tapahtuu yhtä ja toista.

      • sillä luonto se on..

        Niin. Ja kyllä sitä vipinää on aina virinnyt myös uskonnollisissa piireissä. Jotkut olivat löytäneet vauvaikäisten luita nunnaluostalin lähettyviltä.

      • vm -39
        sillä luonto se on.. kirjoitti:

        Niin. Ja kyllä sitä vipinää on aina virinnyt myös uskonnollisissa piireissä. Jotkut olivat löytäneet vauvaikäisten luita nunnaluostalin lähettyviltä.

        Tuo ei sentään taida koskea päälle seitsenkymppisiä, joista tässä ketjussa on kyse, enempää kuin ylempänä mainittuja ammattiyhdistysten tapaamisiakaan...

      • sitroen.
        sillä luonto se on.. kirjoitti:

        Niin. Ja kyllä sitä vipinää on aina virinnyt myös uskonnollisissa piireissä. Jotkut olivat löytäneet vauvaikäisten luita nunnaluostalin lähettyviltä.

        Tarkoittanet Naantalia ja sen 1400-luvun nunnaluostaria? Naantali-Vallis gratiae-Nådendal-Armonlaakso? Armoa a.u.lapsensa murhanneille birgittalaisnunnille...

        On ne uskonnot niin pyhiä asioita, ettei niitä saa arvostella... Alkaa Kalske kalista...

      • 21 27
        sitroen. kirjoitti:

        Tarkoittanet Naantalia ja sen 1400-luvun nunnaluostaria? Naantali-Vallis gratiae-Nådendal-Armonlaakso? Armoa a.u.lapsensa murhanneille birgittalaisnunnille...

        On ne uskonnot niin pyhiä asioita, ettei niitä saa arvostella... Alkaa Kalske kalista...

        Emme elä nyt 1400-lukua. Eihän silloin ollut ammattiyhdistysten enempää kuin eläkeläistenkään tapaamisia.

        Palataan nykyaikaan.

    • entinen kaunotar,

      nykyinen ryppynen lihava ja haiseva hirviö,

      Tässäpä palstan kaunottarille taas ketju,
      tähän voitte kertoa kaikki ihanat " ryppyiset " muistot meneestä elämästänne,
      sillä tulevaisuuttahan ei enää ole, on vain muistot jäljellä,

      • Lorena*

        Toivottavasti et ole antanut periksi vaan annat itsekkyytesi näkyä itsesi hoitamisessa ja huollossa. Sitä ei kukaan muu huolehdi kun jokainen itse. Siihen haisevaan hirviöön, toivottavasti et kumoa koko CHANEL 5 putelusta pohjia myöten niskaasi. Sen tuoksu kun pysyy ja pysyy iholla ja vaatteissa.

        Mitä näistä rypyistä, eletyn elämän muistoja ne ovat, ei ole hyvä ollakaan enää mikään siloposkinen punaposki. Näillä eväillä sitä porskutellaan päivästä toiseen , hauskaakin on toisinaan että pitää oikein jarrutella menoa.

        Kaikki on kohtuullisest,i kun pitää uuman ympärysmitan alle metrin, ylä ja alapuolella voi sitten ollakin jo iän mukana tuomaa "pehmeyttä". Big kokoja on kaupoissa ihan mallikkaitakin vaatteita joista löytyy jokaiselle sopivia.
        Korkkarit tosin on muistona kaapissa, yleensä käytän kenkiä 5 cm korolla, pysyy näet pystyssä paremmin jos selkänikamat ovat hiukan kutistuneet entinen pituusmitta säilyy.
        Eipä sitä koskaan tiedä miten hauskaa voi huomenna olla, näissä aatoksissa voi pyllähtää tyytyväisenä lakanoihin.

      • havumetsien mies

        Menneisyydelle emme enää voi tehdä mitään, korkeintaan voimme muuttaa asennoitumistamme siihen.
        Tulevaisuudesta emme tiedä.
        Eläkäämme siis täysin rinnoin nykypäivässä.

      • 3 21

        Niin, kyllähän ryppyjä iän myötä tulee ulkonäköä täydentämään.
        Ei sille mitään voi.

      • hämeen hitain
        Lorena* kirjoitti:

        Toivottavasti et ole antanut periksi vaan annat itsekkyytesi näkyä itsesi hoitamisessa ja huollossa. Sitä ei kukaan muu huolehdi kun jokainen itse. Siihen haisevaan hirviöön, toivottavasti et kumoa koko CHANEL 5 putelusta pohjia myöten niskaasi. Sen tuoksu kun pysyy ja pysyy iholla ja vaatteissa.

        Mitä näistä rypyistä, eletyn elämän muistoja ne ovat, ei ole hyvä ollakaan enää mikään siloposkinen punaposki. Näillä eväillä sitä porskutellaan päivästä toiseen , hauskaakin on toisinaan että pitää oikein jarrutella menoa.

        Kaikki on kohtuullisest,i kun pitää uuman ympärysmitan alle metrin, ylä ja alapuolella voi sitten ollakin jo iän mukana tuomaa "pehmeyttä". Big kokoja on kaupoissa ihan mallikkaitakin vaatteita joista löytyy jokaiselle sopivia.
        Korkkarit tosin on muistona kaapissa, yleensä käytän kenkiä 5 cm korolla, pysyy näet pystyssä paremmin jos selkänikamat ovat hiukan kutistuneet entinen pituusmitta säilyy.
        Eipä sitä koskaan tiedä miten hauskaa voi huomenna olla, näissä aatoksissa voi pyllähtää tyytyväisenä lakanoihin.

        Aluslakana pitäisi kyllä vaihtaa. Taitaa olla elokuussa vaihatettu. Se niin helppoo oo. Se kun pitää runkopatjaan sitoa nurkista kiinni. kun tuppaa parempaa nukkuma-asentoon hakiessa.
        Katselin lakanaa aamulla. Ei se vielä musta ollu kun pyjamaa kuitenkin vaihdan parin viikon välein.
        Ai pettäminen! Itsepetosta, itsepetosta. Sanon että aurinkohan tuolla näkyy paistavan niin kuin siinä j joutavan sääpuntarissa, joka päivä, ympäri vuoden.

      • hämeen hitain kirjoitti:

        Minulta on alulakanan vaikeudet loppuneet siihen kun tein niistä pussilakanoita . Ne pysyy paikoilaan pikkusen hankalampi laittaa petauspatja sisään .. mutta se kannattaa . Ei oo senjälkeen ollut ryppyjä aluslakanoissa .
        Minulla on Iso peti ja lakana on sopivan leveyinen --ja niitä kun olis vaikka muille jakaa.

    • att2

      Suomi on valheiden maa 2014 ja alusta 1918.

      • severi joujou

        Onpa arvokas kannanotto, tämä on julkaistava Kympin uutisissa.

        Mie en kyl ymmär yhtää mittää.

    • vm 39

      Kun lukee noita puheenvuorojja, niin väkisinkin tulee mielikuva, että moni etenee selkä edellä, katse kohdistuneena suuntaan mistä ollaan tulossa eli menneisyyteen.
      Lähdetän mieluummin siitä ajatuksesta, että tulevaisuus on menneisyyden jatketta. Katsotaan siis eteenpäin, valmiina vastaanottamaan elämän tuomia uusia haasteita ja mahdollisuuksia.

    • havumetsien mies

      Kun on puute ja uutta ei saa,otetaan vanha uusiokäyttöön.
      Kun ihmissuhteista on pulaa, palataan muistojen kätköissä oleviin (ihmis)suhteisiin.

    • Lorena*

      Muistikoulutuksissa pidetään hyvänä asiana, joskus ei aina menneiden asioiden muistelua, Jokaisella on eri muistialueita, lyhytaikainen muisti, kestomuisti ja pitrkäaikais muisti. Viimeksi mainittua muistia pidetään hyvänä asiana että sitä myös käytetään. Jos ei heti muista jotakin asiaa, hetken kuluttua asia palaa kristallin kirkkaana mieleen pitkäaikaismuistista.

      Päivän tapahtumat ovat tuoreemmassa muistissa, Esimerkkinä päivän lehdestä luemme tarjoukset, joiden perusteella teemme usein päivittäis ostoja. Muisti osioiden avulla voi myös löytää kadotettuja esineitä käyttämällä muistikartaa.
      Palataan hetkeen jolloin viimeksi käytimme avaimia, mihin menin senjälkeen oliko avaimet vielä mukana mihin menin sitten jne. Kelaamalla asiaa tai tapahtumaa taaksepäin usein kadotetut tavarat usein löytyvät.

      En pidä minään rattailta pudonneina henkilöitä jotka toisinaan palaavat menneisyyteen. Puolustan koska olen kiinnostunut sukututkimuksesta, kauaksi ajassa taaksepäin muistelen aikoja menneitä. Ameriikkaan muuttaneiden elämän kuviot kiinnostavat.

      Eteenpäin on elämää katsottava rohkein mielin uusiin haasteisiin annakkoluulottomasti tartuttava. Uusi päivä tuo uudet haasteet tullessaan se ylläpitää kiinostusta elämään, olla sopivalla tavalla utelias tapahtumiin.

      • nikkipelle

        Omasta elämästä nuoruuden muistot tulevat helpoimmin mieleen.

        Kun noihin tässä ketjussa käsiteltyihin tekosiin, joita muistaa tehneensa nuoruuden ja keski-iän tienoilla, "syyllistyy" sitten tässä iässä, niin eihän asiaa muista enää parin viikon kuluttua. Kaipa parempi on niin.

      • nikkipelle kirjoitti:

        Sain eilen hyvän esimerkin aivojen toiminnasta tietämättämme, kun luin eilistä Lorena*n viestiä. Lukiessani viestin ensimmäistä virkettä, jossa puhuttiin muistista palautui yht'äkkiä selkeästi yllättäen mieleeni pari tuntia aiemmin pähkäilemäni entisen musiikinopettajani nimi 60 vuoden takaa.
        Hän oli silloinen Naantalin srk:n kanttori ja tuli mieleeni tutkiessani Naantalin srk:aan valittujen nimiä, että onko yhtään tuttua nimeä jotka vanhana naantalilaisena tunnistaisin.
        Aina kun jokin nimi ei heti muistu mieleen se jää jotenkin vaivaamaan siihen asti kunnes saa sen selville. Pari tuntia sai aivoni hakukone tehdä etsintää, mutta tulos lemahti valmiina eteeni vaikka olin muissa puuhissa sillä hetkellä.

      • samaa maata
        nikkipelle kirjoitti:

        Omasta elämästä nuoruuden muistot tulevat helpoimmin mieleen.

        Kun noihin tässä ketjussa käsiteltyihin tekosiin, joita muistaa tehneensa nuoruuden ja keski-iän tienoilla, "syyllistyy" sitten tässä iässä, niin eihän asiaa muista enää parin viikon kuluttua. Kaipa parempi on niin.

        Enomies sanoikin, että kela päässä alkaa pyörimään taaksepäin jossain elämänvaiheessa. Tarkoitti ehkä että vanhat asiat tulevat mieleen, uudet ei niin helposti.
        Eilen manattiin miksei muista sitä yhteistä nimittäjää, joilla Soneraa, Elisaa tai Saunalahtea nimitetään. Viimein se tuli mieleen.
        Toinen sana oli jo vaikeampi muistettava. Sana oli konteksti. Tulee mieleen 70v vanhoja asioita, mutta uudet tökkivät.

    • 11 ; 21

      " Aika jolloin rakkauksia tuli ja meni ovat jääneet kauas taakse. " Noin tuumaili ketjun aloittaja.

      Kenellä tuli ja meni, kenellä ei. Ei ainakaan vielä kaikilla.

      Onkohan niin, että tuollakin alalla kyllästyy nopeammin, jos aloittaa aikaisin. Kannattaa siis aloittaa myöhään. Sanoohan sananlaskukin: Parempi myöhään kuin ei milloinkaan

    • hilema

      Ihmisellä on yksityiselämäkin.

      Ei kaikkia tarvitse kertoa tai "tunnustaa" puolisollekaan, kun kyse ei ole puolisoiden yhteisestä aineellisesta omaisuudesta tai yhteisestä ajankäytöstä. Tämä on nykyaikaa ja kaikkien osapuolten edun mukaista.

      Parasta on säilyttää sellaiset asiat vain omissa muistoissaan, jos sielläkään.

    • tämä on tosi

      HYIII mikä alotus,

      Tuota oli koko elämä sen ajan ihmisillä, kuka kehtaa mahtailla tekosillaan, alottaja ainaki,
      onko tullu koskaan mietittyä kuinka paljon kuinka suurta kärsimystä tommonen eläm on ympäristöön tuottanu,
      nyky nuoret on tuon ajan tuotoksia, kuinkamonen nuoren elämä on menny täysin pilalle äidin ja isän antaessaan huonon esimerkin jälkeläisilleen ja suuren perhetradekian kärsimyksineen,
      myt jälkipolvi tappaa taoisiaa, ja lapsiaan kun huomaavat vanhempiensa esimerkin elämässä meneen päin h e l v et t i ä,
      taas yksi äiti tappo kaksi lastaan, ja kuinka moni sitä ennen on tappanu koko perheensä,
      eipä kehtais tämmösiä alotuksia ainakaa mahtaillen esittää,
      kylläki varottavan esimerkkinä siitä kuinka EI ikinä pitäisi ihmisten elää perheelämää,
      perhe on pyhä, raamatun laki on se johon voi nojata ja perhe voi jumalaan luottaen hyin
      jälkeläisetki on siunattuja, jos ollaan avoimi avilpittömiä rehekllisiä toisiaan kunnioittava paraskunta,
      h u or a a m i n e n avioliiton aikana tuo pelkästään suurta tuskaa perheeseen,

      • 11 ... 21

        Lasten surmaamiset ovat hirvittäviä tekoja, mutta eivät ne tämän ketjun asiapiiriin kuulu.

        Niiden syyt löytyvät jostakin muualta.

      • korjatkaaKäytöstänne
        11 ... 21 kirjoitti:

        Lasten surmaamiset ovat hirvittäviä tekoja, mutta eivät ne tämän ketjun asiapiiriin kuulu.

        Niiden syyt löytyvät jostakin muualta.

        11...21

        kyllä ne on juuri tämänkaltaisen käyttäytymisen seurausta,
        syyllinen on juuri esm. alottajan tapaiset ihmiset nuorten ihmisten nykyisiin vaikeuksiian,
        ja perhedradekioihin,
        mikään perhe ei kestä särkymättä uskottomuutta ja epärehellisyyttä ihmissuhteissa, ,

    • tämä on totuus

      11...21

      kyllä just tältä alotukselta löytyy syy nyky ihmisten sairaaseen elämään, aiskuneet lapset tappaavat omia lapsiaan syystä että isä ja äiti on eläneet huonoa elämää antaneet väärän mallin sainaan kuvan elämästä h u o ra a m a l l a ja tappelemalla oman puolison kanssa mustasukkisuudessaan
      se elämä on ollu raamatun vastaista , josta seuraa nyt lasten ja lasten lasten elämässä helvetinlainen kirous isovanhempien tekojen seurauksena,

      • vm 39

        Ai niinkö?
        Kerrotaanko siinä nyt ihan avomielisesti omista kokemuksista? Niistähän tässä ketjussa muutkin ovat kertoneet.

    • ajatteleva jallu

      Näyttää siltä, että ne jotka ovat tätä elämää puutteellisimmin eläneet ja kokeneet, ovat innokkaimpia neuvomaan, miten sitä tulisi elää.

    • tämä on totuus-

      kunnollista siveelistä elämää eläneitten lapset ei anakaa tapa omai lapsiaa,
      kyllä malli on tullu kotoa h u o r a a m i s e e n ja uskottomuuteen ja vatuuttomuuteen kaikessa omassa elämässä , vastuuttomuutta omaa perhettä kohtaan,
      kyllä se on kotoa tullu malli nyky nuorille ,
      todellinen elämä kun ei olekkaa pelkää juhlaa ja hu o r a a m is t a esm pikkujouluissa ja elämässä yleensäkkää,
      on perhe ja lapset sekä vastuu koko perheestä, tätä kun ei toinen iosapuoli tajua niin toinen ottaa ja tapaa lapset jotkut tappaa koko perheensä,
      raamatun sana on nyky yhteiskunnassa täysin unohtunu ihmisten käytöklsestä ja seuraukset on sen mukaiset,

      • Ei pelkästään joku

        raamatatun SANA ohjaa ihmisen omaatuntoa!

        Se on HARHAluulo !

        Ihmisellä on sisäänrakennettuna luja oikeudentunto itsessään, eikä sitä itseluottamusta saisi mädättää ja viedä pois hokemalla jotain ''perisyntiä'', tuota kirkkoherrojen ja piispojen sekä punakenkäisen paavin hokemaa keinoa ALISTAA ihminen viemällä siltä itsekunnioitus sekä kunnioitus HYVIÄ vanhempiaan kohtaan.

        Vääristynyt kasvatusmalli ja sairas perhe tekevät huoria ja huorapukkeja.

        Ja se, ettei anna arvoa itselleen.

        Minä en ikinä olisi voinut alkaa kynnysmatoksi ja välineeksi, jolla joku mies tyydyttää itseään.

        Olen ollut hyvän moraalisen hellän suloisen miehen vaimo ja lasten äiti.

    • --------------------

      siinämielessä tämä alotus on hyvä,
      nyt nähdään mitä tämän alotuksenki sanoma on tuottanu yhteiskuntaan ja jälkeen jäävien elämään,
      pelkkää kirousta ja perhe - helvettiä
      nuorettappaa jo lapsensa jotkut koko perheensä helvetin keskellä

    • Lorena*

      Ketjun aloittajana totean vääräksi, panetteluksi muita kirjoittajia kohtaan jopa loukkaavaksi "huorittelusta" kirjoittavan tekstit.

      Ostin Hannu Lauerman kirjoittaman kirjan, Hyvän kääntöpuoli, hänen näkemyksiinsä nojaten ymmärrän hyvin toisten henklöiden syyttelyt vailla minkäänlaista todistetta. Joka toisia henkilöitä yrittää mustamaalata, kirjoittajalla itsellä on paha olla, ahdistustaan purkaa viattomiin ihmisiin, pitää itseään hyviksenä.Eipä mitään, Lauerma toteaa kirjan loppukannessa:

      " Luulin enkeliä valkoiseksi, mutta sitten näin Sertolla pestyn perkeleen."

      L toteaa, " pahuuden ilmenemismuotoja on paljon, ja usein paha verhoutuu näennäisen hyvyyden kaapuun. Sanottavaa löytyy mm. nettipalstojen anonyymeistä asiantuntijoista, syrjäytymisestä, uskomushoidoista ja monenlaisista humpuukista ja lööpereistä ". Näin siis psykiatri ja hän on aivan oikeassa.

    • Ei pelkästään SANA

      Ei pelkästään joku -viestissä ei tarkoiteta Lorenaa eikä siis aloitusta, eikä lyödä raamatulla päähän ketään,

      vaan tarkoitetaan lähinnä niitä isiä, jotka jättävät hoitamatta pienet lapsensa noiden omien tyydytystensä hakemisten takia,

      ja joissa äiti sitten saattaa päätyä epätoivoisiin tekoihin ollessaan esim. synnytysmasennuksen alla, jolloin ISÄN tulisi olla se luja tuki, se joka auttaa.

      Sen takia on kaksi vanhempaa, että autetaan toisiansa , ollaan "siltana yli tumman veen", autetaan lapset iloon ja valoon. Ja samalla tietenkin myös toinen toisensakin.

      • pohdiskeleva jallu

        Eräs aikaisempi kirjoittaja lainasi erästä kirjailijaa seuraavin sanoin:" usein paha verhoutuu näennäisen hyvyyden kaapuun".

        Edellä (oma) hyvyys osoitetaan pyrkimällä todistamaan toisen pahuus.

      • Hyvä hyvä.

        Hyvin sanoit, joutsenetkin ovat parempia kuin jotkut ihmiset!

      • ******
        Hyvä hyvä. kirjoitti:

        Hyvin sanoit, joutsenetkin ovat parempia kuin jotkut ihmiset!

        *Hyvä hyvä* oli viestille 'Ei pelkästään SANA'

    • Lorena*

      Aallokko aloituksen aiheeseen on saanut moninaiset mittasuhteet. Näinhän palstalla usein käy, aloituksen pohjalta kumpuaa moninaisia mielipiteitä, onko se sitten hyväksi vai pahaksi ?Kirjoitushaluja aihe voi antaa monelle.

      Poikkean aiheesta, mietin miten tämän päivän opiskelevat nuoret jaksavat puurtaa opintojen parissa, huolet ovat tulleet maksimaalisina eteen, kun on kovan kilpailun jälkeen onnistunut saamaan opiskelupaikan. Hallitus huutaa, pitäisi nopeasti saada opinnot loppuun, ei se niin helppoa ole millään alalla.

      Vaateet ovat tosi tiukat esim. akateemisilla aloilla, parhaalla tahdonvoimallakaan ei voi opinnoissa edetä kovin nopeaan tahtiin. Valmistuttua tuleekin eteen uusi pulma, mistä löytää työpaikka, miten selviää opintoveloista.

      Perheen perustaminen tulee usein siihen saumaan, työ vaatii täyttä tehoa, takana selviytyminen taloudellisesta tilanteesta. On vain todettava, joidenkin kestokyky voi pettää paineiden alla. Sedät ja tantat mediassa huutavat pitää joustaa, on pidettävä huolta yleiskunnosta, osallistuminen vapaa ajalla on pop.
      Työtä on tehtävä sata lasissa, kun sellaisen on onnistunut saamaan.

      Ihminen ei ole kone joskus voi kiehua ylitse kaikkien paineiden keskellä, apua saa lääkkeiden muodossa, joka usein vie tilanteen vain pahempaan suuntaan.

      Annan täyden tukeni ja kunnioitukseni nuorille yritteliäille opiskelijoille sekä valmistuneille heille jotka kestävät ja jaksavat yrittää eteenpäin paineiden keskellä.

      90 - luvun laman vuoksi omalapsi hakeutui muiden opiskelukavereidensa kanssa ulkomaille työhön. Ulkomaille on jäänyt 15 opiskelijan ryhmästä 11, jotka eivät tule näillänäkymin koskaan enää kotimaahan. Turvallisen työpaikan kaikki ovat löytäneet, uudessa kotimaassa on perheet ja uudet ystävät.

      https://www.youtube.com/watch?v=FBxiY133F68

      Oginskin poloneesin sävelet, Jäähyväiset Isänmaalle, saavat monen vanhemman silmäkulmaan kyynelkarpalon.

      • hilema

        Mitä tekemistä tuollaisella latteasisältöisellä ja mielenkiinnottomalla kirjoituksella on tässä varsin antoisassa ketjussa?

      • hilema kirjoitti:

        Mitä tekemistä tuollaisella latteasisältöisellä ja mielenkiinnottomalla kirjoituksella on tässä varsin antoisassa ketjussa?

        hilema,
        poistin viestini, koska se sinut noin vihastutti, sitä ihmettelin. Tuntui palstalta poisajolta.
        Vastasin vain edelliseen Lorenan* viestiin. Hän aloittajana itse sanoi poikkeavansa aiheesta ja minä vain kerroin todeneeni tuon työntekijän kuormittumisen kodissani työskentelevien parvekeikkunoiden ja oven vaihtajien työn paineesta.

      • Lorena*
        katleija kirjoitti:

        Oli mielenkiintoista lukea ikkunaremonttisi sähäkästä etenemisestä. Melko siistiä hommaa se tänä päivänä on. Nyt sinulla on uudet valkoiset ikkunapuitteet, ne antavat lisävaloa kummasti. Ostin Starkilta ikkunanpesu ainetta jolla tulee sädehtivän kirkkaat ikkunat, hinta noin 10€ / 1l pullo.

        Noihin kärkeviin juttuihin vaikka ne tosin loukkaavat, ei kannata jäädä miettimään. Kyllä sinä kokeneena ammattihenkilönä tiedät, "kaikki eivät ole varustettu samoilla pääomilla,olemme kaikki erilaisia, paras jättää omaan arvoonsa ilkeilyt. "

        Voidaan hyvin, kirjoitellaan edelleen, olemme molemmat pitkän linjan kirjoittajia palstalla. Toivon että uuteen kotiisi ikkunoiden vaihdon jälken onni hyvin pesiytyy.

      • Lorena* kirjoitti:

        Kiitos Lorena* kannustuksesta. :)))))

        "Kyllä sinä kokeneena ammattihenkilönä tiedät, "kaikki eivät ole varustettu samoilla pääomilla,olemme kaikki erilaisia, paras jättää omaan arvoonsa ilkeilyt. " "

        Mitä tässä tarkoittaa kokenut ammattihenkilö, onko se muka jotakin erikoista? Luultavasti täällä useimmat, työnvieroksujia lukuunottamatta, ovat varsin kokeneita ammattinsa tuntevia henkilöitä.

        Lainaus "kaikki eivät ole ..." jne; kuka on maininnut nuo kuolemattomat sanat, jotka on pantu lainausmerkkeihin? Sitä paitsi kummastuttaa vihjailu, ettei kokeneeksi ammattihenkilöksi luonnehdittu keskustelukumppani ole varustettu samoilla pääomilla - olivatpa ne sitten henkisiä tai aineellisia pääomia - kuin muut.

        Jalomielistä on muuten tuollainen lohduttelu ja päänsilittely tällä palstalla. Luo toiselle osapuolelle varmaan hyvänolon tunnetta.

        Pestään vain ikkunoita rauhassa. Omat ikkunanpesuvälineet pitäisi uusia. Tosin mitäpä ikkunoita rupeaa enää pesemään. Kylmääkin on. Jätetään homma kevääseen, kun kuitenkin vielä näkee ikkunoiden läpi.

    • kuppilan ajattelija

      Ketjun aloittaja on täällä joutunut ikävänkin arvostelun kohteeksi.

      Kaikesta voi päätellä, että hän on ollut kodistaan - ei muuten mikään kaupungin vuokra-asunto - huolehtiva perheenäiti, kasvattanut lapsensa menestyjiksi elämässä ja elänyt arvostusta nauttien rauhallista perhe-elämää.

      Kuinkahan monella noista arvostelijoista asiat ovatkaan noin hyvällä tolalla? Eipä ihmetytä, että niillä käy kateeksi.

      • miinusaika

        Ihmeporukkaa täällä. Vatvotaan ja plussitellaan ja pitkiä sepustuksia. Pyrkiikö joku tekemään ennätyksiä plussissa ja pituudessa? En ole vastaillut, mutta ketju hyppää heti silmille, kun koneen avaa.

      • Adventti sunnuntai
        miinusaika kirjoitti:

        Ihmeporukkaa täällä. Vatvotaan ja plussitellaan ja pitkiä sepustuksia. Pyrkiikö joku tekemään ennätyksiä plussissa ja pituudessa? En ole vastaillut, mutta ketju hyppää heti silmille, kun koneen avaa.

        miinusaika,

        1. oma syysi, miksi yleensä tulet palstoille kadehtimaan ja arvostelemaan muiden kirjoittajien juttuja.

        2. Mene Suomi24 aiheiden valintavalikkoon josta voit valita sinua miellyttävät aiheet.

        3. Hyvä että vastasit vain kerran, nythän olet tehtäväsi kiihkomielellä ilmaissut.

        4. Hyvää joulun odotusta rauhallisin mielin on hyvä odottaa joulutähtien tuikkeita

        5. Ensi sunnuntaina menemme kirkkoon laulamaan Hoosiannaa, tule mukaan.

        6..Tapaninpäivänä päivä on jo kukonaskelta pidempi. Näillä mennään!

      • miinusaika
        Adventti sunnuntai kirjoitti:

        Tämä ketju viimeistään osoittaa, etten tälllaista seuraa kaipaa. Olen parisuhteessa uskollisuuden kannattaja ja ihan onnellinen niin. Ja sen verran on ikää ja kokemusta, että neuvot valuvat kuin vesi hanhen selästä. Osaan ihan hyvin ohjailla omaa ihanaa elämääni. Toivotan kaikille syrjähypytöntä joulunalusaikaa.

      • ......

        Samoin, kiitos! Ja tuo seuraava viesti oli nikille "miinusaika", siis tuo " Mitäs tuo nyt on?"

      • Tuo seuraava siis
        ...... kirjoitti:

        Samoin, kiitos! Ja tuo seuraava viesti oli nikille "miinusaika", siis tuo " Mitäs tuo nyt on?"

        on ''miinusaika''-viestille klo 10.48.

    • Mitäs tuo nyt on?

      Oletko jollain tavalla johdossa kun määräilet,

      heti 1. kohta on outo, sillä itsehän sinä arvostelet ja kadehdit..

    • unski9

      Rakkaus ja uskottomuus eivät viihdy yhdessä.

      • Neutraalia

        Mitä meinaat tulevaisuudessa akka pareista ja ukko pareista, miten niissä rakkaus roihuaa ? Nostaako edellisen vuosikymmenen ryhmäseksi päätään ja tulee muotiin. On siinä ryminää, lätinää, läskien lotinaa permannolla kun kvartetti, sekstetti tai oktetti etsivät onnen huumaa,päättelen mä. Kaikki on niin neutraalia kuten laki määrittelee. Neutraalia lienee ryhmäseksikin, tiedä häntä.

        Neuvo nyt unski9 tietämättömiä.

      • Naisellisen neutris
        Neutraalia kirjoitti:

        Mitä meinaat tulevaisuudessa akka pareista ja ukko pareista, miten niissä rakkaus roihuaa ? Nostaako edellisen vuosikymmenen ryhmäseksi päätään ja tulee muotiin. On siinä ryminää, lätinää, läskien lotinaa permannolla kun kvartetti, sekstetti tai oktetti etsivät onnen huumaa,päättelen mä. Kaikki on niin neutraalia kuten laki määrittelee. Neutraalia lienee ryhmäseksikin, tiedä häntä.

        Neuvo nyt unski9 tietämättömiä.

        Kylläpä olet jotenkin likainen mieleltäsi, nikki "Neutraalia".

        En ymmärrä, miksi aikuiset ihmiset eivät saisi keskenään makuuhuoneessaan elää ja toimia niinkuin tuntuu hyvältä.
        En halua olla käskemässä, en kieltämässä ketään.
        En lyö raamatulla päähän ketään.

        Olen toisten kokemuksia lukemalla ja miettimällä sekä katselemalla esim. torstai-iltana tulevaa "Viimeinen tango Halifaxissa"-sarjaa, jossa esiintyy lesbopari Catherine & Kate .... tullut siihen tulokseen, että lesbot varmaan tuottavat toisilleen orgasmin hyväilemällä toisensa rintoja ja sukuelimiä kunnes tuo maailman ihanin tunne puhkee kukkaan.

        Onhan hyvä että nainenkin saa kokea sen synnytettyään kivulla ja tuskalla liudan lapsia ilman yhtäkään omaa orgasmia.

        Jos mies vain hyppää kyytiin ja työntää peniksensä sisään ja liikuttelee sitä siellä sisällä ( jossa juuri synnytyksen mahdollistamiseksi on erittäin vähän tuntohermoja) niin eihän nainen siitä naimisesta orgasmia silloin saa.

        Miehen on osattava esileikki naisen orgasmin saamiseksi.
        Ja miehen on haluttava naisen parasta, ei vain omaansa, eli miehen on rakastettava naisen orgasmin saamiseksi.
        Ja kun rakkautta ei voi käskeä, ei voi edes pyytää, niin harvat meistä ovat niitä onnellisia, jotka olemme sen monen monta kertaa saaneet nauttia. Mikään muu ei vedä sen ihanuudelle vertoja.

      • hyi hyi hyi hyi hyii
        Naisellisen neutris kirjoitti:

        HYIIIII mikä ihminen yööööökkk

      • Naisellinen neutraal

        En itse pystyisi naisen kanssa seksiä harrastamaan, kuitenkin yritin tuossa ymmärtää homoseksuaalisuutta.
        Ihmisiä hekin ovat, eivätkä useinkaan mitenkään karkeita tai pahoja muita lähimmäisiään kohtaan, sen olen huomannut.

      • luurailee jallu
        Naisellisen neutris kirjoitti:

        Kylläpä olet jotenkin likainen mieleltäsi, nikki "Neutraalia".

        En ymmärrä, miksi aikuiset ihmiset eivät saisi keskenään makuuhuoneessaan elää ja toimia niinkuin tuntuu hyvältä.
        En halua olla käskemässä, en kieltämässä ketään.
        En lyö raamatulla päähän ketään.

        Olen toisten kokemuksia lukemalla ja miettimällä sekä katselemalla esim. torstai-iltana tulevaa "Viimeinen tango Halifaxissa"-sarjaa, jossa esiintyy lesbopari Catherine & Kate .... tullut siihen tulokseen, että lesbot varmaan tuottavat toisilleen orgasmin hyväilemällä toisensa rintoja ja sukuelimiä kunnes tuo maailman ihanin tunne puhkee kukkaan.

        Onhan hyvä että nainenkin saa kokea sen synnytettyään kivulla ja tuskalla liudan lapsia ilman yhtäkään omaa orgasmia.

        Jos mies vain hyppää kyytiin ja työntää peniksensä sisään ja liikuttelee sitä siellä sisällä ( jossa juuri synnytyksen mahdollistamiseksi on erittäin vähän tuntohermoja) niin eihän nainen siitä naimisesta orgasmia silloin saa.

        Miehen on osattava esileikki naisen orgasmin saamiseksi.
        Ja miehen on haluttava naisen parasta, ei vain omaansa, eli miehen on rakastettava naisen orgasmin saamiseksi.
        Ja kun rakkautta ei voi käskeä, ei voi edes pyytää, niin harvat meistä ovat niitä onnellisia, jotka olemme sen monen monta kertaa saaneet nauttia. Mikään muu ei vedä sen ihanuudelle vertoja.

        On kokemusta 57 vuoden ajalta - ja jatkuu vaikeuksitta. Eipä ole estänyt sekään, että kumppanin hiukset ovat harmaantuneet.

      • Sinä .'hyi hyi...''
        hyi hyi hyi hyi hyii kirjoitti:

        HYIIIII mikä ihminen yööööökkk

        elät jännitystilassa, suurten jännitteiden kuorman alla ainakin näissä sukupuoliasioissa, mutta varmaan muissakin.

    • parisuhteesta

      Hupsista.
      Onhan tämä aloitus poikinut mielipiteitä, ei enää asiastakaan, vaan asian vierestä.

      Kaikki mikä kuuluu kahden ihmisen väliseen suhteeseen, tuntuu olevan arvosteltavissa.

      Miksi meille ihmisille tulee nesiksi mieleen moittia kaikkea. Miksi emme voi hyväksyä kunkin ihmisen omia ratkaisuja hänen ratkaisuiksiin ja jättää ne arvostelematta, vaikka sitten asiasta kirjoitammekin tällaisiin aloituksiin vastaten.

      Eikö riittäisi se, että kertoo kuinka on itse elämässään ko. asiat ratkaissut ja millaisia ratkasuja tehnyt esim. hetkellisen ihastumisen kohdalla tai onko ollut valmis elämään kahden rakkauden loukussa?

      Tunnen ihmsiä joilla on kaksi rakkautta. Se arkinen avioliitto josta on vaikea lähteä joko tunne, tai omaisuus syistä ja rinnalla kulkee se tunteellisempi viikonloppu ja lomarakkaus joka antaa jännityksen ja suuren rakkauden tunteen joka kuuluu juuri minulle, juuri niihin hetkiin joista ei kerrota julkisesti. Ne ovat niitä varastetun rakkauden hetkiä.

      Noissa suhteissa jotka perustuvat jatkuvaan kahden suhteen ylläpitämiseen joutuvat kaikki jossain vaiheessa sulkemaan silmänsä totuudelta, mutta se on hiedän asiansa, ei minun.

      On helppoa ihastua, viettää hetki vieraan ihmisen seurassa, vaikka lemmiskellen ja se ei vahingoita heitä, eikä heidän mahdollisia rakkaitansa, ellei sitä mennä itse kertomaan ja kehuskelemaan, tai anteeksipyydellen vakuuttamaan ettei tämä toistu.
      Silloin on jo kylvetty epäilyksen siemen toisen osapuolen sieluun, vaikka pettäminen olisikin se ainutkertainen kokemus jota ei itsekään halua toistaa.

      Jos pettäisin nyt kumppanianai, en sitä hänelle kertoisi, ei olisi mitään syytä kertoa, koska se ei loukkaa häntä pysyessään minun salaisuutenani.
      Jos hän pettää minua, toivottavasti hän ei kerro minulle siitä yksityiskohtaisesti, koska silloin voin ajatella ettei se ole ainoa kerta ja jään miettimään milloin, missä ja kenen kanssa hän lempii kun minä en ole paikalla.

      Parempi valkoinen valhe, vaikka kunniotatkin puolisoasi, tai rakkaintasi.
      Ei ole mitään syytä nimitellä ja moittia arvotelevaan sävyyn noita henkilöitä, koska me emme voi, emmekä saa estää ihmisiä elämästä juuri omaan elämäänsä, omilla tavoillansa, oman moraalinsa mukaan.

      Tähän ketjuun on saatu mukaan lapsenmurhat ja kaikki mahdollinen joka hiukankin sivuaa makuuhuonetta.

      Kiitän aloittajaa rohkeudesta.
      Omat avioliiton ulkopuoliset rakastumiset ja ihastumiset olivat rajuja ja tunteellisia. Tuntui kuin koskaan en olisi rakastanut yhtä kiihkeästi, mutta sukupuolisuhteeseen asti en ihastumisissani koskaan päässyt. Nyt kun asiaa ajattelen, se harmittaa.
      Olisi ollut mahtava kokemus kokea se mitä niissä hetkissä eniten kaipasi.
      Eipä sitten tullut petetty sillä tavalla, ja ihastumisen tunnetta ei kukaan voi toisiltaan kieltää eika kadehtia.

      Nyt kun kansalaisaloite on hyväksytty, voimme olla onnellisia vapautuneesta yhteiskunnasta joka hyväksuu kansalaisensa tasavertaisina lain edessä. Homojen ja lesbojen rakkaus on laillistettua, noin kuvannollisestikin.
      Kirkko ja sen tavat ovat oma tabunsa jossa ei järki aina ole mukana, vaikka piispakin oli aloitteen hyväksymiseen tyytyväinen.

      Täällä kyllä löytyy uskonkiihkoilijoita joille päätös ennustaa hyvää tulosta seuraavissa vaaleissa, heidän mielestään kun päätösoli ihan väärä ja johtaa perikatoon kun kirkko ei hyväksy sateenkaariperheitä.

      Ps. Joku jo ihmetteli kuinka ne homot ja lesbot saavat orgasmin ja kuinka se tehdään? Anna mun nauraa, orgasmin nälkään kaikki neuvot ovat tarpeellisia.

    • Puolueeton ajattelij

      Kun ensin kerrot avarakatseisuudestasi ja kyvystäsi hyväksyä muut, niin miksi oikein kerrot nauravasi? Minusta orgasmista myöskin saa puhua. Sukupuolielimistäkin on lupa puhua ja olisikin oikein antaa niille jotkin hiukan lyhyemmät puolueettomat nimitykset, ettei kirosanoja käytettäisi, sillä nekin ovat Luojan luomia kuten koko ihminenkin.

      • döödööö

        Aloitukseen viitaten, kuinkahan moni täällä muistelee niitä ihania homo-, lesbo-- ja ryhmäaikoja silloin ennen?

      • parisuhteesta

        Puolueeton ajattelija.

        Orgasmista saa puhua, sehän juuri naurattaakin, kun siitä puhutaan kuin se olisi jokin kummajainen.

      • Hmm...
        döödööö kirjoitti:

        Aloitukseen viitaten, kuinkahan moni täällä muistelee niitä ihania homo-, lesbo-- ja ryhmäaikoja silloin ennen?

        Ei ainakaan hetero-mies muistele mitään muuta kuin että penis työnnetään sisään. That's it On nyt vain niin, että monet naiset ovat ikänsä olleet ilman orgasmia, joka on korkein huippu ja antaa laukeamisen ihanuuden.

        Ei ole hyvä, jos jää ainaisesti kireäksi.

        Mutta miestenhän maailma on, niin ajattelee yks'piippuinen mies.

    • Lorena*

      Hyvät tähän ketjuun osallistuneet kirjoittajat.

      Kannanottoja on tullut puolesta ja vastaan, jospa mielipiteet olisivatkin pysyneet aloituksen aiheessa.
      Kun aloitus on poikinut aiheita vaikka minkälaisia, eiköhän ole kohtuullista lopettaa ketjuun kirjoittelu ja avata uusi ketju valitsemastanne aiheesta.

      Kiitos osallistumisestanne, näissä merkeissä toivotan kaikille kirjoittajille onnellista adventti aikaa, ja joulun odotusta puhtain sydämin,

      toivotteleepi Lorena*

      • 11 -- 21

        Näin pikkujoulujen kauden alettua ketjun aihe on erityisen ajankohtainen ja hyvin ajoitettu tälläkin palstalla.
        On täysi syy olettaa, että se koskettaa edelleen myös monia palstalaisia.
        Eihän elämä vielä ole eletty.

    • naapurin rouva

      kivat kirput sulle osoitan nyt sinulle.

      Nyt heität L niskaan sellaisia syytöksiä luulottelemalla asioita jotka ovat täysin valheita. Hänellä on oma aviomies ollut jo pitkään, asuvat onnellisina omassa kodissa.,joten älä valehtelija tukehdu pullaasi.

    • oma oli parasta -

      elämässä, siihen ei uskottomuus mahtunu ainakaa mun puolelta,

      Lorena alotuksessa on aivan itse kertoo pettämiset ja vieraissa käymiset ja nuoruudessan hurjan elämän,
      jos kenellä niin hänellä on kokemusta vieraissa käymisistä , pikkujouluista ja sen seurauksista,
      että turha täällä on ketää syttää

      • Olli K

        Mitä ihmettä sinä kannat turhaa huolta muiden menoista, jokainen vastaa niistä itse.
        Pidä vain huolta omista asioistasi.
        Tunnen hänet oikein hyvin vuosien varrelta pidän hänta varsin mallikkaana perheenäitinä joka on hoitanut vaativan työnsä taidolla ja tiedoilla, oli hyvin pidetty työyhteisössä. Miten on sinun laitasi ?Sinähän syyttelet muita tullen mennen.

      • kysyn vaan ?
        Olli K kirjoitti:

        Onko Olli K Loreena ? arvelen että on,

        moni muukin vastaus vaikutta kovin sanlaiselta ,

    • hautarauha

      Minäkin tunnen mutta en sano mitään. Haudassa olevien pitäisi antaa olla rauhassa

    • 11 - 27

      Tän ketjun ajankohtaisuutta vielä lisää, tosin jääden osin tämän varjoon, toinen keskustelu tasa-arvoisuudesta avioliitossa, käytännössä tilanteesta, jossa ovat vastakkain ovat seksillinen ja seksitön avioliitto.

      • sama juttu

        Ilmeisesti oli seksitön avioliitto tässäkin tapauksessa, kun sitä piti mennä kokoukseen hakemaan.

    • seksillistä elämää

      Sama juttu.

      Kyllä tämän "sama juttu" kirjoittaja on todella kuin airut kulkueelle, osoittamassa tämän palstan tason laskua omilla kovin lapsellisilla mielipiteillään,koska ja ihan ilmeisesti juuri hän piilee useinpien aloittajaa aliarvioivien viestie takana.

      Oletko onnellinen kun olet noin ilkeä?
      Luulen, ettei sinun kaltaisesi voi olla parisuhteessa, kukaan ei voi painaa villaisella noin kärkevän ihmisen mielipiteitä.

      Aloittajana pyytäisin poistamaan tämän ketjun, koska, kun tuolta palstojen ulkopuolelta joku uskalikko uskaltauttu tänne palstalle lukemaan, pelästyy oitis tuon "sama juttu" vietinviejien mielipiteitä, eikä kukaan uskalla enää täällä kertoa mitään toteen perustuvaa, kun valehtelijat valtaavat palstan.

      Luulen, ettei tuolla samalla jututllakaan ole puhtaat jauhot pussissa, tai sitten on kasvanut peräkammarissa siveysvyön kanssa.

      • Lorena*

        Kiitos poistovihjeestä "seksillistä elämää".
        Olen pyytänyt jo kaksikin kertaa palstan poistoa tai sen sulkemista - turhaan. Ilmeisesti luotsi haluaa tehdä kiusaa olla poistamatta, poistaa ainoastaan nämä yleisen palstan poistopyynnöt.

        Ketjun jutut polveilevat asiattomuuksiin, jotka jo sinänsä ovat aihe palstan poistoon. Nyt sitten uskalikot jatkavat uskonnon varjolla ketjua, sehän on hedelmällinen ase lyödä muut kirjoittajat mappi ÖÖÖ:hön.

        Luotsi ei ole tehtäviensä tasolla,ja käyttää valtaansa väärin, sorry vain ! Aikamoisia automiehiä, vaikka kirjoittaja pysyy aiheessa siinä vain ajaa ohitse vaikka väärältä puolen.

      • pohtiva jallu

        Aloittaja on saanut aikaan näin upean ketjun ja nyt pyrkii saamaan sen pois! Kummallista.
        Ilman tätä ketjua palsta olisi kerrassaan nahistunut.

      • Lorena* kirjoitti:

        Kiitos poistovihjeestä "seksillistä elämää".
        Olen pyytänyt jo kaksikin kertaa palstan poistoa tai sen sulkemista - turhaan. Ilmeisesti luotsi haluaa tehdä kiusaa olla poistamatta, poistaa ainoastaan nämä yleisen palstan poistopyynnöt.

        Ketjun jutut polveilevat asiattomuuksiin, jotka jo sinänsä ovat aihe palstan poistoon. Nyt sitten uskalikot jatkavat uskonnon varjolla ketjua, sehän on hedelmällinen ase lyödä muut kirjoittajat mappi ÖÖÖ:hön.

        Luotsi ei ole tehtäviensä tasolla,ja käyttää valtaansa väärin, sorry vain ! Aikamoisia automiehiä, vaikka kirjoittaja pysyy aiheessa siinä vain ajaa ohitse vaikka väärältä puolen.

        Hei!
        Ensinkään minulle ei tule yhtään ilmoitusta poisto pyynnöistä, ne näkee vain ylläpito.
        Toisekseen en voisikaan poistaa asiallista aloitusta jota pyytää kirjautumaton nimimerkki. Mistä minä tietäisin onko pyytäjä todella aloittaja.

        Tämän vuoksi aina kannattaa harkita tarkkaan millaisia aloituksia tekee "puskista" vai voisiko aloituksen tehdä nimimerkillään jotta voi tarvittaessa poistaa aloituksensa.

        Nytkään en tiedä vastaanko oikeasti aloittaja "lorenalle" vai häntä matkivalle henkilölle.

        Jos ei ylläpitokaan ole poistanut aloitusta en sitä minäkään voi periaatteesta poistaa, koska silloin menisin heidän määräysvaltansa yli.

        En voi muuta kuin kehoittaa sinua yrittämään uudestaan jos he poistaisivat aloituksen.

    • alotus on hyvä-

      huonosti käyttäytyvistä ihmisistä ja sen seurauksista yhteiskuntaan,

      Tämä alotus on hyvä opettavainen esimerkki siitä mitä pahuus ja huono käytös saa aikaan lapsiperheissä joissa on pieniä kasvatettavia lapsia
      joille vanhempien pitäisi olla hyvä ja oikea esimerkki kasvamisessa turvaliseen elämään,
      nykyään perheet tappaa toisiaan jotkut kaikki lapsensa huomatessaan ettei elämä olekkaa pelkkää juhlaa ja vieraissa juoksemista,
      vanhempien huonon esimerkin seurauksena
      on seurannu nykyisten lasten ja lastenlasten elämään paljon pahaa ja kärsimystä,
      -- kannatan edelleen kouluihin uskonnon opetusta kasvatusmielessä,
      lapset oppisivat kunnioittamaan toisinna ja lähimmäisiään jo pienestä pitäen,
      oppisivat hyvän ja pahan merkityksen ja mitä ne tuo tullessaan elämään,
      yhteiskunta säästyisi paljolta pahalta,

      • siveyspoliisina tuo1

        Tämä aloitusko se saa ihmiset tappamaan toisiaan?

        Mene hyvä ihminen nuoremmille jakamaan noita opetuksiasi, täällä olet jo myöhässä.

        Jos jotain pahaa ei ole tähän ikään meneessä tehty, se tehdään ennen kuolemaa, vaikka Sinä kuinka saarnaat täällä kadotuksen saarnoja.

        Jos minä jotain inhoan, niin tekopyhiä ja tapauskovaisiajotka ovat niin viattomia että muiden hernevarkauskin on kuolemantuomion ansainnut teko.
        Että oikein siveettömiä?

        Kuinka sinä olet itse synnyttänyt ja kuinka itse syntynyt.
        Salaa peiton alla, tai vahingossa vessasta tarttui siemenet.

      • 11....27

        "kannatan edelleen kouluihin uskonnon opetusta kasvatusmielessä,
        lapset oppisivat kunnioittamaan toisinna ja lähimmäisiään jo pienestä pitäen,
        oppisivat hyvän ja pahan merkityksen ja mitä ne tuo tullessaan elämään,
        yhteiskunta säästyisi paljolta pahalta,"

        Nloin ylevästi päättyi puheenvuoro, johon taas tämä puheenvuoro viittaa. Noinhan muuten tapahtuukin. Sitä me muutkin kannatamme.

        Miten se liittyy niihin elämää rikastuttaviin kokemuksiin, joista ketjun aloituksessa on puhe? Tuskinpa kukaan, joka niitä on voinut koota, antaisi niitä pois nyt ikäihmisenä. Nehän ovat elämän sokeria..

      • hyii hyi hyi ---
        11....27 kirjoitti:

        11....27

        hah,
        kuka kehtaa mahtailla alotuksen tapaisesta käytöksestä nuorena,
        vai että oliken elämän suola ja ihania muistoja,
        hyii sanon minä, kuinka monni perhe tustaki on kärsiny perhe-helvetissä,
        siillä uskottomuus tuo vain suurta kärsimystä perheisiin joka toisin väittää se valehtelee,

      • kaapo h
        hyii hyi hyi --- kirjoitti:

        Uskottomuushan on seurausta epäonnistuneesta parisuhteesta.

      • Pettämin hyväksikin
        hyii hyi hyi --- kirjoitti:

        11....27

        hah,
        kuka kehtaa mahtailla alotuksen tapaisesta käytöksestä nuorena,
        vai että oliken elämän suola ja ihania muistoja,
        hyii sanon minä, kuinka monni perhe tustaki on kärsiny perhe-helvetissä,
        siillä uskottomuus tuo vain suurta kärsimystä perheisiin joka toisin väittää se valehtelee,

        Uskottomuus on usein avioliiton pelastus!

        Kun saa rakkautta jaksaa kotonakin kuunnella ainaista akan naputusta ja valitusta, sängyssä ei mikään käy akalle, aina joku vaiva, jos ei päässä, niin pyllyssä.

        Vieraan antamahellyys ja rakkaus ovat kyllä arvokkaampaa kuin kotona ainainen natina. Eihän niistä tarvii julkisesti puhuas ja akka on hiljaa kun saa pitää rouva statuksensa.

      • --------------
        Pettämin hyväksikin kirjoitti:

        Uskottomuus on usein avioliiton pelastus!

        Kun saa rakkautta jaksaa kotonakin kuunnella ainaista akan naputusta ja valitusta, sängyssä ei mikään käy akalle, aina joku vaiva, jos ei päässä, niin pyllyssä.

        Vieraan antamahellyys ja rakkaus ovat kyllä arvokkaampaa kuin kotona ainainen natina. Eihän niistä tarvii julkisesti puhuas ja akka on hiljaa kun saa pitää rouva statuksensa.

        älä houraa, pettäminen ei ikinä ole kenellekkää hyväksi

    • poskip

      PELKKÄÄ KILPALAULANTAA, saman jauhamista sanojen eri järjestyksessä?

    • "Arka paikka"-ohelma

      Ohjaaja Eetu Lipponen: "Äitini pelkäsi elämäni olevan likaista irstailua"
      HELSINGIN SANOMAT - Julkaistu 26.11. 12:44

      Kolmekymppinen, pikkukaupungissa kasvanut Eetu Lipponen oli varma, että homoudesta kertominen saa vanhemmat hylkäämään hänet. Ilmapiiri oli ahdas. "Koulumaailma, tuttavat ja kylän ihmiset. Heillä oli asenne, että se on likaista", Lipponen kertoo HSTV:n Arka paikka –ohjelmassa. Kirjailija Anja Snellmanin juontamassa HSTV:n Arka paikka –ohjelman tässä jaksossa puhutaan homoudesta, rakkaudesta, ulkopuolisuudesta ja tasa-arvosta.

      http://www.hs.fi/hstv/arkapaikka/?ref=hs-art-artikkeli

    • lupaus on lupaus

      Petin Waltteri variksen luottamuksen. Lupasin sille eilen, että tuon savulohen nahkan . Waltteri hyppäsi kotteron kattotelineelle ja naputti kattoon reikää.
      Oli pakko mennä hakemaan sille mustin murkina papanoita. Kourallisen pojalle annoin. Odotti kaupan takapihalla. Se mustanharmaa siipiveikko.

    • nikkipelle

      Reippaat eläkeläiset eivät tuossa suhteessa jää matkoillaan paljoakaan häviölle. Eikö niin olekin?

      • neuvova jallu

        Nekin sietäisi ajoissa tuoda tänne näkyville, nimenomaan ajoissa.,

        Voi nimittäin käydä niin, että joutuu äkistään vuoteen omaksi eikä enää pysty käyttämään edes tietokonetta. Muitakaan ei ilkeä pyytä apuun.

        Siinä sairasvuoteella avuttomana harmittelee, ettei ajoissa kertonut netissä värikkäästä vanhuudestaan, millä olisi hankkinut sekä ihailua että kateutta. Niistä olisi lohtua sairasvuoteen ankeuteen.

      • --------------------
        neuvova jallu kirjoitti:

        Nekin sietäisi ajoissa tuoda tänne näkyville, nimenomaan ajoissa.,

        Voi nimittäin käydä niin, että joutuu äkistään vuoteen omaksi eikä enää pysty käyttämään edes tietokonetta. Muitakaan ei ilkeä pyytä apuun.

        Siinä sairasvuoteella avuttomana harmittelee, ettei ajoissa kertonut netissä värikkäästä vanhuudestaan, millä olisi hankkinut sekä ihailua että kateutta. Niistä olisi lohtua sairasvuoteen ankeuteen.

        HAH vai niin jallu toivoo,
        kerrohan omasta vanuuden höperöstä elämästäsi,
        kaikilla olisi paljon hauskenpaa ,
        saatas nauraa ,
        nauru pidentää ikää näääs,
        loreena jo paljastiki nuoruuden hurjastelunsa, siinä on ollukki tarpeeksi kauhisteltavaa,
        joskus jopa saatu nauraakki,

      • lue oikein
        -------------------- kirjoitti:

        HAH vai niin jallu toivoo,
        kerrohan omasta vanuuden höperöstä elämästäsi,
        kaikilla olisi paljon hauskenpaa ,
        saatas nauraa ,
        nauru pidentää ikää näääs,
        loreena jo paljastiki nuoruuden hurjastelunsa, siinä on ollukki tarpeeksi kauhisteltavaa,
        joskus jopa saatu nauraakki,

        Ei ollut nuoruuden hurjastelua, vaan aviomiehen pettämistä työmatkan puitteissa . Ei tuo kauhistuta mutta säälittää kun ei kotona saanut tarvitsemaansa rakkautta ja seksiä.Mahtoiko rakkautta saada kokouksessakaan, tuskin.

      • virsunkantaja
        lue oikein kirjoitti:

        Ei ollut nuoruuden hurjastelua, vaan aviomiehen pettämistä työmatkan puitteissa . Ei tuo kauhistuta mutta säälittää kun ei kotona saanut tarvitsemaansa rakkautta ja seksiä.Mahtoiko rakkautta saada kokouksessakaan, tuskin.

        Olihan se eräskin kreivi. Sanoi ettei hän maailmalla matkatessaan tarvettaan kotiin tuo. Oli kai hänellä avioliittojakin elämänsä aikana.

    • kysyjä

      Onpa tätä ketjua pyydetty poistettavaksi useammat kerrat, itse aloittajakin! Voisikohan nyt ennen joulua arvoisa luotsi poistaa.

      • xxxvvvxxx

        luitko luotsin vastauksen ylempää

        tsihh
        10.12.2014 09:36
        0
        Sulje
        Hei!
        Ensinkään minulle ei tule yhtään ilmoitusta poisto pyynnöistä, ne näkee vain ylläpito.
        Toisekseen en voisikaan poistaa asiallista aloitusta jota pyytää kirjautumaton nimimerkki. Mistä minä tietäisin onko pyytäjä todella aloittaja.

        Tämän vuoksi aina kannattaa harkita tarkkaan millaisia aloituksia tekee "puskista" vai voisiko aloituksen tehdä nimimerkillään jotta voi tarvittaessa poistaa aloituksensa.

        Nytkään en tiedä vastaanko oikeasti aloittaja "lorenalle" vai häntä matkivalle henkilölle.

        Jos ei ylläpitokaan ole poistanut aloitusta en sitä minäkään voi periaatteesta poistaa, koska silloin menisin heidän määräysvaltansa yli.

        En voi muuta kuin kehoittaa sinua yrittämään uudestaan jos he poistaisivat aloituksen.

      • siis tieteellisestä-
        xxxvvvxxx kirjoitti:

        näkökulmasta katsottuna erittäin arvokasta aineistoa.

        xxxvvvxxx

        Miksi ihmeessä pitäisi poista,
        kerranki asiallinen yhteiskuntamme ravisteleva alotus,
        tämä on arvokasta tietoa yhteiskuntamme moraalista ja käyttäytymisestä,
        myös erittäin hyvä opiksi jälkipolville,
        kuinka ei tulisi tai tuli käyttäytyä ihmis-suhteissa,

      • xxxvvvxxx
        siis tieteellisestä- kirjoitti:

        näkökulmasta katsottuna erittäin arvokasta aineistoa.

        xxxvvvxxx

        Miksi ihmeessä pitäisi poista,
        kerranki asiallinen yhteiskuntamme ravisteleva alotus,
        tämä on arvokasta tietoa yhteiskuntamme moraalista ja käyttäytymisestä,
        myös erittäin hyvä opiksi jälkipolville,
        kuinka ei tulisi tai tuli käyttäytyä ihmis-suhteissa,

        siis tietteellisestä- :lle

        Viestini oli nimimerkki kysyjälle. Johan luotsi oli vastannut noihin poistopyyntöihin. Kun toinen on jo selkeästi perustellut tuon asian, niin tuntuu hullulta kysellä samaa asiaa toistuvasti.
        Minä en seuraa poistamisia enkä ota niihin kantaa.

      • nikkipelle

        On pyydetty ja pyytäjänä on ollut yksi ja sama henkilö eri nikeillä. Ilmeisesti kyseessä on joku tiukkapipo, joka syystä tai toisesta ei voi sietää aihetta..

        Ketju on kiinnostanut palstalla kävijöitä.

        Siinä ei tarkoituksellisesti loukata ketään henkilökohtaisesti. Kirjoittajathan esiintyvät täällä nikkeinä, joten kirjoittajien todellinen henkllöllisyys pysyy periaatteessa tuntemattomana.

      • pertti-anneli

        Eräässä ketjussa oli tuotu esille halu tutustua kirjoittajiin?
        Eikö se kerro kuinka uteliaisuus ja halu päästä henkilöön, on pääasiallisin mielenkiinto.
        Harmiteltiin ettei kaikki ole rekisteröityneitä, onhan ihan mahdollista että rakattukin voi salata henkilöllisyytensä peittämällä henkiläkohtaisen sivunsa ei kaikki ole samalla muotilla varustettuja.

        Huomattu on sisärenkaan olemassa olo, heidän mielipiteet ovat esillä ja oikeita, sivusta on turha olla mitään mieltä.

        Vieraisiin vaan koko revohka, onhan se niin virkistävää ja vetää suupieliä ylävinoon, eihän se ole keneltäkään pois, ne saa jotka haluu ja loput on ilman meinaan kokemuksia.

    • ajatelma hym,

      Alotus on hyvää historiaa yhteiskuntamme moraalin kehityksestä,
      kuka tietää missä syy nyky nuorten vaukeuksiin, onko esimerkillä perheessä suuriki vaikutus jälkikasvuun
      vai tuleeko nykyruorillemme teitotekniikan seurauksena uutta inffo ja katsantokantaa moraliin,
      sen tiedämme kuitenki,
      nyky nuoret sekoilee elämässään enemmän kuin aikasemmat ikäpolvet,
      nykyisin erotaa hyvin herkästi, ihmis-suhteet on sekasi , moraali kateissa,
      perheillä liikaa vaikeuksia suhtautua pitkäjänniteisesti omaan avioliittoon,
      pitkän avioliiton salisuus on osata antaa anteeksi
      omalle puolisolleen enemmän kuin 777 kertaa 7

    • tulista kiihkoa

      Aloituson todella hyvä ja kuten näkyy, on antanut monille aiheen miettiä asiaa.

      Olen aloittajan kanssa samaa mieltä, aina on petetty ja petetään, väitetään mitä muuta tahansa. Aina ei pettämisen tarvitse mennä sänkyyn asti, mutta henkinen yhteys ja rakastuminen toiseen on parisuhteessa olevalla loukkaus mikäli suhde on ulkopuoliseen.

      Joka ei siedä aiheesta keskusteltavan jättäköön viestit lukematta.

      Erittäin suurta moraalisten asioiden hyväksymättömyyttä tässäkin ketjussa osoitetaan ja kuitenkin, JUmalan sanotaan sanoneen, " Menkää ja täyttäkää maa....ja Aatami ja Eeva menivät. Kuka heidät vihki ja kuka siunasi avioliiton?

      Paljon olis noilta tapauskovaisilta ja uskollisuuden vankkumattomilta vaatijilta kysyttävää varsinkin, kun uusi avioliittolaki on tuloillaan.

      Nai ja pala, tai pala tuskissasi ja nai sitten, kiihkossa kun on ihan tulessa.

    • ketjua puoltaen jall

      Joku on täällä leuhkinut omalla korkealla moraalillaan. On varsin mahdollista, että on hyväuskoisuudessaan taas itse joutunut petetyksi.

      Ihmetyttävät vain nuo pyynnöt ketjun poistamiseksi.Ketjussahan ei loukata ketään henkilökohtaisesti nimeltä mainiten, ei myöskään mitään ihmisryhmää.

      Arvosteluahan tähän ketjuun sisältyy, niin myös arvostelun arvostelua, joten sujut ollaan siinä mielessä.

      Uuden avioliittolain käsittely on varmaan antanut tuulta purjeisiin tämän ketjun sisältämässä keskustelussa.

      Joku voi tuomita ketjun , mutta siitä huolimatta lukee uteliaana siitä jokaisen uuden puheenvuoron, kuten tämänkin.

    • väki vähenee

      Kommentit ovat selvä osoitus aloitusten puutteesta. Vanhaa ketjua venytetään tässä paremman puutteesta.

      Ja sitten vielä sanotaan ketjun näyttävän kiinnostusta , kun 1/3 osa on turhanpäiväistä täytettä.

      • kolmasosasta yksi

        Niin kuin sinunkin vastaus. :) Ja tämäkin.

      • Rudi.

        Tosi niin kylllä aiheesta on aika päiviä sitten eksytty, tuota pettämistä on harastettu iät ja ajat. Piukat pillut oli yleensä lähetti tytöillä, ei tarvittu kokous matkoja' firman sairatuvassa saattoi jopa lounas tunnilla lukitun oven takana naida kaikessa rauhassa siellä olevilla paareilla.

      • Miksi?

        Miksi ei tehä aloituksii?

      • mutta minkäs teet
        Miksi? kirjoitti:

        Miksi ei tehä aloituksii?

        "Ja he sopisivat niin hyvin toisilleen mutta minkäs teet".

        Tutut ihmiset löysivät toisensa alle 50 vuotiaat ongelmissaan uudessakin suhteessa. Molemmilla rikkoutunut avioliitto takana, puolisot lähtivät, molemmilla lapsensa.

        Ulkopuolisina näen, että hehän repivät toisensa hengiltä kun perusluonteensa eivät vain sovi.
        Itse olen vanhanliiton jo seniili pappa.

    • nikkipelle

      Joku edellä totesi, että tässä ketjussa 1/3 on "turhanpäiväistä täytettä".Melko hyvä saavutus, jos "turhanpäiväistä täytettä" pidetään kielteisenä ominaisuutena.

      Kun tuon näkemyksen esittää täällä hyvin tunnettu kirjoittaja, kyseisessä tilanteessa kuitenkin tilapäisellä nikillä "väki vähenee", on syytä uskoa kirjoitettua sanaa.

      Valtaosassa ketjuja turhanpäiväisyyttä on nimittäin vähintään 2/3.Ei ole myöskään puutetta ketjuista, joissa turhanpäiväisyyden osuus on 3/3

    • 11 , 3
    • Loisnokkeli

      Tiedän kaverini pettävän vaimoaan,hämmentävää.
      Kaverini pettää vaimoaan ja olen ainoa joka asiasta tietää. Olen yrittänyt puhua kaverille järkeä että tekis ratkaisun suuntaan tai toiseen, mutta ei taida löytyä kaverista rohkeutta. Niinpä hän elää kaksoiselämää.Minulla vaan on hankala olla kun tiedän,en haluaisi toisten elämään toisaalta puuttuakaan.mitä ehdotatte?

      • 11 3

        Kyllä kaverissa rohkeutta on. olisi se vasta aika arkajalka, jos tunnustaisi.

        Kun toinen ei riko toimenpiteillään lakia, asiat ovat kunnossa. Kirjoittava Loisnokkeli toteaa ihan oiekin , ettei haluaisi puuttua toisten elämään. Älä siis puutu, se ei ole sinun asiasi. Et ole mikään päällepäsmäri, jolla olisi oikeus puuttua toisten yksityiselämään.

    • utelias jallu

      Vähän ylempänä nainitussa pettäjiä koskevassa artikkelissa todettiin naisopettajien kunnostautuvan eniten tässä ketjussa tarkoitetussa pettämisessä.

      Tämähän tosin lienee jo vanhastaan tunnettu tosiasia.

      Tässä joukossahan on jokunen entinen opettaja, joka voineekin selvittää asiaa.

      • pappa kyselee

        Seuraava keski-ikäisten naisten sukupölvi on entistä hulvattomaa elämää viettävää kun nyt tiedetään, että tytöillä on enemmän seksikokemuksia kuin ikäisillään pojilla.
        Minkä nuorena oppii...?

      • eikiinnostaö

        Kuulun kategoriaan. En ole pettänyt, vaan ollut uskollinen kolmelle miehelleni. Elän onnellista elämää hyviä hetkiä muistellen. En ole tätä ketjua lukenut kuin pätkän. Kaltaisiani ei ehkä ole täällä, elämässäni ei ole ollut sensaatioita, en havittele toisten omia. Mulle kelpaa vain vapaa ja heistäkin hyvin harva. Nyt elelen yksikseni.

    • Ammatin luontaisetuj

      Miten naislääkärit ovat pettäneet? Tiedän sairaalassa työskennelleenä muutaman.

      • Rudi.

        On niitä naislääkäreitäkin sattunut matkan varrelle. Yhden jouduin hylkäämään kun hän soitti vaimolleni ja kysyi tarvitseeko miehenne viagraa., kiini joutumisen riski oli liian suuri.

    • Kun ketjuun tulee 500 kirjoitusta (vastausta ) on tämäkin linkki automaattisesti arkistoitu -- Sieltähän niitä voi lukea iltansa ratoksi niinkun tein itsekkin -- ja luulin että olisi ollut jotain uutta -- mutta samaa Pa'''n jauhamista -
      ollaan niin tekopyhiä että vallan .
      Itse sanon että harmi kun keho on kun vanhan ihmisen ja mieli on kun nuorempanakin .
      Hyvää jatkoo vaan kaikille -- ja varsinkin miehille -

      Sillon kun olin innostunut niitä Ensimmäisiä sääksi linkkiä pitäessä -- sainkin sen 500 täyteen -- ja oli se minullekkin helpotus sillon kin le loppu --
      Mutta täälä onkin kiinnostavat keskustelut elävästä elämästä :=)

      • kaapo h

        " ...harmi kun keho on kun vanhan ihmisen ja mieli on kun nuorempanakin . "

        - Vielä pahempaahan se on, jos on mielikin kuin vanhalla ihmisellä.

        "Hyvää jatkoo vaan kaikille -- ja varsinkin miehille -"

        - Sitä samaa kirjoittajalle täältä miesten puolelta.

    • jatkoja !

      Oikeessa on um, vanhat miehet hyvän jatkon toivotuksia tarviikin. Ja onhan niitä jatkovälineitä ja lääkkeitä kehitelty. On jo tasa arvon vuoksi miestenkin päästävä pettämään myös vanhoina.

      • 11 3

        Siinä on erittäin tärkeä ja ajattelun terävyyttä osoittava näkökohta.

    • Ooooh ..

      Eei, ei sikäli, kun tuntuu että teillä ''pettäminen'' onkin pääasia.

      Jos taas minä alan innostua, niin siinä on
      rakastumisen kuuma huuma se pääasia!

      Silloin oksat pois ja osa juuriakin!

      • vm. 39

        Aivan oikein!
        Elämme vain kerran. Kun eletään, niin eletään niin täysillä kierroksilla, kuin on mahdollista.
        Nautitaan siitä, että saadaan elää! Sekin näyttää olevan taitolaji.

      • egoinni

        Kuinkahan moni on /on ollut joskus rakastunut täällä? Olen tuon onnen tunteen saanut kokea kolmen eri kohteen kanssa. Oikeastaan sääli, jos tässä iässä vielä täytyy etsiä. Itse keskityn muihin asioihin, muut pettäköön tai olkoon pettämättä. Ei kuulu mulle.

    • Lorena*

      Sanotaan, avioliitto on kuin aitaus, kaikki sinne pyrkivät, sinne päästessään haluavat pois. Hetken kestää honey moon kausi kuulema 6kk ja sitten alkaa arki,kysyy sopeutumista tilanteeseen. Pitää muistaa avioliitossa on tietyt oikeudet ja velvollisuudet, vaikka tilanne usein hetkeksi muuttuu.

      Vanhennutaan yhdessä, krempat tulevat ja menevät, turvallisuutta liitto elämään antaa. Yksineläessä joudun ilmaamaan lämpöpattereita, lamppujen vaihdot, auton huoltaminen kuuluu asiaan, ym. Onneksi on näitä vuokramiehiä joita voi tilata pieniin korjaushommiin.

      Monet mieltävät ikääntymisen intiimiin kanssakäymisiin, se on luonnon antama fysiologinen ominaisuus. Kukin sen asian hoitaa omalla tavallaan. Elämässä tällä kohtaa totean viisaan palstalla olleen senöra Lyylin tavoin, näyttää siltä ei ole miehiä tai naisian on vain ihmisiä.Tosi nasevasti todettu.

      Miehet voivat leskeydyttyä etsiä itselle uuden, heidän on muistettava, valinta on miehillä ja muistakaa valita 10 - 20 nuorempi toinen osapuoli. Mallia voitte uudesta elämästä katsoa pressa Saulista, jonka kasvoista loistaa onni, suu venyy miltei korviin hänen hymyillessa 30v nuoremman tytön rinnalla.
      Naisilla on myös valinnan vapaus. Paras katsoa itseä nuorempi kumppani, kuten mies ajatuksella nuorempi elää kauemmin ja hän hoitaa vanhemman puolison loppuun saakka.

      Hyvää Uutta Vuotta, kiitos menneestä vuodesta !
      Tulin palstalle,koska halukkuutta aiheesta kirjoittamaan on, kun kerran jutun aloitin tuntuu suorastaan karkuruudelta hävitä verkon uumeniin.
      Jatketaan matkaa virtuaalitiellä sopuisasti ja suvaitsevaisesti.

      • vm 39

        "...näyttää siltä ei ole miehiä tai naisia on vain ihmisiä.Tosi nasevasti todettu."

        - Voihan asian noinkin ajatelltämän kirjoittaja näkee kuitenkin asian niin, että monet ihmiset ovat vain ihmisiä ja että ihmisten joukossa on sellaisia, jotka eivät ole pelkästään ihmisiä, vaan samalla myös naisia

    • että 500:aan

      Meitä on kuin muurahaisia, on miehiä ja naisia, on miesnaisia on naismiehiä, kaikki ihmisiä, omalla paikallaan tarpeellisia, sivuun heitettyinäkin ihmisiä.

      Meitä halveksitaan miehinä ja naisina, varsinkin, jos ei mahdu pirtaan.
      On mustia ja vaaleita, kuumia ja haaleita, himokkaita tai himottomia, rehellisiä ja ei rehellisiä, samalla tavalla pienestä siittiöstä alkunsa saaneita ihmisiä.

      On se kummallista kun pitää ihan riidellä siitä kuka on oikeassa ja kuka tekee väärin!

      Joissain kulttuureissa suvaitaan moniavioisuus, meillä jo vapaa seurustelu varattujen ihmisten välillä luetaan lähes perisynniksi, avoliitto luettiin ennen huoruudeksi ja aviottomia lapsia sanottiin huorikakaroiksi.
      Meis elää isäimme henki! Elääkö?

      Yhä me arvostelemme ihmisiä heidän tekojensa kautta, hyviin ja huonoihin.
      Se ihminen joka pettää parisuhteessa eläessään, on heti tuomittavan teon tehnyt kelvoton ihminen kenenkään kummppaniksi! ( täällä nähtyjen mielipiteiden tulos)

      Se ihminen joka lyö laimin aviolliset velvollisuudet, on vain kärsinyt päänsärystä!
      Vai olisko liian krapulainen peli illan jälkeen?

      Kun täällä on näin hyviä ja rikkeettömiä ihmisiä, kuinka julkisuudessa yhä enemmän erotaan vielä vanhalla iällä ja ainakin eletään kahden makuuhuoneen elämää, kun ei omaisuuden jakamisen vuoksi kannata erota, odotetaan vain "tuon topisen kuolemaa ensin", kuten minullekin on joku kertonut tekevänsä.

      Jos minä petin tai petän, mitä se ulkopuolisille ihmisille kuuluu?
      Miksi heidän tehtävänsä on alkaa minua opettamaan ja tuomitsemaan, kun ei puolisonikaan sitä tee?

      Mielipiteensä voi sanoa, mutta ei ole mitään syytä ihmistä alkaa arvostelemaan ja määräämään eri kastiin.
      Kuinka moni olisi rakkauden vuoksi hyväksymään vaimon / miehen irtosuhteet?
      Kuinka moni eroaisi?

      Kun täällä uskotaan sen toisen uskollisuuteen ja vannotaan hyvän avioliiton nimeen, voin sanoa, että moni nainen erehtyy. Mies on aina valmis pettämään, kun hänet joku haluaa. Turhaan vannovat naisetkin, onhan se tuttua ja tiedettyä, lomaillessa haetaan vain syliin tulijaa rantaleijonista, tai lähdetään salarakkaan kanssa etelään.

      Kun meitä on monta ja moneksi, ehkä tämäkin ketju yltää sinne 500 viestiin ja katkeaa ajallaan.

      Yritetään edes kertoa pettämisestä ja petetyistä meheviä juttuja, siitä se puhesuoni aukeaa ja salaisuudet paljastuu.
      Naimisissa olevat, joiden nikin aviopuoliso tietää ( sanon ihan kokemuksesta, että monen akka tai ukko ei edes tiedä moitä se toinen netissä harrastaa) eivät uskalla olla rehellisiä.

      Täällä on monenlaista asiaa joista minäkin jotain tiedän kun en ole ihan tuppisuu minäkään.
      Miehet joiden vaimo sairastaa, hakevat täällä lohduttajaa, naiset joilla on mies kotona, mutta tekee paljon hommia lasten rakennuksilla tms. viettävät aikaa koneella seurustellen, lohtua etsien, kun ovat niin hylättyjä.

      Meillä yksinäisillä on hyvä olla kun vielä jopa säteilee polla!

      • Sanoit että

        >Jos minä petin tai petän, mitä se ulkopuolisille ihmisille kuuluu?
        Miksi heidän tehtävänsä on alkaa minua opettamaan ja tuomitsemaan<

        Petetyt lapset ja petetty puoliso eivät ole ulkopuolisia.

        Jos mies joutuu VAATIMAAN seksiä, oma vika,
        katsokoon peiliin.
        Ei osaa mies esileikkiä, jolla nainen saadaan haluamaan.

        Eläimetkin osaavat paremmin, ne katsovat ja osaavat panna merkille, milloin naaras haluaa.

        Jos kylmiltään hyppää päälle, on ääliö.

        Ihan pienin vinkein ja kivoin puhein asaa naisen hormoonit hyrräämään, ja silloin se on seksiä.

      • ulkopuolinen sinä
        Sanoit että kirjoitti:

        Tämän sivun syyttäjät ovat aivan ulkopuolisia tuomitsemaan, juuri se on kirjoittajan tarkoitus sanoa.

        Täällä, Suomi24 70 palstalla asustelevat parhaat tuomarit kaikissa asioissa.

        Harvoin parasta pomoksi on asetettu, mutta täällä parhaat joka asiassa!
        Ulkopuolisia täällä joka ikinen arvostelija, ainakin mun juttuihini, kun mun puoliso ei täällä kirjoittele.

      • rakkaus/kunnioitus
        Sanoit että kirjoitti:

        >Jos minä petin tai petän, mitä se ulkopuolisille ihmisille kuuluu?
        Miksi heidän tehtävänsä on alkaa minua opettamaan ja tuomitsemaan<

        Petetyt lapset ja petetty puoliso eivät ole ulkopuolisia.

        Jos mies joutuu VAATIMAAN seksiä, oma vika,
        katsokoon peiliin.
        Ei osaa mies esileikkiä, jolla nainen saadaan haluamaan.

        Eläimetkin osaavat paremmin, ne katsovat ja osaavat panna merkille, milloin naaras haluaa.

        Jos kylmiltään hyppää päälle, on ääliö.

        Ihan pienin vinkein ja kivoin puhein asaa naisen hormoonit hyrräämään, ja silloin se on seksiä.

        on molempien suurin kiihottava voima, vieraat ei kiinosta miestäkää, oma on parasta mitä ikinä elämä on meille antanu,
        olemme rakastaneet omaa siis toisiamme yli viisikymmentä vuotta,

        ( opetelkaa rakastamaan ja kunnioittamaan toisianne , siinä on pitkän avioliiton salisuus ja onnistuneen seksielämän salaisuus )

        " sanoi että "

        olipa harvinaisen typerä kannanotto avioliitossa olevien seksielämästä, hah
        meillä pitkän avioliiton salisuus on , molemmat kunioittaa toistaan, ja syvä kiintyny rakkaus molemmin puolista,
        sen verran vieraissa on käyty että osaammme arvostella mikä seksi elämässä on parasta ja antoisinta,
        jos mies haluaa hän saa aina, meillä lämmetään seksi jatkuvassa tapahtumassa,
        meillä on aina menty asiaan suoraan kun halu yllättää,
        joskus mies saa ottaa vain itselleen koska vaimo ei aina halua orgsmia, hänellä on omat päivänsä milloin hän sen haluaa, ja ai n a molemmat on onnelisia ja tyytyväisiä seksielämään , ei ikinä mies ole leipääntyny vaimoonsa, päivastoin mitä vanhemmaksi on tullu sen enemmän ruusuja tuli kotiin,
        meillä ei kumpikaa pidä t y h j ä n rääpimisestä , nuoleskelemisistä ja tyhjän suurista esileikeistä,
        meillä on seksi elämä aina ollu luonnollista jokapäiväistä nuorempana montakertaa päivässä, eikä siihen ole tarvinnu esileikkeijä , ( lapsia on ilmestyny liuta, jotka ovat jo itse usovanhempia)
        -- hyi sun " sanoit että " touhu vaikuttaa meikäläisestä vastenmielisiltä,
        hyi, mitä hel e k u t i n esilämmitystä sinä oikei tarvit, m e i l l ä ON rakkaus se esileikki ja toinen toisensa kunnioitus,
        kaikki luonnoton nuoleskelu ja imeskely meitä ainaki i n h o t t a a ,
        vain luonnon mukainen seksi ON antoisinta mitä ikinä olen elämässä kokenu.

      • näin myös meillä
        rakkaus/kunnioitus kirjoitti:

        Jut noin se olla pitää, r a k k a u s ON paras kiihoke vanhoissa koko elämän mittaisessa avioliitossa,

        suuseksi HYI I I I I I I I, täysin luonnotonta, yööööökk
        suuseksistä voi saa seksitauteja,
        jopa syöpä tulee suuseksin seurauksen suuhun,
        suuseki on luonnoton, suunkautta ei ihimen tule raskaaksi, eikä l u o n t o ole tarkottanu peenistä pistettäväksi suuhun eikä r u s k e a a n reikään,
        naisen emätin on luonnonmukaistseti tarkotettu peeniksen iloksi, siis molempien sukupuolien iloksi,
        kaikki luonnoton seksi on hyvin vastenmielistä terveelle normaalille ihmiselle.

    • 21 11

      " Se ihminen joka lyö laimin aviolliset velvollisuudet, on vain kärsinyt päänsärystä!"

      Tosiaan, ei täällä sellaista puolisoa näy kukaan tuomitseman.Hänhän on tosi asiassa pettänyt puolisoaan menemällä tämän kanssa naimisiin ja kieltäytymällä sittemmin intiimielämästä. Tuollainen luonollisesti johtaa toisen irtosuhteisiin. Ne taas monion tuomitsemassa.

      Aika epäoikeudenmukaista, vai mitä?

      Tuollaisessa tapauksessa, jossa toinen osapuoli käytännössä ajetaan irtosuhteisiin, ovat väärät ihmiset menneet keskenään naimisiin.

    • Lorena*

      syy eri makuuhuoneisiin ajautumiseen on suositeltavaa toisen fysiologisten ongelmien vuoksi - äänekäs kuorsaaminen ja uniapnea. Ne vain ovat tulleet toisen osapuolen elämään nukkuessa. On selvää jos toinen kuorsaa kun telaketjutraktorilla ajelisi, ei siinä toinen osapuoli saa nukuttua uni jää vajaaksi.

      Kuorsaamiseen on kyllä joitakin hoitomuotoja kirurgisia toimenpiteitäkin, joten tosi ongelmassa ollaan. Kuorsaamisesta kärsii kumpikin osapuoli, siihen auttaa eri makuuhuone, mutta siitäkin huolimatta hyvän yhteisymmärryksen vallitessa kumpikin osapuoli aina on huolissa. Kuten tiedämme ikääntyvien ongelma tämä usein on. Ollaan jo siinä ikävaiheessa, suhde niin vahva ymmärtämystä riittää, varsinkin ongelmaan johon aiheuttaja ei itse voi mitään.

      Kun yhteieloa eletään armaan hyvät ja huonot puolet, fysiologiset ominaisuudet eivät suhdetta horjuta, Empatialla näitä ongelmia voi ratkaista, neuvottelemalla hoitomuodoista, josko apu löytyisi.Monet ovat palanneet samaan makuuhuoneeseen kun ongelma on hoidettu, olipa se mikä tahansa.
      Empatiaa eri tilanteissa on hyvä ominaisuus, jolla monet ongelmmat voi ratkaista, ohjata toinen osapuoli mahdollisuuksien mukaan oikealle tielle.

      Kuorsaamisen syitä ja hoitomuotoja voi selvittää itselleen googelista.

      • niin se sanoi

        Jaa... syitä ja seurauksia on eri makuuhuoneisiin, mutta esim. Suomi24 Treffit palstalla seuraa hakee moni mies ja nainen jotka kertovat että vuosiin ei ole ollut yhteistä makuuhuonetta, vaimo / mies ei enää kiinnosta, mutta aviossa ollaan, mutta huomatkaa, vain nimellisesti.

        Pettäminen ei ole ainut syy eroihin, eikä aina erota vaikka molemmat pettää.

        Menkääpä treffeihin lukemaan mitä siellä kirjoitetaan, avatkaa silmänne ja lopettakaa syyttäminen vaikka kuinka olisi joku hairahtanut. Voin pettää vain sitä jolle olen antanut lupaukseni.
        Aviolupausta en minä ainakaan ole antanut lapsilleni.

        Viittaan tuolla yllä olevaan purkaukseen >>>>> sanoit että nikille.

      • niin niin
        niin se sanoi kirjoitti:

        Ei siinä mitään jos vieraissa käy, mutta se pitää tehdä hienotunteisesti, eikä tulla tänne julkisille palstoille kuin kehuskelemaan.

      • vm 39
        niin niin kirjoitti:

        Ei siinä mitään jos vieraissa käy, mutta se pitää tehdä hienotunteisesti, eikä tulla tänne julkisille palstoille kuin kehuskelemaan.

        On ymmärrettävää, että ihmiset jakavat täällä muille elämänkokemuksiaan . Tarkoitusperät voivat olla varsin erilaiset: ohjeeksi, rohkaisuksi, lohdutukseksi, saadakseen arvostusta, osoittaakseen paremmuutensa, viihdytykseksi ja ehkä vielä muista syistä.
        Katuakseen jotakin tekemääntä tänne ei kukaan kirjoita.

      • vm 44
        vm 39 kirjoitti:

        vm 39 @

        Ole hyvä mene lukemaan 60 palstalla olevaa ketjua "Rättiväsynyt". Tosi mukaansatempaavaa huumoria sisältävä ketju. Harmitonta hauskaa.

        Sinulla ilmeisesti puristaa vanne päässä vai onko korvien välinen pururata jäänyt vähälle puhdistamiselle, hoida puhdistus muuten voi pönttö alkaa viheltämään.

        Kaikki kirjoittavat mitä mieleen juolahtaa, sinulla ilmeisesti on pätemisen tarve arvostellessasi kanssakulkijoiden mielipiteitä. En minäkään hyväksy sinun tyyliäsi.
        Hymyillään kun tavataan palstalla, siitä sitten alkavat auringon säteet sulattamaan paatuneimmankin mielen.

      • vm44:lle
        vm 44 kirjoitti:

        vm 44

        Kumman kenkä tässä nyt purisataakaan enemmän, Sinun vai vm39.

        Sinä ainakin osaat arvostella, muutapa ei sitten tullutkaan mieleen.

      • kuapo h
        vm 44 kirjoitti:

        vm 39 @

        Ole hyvä mene lukemaan 60 palstalla olevaa ketjua "Rättiväsynyt". Tosi mukaansatempaavaa huumoria sisältävä ketju. Harmitonta hauskaa.

        Sinulla ilmeisesti puristaa vanne päässä vai onko korvien välinen pururata jäänyt vähälle puhdistamiselle, hoida puhdistus muuten voi pönttö alkaa viheltämään.

        Kaikki kirjoittavat mitä mieleen juolahtaa, sinulla ilmeisesti on pätemisen tarve arvostellessasi kanssakulkijoiden mielipiteitä. En minäkään hyväksy sinun tyyliäsi.
        Hymyillään kun tavataan palstalla, siitä sitten alkavat auringon säteet sulattamaan paatuneimmankin mielen.

        "En minäkään hyväksy sinun tyyliäsi." - Noin kirjoitti vm44 vm 39:lle.

        Tuollaiset arviot ovat vm 39.lle kuin pelkkää ilmaa ja hän ei niitä edes huomaa enempää kuin muitakaan moisen kirjoittajan eri nikeillä varustettuja surkeita aikaansaannoksia.

      • on pitkä ketju
        vm 44 kirjoitti:

        vm 39 @

        Ole hyvä mene lukemaan 60 palstalla olevaa ketjua "Rättiväsynyt". Tosi mukaansatempaavaa huumoria sisältävä ketju. Harmitonta hauskaa.

        Sinulla ilmeisesti puristaa vanne päässä vai onko korvien välinen pururata jäänyt vähälle puhdistamiselle, hoida puhdistus muuten voi pönttö alkaa viheltämään.

        Kaikki kirjoittavat mitä mieleen juolahtaa, sinulla ilmeisesti on pätemisen tarve arvostellessasi kanssakulkijoiden mielipiteitä. En minäkään hyväksy sinun tyyliäsi.
        Hymyillään kun tavataan palstalla, siitä sitten alkavat auringon säteet sulattamaan paatuneimmankin mielen.

        Pitääpä lukea tuo rättiväsyneen huumoriteksi. Otin erään sellaisen talteen. Tais olla kotikiusatun päiväkirja, se aihe.

    • ::::::::::::::::::::

      Minusta orgasmista myöskin saa puhua.

      Sukupuolielimistäkin on lupa puhua ja olisikin oikein antaa niille jotkin hiukan lyhyemmät puolueettomat nimitykset, ettei kirosanoja käytettäisi, sillä nekin ovat Luojan luomia kuten koko ihminenkin.

      "Empä nyt mitenkään pitäisi hyvänä henkireikänä pettämistä jossain laivaseminaarissa. Vientiä oli kyllä tanssilattialla, mutta siihen se jäi, vaikka hyttiinkin usein houkuteltiin. Missähän mielessä ne "parhaimpia" olivat, jotka "varattiin" petiseuraksi, noo...näinhän niitä tilanteita minäkin.

      Ruuhkavuosina oli yhteinen aika kortilla ja ei siinä pyörityksessä puolison tarpeita ehtinyt parhaalla mahdollisella tavalla aina ajatella. Mutta eihän rakkauden tai intohimon puutteesta kyse ollut, vain ajan puutteesta ja väsymyksestäkin, ei siihen olisi vieraissa käynti mitään auttanut, päinvastoin. Parempi oli ottaa kotiympyröistä lomaa oman puolison kanssa, lähteä vaikka hotelliin yhdeksi yöksi tai viikonlopuksi. Viikon matkalla jo sai latausta ihan varastoon. Yksi tapa oli herätä vähän tavallista aiemmin ja kehitellä yhdessä mieluisa aamunavaus ennen lasten heräämistä. Ja saattoihan lähteä viltin kanssa marjametsään ja pystyttää hetkeksi teltan jonnekin. Kyllä tarve konstit keksi. Nyt on hyvä mieli, kun ollaan uskollisia kaikissa käänteissä ja houkutuksissakin oltu.

      Ehkä olisi anteeksi saatu ja annettu, mutta särö olisi jäänyt.

      .

      • tuo siveyspoliisi

        saa kiukun kiehumaan.

        Tuskin täällä kellään on mitään paha sanottavaa uskollisille aviopareille.
        Ihailtavaa jos on saanut toisensa pitää vuosikymmenten läpi.
        Kaikilla ei mene yhtä hyvin, leskiä on paljon, heille on sallittava seksi kyuten naimisissa olevillekin.

        Täällä on ainakin tuo yksi oikein malliesimerkki nainen, hän ei salli mitään seksielämää muille kuin (varmaankin itselleenkin on vaikeaa) naiduille.

        Juuri hänen kaltaisensa ovat palstan vaiva.
        Mitä ei uskalla ja kehtaa itse tehdä, se pitöää kiletää muiltakin.

        Nykyisin on onneksi sallittua ja hyväksyttyä jopa lääkärien ohjeiden mukaan suuseksikin. Mikään ei ole kiellettyä eikä inhotta´vaa heille jotka sellaista harrastavat.

        Miksi tuo yksi pahasuu on koko ajan opettamassa muita?
        Naikoon ja palakoon, antakoon muidenkin naida ja palaa bvaikka helvetin tulessa, hän kun ei ole vastuussa muiden teoista.

        Vai onkohan niin luullut.
        Meillä on kaikilla oma tuomiomme ja tuomarimme.

      • höhöhör
        tuo siveyspoliisi kirjoitti:

        Minusta on itsestään selvää, että jokainen täysikäinen itse vastaa tekosistaan. Eikä kaikkea tarvitse muille toitottaa. Miehelleni silloin ennen sanoin, että pitää huolen, ettei tule korviini, jos jotain ulkopuolista vipinää on. Täällä on tässäkin ketjussa kaksi kuppikuntaa. Kumpikin puolustaa kynsin hampain omaa kantaansa ja samalla mollaa toisin ajattelevia. Asiasta joka ei edes ole moisen pyörittelyn arvoinen.

      • tuo siveyspoliisille
        tuo siveyspoliisi kirjoitti:

        saa kiukun kiehumaan.

        Tuskin täällä kellään on mitään paha sanottavaa uskollisille aviopareille.
        Ihailtavaa jos on saanut toisensa pitää vuosikymmenten läpi.
        Kaikilla ei mene yhtä hyvin, leskiä on paljon, heille on sallittava seksi kyuten naimisissa olevillekin.

        Täällä on ainakin tuo yksi oikein malliesimerkki nainen, hän ei salli mitään seksielämää muille kuin (varmaankin itselleenkin on vaikeaa) naiduille.

        Juuri hänen kaltaisensa ovat palstan vaiva.
        Mitä ei uskalla ja kehtaa itse tehdä, se pitöää kiletää muiltakin.

        Nykyisin on onneksi sallittua ja hyväksyttyä jopa lääkärien ohjeiden mukaan suuseksikin. Mikään ei ole kiellettyä eikä inhotta´vaa heille jotka sellaista harrastavat.

        Miksi tuo yksi pahasuu on koko ajan opettamassa muita?
        Naikoon ja palakoon, antakoon muidenkin naida ja palaa bvaikka helvetin tulessa, hän kun ei ole vastuussa muiden teoista.

        Vai onkohan niin luullut.
        Meillä on kaikilla oma tuomiomme ja tuomarimme.

        Etkö mitään itse pysty sanomaan, kun pitää jonkun toisen ihan asiallinen juttu repiä ja kääntää se päälaelleen. Siinä vaan joku kertoi ihan nätisti omista keinoistaan pitää parisuhdetta vireänä kun lapset oli pieniä.
        Ei siinä leskien eikä muiden vapaitten suhteista mitään puhuttu.
        Pahasuu on kyllä nyt joku muu.
        Mistähän tuokin päätelmä, että koko ajan on joku opettamassa muita, taitaa puhua itsestään, kun nikkinkin on tuo siveyspoliisi.

    • hesarista lainattua

      Tämän päivän Helsingin Sanomat kirjoittaa pettäjänaisesta

      " Kieriskelin nautinnosta kostosta"

    • ::::::::::::::::::::

      Lukaisin aamusella tämän ketjun läpi, ja tuohon viestiini lainasin sieltä ylempää nikin "näin meillä"- viestin, mutta loppulainausmerkki on sieltä lopusta unohtunut pois.

    • käytän nimim..

      Älysittekö edes ottaa maksua kun niin pyöriskelitte?

      ettepä tietenkään, jos tänne tullaan hekumoimaan vanhoilla naimisilla niin (jutut viistossa) paremmissakin piireissä.

      • odotusta

        Jostakin kuulin, mies on Jumalan lahja naisille. Olen niin pahkeisen pahoillani, onko J unohtanut olemassaoloni sitä lahjaa ei ole tullut nyt edes jouluna.

        Piääkö sitä uudistaa mielensä, odotuksensa, toiveensa miehestä Ei pois se minusta jos tässä jotakin odotan niin lämmintä kesää. Toisekseen mikä lahja mies on naiselle. Hikisiä sukkia, pyykkiä, valkoisia paitoja mutta miten on kirjavien paitojen laita????

      • Mies luulee
        odotusta kirjoitti:

        liikoja itsestään ja jonkin sisään työntämisestä.

        Naiselle se ei ole pääasia, vaan se on jonkin ihanan sitä edeltäneen lopetus.

        Tieto lisää ymmärtämistä.

    • Häpeämisen on aika

      loppua.
      Nämä ovat normaaleja asioita ihmisessä, niitä ei pidä hävetä.
      Sukupuoli yhdyntä, orgasmi, lapsen sikiäminen ja syntyminen... kaikista niistä saa puhua.

      Sukupuolielimistäkin on lupa puhua ja olisikin oikein antaa niille jotkin hiukan lyhyemmät puolueettomat nimitykset, ettei kirosanoja käytettäisi, sillä nekin ovat Luojan luomia kuten koko ihminenkin.

      Käyttäkää aikanne kunnollisten nimien keksimiseen!

      • 21 3

        Aivan, kun nimitys on vaikka kolmikirjaiminen, sen sanoo ja ennen kaikkea kirjoittaa nopeammin kuin viisikirjaimisen. Mikä kiire niiden nimitysten käyttämisellä sitten on?

        Millä tavalla nimi sitten olisi "puolueeton", jää ainakin meikäläiselle epäselväksi. Tarkoittaako kirjoittaja, että nykyisistä nimityksistä jotkin ovat oikeistolaisia, jotkin vasemmistolaisia?

        Luulisi että sentään lääkärien käyttämät nimityket olisivat jo nyt kunnollisia! Kirjoittajahan voisi antaa mallia "kunnollisista" nimityksistä.

      • ∆∆∆∆∆∆∆∆∆∆∆∆∆∆∆∆∆∆∆∆
        21 3 kirjoitti:

        Puolueet ovat: miespuoliset / naispuoliset.

        Miehet ovat aina loukanneet v-sanoillaan,
        vaikka ovat saaneet alkunsa ja SYNTYNEET tänne
        tuon reiän kautta.

        Keksi sille kunnollinen, HYVÄ nimi kiitokseksi.
        Nimi, johon ei sisälly haukkumista tai pilkkaa.
        Asiallinen ja kunnollinen.

      • kaapo g
        ∆∆∆∆∆∆∆∆∆∆∆∆∆∆∆∆∆∆∆∆ kirjoitti:

        Puolueet ovat: miespuoliset / naispuoliset.

        Miehet ovat aina loukanneet v-sanoillaan,
        vaikka ovat saaneet alkunsa ja SYNTYNEET tänne
        tuon reiän kautta.

        Keksi sille kunnollinen, HYVÄ nimi kiitokseksi.
        Nimi, johon ei sisälly haukkumista tai pilkkaa.
        Asiallinen ja kunnollinen.

        Eikö terveydenhoidon kirjallisuudestakaan löydy sitten säädyllisiä nimikkeitä kyseisille kohteille?

      • »∫∫∫∫«
        kaapo g kirjoitti:

        Eikö terveydenhoidon kirjallisuudestakaan löydy sitten säädyllisiä nimikkeitä kyseisille kohteille?

        Ei tarvitse niin säädyllinen olla, kunhan ei ole ilkeä
        ja nimittelevä,
        niinkuin vanhat kansalaiskoulupojat huutelisivat.

        Mieheni paheksui noita sanoja aina kun jouduimme
        niitä jossain Silja-linen ulostulojonon kanssamatkustajiemme keskusteluissa sivullamme,
        edessämme taikka takanamme kuuntelemaan.

        Mieheni ehdotti naisten sukukalleus-elimelle nimeä helliö.

        Se tulee nyt mieleeni, kun kysyit.

      • »∫∫∫∫«
        »∫∫∫∫« kirjoitti:

        Vaikka mies oli satiirin taitaja muussa touhuilussaan, armoitettu sellainen, kuten ystävämme sanoivat, niin näissä asioissa oli toinen tyylilaji käytössä, melkein harras, ystävällinen ja kunnioittava.
        Synnytin hänen lapsensa.

        Näin inkognito voin myöskin kertoa, että rinnoilleni hän antoi nimet Venus ja Sirius.

      • Enimmäkseen näin

        Sukuelimistä varsinkin naisen sukuelimestä
        käyttävät rumia v-sanoja sellaiset huonohampaiset jätkät
        jotka eivät ole omiakaan asioitaan hoitaneet
        tai ptstyneet hoitamaan
        siinä vain huutelevat muillekin sitä onnetonta oloaan
        ja menoaan.

      • Ja leikkisästi
        »∫∫∫∫« kirjoitti:

        Ei tarvitse niin säädyllinen olla, kunhan ei ole ilkeä
        ja nimittelevä,
        niinkuin vanhat kansalaiskoulupojat huutelisivat.

        Mieheni paheksui noita sanoja aina kun jouduimme
        niitä jossain Silja-linen ulostulojonon kanssamatkustajiemme keskusteluissa sivullamme,
        edessämme taikka takanamme kuuntelemaan.

        Mieheni ehdotti naisten sukukalleus-elimelle nimeä helliö.

        Se tulee nyt mieleeni, kun kysyit.

        Ja helliö oli leikkisämmin pimppi, johon pippeli oli ihastunut.

        Hyvä mieli kepeästä leikistä ja miellyttävistä sanoista.

        (Ikinä ei räkäisten huonohampaisten juoppojen rumia nimityksiä.)

      • hampaiden puolesta
        Ja leikkisästi kirjoitti:

        Ja helliö oli leikkisämmin pimppi, johon pippeli oli ihastunut.

        Hyvä mieli kepeästä leikistä ja miellyttävistä sanoista.

        (Ikinä ei räkäisten huonohampaisten juoppojen rumia nimityksiä.)

        No voi hellanduudelis, meillä kaikilla on nuo ihanat paikkamme ja kumppaneiden keskinäiset hellät ja vähän rohkeammatkin nimitykset. mutta onko ne kahdenkeskisyydet ihan pakko tänne levitellä. Kuulostaa päiväunilta. Ei ne sanat sentään hampaita saa reikäisiksi ja pitikö se juoppouskin samaan kytkeä. Olet säälittävä ja vastenmielinen.

      • Vastaan samaan tyyli
        hampaiden puolesta kirjoitti:

        No voi hellanduudelis, meillä kaikilla on nuo ihanat paikkamme ja kumppaneiden keskinäiset hellät ja vähän rohkeammatkin nimitykset. mutta onko ne kahdenkeskisyydet ihan pakko tänne levitellä. Kuulostaa päiväunilta. Ei ne sanat sentään hampaita saa reikäisiksi ja pitikö se juoppouskin samaan kytkeä. Olet säälittävä ja vastenmielinen.

        Itse olet juuri säälittävä ja vastenmielinen, kun aina haukut muita.
        Se on vieläkin surkeampaa kuin räkäinen juoppo huonoine hampaineen ja v-sanat suussaan. Kuuluvat yhteen kuin kuhmu päähänsä, jonka on juoppojen tappeluissa ansainnut.

    • mummi tunturilta

      Ryösähtipä ketju nyt anatomian puolelle kysymyksenä, millä voisi korvata räkänokka poikain ja -tyttöjen suusta ilmoille päästämä manaus syntymäpaikoista.
      Olen kuullut sitä myös nimitettävän Bermudan kolmioksi.

      No mitä yhteläisyyttä läydätte tästä linkistä jota sanotaan Bermudan kolmioksi, miten sen voi yhdistää anatomiaan, mielipiteeni on ei mitenkään.

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Bermudan_kolmio

    • Siirretty viesti

      siirrän tänne ylempää viestin joka on tullut klo 19.14 tänään.

      >>
      "Ja he sopisivat niin hyvin toisilleen mutta minkäs teet".

      Tutut ihmiset löysivät toisensa
      alle 50 vuotiaat
      ongelmissaan uudessakin suhteessa.
      Molemmilla rikkoutunut avioliitto takana,
      puolisot lähtivät, molemmilla lapsensa.

      Ulkopuolisina näen, että hehän repivät toisensa hengiltä kun perusluonteensa eivät vain sovi.
      Itse olen vanhanliiton jo seniili pappa.

    • surkimuksia ihmisenä

      Joka kehtaa pettää puolisonsa, vaikka papin edessä on valansa vannonu,
      EI ikinä ole menny oikeasta rakkaudesta avioon, tarkotusperä on aivan muu,
      ilmeiseti kyseisellä ihmisellä on ollu rahankiilto silmissä avioitusessaan puolisoon jota voi pettää heti tilaisuuden tullen,
      tai hänellä hirvittävän huono itsetunto, kuvittelee uskottomuuden korvaavan ajatuksen ja lohduttautuu että kelpaa hän toisillekki, ja kelpaahan aina löysä-p e rs e, hyväksikäyttäjiä on pilvenpimein,
      tämmönen ihminen saakoon rangaistuksensa ja saakin aikanaan.

      • 21 11

        Vanha sanonta kuuluu: itsestäänhän paha pappi puhuu. Tuossa puheenvuorossa kyllä heijastuu oma eletty elämäkin.

    • Nyt minua kiinnostaa kuka saa sanoa viimeisen sanasensa tähän pitkään rimpsuun -- Kiire tulee kohta --jos on jäänyt jotain sanomatta - -- Kaikille taas hyvää jatkoa -- miehille ja naisille mielikuvituksille ja entisille pttämisille .

      • ei vielä 500

        Ullamirjami.

        kun on 500 viestiä ketjuun ei enää voi kirjoittaa!
        Saa näkee onko pettäjät vai petetyt, vai siltä väliltä innokkaamoia.

        Kutiaa välistä, sanoi entinenkin akka.

    • Lorena*

      Katsoin uusintaa kun Mahti Sonni Haminan Tervassaresta siirrettiin Lohjalle Hyrsylän mutkaan. Jälleen totesin Aira Samulin on ja on ollut erittäin tyylikkästi esiintyvä lady sekä puheissa että esiintymisissä. Ikä ei haittaa asennoitumistamyönteisellä tavalla elämään.

      Mutta tämä toinen siirron "pomo" Miina, koko siirto suunnittelun mielenkiinto ja puhe oli kiinni sonnin antiikin aarteissa - suru oli suuri kun sonnin penis oli varstetu tai tuhottu. Hyvin tunsi sonnin kokoonpanon viimeistä mutteria myöten.

      Näin me kaikki osoitamme puheissa ja teoissa oman sisältörikkautemme, joka tulee ilmi, toisilla on tahdikkuutta kaikissa tilanteissa jonka huomaa monissa kohdin esim. käyttäytymisessä.

      Siirron suorittaja liikennöitsijä Silvasti hoiti henkilökuntansa kanssa siirron ammattitaidolla kohteesta toiseen. 250km matkan suunnittelu tien korkeus ja leveys antoivat suuren haasteen. Mies joka oli puikoissa matkan ajan oli taitava kuljettaja.

      Hyvin suunniteltu Silvavstin siirtosuunnitelma onnistui yli odotusten. Siellä mahti sonni seisoo Aira Samulinen Hyrsylän mutkan tien varrella, on muuten näkemisen arvoinen.

      Kyllä maassamme on osaajia eri ammattialueilla hyvin paljon, heille on hyvä antaa myönteinen palaute asioiden työstämisessä.

      Miksi Media hehkuttaa näyttelijöitä jotka perivät ammatin äidiltä tai isältä pojalle tai tyttärelle. Tuleeko näyttelijän ammatti perintönä vanhemmilta
      lapsille Ilkeä kysymys, mutta kysyn vaan.

      • c c

        Käytiin eukon kanssa katsomassa serkkutyttö Miinan mahtisonnia siellä Haminassa joskus monta vuotta sitten. Miinan, oik. Riitan isä ja äitini olivat sisaruksia.

        Ei ollut varmaan mikään halpa kuljetus Vt-7 pitkin sinne Hyrsylänmutkaan. Tulihan siitä jotain ohjelmaa telkkarissakin.

      • hilema .
        c c kirjoitti:

        On mahtisonni, mutta ei ole mahtilehmää.
        Jälleen kerran miessukupuolen ihannointia.

    • miehen kunnia

      Voihan kiesus.

      Taiteen maailmassa on moninkertainen määrä alastomien naisten kuvia maalauksina ja veistettyinäkin melkoisesti.

      Miksi miehiä pitää aina sorsia?

      • Lorena*

        Kyllä taiteilija Miina Äkkijyrkältä on ihan tarpeeksi myös lehmä aiheisia taide elämyksiä. On maalauksia, on mainostusta rotulehmistä malliin Kyytöt.

        Muistelen Miinan olleen äskettäin myös Marimekon kankaiden suunnittelijana, mutta eipä tainneet kansalaiset kovin ilahtua verhokankaasta jossa lehmät olivat laitumilla.

        MOT = mikä oli todistettava, kyllä Miina on ahkeroinut taiteenalalla ja ollut julkisuudessa varsin paljon Kyyttöjen puolesta puhujana.

        Joten eipä kadehdita yhdestä Mahti-sonnin saamasta julkisuudesta, sitäpaitsi naiset halusivat suojella Taideteosta nimeltä Mahti-Sonni.

      • havumetsien mies

        Onkohan sentään moninkertainen määrä? Alaston nainen herättää vain enemmän mielenkiintoa. Kyllähän Rembrandt esimerkiksi maalasi reheviä vähäpukeisia naisia.

        Niin kauan kuin naisia ei voitu tai uskallettu kuvat vähäpukeisina, heidän osuutensa kuvauksen kohteina taiteessa jää vähäiseksi. Mona Lisa ja eräät muut ovat poikkeuksia.

        Antiikin veistoksissakin kuvattiin useimmiten miehiä.

    • onnas

      Vieras pillu, on kullin herkku koko viikon.

    • ..............

      Michelangelolla enemmän mieshahmoja, muistaakseni.

    • Lorena*

      Olin seuramakalla Pafoksessa, siis cyproksella. Matkalla Afroditen lähteelle pitihän minun ostaa Afroditen rakkauden Jumalattaren patsas. Aika yksinäinen oli niin tuplana ostin Areksen patsaan, siinä onkinkomea patsaspari.

      Lainaus Googlesta:
      "Ares oli Zeuksen ja Heran poika.[1] Sisaruksia olivat Eris ja seppä Hefaistos. Ares kuvattiin usein pitkäksi ja komeaksi. Myös hänen oma isänsä Zeus julisti vihaansa poikaa kohtaan. Hänellä ei ollut vaimoa, mutta hän oli varsinkin kauneuden jumalattaren Afroditen lumoissa.[1] Monien muiden kreikkalaisten jumalten tavoin hän kuitenkin vietteli useita naisia ja sai heidän kauttaan jälkeläisiä."

      Onpa minulla antiikin ajan pari, joista liikkuu monenlaista kerrontaa, tarinoita antiikin ajalta. Kun jutun otsikko ona "Pettämisiä ja kokouksia", halusin tuoda tämän esille,
      syynä osattiinpa sitä ennenkin jo antiikin aikoina liitää kukasta kukkaan ilman paheksuntaa.

      Mieleen juolahti, ennen avioliitooa olleet kokemukset - niitä pidetään suorastaan ansioina, hyvänä arvona miehellä. Naisen kohdalla helmojen heilauttelua miehille, pidetään paheksuttavana,naisen arvoa alentavana, sillä naisen pitää olla säädyllisesti käyttäytynyt neito avioon mennessä. Ajat ovat muuttuneet, onneksi edelliset ajatukset ovat vain muistoina menneiltä ajoilta.

    • vm 39

      Kuinka usein ihmiset sitä harrastavat, siitä on eräs terveysalan julkaisu tehnyt tutkimuksen. Voi sanooa, että aika paljon.

      Voi olettaa että lehteä lukevat kolmekymppiset ja heitä vanhemmat ikäluokat-
      Tutkimuksen tuloksia julkaistaessa ei kerrota tutkittavan joukon ikärakenteesta eikä siviilisäädystä, joten ilmeisesti näillä seikoilla ei ole ollut merkitystä tuloksia eriteltäessä.

      Kun jo tästä ketjusta voi päätellä, että tuollainen kysymys kiinnostaa monia lukijoita ja nimenomaan se, mihin ryhmään itse sijoittuisi tutkimuksessa, annettakoon osoite kaikkia tiedonjanoisia varten::

      http://www.terve.fi/seksuaalisuus-ja-seksi/79342-seksi-sinako-ainoa-joka-ei-saa-joka-paiva-kuinka-usein-suomalaiset

      • hilema .

        Aika mielenkiintoinen tilasto, kun vielä ottaa huomioon, että julkaisua enimmäkseen lukevat keski-ikäiset ja sitä vanhemmat henkilöt.

        Tilasto lienee kuitenkin melko pitkälle suuntaa-antava,ei siis mitään huuhaata.

    • Lorena*

      Koko palsta näyttää olevan talvijäässä ei missään hileissä vaan teräsjäässä. Tässä pieni jutun tynkä nauruhermojen aktivoittamiseen. Menee otsikon piikkiin.

      Isä antoi elämässä tulee eteen, seksineuvontaa puberteetissa olevalle pojalleen.
      Poika vastasi, kyllä minä sen uskon että lapsia noin tehdään, mutta sitä en usko että toiset tekevät sitä huvikseen, kuten luokan pojat juttelevat !

      • 1950 luvun nuori.

        Tunteille ei ihminen mitään voi, mutta sanojansa voi silti miettiä, ettei laukaise kaikkea suoraan sellaisessa seurassa joka ei asiaa hyväksy, tai ymmärrä.

        Elämä ei ole mitään leikkiä sittenkään, vaikka meillä olisi takana seikkailuja vieraissa vuoteissa. Monella niitä on ja moni olisi halunnnut elämältä muutakin kuin sai.

        Nuorena koulutyttönä pojat tekivät kiusaa ja yrittivät kaikin keinoin päästä lähelle, vaikka eivät tajunneet ettei kiusaamalla tunteita herätetä. Naaman pesu lumella oli heistä kivaa, minulle se teki kipeää.

        Murrosikäisen tytön mietteet olivatkin sitten päästä lähelle poika. Ei kiusaten, vaan kiusoitellen. Oli kiva härnätä poikaa, annan pusun, en annakkaan. Saihan takaisin ne lumipesun kivut, kun tyttö vain härnäsi.

        Sitten jo isomman neidon mietteistä me naiset kaikki tiedämme, kukin oman versionsa eläneenä.
        Kasvatuksen tuloksena esiaviollisiin suhteisiin ei saanut sortua. Se on vain avioliittoa varten, älä makaa, älä tuöe sitten valittamaan kun on maha pystyssä, oli kai monelle annettu ohje.

        Ei silloin annettu sukupuolivalistusta, kuukautisetkin tulivat ja sehän oli niin suuri häpeä ettei siitä edes puhuttu. Oi aikoja, oi tapoja, oi meitä tietämättömiä neitosia joille
        kaikki sellainen oli kiellettyä ja vaarallista.

        Kuinka moni sortui ja pettyi, kuinka moni löysi onnensa, vaikka kokeilemisen kautta. niistä ei paljon ole hiiskuttu, ei niillä asioilla leveilleet pojatkaan. Nyt julistetaan kuinka monta naista on kaveri kaatanut, tai tyttö saanut lankeamaan. Puheilla haetaan kunniaa.

        Olen sittenkin onnellinen että olin nuori silloin -50 luvulla ja olin saanut opetukset kieltoina mita ei saa tehdä, mutta kukaan ei sanonut kuinka se tehdään, ei edes kaverit.

        Sain oppia omin neuvoin, havaita mikä oli minulle hyvä ja elämäni ei ole ollutkaan yhtään hullumpaa.

      • Lorena*
        1950 luvun nuori. kirjoitti:

        Kiitos todella kauniista kirjoituksesta.

        Jatkan samaa 50-lukua. Eipä tietoa tytön ja pojan kehityksestä vanhemmat lapsilleen antaneet, jostakin asiat kuitenkin kaivettiin esille.

        Olin lukiossa ja siellä kiersi kaksi kirjaa, visusti kannet päällystetty läpinäkymättömällä paperilla. Kirjat sitten luettiin läksykirjojen mukana omassa kamarissa.

        Ainakin toinen kirjoista Mycklen, Punainen Rubiini, sai aikamoisen hässäkän silloisessa mediassa ja oikeussalissa, kun kirja valtakunnan päättäjien mielestä oli siveetön. Huvittavinta kuitenkin oli kun joku lehti totesi, Kekkonen luki kirjan ja naurahti, ei ottanut kantaa koko asiaan. Ja meillä hauskaa riitti!

        http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/laulu-punaisesta-rubiinista

        Toinen kirja joka kiersi luokalla oli van de Felden, Täydellinen avioliitto. Voi googlata jos esite löytyisi.

        Näiden kirjojen antaman tiedon mukana minäkin vartuin neito-iässä.

      • tyhmyysHuipussaan

        50 luvun nuori:

        VÄÄRIN, tunteita VOI jokainen täysijärkinen halliat,
        eikä tee tyhmyyksiä pelkästään tunteitten halitessa käytöstä.

        omituinen lause, " tunteita ei ihminen voi mitään "

        toista mieltä, kyllä voi ja pitää voida.

      • tunteet ohjaavat
        tyhmyysHuipussaan kirjoitti:

        50 luvun nuori:

        VÄÄRIN, tunteita VOI jokainen täysijärkinen halliat,
        eikä tee tyhmyyksiä pelkästään tunteitten halitessa käytöstä.

        omituinen lause, " tunteita ei ihminen voi mitään "

        toista mieltä, kyllä voi ja pitää voida.

        tyhmyys huipussaan juu, taitaa olla!

        Kumpi on viisaampi, tunteidensa orja vai järjen menettänyt?

        Aina ne taistelevat.

        Mietippäs tyhmyys?

      • suositus.
        Lorena* kirjoitti:

        Kiitos todella kauniista kirjoituksesta.

        Jatkan samaa 50-lukua. Eipä tietoa tytön ja pojan kehityksestä vanhemmat lapsilleen antaneet, jostakin asiat kuitenkin kaivettiin esille.

        Olin lukiossa ja siellä kiersi kaksi kirjaa, visusti kannet päällystetty läpinäkymättömällä paperilla. Kirjat sitten luettiin läksykirjojen mukana omassa kamarissa.

        Ainakin toinen kirjoista Mycklen, Punainen Rubiini, sai aikamoisen hässäkän silloisessa mediassa ja oikeussalissa, kun kirja valtakunnan päättäjien mielestä oli siveetön. Huvittavinta kuitenkin oli kun joku lehti totesi, Kekkonen luki kirjan ja naurahti, ei ottanut kantaa koko asiaan. Ja meillä hauskaa riitti!

        http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/laulu-punaisesta-rubiinista

        Toinen kirja joka kiersi luokalla oli van de Felden, Täydellinen avioliitto. Voi googlata jos esite löytyisi.

        Näiden kirjojen antaman tiedon mukana minäkin vartuin neito-iässä.

        Olisit lorena lukenut tarkemmin sen kirjan Täydellinen avioliitto.

      • ON mietitty -
        tunteet ohjaavat kirjoitti:

        tyhmyys huipussaan juu, taitaa olla!

        Kumpi on viisaampi, tunteidensa orja vai järjen menettänyt?

        Aina ne taistelevat.

        Mietippäs tyhmyys?

        Järkensä menettäny ON HYVÄ esimerkki ihmisestä joka antaa tunteitten hallita tekojaan,
        seuraukset voi olla hirvittän k a m m o t t a v a t tämmösen ihmisen tekojen jälkeen,

        järkevä ihminen EI ikitä tee tyhmyyksiä kaikki teot on jäkeity loppuun asti, osaa myös hallita tunteensa, osaa järkeillä miten tunteet vaikuttaa tekoihin.

      • että miten se on
        ON mietitty - kirjoitti:

        Järkensä menettäny ON HYVÄ esimerkki ihmisestä joka antaa tunteitten hallita tekojaan,
        seuraukset voi olla hirvittän k a m m o t t a v a t tämmösen ihmisen tekojen jälkeen,

        järkevä ihminen EI ikitä tee tyhmyyksiä kaikki teot on jäkeity loppuun asti, osaa myös hallita tunteensa, osaa järkeillä miten tunteet vaikuttaa tekoihin.

        kenelle sinä selität, ja mitä oikeastaan tarkoitat?

        tutusti pienillä kirjoittava, kun ei kiireessään jaksa korjata, mutta kerkiää ottaa kantaa jokaiseen viestiin, huomaan ja nyt matkin Sinua eräs joka juoksee järjen peräs.

    • hmm,,,

      Varhainpa on aloittaja tutustunut seksuaalielämän ja senaikaisen siveettömyyden kärkikirjoihin, joita ei monenkaan teinitytön käsiin osunut.

      Kekkonen sentään oli täysikasvuinen mies lukiessaan.

    • Murha Kotkassa

      Poliisi kaipaa havaintoja kiroilevasta pitkätukkaisesta miehestä.

      Keskusrikospoliisi jatkaa Kotkassa Tampsan montulla paljastuneen henkirikoksen tutkintaa. Kiinniottoja ei rikoksen tiimoilta ole tehty.

      • toimikunta

        Tampsan murha 0n jo käsitelty oikeudessa. Turha hörhöillä sen asian tiimoilta enää yhtään enempää.
        Muuten. Kelpaako tähän ketjuun lisääkin asiattomuuksia. Ketjua käytetään henkisesti häiriintyneiden äänitorvena. Peli pitäisi puhaltaa poikki h e t i !

      • Lorena*
        toimikunta kirjoitti:

        Samasta asiasta ketjun poistosta olen tehnyt pyyntöjä tuloksetta. Pyyntönne ketjun poistosta on täyttä asiaa.

        Kiitos viestistänne.

    • kuapo h

      Kun nyt 50-luvulle mennään, niin muistattateko tuon ajan ns. tissilehdet. Nehän eivät suinkaan olleet pornolehtiä. Niiden näkyviä edustajia olivat Kalle ja Cocktail. Sittemmin niiden julkaiseminen loppui.

      Pian ilmestyi markkinoille uusi lehti Jallu, joka sekin suuntautui myös intiimiasioiden erittelyyn, mutta ei ainakaan kovin näkyvästi kaupannut itseään nuoren naisen ryntäiden kuvilla.

      Nykynuorisoa eivät tuollaiset julkaisut varmaan kiinnostaisi.

      • ei kiinnosta ei

        Ainakaan minun käsiini ei -50 luvulla osunut pornolehtiä, mutta 1990 luvun loppupuoli oli niitä aikoja kun joku tunki niitä naislesken postilaatikkoon, luullen ettei leski mistään enää miestä saa,tai, olisko ollut katkera, kun oli tullut tyrmätyksi.

        Kyllä ulkomaiset pornolehdet ovat enemmänkin noita tissejä kuvanneet.
        Ei Kalle ja jallu paljon valistaneet. Taitaa jossain olla joku pornojlehti meilläkin vintissä tallella. Ketään ei kiinnosta, kun kaikki on nyt paljastettu ja paljaina.

      • Rudi.
        ei kiinnosta ei kirjoitti:

        ei kiinnosta ei

        Ketäpä pelkät kuvat enää kiinnostaa, netistä löytyy suuret määrät laadukasta pornoa. Videoilta voi katsella eläävää kuvaa, ei puutu kuin tuoksu. Sanoisin kuitenkin eitei teidän tumpeloiden tulisi niiitä etsiä ellette täysin hallitse tieto tekniikkaa, niitä katsellesa saattatte saada koneeseen ikkävän haitta ohjelman jota ette itse pysty poistamaan.

      • mahtavaa
        Rudi. kirjoitti:

        Rudi
        hyvävinkki sulta. Tosi ihania pillu videoita Jorma paukahhti pystyyn vålitömästi 0nkohan se pettämistä ,kun muijan mennessä kaupaan vedin lastin nnenäliinaan.

      • 21 3
        Rudi. kirjoitti:

        ei kiinnosta ei

        Ketäpä pelkät kuvat enää kiinnostaa, netistä löytyy suuret määrät laadukasta pornoa. Videoilta voi katsella eläävää kuvaa, ei puutu kuin tuoksu. Sanoisin kuitenkin eitei teidän tumpeloiden tulisi niiitä etsiä ellette täysin hallitse tieto tekniikkaa, niitä katsellesa saattatte saada koneeseen ikkävän haitta ohjelman jota ette itse pysty poistamaan.

        Ensisijaisesti juuri tuohon tarkoitukseenhan moni varsinkin vanhempi henkilö hankkii tietokoneen ja Internet-yhteyden

    • 27 3

      Mennäänpä hieman toisen tason kysymykseen, joka koskee tätä ketjua.

      Tänään on kulunut kolme kuukautta siitä, kun nikki Lor... pani 15.10. alulle tämän ketjun., varmaan aavistamatta, millaisen aallokon tuo puhenvuoro aiheutti. Sen jälkeen ketjuu on kirjoiteltu lähes päivittäin..

      Kirjoituksia on nyt yli 420, ketjussa käyntejä yli 1300.

      Kirjoittelu on ollut aitoa mielipiteiden esittämistä. On ollut vastenmielisyyttä, myötätuntoa, halveksimista, ihailua, tuomitsemista, hyväksymistä ... On ollut keskustelua ja mielipiteiden esittämistä parhaimmillaan.

      Tuon ymmärtää, kun ottaa huomioon, miten arkaluonteinen aloituksessa kuvattu asia, tai oikeammin siitä kertominen, on vieläkin tämän ikäluokan ihmisille. Yksi jos toinenkin on siitä saanut ajattelun aihetta.

      Kirjoitusten määrä lisääntyy koko ajan. On vain ajan kysymys, milloin ylitetään 500 kirjoituksen raja ja ketju siirtyy (valitettavasti) arkistoon.

      On ainutlaatuinen ketju.

    • neutriiino

      Pitkässä ketjussa ei ole mitään moittimista. Mielestäni Lorena on itselle neutraali nimimerkkinä. Hän ei itse tunge pakkomielteisesti esille kuten eräällä on tapana.
      Neutraaliin, kiihkottomaan ketjuun on mukava kirjoittaa oma kantansa.

    • Lorena*

      Olin eilen illalla ja vielä tänäänkin ihan täpinöissäni, iloissani nuorista hiihtäjistä jotka olivat vuoden urheilijoita. Sami Jauhojärvi ja Iivo Niskanen esiintyivät tosi mallikkaasti juhlassa, vielä aamupäivällä olivat iloisina aamutv ohjelmissa.

      Nyt taas vaahdotan, kyllä suomalaiset ovat hiihtokansaa, ovat tänään ja olivat aikaisemmin. Hiihtäjien latumittelöihin, suorituksiin ja voittoihin moni antautuu täydestä sydämestä katsomalla TV kisakoitoksia.

      Näyttää siltä parhaimmat urheilijat ovat kasvaneet ja kasvavat pohjois osassa maatamme. Siellä ei ole kaupunkien saasteilmaa vaan voivat nauttia raikkaista metsien tuulista, humisevista metsäladuista. Laulun sanoin, mikä on hiihtäjän hiihdellä kun hanki on hohtava alla, nautinnoksi voi hiihto hyvällä syyllä sanoa niissä maisemissa, antaa lylyn lykkiä puhtaalla hangella sopivasti pohjatuulen punertaessa posket.

      Nyt vaan armaat palstalaiset kaivamaan sukset esille, hiihtämään puhtaille lumille raikkaassa metsäilmassa, kauneissa lumisissa maisemissa.

      • kuapo h

        Erinomainen puheenvuoro jälleen..

        Hiihtoretken ja sitä seuraavan hienpoiston jälkeen voi tulla kirjoittelmaan tähän ketjuun uusia ajatuksia, jotka ovat muovautuneet silmäiltäessä edessä avautuvaa latua, sen nousuja ja laskuja.

    • Parasta ikinä!

      Liikaa viinaa , tupakkaa ja sokeria monessa eri muodossa, piilosokeria ja sitä itseään karkeissa ym....Sääliksi käy onnetonta.

      kun olo on sitten oikein tyhjä ja onneton, hän ottaa lisää samoja...

      ...

      Parempi ottaa aamuisin lenkki ja hiki pintaan, kotiin tultua suihku, siiten kuivaus ja puhtaat pukimet.

      Onnellisen euforinen olo!

      • tuoksut

        Parasta ikinä

        mitenkä mäkään liittyy avauksen aiheeseen en ymmärrä.

      • keskustellaan
        tuoksut kirjoitti:

        Parasta ikinä

        mitenkä mäkään liittyy avauksen aiheeseen en ymmärrä.

        etkö ymmärrä, äijähän kävi navetassa hankkimassa hien sillä reissulla sekosi.

      • mitenkö
        keskustellaan kirjoitti:

        etkö ymmärrä, äijähän kävi navetassa hankkimassa hien sillä reissulla sekosi.

        Miten se toimii se vennamolaisen Poutiaisen Einon aloite. # Kyllä lehmä saa valita jätkän ja sonnin välillä #

      • öllölän torikauppias
        tuoksut kirjoitti:

        Parasta ikinä

        mitenkä mäkään liittyy avauksen aiheeseen en ymmärrä.

        Olen minäkin jääräriprikatin harjoituksia seurannut. Tais olla vuosi 1956. Urho Kekkonen valittiin silloin ensimmäiselle pressakaudelleen.

    • petse.itos

      Ompas valtavan suosittu ketju. Kuka noit plussii noin paljon antanunna? Onko SM-tasoa jo?
      Kokouksiakaan enää. Pettäminen jo ajatuksena ahdistava.

    • Lorena*

      Älä nyt hermostu, kyllä tämä ketju pian loppuu. Antanunna sana - viittaa savoon Sumiaisten eteläpuolelle.

      Kuinka ollakaan Jazz-klubilla puhuttiin illalla "puuma-naisista" joita sielläkin näytti olevan. Tietty, tässä otti päähän meitä vanhempia ladyja, koska tiedämme harmaantuneet herrat eivät meihin vikaisekaan, pitää olla ainakin 15v nuorempi joille herrat olut kolpakoita tarjoavat.

      Joudutaan istumaan kiltisti pöydässä, muistelot mietityttävät, niinhän me ennen kun olimme vielä nuoria ja nättejä, toista oli silloin. Nyt on naamt kuin kubistiset taulut, ai auta rasvat eikä kauneussalongit asiassa. Meille riittää jazz-musiikin kuuntelu, maailman tapahtumien päivittäminen.

      Tuossa edellä joku mainitsi Öllölän, tuttu paikka jossa vietin aikaa nautin luonnon rauhasta ja asukkaiden ystävällisyydestä. Tosin pääpaikkana oli Tuupovaara mutta koko seutukunta tuli tutuksi. Öllölöstä on pakko mainita Paimentytön tupa jonka lounaspöytä oli sikäläisiä herkkuja täynnä.

      http://www.paimentytontupa.fi/index.php

      Joka talvi järjestettävä Pogostan hiihto kerää hiihtäjiä runsaasti. Hiihtomatkan aikana, jos ei kovin kiirettä pidä, voi ihastella luonnon monimuotoisuutta maisemat ei paremmaksi muutu. Tänä vuonna järjestäjä on Ilomantsi, ehkä pääpaikka on Kuntoutuslaitos Pääskynpesä, tai sitten Parppein pirtti. Googlettakaa kuntia, Tuupovaara, Ilomantsi,Värtsilä, aika kuluu selatessa toisenlaisia maisemia mitä täällä etelän seuduilla on.

      Lauloihan mestari Juice Leskinen seudusta kauniisti oivalsi seudun erinomaisuuden, Anssi Tikanmäen orkesteri antoi tahdit, Ilomantsi on Karjalan A, sitä turhaan ei tarvitse mainostaa jne sanoitus kertoo paljon seudusta- laulu jatkuu helikopterilla tuli kuolemaa, voi hillasuota tuskan nuolemaa. Täyttä tosi asiaa koko viisu.

      • ihana rakkaus!

        Lorena*

        Hyvän aloituksen aloitit ja oli mielenkiintoista tietää minkä ikäiset vielä tuomitsevat nämä ns "syrjähypyt"?

        Täällä en halua avautua, selitellä syitä, miksi kaikki tapahtui ja miksi, mutta minulla on kuitenkin ollut ihana suhde "melkein" koko avioliittomme ajan?

        Lorenan mainitsemista "jutuista" olen aina ollut pois (vaan huomannut asian) ja todella häpesin, kun minun olisi ollut häivyttävä hytistä junamatkalla!!?

        Jotenkin ihmettelen tämän ikäluokan kirjoituksia, kuinka he tuomitsevat suurinpiirttein ????tuomiolle? Tietäisivät vain itse sen tapahtuman, kun...??

    • Lorena*
      • soutelija 2

        Souvareita olen kuunnellut mut tätä en koskaan. Ihan hyvä.

    • asiaan....

      Eiköhän pysyttäisi aloituksen aiheessa ja jätettäisiin turhat asiattomat kirjoitukset pois.

      • pettämässä

        ei sovi ei mahdu, herra saa rahansa takaisin.

    • tuoksahtaa

      Tuosta avauksesta luin tämän Lorenan pettäneen miestänsä. Hyi kauheeta. kuvitteleeko vanha akka nyt vielä pöksyjensä kostuvan himosta halusta, kyllä tuon ikäisen pitäisi tietää ,että kysymys on pelkästää virtsan karkailusta.

      • täysin kunnossa

        Onko sinulla "tuoksahtava" keltainen läikkä edessä ja ruskea raita taka tekstiilissä, ei ihme jos kansa puuma naiset ympäriltäs häviävät. Yksin oot sinä kadehtija.

    • 21. ''

      Helppo pukee semmoset housut kun on merkit
      Keltanen eteen ja ruskee taakse, ja taas pettämään, hajut on omasta takaa.
      Miks joku kadehtii, sehän on suvun jatkamista ja jalostamista, sitä saa mitä tilaa.

      • sentti p

        Voi rakas pentti, anna vielä sentti jos mahtuis, mutta ei, ei, ei

    • valoa kansalle

      Kaikki sitä viitsivätkin kirjoittaa, vaikk'ei oo mitään sanottavaa, pelkkää mustaa huumoria joka ei enää täällä ikävuosilla edes naurata.

      Noita pissa ja kakka juttujen puhujia ei kiinnosta muu kuin oma likainen mielikuvituksensa ja sehän onkin parasta mitä he kykenevät ulos antamaan, niin suullisesti kuin kehollisesti.

      Laitanpa tähän kiihkoa mukaan.
      Kiihko kuuluu kyllä muuhun kuin mielentilaan, koska kova halu on aina kiihkoa, ei leipään ja särpimeen, vaan paljon haluttavampaan.

      Onkohan nuo omassa huumorissaan kieriskelevät tyypit tunteneet kiihkoa toista sukupuolta kohtaan, jaksan epäillä.

      Naisella on hyvä merkki kiihkosta kun kuumentaa poskia ja korvalehtiä. Toisen käsikin tuntuu polttavan ihan eri kohdassa, kuin mihin se koskettaa, eli posken silitys tuntuukin ihan muilla poskilla.

      Viattomuus ei ole aina hyve.
      Kun onnistuu pettämään toista, tulee siitä ihan hyvä mielikin aika ajoin.
      Sanoin pojalle, että kaapissa on suklaata, mutta olikin pelkkä käärepaperi ja kyllä tunsin tyytyväisyyttä kun poika nappasi sen paperin ja nauroi hullutukselleni.
      Ei ollut poikaa mikään naurattanut koko kuukauteen.
      Valkoinen valhe tekee joskus hyvää.

      Putosin itse rappusilta, selkä seinään ja lampun kuuppa lattialle.
      Oli siinä isännälle selittämistä miksi lamppu on hajonnut, ei meinannut uskoa, että se tippui ja kaatoi minutkin Olikohan tuo valkoinen valhe, lamppu ainakin näytti kymmenen luksia kirkkaammalta ilma sitä harmaan likaista kuuppaa.

      Että sytytetään kynttilöitä taas kun on niin pimiää ettei varjoansa tunne.

    • vm39

      Joku tässä ketjussa vihjaili vastaavanlaisten kokemusten hankkimisista eläkeläisten matkoilla ja vastaavissa. Ei kuulunut eikä näkynyt yhtään poikkipuolista sanaa.

      Mikä tuomitaan nuoremmalla, se hyväksytään vanhemmalla.

      • risteilymatkalla

        Mikä estää eläkeläistenkin ilot jopa tällä rintamalla.

        Liikun paljon eläkeläisten joukossa, mutta eipä ole tullut mieleeni kokeilla nappaisko jonkun aviopuolison leikkikaveriksi.

        Miksi ei, kokemuksistahan elämä koostuu, vaikka en halua olla kolmantena hytissä laivaristeilyillä.

      • 11 ...21
        risteilymatkalla kirjoitti:

        Mikä estää eläkeläistenkin ilot jopa tällä rintamalla.

        Liikun paljon eläkeläisten joukossa, mutta eipä ole tullut mieleeni kokeilla nappaisko jonkun aviopuolison leikkikaveriksi.

        Miksi ei, kokemuksistahan elämä koostuu, vaikka en halua olla kolmantena hytissä laivaristeilyillä.

        Toitta on.
        Tuskinpa muuten aloittajakaan kolmantena niissä mainitsemissaan tilanteissa ja hotellihuoneissa oli.

      • Tyytyväinen olokin.
        11 ...21 kirjoitti:

        Toitta on.
        Tuskinpa muuten aloittajakaan kolmantena niissä mainitsemissaan tilanteissa ja hotellihuoneissa oli.

        http://www.iltalehti.fi/pinnalla/2015011619030950_iq.shtml

        Kun noin on, ei enää tarvitse pettää ketään, ei jää saamatta (toivottavasti), eikä ole muuta kuin hyvää sanottavaa.

        Terveellistäkin kaiken lisäksi!

    • koettu on.

      Hyvä linkki. Vaikka on seksikumppanikin, masturbaatio pitää vireänä ja kosteana kumppania varten. Ei niitä orgasmeja koskaan liikaa saa ja oman kehon tuntemus auttaa myös miehen kanssa tapahtuvaa penteraatiota. Eikä siinä kaikki, suuseksi molemmille tekee mahtavaa. Masturbaatioon omat sormet riittää, ei tarvita dildoja, jos niitä arastelee. Suihku mukavaa vaihtelua, hankkikaa vaikka hierova suihku, mutta tavallinenkin käy.

      • Serafiiina

        Mitään sisäänpantavaa ei tarvita hienoimpaan elämykseen
        orgasmiin. vaikka miehet luulevat että se se on tärkeintä.

      • 11 .. 3
        Serafiiina kirjoitti:

        Mitään sisäänpantavaa ei tarvita hienoimpaan elämykseen
        orgasmiin. vaikka miehet luulevat että se se on tärkeintä.

        Nimim. Serafiina ei ainakaan aseta kohtuuttomia vaatimuksia ...

    • en kerro

      koettu on

      Aivan asiaa, on se hieno homma tämä nettiporno, sieltä löytyy hinoa kiihottavaa tavaraa. Rauhassa lerputtelee peniksen kovaksi ja homma voi alkaa. Kerran päivässä masturpointi pitää etäis veren kierron kunnossa ja peniksen toimivana.

    • Sanon minäkin: hyi!

      Hotellityöntekijä avautuu: Mies saapuu vieraan naisen kanssa, vaimo soittelee kotoa
      Lauantai 17.1.2015 klo 10.40
      Iltalehteen yhteyttä ottanut hotellityöntekijä kertoo, että erilaisten pettämistilanteiden jatkuva todistaminen on käynyt rankaksi.

      • ettäkö todistaakin

        Oikea hotellityöntekijä luovuttaa tiedossaan olevat asiat vain viranomaisille!

        Jos henkilö on ilmoitettu kadonneeksi, riittää ilmoitus viranomaisille, eli Poliisille.

        Vaimolle ei tarvitse kertoa ketä muita hotellissa on yöpynyt, se ei mitenkään kuulu vaimolle, eikä miehelle, jos ajatellaan asiaa toiseltakin kantilta.

        Missään tilanteessa en menisi kertomaan kenekään pettämisestä, en parhaalle kaverillekaan. Se on ihan yksityinen juttu ja jokainen sopan keittänyt syököön soppansa, ellei ole rikkonut lakia.

        Aviorikos on kahden kauppaa ja kolmannen korvapuusti, siitä ei tuomita linnaan.

      • ikävää luettavaa
        ettäkö todistaakin kirjoitti:

        Todistamisella tarkoitetaan myös läsnä oloa tilanteessa, sen näkemistä.

        Eikö muka kuulu miehelle tai vaimolle puolison yöpymiset hotellissapetosmielessä ? Mitä virkaa avioliitolla sitten muka on ?

        Taksikuskit keroivat myös pettämistarinoita, kuten ravintolan työntekijät.

      • sullako iloja
        ikävää luettavaa kirjoitti:

        Todistamisella tarkoitetaan myös läsnä oloa tilanteessa, sen näkemistä.

        Eikö muka kuulu miehelle tai vaimolle puolison yöpymiset hotellissapetosmielessä ? Mitä virkaa avioliitolla sitten muka on ?

        Taksikuskit keroivat myös pettämistarinoita, kuten ravintolan työntekijät.

        Tarinoita juu, mutta mitä ne tähän kuuluvat?

        Kenenkään ei tarvitse mennä aviopuolisoille kantelemaan toisen tekemisä, vaikka oisit ite kaverina pettäjänä. Parempi pitää näppinsä erossa. Hotellin työntekijän ei tertte eees tietää liitoista ja pettämisistä. Aatteleppas itekki. Olis seki virka kun akikki tartteis kertoa muijille.

    • järki käteen

      Joutuuhan työkaveritkin noita pettämisiä näkemään laivaseminaareissa ja jopa työpaikalla. Aikä härskiä on, ei edes haluta juuri peitellä. Kyllä se vaan kuuluu vaikkapa vaimon ystävättärelle, jos tietää miehen pettämisestä ja vaimolle se kuuluu ilman muuta. Samoin miehelle jota petetään, kuten aloittajan tapauksessa. Kyllä ne tahtoo ilmi tavalla tai toisella tulla, eikä siitä hyvää seuraa. Kannattaako hetken huvista rikkoa pitkä liitto, siinä samalla pettää lapsensakin.

      • ettäkö lapsetkin?

        lapsensakin...
        Pitkä hyvä liitto ei mene yhdestä pettämisestä rikki.
        Tietää kun puhuu omasta kokemuksesta, liitto solmittiin jo -60 luvulla ja eroa ei ole tullut, vaikka pettämisistä puhutaan monikossa.

        Mitä helkkaria siinä järki jauhaa, himoilla ne syntyy pettämiseenkin halut ja lapsia ei siinä leikissä tarvita, tiellä ovat.

        Ps. Pian on 500 viestiä!

      • 11 21
        ettäkö lapsetkin? kirjoitti:

        lapsensakin...
        Pitkä hyvä liitto ei mene yhdestä pettämisestä rikki.
        Tietää kun puhuu omasta kokemuksesta, liitto solmittiin jo -60 luvulla ja eroa ei ole tullut, vaikka pettämisistä puhutaan monikossa.

        Mitä helkkaria siinä järki jauhaa, himoilla ne syntyy pettämiseenkin halut ja lapsia ei siinä leikissä tarvita, tiellä ovat.

        Ps. Pian on 500 viestiä!

        Siinå tuli asiallinen ja naseva puheenvuoro!
        Noin tulee asiat hoitaa.

    • kas kas

      Avitetaan hieman tätä lapsellista tilpun jahtaamista.

      • kis kis

        Nopeammin päämäärää juu!

      • kus kus
        kis kis kirjoitti:

        Nopeammin päämäärää juu!

        Meiltähän tämä käy käy käy käy!

      • historiaan tämäkin.
        kus kus kirjoitti:

        Meiltähän tämä käy käy käy käy!

        Jääväthän historiaan sitten nämäkin teidän järjenjättiläiset , sinä kis kis ja tämä kus kus.

        Kun teiltä ei mitään parempaa syntynyt.

        Olisihan tähän voinut kirjoittaa teidänkin mietteitänne, meillä kun kaikilla on omat käsityksemme ja periaatteemme asiaan kuin asiaan tälläkin palstalla, kuten moninaiset ja monitahoiset viestit tässäkin ketjussa kertovat.

        Jos ihminen kunnioittaa itseään, hän voi olla rehellinen muitakin ihmsiä kohtaan. Rohkeus riittää tunnustamaan omat virheet, tehdyt ja tekemättömät synnit. Täällähän ne ruoditaan perin pohjin, joku jopa paljastaa oman tyhmyytensäkin.

        Tyhmyys ei ole sitä, että siihen hoitoa tarvittaisiin.
        Hulluuttakin on monta lajia, kaikista ei ole vaaraa muille ja hullujahan saa puhua.

        Lorenalle vastaisin tuohon alapuolen viestiin ystävyydestä.
        Olen nainen, minulla on hyviä ystäviä niin miehissä kuin naisissakin, mutta aidointa ystävyyttä koen niiden miesten kohdalta joiden ystävyys on kantanut kaikki nekin vuodet joina olen ollut tosi yksin. Naisten ystävyyteen usein liittyy pieni kateus.
        Ei se kaikissa ystävyyksissä tule ilmikään, mutta itsekin huomaan olevani kade naisystäväni rohkeudelle ja avoimuudelle. Itse kun tuppaan salaamaan useinkin omia murheitani, mutta yleensä ne tulevat ilmi ystävien huomattua ettei kaikki olekaan ok.

        Vanhoja rakkauksia minulla ei ole, nuoruuden tuttavat ja ystävät ovat taakse jäänyttä elämää, heitä en ole tavannut 60 vuoteen.
        Halisin jos tapaisin.

    • Lorena*

      Elämä on tällaista, monivivahteista, siinä tyynet ja tyrskyt vaihtelevat kaiken aikaa, olipa sitten aviossa, yksinäinen miten vaan. Paljon on sattumalla osuutta hetkellisiin elämänkuvioihin.

      Tunteet ne tunteet kulkevat omia teitään. Toisnaan voi vain tuntea jopa ensi silmäyksellä tunteeiden tulvan tulevan sattumalta tapaaman henkilön kohdalla, lämpimänä aaltona Jokin vaisto silloin voimistuu, tunteen aaltoilu voi alkaa. Arkielämässäkin tunne elämä meidän sisimmässä on, jonkun kanssa ns. synkkaa toisen ei.

      "Kolme naista ystävyyden lähteellä" on triomme nimi. Olimme puolituttuja kerhon alkaessa, tutustuimme enemmän toisiimme, nyt olemme tiivis, luottamuksellinen trio, siitä ystävyys alkoi. Ei ole mitään jännitteitä olemassa.

      Miehet, ne "ajan patinoituneet harmaa hiuksiset herrat" ovat aivan hauskoja, jos haluaisi sekaryhmä pitäisi muodostaa, miettiä miten suuri - onkin vaikeampaa, olisiko halukkaita tulijoita ryhmään..

      Kuten jokainen tässä iässä tietää ja tunteet ovat muuttaneet muotoaan ajan saatossa, Suhtauminen ei ole tätä, ton kanssa olis kiva mennä samoihin peittoihin vaan kanssakäyminen on aivan muuta.

      Halaaminen satunnaisesti on mieltä lämmittävää kun tapaa pitkän ajan jälkeen hyvän ystävän, onpa siinä nuorempana oltu vaikka kuinka lähellä. On vain pidettävä mielessä, Paljon on vettä virrannut Kanavassa siitä kun kohdattiin, hyvät muistot ovat kantaneet joskus vaikeinakin aikoina, mutta kukaan ei voi niitä kirkkaita jalokivi-muistoja ottaa meiltä pois. Näin viime tapaamisessa sovimme, kumpikin jatkaa omaa tietään.

      • Lorena*

        Aika jatkaa kulkua, kun vuosi vaihtui mielessäni pyöri, mitähän tiedämme kun ensi joulussa olemme, mielenkiintoa riittää. Tämä ajatus pyörähti mieleeni kun luin netistä, että suuren suosion artistina kaiken kansan sydämissä ollut Udo Jûrgensa
        vietti 80v päiväänsä konsertilla:

        https://www.youtube.com/watch?v=C2QgIeVSfyU

        Vain pari kuukautta tapahtumasta (21.12-04) sai kutsun enkelikuoroon (sydän), näin kävi.
        Tämä siksi, hän on ollut vuosikymmeniä suuren suosion saavuttanut artisti Saksassa, ympäri maailmaa.

    • HUHUILIJA

      Onks homoi näkyny?

      • kehotus

        Huhuilija,

        Jos sinulla ei ole muuta sanottavaa, mene asiaomaiselle palstalle "SUHTEET". Olet täysi moukka tällä saitilla, Huhuilijana on perempi pitää suu soukemmalla kun korvien välinen pururata on tukkeutunut ja pönttö viheltää.

      • hörhismi

        Uskonnollinen hörhö-hukuilija iski jälleen. Onks kd-hihhuleita näkynyt? On. Tuo viesti 13:10 on sellainen

    • truiii Kirjooo

      Sateenkaartet esiin täällä on paljon kuulenna sanottavaa.
      Yksi moukka tuossa jo tunnusti läsnäolonsa

    • vieraileva

      Sinnehän tämäkin olisi alunaalkaen kuulunut.
      Vihelletään peli jo poikki tässä väkisin ylläpidetyssä tylsyyden huipussa.Toki voi nautinnolla kuka tahansa kertoilla kiimoistaan muustahan ei ole kyse kun ei voi olla ottamatta seksuaalista nautintoa kun oli tarjolla?

      Onko se mitenkään rakentavaa avoimesti julkituoda,se taas kertoo vain aloittajan luonteesta.Mikäpä siinä mutta harvoin niin itsestään selvänä kukaan on pitänyt uskottomuutta.

      • Reippaasti sisään

        vieraileva.

        On itsestään selvää, että jos en kotona saa, menen vieraisiin!
        Sen uskaltaa moni mies miesporukassa tunnustaa, mutta harvoin siitä akalle puhutaan.

        Kyllähän sitä petetään, mutta harva sen tunnustaa.
        Sukupuoliyhteys kun on sittenkin nautinto josta haluaa nauttia, ei vain suorittaa.
        Hetken ihastuminen ja suunnton kiihko kannataa hyödyntää loppuun asti, vaikka vieraankin kanssa jos se paikalla on mahdollista.

        Olen lähdössä risteilylle, kuka haluaa mukaan, nauttimaan vaikka åpettämisestä jos noiin tuntuu.
        Kehun sitten kun palaan.

      • totinen poika
        Reippaasti sisään kirjoitti:

        Harva sen tunnustaa. Ei sitä tarvitsekaan tunnustaa.

        Jos mies kertoo siitä kavereilleen, niin nainen tekee siitä selkoa ystävättärilleen, kumpikin useimmiten vähän kateuttakin herättääkseen.

      • totinen ukko
        totinen poika kirjoitti:

        Harva sen tunnustaa. Ei sitä tarvitsekaan tunnustaa.

        Jos mies kertoo siitä kavereilleen, niin nainen tekee siitä selkoa ystävättärilleen, kumpikin useimmiten vähän kateuttakin herättääkseen.

        Tuo on hyvää tekstiä mitä kirjoitat; ei niistä pidäkään messuta, kostean paikan leireistä. Oikeat miehet pitää lärvinsä näistä asioista kii.

      • kuapo h.
        totinen ukko kirjoitti:

        Tuo on hyvää tekstiä mitä kirjoitat; ei niistä pidäkään messuta, kostean paikan leireistä. Oikeat miehet pitää lärvinsä näistä asioista kii.

        Miehillä on näissä asioissa keskenään solidaarisuutta.
        Naiset ovat taas näissä asioissa suhteessa toisiinsa oikeita juorukelloja

    • Nyt joku uskalsi sanoo sen mitä olen odottanut ,että jos kun ei ole niitä maksullisiakaan --niin ihan hyvä -- sillon saa varmemmin oiken nautinnon kun molemmat ovat halukkaita.
      Eikös se juuri sitä olekkin

      Mutta jotkut ovat huomanneet että sillä voi rahastaakkin -- enkä sano että sitä tekisi vaan naiset --nykyään on kuulemanmukaan myös kivoja seksikumppaneita naisillakin maksaa täytyy jos ei muuten saa .
      Onneksi en kuulu niihin -- aina molemmat ovat antaneet ja saaneet -Ja en voi muutakun kehottaa nuorisoa pitämään kumppanistaankin huolen .

      Nämä päällekarkaamiset onkin rikollistatouhua

      Voi olla kuitenkin jos on niin kovin " reipas" että se touhujää vaan touhuiluks --- ei hyväiä rakastajia ole ihmisissäkään - Se on taitolaji
      On kokemusta :=)

    • vm 39

      Taannoln eräässä perhejuhlassa selvisi, että eräällä läsnäolleella naisimmeisellä, jolla on ikävuosia jo 80 , sairaalloisen miehensä ohella oli mukana häntä hieman nuorempi ns. poikaystävä, kuten paikalla olevat asiaa paremmin tuntevat suhdetta luonnehtivat.

      Ei sitä kukaan tuntunut paheksuvan.

    • kehuu puskista m

      Nähdään, että hyvä aihe saa paljon kirjoittajia liikkeelle. Ihan vähään aikaan ei näin tykättyä ketjua ole saatu aikaan. Lorenalla hyvä ote luonnollisiin asioihin.

    • luonnoton

      Luonnollistahan se, että petetään ja sitten tullaan sitä yleiselle palstalle kertomaan. Tosi luonnollista, muut olette ihan luonnottomia !!!
      Kannattikohan paljastaa, onko pitkä ketju sen arvoinen että on leimaantunut ??

      • 53 rakastajaa

        luonnoton

        Onhan meitä "leimautuneita" toisiakin, mutta olemme nauttineet elämästä, ihan varmasti.

      • HUHUILIJA
        53 rakastajaa kirjoitti:

        luonnoton

        Onhan meitä "leimautuneita" toisiakin, mutta olemme nauttineet elämästä, ihan varmasti.

        kyllä homo paritkin käyvät vieraissa ainakin silloin kun pulisolla on pidempi aikainen ripuli. Ei sitä tiete tahtoen sotketa mulkkua paskaan.

    • vooi mahotonta

      Omko sentti-pentti taas asialla hajusteineen?

    • aihekunaihe

      • Olette te hyviä!

        Nämä lauseella, tai parilla sanalla kommentoivat järjen jättiläiset haluavat, että tulevasuuden vanhukset jotka innostuvat historiaa lukemaan täältä ikäryhmistä, löytäisivät heidan hengentuotoksensa, koska ne osittavat sen suuren viisauden joka näillä palstoilla on rehottanut vuonna 2015 heidän hengentuotteenansa.

        Aloittajan rehellinen tarina ja kaikki nämä itsetutkiskelut ja tunnustukset vastauksina aloitukseen liittyen ovat sittenkin juuri sitä avointa viestintää johon meidän aina pitäisi pyrkiä ja jättää nuo lauseenpätkän ihanuudet pois käytöstämme.

        Meillä on sentään vielä taju tallella, miksi ei sitä voi osittaa järkevyyttäkin, eikä tuota vähäjärkisyyden ilmentymää, muiden ilkkumista ja syyttävää sormea.
        Jos näkyisi, taitaisi muutamalla olla likainen keskisormi pystyssä juuri sitä omaa olomuotoansa osittamassa. Kun muuta ei osaa, pitää tehdä juuri se minkä parhaiten osaa, Moittia aloittajaa ja viestiin myönteisesti vastanneita.

        Kukkikoon huumorinne sata vuotta, jos tämä tietotehdas pysyy niin pitkään pystyssä, me kuitenkin olemme kuolevaisia.

      • KYSYY
        Olette te hyviä! kirjoitti:

        Mistä tiedät aloittajan olevan rehellinen?
        Hän voi olla satamahuora tai bordellinemäntä.

      • hilema
        KYSYY kirjoitti:

        Mistä tiedät aloittajan olevan rehellinen?
        Hän voi olla satamahuora tai bordellinemäntä.

        Eihän täällä rehellisyyden noudattaminen ole vaatimuksena.
        Voi olla niinkin, että kirjoituksissa kuvatut tapahtumat ja tilanteet ovat yleensäkin vailla todellisuuspohjaa.
        Kuka tahansa saa tänne kirjoitella.
        Yksinkertainen ja hyväuskoinen hölmö on se, joka uskoo, olettaa tai toivoo kaiken täällä kirjoitetun olevan totta.

        Kannattaa muuten pitää kiirettä, jos haluaa tuoda ajatuksensa julki ja tuleville sukupolville tässä historialliseksi jäävässä ketjussa, Ei ole enää paljoa matkaa 500 puheenvuoron rajaan, Silloin nimittäin - ainakin kertoman mukaan - ketju siirtyy arkistoon ja sitä ei enää täydennetä.

    • 11 ... 21

      Toivottavasti tämä ketju on opettanut ainakin sen, että pettämisistä ei ole syytä kertoa sivullisille, ei toisten eikä omistaan. Se olisi myös väärin suhteen toista osapuolta kohtaan.
      Niistä ei tarvitse kertoa kenellekään. Niin säilyy rauha ja sopu kodeissa.
      Niistä voi kertoa kyllä 30 vuoden jälkeen iässä , jossa ne muutenkin ovat jo ymmärrettäviä ja hyväksyttäviä.

    • luin koko ketjun

      Harva on nikillään kommentoinut, ei ainakaan puolustanut aloittajan käytöstä. Jopa räväkkänä tunnettu susm. kirjoitti

      "Sensijaan kieltämättä Lorenan avaus pettämisestä sai ajattelemaan motiivia.....miksi. Siis miksi kirjoitit ja miksi tällaisesta suunnitelmallisesta pettämisestä. Aivankuin haluaisit lyödä suoraan kasvoihin omaa miestäsi ja yleensä miehiä. Kostaa jotain röyhkeästi.

      Tavallaan ymmärrän, tavallaan en. Itsensä halventaminen oli myös mielestäni kyseessä. Kostoa ja omaa pettymystäkö niinsanottuun rakkauteen."

      Ketjussa esiintyy sellaisia miesten ja naistenkin nikkejä, joita ei koskaan muualla näy, niistä päätteleen että ovat aloittajan itsensä kirjoittamia.

      • hilema

        Ei ole ihan noinkaan.

        Aloittajan käyttäytymistä lienee arvostellut vain pari kirjoittajaa, jotka ovat kirjoitelleet tänne eri nikeillä.

        Puolustanut aloittajaa on kyllä harva, sitävastoin valtaosa on osoittanut hyväksyvänsä aloittajan kertomat tapaukset.

        Jonkun yksittäisen katkeroituneen kirjoittajan lainaaminen täällä ei paljoakaan todista.

        Mistä sen tietää, mikä on miehen ja mikä naisen nikki? Kun nikkejä ei muualla näy, kyse on muka aloittajan kirjoituksista, ainakin nikin "luin koko ketjun". Onpas siinä logiikkaa!

      • ???
        hilema kirjoitti:

        "Yksinäisellä katkeroituneella"ko tarkoitat susmorsianta? jonka
        kirjoitusta oli tuohon tuotu näkyville

        tuohon "luin koko ketjun" kirjoitukseen?

      • capt. cöpenick

        Aloittajan suorasukaisuus, asioihin käyminen kaunistelemattomina palkittakoon kehuilla. Elämä ei ole pelkkää silkkiä vaan, eikä unelmahöttöä.
        Lauseen viimeinen sana on puolustusministeri Erkki Sakarinpoika Tuomiojan lanseerama.

    • Lorena*

      Edelliseen kommenttiin vastaan, luulo - luulottelu on aina valhetta. Mielipiteitä saa esittää, ei pidä kohdentaa sanottavaansa loukkausmielessä johonkin kirjoittajaan, siinä vain kirjoittaja itse tulee luulotteluineen avaamaan oman luonteensa.
      Sitäpaitsi kirjoitan aina omalla nimimerkilläni niinkuin nytkin.

      Miksi et itse kirjoita omalla nikilläsi, kysyn vaan, mikä on syy???????????

    • omat nimet kirjoihin

      Nytpä tulikin lisättävää!
      Miksi alat puolustamaan nyt henkilöön kohjdistuvaa tekstiä? Niin mikis?
      Näyttää siltä että nämä muutamat liittoutuneet kyllä ottavat itseensä ja tuovat palstalle arimpia tekemisiään, ja kirjallinen tuotanto vahvistaa miten häikäilemättömasti voi tuoda nautintojaan palstalle.

      Mitähän tarkoittaa ''loukkausmielessä johonkin kirjoittajaan'', mietippä sitä Lorena*

      Valhetta ovat vain omat puolustelusi.

      • omana itsenäni.

        Olen muutaman viestin minäkin tähän ketjuun kirjoittanut, mutta ja koska ei ole vakinikkiä, enkä halua tutuksi tulla, on syytä kirjoittaa vain kantaa ottaen,puolustelen kyllä aloittajaa!

        Harva uskaltaa vakinikillään tunnustaa tekojaan, vaikka vanhojakin!

        Teeppäs sinäkin samoin, omat nimet kirjoihin, jos nyt uskallat mitään totuuksia kirjoittakkaan.

        En ole pettänyt kuin keran, se riitti minulle kokemukseksi, mutta minua on petetty, lukumäärää ei tienne kukaan.

        Että se siitä elämästä ja nikeistä.

    • Lorena*

      Katselin illalla AVAlta ohjelmaa, Ensitreffit alttarilla, ohjelma joka on hyvin taidokkaasti tehty. ASiantuntijoina parien valinnassa ja vihkimisen jälkeen on puheenvuoro ihmissuhde asiantuntijoilla. Mielenkiintoista seurata miten valittujeb pariskuntien elämä 5 viikon aikana kehittyy.

      Tuli mieleeni meidän ikäisten yli 70v parisuhteiden alkuvaiheet. Tutustuminen oli satunnaista yleisissä tapahtumissa, kenellä työn tai opiskelun merkeissä. Omalla kohdallani opiskelin internaatissa, jonne sulho kandedaateilla ei ollut ovien sisäpuolelle asiaa. Pinnalliseksi tutustuminen jäi, sanonta oli avioon mennään seitsemät harsot silmillä, tai avioliittoon meno on kuin arvan osto, voi saada hyvän tai huonon arvan.

      Satunnaisen 2 vuoden pinnallisen tutustumisen jälkeen suhde kuitenkin päättyi kihlautumiseen ja avioon, jota kesti 26 vuotta. Sanoisin liitto oli onnistunut, ei siinä pahempia erimielisyyksiä eteen tullut, neuvottelemalla asiat selviytyivät.
      Kuten molempien pienet hairahdukset liiton aitojen ulkopuolelle mies totesi, eiköhän jätetä nämä harrastukset puolin ja toisin kaus eteenpäin.

      Meitä oli 32 opiskelijaa samalla kurssilla, kokoontuessa juttelimme aiheesta, Ehdottomasti avioliitot solmittiin aika vähäisellä tuntemisella. Aika oli silloin toinen jo raskaaksi tulemisen pelon vuoksi seurusteleut olivat varsin etäisiä.
      Kun ajattelee tämän päivän kohtaamisia minkä kaavan mukaan suhde etenee
      on todella aivan toisenlaista kun vertaa omaan nuoruuteen.

      Malli on pitkälti tämä, ensin tulee ruusuja, sitten kutsu lounaalle, sitten onkin jo daamin vuoro kutsua iltateelle !

      Ketjun peräseinä häämöttää lähietäisyydellä. Kiitän kirjoittajia mielenkinnosta, osallistumisesta aiheen käsittelyyn. Malliin Tyynet ja tyrskyt ovat olleet ketjun suola, uskon kärkkäidenkin mielipiteiden vauhdittaneen osallistumista ketjuun.
      Toivon kaikkea hyvää ketjuun osallistuneille kirjoittajille, malliin kanssakulkijoille on annettava anteeksi ja oikein heikoille monta kertaa. Arma ja armahtaminen
      antavat uutta voimaa elämään.
      Lorena*

    • Mielenkiintoisia ketjuja on harvassa --sellaiste ketjua kun tämä -!
      Kaikilla meillä on ollut jo varmaankin ne parhaatpäivät takanapäin , ainakin minulla .

      Mutta on ollut ihana huomata että useimmilla on kuitenkin kaikki hyvin kun on tullut tai saanut kokea elämässään jos jonkinlaista
      Olen itse aika avoin kertomaan omasta elämästäni . En kuitenkaan läheskään niitä muistoja jotka ovat olleen katkeria muistella . Niitäkin mahtuu , kun olensaanut elää pitkän elämän . Ja mitään en antaisi pois , se on vahvistanut ,kun on ollut ponnisteltava eteenpäin , ja taas selvisin ,
      Kiitos siittä .kun on ollut mahdollista ,nyt on tämä internetti , jonnekka kirjoittelemme niin surut kun murheet

      Toinottavasti tämä kirjoittelu helpottaa jaksaa eteenpäin ,

    • Rudi.

      Kaikki loppuu aikanaan. eikä¨näitä höpötyksia kannata vakavasti ottaa. vedätystä tämä on ollut ,muutamaan kymmeneen viestiiini on jatkoja tullut runsaasti onpahan taas vedätys toiminut,. Nyt on tullut aika toivotaa teille hyvää vuoden jatkoa. Olkaa kuitenkin varovaisia liukkaalla kelillä, etteii käy kun Lipposelle, nilkka murtui....

    • maalainen mukana

      Minun liittoni kesti 46 vuotta ja päättyi aviopuolison kuolemaan.

      Menimme naimisiin nuorina, lapset tehtiin ja saatiin, ehkäisy opittiin ja työtä tehtiin.
      Voin sanoa eläneeni onnellisen elämän siihen asti kun jäin yksin. Silloin kaatuivat hirsikehikotkin elämän ympäriltä.
      Kivijalka jonka päälle huomiset oli rakennettu, sortui ja edessä oli pelkkää tyhjää tietä jolle ei olisi hallunnut edes astua.

      Olipa liitossa vaikka huonojakin hetkiä, vaikka pettämisiäkin, se oli sittenkin kahden ihmisen kiinnikasvaminen josta ei olisi kyennyt eroamaan, ei pienten, eikä isojen pettämisien takia.

      Puolisolla oli jo lapsi aimmasta suhteesta. Se ei ollut rakkauden este, eikä mustia sukkia tarvinnut ostaa katkeruudesta, eikä kateudesta.

      Minun mielestäni sellainen avioliitto jossa ei ole ollut erimielisyyksiä, on valetta.
      Kun kaksi ihmistä elää yhdessä, ristiriidoilta ei voi välttyä. On itsepetosta puhua riidattomasta liitosta.
      Jos niin tuntee, silloin on turruttanut tunteensa ja antanut kaiken periksi, tai se toinen on ollut kuin lammas pässin seurassa.

      Kun on kunnioittanut puolisoa ihmisenä, sallinut virheet ja erheet, ei ole mitään syytä olla katkera pettämisistäkään. Hän on silloin nauttinut siitä mitä on kokenut, omantunnontuskat hän on itse kantanut ja sillä hyvä petetyn puolesta.

      Kun täälläkin on heitä joille kaikki on ollut siveellistä ja siistiä, onnittelut heidän saavutuksestaan. Heille on sitten taivasportit auki, kun ovat viattomia siitä synnistä jota monikin on tunnustanut tehneensä.

      Toivottavasti tämä kova aika, työttömyys ja taloudellinen ahdinko monien kohdalla, ei saisi tekemään toivottomia tekoja, katkeroitumaan eikä vihaamaan kanssaeläjiä.

      Toivon mukaan perheet pysyvät koossa, lapsilla on turvattu elämä ja isovanhemmatkin jaksavat elää rinnalla tukemassa vaikeuksissa aina silloin kun niitä ilmenee.

      Kaupan alan työtilanne heikkenee, kun nyt "halpuutettiin " hintoja.
      Moni saa viimeisen tilin kouraan, tai ainakin tilipussi ohenee, työt kun vähenee.

      Toivon tulevaisuuden avioliitoille kestävyyttä, uskollisuus on outo käsite tämän päivän nuorille. He ovat oppineet elämään vapaissa suhteissa, ottamaan ja antamaan, kuten sanonta kuuluu.

      Kaikkea mitä tämäkin ketju sisältää, voisi käyttää vaikka oppikirjana ihmisten kanssakäymisestä ja siitä kuinka suvaitsevia tai suvaitsemattomia tämän ajan vanhat ovat.
      Onneksi suurin osa meistäkin on ihan kunnon kansalaisia. Kaikiien kun ei ole pakko purkaa katkeruutta näille palstoille.

      Voikaatte hyvin Te ja Me.

    • Lorena*

      Todettakoon tällaista elämän eri vaiheet monine kirjoineen on. Kukapa asian paremmin voisi tulkita kun V-M Loiri:

      https://www.youtube.com/watch?v=F25edgDmJXk

      Joka aamu on uusi mahdollisuus, mitä tämäkin päivä tuo tullessaan elämään.

      • tahdotko.

        Selvää on, että kaikissa liitoissa on myötä- ja vastamäkeä. Johan se vihkivalassa kysytään, tahtooko rakastaa vastoinkäymisissäkin. Tahdonvoimalla voi välttää pettämisetkin, sillä petos on aina petos, ei se varmaan avioliittoa parannakkaan.
        Kukaan ei ole synnitön, kaikilla on omat virheensä ja heikot hetkensä. Mutta uskon että puolisoilleen joka vaiheessa uskollisia on paljon , he vaan eivät sitä tuo julki, varsinkin kun tässäkin ketjussa näkee miten heitä pidetään jostain vaille jääneinä.

        Ikävä maku jää, hyvät asiat leimataan ahdasmielisyydeksi.

      • kuapo-

        Vihkikaavassa puhutaan kyllä rakastamisesta ja sitä luvataan.
        Sitä vastoin uskollisuudesta siinä ei mainita yhtään mitään.

    • tsempisti

      Käytän Rexonaa. Siks pääsin vielä mukaan. Lorenaa pidän lahjakkaana kirjoittajana.

    • juuri

      Kyllä nyt seula vuotaa,mennyt aika....
      m.v.

      • täältätähän

        Vuotaa kyllä muutakin. Nimittäin. Raappahousuissa hiukan ammoniakin pistävää aromia. Aamulla suihkuun ja kaikki vaatteet vaihtoon. Konepesu tekee niistä käyttökelpoisia.

    • totinen_poika-

      Aloittaja oln tosiaan ollut kaukonäköinen. Hän on tiennyt, mikä saa ihmisiä henkisesti liikkeelle.
      Kaiken lisäksi tätä ketjua voidaan jatkaa, useimpien iloksi.

    • kuppilan_pohdiskelija

      Kiitos tämän ketjun, palstalla on saatu aikaan arkaluontoisiakin asioita käsitteleviä ketjuja. Niistä on nyt uskallettu kirjoittaa.
      Mikä tärkeintä, ne ovat kosketelleet keskeisiä nykypäivän ongelmia ja niiden ratkaisuja tämän ikäluokan ihmisllä. Tämä ketju on ollut eräänlaisena laukaisualustana niiden tuomiseen keskustelunaiheiksi..

    Ketjusta on poistettu 43 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      987
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      890
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      734
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe