Haastateltavaksi haetaan työpaikkakiusattua naista

K&T

Kauneus&Terveys-lehti hakee haastateltavaksi työpaikkakiusaamisesta kärsinyttä, mutta siitä selvinnyttä (tavalla tai toisella) naista. Ikää saisi olla mielellään 40 vuotta, mutta toki nuoremmatkin huomioidaan. Asuinpaikalla ei ole väliä.
Haastateltavan on oltava valmis kertomaan tarinansa avoimesti. Jutussa tulee esiintyä omalla nimellään ja suostua myös kuvattavaksi.
Ota yhteyttä, niin kerron lisää: [email protected]

4

198

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kiusaajat kuriin

      Oletko jo saanut haastateltavan? Noin 10 v sitten luin jostain lehdestä oliko se Etelä-Pohjanmaalla asiaa eteenpäin vievä tomera nainen. Häntä voisit kysyä sieltä, varmaan tuntevat paikalliset.

    • maanalainen

      Haastatteluun ei monikaan uskalla tulla, kun pelkää, että kiusaaminen laajenee ympäristössä. Siihen voidaan ottaa koko sukukin mukaan. Myös vertaisryhmässä kiusatut ottaa vielä kerran toisistaan kiusatun. Siksi pelonvallassa nää kiusatut painuu maanalle.

      • kammotus

        Kiusaamisesta jää monenlaisia pelkoja, jonkinlainen epäluottamus ihmisiin ja häpeä leimautumisesta.

        Lehtihaastatteluun voisi suostua henkilö, joka on vaihtanut täysin alaa ja ehkä paikkakuntaakin tai päässyt jo eläkkeelle työelämän pirujen ulottumattomiin. Tällaisissakin tapauksissa voi joutua pelkäämään kiusaajien kostoa läheisille ja sukulaisille.


    • RiisiV

      ^ Ylläolevat sen sanoivatkin. Vaihtanut alaa tai paikkakuntaa tai molemmat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6629
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4283
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      271
      2700
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2060
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1588
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1417
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1121
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1117
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1084
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1041
    Aihe