Nuorten abortteja ennätysvähän

"Alle 20-vuotiaille tehtyjen aborttien määrä on ennätysalhaisella tasolla, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Viime vuonna tässä ikäryhmässä raskaudenkeskeytyksiä tehtiin tuhatta naista kohden 10,5. THL:n mukaan suhdeluku on pienempi kuin kertaakaan vuoden 1970 aborttilain voimaantulon jälkeen.

Suuria muutoksia raskaudenkeskeytysten kokonaismäärässä ei viime vuonna tapahtunut. Abortteja tehtiin yhteensä 10 120, mikä tarkoittaa 8,7:ää raskaudenkeskeytystä tuhatta 15–49-vuotiasta naista kohden.

Kokonaismäärä on hieman pienempi kuin vuonna 2012. Aborttien määrä on ollut laskussa melkein koko 2000-luvun ajan.

Toistuvien keskeytysten osuus on kuitenkin kasvanut. Viime vuonna runsas kolmannes aborteista tehtiin naisille, joille oli tehty abortti jo aiemmin."

TS–STT

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/688915/Abortteja ennatyksellisen vahan alle 20vuotiailla

28

67

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • childfreelife

      Samaan aikaan 2010 huipussaan käynyt syntyvyys on laskenut, kolme peräkkäistä vuotta. Kenties nuori polvi on oppinut käyttämään itsesuojelussa kondomia nykyisten, varsin epäluotettavien e-pillereiden sijaan tai ohella.

    • 10 000 liikaa..

      Medioissa "uutisoidaan" aborttieja tehtävän ennätysvähän, kun tosiaisassa mukavuusaborttien määrä on järkyttävän suuri. Jos veratailukokohdaksi otetaan ennen aika ennen aborttien laillistamista, on aborttien määrä räjähtänyt valtavaksi.

      • henkilö X

        Hei, paljonko sinun käsityksesi mukaan abortteja Suomessa tehtiin ennen aborttien laillistamista ja mihin tietolähteisiin käsityksesi perustat?

        Tätä asiaa on palstalla käsitelty aiemminkin ja tuotu esiin lukuisia lähteitä, jouden mukaan abortteja tehtiin ennen nykyistä aborttilakia huomattavasti enemmän kuin nykyään, jopa enemmän kuin niitä tehtiin 70-luvun alussa juuri nykyisen aborttilain tultua voimaan. Esim. Tuija Hietikon gradu "Lapsenmurharikokset valtiopäiväkeskustelussa Suomessa 1907 - 1970" käsittelee asiaa ja antaa konkreettisia esimerkkejäkin. Sen mukaan esim. vuonna 1958 tehtiin 5274 laillista aborttia kun puolestaan laittomien määräksi arveltiin 27 300. Vuonna 1967 vastaavat luvut olivat 5600 laillista ja 18 000 laitonta.

        http://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/90722/gradu00208.pdf?sequence=1

      • henkilö X

        Jatkan vielä aborttien määristä ennen nykylakia. Referoin yllä linkittämääni gradua:

        Toista maailmansotaa edeltävinä vuosikymmeninä sikiönlähdettämisestä muotoutui vakava ongelma ja kriisitekijä, sekä sosiaalisesti että väestöpoliittisesti. Ammattimaiseksi toiminnaksi kehittyneenä se edusti lääketieteelle jo kilpailevaakin maallikkotietoa ja -taitoa. Ja terveydenhuollon ja lääkärien ammattilehdissä vuosittaisia laittomia sikiönlähdetyksiä kuvailtiin "kymmenien tuhansien kansalaisten menetyksiksi". Sikiönlähdetysten suuri lisääntyminen huomioitiin esim. kahdessa hallitukselle jätetyssä toivomusaloitteessa ennen vuosisadan puoliväliä.

        Vuoden 1950 uuden, ja Suomen historian ensimmäisen, aborttilain tarkoitus oli saada laittomat sikiönlähdetykset ja niistä sekä yhteiskunnalle että naisille koituvat haitat loppumaan. Tuo laki epäonnistui tehtävässään.

        Vasta nykyinen, vuonna 1970 säädetty, aborttilakimme, joka sallii abortin sosiaalisella indikaatiolla onnistui todellakin lopettamaan laittomat abortit käytännössä kokonaan ja myöskin laillisten keskeytysten määrä on vähentynyt melko roimasti.

      • mutumutuja

        " laittomien määräksi arveltiin 27 300. "

        Olemassa on siis pelkkiä arvioita (ketkä arvioineet?).

        "onnistui todellakin lopettamaan laittomat abortit käytännössä kokonaan"

        Mistä sen tietää paljonko niitä vielä nykyäänkin tapahtuu? Nehän pysyy helposti salassa...eikö.

        "laillisten keskeytysten määrä on vähentynyt melko roimasti. "

        Mikä johtuu mm. jatkuvasti parantuneesta ehkäisytilanteesta, ei suinkaan ylisallivasta lepsulainsäädännöstä.

      • henkilö X
        mutumutuja kirjoitti:

        "Olemassa on siis pelkkiä arvioita (ketkä arvioineet?)."

        Tottakai kyse on arvioista. Eksakteja lukuja lienee mahdoton saadakaan usein viranomaisilta piiloon jäävistä rikoksista. Nykypäivänähän varsin tarkkoja lukuja voidaan saada siksi, että abortti on laillinen, joten naisilla ei ole tarvetta salata sitä viranomaisilta. Arvioita ovat tehneet useammatkin tahot, lähinnä lääketieteen eri asiantuntijat.

        "Mistä sen tietää paljonko niitä vielä nykyäänkin tapahtuu?"

        Hyvä kysymys. Toki loogisesti voi päätellä, että laittomia raskaudenkeskeytyksiä ei kai kovinkaan paljoa tehdä olouhteissa, joissa sen voi tehdä laillisestikin. Jos kerran Valvirakaan ei evää kuin sen 1%:n sille saakka päätyneistä aborttihakemuksista, ei varmaankaan laittoman keskeytykseen turvautuvien määrä päätä huimaa. Toisaalta nykypäivänähän ei myöskään tarvitse juuri pelätä suurta rangaistusta laittomastakaan abortista, koska sellaista ei ymmärtääkseni naiselle tuomita.

        ""laillisten keskeytysten määrä on vähentynyt melko roimasti. "

        Mikä johtuu mm. jatkuvasti parantuneesta ehkäisytilanteesta, ei suinkaan ylisallivasta lepsulainsäädännöstä."

        Aivan varmasti näin. Vertasinkin tosiaan tilannetta 70-luvun alusta nykypäivään. Aborttilaki kun oli sama sekä 70-luvun alussa kuin on nytkin, voimme todellakin loogisesti päätellä aborttien määrän vähentyneen lähinnä muiden tekijöiden kuin lainsäädännön vaikutuksesta. Itsekin pidän parantunutta ehkäisytilannetta kaikkein todennäköisimpänä tekijänä.

      • juu juu :)
        mutumutuja kirjoitti:

        " laittomien määräksi arveltiin 27 300. "

        Olemassa on siis pelkkiä arvioita (ketkä arvioineet?).

        "onnistui todellakin lopettamaan laittomat abortit käytännössä kokonaan"

        Mistä sen tietää paljonko niitä vielä nykyäänkin tapahtuu? Nehän pysyy helposti salassa...eikö.

        "laillisten keskeytysten määrä on vähentynyt melko roimasti. "

        Mikä johtuu mm. jatkuvasti parantuneesta ehkäisytilanteesta, ei suinkaan ylisallivasta lepsulainsäädännöstä.

        "lähinnä lääketieteen eri asiantuntijat. "

        Varmaan jotain pro-choice feministijärjestöjen aktiiveja "asiantuntija-lääkäreitä" ;)

        " laittomia raskaudenkeskeytyksiä ei kai kovinkaan paljoa tehdä olouhteissa, joissa sen voi tehdä laillisestikin."

        Mistä sen tietää monelleko se "sosiaalisyiden" selvityskin on liian korkee kynnys. Ja moneltako se evätään ekassa anelussa (lääkäri passittaa kotiin miettiin).. eikä kehtaa mennä kärttään sitä enää uudestaan.

      • henkilö X kirjoitti:

        Jatkan vielä aborttien määristä ennen nykylakia. Referoin yllä linkittämääni gradua:

        Toista maailmansotaa edeltävinä vuosikymmeninä sikiönlähdettämisestä muotoutui vakava ongelma ja kriisitekijä, sekä sosiaalisesti että väestöpoliittisesti. Ammattimaiseksi toiminnaksi kehittyneenä se edusti lääketieteelle jo kilpailevaakin maallikkotietoa ja -taitoa. Ja terveydenhuollon ja lääkärien ammattilehdissä vuosittaisia laittomia sikiönlähdetyksiä kuvailtiin "kymmenien tuhansien kansalaisten menetyksiksi". Sikiönlähdetysten suuri lisääntyminen huomioitiin esim. kahdessa hallitukselle jätetyssä toivomusaloitteessa ennen vuosisadan puoliväliä.

        Vuoden 1950 uuden, ja Suomen historian ensimmäisen, aborttilain tarkoitus oli saada laittomat sikiönlähdetykset ja niistä sekä yhteiskunnalle että naisille koituvat haitat loppumaan. Tuo laki epäonnistui tehtävässään.

        Vasta nykyinen, vuonna 1970 säädetty, aborttilakimme, joka sallii abortin sosiaalisella indikaatiolla onnistui todellakin lopettamaan laittomat abortit käytännössä kokonaan ja myöskin laillisten keskeytysten määrä on vähentynyt melko roimasti.

        "Vasta nykyinen, vuonna 1970 säädetty, aborttilakimme, joka sallii abortin sosiaalisella indikaatiolla onnistui todellakin lopettamaan laittomat abortit käytännössä kokonaan ja myöskin laillisten keskeytysten määrä on vähentynyt melko roimasti. "

        Aivan totta. Ja kappas vain: kuumeisten keskenmenojen ja lantionalueen tulehdusten määrä romahti vuonna 1970, kun abortti sosiaalisista syistä tuli mahdolliseksi. :)

      • ennen aikaan
        juu juu :) kirjoitti:

        "lähinnä lääketieteen eri asiantuntijat. "

        Varmaan jotain pro-choice feministijärjestöjen aktiiveja "asiantuntija-lääkäreitä" ;)

        " laittomia raskaudenkeskeytyksiä ei kai kovinkaan paljoa tehdä olouhteissa, joissa sen voi tehdä laillisestikin."

        Mistä sen tietää monelleko se "sosiaalisyiden" selvityskin on liian korkee kynnys. Ja moneltako se evätään ekassa anelussa (lääkäri passittaa kotiin miettiin).. eikä kehtaa mennä kärttään sitä enää uudestaan.

        Eipä taidettu tuolloin tietää edes mikä on pro choice. Koko termihän on amerikkalaisesta aborttitaistelusta tullut vuoden 1973 aborttiuudistuksen jälkeen. Eipä moni suomalainen tiedä vieläkään mikä se on.

    • "Jos veratailukokohdaksi otetaan ennen aika ennen aborttien laillistamista, on aborttien määrä räjähtänyt valtavaksi"

      Vertaillaan toki :)

      - - -

      http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/laittomia_abortteja_tehtiin_vuodessa_kymmenia_tuhansia_9352.html#media=9354

      "Laittomia raskaudenkeskeytyksiä tapahtui hurjimpien arvioiden mukaan vuosittain jopa 30—40 tuhatta. Ohjelman aluksi kuullaankin puheenvuoro naiselta, joka oli itse tehnyt 40 sikiönlähdetystä. Ehkäisyneuvontaa hän ei ollut saanut, eikä välineitä olisi ollut saatavillakaan."

      ”Sikiönlähdettäjistä ja sikiönlähdettämisen rangaistavuudesta de lege ferenda (18.10.1951 s. 184) Professori Sven Erkkilä:

      ”Sikiönlähdettämiskysymyksen käsittely edellyttää paitsi tietoja siitä, missä määrässä sikiönlähdettämistä nykyaikana tapahtuu, myös niiden syiden tuntemista, jotka johtavat tähän lainvastaiseen tekoon.

      Edellisen seikan selvittäminen kuuluu suureksi osaksi salatun eli kätketyn rikollisuuden piiriin. Vain pieni murto-osa, ehkä 1/100 tai 1/1000 sikiönlähdetyksistä joutuu viranomaisten tietoon ja oikeudellisen käsittelyn alaiseksi. Tämä johtuu suureksi osaksi siitä, ettei teko loukkaa kenenkään yksityisiä etuja ja että on sekä lähdettäjän että lähdetyksen teettäjän edun mukaista mahdollisimman visusti olla vaiti teosta. Näin varsinkin silloin, kun siittäminen on tapahtunut avioliiton ulkopuolella. (…) Suoritettujen tutkimusten ja arviointien mukaan meillä tapahtuu vuosittain n, 25. 000 – 30 000 rikollista raskauden keskeytystä (E.Pelkonen ja H.Pitkänen).

      Lukumääräisesti näin suuren ihmisalkujen joukon tuho vaikeuttaa jo kansan tervettä lisääntymistä, ja vielä arveluttavammaksi tilanne käy sosiaalilääketieteelliseltä kannalta sen johdosta, että huomattava osa näistä keskeytyksistä johtaa pysyvään steriliteettiin, osa naisten sukuelinten pitkäaikaiseen sairasteluun ja osa raskauden kantajien hengenmenetykseen.”

      • jooopa joooo

        Aborttiväen esitämät väitteet ovat mainioita esimerkkejä aborttien edistäjien syytämästä perättömästä propagandasta. Valitettaavasti näin on onnituttu harhauttamaan päätöksentekoa ja kansalaisia. Aborttien dekriminalisoinnin jälkeen mukavuusabortit eivät - onneksi - ole olleet lähelläkään aborttiväen esittämiä valheita rikollisista aborteista. Aborttiväki yrittää mustata Suomen naiset, sillä tietysti aborttien dekriminalisointi LISÄSI aborttien määrää.

        Aborttiasiamiehet yrittävät vailla logiikkaa pelastaa mukavuusaborttikäytännön taustalla olleet valheet rikollisten aborttien määrästä. Varsinkin "sosiologina" esiintyvän aborttiasiamiehen kannattaisi harkita puheitaan, mutta ehkä hän on menettänyt uskottavuutensa jo omissakin silmissään....

      • kiinnostunutn
        jooopa joooo kirjoitti:

        Minusta aihe on kiinnostava. "Aborttiväki" on nyt esittänyt linkkejä ja tietolähteitä asiasta, sinä puolestasi unohdit laittaa linkit ja omat tietolähteesi. Saataisiinko vielä sinultakin lähteet omille väitteillesi?

      • Lähteet ja lähteet..
        kiinnostunutn kirjoitti:

        Minusta aihe on kiinnostava. "Aborttiväki" on nyt esittänyt linkkejä ja tietolähteitä asiasta, sinä puolestasi unohdit laittaa linkit ja omat tietolähteesi. Saataisiinko vielä sinultakin lähteet omille väitteillesi?

        Aborttiväen puheilla ei ole mitään perää. Mitään tilastoja tms. ei väitteen tueksi löydy. "lähteenä" käytetään yhä puolivillaista radio-ohjelmaa, jossa toimittaja puhelee päättömiä.

        Ainoat virallisemmat tilastot ovat rikostilastoista saatavat tiedot sikönlähdettäjien tuomioista. Näitä oli muutama sata vuosittain.

      • apuva...
        Lähteet ja lähteet.. kirjoitti:

        Heh... siis laittomien aborttien puoskarit ja tai asiakkaat menivät ilmoittautumaan poliisille heti abortin tehtyään...että saisivat vankeustuomion? Ihan vain sen takia että saataisiin 50 vuotta myöhemmin luotettavaa tilastoa... juu juu...

      • kiinnostunutn
        Lähteet ja lähteet.. kirjoitti:

        Aborttiväen puheilla ei ole mitään perää. Mitään tilastoja tms. ei väitteen tueksi löydy. "lähteenä" käytetään yhä puolivillaista radio-ohjelmaa, jossa toimittaja puhelee päättömiä.

        Ainoat virallisemmat tilastot ovat rikostilastoista saatavat tiedot sikönlähdettäjien tuomioista. Näitä oli muutama sata vuosittain.

        "Ainoat virallisemmat tilastot ovat rikostilastoista saatavat tiedot sikönlähdettäjien tuomioista."

        Aborttiväen antamien tietojen mukaan suuri osa sikiönlähdetyksistä oli piilorikollisuutta joka ei koskaan päätynyt viranomaisten tietoon tai tuomioon asti. Laitatko sinä vielä omat lähteesi sille, että näin ei olisi ollut ja suurin osa laittomista aborteista selvisi ja niiden tekijät tuomittiin? Anna vaikka asiantuntijalausuntoja aiheesta :)

      • no just
        jooopa joooo kirjoitti:

        Aborttiväen esitämät väitteet ovat mainioita esimerkkejä aborttien edistäjien syytämästä perättömästä propagandasta. Valitettaavasti näin on onnituttu harhauttamaan päätöksentekoa ja kansalaisia. Aborttien dekriminalisoinnin jälkeen mukavuusabortit eivät - onneksi - ole olleet lähelläkään aborttiväen esittämiä valheita rikollisista aborteista. Aborttiväki yrittää mustata Suomen naiset, sillä tietysti aborttien dekriminalisointi LISÄSI aborttien määrää.

        Aborttiasiamiehet yrittävät vailla logiikkaa pelastaa mukavuusaborttikäytännön taustalla olleet valheet rikollisten aborttien määrästä. Varsinkin "sosiologina" esiintyvän aborttiasiamiehen kannattaisi harkita puheitaan, mutta ehkä hän on menettänyt uskottavuutensa jo omissakin silmissään....

        Laillisuusjutuista on keskustelua ennenkin:

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/12451972

      • henkilö X
        Lähteet ja lähteet.. kirjoitti:

        Aborttiväen puheilla ei ole mitään perää. Mitään tilastoja tms. ei väitteen tueksi löydy. "lähteenä" käytetään yhä puolivillaista radio-ohjelmaa, jossa toimittaja puhelee päättömiä.

        Ainoat virallisemmat tilastot ovat rikostilastoista saatavat tiedot sikönlähdettäjien tuomioista. Näitä oli muutama sata vuosittain.

        Kuinka luotettavana lähteenä pidät rikoksesta annettujen tuomioiden määrää tilanteessa, jossa tehty rikos on monissa tapauksissa helppo salatakin?

        Ajatellaan sikiönlähdetystä, joka sujui naisen terveyden kannalta hyvin tai edes kohtuullisen hyvin. Jos mitään suuria komplikaatioita ei laittoman sikiönlähdetyksen jälkeen esiintynyt, kuinka todennäköisesti se koskaan päätyi viranomaisten tietoon? Vai uskotko laittoman abortin tehneiden naisten ilmoittautuneen itse poliisille? Vai kävelivätkö he kaiketi lääkäriin "laittoman sikiönlähdetyksen jälkitarkastukseen" vaikka terveydellistä syytä siihen ei olisi ollutkaan?

        Entäpä sitten ne tapaukset, joissa komplikaatiot olivat niin suuret, että se pakotti naisen kiinnijäämisen uhallakin hakeutumaan lääkärihoitoon? Kuinka monen uskot silloin tunnustaneen tehnensä laittoman abortin, vai mahtoikohan moni kuitenkin vedota keskenmenoon? Ainakin tuon aikaiset lääkärit huomioivat kuitenkin "keskenmenojen" lisääntymisen ja arvioivat keskenmenojen määrän kymmeniksi tuhansiksi vuosittain, joista n. 3/4 osaa arvioitiin olevan laittomia sikiönlähdetyksiä. (T. Hietikko: Lapsenmurharikokset valtiopäiväkeskustelussa Suomessa 1907 - 1970; s. 47)

      • henkilö X
        henkilö X kirjoitti:

        Otanpa tänne muutamia lainauksia tuosta aiemmin linkittämästäni Tuija Hietikon gradusta.
        http://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/90722/gradu00208.pdf?sequence=1

        >Vuonna 1941 hallitus asetti aborttikomitean laatimaan ehdotuksen raskauden
        keskeyttämisestä. Syynä komitean asettamiseksi olivat lisääntyneet laittomat
        sikiönlähdetykset ja niistä yhteiskunnalle ja naiselle aiheutuvat haitat. Komitean tekemä mietintö valmistui vuonna 1945.>

        >.Komitean mukaan lähdetysten lukumäärän selvittäminen oli vaikeaa,
        koska _rikostilastoihin päätyi vain häviävän pieni osa_. Syynä tähän se uskoi olevan sen, että teko ei loukannut kenenkään yksityisen ihmisen etua. Lähdetys tapahtui yleensä raskaana olleen aloitteesta tai suostumuksella. Jos makaaja oli aviomies, hänkin oli tavallisimmin suostunut tekoon. Jos makaaja oli avioliiton ulkopuoleinen, hän useimmiten halusi välttääm elatusvastuun ja suostui siksi lähdetykseen. Sivulliset harvemmin antoivat
        sikiönlähdetyksiä ilmi, koska raskaus nähtiin naisen yksityisenä asiana.>
        (s. 54-55)

        >Hallituksen esityksessä eduskunnalle todettiin, että
        rangaistusmääräykset sikiönlähdetyksestä eivät vastanneet yleistä oikeuskäsitystä eivätkä yhteiskunnallisen kehityksen vaatimuksia. Rangaistusuhka oli jäänyt lain kuolleeksi kirjaimeksi, kun _suurin osa sikiönlähdetyksestä jäi tuomitsematta_.>
        (s. 61)

      • ArgumentumAdHominem
        jooopa joooo kirjoitti:

        Aborttiväen esitämät väitteet ovat mainioita esimerkkejä aborttien edistäjien syytämästä perättömästä propagandasta. Valitettaavasti näin on onnituttu harhauttamaan päätöksentekoa ja kansalaisia. Aborttien dekriminalisoinnin jälkeen mukavuusabortit eivät - onneksi - ole olleet lähelläkään aborttiväen esittämiä valheita rikollisista aborteista. Aborttiväki yrittää mustata Suomen naiset, sillä tietysti aborttien dekriminalisointi LISÄSI aborttien määrää.

        Aborttiasiamiehet yrittävät vailla logiikkaa pelastaa mukavuusaborttikäytännön taustalla olleet valheet rikollisten aborttien määrästä. Varsinkin "sosiologina" esiintyvän aborttiasiamiehen kannattaisi harkita puheitaan, mutta ehkä hän on menettänyt uskottavuutensa jo omissakin silmissään....

        Jooopa joooo tosiaankin.

        Kirjoittajan nimimerkki kuvaa hyvin vastustajaväen kyvyttömyyttä asiapitoiseen argumentaatioon. Vastustajaväki osaa vain syyttää toisia valheista perusteita esittämättä sekä aloittaa henkilöön käyvän ivailun, jälleen perusteita esittämättä. "Joopajoo" onkin ainoa termi, jolla näin heikkoa esitystä voidaan arvioida.

        Nimimerkki sosiologi on selvästikin liian kova pala vastustajaväelle. Sen osoittaa hyvin esimerkiksi tämä keskustelu. Vastustaja-asiamies antautuu sosiologin vahvan ja asiapitoisen tekstin alla ja tyytyy ainoastaan vastustajaväen tavoille uskollisena nimimerkittömänä huuteluun ja henkilöön sekä ammattitaitoon kohdistuvaan pilkkaan. Tällä vastustaja-asiamies pyrkii naamioimaan oman osaamattomuutensa ja kääntämään huomion pois siitä tosiasiasta, että jälleen kerran juuri vastustajaväki on se osapuoli, joka ei ensimmäistäkään asialähdettä keskustelussa pysty omien esitystensä tueksi esittämään. Näin ollen, keskustelun hävittyään, vastustaja-asiamiehelle ei jää muuta mahdollisuutta kuin pyrkiä herättämään halveksuntaa keskustelun voittanutta osapuolta kohtaan.

      • jooopa joooo kirjoitti:

        Aborttiväen esitämät väitteet ovat mainioita esimerkkejä aborttien edistäjien syytämästä perättömästä propagandasta. Valitettaavasti näin on onnituttu harhauttamaan päätöksentekoa ja kansalaisia. Aborttien dekriminalisoinnin jälkeen mukavuusabortit eivät - onneksi - ole olleet lähelläkään aborttiväen esittämiä valheita rikollisista aborteista. Aborttiväki yrittää mustata Suomen naiset, sillä tietysti aborttien dekriminalisointi LISÄSI aborttien määrää.

        Aborttiasiamiehet yrittävät vailla logiikkaa pelastaa mukavuusaborttikäytännön taustalla olleet valheet rikollisten aborttien määrästä. Varsinkin "sosiologina" esiintyvän aborttiasiamiehen kannattaisi harkita puheitaan, mutta ehkä hän on menettänyt uskottavuutensa jo omissakin silmissään....

        "Aborttiväen esitämät väitteet ovat mainioita esimerkkejä aborttien edistäjien syytämästä perättömästä propagandasta."

        Koetapas pysyä housuissasi, poikaseni.

        Saisiko todisteita ja lähteitä vuoden 1970 edeltävistä aborttitilanteesta, jotka jotenkin muuttavat täällä esitettyjä tutkimuksia ja lähdetietoja, jotka on ihan lääketieteen julkaisujen arkistoista ja eduskunnan valtiopäiväkirjoista. Tähän asti "todisteena" olet esittänyt pelkkää nimittelyä ja räksytystä. Valitettavasti ne eivät taida kelvata argumenteiksi oikein missään.

        En millään voi ottaa kunniaa 1900-luvun suomalaisten lääkäreiden ja kriminologien tekemistä havainnoista ja tutkimuksista, vaikka jotenkin yrität saada niitä allekirjoittaneen kontolle. :)

      • Nyhjäätyhjästä
        Lähteet ja lähteet.. kirjoitti:

        Aborttiväen puheilla ei ole mitään perää. Mitään tilastoja tms. ei väitteen tueksi löydy. "lähteenä" käytetään yhä puolivillaista radio-ohjelmaa, jossa toimittaja puhelee päättömiä.

        Ainoat virallisemmat tilastot ovat rikostilastoista saatavat tiedot sikönlähdettäjien tuomioista. Näitä oli muutama sata vuosittain.

        "Aborttiväen puheilla ei ole mitään perää."

        Et sinä eikä kukaan muukaan voi kumota toisen argumenttia sanomalla että "ei ole mitään perää". Sinun pitää esittää joku lähde tuolta ajalta, mikä osoittaa, että toisen väitteessä ei ole perää tai se asettaa väitteen erilaiseen valoon. Elikkäs antaapi tulla vaan ja lopettaa sen mussutuksen.

      • sosiologi
        henkilö X kirjoitti:

        Kuinka luotettavana lähteenä pidät rikoksesta annettujen tuomioiden määrää tilanteessa, jossa tehty rikos on monissa tapauksissa helppo salatakin?

        Ajatellaan sikiönlähdetystä, joka sujui naisen terveyden kannalta hyvin tai edes kohtuullisen hyvin. Jos mitään suuria komplikaatioita ei laittoman sikiönlähdetyksen jälkeen esiintynyt, kuinka todennäköisesti se koskaan päätyi viranomaisten tietoon? Vai uskotko laittoman abortin tehneiden naisten ilmoittautuneen itse poliisille? Vai kävelivätkö he kaiketi lääkäriin "laittoman sikiönlähdetyksen jälkitarkastukseen" vaikka terveydellistä syytä siihen ei olisi ollutkaan?

        Entäpä sitten ne tapaukset, joissa komplikaatiot olivat niin suuret, että se pakotti naisen kiinnijäämisen uhallakin hakeutumaan lääkärihoitoon? Kuinka monen uskot silloin tunnustaneen tehnensä laittoman abortin, vai mahtoikohan moni kuitenkin vedota keskenmenoon? Ainakin tuon aikaiset lääkärit huomioivat kuitenkin "keskenmenojen" lisääntymisen ja arvioivat keskenmenojen määrän kymmeniksi tuhansiksi vuosittain, joista n. 3/4 osaa arvioitiin olevan laittomia sikiönlähdetyksiä. (T. Hietikko: Lapsenmurharikokset valtiopäiväkeskustelussa Suomessa 1907 - 1970; s. 47)

        "Ainakin tuon aikaiset lääkärit huomioivat kuitenkin "keskenmenojen" lisääntymisen ja arvioivat keskenmenojen määrän kymmeniksi tuhansiksi vuosittain"

        Totta, ja olivat näistä todella huolissaan, kuka moraalisesti kuka kansanterveyden kannalta.

        "Rikolliset keskenmenot
        Vaikka olenkin jo aikaisemmin huomauttanut, ettei rikollisesti aikaansaatuja keskenmenoja voida tarkasti laskea, olen kuitenkin koettanut arvioida niiden summittaisen lukumäärän. Otaksutaan, että naimattomien naisten keskenmenot olisivat kaikki rikollisia ja että naimisissa olevien potilaiden rikollisesti aikaansaadut keskenmenot olisivat samassa määrässä kuumeisia kuin naimatttomien keskenmenopotilaiden, niin saadaan rikollisia keskenmenoja esim. vuosiluokkaan 107-1912 77,1% ja vuosiluokkaan 1931-1936 93,1%. Tällaisen karkean arviolaskelman mukaan olisi yleisissä sairaaloissa nykyisin rikollisesti keskeytettyjä raskauksia yli 90%, joka luku vastaa hyvin ulkomailla suoritettuja vastaavanlaisia laskelmia."

        (Aulis Apajalahti (Naistenklinikka) Keskenmenojen lisääntymisestä ja siihen vaikuttavista tekijöistä Helsingin sairaaloista vuosilta 1901-1937 kerätyn aineiston perusteella. Duodecim 1939, numero 4, sivut 264-284)

        Joka kolmas naimattoman naisen raskaus päätyi "keskenmenoon".

        Jos joku haluaa, voin laittaa tämän ja joitakin muitakin asiaa koskevia artikkeleita pdf-muodossa sähköpostiin, sillä näitä ei voi linkittaa eikä edes copy-peistata. Nämä on kuvaformaatissa, valokuvattuja vanhojen lehtien sivuja ja käyttäjätunnusten takana.

      • Kyselyikäinen
        jooopa joooo kirjoitti:

        Aborttiväen esitämät väitteet ovat mainioita esimerkkejä aborttien edistäjien syytämästä perättömästä propagandasta. Valitettaavasti näin on onnituttu harhauttamaan päätöksentekoa ja kansalaisia. Aborttien dekriminalisoinnin jälkeen mukavuusabortit eivät - onneksi - ole olleet lähelläkään aborttiväen esittämiä valheita rikollisista aborteista. Aborttiväki yrittää mustata Suomen naiset, sillä tietysti aborttien dekriminalisointi LISÄSI aborttien määrää.

        Aborttiasiamiehet yrittävät vailla logiikkaa pelastaa mukavuusaborttikäytännön taustalla olleet valheet rikollisten aborttien määrästä. Varsinkin "sosiologina" esiintyvän aborttiasiamiehen kannattaisi harkita puheitaan, mutta ehkä hän on menettänyt uskottavuutensa jo omissakin silmissään....

        "Aborttien dekriminalisoinnin jälkeen mukavuusabortit eivät - onneksi - ole olleet lähelläkään aborttiväen esittämiä valheita rikollisista aborteista."

        Tarkoitatko että naistenklinikalla työskentelevät lääkärit joita noissa kommenteissa lainataan ovat valehdelleet koko jutun? Miksi?? Et voi ees feminismistä syyttää noita koska ovat vanhan kansan miehiä olleet, tuskin mitään naisasiamiehiä.

        Kuka muka on väittänytkään, että abortin laillistamisen jälkeen on edes tehty laittomia abortteja? Miksi niitä pitäs tehdä, kun kerran laillisenkin saa? olet käsittäny jotain totaalisen väärin...

    • vitsiä iltaan XD

      ArgumentumAdHominem tosiaankin.

      Kirjoittajan nimimerkki kuvaa hyvin suosijaväen kyvyttömyyttä asiapitoiseen argumentaatioon. Suosijaväki osaa vain syyttää toisia valheista perusteita esittämättä sekä aloittaa henkilöön käyvän ivailun, jälleen perusteita esittämättä. "ArgumentumAdHominem" onkin ainoa termi, jolla näin heikkoa esitystä voidaan arvioida.

      Nimimerkki jooopa joooo on selvästikin liian kova pala suosijaväelle. Sen osoittaa hyvin esimerkiksi tämä keskustelu. Suosija-asiamies antautuu jooopa joooon vahvan ja asiapitoisen tekstin alla ja tyytyy ainoastaan suosijaväen tavoille uskollisena multinimimerkilliseen huuteluun ja henkilöön sekä ammattitaitoon kohdistuvaan pilkkaan. Tällä suosija-asiamies pyrkii naamioimaan oman osaamattomuutensa ja kääntämään huomion pois siitä tosiasiasta, että jälleen kerran juuri suosijaväki on se osapuoli, joka ei ensimmäistäkään asialähdettä keskustelussa pysty omien esitystensä tueksi esittämään. Näin ollen, keskustelun hävittyään, suosija-asiamiehelle ei jää muuta mahdollisuutta kuin pyrkiä herättämään halveksuntaa keskustelun voittanutta osapuolta kohtaan.

      • jupajuuuuu

        Papukaija matkii taas. sitten syyttää muita omien tuotostensa kopsaamisesta. Jos ei ole mitään sanottavaa niin jättäisi kirjoittamatta. Joopajoooo kirjoittaa ainoastaan oman päänsä sisällä olevaa totuutta josta todellisuutta ei ole edes nimeksi.

      • Säälittävää

        Vastustajaväen alennustila on saavuttanut lakipisteensä. Kun kaikki järjellinen sanottava on sanottu, jäljelle jää vain apinan lailla matkiminen. Taktiikka on päiväkotien hiekkalaatikoilta tuttu, aikuisten välisessä keskustelussa siihen ei yleensä enää törmää. Nyt on sitten tämäkin nähty.

      • todella säälittävää

        Suosijaväen alennustila on saavuttanut lakipisteensä. Kun kaikki järjellinen sanottava on sanottu, jäljelle jää vain apinan lailla matkiminen. Taktiikka on päiväkotien hiekkalaatikoilta tuttu, aikuisten välisessä keskustelussa siihen ei yleensä enää törmää. Nyt on sitten tämäkin nähty.

    • sekös sua korpee XD

      "Papukaija matkii taas."

      Räävässuuräyhä siellä taas jankuttaa joutaviaan... kun papukaija :DDD on se peili taas näköjään hukassa..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      977
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      890
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      734
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe